Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Wednesday, November 25, 2015

Valkoisen raivon kantajat

Valkoisen raivon kantajat

Arto Halosen uusin dokumenttielokuva Valkoinen raivo esittää kiusatun tarinan. Hänellä on aiheesta omia kokemuksia.

Halosen mielestä eriarvoistuva maailma arvostaa paremmuutta ja muiden tönimistä vaikka ihminen ei ole luontaisesti paha.

Halonen vietti lapsuutensa Joensuussa ja oli pari vuotta lähinnä sanallisesti kiusattu.

- Olen joutunut näkemään ja kokemaan koulukiusaamista myös omassa historiassani. Siksi olen pitkään miettinyt, että haluan käsitellä aihetta myös elokuvan keinoin. Valkoinen raivo -elokuvassa on paljon kiehtovia ja silmiä avaavia elementtejä, jotka halusin kertoa.

Halosen mielestä elokuva on myös paras keino vaikuttaa ja nostaa koulukiusaaminen keskusteluun. Koulukiusaaminen nousee esiin lähes jokaisen kouluampumisen yhteydessä.

- Yhteisömme ei ole riittävästi analysoinut ja ymmärtänyt kiusatun kokemusta ja prosessin aiheuttamia itse- ja joukkotuhoisia mekanismeja. Muutosta on vaikea saada aikaan, jos ei todeta ja ymmärretä ihmismielen mekanismeja ja jos ei kyetä niitä hoitamaan.

Art Films Production, Suomen Mielenterveysseura, Koulukino ja VLMedia järjestävät koulukiusaamista, varhaisen ja nopean puuttumisen tärkeyttä sekä mielenterveys- ja sosiaalityön merkitystä esiintuovan kiertueen.

27.11. ensi-iltaan tulevan elokuvan ohessa kierretään ensi keväänä kouluja.

Kristillisyys ei suosi itsen puolustamista

Valkoisen raivon päähenkilö, aristokraattistaustainen Lauri joutuu koulukiusatuksi varhain fyysisesti, mutta myös suullisesti. Hän pakenee älyllistämiseen.

- Yliälyllistäminen on vaarallinen keino suojella itseään. Kristinusko on ylevää ajattelua, mutta kilpailuhenkisessä maailmassa, jossa vahvat sysäävät syrjään heikot on ajankohtaista kysyä: miten yksilöllä on lupa puolustautua ja puolustaa itseään.

Kymppejä kotiin tuova priimus sai viktoriaanisen kotikasvatuksen, jonka perustan kiusaaminen romahdutti: isänsä menettänyt poika ei edustanut enää aristokratian ylemmyyttä, vaan oli yh-äidin lapsi.

Kristillisen kotikasvatuksen saanut Lauri ei puolusta itseään. Friedrich Nietzschen ajatukset hyvästä ja pahasta alkavat viehättää häntä.

Lauri miettii, millaista tuhoa aiheuttaa umpimetallinen pesäpallomaila: irtoaako iskusta vain otsa, koko pää, vai onko aito miekka tyylikkäämpi koston väline. Erilaiset miekat japanilaisesta katanasta viikinkimiekkaan tulevat tutuiksi.

Luonnonlahjakkuus alallaan

Myös ihmisyhteisön kateus aiheuttaa kiusaamista, sen tietää alallaan palkintoja kahminut Halonen.

Yliopistossa Laurista tulee hetkessä tutkimusryhmän jäsen ja häntä aletaan kadehtia.

- Yliopistomaailma on säilynyt pitkään pyhänä, koskemattomana alueena, vaikka kilpailu ylimmälle pallille pääsystä on siellä aivan yhtä veristä kuin muualla. Yliopistossa vaikuttavat aivan samat mekanismit kuin muissa ihmisyhteisöissä.

Halosen kiinnostus Laurin tarinaan heräsi hänen luettuaan Suomen Kuvalehdestä Katri Merikallion haastattelun alallaan menestyneestä tutkijasta Laurista, joka inspiroi Halosta elokuvan tekemiseen. Hänen oli pakko tarttua aiheeseen, kun se nousi pari vuotta myöhemmin uudelleen esille sosiaalisessa mediassa. Taustalla oli halu käsitellä myös omia kiusaamiskokemuksia.

- Pitää uskaltaa avata keskustelua aiheesta niin, että keskiössä ovat kiusatut. Eristettyjen joukossa on monia hienoja ihmisiä.

Halonen muistuttaa, että myös kiusaamisen vastainen työ ja valistus kehittää hienovaraisia tapoja olla toista ylempi, koska yhteiskunta suosii tätä.

Koulukiusatut keskuudessamme

Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin Laurille. Elokuvan alatekstinä ovat dokumentaariset vilahdukset koulusurmista, joita Suomessa on vuosien varrella nähty Rauman vuoden 1989 ampumistapauksista Kauhajoen surmiin vuonna 2008.

- Ongelmana on, miten tunnistaa valkoisen raivon kantajat. Koulusurmaajat ovat monesti hiljaisia, syrjäänvetäytyviä ja älykkäitä. Heistä ei monesti arvaisi, että he ovat raivoa täynnä ja voisivat syyllistyä sellaisiin hirmutekoihin. Breivikiä analysoi kaksi tutkijaryhmää, joista toinen piti häntä psykoottisena skitsofreenikkona, toisen mukaan hän oli normaaliälykäs henkilö, joka oli tietoinen jokaisesta teostaan.

Tutkijoiden mielestä yhteistä valkoisen raivon kantajille on dehumanisaatio: yhden ihmisen julman teon yleistäminen.

Elokuvan päähenkilön valkoinen raivo saavuttaa sellaiset mittasuhteet, että hän alkaa hakea tietoa eri asetyypeistä, rakastaa ajatusta suvereenistä voimankäytöstä ja apokalyptisestä joukkotuhosta (vaikka tietää ajatuksen olevan eettisesti väärin), alkaa ampua isokaliiberiisilla aseilla, tutkia ballistiikkaa ja aseiden reaktioita erilaisiin lämpötiloihin sekä katsoa elokuvia, jotka käsittelevät aggressiota ja suvereenia voimankäyttöä.

Tuhoisa valkoinen raivo

Valkoista raivoa voitaisiin Laurin mielestä käyttää erikoisjoukkojen tai terroristien koulutuksessa. Kiusaaminen on eräänlaista erikoisjoukkojen koulutusta: dissosiaation avulla operaation toteuttavat tunnekylmät tappajat.

Valkoisen raivon tuhoamis- ja kidutusfantasioiden toteuttamiselta Laurin pelasti lentopallo ja psykiatrin johtama terapiatyöskentely. Laurista tuli väkivaltakäytökseen perehtynyt tutkija, joka on puhunut aiheesta monissa kansainvälisissä kongresseissa.

Faktaboksi

Menestynyt elokuvaohjaaja

Halosen dokumenttielokuvat ovat herättäneet paljon yhteiskunnallista keskustelua ja saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Ensimmäinen teatterilevitykseen tullut pitkä fiktioelokuva Prinsessa (2010) toi hänelle muun muassa valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon.

Hän sai vuonna 2005 Suomi-palkinnon. Lisäksi hänelle on myönnetty Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 2010 ja Euroopan Unionin humanitaarinen palkinto vuonna 1998. Halonen on perustanut DocPoint -festivaalin.

Turkmenistanin pyhää kirjaa käsittelevä Pyhän kirjan varjo on eräs levinneimmistä suomalaisista dokumenttielokuvista maailmalla ja se oli ehdolla vuonna 2008 Euroopan elokuva-akatemian parhaan dokumenttielokuvan palkinnon saajaksi.


Rita Dahl

julkaistu Iltasanomissa 24.11

Monday, November 16, 2015

Katveisiin jäänyt naissäveltäjä

Katveisiin jäänyt naissäveltäjä

Markus Virtasen
järjestyksessä toisen oopperan aiheena on Ann-Elise Hannikainen, naissäveltäjä, joka jäi kuuluisan miehensä Ernesto Halffterin (upeaääninen Simon Barrad) varjoon. Ensimmäisen oopperansa Valon ääni pohjana hänellä oli Tomi Kontion joulukertomus. Sävellystä hän on opiskellut Lotta Wennäkosken ja Jovanka Trbojevicin johdolla.


Hannikaista laulaa oopperassa viisi naisääntä, joiden tulkitsen edustavan Hannikaisen luonteen eri fasetteja. Joukosta löytyy niin hänen espanjalainen kuin suomalainen puolensa. Erityismaininnan Hannikais-äänistä ansaitsee kaunisvärisen ja upeasti soivan instrumentin omaava Anna-Maija Perttunen.


Kerronta etenee kronologisesti joitakin aikasiirtymiä lukuunottamatta. Diplomaatin tytär matkusteli maailmalla paljon ja 22-vuotiaana hän alkoi opiskella pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Tapani Valstan johdolla. Valmistuttuaan hän sairastui ja lähti maailmalle. Tunnin mittainen ooppera huipentuu Hannikaisen uran kliimaksiin; pianokonserton säveltämiseen ja soittamiseen Helsingin Juhlaviikoilla 1976.


Ida Heimosen ohjaus ja Heimosen ja Virtasen libretto on postmoderni luonteeltaan: Hannikaisen elämään sukelletaan fragmenttien avulla, toteutus on monitaiteinen yhdistelmä tanssia ja musiikkia ja tekstit on avuliaasti projisoitu seinälle. Kielellisesti sulatetaan yhteen kaikkea kadun kielestä ylevään. Vaikuttavat nykytanssia ja jopa balettia yhdistävät koreografiat on suunnitellut Riina Salmi.


Heimonen on toiminut ohjausassistenttina Kansallisoopperassa (Saariahon Émilie) ja Ilmajoen oopperajuhlilla (Kuusisto: Elämälle). Uuden oopperan kantaesitys on aina iso asia ja on hienoa, että Metropolian kaltainen oppilaitos tukee näin isojen projektien toteutumista. Myös käsiohjelma sisältää poikkeuksellisen kattavasti tietoa kaikista projektiin osallistuneista.


Ooppera "Säveltäjä Ann-Elise Hannikainen". Sävellys: Markus Virtanen Libretto: Ida Heimonen ja Markus Virtanen. Ohjaus: Ida Heimonen. Metropolia, konserttisali, Ruoholahdentori 6, Helsinki. Esityksiä vielä 15.11., 17.11. ja 19.11.


Ann-Elise Hannikainen -oopperan kotisivu

Monday, November 09, 2015

Hallitusti romantiikasta dodekafoniaan

Hallitusti romantiikasta dodekafoniaan
Pianisti Aura Go osoitti kolmannessa väitöstutkintokonsertissaan hallitsevansa sekä romantiikan vaatimat jatkuvat topossiirtymät Sturm & Drangista seesteisempään vaiheeseen että dodekafonisuuden edellyttämän modernimman soittotyylin. Einojuhani Rautavaaran laulusarjassa Matka baritoni Juha Kotilainen osoitti äänensä taipuvan myös dodekafonisuuden edellyttämään ilmaisuun.
Rautavaaran Rakastava-laulusarja antoi sopraano Jenni Lättilälle mahdollisuuden näyttää dramaattisen sopraanonsa kaikenlaisia fasetteja Rilken runoihin perustuvissa lauluissa. Herkästi rakastumisen kohteen sublimoivasta rakkauslaulusta rakastetun kuolemaan ulottuvassa laulusarjassa laulajalla ovat käytössä kaikki keinot dramaattisuudesta hiljaiseen lauluun. Sibeliuksen näyttävissä lauluissa Norden ja Kaiutar Lättilän tyylinen isompi ääni pääsi myös hyvin oikeuksiinsa.
Myös baritoni Juha Kotilainen sai alkuvaikeuksien jälkeen maskuliinisen baritoninsa resonoimaan monella tavalla Sibelius-laulujen edellyttämästä impressionismista (esimerkiksi Kyssens hopp) näkkilaulujen (Under strandens gränar, Näcken) edellyttämään maskuliiniseen voimaan ja uhoon.
Aura Gon soittotapa ulottui hyvin maskuliinisesta hallitusta voimankäytöstä äärimmäisen herkkään impressionismiin. Säestäjänäkin Aura Go oli hyvällä tavalla solistinen peittämättä silti laulajia.
Konsertti päättyi koskettavasti Rautavaaran Aleksis Kivi-lauluihin, erityisesti toisteiseen melodia-aiheeseen perustuvaan Sydämeni lauluun. Laulajat ja pianisti koskettivat kaikki. Tämä konsertti oli koskettavan ilmaisun juhlaa.
Rita Dahl
Aura Go, Jenni Lättilä, Juha Kotilainen
Musiikkitalo, Camerata julkaistu Kulttuurivihkoissa

Wednesday, November 04, 2015

Validian kirjailijavierailu - kutsu kirjailija luennolle

Sydäntä lämmitti, kun kouluvierailulla opiskelijat olivat tehneet suurella sydämellä julisteitaan. Vierailin erityisryhmien ammattikoulussa Validiassa Järvenpäässä. Opiskelijat esittivät myös hyviä kommentteja ja kysymyksiä ja luennolla syntyi keskustelua muun muassa kirjailijan työstä, kustantamoista, niiden profiileista ja roolin muutoksesta. Minut saa tilata edullisesti puhumaan työstäni kirjastoihin ja kouluihin! Tulen mielelläni ja huomioin sekä kohderyhmän että erilaiset sisältötoiveet.






Validian kirjailijavierailu 4.11. - kutsu kirjailija luennolle
Kirjoittamisprosessi on jokaisella yksilöllinen. Sille ei voi antaa mitään sääntöjä. Joku osaa kirjoittaa järjestelmällisesti rakenteen ja sisällön päässään suunnitellen alusta lähtien, toisen matka on pidempi ja rakenne ja sisältökin muotoutuvat matkan varrella. Olen huomannut vuosien varrella kuuluvani jälkimmäiseen kirjoittajaryhmään, tosin rakenteiden hallinnasta on vuosien varrella tullut helpompaa toimittajan töiden ansiosta.
Kirjoittaminen työnä. Ammattikirjoittajaksi tuleminen vaatii aikaa, vaivaa ja pitkäjänteistä harjoittelua aivan kuten vaikka ammattimuusikoksi, -kuvataiteilijaksi tuleminen. Jos tähtäimessä on julkaisukynnyksen ylittäminen, suurten kustantamoiden antamien tilastojen mukaan heillä sen läpäisee noin 1-2 prosenttia tarjokkaista vuodessa. Tarvekustantamoilla julkaiseminen on helpompaa, koska kustannustoimittamiseen ei niissä välttämättä käytetä aikaa. (Tarvekustantamo painaa kirjoja digitaalisesti sen verran kuin niillä on menekkiä.) Pienkustantamot ovat myös hyvä vaihtoehto, monet niistä kiinnittävät huomiota kustannustoimittamiseen ja ymmärtävät laadukkaiden lopputuotteiden julkaisemisen tärkeyden.
Kirjan kustantamisesta on tullut yhä enemmän bisnestä isoissa kustantamoissa. Niiden on lanseerattava neljännesvuosikatsaukset, joiden odotetaan olevan tuloksellisia. Nimikkeiden osalta tämä tarkoittaa erityisesti runo- ja muiden kulttuuritekoina pidettävien kirjojen määrän dramaattista laskua ja viihdeproosan ja erilaisten harrasteaiheisten kirjojen nimikemäärän radikaalia nousua. Kustannuspolitiikan takana on luonnollisesti halu pitää yllä kasvua ja tuottavuutta, tuottaa lisäarvoa sijoittajille ja omistajille. Pörssiyhtiöiden maailma ja maailmankuva on pikku hiljaa vallitsevaksi myös isoissa kustantamoissa.
Pienkustantamot voivat edelleen tehdä päätöksiä sisällön ja laadun perusteella. Yleiskustantamona eivät kaikki välttämättä tule toimeen, vaan erityisesti pienten kannattaa suunnitella konseptinsa ja yleisösegmenttinsä tarkkaan. Esimerkiksi Basam Books on erikoistunut käännöksiin ja hengelliseen/elämäntaitokirjallisuuteen, lisäksi entiset isojen kustantamoiden päälliköt ovat perustaneet omia kustantamoitaan. Näistä tunnetuin on WSOY:ltä lähteneiden Siltalan veljesten Siltala. Mikko Aarne perusti yhdessä muusikko Pekka Ruuskan kanssa Kosmos-kustantamon.
Kirjoittajaryhmistä ei ole haittaa, niissä oppii teknisiä perusasioita, esimerkiksi mitä tarkoittaa metonymia tai metafora runoudessa tai millainen on novellin rakenne. Kirjoittajaryhmistä voi olla myös haittaa, jos sosiaalinen yhdessäolo alkaa olla niin tiivistä, että se haittaa sinua itseäsi. Lisäksi palautteeseen on suhtauduttava aina suhteellisesti: ne edustavat vain yhden lukijan mielipiteitä, sinä olet oman tekstisi ja tarkoitusperiesi ja päämääriesi paras tuntija, lopultakin voit luottaa vain itseesi, etenkin jos olet järjestelmällisesti opiskellut kirjallisuutta, mahdollisesti kirjallisuustiedettäkin ja olet ahkera lukija. Kirjoittajaryhmiä on Nuoren Voiman Liitolla ja Nihil Interitillä ja Kriittisellä korkeakoululla kaksivuotinen kirjoittajalinja.
Kirjailijaksi tuleminen edellyttää paitsi sormiharjoituksia kirjoittamisessa, myös ahkeraa lukemista. Oma lukijan urani alkoi ala-asteella, siirryin kirjaston aikuisten hyllyille jo 11-vuotiaana ja käsissäni kului vanha 1800-luvun kaunokirjallisuus, Fjodor Dostojevskista Mika Waltariin, mutta imin myös sarjakuvia ja omistin laajan sarjakuvakokoelman muun muassa Non Stop-lehtiä. Ensimmäiset runoelämykseni koin Federico García Lorcan ja T.E.Eliotin parissa. Ensinmainittu sai minut kirjoittamaan intohimoista, tunteellista tekstiä, joka oli vielä liian lähellä kokijaansa. Eliot toi runouteeni yhteiskuntakriitiikin ja huolen maailman ja ihmisen menosta.
Yläasteella ja lukiossa voitin kirjoituskilpailuja ja menestyin useissa, muun muassa Keski-Uusimaan lehden kilpailussa Pentti Saaritsan haastattelulla, Kadettikunnan valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa sijoituin toiseksi Naiset ja maanpuolustus-aiheisella esseellä. Myös kasetille luettu kriittis-analyyttinen luentani Pirkko Saision Elämänmenosta menestyi.
Kirjoittajaksi tuleminen on samalla yksilöksi, itseksi tulemista. Valmis kirjoittaja ei kuuntele lopulta ketään, hän tietää mitä etsii ja haluaa. Ateljeekriitikkoa tarvitsee silti ammattilainenkin. Ammattilainen on myös joustava siinä mielessä, että hän on valmis etsimään toimeentulon mahdollisuuksia myös muualta kuin kirjoittamisesta. Vain aniharva kirjailija elättää itsensä kirjallisuudella. Useimmat joutuvat tekemään muuta päivätyötä, freelance-työtä tai etsimään pätkätyösuhteita apurahojen rinnalle. Minä olen opiskellut viestintää laajana sivuaineenani ja alkanut tehdä juttuja ensin musiikkilehti Rumbaan (kriittikkona), filosofian opiskelijoiden Minervan pöllö-lehteen ja lehtijuttuja Suomen valtiotieteilijään ja sittemmin kymmeniin erilaisiin asiakas- ja muihin lehtiin. Vuoden 2008 globaalin kriisin jälkeen ja journalismin koettua laajamittaisen kriisin kansalaisjournalismin, digitalisaation ja ansaintalogiikan muutoksen myötä. Vakavalla journalismilla ei voi enää elättää itseään.
Suomen kirjailijaliiton kuuluisan tutkimustuloksen mukaan kirjailija ansaitsee noin parituhatta euroa vuodessa. Kilpailu apurahoista on tullut yhä tiukemmaksi, kun tarvepainattamot ovat lisänneet julkaistavien nimekkeiden määrää ja tuoneen yhä lisää kirjailijoiksi itseään kutsuvia ihmisiä kirjallisuuden kentälle.
Alkaako normikirja olla menneisyyttä. Jos normikirjana ajatellaan kaavamaista viihdeproosaa, jossa on ennalta-arvattavia henkilöhahmoja, juonenkulku ja onnellinen ja kaikkia tyydyttävä loppu, niin en usko normikirjan kuolemaan. Tällaiset kirjat myyvät ja niillä on oma asiakaskuntansa. Segmenttejä ajattelevat suuret kustannusyhtiöt uskovat edelleen näiden kirjojen tulevaisuuteen. Toisaalta normikirjan olemassaoloa kyseenalaistavat monenlaiset kokeilut runouden puolella: google-runous, käsitteellinen runous, prosessuaalinen kirjoittaminen. Jos normikirjalla tarkoitetaan kirjaa fyysisenä esineenä, e-kirjat ja kirjojen jakaminen netissä ilmaisina PDF:inä ovat totta tietyssä mielessä. Esimerkiksi kotimaisen runouden kenttä jäisi ilman tarve- ja print-on-demand-kustantamoiden PDF-julkaisuja huomattavasti nykyistä mustavalkoisemmaksi ja kapeammaksi. Nihil Interit-yhdistyksen Poesia on kotimaisen runouden palkittu kustantamo, joka monipuolistaa julkaistavan runouden kuvaan välttämättömällä tavalla.
Kirjamessuilla olen ollut muutamia kertoja, pari kertaa Suomen Kirjailijaliiton pyytämänä haastattelijana haastattelemassa kollegoita, mm. Kyllikki Villaa. Olen myös ollut esittelemässä suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden yhteisantologiaa. Lisäksi olen ollut Suomen PEN-sananvapausjärjestön varapuheenjohtajana osallistumassa paneeliin messuilla. Kirjailijana minua ei ole koskaan kutsuttu vielä kirjamessuille ja tämä kuvastaa tapahtuman luonnetta: messujen ohjelma suunnitellaan noin puoli vuotta ennen tapahtumaa ehdotusten pohjalta. Pienkustantamoiden kirjailijoiden, joka itsekin olen, täytyy aktiivisesti painostaa kustantajaa ehdottamaan ohjelmaa messuille. En ole ollut tarpeeksi aktiivinen tässä suhteessa ja siksi en ole itse vielä koskaan esiintynyt kirjailijana kirjamessuilla (en laske tässä järjestöesiintymisiä ja tilattuja juontokeikkoja tällaisiksi). Aion kunnostautua tällä saralla.
Jokainen kirjailija luo oman sisältönsä. Minun ”brändini” ovat sisällöt. Olen julkaissut sitä, mitä olen halunnut, runoa, yhden lyhytproosakirjan matkoistani, lukuisia matkakirjoja (Portugali, Etelä-Meksiko, Brasilia, Kypros, Kap Verde), kaksi käännöstä ja kaksi toimitustyötä. Lisäksi Lahden kirjaston runokäännöstietokannasta löytyy yli kaksisataa julkaistua runoa. Olen rakentanut runosiltaa erityisesti portugalinkielisten maiden välille. Sillanrakennus alkoi luonnollisesti Portugalista, jossa vierailin ensimmäisen kerran jo vuonna 2001, kun opiskelin portugalin kieltä ja kirjallisuutta Lissabonin yliopistossa. Myöhemmin palasin vuonna 2007 kansainväliseen kirjailijakokoukseen Coimbraan, jossa tutustuin runoilija-kustantaja Márcio-Andréhen ja moniin muihin uusiin tuttaviin, joiden kanssa olen vieläkin yhteydessä. Olen tehnyt portugalilaista, brasilialaista ja tulevaisuudessa kenties mosambiklaista runoutta tunnetuksi Suomessa.
Kirjailijantyössä ei voi sulkeutua epäsosiaalisesti omaan kammioonsa erityisesti jos ei julkaise suurella kustantamolla. Minä olen omalla aktiivisuudellani saanut aikaan käännöksiä yhdelletoista kielelle ja julkaisuja lukuisissa antologioissa. Julkaisuja olen saanut ennen kaikkea lähettämällä aktiivisesti runojani suoraan kirjallisuuslehtiin ja hyödyntämällä tuttavuuksiani. Pienkustantajan kirjailijalla ei ole ketään agenttia hoitamassa käännöksiä. Nekin on hoidettava itse.

Sunday, November 01, 2015

Soolo ry:n 15-vuotiskonsertissa ja Kap Verde-ilta 11.11. klo 18.30

Kap Verden kulttuurin ilta
Ke 11.11.2015 klo 18:30
Hakunilan päiväkeskuksessa,
Laukkarinne 4, Hakunila
Ohjelma:
-Kirjailija Rita Dahl kertoo Kap Verden kulttuurista
-Kap Verden musiikkia
-Maistellaan ruokaa Kap Verden tapaan
***Vapaa pääsy***

Järjestäjät: Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry
Rita Dahl on julkaissut toistakymmentä fakta- ja fiktioteosta, käännöksiä ja toimitustöitä. Hän on julkaissut mm. Portugali-,Brasilia-, Kypros-, Etelä-Meksiko- ja Kap Verde-kirjat. Matkakirjoissaan hän esittelee perinteisten turistivetonaulojen lisäksi yhteiskunnallisia epäkohtia ja vetonauloja kirjoihin sisältyvissä laajoissa esseissään, jotka perustuvat tutkivaan journalismiin. Myös paikalliset ihmiset arjen elämineen muuttuvat hänen matkakirjoissaan eläviksi osallistuvien reportaasien kautta.

















Kuvia Soolo ry:n 15-vuotiskonsertista eilen 31.10. Lauloin G. Verdin D´amor sull´ali roseen ja olin mukana yhteiskappaleissa Illan viimeinen tango ja We´ll meet again.