Itsensä työllistäjän ihana arki

Itsensä työllistäminen ei ole aina täysin vapaaehtoinen valinta.
Jääkaapin pohjalla häämöttää valo. Sen loisteessa paistattelee muutama avattu ja puoliksi syöty säilykepurkki. Tölkki maitoa, hillonjämät.
Kyytipojaksi ei taida löytyä paljon muuta – olisiko kaupassa käynnin aika? Hetkinen, seuraava apuraha tulee ehkä noin kolmen kuukauden kuluttua. Siihen asti on pärjättävä pienillä pääomaresursseilla.
Jääkaapin pohjalla häämöttää valo. Sen loisteessa paistattelee muutama avattu ja puoliksi syöty säilykepurkki. Tölkki maitoa, hillonjämät.
Kyytipojaksi ei taida löytyä paljon muuta – olisiko kaupassa käynnin aika? Hetkinen, seuraava apuraha tulee ehkä noin kolmen kuukauden kuluttua. Siihen asti on pärjättävä pienillä pääomaresursseilla.
Niin, pääoma. Sitähän on kyllä omasta takaa, kulttuurista pääomaa nimittäin. Parhaillaan sitä kartutetaan nuorten, innokkaiden journalistiopiskelijoiden kanssa Haaga-Helian hyvin käytännönläheisillä journalismin erikoiskursseilla, joihin tämäkin verkkolehden toimitusosio kuuluu.
Portfolio karttuu, mutta palkkaa tuovat työtilaisuudet, missä ne ovat, ilmaisia työtilaisuuksia tarjotaan jatkuvasti, mutta mitään taloutta kartuttavaa mediatyötä ei ole tarjolla.
Tutkimukset todistavat karun todellisuuden todeksi. En muista milloin viimeksi olen lomaa pitänyt. Sitä tottuu kaikenlaisiin olemassaolon tapoihin, lomakin on eräänlaista palkatonta työtä.
Yrittäjyystutkimuksessa on pitkään puhuttu mahdollisuus- ja pakkoyrittämisestä. Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimuksesta selviää, että moni itsensä työllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla ja työssä on siksi pakkoyrittäjyyden makua. Yleisiä piirteitä itsensä työllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta. Freelance-toimittajan ja kirjailijan toimenkuva osuu erinomaisesti yksiin kuvauksen kanssa.
Pärnäsen ja Sutelan tutkimus koostui laadullisen esitutkimuksen lisäksi laajasta otostutkimuksesta, joka ajoittui syksyyn 2013. Vastaajissa oli kulttuurialan ammattilaisia, kaupan, terveyden ja tietotyön asiantuntijoita, palvelualojen työntekijäammattien, rakennus- ja kuljetusalan sekä teollisuuden työntekijäammattien edustajia. Vastaajat olivat toimineet itsensä työllistäjinä omalla ammattialallaan keskimäärin 11,5 vuotta.
Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli 152 000 15–64-vuotiasta itsensä työllistäjää. Heistä enemmistö on yksinyrittäjiä ja miehiä. He työskentelivät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin.
Itsensä työllistäjä on siis monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä.
Pärnäsen ja Sutelan tutkimuksessa töiden määrää kysyttäessä selviää, että asiakkaita kaipaavat lisää eniten korkeasti koulutetut itsensä työllistäjät (37 prosenttia).
Lopputulema vastaa hyvin omianikin toiveitani. Tarttis tehrä jotain, kuka keksis mitä?
Kahden kerroksen väkeä
Jos mediaa on uskominen, Suomi on jakautunut kahden kerroksen väkeen: työssäkäyviin ja työttömiin.
Itsensä työllistäjät sijoittuvat jonnekin välimaastoon. He eivät usein tee työtään täysin vapaaehtoisesti eikä heidän tulotasonsa ja palkkatuloa tuovan työn määrä tyydytä heitä itseään. No, on työssä tietysti ihana vapaus, mutta usein se tarkoittaa käytännössä aivan liian tyhjää kalenteria.
En ainakaan vielä ole havainnut itsensä työllistämisen riemukkaita puolia. Enemmän on tarjolla päiviä, jolloin jääkaapissa loistavat hillonjämät kivan valon kanssa.

Rita Dahl

julkaistu Tuimassa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari