Rita Dahl: Elämää Lagoksessa


Vasta kun olin selättänyt viimevuotisen runohaasteen, heitti Reader, why did I marry him? -blogin Omppu Martin uuden runohaasteen vuodelle 2018. Pakkohan tähänkin on osallistua. Tänä vuonna haasteessa voi lukea mitä tahansa runoja. Lisämaustetta haasteeseen antaa se, että vuoden lopuksi täytyy kirjoittaa oma runo luettujen runokirjojen nimistä. Kuulostaa hauskalta. Siispä suunnistin kirjastoon ja valitsin suunnilleen umpimähkässä jonkin runokirjan. Käsiini osui Rita Dahlin Elämää Lagoksessa (ntamo, 2008).

Elämää Lagoksessa alkaa lupaavasti, vaikkakin kenties hieman brutaalisti, kun kuvataan, kuinka etana litistyy maahan, kun sitä polkaistaan. Tästä runo jatkuu. Tulee toinen runo ja kolmas runo. Ensimmäiset runot vaikuttavat siltä, että luettuaan yhden rivin, seuraava rivi onkin assosiaatio edellisestä rivistä. Siitäkin huolimatta, että seuraavalla rivillä voidaan jo puhua aivan jostain muusta asiasta. Tällaista on oikeastaan aika mukava lukea, koska sitä alkaa miettiä, mitä itselle olisi saattanut jostain asiasta tulla mieleen, ja kuinka runo olisi voinut jatkua. Tai miksei ihan niinkin, kuinka usein omat ajatuksesi kulkevat yhdessä runoilijan ajatusten kanssa.

Yksi osio, joka minua erityisesti ihastutti kirjassa, oli Oodeja arkiesineille. Kenelle tulisi mieleen kirjoittaa oodia näppylähanskoille, kottikärryille tai kenties vaikka matkalaukulle? Etenkin Oodi näppylähansikkaille oli mahtava. Jos ihan oikein ymmärsin ranskankielisen tekstin, niin kyseinen runo oli kunnianosoitus Roger Pol-Droitille. Ihan huikeaa tämäkin. Voisikohan sitä töissä joskus laittaa ajatukset tasaantumaan miettimällä oodia jollekin hyvin arkipäiväiselle asialle. Kokeilen ehkä jo huomenna.

Short Cuts -otsikon alla olevat runot eivät auenneet. Runojen alla viitattiin esimerkiksi Robert Altmanin Short Cutseihin (1993) sekä muutamiin muihin elokuviin. Olivatko runot suomennoksia elokuvien pätkistä vai runoilijan ajatuksia kyseisistä pätkistä? Toisaalta yhdessä runossa viitattiin Jarmo Lampelan Rakastin epätoivoista naista -elokuvaan. Ei voi tietää. Sinänsä näissä ei ollut mitään ihmeellistä. Runoja tai tekstipätkiä oli ihan riemastuttavaa lukea.

Kirjan nimikkoluvun Elämää Lagoksessa runot tai tekstit, koin kirjoittajan päiväkirjamaisina merkintöinä. Lagos on todella erilainen paikka länsimaalaiselle, valkoiselle ihmiselle, ja sen myös nämä tarinat allekirjoittavat. Yhteiskunnalliset eroavaisuudet hyppäävät silmille ja kaikki tuntuu olevan erilaista kuin mihin on tottunut. Toki joukossa on paljon muutakin. Pidin erityisesti runosta Sinkkuelämää ja avioliittoja, joissa verrattiin yksin- ja kaksinolon paremmuuksia. Yksin ei ole ihmisen hyvä olla, mutta kaksin kaaos menee pahemmaksi (suora lainaus kyseisestä runosta).

Runokokoelmasta löytyy myös yllättävän pitkiä runoja. Itse puhuisin ehkä ennemminkin lyhtyproosasta tai lyhyistä novelleista, mutta ilman muuta kirjan runoteokseksi luokittelen, koska runohyllystä sen löysin. Niin, ja onhan kirjassa ihan selkeästi runoja. Täytyy kyllä myöntää, että oli kiva lukea tällainen itselle aivan tuntematon runoteos.

Olemmeko sittenkin
ruumiimme häkin vankeja, eläimen
kumppaneita? Vai omanlainen tuhoojarotu,
jonka tehtävä on tappaa sukupuuttoon
mahdollisimman monta lajia, että
maa olisi autio jäljiltämme?

Ote lainattu Rita Dahlin runokokoelmasta Elämää Lagoksessa, runosta Vaikka käärme olisi kuinka pieni.

Rita Dahlin Elämää Lagoksessa -kirjalla osallistun Reader, why did I marry him? -blogin runohaasteeseen.

Comments

Popular posts from this blog

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale