Ilmaistyö on tuttua

Ilmaistyö on tuttua

Taiken ja Cuporen uusimmassa Taiteilijabarometrissä taiteilijoista peräti 94 prosenttia haluaisi asiantuntemustaan käytettävän enemmän yhteiskunnassa. Ilmaistyö on todellinen ongelma, johon ei osata esittää ratkaisua.

Taiteilijan työ on omituista. Se ei vastaa millään tavalla käsitystä perinteisestä työstä. Taiteilija tekee työtään omituisina vuorokaudenaikana, joskus illalla, toisinaan yöllä, myös päiväsaikaan. Työtunteja harvoin lasketaan, jos laskettaisiin, tuntipalkka olisi niin pieni, ettei kukaan normaaliajatuksin ja -odotuksin varustettu edes lähtisi moiseen työhön.

Nollatuntisopimus on monelle tuttu, mutta entä nollapalkka? Taiteilijalle sekin tulee tutuksi, koska jos ei apurahoitusta ole, ei voi kerryttää eläketurvaakaan. Taiteellisten tulojen saattaminen MYEL-vakuutuksen piiriin ei ole ratkaisu ongelmaan, jos taiteellisia tuloja ei ole kuin muutama sata euroa.

Kuka sellaisella voi elää? Taiteilija kyllä, hän osoittaa ihmeen olevan käytännössä mahdollinen. Nälkätaiteilijamyytti ei ole myytti, se on täyttä todellisuutta.

Arvostusta nauttivat korkeintaan muutamat kaupallisimmin parhaiten toimeentulevat taiteilijat, jotka pystyvät myös elättämään itsensä taiteellaan.

Romutetaan positiivinen taiteilijamyytti

Julkisuudessa esiintyy usein taiteilijuutta ihannoivia näkökulmia. En voi kuin ihmetellä esimerkiksi YLE:n Kultakuumeen Anna Tuluston etukäteen valittua, tarkoitushakuista näkökulmaa, joka esittää taiteilijuuden positiivisessa valossa ja vahvistaa näkökulmaa psyykkisen ansainnan riittävyydestä palkintona ammatin harjoittamisesta. Tämä on niin kovin tuttu näkökulma, eikä sitä julkisuudessa juurikaan kyseenalaisteta. Haastateltavana hänellä on taiteen edustajista näyttelijä.

Millä muulla alalla tällaisesta pelkästä psyykkisen ansainnan riittävyydestä voisi puhua? Kaikilla aloilla vaaditaan materiaalisia etuja: lisää palkkaa, parempia työsuhde-etuja, lyhyempää työpäivää, vain itsensä työllistäjät ovat laittomassa asemassa korkeintaan minimisosiaaliturvan ja tulevaisuudessa takuueläkkeen olemassaolon varassa.

Myös hyvinvointitaide tai soveltava taide on hyödynnettävissä vain osalla taiteen aloilla: kuvataide ja teatteri ensi sijassa. Esimerkiksi kirjallisuutta ei tässä käytetä tietojeni mukaan juuri ollenkaan.

Taiteilijat ovat joutuneet niin ahtaalle, että vaihtoehtona on vain alan vaihto (jos se onnistuu), tai vielä radikaalimmat vaihtoehdot. Enemmän toivoisin journalistisia pelinavauksia, joissa ala esitettäisiin ilman mitään ruusuisia silmälaseja, sellaisena kuin todellisuudessa onkin.
julkaistu Tiedonantajassa 7.4.2017




Minulla olisi jo yksi ryhmä, joka kokoontuu seuraaavan kerran kiirastorstaina 13.4. klo 10-11.30 Kiinnostaisiko osallistua siihen? Jos kiinnostaa, voisin jo lähettää luettavat tekstit ja voisit vastaavasti lähettää oman tekstisi. Siinä ryhmässä on 2 osallistujaa jo.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan