Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Friday, February 17, 2017

Tarjolla edullista sparrausta kirjoittajille


Lehtikirjoittamisen kurssini päättyi Kriittisellä korkeakoululla ja erään opiskelijan palaute oli: "Rita luotsasi meitä asiantuntevasti ja rakentavasti. Opittava aines oli toimivaa ja kokonaisuus hyvä paketti. Tunneilla oli keskusteluja, jotka veivät asiaa eteenpäin. Ilmapiiri kannusti edistämään omaa projektia. "
Nyt voisin tarjota kurssille jatkoa esimerkiksi etänä. Jos haluat osallistua kurssilleni, laita yv osoitteeseen ritdahl@gmail.com tai soita: 0453104571.
Kurssi koostuisi lähettämistäni jutuista ja teoriaosuuksista. Jutut voit lukea omalla ajallasi. Ne edustavat oman genrensä huippua - vain hyvästä oppii itsekin paremmaksi kirjoittajaksi tai kirjoittajaksi.

Kuka sinä olet? Voit olla vasta-alkaja tai pidemmälle ehtinyt ammattilainen - kaikki saavat tästä jotakin omien toiveidensa mukaan. Saat palautetta mistä tahansa juttutyypistä.

Kurssiin kuuluisi myös Skype-osuuksia, jotka olisivat toiveiden mukaan yksilöllisiä - joku voisi saada palautetta jutustaan, faktasta tai fiktiosta (myös runo/proosa), toisen kanssa voisin keskustella luetusta ja pohtia olennaisia asioita siinä, tai toiveen mukaan jotakin muuta. Jos kirjoitat juttuja, kolmessa Skype-sessiossa voisi jokaisessa käsitellä esimerkiksi yhden. 
150 euron kurssihintaan kuuluvat teoriaosuudet ja juttulinkit sekä kolme tunnin Skype-sessiota kunkin kanssa.
Olen taustaltani pitkän linjan kirjailija ja toimittaja, joka on julkaissut satoja juttuja kymmenissä lehdissä. Kirjailijana olen julkaissut 16 omaa teosta, faktaa ja fiktiota. Koulutukseltani olen valtiotieteiden maisteri, filosofian maisteri ja vuoden alusta journalismin YAMK-opiskelija Haaga-Heliassa.
Katso Wikipediasta tietoni. 

Itsensätyöllistäjät ansaitsevat kunnon turvaa

Itsensätyöllistäjät ansaitsevat kunnollista turvaa ja vakituisen työn
Niin työläisellä kuin itsensätyöllistäjällä on oikeus palkkaan työstään. Itsensätyöllistäjä on monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä. Itsensätyöllistäjät työskentelevät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin.
Moni itsensätyöllistäjä kokee olevansa pakkoyrittäjä ja työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla. Yleisiä piirteitä itsensätyöllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta. Myöskään eläketurva ei kerry apurahan varassa olevilla taiteilijoilla, jotka eivät saa maksaa eläketurvaa kuin apurahaa saadessaan. SKP:n mielestä itsensätyöllistäjien määrän kasvu onkin seurausta lisääntyneestä riistosta ja yhä suurempia voittoja tavoittelevien pääomapiirien pyrkimyksestä heikentää työväenluokan asemaa. SKP puolustaa itsensätyöllistäjien asemaa ja toimeentuloa.
Kohtuuttomat liian tiukat ehdot ja karenssit vaikeuttavat tänään itsensätyöllistäjien elämää. SKP vaatii työttömille itsensätyöllistäjille oikeutta työmarkkinatukeen ja opiskeluun samaan aikaan. SKP on myös esittänyt sosiaaliturvajärjestelmän yhtenäistämistä 1200 euron perusturvaksi. Myös tämä uudistus parantaisi itsensätyöllistäjien asemaa huomattavasti.
SKP vaatii, että nykyisen tempputyöllistämisen, pätkätyökulttuurin ja työn keskittämisen sijaan on perustettava kunnollisia työpaikkoja kuntien ja valtion panostuksilla. Työllistämistoimintaan ja peruspalvelujen tuottamiseen suunnatut lisäinvestoinnit luovat sekä työtä että hyvinvointia ihmisille. Lisäksi SKP esittää, että työtä on alettava jakaa esimerkiksi kahteen kuuden tunnin työvuoroon ansiotasoa alentamatta. TE-toimiston olisi joustettava ja sallittava myös tutkintoon johtava opiskelu työttömyysturvalla erityisesti usein jopa nollatuloja saaville itsensätyöllistäjille.
Itsensätyöllistäjien ja pakkoyrittäjien määrän kasvu on seurausta Suomessa jo useamman vuosikymmenen ajan harjoitetusta, työtätekevien etujen vastaisesta uusliberalistisesta politiikasta. Suomen kommunistinen puolue vaatii Sipilän hallituksen harjoittaman työpaikkojen ulkoistamisen ja palvelujen yksityistämisen lopettamista. Tämä on mahdollista työväenliikkeen ja työväenpuolueiden yhteisillä aloitteilla ja joukkovoimalla.
Suomen kommunistinen puolue 16.2.2017

Monday, February 13, 2017

Viikon mediapäiväkirja

Viikon mediapäiväkirja

Uudet seuraamani mediat olivat Long Play, Politiikasta.fi ja Yle Areenan uudenlainen sisältö, johon en ole ennen tutustunut.

Aloitin päivän lukemalla säveltäjä Pasi Lyytikäisen blogista ohjeet hyvälle apurahahakemukselle. Lyytikäinen listaa hyvin yleisluontoisia kokemuksia apurahojen hakemisesta. Argumentit istuivat hyvin omaan pitkään kokemukseeni aiheesta. Lyytikäinen muistuttaa hakeneensa apurahoja 20 vuoden ajan ja noin joka kymmenennen apurahahakemuksen onnistuneen ja hänen siis olleen hyvin onnekas.

Janne Saarikiven Moskova-juttu Long Playssä

Luin Janne Saarikiven singlestä ilmaisen näytetekstin. Janne tajuaa jo varhain, että isä on töissä paikassa, ulkoministeriössä, jossa joutuu valehtelemaan työkseen. YYA-sopimuksella oli laajat heijastusvaikutukset jopa lasten pelimaailmaan. Pieni Janne kirjoitti ihannoivin silmin tuosta sopimuksesta, joka toi isät humalaisina kotiin ja melkein kielsi Commodore 64-pelit hyvien yhteistyösuhteiden perusteella.

Peruste-lehti

Luin Peruste-lehdestä Atlas Saarikosken kolumnin Äotoyspakkauksista kaikkien pakkauksia: miten äitiyspakkausidean voisi monistaa kaikenikäisille. Näin kenelläkään ei olisi kylmä. Samalla Saarikoski muistuttaa karuista tilastoista: Kun vuonna 1995 köyhissä perheissä eli 52 000 lasta, on luku nyt kolminkertainen, THL:n arvion mukaan 150 000.

Yle Areena

Dok: Ghostland kertoo miten metsästäjä-keräilijät busmannit keräävät ruokansa ennemmin luonnosta kuin supermarketin kassalta, eikä heillä niitä olekaan. Heidänkin on pitänyt sopeutua hallituksen toimiin ja päästää elantoa saadakseen turistit käymään kylässään. Dokumentin ideana on busmannien matka Saksaan tutustumaan kaupunkiin ja maaseutuun. Kulttuurien yhteentörmäys ei saa heitä muuttamaan tapojaan. He pitävät turistien maailmaa, kauppakeskuksia, kiireistä työelämää, ja rahataloutta, outoina. Busmannit pitävät matkallaan näytöksiä elämäntavastaan, jossa ovat edelleen matkankin jälkeen kiinni.

Yle Areena

Minuutin uutispätkä Itä-Virumaasta, jossa entinen narkomaani auttaa ihmisiä eroon huumeista ja viinasta. Pätkässä on myös nuoria harrastustensa parissa.

Maanantai 6.2.

Yle Areena

Maailmanpolitiikan arkipäivää -ohjelmasarjassa Muurien aika -ohjelma valottaa miten turvallisuusarkkitehtuuri toimii Espanjassa Ceutassa. Siellä hän haastattelee erästä paperitonta, joka on pyrkinyt Afrikasta Eurooppaan. Sieltä hän jatkoi Tanskan ja Ruotsin välillä sijaitsevalle muurille, jotka todentavat muurien toiminnan logiikan: ne pysäyttävät pakolaisvirran juuri eniten apua tarvitsevilta. Samalla kuuntelin Muurit-podcast-sarjan, jossa haastateltiin paperittomia ja kantaruotsalaisia Ruotsiin tulon helppoudesta. Ruotsiin on syntynyt ja syntymässä suuri paperittomien luokka, jolta puuttuvat kaikki perusoikeudet. Muurien perustamista on perusteltu myös terrorismin uhkalla. Samaan aikaan kansainvälinen yhteisö on ollut kykenemätön ratkaisemaan siirtolaisuuden alkusyitä, esimerkiksi Syyrian sotaa.

Tiistai 7.2.

YLE Areena

Katsoin YLE Areenasta Presidentti-sarjan ensimmäisen osan. Ohjaaja Lauri Nurksen sarja palauttaa ennen kaikkea uskon visuaalisuuteen. Sarjalla on todella hienot kameramiehet. Se sekoittaa faktaa ja fiktiota muun muassa käyttämällä todellisia YLE-juontajia ja siirtämällä presidentin valinnan Musiikkitaloon.

Opposition Henri Talviosta tulee Suomen seuraava presidentti ja voitonjuhlassa kameramies hyödyntää erinomaisesti Yhdysvaltain presidentinvaaleista tuttuja kuvakulmia. Sarjassa myös spekuloidaan presidentin vaikutusmahdollisuuksien heikentämisestä viime aikoina.

Keskiviikko 8.2.

Kävin Brasilian Le Monde Diplomatiquen sivulla. Tarjolla on artikkelia rikollisuudesta Amazonasissa, Trumpin ennustamattomasta aikakaudesta, jolloin jyrää iskulause: Amerikka ensin!”, juttu rasismista mediassa ja vasemmistossa, Trumpin paluusta kylmän sodan asepolitiikkaan: hän on uusinut ydinasearsenaalin ja hankkii uusia satamia ja taistelukoneita. Lehdessä on myös artikkeli näkymättömästä sähkömagneettisesta saasteesta, jota kännykät aiheuttavat. Vietnamissa on tapahtunut dynaamista kasvua: perheet katsovat eteläkorealaisia ja japanilaisia sarjoja tv:stä. Podemos ei ole saavuttanut Espanjassa toivomanlaistaan vaikutusta: Valenciassa ja Zaragôsassa edistykselliset voimat ovat menestyneet vaaleissa. Brasilialaiset ovat olleet aktiivisia myös Espanjan sisällissodassa.

Käytin sivulla aikaa noin 45 tuntia.

Torstai 9.2.

Katsoin uutispätkän sosiaalipornahtaviin aiheisiin erikoistuneen Louis Theroux´n skientologiadokumentin teosta. Medialle kielteinen uskonlahko lähetti dokumentaristin perään videoijan, koska piti Theroux´ta epäilyttävänä henkilönä.

Theroux´lla on tapana valita oudot aiheet: uskonnolliset kultit, erikoiset julkkikset. Theroux´n päämäärä on kuitenkin mielestään nähdä oudot aiheet normaaleina (mihin päämäärään en usko hänen pääsevän). Mihin inhimilliseen tarpeeseen skientologia vastaa? Theroux´n mielestä kyse on absoluuttisesta utopistisesta visiosta, idealismista. Perustajan fundamentalismista päästyään heille vakuutetaan, että he ovat ihmiskunnan pelastajia. Julkkikset saavat lahkossa erikoiskohtelun: heidät vastaanotetaan punaisella matolla.

Luin samaan hengenvetoon myös Carole Cadwallardin tekemän Theroux-haastattelun The Guardianista. Jutun suurimmaksi anniksi jäi isä-poikasuhteen esittely. Kirjailija Paul Theroux toivoi pojastaan työnsä jatkajaa, mutta tämä päätyi niche-dokumentaristista suurten valkokankaiden ohjaajaksi. Miksi toimittaja keskittyy isä-poikasuhteeseen? Ehkä siksi, että Theroux´n uusimmasta, ison budjetin dokumentista My Scientology Moviesta, hänellä on aika vähän sanottavaa. Theroux ei ole siinä saanut haastatteluun liikkeen johtohahmoa David Miscavigea. Osuva on kommentti Theroux´n dokumentaaripersoonasta: sehän on hyvin lakoninen ja

Aikaa meni tunnin verran.

Perjantai 10.2.

Luin Politiikasta.fi-lehdestä puolalaissosiologi Zygmunt Baumania ja Maahanmuutto retoriikkana -tilaisuutta käsittelevän tekstin. Perussuomalaisten Simon Elo syytti vihreitä ja vasemmistoliittoa ihmisoikeuspuhunnasta. Itse hän jutun mukaan syyllistyy uhkadiskurssiin, joka ei yritäkään ratkaista ongelmia. Tästä Noora Kotilainen vetää analogian Baumanin ajatuksiin pakolaisuudesta. Liike käy köyhästä etelästä vauraisiin länsimaihin, ja Elon uhkadiskurssi on analoginen niiden ihmisten puhunnalle, jotka pelkäävät ja projisoivat pelkonsa ennen kaikkea muualta tuleviin ihmisiin.

Käytin puoli tuntia.

Lauantai 11.2.

Luin Long Play-lehdestä Salora-jutun Maassa maan tavalla ilmaisen alun. Ilkka Kariston juttu, jonka otsikko kertoo paljon, valottaa ansiokkaasti Saloran alkuaikoja autoritäärisessä Swazimaassa. Tehtaan johtajat ummistavat silmänsä maan todellisuudelta ja kiittelevät vakaita olosuhteita, vaikka Sobhuza II on vastikään kieltänyt poliittiset puolueet maassa.

Emilia Palosen kirjoitus lähidemokratian toteutumisesta Maunulassa on omakohtainen, konkreettinen selostus siitä, miten virkamiehet alkoivat ottaa projektin tosissaan. Nyt he ovat saavuttaneet Maunula-talon, jossa kirjasto, työväenopisto ja nuorisotalo toimivat hyvin samassa tilassa. Asukkaat ovat olleet mukana talon suunnittelussa alusta asti eli neljän vuoden ajan. Asukaslähtöiset suunnittelumallit on visualisoitu talon seinälle.


Aikaa meni 45 minuuttia.