Vastaanottoa Itsensä työllistävät taiteilijat Suomessa -pamfletista (Enostone 2017)

Viime aikoina kirjailijoiden toimeentuloon on kiinnitetty huomiota monessa eri yhteydessä. Ilahduttavin uutinen tuli tänä vuonna Sanastolta, joka sai neuvoteltua kirjastokorvaukset säälliselle tasolle. Soveltavan taiteen saralla on paljon yleistä pöhinää, ja luovan alan yrittäjyydestä puhutaan aiempaa enemmän. Tarvetta asennemuutokselle ja uusille käytännöille on.

Rita Dahlin tuore pamfletti, Itsensä työllistävät taiteilijat Suomessa. Yritys itsemurha-ammatin kuvaukseksi (Enostone kustannus, 2017) on tiivis tulkinta tilastojen karuista käkkyröistä.

Dahl ei säästele lukijaa vaan ampuu kovilla. Stressi on taiteilijan jatkuva seuralainen, koska yksin yrittävä ihminen joutuu jatkuvasti markkinoimaan itseään ja etsimään ostajia. Toisin kuin isompi yritys, jossa kukin ydintiimin jäsen voi keskittyä omaan tehtäväänsä – osa myyntiin ja markkinointiin, toiset tuotekehittelyyn, jotkut hallintoon ja taloustaulukoiden räknäämiseen – itsensätyöllistäjä joutuu tekemään kaiken omin voimin tai omasta palkkapussista maksamalla. Toisaalta yksinyrittäjä pystyy pitämään kaikki narut omissa käsissään, mikä tuo tietyn itsenäisyyden ja suuremman vapauden kokeilla uusia juttuja.

Dahlin teos on poliittinen kannanotto tilanteeseen, jossa monen taiteilijan vaihtoehdot ovat joko köyhyys tai luopuminen ammatin harjoittamisesta. Teksti on paikoin hyvin masentavaa, mutta ainakin se onnistuu ravistelemaan lukijaansa. Esiin nousee todella tärkeitä asioita, kuten apurahojen riittämättömyys, nollatuntisopimusten pirullisuus ja palkattoman työn aiheuttama haitta koko ammattikunnalle.

Jäin miettimään, miksi oletamme, että taiteilijan ainoa tapa olla yrittäjä on tehdä se yksin itsensä työllistäen. Viime aikoina on onneksi näkynyt muitakin malleja, joista esimerkkinä mainittakoon kirjailijoiden perustamat osuuskunnat, kuten Osuuskumma ja Crime Time. Uskon kirjailijoiden myös hakeutuvan enenevässä määrin soveltavan taiteen kentälle, vaikka Dahlin havainnon mukaan hyvinvointitaide työllistää tällä hetkellä pää- asiassa kuvataiteen ja teatterin ammattilaisia. Soveltavaa sanataidetta voisi toteuttaa muun muassa luovien sanataidepajojen ja muiden kirjallisuusprojektien keinoin.

Seija Helanderin kritiikkiä Itsensä työllistävät taiteilijat Suomesssa -pamfletista Espoon kirjailijoiden jäsenkirjeessä 4/2017 (Enostone 2017)

Tuosta jäi mainitsematta sosiaali- ja eläketurvaloukut. On mahdollista, että itsensä työllistävä kirjailija jää kokonaan ilman mitään sosiaaliturvaa. Moni joutuu luottamaan siihen, että takuueläke on vielä vuosikymmenten kuluttua olemassa, ellei EU siis ole harmonisoimassa eläkejärjestelmiään, koska aniharva päätyökseen kirjaileva saa taiteilija-apurahan, tämän alan lottovoiton. (Ja voi sitä marinaa, mikä näiden lottovoittajien suusta lähtee! Koskaan ei ole heillä hyvin, vaikka meitä työn raskaan raatajia olisi muitakin ÄÄRI-iloisena tuollaisesta uutisesta.)

Toinen epäkohta on apurahatyöskentelyn jääminen kokonaan työssäoloehtoa kartuttavan työn ulkopuolelle. Moni taiteen alan ammattiliitto käsittääkseni lobbaa aihetta poliitikkojen suuntaan, mutta Suomen Kirjailijaliitto ei näe tärkeäksi viedä asiaa eteenpäin. Miksi ei? Se on paljon tärkeämpi asia kuin taiteilija-apurahaa nauttivien lottovoittajien aseman edelleen pönkittäminen.

Osuuskunnista sanon sen verran, että on hyvä, että ne ovat olemassa. Osa osuuskunnista vaatii kuitenkin niin suurta työpanosta tai verottaa niin kovin jäsenten työtä, että jäsenyys ei aina kannata. Hyvää on, että osuuskunnan jäsenyys ei vie oikeutta työttömyysturvaan, kuten esimerkiksi yrittäjyys vie.

Henkilökohtaisesti en usko mantrana hoettuun ja TE-toimistojen tukemaan yrittäjyyteen ratkaisuna yhdenkään itsensä työllistävän taiteilijan ongelmaan.

Kokemuksesta sanon, että itsensä työllistäminen ja freelancerius on imaginäärinen stigma työnantajan silmissä. Se ei auta työllistymään useallakaan maisterintutkinnolla. Toivon muutosta tähän ajatteluun! Jos itse olisin rekrytoija, ottaisin jonon ohi ennakkoluulottomasti koulutetuimmat yksilöt, joilla ei välttämättä olisi oletetunlaista putkityökokemusta.

Liian usein työnantajat jättävät tunnistamatta freelanceriuden arvon ja arvostavat sen sijaan "putkityökokemusta". Väärin! Friikulla, jos kellä, on itseohjautuvuuden lisäksi alituinen halu ylittää itsensä (uusiakin toimeksiantoja pitää saada) ja jatkuva yrittäjämainen epävarmuuden sietokyky. Tämä mahdollistaa innovatiivisiakin ideoita.

Comments

Popular posts from this blog

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale