Galicialaisen nuoren runon kääntäminen seuraavana urakkana

Seuraava käännnösurakkani on galicialaisen nuoren runon antologia. Tässä pari maistiaista. Urakka jatkuu, ja hedelmät realisoituvat kirjaksi aikaisintaan vuonna 2020. Galicia-kiinnostukseni käynnistyi vuonna 2017, kun Yolanda Castaño kutsui minut runokäännöspajaan, jossa yhteinen kielemme oli portugali. Kannatti siis kutsua!

Kiitän suuresti ja nöyrimmästi Niilo Helanderin säätiötä, WSOY:n kirjallisuussäätiötä ja Taiteen keskustoimikuntaa, joiden apurahat mahdollistavat ensimmäistä kertaa elämässäni täysipäiväisen keskittymisen luovaan taiteelliseen työskentelyyn, jota kääntäminen on siinä missä runon kirjoittaminen. Olen tehnyt todella pitkään, laajasti työtä myös suomalaisen runouden eteen (palkatta) saadakseni nauttia tästä tilanteesta. Vuosina arvioiden on kyse lähes 20:stä vuodesta. Omia runojani on käännetty 18:lle kielelle. Se ei ole aivan vähän.


Majestic poem by Gonzalo Hermo, translated by me into Finnish. How fine young poets Galician land has! Be prepared to purchase this fine anthology when it comes out (earliest next year). This is the way you can support both poets and translators´work in a real way, not just by pushing Like-button in Facebook.

Kaikki
George de La Tour

Unelmoin hetken, että tähän säkeeseen mahtuisi
etäisyys ruumiini ja kynttilän välillä.
Sormeni vahassa ja kuumuus
avaa polun ihon ja liekin välille.
Unelmoin hetken, että tähän säkeeseen mahtuisi
sydän, suonissa virtaava veri
kuin huhtikuussa virtaavien purojen tulva,
mehu, joka kasteli tammitynnyrin.
Unelmassani asiat ja niiden rytmi ovat yhtä,
ennen kaikkea
etäisyys minun ja maailman välillä,
erimielisyyksien kieli valmiina syttymään tuleen kitalaessa,
ilman fragmentti, joka erottaa minut ruususta.
Unelmassani kukka ja kukkiminen ovat yhtä,
kun voi kosketella unelman tekstuuria?
Unelmaani mahtuivat kukka ja kukinta,
muratin liike kun se kapuaa saarnea pitkin
vapaasti, esimerkiksi joen viereisessä metsässä.
Ja tähti ja maa olivat vailla rajoja
koska varjot loistivat kuten materia,
maa ja taivas ja pilvi täydellisen aallon aikaan.
Kuin voin herätä paikassa
jossa iho merkitsee rajaa ruumiini ja tuulen välillä?
Unessani tuo raja oli ylitetty.
Ilma tuli sisääni kuin veitsen terä hirven lihaan.
Tai palava vaha käteni peukalossa.
Sydän, elin.
Palava suu, joka lähentyy pientä ikkunaa.
Muratti, joka kiipeää saarnea taukoamatta.
En voisi koskaan sanoa tuota kaikkea.
(Kokoelmasta A vida salvaxe, Centro PEN Galixia, 2018)


Sukupolvien toisilleen välittämästä tuskasta ja sanattomasta perinteestä jatkaa galicialaisrunoilija Ismael Ramos. Tämä sukupolvet ylittävä raskas taakka on monen muunkin nuoren galicialaisrunoilijan aiheena. Vesi on rannikolla eläville galicialaisille luontainen puhdistava ja elvyttävä, elämääkin kannatteleva juokseva elementti. Finisterren rannikko ei ole sattumalta nimeltään Finis terra, maailmanloppu. Tälle kohtalokkaalle rannikolle on iskeytynyt moni alus, viimeisellä matkallaan. Haaksirikkoja ei vähennä usein hyvin myrskyisänä raivoava meri.
Vedessä huuhtoutuvat turhat ajatukset, uimalla pääsee kauas rannasta ja menneisyyden paineista. Vedestä tulee kalaa, ruokaa, joka jaetaan ruokapöydässä perheenjäsenten kesken kaikessa hiljaisuudessa:


Ismael Ramos

Ikkunaa lähimpänä olevalla radalla ui äitini. Vedessä kaksi miestä
taistelevat edetäkseen. Myös äitini. Hän menee välillä pohjaan ja iskeytyy
uima-altaan lattiaan.

Äitini on heidän toveri, jotka elivät sodan, ilman että hän on ollut
sodassa. He menevät veteen ja eivät tunne enää tuskaa.
Kuljen uima-altaan ympäristössä sillä aikaa kun odotan. Tulee kylmä ja pian
on yö. Ryhmä naisia katsoo valkoisia hääkukkia
avonaisen pakettiauton ympärillä. He kommentoivat. He puhuvat
menneisyydestä, eivät kauneudesta. Minä seuraan.
Äitini synnytti kaksi tervettä poikaa ja yhden haavan. Me kolme imitoimme toisiamme.
Kun he nousevat uima-altaasta, minun siskoni vaikuttaa pisimmältä.







Finally, may I present one of the female poets, who will be included. This is a very fine poem of Celia Parra Diaz about centuries old tradition of bread making, typical in Galicia, which functions as a great metaphor for "sewing" the poem, fabricating it from the language, phonemes and larger entities, like syntagmas.

In her other poems Celia has with visioneer´s sight analyzed communication and representativeness and our desire to be represented (selfies, images etc.) in the era of digitalization and social media.


”Alun perin oli lämmin” -runossaan, joka on julkaistu sekä videorunona että ourenselaisia naisrunoilijoita esittelevässä antologiassa, rinnastaa runon tekemisen, kielen punomisen ja kohottamisen, sekä vuosisatoja vanhaan galicialaiseen perinteeseen leipoa leipää, että Penelopen värttinän pyörittämiseen. Samalla tavoin kuin isoäiti, tai myöhemmin sinä ja tulevat sukupolvet sinun jälkeesi, vatkaat leipätaikinaa ja laitat taikinan nousemaan, runoilija vaivaa foneemeitaan ja syntagmoitaan omassa myllyssään, tai kutoo kangasta yhä täydellisemmäksi värttinällään. Näin sulkeutuvat nälästä avonaiset suut avautuakseen vaivaamaan jälleen uusia foneemeita ja syntagmoita. Nälkä on runon alkutila, jota on alettu tyydyttää leipomisella, ompelemisena tai kutomisena ja kirjoittamisena. Näiden toimintojen alkuperäistä järjestystä on aivan mahdotonta määrittää, mutta ikivanhoista, sukupolvia jatkuneista perinteistä on joka tapauksessa kyse. Säilyvätkö tekniikan alati muuttamina aikakausina pelkästään vuosituhantiset perinteet, ja onko muut tuomittu katoamaan?
Parran runoissa on lisäksi ajankohtaista mediakritiikkiä some-ajan esityksellisyydestä, jolla on yhtymäkohdat ja varhaisaikojen elokuvan syntyyn, kuvien projisointiin valkokankaalle. Heijastuksia me silloinkin katsomme, 


Alun perin oli lämmin
kasvamistaan odottava käyminen
peitettynä sini- ja valkoruutuisella pyyhkeellä.
Sitten elämä oli sormiemme välissä,
se oli Golem ja velvollisuus vatkata/sekoittaa kieltä,
oikealla sekoituksella makeutta ja voimaa
jolla isoäiti alustaa leipää.
Ja opin rakastamaan sitä.
Opin häneltä, että on sanoja, jotka kohoavat huuliemme välissä,
suun avustamat hyrrät
tietävät tarpeen hakea turvapaikkaa kuoresta,
jonne suojautua
kannikan imemiseltä.
Hän opetti myös tanssittamaan värttinää
ja huutamaan pitkiä taistelulauluja
jotta leipä kohoaisi.
Kuinka poimia villa
sormenpäillä
kierrä ja käänny kierrä ja käänny
kierrä ja käänny
tanssita värttinää
kudo mitä hienoin ja voimakkain lanka
takki joka suojaa tulevilta
talvilta.
Koska olemme Penelopeja, jotka punovat ja purkavat kieltä,
joka suojelee meitä kylmältä.
Ettei talvi riisuisi sanoja meiltä,
eikä polttaisi satoa saalistajan nälällään,
ettei se koskaan onnistuisi repimään meitä juuriltaan
käymisestä, josta olemme tehtyjä,
että värttinä jatkaisi tanssiaan
sekoittuen foneemeihin,
valloittaen yhä enempiä ja enempiä suita.
(julkaistu antologiassa Calpurnías, Mulleres poetas ourenses, 2019)

Runokäännökseni Antón Garcian runosta on esillä häntä esittelevässä näyttelyssä Oviedon asturialaisen filologian laitoksella Oviedossa «Voces: la llingua n'Asturies al traviés de los sieglos».







Comments

Popular posts from this blog

Malawi folk-tale

Surullisen hahmon ritari

Apurahapaja I saa jatkoa lokakuussa - ilmoittaudu heti!