Euroopan "toiset"

Euroopan ”toiset”

MIGREuropin 2012 julkaistussa taulukossa suhteutetaan maahanmuuttolainsäädännön muutokset julkisen puheen käänteisin ja konkreettisiin tapahtumiin Euroopan unionin sisällä. Tarkastelusta selviää, miten eurooppalaiset maahanmuuttopolitiikat ovat kehittyneet vuosien saatossa.

1951 solmitusta Genovan sopimuksesta ollaan kuljettu pitkä matka vuoden 1990 Dublinin ja Schengenin sopimuksiin. Dublinin sopimuksessa on säädetty yhden Euroopan maan olevan vastuussa pakolaishakemuksesta; Schengenin sopimuksessa säädetään vapaasta liikkuvuudesta ja ulkoisesta rajakontrollista. 1991 korvataan maahanmuuttopolitiikkan päämääränä toiminut ”harmonisointi” korvattiin ”kommunitarisoinnilla”.

Ranskan sisäministeri Charles Pasqua julisti jo vuonna 1993 taloudellisen tilanteen olevan niin hälyyttävä, että maan pitäisi pyrkiä maahanmuuton osalta nollatoleranssiin. 1990-luvulla syntyivät Euroopan unionin perussopimukset Maastrichtin ja Lissabonin perussopimukset, joissa maahanmuutto oli pienenä teemana. Vuonna 2000 Euroopan komission puheenjohtaja Romano Prodi kehotti lopettamaan ”tunteilun” maahanmuuttopolitiikan ohjenuorana ja siirtymään politiikkaan, jonka päämääränä on maahanmuuttajan pitäminen paikkaan sidottuna. Tästä syntyy iskulause ”valikoiva maahanmuutto”.

1999 Ranskan Pas-de-Calaisiin perustettiin Sangatten vastaanottokeskus, jossa on tilaa 63 000–80 000 Irakista, Kosovosta, Afganistanista tulleille Iso-Britanniaan menossa oleville pakolaisille. 2003 Italian ja Saksan sisäministerit kannattivat Iso-Britannian ehdotusta EU:n ulkorajoille perustettavista vastaanottokeskuksista, joissa seulottaisiin maanosan ulkopuolelta tulevia pakolaisia.

Kesäkuussa 2000 syntyy Cotonoun sopimus Euroopan unionin ja 79 Afrikan karibialaisen Tyynenmeren (ACP) maan välille. 2000-luvulla syntyi useita maahanmuuttoa koskevia direktiivejä ja säännöksiä sekä kahdenvälisiä sopimuksia erityisesti maahanmuuttajien lähtömaiden kanssa.

2005 Euroopan Unioni julkaisi Vihreän kirjan, jossa hahmoteltiin ohjeita taloudelliselle maahanmuutolle. Joulukuussa 2005 Euroopan komissio pääsi vihdoin yksimielisyyteen perusteellisesta maahanmuuttopolitiikasta ja Espanja lupasi työmarkkinakiintiöt tietyistä maista tuleville maahanmuuttajille. Toukokuussa 2006 tapasivat viiden läntisen Välimeren maan sisäministerit Nicolas Sarkozyn puheenjohtajuuskaudella ja tässä yhteydessä alettiin Sarkozyn aloitteesta puhua Eurooppaan suuntautuvasta ”laittomasta maahanmuutosta” ja tarpeesta sisällyttää se Välimeren maiden maahanmuuttokäsitykseen.

Paperittomien pakolaisten auttamisesta on tehty rikollista ja laitonta toimintaa. Rangaistuksen kohteeksi eivät joudu ainoastaan paperittomat, vaan myös heitä avustavat henkilöt. Heinäkuussa 2007 italialaiset kalastajat pelastivat 44 laitonta maahanmuuttajaa. Auttajat vangittiin ja heitä syytettiin laittoman maahanmuuton avustamisesta.

Maahanmuuttoa sääteleviä muodollisia pykäliä ja säännöksiä on kosolti, mutta eräänlainen konkreettinen maahanmuuttopuhetta koskeva rajapyykki on vuosi 2001, jolloin maahanmuutto alettiin yhdistää julkisessa puheessa läheisesti terrorismiin.

Toive parempiin sosiaalisiin olosuhteisiin pääsystä saa ihmiset ryhtymään epätoivoisiin tekoihin ja laittamaan alttiiksi henkensä. Syyskuussa 2000 58 Iso-Britanniaan matkalla ollutta Hollannin kautta saapunutta kiinalaista koki tukehtumiskuoleman Doverin lähellä. Kuolleiden paperittomien määrät lisääntyivät muutamasta kymmenestä muutamaan sataan vuosittain. Fortress Europen vuonna 2007 julkistetun arvion mukaan 1988–2008 välisenä aikana Euroopan rajoille kuoli 12 000 ihmistä, joista 8200 merellä ja 1600 autiomaassa. Tilastot ovat luultavasti epätäydellisiä, koska kaikki menehtymiset tuskin ajautuvat virallisten tahojen tietoon.

Toukokuussa 2009 Italian laivasto törmäsi rannikollaan ensin 227 ja sitten 240 laittomaan pakolaiseen käännyttäen heidät Libyaan. Tästä lähtien alkoivat ”pakotetut käännyttämiset”. Lokakuussa 2009 italialaisyritys voittaa Libyan etelärajan sähköistä suojaamista koskevan tarjouskilpailun ja rahoituksen projektille takaavat Italia sekä Euroopan unioni.

Yksittäisiä pakolaisten ”torjuntavoittoja” on monia. Israel rakentaa tammikuussa Netanjahun ehdotuksesta muurin suojaamaan egyptiläisiltä pakolaisilta, Frontex väittää Kreikan vastaanottavan suurimman määrän laittomia pakolaisia; 2010 ensimmäisellä puolivuotiskaudella Eurooppaan 40 977 pakolaista pääosin Turkista ja enimmäkseen Kreikan kautta.

Helmikuussa 2011 Tunisiasta saapui Italian Lampedusaan 5000 ihmistä diktaattori Ben Alin kaaduttua. Italialaiset kieltäytyivät avaamasta 1999 suljettua vastaanottokeskusta ja pakolaiset lähetettiin Sisiliaan. Pian Frontex HERMES aloitti operaation, jonka tavoitteena oli pelastaa Sisilian merellä ajelehtivat alukset, identifioida Lampedusaan saapuneet pakolaiset ja salakuljettajat sekä avustaa Italiaa kotiinpalautuksissa.

Elokuuhun 2011 mennessä Fortress Europe vahvisti 5962 ihmisen kuolleen Sisilian kanaaliin vuodesta 1994 lähtien. Tunisiasta saapuvien kuolleisuusaste on 1/130 ja Libyasta tulevien 1/11. Samaan aikaan Libyasta saapui ensin muutamia kymmeniä, sitten satoja ja tuhansia erimaalaisia pakolaisia Egyptin, Tšadin, Tunisian, Nigerin rajoille.

Elokuun alussa Italian viranomaiset löysivät Lampedusan edustalta veneen, jossa oli noin 400 henkilöä. Kuusi päivää aiemmin Libyasta lähteneen veneen mukanaolijoista useamman kymmenen menehtyneen ja ajautuneen Italian rannikolle. Kesäkuussa 2012 Libya ja Italia allekirjoittavat laitonta maahanmuuttoa koskevan yhteistyösopimuksen.

Kesäkuussa 2011 Euroopan komissio esitti merkittävää lisäystä FRONTEXin käytössä oleviin keinoihin ja toimivaltaan. Esitys edellytti Euroopan parlamentin hyväksyntää. Syyskuussa käynnistyivät kapinat ja mielenosoitukset monissa Italian pakolaiskeskuksissa. Syyskuussa seitsemän eurooppalaista ja afrikkalaista kansalaisjärjestöä perustivat Boats 4 Peoplen, jonka päämääränä oli lopettaa kuolemat EU:n merirajoilla, kontrolloida maahanmuuttoa ja vahvistaa euro-afrikkalaista yhteistyötä.

Toukokuussa 2012 Euroopan komissio muistutti etteivät Suomi, Portugali ja Slovenia ole sisällyttäneet kansalliseen lainsäädäntöönsä ”työnantajan direktiiviä”. 1

Taloudellisen kriisin koettelemassa Euroopassa pelosta on tullut vallitseva olotila. ”Kanta”väestö pelkää työpaikkojensa ja olosuhteidensa puolesta. Jopa korkeasti koulutettu väestö voi puhua haavoittuvista ihmisryhmistä (tässä tapauksessa alkoholisteista) ”ihmisroskana” tai muita rasistisia sanoja käyttäen. Pelko kanavoituu äärioikeistolaisten ryhmien nousuun ja voimakkaaseen maahanmuuttovastaisuuteen.

Tietty väestönosa toivoo oman maan ja Euroopan rajojen täydellistä sulkemista. Islamilaisuus on suuri uhka. Ihmiset jakaantuvat ”suvaitsevaisiin” ja ”suvaitsemattomiin”. Internetissä heidän välillään on jatkuva sotatila. Suvaitsevat iskevät yhtä kovaa takaisin kuin ”suvaitsemattomat”. Kristuksen sanoma pahaan vastaamisesta hyvällä on unohdettu. Suvaitsevaiset eivät huomaa sanojensa olevan lähes yhtä raflaavia kuin vastustettavan osapuolen.

Internet on vapaa ilmaisuväylä kenelle tahansa asemasta ja koulutuksesta riippumatta; se tarjoaa sekä asemaansa pelkääville että asemattomille mahdollisuuden ilmaista itseään nimettömästi hyvin äärimmäisin sananpainoin seurauksista sen kummemmin välittämättä. Maahanmuuttoa koskeville ryhmille on lyöty otsiin tietynlaiset tarrat, jotka pakottavat ne oletusarvoiseen olemassaoloon. Jos kategorian – vankilan – rajat murtuvat liian voimakkaasti, seuraa mahdollisesti median ja jopa viranomaisten rangaistus. Maahanmuutto on herkkä aihe, jolla on mahdollista ratsastaa erityisesti sitä vastustavassa, mutta myös puoltavassa leirissä. Tapaus kerrallaan olisi arvioitava henkilöiden tai ryhmien todellisia motiiveja.

Yhteinen eurooppalainen pakolaisjärjestelmä

Essexin yliopiston oikeustieteen professori Peers arvioi EU:n vuonna 2012 aikaansaamaa yhteistä eurooppalaista pakolaisjärjestelmää koskevan direktiivin uudistusta heinäkuussa 2012 julkaistussa raportissaan. Järjestelmää alettiin rakentaa vuosina 2003–2005. Tällöin määriteltiin, mitä tarkoitettiin pakolaisstatuksella, maahanmuuttoproseduureilla, turvapaikanhakijoiden vastaanotto-olosuhteilla (hyvinvointi ja työllisyys) sekä turvapaikanhakijoiden vastuullisuudella (ns. Dublin-säännökset). Nämä olivat ensiaskelia yhteistä eurooppalaista pakolaisjärjestelmää määriteltäessä.

EU:n Haagin ohjelma vuosille 2005–2010 asetti raamit yhteisen eurooppalaisen pakolaisjärjestelmän toiseen vaiheeseen. Euroopan parlamentti ja komissio pääsivät yhteisymmärrykseen laatudirektiivin tarkastamisesta vuoden 2011 puolessavälissä. Direktiivi tuli voimaan marraskuussa 2011 eikä se velvoittanut jäsenmaita nostamaan pakolaisstandardejaan kovin paljon.

Jäsenmaiden Coreper-edustajat halusivat muutosta vuoden 2003 direktiiviin seuraavilta osin: subsidiaarista suojelua nauttivien hakijoiden asema parani, perheenjäsenten määrittely parani hiukan, direktiivi on nyt voimassa aluevesillä ja transit-vyöhykkeillä. Lisäksi turvapaikkaa hakevien pidätyksiin luotiin ensimmäistä kertaa jonkinlaiset säännöt ja koulutukseen pääsyä helpotettiin. Turvapaikanhakijoiden työllisyyttä ja sosiaalista hyvinvointia ei parannettu, eikä erityisen haavoittuvien turvapaikan hakijoiden asemaa.

Mitä vuoden 2003 direktiivin uudistuksessa saavutettiin? Turvapaikanhakijoiden vankeusaikaa vähennettiin, vaikka sille ei ole asetettu ehdotonta rajaa eikä erilaisia vankeusmahdollisuuksia ole pystytty rajoittamaan. Lasten vankeusrangaistuksissa on edelleen ongelmia, samoin turvapaikan hakijoiden naisten tai perheiden yksityisyyden loukkauksissa.

Jäsenmaiden vastuu erityisen haavoittuvista turvapaikan hakijoistaan on epäselvä, kuten heidän oikeutensa sosiaalietuuksiin. Euroopan komission toivoma mahdollisuus evätä sosiaalietuudet kokonaan, osittain tai rajoittaa oikeutta niihin ei ole toteutunut toivotussa laajuudessa. Silti se on laajempi kuin komissio ja parlamentti halusivat. Lisäksi turvapaikanhakijoiden oikeutta kyseenalaistaa pidätyksensä tai sosiaalietuuksiensa määrä tullaan käytännössä rajoittamaan.

Uudistettu direktiivi merkitsee parannusta vuoden 2003 versioon ja Euroopan komission alkuperäiseen uudistusehdotukseen, mutta se ei takaa silti turvapaikanhakijoiden kunnioittavaa kohtelua. Jäsenmailla on edelleen oikeus sosiaalietuuksien rajoittamiseen, pidättämiseen ja työpaikan saamisen viivästyttämiseen. Turvapaikanhakijoiden on vaikea kyseenalaistaa yhtäkään kyseisistä päätöksistä. 2

Yhteiskunnalliset murrokset ja vallankumoukset jatkuvat Afrikassa ja Lähi-idän maissa. Näistä seuraa parempaa tulevaisuutta etsivien ihmisten suuria muuttoaaltoja, jotka suuntautuvat edelleen erityisesti Euroopan suuntaan. Turvapaikanhakijat ovat ja tulevat olemaan Euroopan virallisia ”toisia”. Monikansallisten yritysten ja valtioiden yhteiskuntavastuun lisäksi suhtautuminen näihin ”toisiin” viestittää erityisesti siitä, millaista Eurooppaa haluamme tulevaisuudessa rakentaa.

Rajoillensa sulkeutunutta turvavaltioiden kokonaisuutta vai todellista ”ikkunat auki maailmalle” –maanosaa? Tällä hetkellä näyttää huolestuttavasti siltä, että syntymässä on ensimmäisen vaihtoehdon kaltainen pelokas maanosa.

Malta – merkittävä välietappi

Turvapaikanhakijoiden todellisuudesta kertovat tuhat kertaa paremmin konkreettiset kokemukset. Human Rights Watchin heinäkuussa 2012 julkaistun Malta-maaraportin mukaan noin 1500 ihmistä saapuu Etiopiasta, Eritreasta ja muista Saharan eteläpuoleisista maista paremman tulevaisuuden toivossa maahan, joka on monelle välietappi toiviomatkalla Italiaan.

Viimeinen etappi kestää usean päivän ajan, joka tehdään usein ylikuormitetulla veneellä ja jonka aikana on puutetta ruoasta, vedestä ja polttoaineesta. Viisumitta matkustavat joutuvat välittömästi pidätettäviksi, jossa heitä voidaan pitää jopa vuoden verran. Turvapaikkaa hakemattomat voidaan vangita jopa 1,5 vuodeksi.

Malta rikkoo mielivaltaisilla pidätyksillään kansainvälistä lakia ja Euroopan ihmisoikeustuomioistuin on päätöksessään tuominnut Maltan vankeuspolitiikallaan rikkovan myös Eurooppa-sopimuksen oikeutta vapauteen. Lisäksi Malta ei kunnioita Dublin II-säännöstä, jonka mukaan turvapaikkahakemuksen on edettävä sen maan kautta, jonne turvapaikanhakija on ensimmäisenä saapunut.

Maltalla vangitsemispolitiikka on ongelmallinen siitäkin syystä, että maassa pidätetään kaikkein haavoittuvimmassa asemassa olevia eli lapsiperheitä, psyykkisistä ongelmista kärsiviä, ikäihmisiä sekä ilman seuralaista matkustavia lapsia iänmäärittelyn ajaksi. Keskimääräinen pidätysaika 2008–2012 oli 3,4 kuukaudesta seitsemään kuukauteen.

Vuodesta 2002 lähtien keskisen Välimeren reitti Libyasta Maltan kautta Italiaan on ollut tärkein paperittomien EU:hun saapumisväylä. Tätä kautta arvioidaan saapuneen peräti 15 000 laittoman pakolaisen. Vain 400 000 asukkaan Malta vastaanotti 20,1 turvapaikanhakijaa 1000 asukasta kohden vuosina 2007–2011. Suurista turvapaikanhakijoiden määristä huolimatta Malta tai EU ovat ottaneet vain pieniä askelia turvapaikanhakijaongelman ratkaisussa. EU on uudelleensijoittanut osan Maltalle tulevista turvapaikanhakijoista muihin EU-maihin tai antanut Maltalle hieman taloudellista tukea.

HRW:n raportin mukaan Maltan pitäisi revisioida turvapaikanhakijoiden pidätyksiin liittyviä lakejaan ja saattaa ne Euroopan komission sekä Euroopan ihmisoikeusvaatimusten tasalle sekä lopettaa saattajitta matkustavien lasten vangitsemiset. HRW listaa liudan muita suosituksia sekä viranomaisille että Euroopan unionille.

Tutkimusta varten haastateltiin 88 10–67-vuotiasta turvapaikanhakijaa helmi-toukokuussa 2012. Haastatteluissa käytettiin pseudonyymejä henkilöiden identiteetin suojelemiseksi. Lisäksi HRW tapasi monia maahanmuuttoviranomaisia, muun muassa pakolaiskomissaarin, lastenkomissaarin ja hänen toimistonsa edustajia, turvapaikanhakijoiden hyvinvoinnista vastaavia viranomaisia, poliisin ja vankiviranomaisten edustajia, nuorten neuvoa-antavan komitean jäseniä, oikeus- ja perheministeriön henkilökuntaa, YK:n korkean pakolaiskomissaarin Maltan-toimiston edustajia, eurooppalaisen turvapaikanhakijan tukitoimiston väkeä, kansalaisjärjestöjen ihmisiä, ihmisoikeusasianajajia ja aktivisteja.

Vuosina 2002–2011 14 735 pakolaista on matkustanut veneellä Maltalle. 2008 ja 2011 olivat erityisiä ennätysvuosia ja vuonna 2010 tulijoiden määrä putosi väliaikaisesti. Maltalle saapuu vuosittain noin 1470 pakolaista, joista käytännössä katsoen kaikki vangitaan. Lentokoneella saapuneita ei pidätetä, koska heillä on viralliset asiakirjat mukanaan. Pidätys kestää keskimäärin vuoden, pisimmillään puolisentoista vuotta, jos pakolaiset eivät hae turvapaikkaa tai ovat tulleet hylätyiksi ensimmäisellä ja toisella hakukerralla.

Heinäkuussa 2010 Euroopan ihmisoikeustuomioistuin teki ennakkopäätöksen, jonka mukaan algerialaisen turvapaikanhakija Khaled Louled Massoudin Maltalla sattunut tapaus rikkoi Euroopan ihmisoikeussopimuksen viidettä pykälää. Maltalle on huomautettu myös sen vankiloiden epähygieenisyydestä, vaillinaisesta erittäin haavoittuvien ihmisryhmien identifioimisesta sekä vankiloiden ylikuormituksesta, mikä saattaa johtaa lisääntyviin mielenterveysongelmiin.

93 prosenttia Maltalle saapuneista paperittomista hakee turvapaikkaa ja 58 prosenttia jonkinlaista suojelustatusta. Vuonna 2011 neljälle prosentille hakijoista myönnettiin turvapaikka ja suojelustatuksen sai 37 prosenttia. EU:n määritelmän mukaan tämän statuksen voivat saada pakolaiset, jotka ovat ”todellisessa vaaran riskissä”. Suojelustatus sallii työnteon Maltalla, mutta ei anna matkustusoikeutta EU:n sisällä ja status on uudistettava vuosittain.

Maltalla turvapaikanhakijat törmäävät ulkomaalaisvihamielisyyteen ja rasismiin, joita toki esiintyy tasaisesti ympäri Eurooppaa. EU:n mukaan Maltan tilannetta vaikeuttaa se, ettei EU:n jäsenmaiden välillä ole merkityksellistä yhteistyötä maahanmuuttoasioissa.

Merimatka on vaarallinen. YK:n korkean pakolaiskomissaarin mukaan pelkästään vuonna 2011 matkan aikana kuoli 1500 ihmistä, joka vastaa noin 2,5 prosenttia saman matkan tehneistä pakolaisista. Pakolaiset pakenevat väkivaltaa, ahdistelua ja sotaa kotimaassaan ja näkevät Euroopassa yleisesti paremmat taloudelliset mahdollisuudet. 3

Korkean tason tuomio EU:lle

Malta ei ole joutunut ainoastaan Euroopan ihmisoikeustuomioistuimen kynsiin. Euroopan neuvoston raportoija Tineke Strik perehtyi 61 Libyasta Italiaan matkalla olleen laittoman pakolaisen kuolemaan ja keskusteli aiheesta Italian rajavartijoiden, pakolaisjärjestöjen, Amnestyn, NATO:n, Euroopan neuvoston lähettilään, kansainvälisen oikeuden asiantuntijoiden, Frontexin, UNHCR:n ja Punaisen ristin edustajien kanssa.

Stik piti kummallisena, että laittomia pakolaisia ollaan valmiita auttamaan vasta äärimmäisessä kuolemanhädässä. Miksi enimmäkseen Saharan eteläpuoleisista osista paenneita ihmisiä ei voisi evakuoida jo aiemmin, hän kysyi. Auttamiskynnystä lisäsi sekin, että auttaneiden kalastajien veneet takavarikoitiin vuosiksi eteenpäin. Auttamisen laittomaksi tekeminen epäilemättä ehkäisee auttamishaluja.

Stikin raportin mukaan suurin osa Libyasta paenneista hakeutui Tunisiaan ja Egyptiin, mutta EU jaksoi poliittisen tarkoituksenmukaisesti pitää ääntä lähinnä Italiaan hakeutuvista. EU:n jäsenvaltiot olivat lisäksi haluttomia uudelleensijoittamaan pakolaisia Tunisian leiriltä. EU:n rajavalvonta ulottuu jo tällä hetkellä Euroopan ulkorajoja pidemmälle ja siitäkin syystä Stik oli pettynyt Euroopan komission kädet onnettomuudesta puhtaaksi pesevään lausuntoon, jonka mukaan komission ei tarvitse lähteä auttamaan kuolemanhädässä olevia. Myös Tanska ja Ranska päättivät sulkea rajansa.

Stik ei usko, että EU saisi tavoitteidensa mukaisesti vuoden 2012 loppuun mennessä voimaan yhteisen eurooppalaisen turvapaikkajärjestelmän, koska EU:n jäsenvaltioiden välillä ei ole tarpeeksi suurta yksimielisyyttä aiheesta. Yhteisen turvapaikkajärjestelmän tai solidaarisuuden synnyttämisen esteenä on muitakin esteitä. Jotkut EU:n jäsenmaat ovat esimerkiksi sopineet kolmansien maiden kanssa kahdenvälisiä sopimuksia, jotka antavat niille oikeuden käännyttää pakolaisia takaisin jo avomerellä, vaikka henkensä uhalla. 4 Kaupan intressit on asetettu ihmisoikeuksien edelle johdonmukaisesti Unionin kaikissa toimissa.
1 ”Chronology”, MIGREUROP, 16.7.2012, http://www.migreurop.org/article1961.html?lang=fr
2 Peers, Steve, “EU Statewatch Analysis: The EU Directive on Reception Conditions, a weak compromise”, http://www.statewatch.org/analyses/no-184-reception-compromise.pdf

3 ”Boat Ride to Detention”, Human Rights Watch, http://www.hrw.org/reports/2012/07/18/boat-ride-detention-0

4 ”Kuka on vastuussa Välimeren kuolonuhreista”, käännös Lovio, Ilari, http://www.muuttoliikkeessa.fi/index_html?cid=204&lang=suo

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale