Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, July 25, 2015

Esiintymiset 2000-2015 kirjailijana, sopraanona, toimittajana, poliitikkona, järjestön edustajana

ESIINTYMISET, ALUSTUKSET, NÄYTTELYT, POIKKITAITEELLISET PRODUKTIOT:

2000 Megasos-kiertue, mukana usealla paikkakunnalla Nurmeksesta Ouluun
2000 Down by the Laituri-runoklubilla Likaisen Tusinan jäsenenä, Turun taideakatemian Runouden estradikoulutuksen lopputyö
2002 lokakuussa alustus Fernando Pessoa och tidskriften Orpheu Tukholman yliopiston taiteidenvälisessä seminaarissa
2004 elokuussa englanninkieliset runot osana suomalaista sarjakuva/runonäyttelyä Curitiban Gibiteca-sarjakuvakeskuksessa
2004 syyskuussa osallistuminen Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien vuosikokoukseen Siperian Hanti-Mansinskissa
2004 marraskuussa esiintyminen Lissabonissa Númerofestivalilla
2005 tammikuussa runovideo YLE:n Ykkösen Runoraadissa
2005 maaliskuussa Käpylän kirjasto, esikoisrunoilijoiden ilta, lisäksi Sanna Karlström ja Vilja-Tuulia Huotarinen
2005 kesäkuussa esiintyminen Women and Censorship-kokouksessa Bishkekissä, Kirgistanissa
2005 syyskuussa esiintyminen ja alustus Romaniassa Neptunissa Days & Nights of Literature-festivaalilla
2005 marraskuussa lukemassa Runoilijan manifestia Tapani Kinnusen, Ville-Juhani Sutisen, Ville Hytösen ja Vilja-Tuulia Huotarisen kanssa ja esittämässä omia runoja Turun torilla Turun runoviikolla
16.2.2006 alustus ”Mitä on kiilalainen runous vuosituhanteen vaihteessa?” Kiilan runotuokiossa Helsingin yliopiston kupolisalissa
2006 heinäkuussa esiintyminen Faces-festivaalin Runojen silta-tapahtumassa
8.9.2006 alustus Regulated Internet Communism and Human Rights Kommunismi ja ihmisoikeudet Kiinassa –seminaarissa Helsingin yliopistolla
2006 syyskuussa esiintyminen ja paneeliin osallistuminen Nigerian Lagoksessa Book & Art
festivaalilla
2006 syyskuussa esiintyminen ja alustus Petroskoissa Suomalais-ugrilaisten kirjallisuuksien vuosikokouksessa
2006 lokakuussa Anna Koivula ja Rosa-Maria Lehto esittivät improvisaatio-oopperaa runojeni pohjalta Kiilan kirjallisuusklubilla 18.10, 70-vuotispääjuhlassa 13.10. ja Helsingin kirjamessuilla 27.10.
2006 14.11 osallistuminen Villa Kiven PEN-illan keskusteluun ”Naiskirjailijoiden moninaiset äänet”
2007 13.-15.2. osallistuminen Suomen PENin edustajana New Media and Freedom of Expression –konferenssiin Manchesterissä
2007 20.3. esiintyminen Anna Politkovskajan muistoksi järjestetyllä Kohina-klubilla
2007 10.4. esiintyminen Villa Kivessä Runo, koe ja koneellisuus –klubilla
2007 17.4. esiintyminen Kotkassa ravintola Robertsissa Pekkas-Akatemian järjestämällä runoklubilla
2007 24.-28.5. esiintyminen Coimbran yliopiston järjestämässä kansainvälisessä Encontro Internacional de poetas –tapahtumassa Portugalissa
2007 4.-13.7. osallistuminen kv. PENin kokoukseen Senegalin Dakarissa ja runonluentailtaan
2007 18.-19.8.. Suomen PENin Keski-Aasian naiskirjailijakokouksen koordinoiminen, egyptiläisten vieraiden ohjelma 20.8.
2007 7.10. esiintyminen Suomen PENin järjestämässä Anna Politkovskaja –muistotilaisuudessa Koko-teatterissa.
2007 25.10. esiintyminen Helsingin kirjamessuilla Suomen PENin tilaisuudessa
2007 22.11 alustus Fernando Pessoasta Euroopan kulttuurisäätiön Suomen-osaston tilaisuudessa
2007 13.12. runonluenta ja Portugali-kirjan julkistus Coimbran yliopiston anglo-amerikkalaisten opintojen järjestämässä tilaisuudessa Teatro de Gil Vicentessä
2007 14.12. osallistuminen Portugalin PENin ja Lissabonin yliopiston Teresa Malafaian järjestämään keskusteluun
2008 3.4. Suomen PENin ja Pasilan kirjaston Anna Ahmatova –keskustelun vetäminen
2008 5.5. Suomen PENin Kirjallisuus ja valta –keskustelun vetäminen Pasilan kirjastossa (keskustelijoina Elo Viiding, Ny Tidin pt. Patsy Nakell ja runoilija Saila Susiluoto)
2008 25.5. ICPC:n toiminnanjohtaja Zhang Yun ja Li Jianhongin haastattelu Maailma kylässä -festivaalilla
2008 13.-14.6. keskustelut Kairossa ja Aleksandriassa aiheesta naiskirjailijat ja sananvapaus (Egyptin PEN järjestäjä). Osallistuminen myös Swedish Instituten ja Egyptin kulttuuriministeriön järjestämään Arab-Scandinavian female poets colloquimiin 24.-27.6.
2008 17.7. Portugalin PENin järjestämä luentatilaisuus Portossa Eugénio de Andraden säätiössä Teresa Saleman ja Ana Luísa Amaralin kanssa
2008 17.-22.9. osallistuminen kv. PENin vuosikokoukseen ja runonluentatilaisuuteen Bogotássa
2008 24.10 Kyllikki Villan haastatteleminen ja esiintyminen Suomen PENin tilaisuudessa Helsingin kirjamessuilla
2009 25.4. osallistuminen Kulttuurivihkojen, Tiedonantajan ja Demokraattisen Sivistysliiton Kenen media? Mikä media? –paneelikeskusteluun Suomen Sosiaalifoorumissa
2009 11-14..7. runoesiintyminen ja laulaminen Curtea de Arges -runofestivaalilla Wallachiassa, Romaniassa
2009 19.7. esiintyminen Wiepersdorfin linnan kesäjuhlassa
2009 16.9. esiintyminen Literatursalon Mitte -runotilaisuudessa Berliinissä Giwi Margaschwilin kanssa
2009 11.-13-10. esiintymiset Wiepersdorfin linnassa, Berliinin Suomi-instituutissa, Weimarissa kirjakaupassa Katariina Vuorisen ja Risto Oikarisen kanssa
2010 14.4. luento Tallinnan yliopistolla Elo Viidingin luovan kirjoittamisen opiskelijoille
2010 24.4. osallistuminen Latinalaisen Amerikan Solidaarisuuden ja Tiedonantajan järjestämään sananvapausaiheiseen paneeliin Suomen sosialifoorumissa
2010 25.6. osallistuminen Confraria do Vento –kustantamon CidadeaTravessa –luentatilaisuuteen Rio de Janeirossa, Brasiliassa
2010 22.10. lukutilaisuus Meksikon Oaxaca de Juárezissa, juontajina Guadalupe Angela ja José Molina
2010 16.11. Wilmar Silvan Terças Poéticas -tilaisuuden pääesiintyjä Palácio das Artesissa, runot ja laulu (sopraano), Belo Horizontessa, Brasiliassa
2010 24.11. esiintyminen Periódico de Poesia -runouslehden ja Suomen Meksikon suurlähetystön järjestämässä tilaisuudessa Casa del poeta Ramón Lopez Velardesissa México Cityssä
2010 11.12. esiintyminen naisrunoilijoiden lukutilaisuudessa Oaxaca de Juárezissa
2011 18.2. ja 20.2. osallistuminen Portuguesia-festivaaliin Belo Horizontessa, Minas Geraisissa, Brasiliassa, ensin keskustelussa Jorge Melíciasin, Wagner Moreiran ja moderaattori Luís Serguilhan kanssa, lopuksi runojenlukua ja laulua (Sibelius Den Första Kyssen ja Flickan kom ifrån sin älsklings möte, Ture Rangström: Vinden och Trädet)
2011 22.2. lukutilaisuus São Paulossa Casa das Rosasissa
2011 26.8. esiintyminen Gloriassa Nuoren Voiman Liiton Taiteiden yön runonlukutilaisuudessa
2011 2.-3.9. osallistuminen hybridit poetiikat –keskusteluun ja runonlukeminen Portuguesia –festivaalilla Vila Nova de Famaliçãossa
2011 22.9. esiintyminen Cidade aTravessa –lukutilaisuudessa Casa de Fernando Pessoassa Lissabonissa
2012 18.4. Tikkurilan Vasemmiston vieraana puhumassa kirjallisesta työstä ja Suomi-Afrikka-antologiasta
2012 21.4. Suomen sosiaalifoorumissa ”Taide muuttaa maailmaa”-keskustelussa puhumassa Suomi-Afrikka-antologiasta
2012 maaliskuu Vantaan musiikkiopistossa musiikkiteatterin loppukonsertti, yhteiskappaleita mm. Weillin Alabama Song & Bizet´n Savukuoro, sooloina Si, mi chiamano Mimi (Puccini) ja Mozartin Porgi Amor
2012 26.8. Professori, sopraano Krisztina Lakin mestarikurssin päätöskonsertissa Si, mi chiamano Mimi ja Sibeliuksen Flickan kom ifrån sin älsklings möte
2012 23.8. esiintyminen Runotusina-tapahtumassa Rikhardinkadun kirjastossa
2012 13.9. Tikkurilan kirjaston lukupiiri, esiintyminen kirjailijana & sopraanona (Sibelius, Merikanto, Schubert, Puccini)
2012 Hakunilan kansainvälisen yhdistyksen Latinalaisesta Amerikasta Aasiaan-tilaisuus – vierailin kirjailijana ja sopraanona (Merikanto, Sibelius, Schubert, Puccini, Mozart)
2012 marraskuu Frau Lakin mestarikurssi Budapestissa, esitin Schubertin Der Zwergin ja Puccinin Si, mi chiamano Mimin
2013 syyskuu, Krisztina Lakin mestarikurssin loppukonsertti Düsseldorfin Thomaskirchessä, Sibelius: Flickan kom ifrån sin älsklings möte
2014 19.3. Wagner: Wesendonck-laulut, Mahler: Rückert-laulut, Arkadian kansainvälinen kirjakauppa
2014 1.4. Krisztina Lakin mestarikonsertin loppukonsertti, Thomaskirche, Düsseldorf
2014 kesäkuu, Puccinin Tosca, Tampereen Oopperakuoro
2014, elokuu, Airi Tokolan mestarikurssi, Kangasniemen musiikkiviikot, loppukonsertissa Wagner: Der Engel
2014 lokakuu, Kalevia Aho: Frida y Diego-kuoro, Sibelius-Akatemian Ooppera
2015, Rossini: Il Viaggio a Reims, huhtikuu 2015, Sibelius-Akatemian Ooppera, ykkössopraano (kuoro)
2015, Vicenza, Italia, Verdi: D´Amor sull´ali rosee, Sara Mingardon mestarikurssin loppukonsertti
2015 heinäkuu ja elokuu, Konrad Jarnotin loppukonsertti (Wagner: Einsam in trüben Tagen ja Verdi: Pace, pace mio dio)


Artikkelit, kritiikit (myös muiden)

ARTIKKELIT:

Aamulehti, 25.6.2004, s. B32: ”28 neliötä boheemia huolettomuutta”
Aamulehti, 12.12.2004, s. C53: ”Rintamamiestaloa asuu sinkkunainen”
Aamulehti, 16.1.2005, s. C51: ”Entinen kestikievari säilövissä käsissä”

AKK Forum, 2/2005, ss.14-16: ”Verkko omassa kädessä”

Alumni, 2002, ss.20-21: “Mentor auttaa alkuun työelämässä“

Anna, 25-26/2001, ss.54-55: “Amerikan pilven piirtäjä“
Anna, 40/2001, s.122: “Turusta kajahtaa“
Anna, 50/2001, s.32: “Kirjat“
Anna, 20/2002, s.104: “Kirjat“
Anna, 7/2003, ss. 98-101: ”Käy kylässä Lissabonissa”

Antiikki & keräily, 4/2006, ss. 40-45: ”Lapin runoilija”
Antiikki, keräily & taide, 5/2006, ss. 42-47: ”Herkän viivan mestari”
Antiikki, keräily & taide, 5/2006, ss. 66-70: ”Villiä voimaa”
Antiikki, keräily & taide, 6/2006, ss. 14-19: ”Ikkunat auki maailmaan”
Antiikki, keräily & taide, 6/2006, ss. 34-40: ”Pimeä Palsa”
Antiikki, keräily & taide, 1/2007, ss. 30-35: ”Surullisen hahmon maalari”
Antiikki, keräily & taide, 2-3/2007, ss. ”Lakeuksien maalari”

Apu, 37/2002, ss. 46-47: “Kirjailija Ann-Mari Lindberg: skitsofreniasta voi parantua“

Arsis, 3/2007, s. 7: ”Johan Storgård wants to see Finnish art abroad”
Arsis, 1/2009, ss. 7-9: “Maahanmuuttajat osana suomalaista kirjallisuutta”

Arttu, 3/2007, ss. 6-9: ”Taidesarjakuvan arvostus kasvaa kohisten”

Asu & Rakenna, 1/2003, ss. 6-7: ”Suomalainen asuntopolitiikka tukee sosiaalista eheyttä”
Asu & Rakenna, 5/2003, ss. 28-31: ”Rompepäivässä tavara kiertää”
Asu & Rakenna, 6/2004, ss. 8-13: ”Kaupunkipuistot kiinnostavat myös muualla Euroopassa”
Asu & Rakenna, 2/2006, ss. 4-7: ”Vivahteikas kaupunki”
Cult, heinäkuu 1998, s.20: “Terry Gilliam“

Dialogi, 5/2006, s. 14: ”Kierrätystavaraa Espoosta Viroon”
Dialogi, 5/2007, s. 14: ”Voimala valaa voimaa nuoriin”

Drinkki & Viini, 3/2005, ss. 22-25: ”Tuotteet syntyvät tunteista”
Drinkki & Viini, 4/2005, ss. 30-31: ”Irtiottoja italialaisessa keittiössä”

Ee Mail, ss. 10-11: ”Virkeänä vanhoilla päivillä”
Ee Mail, ss. 20-21: ”Kadun varrella”

Eeva 3/2006, ss. 102-106: ”Reidar Särestöniemi – myytti jo eläessään”

Elintae, 4/2004, s. 7¨”Omistaja määrää tuolin paikan”
Elintae, 4/2004, s. 14: ”Vain mielikuvitus rajana”
Elintae, 5/2004, s. 6: ”Pakko ansaita”
Elintae, 6/2004, s. 2: ”Reiluimmat oppilaat palkittiin”
Elintae, 9/2004, s. 6: ”Paikallisesti paremmin”
Elintae, 2/2005, s. 7: ”Pätkätyö on pätkäelämää”
Elintae, 7/2005, s. 7: ”Työ kohtuulla tekijää kiittää”

Ensimmäiset kansat, 1/2006, ss.26-28: ”Leppeiden vesien äärellä”

Erto, 4/2005, s. 4: ”Suoraan sydämeen”
Erto, 5/2005, s. 8: ”Yhtä köyttä vetämässä”
Erto, 7-8/2005, ss. 6-7: ”Sähköisesti sähäkämmin”
Erto, 1/2006, ss. 10-11: ”Uni auttaa jaksamaan”
Erto, 3/2006, ss. 24-25: ”Onni on tyhjä kalenteri”

Esikko, 1/2009, ss. 10-11: ”Ei yhteistä kieltä”

Esse, 1.6.2006, ss.20: ”Jotta lapsetkin arvostaisivat yksinkertaisia asioita”
Esse, 19.10.2006, s. 20: ”Solidaarisuus verissä”
Esse, 27.11.2008, s. 6 ”Rälläkän reunalla”
Esse, 29.1.2009, s. 9: ”Kuvat kurkottavat lapsen maailman keskelle”
Esse, 26.2.2009, s. 3: ”Sijaisperheestä eväät aikuisuuteen”
Esse, 12.3.2009, s. 4: ”Luonnon pyhä kappeli”
Esse, 2.4.2009, s. 3: ”Suomessa kuin kotonaan”
Esse, 14.5.2009, s. 2: ”Väärät mielipiteet voivat viedä vankilaan tai kuolemaan”

Essi, 3/2007, s. 17: ”Nokialla bonukset kahdesti vuodessa”

ET, 4/2005, s. ”Paholaisen kidassa”
ET, 10/2005, SS. 118-121: ”Terijoki kuhisi kulttuuriväkeä”
ET, 14/2006, s. 66: ”Kiire ei ole hyvä kaveri”
ET, 2/2007, ss. 94: ”Kysymyksiä kuolemasta”

Europa, 1/2007, ss. 22-23: ”Naiset nousevat Iranissa”

Global Finland, lukuisia artikkeleita 200-luvulla, http://global.finland.fi/public/default.aspx?

Gloria, kesäkuu 2001, s.20: “Islantilainen Hamlet“
Gloria, maaliskuu 2006, s. 22: ”Dekkarisankarin uusi olemus”
Gloria, maaliskuu 2006, s. 184: ”Hyvä maine on vetävä tarina”
Gloria, maaliskuu 2006, s. 185: ”Hyvä puhuja vetoaa järkeen ja tunteisiin”
Gloria, helmikuu 2007, s. 152: ”Lagosin toreilla tinkimässä”
Gloria, syyskuu 2008, s. 32: ”Rita Dahlin valinta on Joel Petterssonin Minun elämänlankani”

Glorian antiikki, 3/2007, ss. 64-68: ”Kuninkaallista lomaa Portugalissa”

Hallinto, 5/2000, ss.16-17: “Suomi on tärkeä kumppani Latvialle“
Hallinto, 6/2000, ss.14-15:“Valtio hyvä vaihtoehto nuorelle“
Hallinto, 2/2003: ss. 7-8: ”EU:n rakennerahastojen hallintotaakka kevenemässä?”
Hallinto, 2/2003, s. 26: ”Uusi virkamieskin haluaa turvallisuutta”
Hallinto, 3/2003, s. 13: ”Rohkeasti saamelainen”
Hallinto, 3/2003, ss. 34-35: ”Kiinassa on potentiaalia”
Hallinto, 4/2003, ss. 18-19: ”Suomi EU-puheenjohtajamaa viimeisen kerran vuonna 2006?”
Hallinto, 5/2003, ss. 14-16: ”Monta kärpästä yhdellä iskulla”
Hallinto, 5/2003, ss. 24-25: ”Kohta asioidaan sähköisesti”
Hallinto, 1/2004, ss.14-15: ”Sanoista tekoihin”
Hallinto, 4/2004, ss. 14-15: ”Suomi puhuu – kansalaisen ääni kuuluviin”
Hallinto, 4/2004, ss. 26-28: ”Controllerin huima urakehitys”
Hallinto, 5/2004, ss.12-13: ”Hankinnat syynissä”
Hallinto, 2/2006, ss. 10-12: ”Kukoistavat työyhteisöt”
Hallinto, 2/2006, ss. 13-15: ”J.V. Snellman viisi vuotta valtiovarainministerinä”
Hallinto, 3/2006, ss. 19-21: ”Korkeasti koulutetut naiset”

Helsingin Sanomat, 3.7.2004, s. C3: ”Elämän pituinen evakkomatka”
Helsingin Sanomat, 24.4.2006, s. C 1: Pen: Venäjä painostaa kansalaisjärjestöjä”

Hiidenkivi, 1/2003, ss.18-19: ”Jani Saxell – 2000-luvun syrjäytyneiden tulkki”
Hiidenkivi, 2/2003, ss. 22-23: ”Omaa tilaa etsimässä”
Hiidenkivi, 3/2003, ss. 27-28: ”Tabujen aika on ohi”
Hiidenkivi, 4/2003, ss.28-29: ”Vastakohdista voimaa”
Hiidenkivi, 5/2003, ss. 30-31: ”Punkkarista runotytöksi”
Hiidenkivi, 6/2003, ss. 28-29: ”Amerikka on joukko esityksiä”
Hiidenkivi, 1/2004, ss. 30-31: ”Ammattina kokopäivätaiteilija”
Hiidenkivi, 3/2004, ss. 29-30: ”Yritys mittakaavaksi”
Hiidenkivi, 5/2004, ss. 35-36: ”Kypsymättömyyden kuvauksia”
Hiidenkivi, 6/2004, ss. 23-26: ”Ihminen osana luontoa”
Hiidenkivi, 6/2004, ss. 36-37: ”Mennyt hidas maailma”
Hiidenkivi, 1/2005, ss. 28-29: ”Juuret perinteessä”
Hiidenkivi, 3/2005, ss. 34-35: ”Rohkeasti vinossa”
Hiidenkivi, 4/2005, ss. 34-35: ”Oman punkpolun kulkija”
Hiidenkivi, 5/2005, ss. 28.30: ”Runolla pyyhkii hyvin”
Hiidenkivi, 6/2005, ss. 41-42: ”Mielen kollaasi”
Hiidenkivi, 4/2010, ss. 35-37: ”Länsirannikolta kajahtaa”
Hiidenkivi, 5/2011, ss. 29-30: ”Aiheena ihmisluonto”

Historia, 2/2007, ss.52-55: ”Moninaista naisasiaa”
Historia, 4/2007, ss. 52-55: ”Italia talvisotaa tukemassa”

Hok-Elanto, 6-7/2004, ss. 26-32: ”Skeittaus kolahtaa kovaa”

Hymy, 10/2008, ss. 54-55: ”Punaorpo Salme Vuorinen muistelee kansalaissotaa”
Hymy, 12/2008, ss. 44-45: ”Siivooja-Jarmo: köyhä, mutta onnellinen”

Ilo, toukokuu 2006, s. 19: ”Monta kieltä, monta uskoa”
Ilo, maaliskuu 2007, s. 36: ”Sunnien vankina”

IT Invalidityö, tammikuu 1-2/2010, ss. 12-17: ”Kebnekajselta Kilimanjarolle”

Jollas-esitteen toimitus 2006 Ässä-lähden välissä

Jyty, 8-9/2005, ss. 20-22: ”Sateesta huolimatta ulkoilimme”
Jyty, 1/2006, ss. 14-16: ”Suuntaa muuttamassa”
Jyty, 2/2007, s. 25: ”Sosiaalialalla työtapaturman syy usein väkivalta”
Jyty, 5/2007, ss. 32-33: ”Univajeesta ei hyvää seuraa”

Kaltio, 2/2004, s. 73: ”Kirjaston suurkuluttaja”
Kaltio, 1/2010, ss. 30-31: ”Menneisyyden patinaa”
Kaltio, 2/2010, s. 47: ”Verkon demokraattisin yhteisö”

Kaltio, 4/2006, ss. 187-188: ”Uudet mediat perinteen tukena”
Kaltio, 2/2007, ss.32-34 : ”Ikuinen aktivisti”
Kaltio, 1/2010, ss. 30-31: ”Menneisyyden patinaa”

Kansan Uutiset, 5.10.2004, s: ”Poronhoitaja vaikuttaa kynällään”
Kansan Uutiset, 5.10.2005, s.16: ”Naisten kaappaukset yleisiä Kirgistanissa – Vaimo vaikka väkisin”
Kansan Uutiset, 6.9.2006, s. 8-9: ”Hakukoneet sensuroivat itseään Kiinassa”
Kansan Uutiset, 3.10.2006, ss. 8-9: ”Kirjailijat Karjalassa”
Kansan Uutiset, 14.11.2006, s. 16: ”Teatterin kokeilija”
Kansan Uutiset, 9.4.2009, ss. 30-31: ”Tšetšeeniorvot heitteillä”
Kansan Uutiset, 18.9.2009, ss. 42-43: ”Die Linke syyttää kapitalismia talouskriisistä. Saksan vahva vasemmisto hakee 20 prosentin kannatusta”
Kansan Uutiset, 25.9.2009, s. 34: ”Arabikirjallisuuden monet kasvot esittäytyivät Berliinin kirjamessuilla”
Kansan Uutiset, 1.4.2010, ss. 16-18: ”Rasismista vapaata palloilua”
Kansan Uutiset, 3.3.2011, s. 47: ”Kriittistä feminismiä alkuperäiskansoille”

Kehitys, 2/2007, ss. 56-57: ”Iranin valvottu blogistan”

Kello & Kulta, 4/2005, ss. 14-19: ”Mekaanisen kellon vuosisadat”
Kello & Kulta, 5/2005, ss. 20-22: ”Hopea taipuu moneksi”

Keravan Seutu, 31.7.2003, s. 2: ”Pahnan pohjimmaisena”

Kerberos, 4/2002, s.40-49: ”Kauhea, ihana kriitikko?”

Ketju, 6/2004, ss. 24-25: ”Väreillä ja äänillä maailma paremmaksi”
Ketju, 1/2006, s. 42: ”Iloisia veikkoja sirkuksessa”

Kirjailija, 4/2006, ss. 17-20: ”Naiskirjailijoiden nousu”
Kirjailija, 3/2007, ss. 32-34: ”Runous menee kaduille – ja salonkeihin”
Kirjailija, 3/2008, ss. 20-22: ”Armoitettu tarinankertoja”
Kirjailija, 4/2008, ss. 44-46: ”Portugalin portugalilaisin kylä”
Kirjailija, 1/2009, s. 16: ”Uudet jäsenet”
Kirjailija, 4/2009, :”Unelma veljeydestä”
Kirjailija, 2/2010, ss. 14-16: ”Kokopäivätaiteilija Pellinen”
Kirjailija, 4/2010, ss. 44-47: ”Runoilijan on reagoitava”
Kirjailija, 1/2011, ss. 36-39: ”Olen iloinen että työ palkitaan näin”

Kirjain, 1/2009, ss. 44-47: ”Varoittava esimerkki”
Kirjain, 1/2009, ss. 52-55: ”Kulttuurivallankumouksen uhrit”
Kirjain 2/2009, ss. 58-59: ”Oman elämänsä herra”
Kirjain 1/2010, ss. 82-85: ”Ryhmien maa”
Kirjain 2/2010, ss. 30-33: ”Mullin mallin taide”
Kirjain 4/2010, ss. 104-108: ”Verkon vietävänä”

Kirjakauppalehti, 6/2003, ss. 28-29: ”Mies jolla on varaa sanoa”
Kirjakauppalehti, 6/2003, ss. 10-11: ”Perinteet kunniaan”
Kirjakauppalehti, 7/2003, ss. 16-17: ”Schildts muuttaa keskelle Helsinkiä”
Kirjakauppalehti, 1/2004, ss. 14-15: ”Harrastuksesta työksi”
Kirjakauppalehti, 2/2004, ss.12-13: ”Virolaisen kirjallisuuden monet kasvot”
Kirjakauppalehti, 4/2004, ss. 8-12: ”Turku – yhdessä tekemisen meininkiä!
Kirjakauppalehti, 5/2004, ss. 10-14: ”Mustaamakkaraa ja hengenravintoa”
Kirjakauppalehti, 6/2004, ss. 16-17: ”Kirja ahtaalla”

Kirjasto, 8/2003, ss. 12-13: ”Kohti kotia”
Kirjasto, 6/2004, ss. 24-25: ”Kirjastot luovuuden lähteinä”
Kirjasto, 1/2005, ss. 8-9: ”Eero Ojanen: Luovuus kukkii arjessa”
Kirjasto, 8/2005, ss. 18-19: ”Runon monet äänet”
Kirjasto, 5/2006, ss. 6-7: ”Sivistys – tietoa ja tunnetta”
Kirjasto, 1/2007, ss. 20: ”Peleillä pojat kirjastoihin”
Kirjasto, 3/2007, ss. 8-9: ”Jyrki Kataisen porvarillinen kirjasto: sivistysvaltion kulmakivi”
Kirjasto, 4/2007, ss. 8-9:

Kirjo, 1/2007, s. 24: ”Verkossa ja verkostoissa on tulevaisuus”

Kirkko & kaupunki, s. 7: ”Lapsi jota ei koskaan ollut”
Kirkko & kaupunki, 21/8.6.2005, ss. 12-13: ”Tukahdutettu viha”
Kirkko & kaupunki, 3.5.2006, s. 24: ”Puheen valta on vakuuttavissa mielikuvissa”
Kirkko & Kaupunki, 7.6.2006, s. 18: ”Hyvä aforismi on tiivis pakkaus”

Kontur, 4/2007: ”
Kontur, 3/2008, 12: ”Två författarröster från WALTIC”

Kotiavain, 3/2005, ss. 4-7: ”Yhteistyöllä paikat kuntoon”
Kotiavain, 3/2005, ss. 8-9: ”Aloita muuttopuuhat ajoissa”

Kotilääkäri, 2/2006, s. 9: ”Hiljaista tietoa työpaikalla”
Kotilääkäri, 6-7/2006, s. 9: ”Hitaammin hyvä tulee”

Kotimaa, 8.11.2002, s.14: “Runoudella kalvinismia vastaan“
Kotimaa, 20.1.2006, ss. 12-13: ”Oman elämänsä herra”
Kotimaa, 1.2.2007, ss. 24-25: ”Avoinna elämälle”
Kotimaa, 15.2.2007, ss. 22-23: ”Hevoset – Eetu ja Pahe ovat herkkiä kuntouttajia”
Kotimaa, 26.7.2007, s. 28: ”Runoilija mystiikan lähteillä”

Kritiikin uutiset, 1/2001, s.12-13: “Kokeilemalla kirjallisuusinstituution kylkeen kiinni?“
Kritiikin uutiset, 1/2002, s. 28-29: “Portugalissa kaivataan teemoittavia kirjallisuusjulkaisuja“

Kulttuurivihkot, 2/99, s.6: “Vapaa kirjallisuus vauhdissa“
Kulttuurivihkot, 3-4/99, s.6-9 ja 56-57: “Absurdeja näkyjä Tampereella“, “Afrikkalaiset rytmit Juhlaviikoilla“, “Baltialaista teatterikirjoa“ ja “Rohkeita runoja miehistä“
Kulttuurivihkot, 5-6/99, s.18-19: “Kirjallinen sekatyömies“
Kulttuurivihkot, 1/2000, s.8 ja takakansi: “Baltic Circle saisi keskittyä uudistamaan“ ja “Runoja“
Kulttuurivihkot, 2/2000, s.9: “Säveltäjä matkaa ihmemaahan“
Kulttuurivihkot, 6/2001, s.18: “Taidetta, ei teräsmiehiä“
Kulttuurivihkot, 6/2005, ss. 22-25: ”Keski-Aasian naiskirjailijat sensuurin kourissa”
Kulttuurivihkot, 2/2006, ss. 16-17: ”Kulttuurien yhteentuoja”
Kulttuurivihkot, 2/2006, ss. 23: ”Sydän palaa”
Kulttuurivihkot, 2/2006, ss. 40-41: ”Absurdia oikeutta”
Kulttuurivihkot, 1/2008, 14: ”Dallas dildoilla uusiksi”
Kulttuurivihkot, 2/2008, 9: ”Turingia teknolla ja oopperalla”
Kulttuurivihkot, 4-5/2011, ss. 32-34: ”Kohtalokas Kanadan-matka”

Kuluttaja, s. 42: ”Vuokralaisten riidat lisääntyneet”
Kuluttaja, 1/2005, ss. 31-33: ”Asunnon ostaja kotia etsimässä”

Kumppani, s. 44: ”Kaikkea kärryistä”
Kumppani, 6-7/2005, s. 55: ”Presidenttien seurassa Brasiliassa”
Kumppani, 10-11/2005, ss. 17-19: ”Demokratian esitaistelija”
Kumppani, 2/2006, s. 39: ”Alkukantaista tunnelmaa Brasiliassa”
Kumppani, 2/2007, ss. 40-41: ”Pitkä matka Burmasta Cambridgeen”

Kylkirauta, 4/1989, s.38: “Naiset ja maanpuolustus“

Kääntäjä, 8/2008, s. 13: ”Sananvapauden asialla”

Lakimiesuutiset, 2/2004, ss. 18-23: ”Merkin suojelija”

Lapin Kansa, 3.7.2004, s. 15: ”Kellokumpu ja selkäkeikkanaurajat”

Lapsen Maailma, 4/2004, ss. 10-12: ”Kaikkien kuvaaja”
Lapsen Maailma, 4/2004, ss. 4-6: ”Perhe on pahin”
Lapsen Maailma, 6-7/2004, ss.26-28: ”Eu-vaalit-lapsinäkökulmaa”
Lapsen Maailma, 8/2004: ”Pelle Pelottoman hommaa”
Lapsen Maailma, 1/2005: ”Kirjailija ja kotiäiti”

Libero, 4-5-/98, s.25: “Uuden sci-fi-elokuvan ohjaajien eliittiä: Jean-Michel Roux“
Libero, 3/2007, s. 21: ”Avoimen yhteiskunnan puolesta”

Lumooja, 3 & 4/2008, ss. 32-33: ”Kirjoittava kasvattaja”

Luonnossa, 6E/2007, ss. 48-53: ”Lokkisaaret – Ilhas da Berlenga ja Stora Karlsö”

Länsiväylä, 5.12.2004, s. 15: ”Nuoret laittavat kuvia uusiksi”
Länsiväylä, 14.5.2006, s. 14: ”Kaikkiruokainen lukija”
Länsiväylä, 11.6.2006, s.11: ”Kansanperinteestä tarinoita lapsille”

Lööppi, 4/2002, s.2-5: ”Sananvapaus vaakalaudalla?”

Madame, 1/2003, ss. 56-61: ”Hulluuden ylistys”
Madame, 1/2004, ss.16-18: ”Jalkojen heiluttaminen panee kuvat liikkeelle”
Madame, 5/2004, ss. 36-39: ”Jakkupuku jäi naulaan taiteen vuoksi”
Madame, 5/2004, ss. 42-45: ”Sihteeri ja galleristi”

Me, 1/2005, ss. 38-41: ”Viha – viisaan voimavara”
Me, 2/2005, ss. 12-13: ”Kohti Etelänapaa”
Me, 6/2005, ss. 16-19: ”Elämä on suora lähetys”
Me, 7/2005, ss. 12-15: ”Moottoripyörä ja minä”
Me, 8/2005, ss. 4-7: ”Naapurin tyttöjen bändi”
Me, 12/2005, ss. 60-61: ”Näin vältät joulukilot”

Meidän Perhe, 8/2005, s. 16: ”Sotalapsen suru koskettaa”
Meidän Perhe, 8/2005, ss. 33-34: ”Kiusaajan isä – kiusatun äiti”
Meidän Perhe, 8/2005, s. 98: ”Martti Suosalo: Olen aina ollut marttyyri”
Meidän Perhe, 2/2006, ss. 80-85: ”Kun äiti romahti”

Meidän Suomi, kevät 2006, ss. 62-66: ”Terijoen taikaa” ja ”Ihmeparantumisia rantahiekassa”
Meidän Suomi, syksy 2006, ss. 78-81: ”Tunteellinen suurmies”
Meidän Suomi, kesä 2007, ss. 84-87: ”Kirjailija Anna-Maria Mäki saa silmäniloa omasta city-puutarhasta”
Meidän Suomi, joulu 2007, ss. 38-43: ”Satutädin saaressa”
Meidän Suomi, joulu 2008, ss. 56-61: ”Suomalaisen tieteen vaikuttajat”
Meidän Suomi, joulu 2009, ss. 62-65: ”Pauliina Susi kirjoitti kirjan verkostohuijauksesta”

Metro, 19.1.2000, s.14: “Q-teatterin sukulaissieluja Helsinkiin“
Metro, 25.1.2000, s.10-11: “Katuromantikkoja ja älykköjä“

Minustako yrittäjä? -lehti 2003, Perhemediat, artikkeleita eri yrityksistä yht. 18 kpl

Mondo, huhti-toukokuu 2003, ss. 50-53: ”Saaren satukaupunki”

Motiivi 4/2006, ss. 28-29: ”Laitoshuoltajan taakka keveni”
Motiivi 6/2006, ss. 26-27: ”Psykososiaalisia hoitoja lääkkeiden sijaan”
Motiivi, 7/2006, s. 7: ”Mitä aiot luvata, sosiaalijohtaja Paavo Voutilainen?”

Nordic-Baltic Review 2005, s. 15: ”An ideal performance takes skill”

Nykypäivä, 7.11.2000, s.13: “Nyt kaivataan analyyttisiä, rohkeita ja provosoivia ohjelmakirjoittajia“

Nyt-liite, 45/2000, s.9: “Pieni hetki elämässä“
Nyt-liite, 49/2000, s.8: “Kamera maalaa kuvia“

Nöjesguiden, 2/2004, s. 20: ”Sekaisin runoudesta”

Ote, 6/2004, ss. 29-30: ”Tytöt osaavat tietokoneita”
Ote, 2/2005, ss. 24-25: ”Nörtti koulussa”
Ote, 2/2005, ss. 33-34: ”Sinisen valon lumoissa”

Pakolainen, 2/2005, ss. 9-10: ”Isänmaa on pakolaisleiri”

Paperi, s. 25: ”Armojohtaminen – ihmisarvoista kohtelua”

Parnasso, 1/2003, ss. 98-100: ”Runous on taas voimissaan Virossa”
Parnasso, 2/2006, ss. 8-9: ”Poika ja puupuhallin”
Parnasso, 6/2006, ss. 36-41: ”Muutakin kuin aistien liikettä”
Parnasso, 2/2008, ss. 48-51: ”Uuden ajan traditionalisti”
Parnasso, 4/2008, ss. 16-17: ”Kaiken ykseys”

Peili, 4/2006, ss. 32-33: ”Uudet mediat perinteen tukena”

Peruste 1/2012, ”Hyvä, paha kaivosteollisuus”
Peruste 2/2014, ”Mineraalistrategia toimivaksi,

Sana 30/2002, s.10-11: ”Runous sallii kaikenlaiset tunteet”
Sana, 39/2002, ss. 10-11: “Sairaalakokemukset kypsyivät kirjaksi“
Sana, 29-30/2006, s. 3: ”Kasvotonta kauppatavaraa”
Sana, 31/2006, s. 15: ”Hyvä arki auttaa paranemaan”
Sana, 47/2006, ss. 14-16: ”Sisäisiä muodonmuutoksia”
Sana, 50/2006, s. 6: ”Toisenlaisen maailman puolestapuhuja”
Sana, 51-52/2006, s. 6: ”Ihminen ei ole kauppatavaraa”
Sana, 9/2007, ss. 22-23 ”Syrjäytetyn puolella”
Sana, 18/2007, s. 15: ”Pyhiinvaellus portaita pitkin”
Sana, 24-25/2007, ss. 6: ”Ei rauhaa ilman naisia”
Sana, 40/2007, s. 17: ”Lapsi ilman miestä”
Sana, 42/2007, s. 13: ”Perhe on pahin – ja paras”
Sana 8/2008, ss. 10-11: ”Monen kulttuurin kasvatti”
Sana, 15/2008, s. 32: ”Jumalan kanssa voi puhua kaikesta”
Sana, 18/2008, s. 7: ”Serbian ortodokseilla ei yhtenäistä linjaa suhteessa Kosovoon”
Sana, 21/2008, s. 3: ”Kiinalainen kevätsiivous”
Sana, 25-26/2008, s. 31: ”Syövän yksityinen ja yleinen historia”
Sana, 41/2008, s. 7: ”Suomalaiskummit auttavat chileläislapsia”

Sanansaattaja, 1/2007, ss. 4-5: ”Mielikuvitus ryöpsähtelee ahtaissa yhteisöissä”

Satakunnan Kansa, 6.2.2002, s. 12: “Akatemia ei arvosta ihmistä“
Satakunnan Kansa, 23.2.2003, s. 16:”Kummitukset eivät ilmesty sattumalta”

Se-lehti, 6/2003, ss. 18-20: ”Osuuskunta Toivo: kuntoutuksen luova palo”
Se-lehti, 8/2003, ss.96-99: ”Kortti kertoo tarinan”
Se-lehti, 12/2003, ss.57-59: ”Oman päänsä pitäjät”

Stimulus, 12/2004, ss. 10-11: ”Ilha do Mel – suljettu paratiisi”
Stimulus, 5/2006, ss. 17-19: ”Kumpuinen kaupunki”

STT 25.1.2001, “Taskulampulla valoa hämärään“
STT, 13.2.2001, “Runoilijat erottuvat joukosta“

Suomen Kuvalehti, 34/2000, s.48-49: “Vihaista tekstiä“
Suomen Kuvalehti 39/2000, s.57: “Kahden kulttuurin rajalla“
Suomen Kuvalehti 43/2000, s. : “Kirjoittaminen on maailman kohtaamista“
Suomen Kuvalehti 3/2001, s.50-51: “Tunteen ja kokemuksen tähden“
Suomen Kuvalehti, 5/2001, s.54: “Moraalinen runoilija“
Suomen Kuvalehti, 21/2001, s.76: “Runo kuuluviin“
Suomen Kuvalehti, 24/2001, s.46: “Pelkkää lumetta“
Suomen Kuvalehti, 28/2001, s.50: “Fiktiota omasta elämästä“
Suomen Kuvalehti, 32/2001, s.51: “Rakastunut nero“
Suomen Kuvalehti, 35/2001, s.48-49: “Paljastavia sanoja“
Suomen Kuvalehti, 38/2001, s.46: “Väkivaltaista huumoria“
Suomen Kuvalehti, 6/2002, s. 48: “Tunteet peliin“
Suomen Kuvalehti, 10/2002, s.72: “Poliittisen elokuvan tekijä“
Suomen Kuvalehti, 36/2003, s. 58: ”Carl-Johan Vallgren on romantikko”

Super, 9/2005, ss. 18-20: ”Lämmintä arkea”
Super, 10/2005, ss. 18-20: ”Mittaamaton ihminen”
Super, 11/2005, ss. 14-15: ”Inhimillisyyden aika ei ole ohi”
Super, 12/2005, ss. 14-15: ”Sydämenjälkiä arjessa”

Synkooppi, 0p. 84, ss. 12-17: ”Elektroninen aarreaitta”

Särö 2/2006, ss. 6-8: ”Paikka kielessä – runoilija Umberto Fiorin haastattelu”
Särö 2/2006, ss. 53-54: ”Kriitikko – ymmärtävä portinvartija vai pahainen rakkikoira?”
Särö, 3-4/2006, ss. 124-125: ”Kirjamaailma on karu maailma”
Särö, 3-4/2006, ss. 133-135: ”Kielen keksijä”

Tehy, 10/2005, 14.6.2005:, ss. 28-30: ”Toimittaja tienhaarassa”
Tehy, 14/2005, 13.9.2005, s. 62: ”Oksat pois”
Tehy, 15/2005, 27.9.2005, ss. 60-61: ”Tähtäin huipulle”
Tehy, 15/2005, 27.9.2005, s. 62: ”Jari vei sydämen”
Tehy, 16/2005, 18.10.2005, s. 94: ”Pallon perässä”
Tehy, 17/2005, 1.11.2005, s. 13: ”Tyosuojeluvaltuutettu selvittää ongelmia”
Tehy, 18/2005, 15.11.2005, ss. 44-45: ”Jalat siisteiksi”
Tehy, 18/2005, 15.11.2005, s.70: ”Suksi luistaa”
Tehy, 1/2006, 17.1.2006, s. 78: ”Kaukalopalloilija Kainuusta”
Tehy, 3/2006, 21.2.2006, ss. 68-69: ”Runojen hoivaa”
Tehy, 7/2006, 4.4.2006, ss. 60-61: ”Elämä pienoiskoossa”
Tehy 17/2006, 9.11.2006, ss. 27-28: ”Voimala tukee perhettä”

Tiedonantaja, 27, 1.8.2003, ss. 2-3 ja 6: ”Mielenterveysjärjestöt pureutuvat ennakkoluuloihin ja asenteisiin”, ”Lääkkeet ovat liian helppo ratkaisu”, ”Kuntoutuva skitsofreenikko tarvitsee lääkitystä, säännöllistä rytmiä ja tukea”
Tiedonantaja, 44, 28.11.2003, ss. 6-8: ”Aspergerin oireyhtymä saanut ymmärrystä vasta viime vuosina”
Tiedonantaja, 13, 2.4.2004, s.16: ”Pelaajien ahdas maailma”
Tiedonantaja, 14, 8.4.2004, s.16: ”Kolme vuotta elämästä”
Tiedonantaja, 10, 13.3.2009, ss. 8-9: ”Täyttä kirjailijanelämää”

Tilisanomat, 2/2004, ss. 12-17: ”Taloushallinnon ulkoistaminen vapauttaa resursseja”
Tilisanomat, 4/2005, ss. 12-17: ”Kansainvälistä tunnelmaa”
Tilisanomat, 5/2005, ss. 12-17: ”Laskennan ammattilaisilla on annettavaa johdollekin”
Tilisanomat, 5/2005, ss. 18-21: ”Arvonsa tuntijar”
Tilisanomat, 1/2006, ss. 58-59: ”Vähemmän asiakkaita, enemmän palvelua”

Tuli & Savu, 2/2000, s.24-28: “Fernando Pessoan heteronyymitekniikka - kuka puhuukaan?“
Tuli & Savu, 3-4/2000, s.78-79: “Elämisen kyky on hyvä säilyttää“
Tuli & Savu, 4/2001, s.5: “Ääni Euroopan reunalta“
Tuli & Savu, 1/2002, s.6-7:“Ääni Euroopan reunalta“
Tuli & Savu, 2/2008, s. 23: ”Kulttuuri kutsuu, onko runoilija linjalla?”

Turun Sanomat, 14.10.2000, s.34: “Kirjallisuus Liettuassa ei-toivottu lapsi“

Ulkopolitiikka, 4/2006, ss. 24-28: ”Sananvapaus henkitoreissaan Venäjällä”
Ulkopolitiikka, 1/2008, ss. 21-25: ”Me ja muslimit – hindunationalismi Intiassa”
Ulkopolitiikka, 4/2008, s. 9: ”Luz Castro: Meksikon naismurhat yhä selvittämättä”

Uusi Nainen, 10/2002, s.37: “Afrikkalainen identiteetti on kaiken perusta“
Uusi Nainen, 1/2003, ss. 28-29: ”Korsunovas panostaa yksinkertaiseen”
Uusi Nainen, 4/2003, ss. 32-33: ”Tutkijasta kauppamieheksi?”

Vakuutuskuntoutus, 2/2004, ss. 8-10: ”Eroon laastariverosta”

Valtiotieteilijä, 3/98, s.32-34: “Valtiotieteilijöiden valtit yrityksissä“
Valtiotieteilijä, 4/98, s.11-13: “Median, politiikan ja moraalin yhteensovittamaton yhtälö ?“
Valtiotieteilijä, 1/99, 20-21: “Valtio-opin opiskelijat järjestäytyivät“
Valtiotieteilijä, 2/99, s.20-21: “Opiskelijat ay-liikkeessä“
Valtiotieteilijä, 4/99, s.10-12: “Globaalin kansalaisyhteiskunnan ja demokratian mahdollisuudet“
Valtiotieteilijä, 1/2000, s.6-7: “Tarvitsemmeko arvovallankumousta ?“
Valtiotieteilijä, 2/2000, s.24-25: “Uutta puhtia työhön tutkimuksesta ja tiedotuksesta“

Vantaan Lauri, 22/8.6.2006, s. 5: ”Kun mieli sairastuu”
Vantaan Lauri, 27/17.8.2006, s. 3: ”Samanhenkistä seuraa”
Vantaan Lauri, 27/17.8.2006, s. 5: ”Surun kanssa ei tarvitse olla yksin”
Vantaan Lauri, 1/11.1.2007, s. 5: ”Vihreiden kummitusten maasta”

Vartti (Järvenpää, Kerava, Tuusula), 28.1.2009, s. 16: ”Herodes – kaksikasvoinen hallitsija”

Venäjän Aika, 1/2006, ss. 9-10: ”Kriittiset toimittajat syynissä”
Venäjän Aika, 2/2007, ss. 56-58: ”Kielen puolella”

Vihreä Lanka, 32/2000, s.6: “Kotirannat tarkkailun alaisiksi“
Vihreä Lanka, 33/2000, s.11: “Kirjailijat halkaisivat Euroopan“
Vihreä Lanka, 41/2000, s.13: “Yhteiskunnallisen runouden puolesta“
Vihreä Lanka, 1-2/2001, s.10: “Maailma, kova omena“
Vihreä Lanka, 22/2001, s.11: “Runoilija halutaan valmiissa paketissa“
Vihreä Lanka, 35/2001, s.11: “Runoilija tarttuu kynään purnatakseen“
Vihreä Lanka, 39/2001, s.16: “Runoilija keikuttaa naisen ahdasta roolia“
Vihreä Lanka, 41/2001, s. 10: “Ei onnea, vaan viiltävää arkea“
Vihreä Lanka, 31/2003, s. 10: ”Välimeri on mielentila”
Vihreä Lanka, 38/2003, s. 11: ”Tiedon yläpuolelle”
Vihreä Lanka, 42/2003, s. 10: ”Haavoittunutta rakkautta”
Vihreä Lanka, 44/2003, s. 11: ”En savolaksare i Stockholm”
Vihreä Lanka, 47/2003, s. 11: ”Toimeentulotuen varassa”
Vihreä Lanka, 48/2003, s.11: ”Mielikuvien vangit”
Vihreä Lanka, 49/2003, s. 11: ”Kuoleman kymmenet kasvot”
Vihreä Lanka, 44/2004, s. 39: ”Eliittipuhe huumorilla uusiksi”
Vihreä Lanka, 1/2005, s. 11: ”Kahden todellisuuden Turkki”

Visio, 2/2003, ss. 22-23: ”Illumenation kokoaa elokuvaopiskelijat huhtikuussa Helsinkiin”
Visio, 1/2006, ss. 38-39: ”Avaruuteen muuttanut ihmiskunta”
Visio, 2/2006, ss. 42-44: ”Jarmo Jääskeläinen: dokumentin maestro”

Voi Hyvin, 3/2003, ss. 56-58: ”Kaikki on yhtä”

Voima, 5/2006, s. 33: ”Valvottu verkko”
Voima, 10/2006, s. 43: ”Naurava shamaani”
Voima, 4/2007, s. 10: ”Läpinäkyvää lahjontaa”

Ydin, 4/2001, ss.28-29: “Ekotrendi kotimaisessa kaunokirjallisuudessa“
Ydin, 6/2001, ss.42-43: “Baski pohjia myöten“
Ydin, 6/2002, ss. 42-43: ”Maailmanmenon tarkkailija”
Ydin, 1/2003, ss.32-33: ”Skitsofreenikkojen hoidossa edelleen puutteita”
Ydin, 4/2003, ss.42-43: ”Kirjailija älähtää”
Ydin, 3/2005, ss. 42-43: ”Michael Collins, kirjailija ja yhteiskuntakriitikko”
Ydin, 1/2006, ss. 16-17: ”Oma kieli kullan kallis”
Ydin, 2/2006, ss. 48-49: ”Sodan seuraukset”
Ydin, 3/2006, ss. 22-24: ”Sulkekaa Guantánamo!”
Ydin, 4/2006, ss. 42-43: ”Elinkaupan uhri luovuttaa elimensäkin”
Ydin, 4/2006, ss. 18-19: ”Tshetseeni elää päivän kerrallaan”
Ydin, 4/2006, s. 19: ”Venäjän sydän sykkii vielä”
Ydin, 1/2007, ss. 20-22: ”Tavoitteena sanomisen vapaus”
Ydin, 2/2007, ss. 42-43: ”Ilmaisunvapautta Iraniin”
Ydin 3/2007, ss. 24: ”Nainen islamin puristuksissa”
Ydin, 4/2008, ss. 46-48: ”Vapaa kahlittu sana”
Ydin, 1/2009, ss. 23-24: ”Stora Enso pelaa etelässä”
Ydin, 3/2009, ss. 44-45: ”Etelä-Afrikka on Spoken Wordin kultakaivos”
Ydin, 4/2009, ss. 52-53: ”Kritiikin saturaatiopiste”
Ydin, 1/2010, s. 62: ”Kun elävä kajosi kuolleeseen”
Ydin, 3/2010, ss. 52-53: ”Kuka nauttii Rion olympialaisten hedelmistä?”
Ydin, 4/2010, ss. 40-45: ”Sukupuolten juhlaa”
Ydin, 1/2011, ss. 41-43: ”Onnistunut vastarinta Meksikossa”
Ydin, 3/2011, ss. 24-25: ”Takuuvarma turvapaikka”

Yhteishyvä, 12/2006, ss. 80-83: ”Äiti on vähän väsynyt”
Yhteishyvä, 1/2007, ss. 8-9: ”Hitaampi tempo riittää”
Yhteishyvä, 1/2008, : ”Perheen parhaaksi”

Yliopisto, 1/99, s.41: “Yleissivistystä ja sosiaalisia taitoja“
Yliopisto, 3/99, s.40: “Valta keskittyy EU:ssa“
Yliopisto, 4/99, s.43: “Oppia Pariisista“
Yliopisto, 5/98, s.48: “Epävirallista hoito-oppia“

Yliopistolainen, 29.11.2005, s.12: ”Keskeytyneet opinnot päätökseen”

Ylioppilaslehti, 15/2000, s.11: “Autiomaaretki alkaa Helsingistä“
Ylioppilaslehti, 11/2002, s. 7: “Runo jäi kesken“

Yrittäjä, 4/2005, ss. 60-62: ”Kauppiaista nousukauden kiipijöihin”
Yrittäjä, 5/2005, ss. 62-63: ”Firman tutut ihmistyypit”
Yrittäjä, 3/2006, ss.14-15: ”Valistunutta itsekkyyttä”
Yrittäjä, 6/2006, ss.18-20: ”Suurin oikeus – suurin vääryys”

Ässä, 3/2006, ss. 36-38: ”Viinin mestari”
Ässä, 4/2006, ss. 30-31: ”Siivoa jälkeä”
Ässä, 4/2006, ss. 42-44: ”Tyytyväinen asiakas pyörillä”

KIRJA-ARVOSTELUJA:

Bokus-nettikirjakauppa, 1999-2000: lukuisia kirja-arvosteluja

Business.fi, 5/2005, s. 61: ”Maailman voodoo-nukke”

Esse, 18.12.2008, s. 10: ”Patikointia ajassa”
Esse, 19.2.2009, s. 18: ”Kliseet uusiokäytössä”
Esse, 30.4.2009, s. 18: ”Kavala köyhyys”

ET, 18/2006, s. 74: ”Yksinkin voi olla”

Hiidenkivi, 4/2003, s. 32: ”Sepitteet todellisuutta luomassa”
Hiidenkivi, 5/2003, s. 40: ”Aatehistoria käsitteiden synnyn ymmärtämisenä”
Hiidenkivi, 6/2003, s.36: ”Leikin aikaa virolaisessa kirjallisuudessa”
Hiidenkivi, 6/2003, s. 41: ”Virallisemmasta ja epävirallisemmasta Pietarista”
Hiidenkivi, 3/2005, s. 44: ”Suomalaisen runon yhteydet maailmaan”
Hiidenkivi, 5/2010, s. 45: ”Venäjän vaikutuspiirissä”

Journalisti, 13/2005, s. 14: ”Maailmankirjat kirjallisuudesta sekaisin”
Journalisti, 14/2005, s. 21: ”Kirjeissä Haanpää pohti kirjoittamista”
Journalisti, 15/2005, s. 18: ”Eurooppalainen sanan mestari”

Kaltio, 3/2003, ss. 143-144: ”Absurdi arki”
Kaltio, 4/2003, ss. 188-189: ”Tärkeitä allegorioita ajasta”
Kaltio, 6/2003, s. 286: ”Tohtori tarjoilijan töissä”
Kaltio, 3/2004, ss. 141-142: ”Mestari hyväksyntää hakemassa”
Kaltio, 3/2005, ss. 165-166: ”Mielikuvitus – voimaa tulla itsen kaltaiseksi”
Kaltio, 4/2005, s. 222: ”Grand-Popon aistilliset yöt”
Kaltio, 6/2005, ss.333-334: ”Metsän tumman alla kaunis uni”
Kaltio, 2/2006, s. 112: ”Arjen alitajuiset kerrostumat”
Kaltio, 1/2007, s. 51: ”Arjen ironikko”

Kelan Sanomat, 2/2004: ”Oravanpyörästä voi jättäytyä”

Kiiltomato-kirjallisuuden nettisivu, 2000-: “Lapsellisen kokemuksen puolestapuhuja“, “Virolaista runoutta“, “Jos jalkani eivät kohoa lentoon“, “Vähin sanoin kielen taakse“, “Pelkän tai viattoman ihmisen etsintää“, “Runollista tiivisproosaa, “Urbaanista yksinäisyydestä ja arjen rutinoitumisesta“, ”Vain runo voi vapauttaa”

Kirjain 2/2009, s. 100: ”Patikkamatka ajassa”
Kirjain 2/2009, ss. 102-103: ”Hallittuja harha-askeleita ajassa”
Kirjain 2/2009, s. 103: ”Quasimodo kaikkialla”
Kirjain 3/2009, s. 91: ”Kolmiolääkerunoja”
Kirjain 3/2009, s. 97-98: ”Laaja sukellus toisenlaiseen Amerikkaan”
Kirjain 1/2010, s. 106: ”Runo kulkee kuin veturi”
Kirjain, 4/2010, ss. 133-134: ”Impulssikentän keskellä”

Kirjakatsaus, heinäkuu 2000, s.7: “Moraalista runoutta“

Kritiikin Uutiset, 2/2004, s. 16: ”Potterien laaja suku”

Kumppani, 1/2005, s. 45: ”Matka pimeyden ytimeen”
Kumppani, 2/2005, s. 45: ”Kahtia jakautunut Kiina”
Kumppani, 3/2005, s. 46: ”Kunnioitus on yritystä ymmärtää”

Kulttuurivihkot, 3-4/99, s.6, 7, ja 10: “Olenko minä todella läsnä ?“, “Seksiä ei voi vastustaa“ ja “Suomeksi kappale kirjallisuuden historiallista varantoa“
Kulttuurivihkot, 2/2007, s. 7: ”Sointirekisterin äärirajoilla”
Kulttuurivihkot, 1/2008, s. 14: ”Dallas dildoilla uusiksi”
Kulttuurivihkot 6/2009, s. 8: ”Eurooppalaista runoutta etsimässä”
Kulttuurivihkot 6/2009, s. 9: ”Muuri on poissa

Lumooja, 4/2001, s.25-26: “Naiset espoolaisissa rivitaloissa“
Lumooja, 2/2002, s.34:“Minä Jumalan maailmassa“
Lumooja, 3/2002, s.32-33: ”Uuden ajan flanööri jumalaisten näkyjen äärellä”

Meteori-nettikirjakauppa, 2000: lukuisia kirjavinkkejä

Mot Mot 2000, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss.138-140: “Lapsuuden kivuliaasta maisemasta Intian suistoille“
Mot Mot 2001, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss.155-157: “Kaupunkiruumiin limakalvojen riemullista lävistystä“
Mot Mot 2001, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss.183-185: “Nainen, ihmissuhteet ja seksuaalisuus“
Mot Mot 2001, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, s.117-121: “Raateleva ja tekevä nainen, jolle ei (miehen) ruumis riitä“
Mot Mot 2002, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss. 108-110: ”Madonnasta huoraksi: eroon yhteisön luomista paineista”
Mot Mot 2002, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss. 143-145: ”Rakastuneen kielellä”
Mot Mot 2003, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss. 237-239: ”Rakastettua kintereiltä karistamassa”
Mot Mot 2003, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss. 207-209:”Sielu kuntopyörän selässä”
Mot Mot 2005, Elävien runoilijoiden klubin vuosikirja, ss. 206-209: ”Ajattelematon laji”

Njet-nettisivusto os.www.njet.net: “Ihmisten ja asioiden kipu“

Nuori Voima, 3/2000, s.46-47: “Rakkaudesta luontoon“
Nuori Voima, 4-5/2000, s. 63: “Suomenruotsalaista nykyrunoutta“
Nuori Voima, 4/2001: “Runoilijan sinfonia“
Nuori Voima, 1/2003, s. 51: ”Huumorilla maaseudun vähäväkisistä”
Nuori Voima, 1/2008, ”Hallitsemattomia mielikarkuja”

Satakunnan Kansa, 22.4.2000: “Täsä mää itte“
Satakunnan Kansa, 21.5.2000: “Runoilijan tunnustukset“
Satakunnan Kansa, 4.6.2000: “Moraalista runoutta“
Satakunnan Kansa, 28.6.2000: “Runoja emäntänaisille“
Satakunnan Kansa, 16.9.2000: “Erotomaani uudistuu“
Satakunnan Kansa, 20.9.2000: “Perusabstraktioita tyypillisessä ympäristössä“
Satakunnan Kansa, 18.10.2000: “Keski-ikäistyvän miehen haurasta elämänperustaa“
Satakunnan Kansa, 22.10.2000: “Kuudes Reviiri ei suuremmin säpsäytä“
Satakunnan Kansa, 22.10.2000: “Huitaistuja siveltimenvetoja“
Satakunnan Kansa, 12.11.2000: “Haikailua hitaammasta kokemuksesta“
Satakunnan Kansa, 12.11.2000: “Runoilija alkutoreissaan“
Satakunnan Kansa, 2.12.2000: “Ihmisen perimmäinen luonto ei muutu“
Satakunnan Kansa, 10.12.2000: “Kertovan runon perinne elää“
Satakunnan Kansa, 10.12.2000: “Tiukasti kiinni arjen iloista“
Satakunnan Kansa, 23.12.2000: “Hyvä hylätä järki hetkeksi“
Satakunnan Kansa, 10.1.2001: “Runoilija näkijänä“
Satakunnan Kansa 1.3.2001: “Nuoren polven esiinmarssi“
Satakunnan Kansa, 21.3.2001: “Itsesääliin taipuvia pettymyksen tuntoja“
Satakunnan Kansa, 25.4.2001: “Pikasivalluksia kirjailijajunan tunnelmista“
Satakunnan Kansa, 10.5.2001: “Ylenpalttista parodiaa biologiasta“
Satakunnan Kansa, 12.5.2001: “Epäkuvallisia runotekstiviestejä“
Satakunnan Kansa, 5.6.2001: “Hetkien ja sanojen intuitiivinen metsästäjä“
Satakunnan Kansa, 9.12.2001: “Kirkuvana kukkona tunkiolla“
Satakunnan Kansa, 12.12.2001: “Elämänkulun keskeiset piirteet“
Satakunnan Kansa, 31.12.2001: “Runoilijan kehotus: pysähdy hetkeksi!“
Satakunnan Kansa, 30.5.2002: “Vapaana keikaileva kukko“
Satakunnan Kansa, 7.7.2002: “Vinksahtaneita näkökulmia“
Satakunnan Kansa, 15.9.2002: “Suurmiehet oudoissa tilanteissa“
Satakunnan Kansa, 2.10.2002: “Ontot minät toisiaan vastapäätä“
Satakunnan Kansa, 10.10.2002: “Pariutumisen huumaa“
Satakunnan Kansa, 23.10.2002: ”Ennemmin varkaiden kuin valloittajien seurassa”
Satakunnan Kansa, 15.12.2002: ”Tekopyhyyden kriitikko”
Satakunnan Kansa, 17.12.2002: ”Suoritusyhteiskunnassa voi vain parahtaa”
Satakunnan Kansa, 6.1.2003: ”Seinästä repäisty kaksospari Töölössä”
Satakunnan Kansa, 27.1.2003: ”Humoristisesti maaseudun vähäväkisistä”
Satakunnan Kansa, 9.3.2003: ”Pietari kulttuuripersoonien silmin”
Satakunnan Kansa, 15.3.2003: ”Kaupunki pulppuaa tarinoita”
Satakunnan Kansa, 3.5.2003: ”Postuumisti voittajateos ja toinen kokoelma samoissa kansissa”
Satakunnan Kansa, 4.5.2003: ”Runo on filosofiaa”
Satakunnan Kansa, 5.5.2003: ”Kuvaa nykyajasta, hämärän ajasta”
Satakunnan Kansa, 7.5.2003: ”Ei missään kotona”
Satakunnan Kansa, 11.6.2003: ”Eksoottinen suomalainen ohjaaja”
Satakunnan Kansa, 14.6.2003: ”Lihaa metsästämässä”
Satakunnan Kansa, 17.6.2003: ”Ihmissuhteiden silmässä”
Satakunnan Kansa, 26.6.2003: ”Vastaus on keltaisen suudelma”
Satakunnan Kansa, 18.7.2003: ”Vanhurskas perii maan”
Satakunnan Kansa, 23.7.2003: ”Rosvosaarista autiosaariin”
Satakunnan Kansa, 27.7.2003: ”Kirjailijat Euroopan kaupungeissa”
Satakunnan Kansa, 17.8.2003: ”Muistoja hippikesiltä”
Satakunnan Kansa, 27.8.2003: ”Arkisia ihmeellisiä tarinoita”
Satakunnan Kansa, 13.10.2003: ”Äitien ja tytärten erilaiset palmikot”
Satakunnan Kansa, 26.10.2003: ”Kengänkanta auttaa näkemään”
Satakunnan Kansa, 12.11.2003:
Satakunnan Kansa, 19.12.2003: ”Rakastettuna maa ja taivas”
Satakunnan Kansa, 12.1.2004: ”Pohojalainen tammi”
Satakunnan Kansa, 5.2.2004: ”Rakkaudesta suorin sanoin”
Satakunnan Kansa, 22.2.2004: ”Kauneutta kaljapullon sirpaleiden keskellä”
Satakunnan Kansa, 22.3.2004: ”Pienessä pöhnässä”
Satakunnan Kansa, 14.4.2004: ”Menneisyyden kautta nykyisyydessä”
Satakunnan Kansa, 21.4.2004: ”Omien piruettien jänöjussi”
Satakunnan Kansa, 30.4.2004: ”Omien piruettien jänöjussi”
Satakunnan Kansa, 7.5.2004: ”Merenkävijän luonnosta”
Satakunnan Kansa, 13.5.2004: ”Landefortin oopperamuistelot”
Satakunnan Kansa, 30.5.2004: ”Maailmanpolitiikan arkipäivää”
Satakunnan Kansa, 13.6.2004: ”Maallistunut ihminen”
Satakunnan Kansa, 3.9.2004: ”Valon ja varjon runoja”
Satakunnan Kansa, 13.11. 2004: ”Jokaisen verkon silmässä”
Satakunnan Kansa, 21.11.2004: ”Kuolleiden kuoppausta ja kaipuuta”
Satakunnan Kansa, 13.2.2005: ”Murheen alhossa – kun yksinäisyys saa otteen”
Satakunnan Kansa, 27.2.2005: ”Viimein lintu laulaa ja runoilija näkee”
Satakunnan Kansa, 1.4.2005: ”Pienoisesseitä ja ajatelmia”
Satakunnan Kansa, 10,4.2005: ”Ihminen keskellä kovaa aikaa, perinteessä kiinni”
Satakunnan Kansa, 17.4.2005: ”Säröjä maailman munankuoreen”
Satakunnan Kansa, 24.4.2005: ”Hetki syntyy kielessä”
Satakunnan Kansa, 23.5.2005: ”Ikiaikaisia teemoja”
Satakunnan Kansa, 4.9.2005: ”Tilit selviksi”
Satakunnan Kansa, 4.4.2007: ”Hukkaan joutuneet ihmiset”
Satakunnan Kansa, 22.5.2007: ”Kuvien vuolas virta”

Sosiaalivakuutus, 5/2004, s. 19: ”Sijoittamalla palmun alle”

Tuli & Savu, 1/2000, s.32-33: “Yksityinen ja yhteinen“ ja “Arvoituksellisia kuvia“
Tuli & Savu, 3-4/2000: s.57 & 64: “Nainen on luonnon kuva“ ja “Yksin kaupungissa“

Turun Sanomat, 21.12.2001: “Sosiaaliraportti ja rakkauden päiväkirja“

Valtiotieteilijä, 1/98, s.36: “Perkele-johdatus demonologiaan“

Vihreä Lanka, 24/2000, s.11: “Epäonnistujan puolella“
Vihreä Lanka, 32/2000, s.14: “Vallan verkossa“
Vihreä Lanka, 39/2000, s.13: “Sydän-Suomen tuntojen proosallinen tulkki“
Vihreä Lanka, 40/2000, s.11:“Sanan säilällä dualismeja vastaan“
Vihreä Lanka, 43/2000, s.11: “Karikatyyrit saavat kyytiä“
Vihreä Lanka, 46/2000, s.12:“Kadehtien kaksipäiväistä lasta“
Vihreä Lanka 49/2000, s.11: “Kun luet Engonopulosta, hylkää järki“
Vihreä Lanka, 50-52, s.11: “Umpimieliset miehet tilittävät lyyrisesti“
Vihreä Lanka, 4/2001, s.11: “Kihlman aukoo elämäänsä“
Vihreä Lanka, 5/2001, s.11: “Jos minusta tulisi avaruusolio“
Vihreä Lanka, 6/2001, s.11: “Piitu inspiroi runoilijaa“
Vihreä Lanka, 7/2001, s.11: “Nero palvoo toista“
Vihreä Lanka, 10/2001, s.11: “Täysverisen lyyrikon paluu“
Vihreä Lanka, 21/2001, s.8: “Jo-ku pahoinpitelee kieltä“
Vihreä Lanka, 37/2001, s.11: “Terrorismista populaarimusiikkiin“
Vihreä Lanka, 7/2003, s.11: ”Jotakin saa itsestään jättää”
Vihreä Lanka, 9/2003, s. 11: ”Transendentaalisia kuvia arjesta”
Vihreä Lanka, 13/2003, s.11: ”2 * Beckett: matkalla, ei missään”
Vihreä Lanka, 13/2003, s.11: ”Varpaisillaan luonnossa”
Vihreä Lanka, 18/2003, s.11: ”Sihteerilinnun punnittua viisautta”
Vihreä Lanka, 39/2003, s.11: ”Takaperin pidemmälle”
Vihreä Lanka, 43/2003, s.11: ”Ihmistä inhimillisemmät”
Vihreä Lanka, 46/2003, 2. 11: ”Henkilöhahmoja portoista alter egoihin”
Vihreä Lanka, 47/2003, s. 11: ”Rikki mennyt peili”
Vihreä Lanka, 49/2003, s.11: ”Retoriikkaa aloittelijoille”
Vihreä Lanka, 50/2003, s.11: ”Vaimo piirtää kirjailijan kaaren”
Vihreä Lanka, 51/2003, s.11: ”Pyhänä menee paremmin”
Vihreä Lanka, 1-2/2004, s.11: ”Suutele rakastettusi sormea, ruusua”
Vihreä Lanka, 3/2004, s.11: ”Patikoijan päiväkirja”
Vihreä Lanka, 4/2004, s. 11: ”Ihminen kuin eläin” ja ”Ensirakkauden pauloissa”
Vihreä Lanka, 5/2004, s.11: ”Barfuss hyvän palveluksessa” ja ”Uljas uusi maailma”
Vihreä Lanka, 7/2004, s.11: ”Arkikin on taivaallista”

Voi Hyvin, 1/2004, s. 52: ”Maallistunut pyhä”
Voi Hyvin, 2/2004, s. 52: ”Huumoripitoista mystiikkaa”
Voi Hyvin, 4/2004, s. 46: ”Rakkaus juovuttaa”

Ydin, 2/2009, s. 45: ”Järjellinen Venäjä” ja ”Merkityksen lähteillä”

Yliopisto, 14/98, s.61-62: “Mediapuhunta muokkaa identiteettejä“
Yliopisto, 9/2004, s. 44: ”Sitä tehdään, mikä myy”

Ylioppilaslehti, 14/2000, 20.10.2000, s.10: “Rokkarin runous ei kolahda“
Ylioppilaslehti, 1/2002, 18.1.2002, s.10: “Mestarin muodonmuutokset“
ESITELMÄT:

Dahl, Rita (2001): “Fernando Pessoa och tidskriften Orpheu“. Tukholman yliopisto, syyskuu 2001.

Dahl, Rita (2004): ”Writing as an attempt to understand”, Congress of an Association of Fenno Ugric Literatures in Hantij-Mansinsk, Siberia, September 2004.

Dahl, Rita (2005). “Soldier of rose – from a monologue to a dialogue”. Days and Nights of Literature -festival, Bucharest and Neptun, Romania, September 2005.

Dahl, Rita (2006). “Poet under the nationalist hill or over the network?”. Lagos Books & Art-festival, Nigeria, 15th-17th of September 2006.

ESSEET:

Absinthe Minded, 9/201, http://absinthenew.blogspot.com/2010/09/mohammed-cartoons-and-local.html

Kiilan Internetsivut, http://www.kiila.org/node/7, “Yhteiskunnallisen runouden mahdollisuudesta tai mahdottomuudesta”

Kyltymätön uuni – The Insatiable Furnace 2007. ”Does gender matter”, ss. 206-216.

Tiedepolitiikka, 3/2006, ss. 17-26: ”Muukalainen meissä”

Uhmaa ja unelmia – Kiilan albumi 2005. ”Mistä on pienet ruumiit tehty?”, ss. 12-16.

KÄÄNNÖKSET:

Kaltio, 1/2010, ss. 32-34: ”Roloff, Kuhlick, Schinkel”

Kerberos 2/2005, ss. 22-26: ”Vasco Graça Mouran runoja”

Kirjo, 3/2003, s. 13: ”Joáquim Pessoan runoja”
Kirjo, 3/2004. ss. 16-17: ”Italo Svevon lyhyitä”
Kirjo, 1/2005, ss. 13-25: ”Portugalin runous”
Kirjo, 2/2006, ss. 18-23: Kaksi naisrunoilijaa – Eva Ström ja Eva-Stina Byggmästar”
Kirjo, 3/2006, ss. 15-17: ”Inger Christensen: Kesäperhoslaakso”
Kirjo, 3/2008, ss. 16-20: ”Gertrude Stein”
Kirjo, 4/2008, ss. 30: ”Fernando Pessoa: Mensagem”
Kirjo, 1/2009, ss. 19-23: ”Jaime Manrique, Ana Luísa Amaral, António Rebelo Jacinto Pascoal”
Kirjo, 4/2009, ss. 10-12: “Taha Adnan: Inhoan rakkautta”
Kirjo, 3/2010, ss. ss. 40-43: ”Linh Dinh”


Lumooja, 3 & 4/2008, ss. 33-34: ”Chó do Gurin runoja”
Lumooja 1/2009, ss. 24-27: ”Vieraana maailmassa & Runoja”
Lumooja, 2/2010, ss. 23-25: ”Runo kuin murha”


Neliö, 2/2003, ss. 16-23: ”Toisin sanoin – portugalilaisten nykyrunoilijoiden runoja Rita Dahlin kääntäminä”

Alberto Pimentan 1970-luvun runojen käännösvalikoima Kivenheittopeli, Palladiumkirjat 2009

Särö, 2-3/2007, ss. 58-62: ”Elisabeth Rynell: Minä haluan että sinä”

Tuli & Savu 4/2001, ss.24-25: “Varjolle vasemman olkapääni takana - suomennokset Hanna Ilanderin runoista“
Tuli & Savu 1/2006, ss. 41-43: ”Alberto Pimentan runoja”
Tuli & Savu 4/2006, ss. 21-23: ”Carlos Drummond de Andraden runoja”
Tuli & Savu 2/2007, ss. 44-55: “Portugalilaista runoutta”
Tuli & Savu 3/2008, ss. 52-56: ”João Rasteiro”
Tuli & Savu 2/2009, ss. 18, 20-21: ”Márcio-Andrén runot Hampaat, Ornamentit, Jumalat, Sanojen kosmogonia”
Tuli & Savu nro 58/2010, ss. 34-37: ”José Luis Tavares”

Ylioppilastekstejä 2008, ss. 190-191, José Regio: Musta kiitoslaulu

RADIO-OHJELMAT:

YLE:n Ykkösen kulttuuritoimitus, Kirjojen Jatulintarha, “Teeskentelevä runoilija“, 4.4.2002, kesto 50 min.

Muutamien järjestöradio-ohjelmien toimitus, Lähiradio, 10-30 minuuttia.

TIETEELLISET JULKAISUT:

Dahl, Rita (1999) Kirja-arvio Pierre Bourdieun Järjen käytännöllisyys-kirjasta. Politiikka 1/1999, vol.XLI, ss.64-66.

Dahl, Rita (2000) Kirja-arvio Georges Bataillen Noidan oppipoika-kirjasta. Sosiologia 2/2000, ss.178-180.

Dahl, Rita (1999) Kirja-arvio Pekka Sulkusen & Jukka Törrösen (toim.) kirjasta Semioottisen sosiologian näkökulmia. Sosiologia 3/1999, ss. 247-249.

Dahl, Rita (1998) “Estonia on the Road to the European Union: towards a more Humanitarian Ethnic Policy?“ Teoksessa Estonia and Russia: More Cheese from New Zealand. The Olof Palme International Center, The EuroUniversity, The Institute of International and Social Studies, Tallinn.

Dahl, Rita (1998) Intranet-ja hakemistopalveluiden nykytila suomalaisissa suuryrityksissä. Helsingin Kauppakorkeakoulun Yritysprojektien julkaisut, Helsinki.

Dahl, Rita (2000) “Finland escaped the fate of the Baltic states“. The Monthly Survey of Baltic and Post-Soviet Politics. EuroUniversity Series, International Relations, no 2 (104), 2000.
Dahl, Rita (2002) “Vanhasuomalaisuutta uusintamassa. Kokoomuksen ja SDP:n ryhmäpuheenvuorot EU:n ulko- ja turvallisuuspolitiikasta 1995-2000“. Politiikka 1/2002, ss.48-63.

Lisäksi satoja artikkeleita, kritiikkejä, kolumneja päivä-, erikois-, ammatti-, asiakas- ja aikakauslehdissä.

MUIDEN TEKEMÄT HAASTATTELUT:

Aragão Lobão Adriano & Braga Herasmo, ”A poesia é jogar com o risco”, DEsEnrEdos 11-12/2009, http://adrianolobao.blogspot.com/2011/03/penso-que-poesia-e-jogar-com-o-risco.html
Halava, Johanna, ”Rita Dahlin runoissa kasvetaan sekä vaaka- että pystysuuntaan”, Vantaan Sanomat 14.11.2004
Holmström, Johanna, ”Poet och eldsjäl”, Ny Tid 30.7.2007, http://www.nytid.fi/2007/08/poet-och-eldsjal/
Iivonen, Sami, ”Runoja, matkakirjoja, käännöksiä – seuraavaksi vantaalaiskirjailija tähyää oopperalavoille”, Vantaan Sanomat 27.6.2015
Korvela, Marko, ”Kohti sananvapauden pimeää keskiaikaa?”, Tiedonantaja 22.1.2010
Korvela, Marko, ””Euroopan Unionissa jyllää talousfasismi”, Tiedonantaja 22.11.2013
Lassila, Tuija, ”Tekstuaalisen voimauttamon rakentaja – Rita Dahlin haastattelu”, http://kirjailijat.kirjastot.fi/viikonkirjailija.aspx?ID=301, 23.-29.11.2009
Pascoal, António Jacinto, ”Entrevista com Rita Dahl”, A23 Online, http://www.a23online.com/portal/?p=1682, 2.2.2009
Rajala, Vuokko, “Runoilijasopraano”, Kulttuurivihkot 3/2005, s. 19
Ropponen, Ville, ”Kuiskaus, joka kuuluu läpi”, Kansan Uutiset 23.11.2004
Saxell, Jani, Hiidenkivi, 2005
Saxell, Susanna, ”Pala itsestä loksahti paikoilleen”, Vantaan Lauri 3.5.2007, http://www.vantaanlauri.fi/arkisto/2007/2007-05-03/ajankohtaista/Pala_itsesta_loksahti_paikalleen/?searchterm=rita%20dahl
Sinisalo Samuli, ”Taiteilua apurahojen kanssa”, Kalevi Sorsan säätiö 27.3.2015, http://tyollistajat.fi/rita-dahl-runosillan-rakentaja/
Studio55.fi, ”Meksikossa voi matkustaa turvallisesti, MTV3 6.2.2013, http://www.studio55.fi/matkailu/article/matkakirjailija-lahetyksessa-media-valittaa-meksikosta-vaaran-kuvan/130812
Tynjälä, Toive, ”Kirjailija Rita Dahl muuttaa kannanotot sanoista lauluihin”, Tiedontantaja 2.4.2015
MUIDEN TEKEMÄT (KIRJA)KRITIIKIT TAI KOLUMNIT:

Alho, Arja, ”Oman äänen oikeus”, Ydin 4/2010
Eronen, Veijo, ”Leinon sukulainen esitteli hitaasti kypsyneitä runojaan”, Keski-Uusimaa 19.3.2004, s. 9
Hakalahti, Nina, ”Rita Dahl kirjoittaa modernismin hengessä”, Aamulehti 14.4.2005, s. 25
Helenius, Elisa, ”Vaihtoehtoisia kuvia maailmasta”, Kulttuurivihkot 5/2009, s. 65
Kaikkonen, Outi, ”Testaa kaaoskestävyytesi”, Nuori Voima 1/2008
Kainulainen, Siru, ”Askel maailmaan?”, Turun Sanomat 21.12.2004, s. 22
Kilponen, Anna, ”Karskia miehen elämää ja herkkää äitiyttä”, Kaleva 17.3.2000
Kilponen, Anna, ”Välimerellisyyttä etsimässä”, Kaleva 20.10.2004, s. 17
Korhonen, Kuisma, ”Hakukonerunous luotaa yksilön ja yhteisön rajoja”, Helsingin Sanomat 6.5.2007
Laakso, Sven, ”Rita Dahlin kirjassa”, http://kaymala.blogspot.com/2010/04/rita-dahlin-kirjassa.html, 26.4.2010
Laakso, Sven, ”Rita Dahl: Suomettunut sananvapaus”, http://kaymala.blogspot.com/2010/04/rita-dahl-suomettunut-sananvapaus-2009.html, 15.4.2010
Laitinen, Terhi, ”Ajatonta henkeä”, Kiiltomato 24.2.2002 (MotMot vuosikirja 2001:n kritiikki)
Lappalainen, Seija, ”Runoratsu pysähtyi Rovaniemelle”, Lapin Kansa 2000
Laukka, Maria, ”Lahjomaton luovuus”, KirjaIn 1/2010
Nummelin, Juri, ”Neliö on avoin kaikille”, Turun ylioppilaslehti, 14.11.2003
Oertel, Anitta, ”Kiven viereen on mentävä”, Iisalmen sanomat 17.10.2004
Rautio, Juha, ”Heitä, sekoita, vapaudu”, Kirjo 1/2010, s. 35
Rintala, Helena, ”Runoilijan veri on sähkönsinistä mustetta”, Kiiltomato 25.4.2007
Saurama, Matti, ”Kohti omaa sisintä”, Parnasso 6/2007
Saxell, Jani, ”Tekstuaalinen neilikkavallankumous”, http://www.kiiltomato.net/?rcat=K%E4%E4nn%F6skirjallisuus&rid=1987
Snellman, Anja, ”Megafoneja ja kuolemansuudelmia”, Ilta-Sanomat 24.11.2009
Sutinen, Ville-Juhani, Kaltio
Toivanen, Tuulia, Nuori Voima 1/2008
Wahlstedt, Pekka: ”Sananvapautta rajoitetaan ja käytetään väärin”, Kanava 3/2010, ss.65-66

Wilhelmsson, Putte, ”Vapaudesta ja vatsavaivoista”, Turun Sanomat 18.1.2010