Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, December 26, 2015

Villiintynyt Nenä ja Carmen

Ṥostakovitṥin Nenä kuului Kansallisoopperan loppuvuoden tapauksiin. Ṥostakovitṥ koki NEP-ajan Neuvostoliitossa vainon mutta myös hyväksynnän aikoja. Oopperasäveltäjänä hän ei kumartanut ketään;Gogolin Nenään (1927–28), jossa on huomattavan daniilharmsmaisia sävyjä, on ahdettu kaikenlaista materiaalia. Mitään toposanalyysiä on turha tehdä; musiikki etenee rakenteettomasti ja vallattomasti kuin mielenjuoksu. Ainoastaan takaa-ajot, ahdistelut ja väentungokset on merkitty selkeällä rumpujen pärinä -topoksella, ja ne dramaturgi oli hyödyntänyt laittamalla kansan tai pienemmän väkijoukon aiheuttamaan kaaoksen näyttämöllä.
On turha lähteä arvioimaan esityksen kaikkia kymmeniä henkilöhahmoja. Vladimir SamsonovKovaljovina tekee kuitenkin erinomaisen luonneroolin tinkimättä laulustakaan. Nenänsä menettävä Kovaljov on traaginen hahmo itsessään, samoin kadonneen Nenän toikkarointi valtioneuvoksena. Nenä ja sen omistaja kohtaavat kaikenlaisia koettelemuksia vallan, median ja kirkon edustajien muodossa. Gogolin absurdi satiiri ei ole juonellisesti kummoinen, mutta juuri vähäjuonisena se sopii erinomaisesti Ṥostakovitṥin tarpeisiin. Erityisesti kolmannen näytöksen juopotteluepisodi ja Nenän arvonalentamisjuonne jäävät parhaiten esityksestä mieleen.
Normaalia pienempi orkesterikokoonpano soitti päheästi; tosin dynamiikkoja olisi voinut käyttää vielä paremmin hyväksi.
Suomenlahden toisella puolella Estonia-oopperassa esitetty Carmen on takuuvarmaa viihdykettä täynnä hittejä. Helen Lokuta Carmenina oli esimerkillisen villi ja lauloi korkeatasoisesti ja hyvää, rempseää menoa saivat aikaan myös muualla kuin villeissä tanssikohtauksissa Fresquita ja Mércedès. Samaa villeyttä olisin toivonut myös kuoroon, joka vain väliaikaisesti riistäytyi irti. Don Josén (Robert Luc) aito ranskankieli paljasti, että liian monen virolaismieslaulajan ranskan diktio oli erityisesti puhuttuna erittäin kehnoa. Myös Rauno Elp Escamillona erottautui hyvällä ranskan ääntämyksellään.

Tuesday, December 22, 2015

Taiteilijoiden ja itsensä työllistäjien köyhyys

Tue Vertaisrahasto.fi:ssä Taiteilijoiden ja itsensä työllistäjien köyhyyteen pureutuvaa journalistista projektiani.

Itsensä työllistäjiin ja luovaan luokkaan kuuluvien eri alan taiteilijoiden toimeentuloa ja köyhyyttä koskevaa selvitystä ei ole tehty tietääkseni juurikaan. Onkin tärkeää antaa vihdoin köyhyydelle kasvot ammattiryhmittäin: köyhien joukko on niin kirjava, että sen käsitteleminen harmaana monoliittinä ei riitä. Ongelmana saattaa olla, että taiteilija esitetään mediassa lähtökohtaisesti köyhänä ja köyhyyteen tuomittuna ja että olemassa oleva tilanne luonnollistetaan ja normalisoidaan. Tätä normalisointia tapahtuu myös esimerkiksi taiteentutkimuksessa romanttisen taiteilijamyytin elättämisen kautta. Tällaisesta determinismistä ja normalisoinnista haluan sanoutua irti ja esittää taiteilijoiden köyhyyden olevasen seurausta rakenteellisista ongelmista, joihin haluan tutkivaa journalismia ja tutkimusraporttien johtopäätelmiä tai tietoja yhdistävin keinoin esittää parannusehdotuksia käytännön politiikkatoimien avulla. Tutkimus käsittelee niin itsensä työllistäjien luokka-asemaa ja sosioekonomista taustaa, toimeentuloa ja työn luonteen muutosta kuin terveyserojakin käytännön kokemusten avulla. Terveyserotutkimus lähtee siis siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudessa on eroja tuloluokittain. Tarkoitus ei ole tehdä sentimentaalisia nyyhkytarinoita, vaan esittää itsensä työllistäjät mahdollisesta ankeasta tilanteesta huolimatta sankareina, mutta heidän arkensa silti realistisessa valossa. Toteutustapa voi olla esimerkiksi taiteilijan arjen seuraaminen erityisesti silloin kun hän on oman taiteellisen työnsä parissa. On tärkeää tuoda usein korkeasti koulutettujen ammattilaisten todellisuus päättäjien tietoisuuteen ja vaatia poliittisia toimenpiteitä tilannetta korjaamaan. Ei ole oikein, että akateemisesti koulutetut tai muuten pätevöityneet ihmiset on tuomittu köyhyyteen ja ettei heillä ole varaa maksaa itselleen eläkettä tai mahdollisesti jopa sosiaali- ja terveysmaksujaan. Tutkivan journalismin ”kohteet” Rapartisti Mercedes Bentso (s. 1993) on kotoisin Itä-Helsingistä, jossa varttui yksinhuoltajaäidin lapsena, kertonut avoimesti koulukiusaamiskokemuksistaan ja omasta huumeidenkäytöstään. Hänellä on diagnosoitu myös ADHD. Bentso on Vasemmistonuorten jäsen ja oli eurovaaleissa 2014 Li Anderssonin tukijoukoissa. Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto myönsi hänelle Yhteiskunnallisen tietoisuuden herättäjä 2013 -palkinnon. Morgan Courtnay Devereaux Mäkelä (1971) on tehnyt lavaesityksiä eri kokoonpanoissa, näytellyt televisiosarjoissa Poikkeustila, Tukka auki, Helsingin Herra, näytellyt lyhytelokuvissa Ghosts, I`ve only just begun, juontanut tapahtumia, tuomaroinut laulukisoja, kouluttanut malleja catwalkille ja järjestanyt yritystapahtumia. Morganilla on oma klubi-ilta Cafe Mascotissa. Morganista on tehty televisiodokumentit \"Hei me mekkoillaan\" \"Morganin Valinta\". Sanna Paula Mäkelä (s. 1978 Oulussa) on Helsingissä asuva teatteriohjaaja ja dramaturgi sekä kirjoittanut sanoja lauluihin. Viimeisimmät isommat työt 2013 Savoy-Teatteri: Tumma ja Hehkuva Veri (ohjaus & dramatisointi, sekä laulujen sanoitus yhteistyössä säveltäjä Jukka Linkolan kanssa), 2014 Itä-Uudenmaan Teatteri/ÖstraNylands Teater: Tove Jansson: Sent November työalue:ohjaaja. teos oli osa Tove Janssonin 100-v juhlavuoden virallista ohjelmistoa, esityskieli ruotsi. Vuosina 2011-2014: Helsinki-Päivän virallinen ohjelma, tilaustyö: \"Kerran Kallion Kaduilla\"-kävelydraama. (käsikirjoitus, dramaturginen rakenne sekä ohjaus) Teos toteutetaan joka vuosi kaduille kymmenien vapaaehtoisten voimin jalkautuvana teatterina, teos sijoittuu aina eri historialliseen aikakauteen Kallion historiassa. Mäkelällä on myös vahva musiikkitausta joka näkyy hänen töissään vahvasti. Tulossa on Sibeliuksen 150-juhlavuoteen liittyvä esitys sekä musikaali Jukka Linkolan kanssa. Mäkelä on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja musiikin kandidaatti. Projektin koordinaattorina ja reportaasien toteuttajana toimii kirjailija, toimittaja, Rita Dahl, joka lisää aihetta koskevaa tietämystä toteuttamalla reportaaseja eri alojen taiteilijoista ja yhdistämällä reportaasimateriaaliin myös aihetta koskevaa tutkimusta. Dahl on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri ja myös 15 vuotta klassista laulua opiskellut klassinen sopraano. Reportaaseissa käytetään lähteinä esimerkiksi Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimusta ja Beverley Skeggsin kirjaa Luova luokka (Vastapaino 2014) sekä Göran Therbornin terveyseroihin pureutuva Eriarvoisuus tappaa (Vastapaino 2014). Journalistinen työosuus koostuu siis kirjallisuuden ja raporttien lukemisesta, tutkivasta ja osallistuvasta journalismista sekä kirjoittamisesta. Tuloksena on juttu eri alojen taiteilijoista, joka julkaistaan Ytimessä. Tutkimuksellista taustaa Beverley Skeggsin mielestä luokka on edelleen yksilöiden kokemusta selittävä tekijä. Sen voivat hylätä vain ne, joihin luokkaeriarvoisuus ei vaikuta eli eivät ainakaan työväenluokka tai muuten vain epävarmassa luokka-asemassa olevat itsensä työllistäjät. Pidän Skeggsin näkemystä lähtökohtanani: luokkatutkimuksen aika ei ole ohi ja käytännössä Pärnäsen ja Sutelan raportissa todetaan, että moni itsensä työllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla ja työssä on siksi pakkoyrittäjyyden makua. Yleisiä piirteitä itsensä työllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta. Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli152 000 15-64-vuotiasta itsensä työllistäjää. Heistä enemmistö on yksinyrittäjiä ja miehiä. He työskentelivät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin. Itsensä työllistäjä on monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä. On itsestäänselvää, että näin kirjavasta joukosta ei voi tehdä eri ammattiryhmiä koskevia yleistyksiä vaan on pikemminkin tehtävä tarkempaa tutkimusta ja tutkivaa journalismia jokaisesta ammattiryhmästä erikseen.

Thursday, December 17, 2015

Taiteilijan pää, oma

Taiteilijan pää, oma

Oikeisto on vuosikymmenten ajan ajanut ns. velkatalousajattelua poliittisin toimin. Julkisen kysynnän ja velan leikkaaminen osuisi kantapään kautta muutenkin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin itsensä työllistäjiin, heidän joukossaan taiteilijoihin.

Kun julkista kysyntää ja velkaa vähennetään, luovutaan samalla vuosikymmenten tai -satojen aikana rakennetusta hyvinvointivaltiosta ja sen perusteista. Keynesiläinen talouspolitiikka on jo heitetty nurkkaan, monetarismin opit seuraavat perässä kun rahapolitiikkaa merkittävämmäksi voimaksi ovat nousseet finanssimarkkinat. Suunnanmuutoksella on paitsi järjestelmä-, myös yksilötason seuraukset. Pahimmin ne kostautuvat itsensä työllistäjille, joiden etuja ei yksikään ammattiliitto muutenkaan aja.

Julkisella velalla kustannetaan yleensä hyvinvointivaltion perusta eli hyvinvointipalvelut ja osittain tulonsiirrot. Velkatalousretoriikkaa suitsuttava oikeisto haluaisi nostaa eläkeikää, pienentää tulonsiirtoja ja saada edunsaajat tekemään vastineeksi eduille työtä eli kaiken kaikkiaan lakkauttaa ns. hyvinvointivaltion ja sen perustan.

Työ ja työnteko ovat olleet murroksessa jo vuosikymmenten ajan. Yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille ovat siirtyneet tuoton kasvuodotukset ja omistajien ajattelu. Euroopan Unionin myötä palvelutuotannon yksityistämistä ei nähdä uhkana vaan mahdollisuutena – tietenkin lähinnä jatkuvaa tuottavuuden kasvua tuotannontekijöiden hintaa nostamatta tavoitteleville yrityksille.

Yritysten tuotto-odotuksista tullessa tärkein prioriteetti, irtisanomisista, lomautuksista ja muista työntekijän etujen heikennyksistä tai lopettamisista on tullut arkipäivää. Omistajille haetaan lisäarvoa arvon noususta ja tämä on johtanut esimerkiksi media-alalla jatkuviin irtisanomisuutisiin. Arvoketjussa voi karsia tuotannontekijöistä lähinnä tuotantokustannuksista eli työvoiman hinnasta ja saavutetuista eduista tai resursseista eli luonnonvaroista.

Media-alaa koskee muutenkin yleinen kriisiytyminen, uudenlaisten ansaintalogiikkojen etsiminen printtimedian merkityksen vähenemisen, digitalisoitumisen ja kansalaisjournalismin vallatessa sosiaalisen media myötä alaa. Pahimmin kärsivä osapuoli tässä kehityskulussa ovat työntekijät, joiden työtä siirretään edullisemman tuotannon maihin tai joiden työ joutuu kokonaan leikkausten kohteeksi pääomakustannusten säästöjä haettaessa.

Taiteilijan pääoma

Maurizio Lazzaraton väittämä on yksinkertainen: finanssitalous jakaantuu pääoman omistajiin (velkojiin) ja sitä omistamattomiin (velallisiin) ja tämä suhde on luonteeltaan velkasuhde. Velkatalous on Lazzaraton mukaan osuvampi termi kuin finanssitalous tai -kapitalismi ja sen väkivaltaa on lisätty arvopaperistamisella (johdannaiskauppa), joka on saanut sen riistäytymään hallinnasta.

Taiteilija omistaa vain pääomansa, jota ei useimmiten voi mitata rahassa. Pääoma on yhteydessä taiteilijan brändin arvoon; brändiarvo korreloi yleensä julkisuuden määrän kanssa. Mitä enemmän julkisuutta, sitä suurempi brändiarvo. Kuten tunnettua, julkisuus ei kohdennu demokraattisesti, vaan keskittyy niille, jotka toimivat mediaseksikkäillä aloilla tai tekevät jonkun yksittäisen teon, joka herättää median mielenkiinnon.

Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä puuhaa ja yleensä sitä ei voi valtajulkisuudessa hallita. Pienet marginaalissa oman viestinnän hoitajat ovat asia erikseen, me voimme hoitaa oman PR:mme aika paljon haluamallamme tavalla. Merkittävää brändiarvoa, joka hyödyttää toimeentulemista, kertyy yleensä kuitenkin vain valtajulkisuudessa paistatteleville taiteilijoille.

Pelkällä älylläkään ei voi brändätä itseään; massaälykkyys on yleistynyt 1970-luvulta lähtien. Kriittinen massa haluaa tulla tunnetuksi älystään tutustumalla vähintään pintajulkisuudessa liikkuviin, yleisesti hyväksyttyihin teoksiin. Näitä yleisissä keskusteluissa lainaamalla suuri yleisökin voi yrittää profiloitua jos ei suoranaisena intellektuellina, ainakin älyn ystävänä.

Kiista aineettomista oikeuksista

Musiikin, kirjallisuuden, teatterin (kirjoittaminen), median alalla taiteilijan kauppatavaraa ovat tekijänoikeudet, immateriaalioikeudet. 2000-luvulla immateriaalioikeuksista on tullut myös jatkuvia kustannussäästöjä hakeville yrityksille edullisen arvonnousun väline. Arvonnousua voidaan hakea digitalisoituneessa maailmassa jopa asiantuntija-työntekijöiden työpanoksesta.

Suuret mediayhtiöt hakevat uutta ansaintalogiikkaa kaappaamalla kaikki tekijänoikeudet eli oikeuden uusiokäyttää jo julkaistua juttua tai monistaa sitä eri medioissa. Digitalisoitumisen ja (printti)journalismin kriisiytymisen myötä yleistynyt kansalaisjournalismi sosiaalisessa mediassa ei tule kuitenkaan koskaan korvaamaan pitkää viestinnän alan koulutusta ja eri alojen asiantuntemusta.

Yritykset kehittelevät myös muunlaisia tapoja hyödyntää luovien alojen tekijöiden työtä mahdollisimman edullisesti tai ilmaiseksi. Kun lainsäätäjät kokoontuvat kabinetteihinsa pohtimaan uusia aineettomien oikeuksien määritelmiä, luovan alan tekijät kamppailevat konkreettisesti oikeuksistaan arjessaan.

Joukkorahoituksesta (crowd sourcing) ja muunlaisista suuren yleisön osallistamistoimenpiteistä (common licence-ohjelmistot) on tullut yrityksille edullisen arvonnousun väline. Huolestuttavaa on, että monet kriittisinä itseään pitävät toimijat levittävät joukkoistamisen tai common licence-ajatuksen ilosanomaa ajattelematta, että kyseessä on samalla pörssiyritysten keino lisätä tuotteidensa markkina-arvoa luovan työn tekijöiden kustannuksella.

Vuosia sitten Sanoma Osakeyhtiön veistoksellisen lasitalon eteen olivat kokoontuneet lähes kaikki keskeiset tekijänoikeusjärjestöt jäsenineen puolustamaan luovan alan tekijöiden oikeutta myydä ja kaupata tekijänoikeuksiaan. Massiivinen mielenosoitus oli pahanenteinen; kun markkinoiden johtava toimija saisi oikeutuksen aineettomien oikeuksien riistoon kalliiden asianajajien avulla, myös pienemmät ja suuremmat mediayhtiöt seuraavat mallia.

Mitä Sanoma edellä, sitä pienet perässä.

Rita Dahl


Lähteet:

Lazzarato, Maurizio. Velkaantunut ihminen. Tutkijaliitto 2015.

julkaistu uusimmassa Liberossa

Tuesday, December 15, 2015

Tehokkaita näyttämökuvia

Tehokkaita näyttämökuvia
Reija Wäreen ohjaama Ravelin L´Enfant de sortilègen näyttämökuvat koostuivat päähenkilölapsen mielen liikkeistä todellisuuden ja unimaailman välillä. Juuri surrealistiset, lyyriset, kauniit ja rujon naturalistiset näyttämökuvat ja niiden taustalla kuvittavat projisoinnit tekivät Ravelin pojan sisämaailmaa kuvaavasta minioopperasta tehokkaan ja toimivan.
Ravel upotti musiikkiinsa myös aikakaudelle tyypillisiä vaikutteita vaudevillesta, jazzista ja pariisilaisten jazzpaikkojen hämyisyydestä ja houkuttelevuudesta. Jenni Valorinnan projisoinneista tehokkaimpia olivat luonnonmaisemia imitoivat projisoinnit, laulajien kasvoprojisoinnit tavoittelivat ranskalaiselokuvien kuvakulmia tuomatta mitään uutta auringon alle.
Erica Backia ei hehkutettu turhaan kapinoivan pojan pääroolissa (mezzot hoitavat housuroolitkin), mutta myös muita karrikoituja ja tehokkaita pienen pojan painajaisunien hahmoja oltiin luotu lavalle.
Narratiivisuus tai uusi vaihe
Martina Roosin ohjaama ranskalaisten laulujen osuus eteni joko yksittäisen laulajan lauluvalintojen narratiivisena jatkumona (Robert Näse, Toomas Kolk) tai yleistä narratiivisuutta eteenpäin vievällä uudella esityksellä. Näsen esittämä hullun, yksinäisen miehen mielenmaisemaa kuvaavat Le Bal masque -laulut tarjosivat narratiivisuuteen oivan tilaisuuden. Esitys eteni jouhevasti myös yleistä juonenjuoksutusta uuteen suuntaan vievillä lauluilla. Ranskalaisen lauluperinteen impressionismia parodioitiin Roosin ohjauksessa usein turhankin alleviivaavasti; sentimentaalisesti sydänvertaan vinguttava viulisti Punkerin taustalla oli jo liikaa.
Syvimmin väräytti Tuuri Dede drama queen -tyylisellä esiintymisellään vauhdikaste esiintymistä vaativissa Kurt Weill-lauluissa Je ne t´aime pas ja Youkali, Juho Punkeri lyyrisellä tenorillaan, elegantilla ääntämyksellään ja roolihahmonsa traagisella olemuksella. Punkerin ja Saara Kiiverin äänet ja eteerinen esiintyminen sopivat yhteen kuin nappi paitaan Ernest Chaussonin Le temps des lilas -laulussa.
Rita Dahl

julkaistu uusimmassa Kulttuurivihkot-lehdessä

Monday, December 14, 2015

World Poetry Yearbook 2014 (China)



Verdi: D´amor sull´ali rosee (Il Trovatore), concert in Balder Hall 31.10.

https://www.dropbox.com/s/4txh1m10szq8m4v/Rita.mp4?dl=0

Saturday, December 12, 2015

Giles Goodland: Runoja

1938

Aurinko paistoi, kun ei muutakaan voinut

kaikkien kotien ylle Amerikassa lankeaa synkkä varjo

ja tuhon tuoja on runoilija

katuonnettomuus, sattumalta kuultu riita, tietty sävy äänessä, liian lähelle tulevat kasvot

mies, joka työntää puhaltamalla itseään ilman läpi laatikkoon

silmäili sisemmän Alaskan erämaata tänään etsien

ajatukseni oli: ”Kautta Joven, olen kadottanut muistini; mikä ongelma

olet molekyyli joka sisältää minun eri atomikokemuksiani, mutta

äkkiä maa laajenee ilmapalloksi

valkoisissa puuvilla-alushousuissa – plus kuutoset tai mahdollisesti plus kahdeksikot ja eteen kiinnitettyinä tavallista suurempi seuran neula jossa on enemmän helmiä kuin viitsit laskea

parhaat käärmehelmet jotka olen koskaan nähnyt, hän järkkää sinulle helmen jokaista siellä olevaa merkkiä vastaan. Meistä tulee rikkaita nyt”

sanoi hän mitä vain, joku nyökkää päätään ja huutaa ”aamen!”

miehekkäällä tavalla se panee toimeksi ja ajelee sinut, nopeasti ja läheltä, ensimmäisen kerran kun laitat sen kasvoillesi

jätti itsemurhaviestin hävittääkseen jälkensä ja katosi.

1985

Jonkin onnettomuuden liikkeellelaittamana: paperin tekstuuri, tahrat, kuoriutumiset, kynänvetojen koristeluja, diagrammit

tapa käyttää Atsteekki-piktogrammeja kuljettamaan kristittyjä ideoita kuten

pitkittäispoimujen sarjaan heitetty limakalvo

epäjatkuvuudet lehden taitekertoimissa määrittävät

lukijaa tekstillä operoivana

eläimen sanattomuus haastaa tilan puhdistusominaisuudet

jupit kaivavat rennosti taskustaan kullattua muovia ostaakseen 70 $:n muovipalmupuun tai 1500 $:n plasmakellon

äidit suunnittelevat ”pinkkejä bileitä” tyttäriensä ensimmäisten kuukautisten kunniaksi

jättiantenni voi syöstä unimateriaalin syvempään rauhanomaiseen tilaan

joka kiihdyttää ruumiin sähköimpulsseja siinä määrin että kovin asettuneet katsojat räjähtävät tuoleissaan

meillä on taivaskoukkuja ja kantopaareja ja vasenkätisten jakoavaimia

voiteita jotka sisältävät stabiloituja istukan solu-uutteita

pään sisällä nopea saavuttaa hitaan kun hidas on kiertänyt osan matkaa

unelmoi luonnollisimmasta tavasta saavuttaa ratkaisu.


1999

Itse sonetin kirjoittamisen akti muodostaa tuosta teosta merkitsijän

mutta 1900-lukua, hän päätteli, ilmaistaan parhaiten sen omassa mediassa

ihmisaivoihin verrattu yhteisö, jonka muodostavat yksilöt toimivat niin monina

hakukoneina ja tiedonlouhijoina jotka päättävät itse kuinka tieto täytyy strukturoida

jokaista henkilöä näyttää motivoivan kiireinen mutta turha yksityinen agenda. Nainen yrittää hellästi syöttää leivänmuruja origamiankalle

yliopistoprofessorit puolustautuvat omilla kyberavaruustaktiikoillaan

tartuttavat tuhansia tietokoneita ja ylikuormittavat sähköpostijärjestelmiä ympäri maailmaa

ja tuhannet lähteet ilmaantuvat nopeammin kuin

kelloa uhmaava maailma jossa talousmarkkinat pyörivät jatkuvasti ja uutiskanavat lupaavat loppumatonta

antamista. Jokaista nappia painavaa vierailijaa kohden saa joku nälkäinen maailmassa aterian

minä lensin paikan yli kerran. Se oli pimeä ja näytti aivan Bristolilta. En voinut uskoa

että Hallitus oli valmistautumassa tietotalouteen uudessa

vuodet nopeasti liikkuvassa montaasissa unohtumattomista hetkistä kera musiikin ja skrollaavien uutispalojen

läpi vuosisadan runouden ja kaikki korostaa kuinka tärkeää on ajatella kirjallisuutta ympäröivien historiallisten tekstien kutomina ja niitä kutovina teksteinä.

Giles Goodland on Lontoossa asuva ja Oxfordissa työskentelevä runoilija ja ensyklopedisti, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa. Viimeisin kokoelma A Spy in the House of Years (Leviathan 2001) koostuu sadasta 1900-luvun yksittäiselle vuodelle omistetusta runosta ja sen jokainen säe on lainattu jostakin ko. vuonna ilmestyneestä julkaisusta.


julkaistu Tuli & Savu 83/2015:ssä