Suunnan valinta

Suunnan valinta
Miksi liityin puolueeseen? Koska se on Tie, totuus ja elämä. Puoluetta
voisi ajatella eräänlaisena lohduntuojana, arjen uskonnollisena ilmentymänä, vähän kuin elintärkeitä harrastuksia. Poliittinen toiminta tarjoaa käytännön toimintaa arjessaan pettyneille. Hyvinvointivaltion rapistuessa ja kuripolitiikan jyllätessä tarvitaan vastavoimaa, toivetta toisenlaisesta politiikasta. Suomen Kommunistinen Puolue yrittää tosissaan tuoda vaihtoehdon suomalaiseen politiikkaan.

Oli vielä aika, jolloin SKP oli mukana parlamentaarisessa vaikuttamisessa. Parhaimpana kulta-aikanaan puolueella oli useita kansanedustajia. Ehkä tunnetuin näistä oli Hertta Kuusinen, joka on päässyt televisiosarjan aiheeksikin. Sarjassa hänet esitettiin militanttina ja naisellisena miestenkaatajana, jota hän osittain olikin. Kuusinen oli myös aito poliitikko, joka toimi kansanedustajana lähes kolme vuosikymmentä ja loi esimerkkiä aidosti aatteen asialla olleesta naispoliitikosta, joka tosin hallitsi myös tasapainoilun aatteiden välilläkin.
Televisiosarjassa karhunosan vara sti suhde Yrjö Leinon kanssa, joka jätti syrjään tosiasian, että Kuusinen oli aina aatteen asialla. Hän vaati töiden järjestämistä kaikille sodanjälkeisessä Suomessa, maksutonta kouluopetusta ja lääkärinhoitoa vähävaraisille. Nykyään näitä voisi kutsua pohjoismaisen hyvinvointivaltion kulmakiviksi.
Vapaakauppasopimukset ja poliitikkojen yksityistämis- ja ulkoistamistrendit sekä
globaalit muutokset, kuten pakolaiskriisi, uhkaavat tehdä näistä saavutuksista menneisyyttä jo lähivuosikymmeninä. Nyt taistellaan valtion suunnasta ja ikävä kyllä, elleivät opposiotiovoimat saa lisää jalansijaa, ne uhkaavat menettää taistelun.
Kulta-ajat SKDL :llä alkoivat 1950-luvulla. 1954 puolue sai eduskuntavaaleissa
jo 21,6 pro senttia äänistä ja 43 paikkaa, myöhemmin vielä enemmän. Harva muistaa, että kansaneläke ja työeläke olivat SKDL:n saavutuksia 1960-luvulla.
Kirjailijoiden keskuudessa työväenkirjallisuudella on ollut vankat
lipunkantajansa. Muistetaan vaikka Arvo Turtiainen ja Elsi Sinervo, joka aatteen vuoksi joutui vankilaan laskemaan tiilenpäitä. Akateemisessa sosialistiseurassa ja Kiilassa aktiivinen Raoul Palmgren kirjoitti merkittäviä työväenkirjallisuuden historiikkeja ja tutkimuksia sekä toimi kirjallisuustieteen professorina.
Nykykommunistien kissanhännänveto muistuttaa yllättävän paljon Forssan kokouksen
1903 jälkeisten marxilaisten siltasaarelaisten ja revisionististen oikeistososialistien välistä taistoa. Kaikki eivät ehkä tiedäkään, että O.W. Kuusinen on harrastanut varhaista drag queeneyttä maanalaisina aikoinaan pukeutumalla naamioitumissyistä naiseksi. Nyt SKP:ssä on useitakin henkilöitä, jotka avoimesti kannattavat sukupuolien ja seksuaalisuuksien moninaisuuksia. Kommunismi on päivitetty 2010-luvulle selfie-aikaan.

Tällä palstalla auon jatkossa päätäni ja enemmän tai vähemmän ajankohtaisia myyttejä. Me perustamme ajattelumme hyviksi vakiintuneisiin myytteihin. Siksi niitä on hyvä horjuttaa tasaisin väliajoin.
Rita
Dahl
julkaistu Tiedonantajassa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale