Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, April 30, 2016

Miten olisi perustulo, poliitikot?

Miten olisi perustulo, poliitikot?


Taiteen vertaisarvioijat kokevat itsensä taiteilijoina ja arvostavat samoja asioita kuin taiteilijat. Aineettomilla oikeuksilla tekevät rahaa kuitenkin vain niihin erikoistuneet yritykset ja palkkansa selvitysten teosta saavat TEM:in virkamiehet.


Mitä taiteen vertaisarvioijat priorisoivat hakemuksissa? Cuporen ja Taiken selvityksestä tämä selviää. Raporttiin on haastateltu Koneen säätiön, Suomen Kulttuurirahaston keskus- ja maakuntarahastojen, Svenska Kulturfondenin, Taiken keskus- ja alueellisten rahastojen vertaisarvioijia, joiden keski-ikä oli 52 vuotta. Yli puolet (53 prosenttia) vertaisarvioijista määritteli itsensä taiteilijoiksi, toiseksi edustetuin ryhmä olivat muut asiantuntijat (14 prosenttia). Vähiten edustettu ala oli arkkitehtuuri ja suuruudellaan kuvataide-, tila-, aika-, ympäristötaide.


Suurin osa taiteen vertaisarvioijista oli sitä mieltä, että taiteen on autettava näkemään asiat uudella tavalla. Lisäksi sen on oltava tasokasta ja mahdollisimman monen ihmisen saavutettavissa. Voisikin sanoa, että vertaisarvioijat vaalivat jo joidenkin romanttisten taiteilijoiden vaalimaa estetiikkaa ja lisäksi postmodernille hyvinvointiyhteiskunnalle tyypillistä ”demokraattisuutta” ja kaikki vähemmistöt hyväksyvää inklusiivista jargonia.


Taiteen tehtävien ylhäältä päin määritteleminen aiheuttaa karsastusta paitsi taiteilijoissa, myös vertaisarvioijissa.


Näin he tavallaan toteuttavat nykyihmiseltä vaadittavaa suvaitsevaisen normikansalaisen roolia. Tämän rooliodotuksen täyttävä taiteilija voi olla vertaisarvioijien suosiossa? Hän voi olla heidän kaltaisensa, semblable, eräänlainen veli tai sisar. Hänen kainaloonsa voisi kenties käpertyä myös runouden paha poika Arthur Rimbaud tai symbolistisen veneen soutaja Charles Baudelaire.


Voisi hyvin kuvitella, että myös tuettavat taiteilijat jakavat vertaisarvioijien kanssa näkemykset siitä, mikä on hyvää, tukemisen arvoista taidetta. Yhteistä lienee myös näkemykset siitä, että vuosiapurahan on oltava elämiseen tarpeeksi suuri. Vertaisarvioijat olivat hyvin tietoisia omasta roolistaan ”niukkuuden jakajina”. Suomessa taiteilijoiden tukeminen on ollut perinteisesti julkisen vallan tehtävä, vaikka yksityisten säätiöiden roolista on ohessa keskusteltu. Taiteen tuki voi olla joko suoraa tai välillistä; suoria tai välillisiä tuki-instrumentteja.


Kyselyssä pohdittiin myös perustulon tai kansalaispalkan merkitystä taiteilijoiden toimeentulo-ongelmien ratkaisijana, mutta todettiin, ettei perustulokokeilu ratkaisisi perusongelmaa eli taiteilijoiden erityisasemaa. Spekulaatiota herätti myös apurahojen verottomuuden mahdollinen poistaminen, koska se selkeyttäisi taiteilijoiden asemaa sosiaaliturvajärjestelmän silmissä. Jos barometriin vastaavan vertaisarvioijan oma asuinpaikka oli periferiassa, hän muisti huomauttaa heidän rahoitusasemansa olevan heikompi pk-seutuun verrattuna. Myös kielen, sosioekonomisen aseman nähtiin olevan taiteilijan yhdenvertaisuuden kannalta merkityksellisiä ominaisuuksia. Sukupuolen vaikutuksen tuen saantiin vertaisarvioijat halusivat sen sijaan kiistää.


Vertaisarvioijat näkivät esteellisyyden olevan ongelma erityisesti taiteenaloilla, joissa piirit ovat hyvin pienet. Myös vallan lyhytaikaisuus, kommentoijien vaihtuvuus nousi kommenteissa esille.


Aineeton arvontuotanto on tyypillistä taiteelle, mutta myös trendialoille, kuten peliteollisuus, media, televisio, internet, radio, palvelumuotoilu, elokuvat, musiikki. Ainettomuutta esiintyy niin tuotteissa kuin palveluissa. Aineettomien palveluiden ja tuotteiden on tuotettava entistä enemmän arvoa; siinä piilee niiden menestyspotentiaali. Digitaalisemmilla aloilla kehittämisen on oltava pitkäjänteisempää. TEM:in raportissa arvellaan nimenomaan digitaalisilla aloilla olevan odotettavissa eniten arvonlisäystä. Murros tuhoaa vanhoja toimijoita ja uusia tulee tilalle. Aineeton arvontuotanto vaatii myös investointeja. Yli viidesosa siitä muodostuu taiteesta, viihteestä ja tekijänoikeuksista.


Vuonna 2013 rojalteista ja lisenssimaksuista tuli vientituloja 2,7 miljardia, välityskaupasta 2,8 miljardia ja muusta palveluviennistä 16,4 miljardia euroa. TEM:in raportti uskoo ennakkooletuksen mukaisesti johtamiseen, joka aistii tunnelmia ja luo samalla niitä. TEM uskoo raportissaan myös muotoiluosaamiseen tai palvelumuotoiluun, jota voi hyödyntää yrityksen kaikilla osa-alueilla markkinoinnista ja viestinnästä liiketoiminnan kehittämiseen. Yleisintä sen hyödyntäminen oli juuri markkinoinnissa ja viestinnässä. Aineettomat investoinnit olivat nousseet viimeisen kymmenen vuoden aikana kiinteiden investointien rinnalle.


Koska aineettomien oikeuksien kauppaaminen tuottaa eniten arvoa vain niiden tuotantoon erikoistuneille yrityksille ja em. selvityksiin erikoistuneille virkamiehille, ei yksittäisille taiteilijoille, miten olisi se perustulokokeilu? Tässä on vain yksi erityisryhmä, jota se ainakin vähän saattaisi hyödyttää.

Rita Dahl

LÄHDE:


Tarjanne, Petri (2015). Aineeton arvo – talouden uusi menestystekijä. Työ- ja elinkeinoministeriö, elinkeino- ja innovaatio-osasto



Rautiainen, Pauli, Roiha, Taija & Rensujeff, Katja (2015). Taiteen ja kulttuurin barometri 2015. Taiteen toimintaympäristö ja rahoitus. Helsinki: Cupore ja Taike, http://www.cupore.fi/documents/Taiteenjakulttuurinbarometri_v10.pdf.

julkaistu Libero 1/2016:ssa

Friday, April 22, 2016

HOK-Elanto-vaalit, Entinen nuorievankelista & lesbous sekä Jehovan Todistajien vaiettu seksielämä

Vielä ehdit äänestää 29.4. asti! 762! Reilun osuuskaupan puolesta.




Ensi maanantaina klo 18 Tuima-tv:ssä minun ja Katariina Painton seurana entinen nuorisoevankelista Merika Kallionpää. 
Entinen nuorisoevankelista Merika Kallionpää hylkäsi työnsä rakkauden takia. Hän jätti teologian opintonsa, evankelioinnin sekä hengellisen auktoriteettinsa ja omistautui rakkaudelle.
Kallionpää tuli uskoon 2013 ja rakastui puolitoista vuotta myöhemmin. Hän ei usko enää yksiin totuuksiin ja hierarkkisesti rakennettuihin uskontoihin. Nykyään Kallionpää on uskossaan lempeämpi.

Tuima-TV

Ensi tiistaina klo 18 Radio Tuimassa minun ja Sanna Heikkilän vieraana entiset Jehovan Todistajat Risto Suopanki ja Kia-Maria Aho, jotka ovat istuneet Jehovan Todistajien ylimmässä oikeuskomiteassa useita kertoja syytettyinä erilaisista aiheista. Kia-Maria Aho on itse kokenut 17-vuotiaana raiskauksen, johon syyllistyi Jehovan todistajiin kuulumaton mies. Mies sai muitakin uhreja. Lopuksi vieraana vielä teologi, terapeutti Janne Villa, joka on kirjoittanut kirjan hengellisestä väkivallasta.


Ohjelman käsikirjoitus Rita Dahlin. Ohjelma jää podcastina nettiin. Jehovan Todistajien seksitabut

Monday, April 18, 2016

Kriisiytynyt toimeentulo ja Köyhyys tuhoaa terveyden

Kriisiytynyt toimeentulo

Euroopan pitkittynyt finanssikriisi pakottaa taiteilijankin miettimään omaa työtään ja identiteettiään. Prekaarin elämä on turvattua, koska hänellä on pätkätyö, mutta itsensä työllistäjä kelluu täysin itsensä varassa, ilmapallona, vailla sosiaaliturvaa ja muita normaaleita työntekijäetuuksia.

Christian Marazzi esittää Finanssikapitalismin väkivalta -kirjassaan väitteen, että finanssikapitalismi on saavuttanut vaiheen, jossa omistajien etu on etusijalla ja poliittiset päätökset suosivat finanssikapitalismin väkivaltaa.

Itsensä työllistäjä ja luova yrittäjä ovat hallinnon ja poliitikkojen työnteon kriisiytymiseen kehittämiä ratkaisuja, jotka eivät toimi. Luovana yrittäjänä pärjää vain taiteilija, jonka nimestä on ehtinyt kehkeytyä brändi ja jolla on tarpeeksi henkilökohtaista kysyntää. Näitä menestyviä luovia yrittäjiä on vain kourallinen. Loput kituuttelevat köyhyysrajalla tai hieman sen yläpuolella.

Ruusunpunaiset unelmakuvat yrittäjyyden auvoisuudesta ovat osa hallinnon viestinnän retorista työkalupakkia jolla yritetään saada epäilevä kohderyhmä vakuuttuneeksi mallin oikeellisuudesta. Mutta epäily jatkuu, koska taiteilijoiden prekaari tai vielä epävarmempi elämä muuttuu jatkuvasti yhä vaikeammaksi. Vuodesta 2008 käynnistynyt lama oli vasta pientä esimakua tulevista vaikeuksista.

Christian Marazzi pitää finanssimarkkinoita osana reaalitaloutta eikä niistä irrallisena, autonomisena kokonaisuutena monien vasemmistolaisen taloustieteilijän tavoin. Prekaari elämä on hänen mielestään seurausta pääoman väkivallasta. Finanssitalous perustuu odotuksiin jatkuvista tuotoista ja siksi sen väkivalta heijastuu ympäröivään ihmisyhteisöön ja vaikuttaa sosiaalista ja yhteisöllistä koheesiota heikentävästi.

Finanssikapitalismilla uhkaa paitsi kokonaisia yhteisöjä, myös puuttuvien poliittisten toimien takia vaikeuksiin joutuneita yksilöitä. Finanssihyötyä tehdään myös epäselvällä erottelulla teollisten ja immateriaalioikeuksien välillä. Taiteilijat ovat nimenomaan immateriaalisten tekijänoikeuksien myyjiä. Usein juuri tätä kauppatavaraa on kaikkein helpointa hyväksikäyttää jättämällä maksamatta oikeutetut korvaukset.

Marazzi huomauttaa, että lisäarvoa ei ole enää viimeisen 30 vuoden aikana tuotettu pelkästään tavaroita ja palveluita tuottavissa yksiköissä, vaan ne ovat levittäytyneet pääoman kiertokulun alueille, tehtaan porttien ulkopuolelle. Erityisen selvä esimerkki yritysten ja julkisen sektorin suosimasta yhteistuotannosta löytyy kriisiytyneestä journalismista, jonka alan osaajaksi melkein kuka tahansa voi julistautua julkaisemalla sosiaalisessa mediassa melkein alaa kuin alaa koskevia kirjoituksia. Yritykset etsivät kiihkeästi tapoja soveltaa Google-mallia omilla aloillaan. Kun tuotot nousevat, syntyy paineita nostaa tuotantokustannuksia siirtämällä tuotantoa halpatuotantomaihin, niukkuuden prosesseja lisäämällä (patentit, copyrightit) ja lopulta pääomainvestointeja vähentämällä.

Tästä kehityskulusta kärsii kaikkein eniten luova työvoima, heidän joukossaan taiteilijat.

EMU:n kolmannessa vaiheessa eli pankkiunionissa EKP aikoo ostaa kevääseen 2016 mennessä jäsenvaltioidensa joukkovelkakirjalainoja. Marazzi uskoo monen muun lailla, että toimenpide ei elvytä työn kriisiä ja sen myötä vähentynyttä kysyntää, vaan pelkästään osakemarkkinoita. Se ei siis tarjoa minkäänlaista ratkaisua johdannaiskaupalla kriisiytettyyn talouteen.

EMU on pankkiunionissa saavuttanut täydellisimmän, federalistisimman liittovaltiovaiheensa, jossa EU-jäsenmaat ovat täydellisen solidaarisia toistensa veloille ja taseongelmille. Kansallisten keskuspankkien valta on mennyttä, Euroopan Keskuspankki johdattelee koko mantereenlaajuista raha- ja talouspolitiikkaa.

Entistä luovempi elämäntapa

Liittovaltiovaiheessa makrotason raha- ja talouspoliittinen moraali höllenee, koska meidät yhteisvastuullistetaan maksamaan toisten jäsenmaiden pankkien, kansantalouksien ja korruptoituneiden yksilöiden aikaansaamia kansallisia luottotappioita ja vajeongelmia. Tätä on eurooppalainen solidaarisuus,

Sen sijaan itsensä työllistäjiä koskeva yksilömoraali tiukkenee jatkuvasti. Meiltä on ennenkin odotettu ihmeitä, nyt niiden on oltava vain suurempia kuin koskaan ennen. Ne on tehtävä suurella ammattitaidolla ja asiantuntemuksella ja mielellään ilmaiseksi. Tuotanto- ja arvoketjussa meistä yritetään tehdä vain yksi välttämätön lenkki, jonka työpanos maksaa mielellään mahdollisimman vähän tai on kaikki tekijänoikeudet viemällä monistettavissa tai uusinnettavissa.

Työn kysynnän pysyessä yhtä alhaisena kuin aiemminkin itsensä työllistävä elämäntapa jatkuu. Talouskuri pakottaa kiristämään jo entuudestaan erilaisia luovia ratkaisuja keksivän luovan yrittäjän kehittämään entistä luovempia ratkaisuja.

Mikä neuvoksi? Julkinen tilaustaide hyödyttää vain kuvataiteilijoita. Entä jos hallinto alkaisi kirjoituttaa selkokielisiä itsensä työllistäjiä koskevia raportteja meillä kirjailijoilla, joilla on valtiotieteellinen tausta ja kyky perehtyä erikoistutkijan tavoin vaikeaan problematiikkaan? Näin tulisi samassa paketissa parempaa kieltä ja yhtä valideja johtopäätöksiä.

Teatterilaiset voisivat kehittää erilaisia luovia aktioita tai pop up-kampanjoita kaduille suuren yleisön tietoisuuden herättämiseksi ja itsensä työllistäjiä koskevan tiedon levittämiseksi hauskalla tavalla.

Tämän kaiken me tekisimme palkkioilla, kuten ammattilaisen kuuluu. Luova yrittäjä ei myy asiantuntemustaan ja työtään ilmaiseksi, ei vaikka viranomaiset ja poliitikot niin toivoisivat. Nyt poliitikot ja viranomaiset ovat synnyttäneet oikeudettoman luokan, jonka asemaa ei ole kyetty parantamaan poliittisin toimin.

Me emme suostu olemaan yhteiskunnan viimeisiä oikeudettomia asiantuntijaryhmiä. Me haluamme oikeutemme, me vaikka otamme ne. Analogia eurooppalaisen finanssipolitiikan kärsivien uhrien, tavallisten veronmaksajien, ja toisaalta köyhien taiteilijoiden välillä ei ole kaukaa haettu. Me olemme finanssikapitalismin heikoimpia lenkkejä. Institutionaalinen raha haluaa tehdä meistä ja asiantuntemuksestamme lisäarvon luomisen välineen.

Lähteet:


Marazzi, Christian. Finanssikapitalismin väkivalta. Tutkijaliitto 2015.




Köyhyys tuhoaa terveyden

Göran Therbornin mielestä köyhyyden tappavat vaikutukset kohdistuvat köyhiin ja vähemmän varakkaisiin. Epäilemättä myös taiteilijoihin.

Vuonna 2010 rikkaiden maiden ja vähemmän kehittyneiden maiden elinajanodotteissa oli eroa 27 vuotta. Suurin kuilu oli Sierra Leonen ja Japanin välillä. Koulutustasolla on suora vaikutus terveyseroihin: köyhät ja vähän koulutetut kuolevat nuorempina ja sairastuvat enemmän pitkäaikaissairauksiin.

Aina korkea koulutuskaan ei takaa pysyvää ja vakaata statusta työmarkkinoilla. Tämän ongelman edessä joutuvat painimaan esimerkiksi eri alojen itsensä työllistäjät, joiden joukkoon taiteilijat kuuluvat.

Terveyseroilla on myös erilaisia psykologisia heijastusvaikutuksia: ne saattavat aiheuttaa kunnioitusvajetta, elämänhallinnan puutetta ja ennen kaikkea lisätä kuoleman riskiä.

Terveyssosiologia on ollut kiinnostunut myös resurssien eriarvoisuudesta ja kaupunkien polarisoitumisesta. Ääripäässä ovat kokonaan suljetut kaupunginosat tai kaupungit esimerkiksi São Paulossa tai Buenos Airesissa.

Politiikassa köyhien äänen kuuleminen on vähentynyt uhkaavasti ja tämä on seurausta esimerkiksi politiikan mediatisoitumisesta ja muuttumisesta eräänlaiseksi koko kansalle suunnatuksi jatkuvaksi spektaakkelituotannoksi.

Myös kansainvälisen politiikan painopisteiden muutokset heijastuvat välillisesti terveysvaikutuksiin: asevarusteluun suunnattu raha on pois esimerkiksi kansalaisten terveydenhuollosta.

Amerikkalaiset ovat keskittyneet sotiin Irakia ja Afganistania vastaan ja jälkimmäiseen oli vuoden 2013 loppuun mennessä käytetty kolme biljoonaa dollaria.

Entä jos nämä rahat käytettäisiin asevarustelun sijasta taiteeseen tai vaikka hallinnon ja säätiöiden suosimaan ”hyvinvointitaiteeseen”, millaisia sosiaalisia ja kansantaloudellisia vaikutuksia tällä olisikaan!

Köyhyyden tutkimus teoriassa

Teoriassa köyhyyden tutkimus tiivistyy erilaisuuden ja eriarvoisuuden väliseen eroon, johon alunperin kiinnittivät huomion kolmannen aallon feministit. Eriarvoisuus on sosiaalisesti rakentunutta, mutta erot ovat mahdollisuuksina tai niiden puutteena annettuja. Ranskan vallankumous synnytti ajatuksen moraalisesta egalitarismista – tähän esimerkiksi Karl Marx suhtautui epäluuloisesti, koska se kiisti ihmisten tarpeiden erilaisuuden. Lisäksi ajatus moraalisesta tasa-arvosta ilmaantui aikana, jolloin yhteiskunta teollistui ja taloudellinen eriarvoisuus lisääntyi voimakkaasti.

Perinteinen liberaali ajattelu kiinnittää huomion mahdollisuuksien tasa-arvon ja lopputulosten tasa-arvon väliseen eroon. Mahdollisuuksien ja lopputulosten välisen kuilun vertaaminen on sosiologisesti kestämätön asetelma. Eriarvoisuus jakaantuu lisäksi elämänehtojen, eksistentiaaliseen ja resurssien eriarvoisuuteen. Verkostojen, vallan ja varallisuuden merkitys resursseina on korostunut viime aikoina.

Ulossulkemisen vastakohtana sosiaalista oikeudenmukaisuutta kannattavat yhteiskuntateoreetikot puhuvat mielellään osallistamisesta, joka on levinnyt myös muille tieteen- ja taiteen aloille. 2000-luvulla hierarkioita madalletaan urakalla kaikkialla taloyhtiön hallituksista ylätason politiikkaan. Hierarkioiden madaltamispyrkimyksestä on tullut osa hallinnon pysyvää puhuntaa, jargonia.

Jotkin hierarkiat ovat silti edelleen rikkumattomia, lasikatot pysyvät.

Resursseista kilpailevat niin suuryritykset (työvoima, luonto) kuin ihmisetkin (koulutus, oman statuksen kohottaminen), mutta tietyissä tapauksissa koulutus ei takaa statuksen mukaista tulotasoa eikä oikeutettua, arvostavaa kohtelua.

Myytti nälkätaiteilijasta

Julkisessa keskustelussa esiintyy edelleen usein suuren yleisön keskuudessa elävä myytti nälkätaiteilijasta, jonka köyhyys on oikeutettua ja joka elää ”yhteiskunnan syöttiläänä”, ilmeisesti monen mielestä eräänlaisena vapaamatkustajana.

Paternalistista paapomista ja surkuttelua voi kohdata jopa omassa ammattiliitossaan. Tämä jos mikä on kurjaa, koska osalla taiteilijoista olisi mahdollisuus toimia halutessaan vaativissa asiantuntijatehtävissä.

Valittuaan taiteilijan ammattin luopuu usein sellaisista asioista, joita moni suuren yleisön kommentaattoreista pitää (omalla kohdallaan) itsestäänselvyytenä: pysyvistä tuloista, jatkuvuudesta ja varmuudesta. Apuraha on useimmiten vain hyvin pieni palkkio tehdystä työstä, joka ei ole useimmiten missään suhteessa henkilön usein (akateemiseen) koulutukseen.

Taiteilijoiden keskuudessa romanttista nälkätaiteilijamyyttiä eläteltiin 1800-luvun lopulla, mutta ”postmodernin tekotaiteen” hallitsemassa 2000-luvun maailmassa taiteilijoistakin on tullut oman itsensä ja konseptiensa kaupparatsuja, jotka myyvät projektejaan, konseptejaan, visioita ja strategioita säätiöille ja jopa yrityksille.

Voitokkain on se, joka osaa parhaiten tuotteistaa oman projektinsa, ei vain pienelle asiantuntijayleisölle vaan mahdollisimman suurelle joukolle tavallisia ihmisiä, mahdollisimman kaupallisessa esitystilassa ja toivottavasti spektaakkelin muodossa (johon saa osallistettua taviksetkin).

Kuulostaako konsultin töiltä? Niiksi taiteilijan työt ovat tavallaan muuttuneet, tosin työstä saatu palkkio on tähtitieteellisen kaukana konsultin palkkatasosta. Kun työläiset (manuaalisen työn tekijät) kamppailevat 1800 euron minimipalkan puolesta, akateemisesti koulutetuista taiteilijoista vain lottovoittajat eli vuosiapurahan saajat ovat tässä etuoikeutetussa asemassa, eli saavat minimipalkkaa mahdollisesti akateemisella koulutuksella.

Kuka muu tällaiseen suostuisi kuin taiteilija?

Köyhyyden tappavien vaikutukset realisoituvat työttömyyden yllättäessä tai sairauden sattuessa kohdalle. Sairastelun aikana ei ole mahdollisuutta tehdä töitä ja kun ei voi tehdä töitä, ei ole tulojakaan. Sairauspäiväraha itsensä työllistäjällä on äärimmäisen pieni.

Samaan aikaan kun sekä TE-toimistot että ministeriöt vannovat yrittäjyyden nimiin, yrittäjäkunnan joukossa on ihmisiä, joiden sosiaali- ja eläketurva-asiat eivät ole lainkaan kunnossa. Hyvin pienistä apurahatuloista ei ole varaa maksaa minkäänlaisia eläkemaksuja.

Tarttis tehrä jotain?

Rita Dahl

Lähde:

Therborn, Göran 2014. Eriarvoisuus tappaa. Vastapaino, Tampere.

jutut julkaistu TAKU:n lehdessä 1/2016 

Friday, April 15, 2016

Voiko kestävä elinkeinoelämä perustua jatkuvalle tuottohakuisuudelle?



Kun luonto ja ympäristö resursseina on hyötykäytetty viimeiseen metsään ja puuhun asti, työvoima on seuraava lisäarvon aikaansaaja, josta on luonnollisinta alkaa riipiä. Euroopan Unionin kaltaisten poliittisten instituutioiden intressissä on rajoittaa ja saada haltuunsa tuotannontekijöitä, jotka ovat keskeisiä globaalia kilpailukykyä rakennettaessa.

Esimakua tästä saatiin toukokuussa 2012, jolloin Suomenkin eduskunnassa käsiteltiin Euroopan komission työtaisteluoikeutta suhteessa sijoittautumis- ja palveluiden tarjoamisen asetusta. Viking Linen työntekijöiden vuoden 2008 lakkotaistelusta alkaneella kädenväännöllä pyritään rajoittamaan työvoiman sisämarkkinoita eli ”vapaata” kilpailua haittaavaa vapaata liikkumista. Saksan matalapalkkatasoa ylläpitävä ammattiyhdistysliike ei toivo suomalaisia työntekijöitä markkinoilleen kilpailemaan.

Asetuksessa yritettiin rajoittaa työntekijöiden perusoikeuksiin kuuluvaa lakko-oikeutta ehdottamalla muun muassa ilmoitusvelvollisuutta. Lakkoja koskevaa etukäteistietoja saadessaan Euroopan komissio voisi kenties ennalta päättää joidenkin lakkojen haittaavan sisämarkkinoiden toimintaa. Asetus olisi voimaan tullessaan asettanut sisämarkkinoiden toiminnan lakko-oikeuden edelle ja rajoittanut näin työvoiman oikeuksia suhteessa pääomaan.

Jo Euroopan Unionin liittymisvaiheessa tutkijoita, ekonomisteja ja kansaa mietityttänyt kansallisen määräämisoikeuden suhde ylikansalliseen on edelleen ajankohtainen. Jäsenvaltiot sitoutuvat liittovaltiokehitykseen jo EU:n Maastrichtin sopimuksen mukaisesti sekä poliittisesti, taloudellisesti että sosiaalisesti, mutta kansalliset parlamentit voivat ainakin vielä torpedoida EU:n yritykset puuttua subsidiariteetti- eli läheisyysperiaatteeseen. Sen mukaan kansalliset asiat ratkaistaan mahdollisimman lähellä päätöksenteon kohteita ellei ole jotakin olennaista syytä tehdä ylikansallista päätöstä. Yhdentymiskehityksen syventyessä EU yrittää yhä aktiivisemmin siirtää ainakin talouden kasvua koskevaa kehitystä ylikansallisen päätöksenteon piiriin.

Suomi ei ole valmis satsaamaan luonnon ja ympäristön etuja vaaliviin teknologioihin, jos ne eivät ole tarpeeksi edullisia, mutta Euroopan unioni saattaa velvoittaa yritykset tähän. Elinkeinoelämän keskusliiton toimitusjohtaja Mikko Pulkkinen on sitä mieltä, että tässä tilanteessa on pidettävä erityisesti huolta kilpailukyvystä. Kilpailukyky on suomalaisyritysten menestyksen ja kilpailukyky säilyy entisenlaisena vain kustannusten pysyessä alhaisina. Vapaa kauppa ja siitä huolehtiminen kansainvälisessä mittakaavassa ovat tapoja, joilla EK huolehtii suomalaisyritysten eduista. EK on toiminut Brysselissä jo 1970-luvulta lähtien.

Ympäristö- ja ilmastokysymykset ovat Pukkisen mukaan nousseet digitaalisten markkinoiden ohella kilpailukyvyn kannalta keskeisiksi vaikuttamisen aloiksi. Käytännössä EK tekee kaikkensa, ettei suomalaista elinkeinoelämää velvoitettaisi ottamaan käyttöön ilmastonmuutoksen aikakaudellakaan liian kalliita ympäristöteknologioita vaativia laitteita eivätkä normit tiukkenisi kilpailukyvyn säilyttämisen kannalta.

Kotimaassa EK aikoo puuttua työehtosopimusjärjestelmään, jota vastaan työntekijät protestoivat vuonna 2011 peräti 180 EK:n määritelmän mukaan laittoman lakon avulla.

Yritystemme kannalta on myös erittäin tärkeätä, että valtio on pitänyt viennin rahoituksen välineet kilpailukykyisinä vaikeassa taloustilanteessa. Nyt on huolehdittava siitä, ettemme anna finanssialan regulaation viedä kilpailukykyämme”, sanoo EK:n hallituksen, vuorineuvos Kari Jordan.

Näin elinkeinoelämän ja finanssilaitosten naimakauppa edellyttää moraalittoman valuuttaspekulaation jatkumista ja jatkamista. Jos elinkeinoelämästä olisi kiinni, Tobinin veroa ei sovellettaisi koskaan globaalilla tasolla. Euroopan Unionin äskettäin käyttöönottamalla transaktioverolla on pienimmät mahdolliset vaikutukset, eikä se koske maailmantalouden kannalta kaikkein haitallisimpia ja volyymiltaan suurimpia kansainvälisiä valuuttatransaktioita, joilla spekuloinnilla on suurimmat haittavaikutukset.

Avainkysymys kuuluukin: voiko ympäristön ja ihmiskunnan kannalta kestävä elinkeinoelämä perustua jatkuvalle kasvuhakuisuudelle? Kuinka taistella finanssisektorin maailmanlaajuisesti tuhoisia spekulatiivisia vaikutuksia vastaan ja säilyttää ”maailman puhtain luonto” (ja eräs maailman saastunein Itämeri)? Onko sekä yritysjohdon että työntekijöiden tultava saavutetuissa eduissa vastaan ja luovuttava bonuksistaan, kannustimistaan sekä muista ei-välttämättömistä eduistaan?

Jotkut yhteiskuntatieteilijät ja ekonomistit, kuten eräänlaista sosialismin nykyaikaiseen Robin Hahnel, ovat pohtineet mahdollisia järjestelmänlaajuisia vaihtoehtoja nykyiselle globaalikapitalismille. Keskusjohtoinen neuvostojärjestelmä ja amerikkalainen demokratia, jossa äänet ovat ostettavissa rahalla, johtavat Hahnelin mielestä vain yhä epäoikeudenmukaisempaan tulonjakoon ja demokratian kaventumiseen. Hahnelin nykyiseen maailmaan kehitetty sosialismin sovellutus olisi hänen mielestään ratkaisu politiikan luottamuspulaan ja rikkaiden ja köyhien välisen eriarvoisuuden lisääntymiseen.

Vaikka maapallon tilasta on (lähtökohdista johtuen) monenlaisia mielipiteitä, maailman johtavat ympäristöasiantuntijat ovat olleet viime aikoina sangen yksimielisiä siitä, maapallo on lähestymässä kriittistä tilaa ja sen ihmiskuntaa tukevat resurssit ovat ehtymässä. Amazonin sademetsän kuivuminen ja arktisen mannerjään sulaminen ovat merkkejä tästä kehityksestä. Kotimaisen EK:n lausuntoihin molemmat hälyyttävät kehityskulut eivät näytä vaikuttavan.

Mitä pitää tapahtua, että elinkeinoelämän päättäjät heräävät? Rio+20-ympäristökokouksessa päättäjien oli mahdollisuus osoittaa, meneekö kasvun ideologia edelleen yli kestävän kehityksen leppoisammalla vauhdilla. Mitään muutoksia olemassa olevaan ei tapahtunut.

Jos pääministeri Kataisen ja häntä seuranneen Sipilän puheita olisi uskominen, sixpackit, Kreikan tukipaketti ja vakausmekanismi sekä eurooppalaisen liittovaltiokehityksen syveneminen edellyttää, että kasvun pitää jatkua entisenlaisena ja että leikkauspolitiikkaa pitää harrastaa ja kohdentaa se kaikkein heikoimmassa asemassa oleviin: luontoon, vammaisiin, sairaisiin. . Ellei ihmettä tapahdu ja tuottavuutta pystytä nostamaan edullisin, mutta ympäristön kannalta mahdollisimman vähän kuormittavilla teknologioilla, EK:n kannattama kehitys jatkuu ja Itämeremme korahtaa viimeiset korahduksensa.

Rita Dahl

julkaistu Tiedonantajassa 1.4.2016