Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Thursday, June 11, 2015

Älyllinen vastarintataistelija

Älyllinen vastarintataistelija

Mystinen Djibla on nimi, jonka kuulen monen sãovi­centeläisen suusta. Djibla vaikuttaa vanhalta ja viisaalta eli haastattelemisen arvoiselta kapverdeläiseltä. Häntä on hyvä haastatella uudenvuodenpäivänä, kun kadut ovat hiljentyneet ja viimeiset Tito Parisin kuulijat ve­täytyneet takaisin nukkumaan.

Djibla on elävä muisto ajasta, jolloin Kap Verde oli Portugalin ikeen alla – vain vastarintataistelijoiden aktivismi sai aikaan lopullisen vapautuksen. Djiblan, 72, optikkoliikkeen alakertaan astuessaan on kuin valokuvausmuseossa. Kahteen huoneeseen on sullottu paitsi Djiblan objektiivit ja muut historialli­set tarvikkeet, myös valokuvien kehittämiseen 1950-luvulta lähtien tarvitut välineet. Djiblalla onkin suun­nitelmissaan perustaa valokuvausmuseo, jonne tulee esille kaikki tarpeisto mustavalkokuvien kehittämisestä muihin teknisiin vempaimiin.

Alun perin Maion autiolta saarelta peräisin oleva Djibla saapui São Vicenten saarelle nelivuotiaana isän muuttaessa työn perässä Mindeloon. 21-vuotiaana hän lähti ikätovereidensa tavoin asepalvelukseen Portugalin armeijaan.

Kirjoitin isälleni armeijasta ja sanoin, etten ole tyy­tyväinen sotaan enkä tapaan, jolla meitä armeijassa kohdeltiin. Sotilaspoliisi avasi kirjeen, kanteli komen­tajalle ja niin minut lähetettiin Angolan sotaan valoku­vaajaksi. Angolassa ei ollut niin paljon hyväksikäyttöä kuin Guinea-Bissaussa. Osallistuin älylliseen vastarin­taan vasta muutaman vuoden kuluttua.”

Djibla halusi jatkaa lääketieteen opiskeluja yliopis­tossa, mutta Kap Verdellä ei ollut saatavilla apuraho­ja eikä yliopistoa. Lääketiedettä pystyi opiskelemaan vain Portugalissa. Armeijan valokuvaajana Djibla ku­vasi myös vankiloita, mistä syystä hän päätyi Angolasta Portugaliin vuodeksi. Hän oli jo niittänyt São Vicenten saarella mainetta valokuvaajana, jonka erikoisuutena olivat studiovalokuvat.

Portugalissa menin optikolle ostamaan uudet lins­sit ja niin minusta tuli optikko. Perustin 1977 optikko­liikkeen parin oven päähän valokuvaamostani.”

Kap Verden itsenäistyttyä 1975 kaikki kehittyi Mindelon sataman ympärillä englantilaisten ja por­tugalilaisten yhteistyönä. Hiiliteollisuudesta tuli São Vicenten saaren keskeinen elinkeino. Englantilaiset toi­vat saarelle kriketin, golfin ja jalkapallon, joita kapver­deläiset alkoivat harrastaa innokkaasti. Hiilen ohella he­delmät olivat tärkeimpiä vientitavaroita. Myöhemmin öljystä tuli uusi hittituote; nyt sen on syrjäyttänyt ”elä­vä energia”.

Television pioneerejä

Djibla kunnostautui television tuomisessa Kap Verdelle. Tosin sekään ei tapahtunut virallista kautta. Djiblan voi sanoa kuuluvan Kap Verden siirtomaahistoriasta vapautumiseen vaikuttaneisin media-aktivisteihin, jot­ka toivat kansan ulottuville vaihtoehtoista, laajempaa informaatiota.

Tavoitimme Monte Verden vuoristoon sijoitetulla vastaanottimellamme lähetyksiä Senegalista, jotka vä­litimme Mindeloon. Enimmäkseen kyse oli jalkapal­losta ja kansainvälisistä tapahtumista sekä elokuvista. Hallituksen mielestä lähetystoimintaa sai harrastaa vain valtio. Niin aloimme yhteistyön ranskalaisten kanssa.

Valtio jatkoi lähetystoimintaa ja meidän piti keskeyt­tää se. Pian aloimme lähetykset uudelleen Brasiliasta ja Portugalista (RTP- ja SIC-kanavat). Poliitikot tiesivät menettävänsä paljon äänestäjiä, jos he olisivat lopetta­neet ja kieltäneet lähetystoimintamme. Siksi saimme jatkaa.”

Djibla on iloinen siitä, että alueellinen liike on voi­mistunut Kap Verden kaikilla saarilla. Heitä johdetaan Praiasta käsin, kertoo Djibla dynamo kädessään. Hän itse on elävä dynamo, joka saa liikkeeseen kaikki, mi­hin käsillään koskettaa. Tällaisia dynamoita tarvitaan enemmän maahan, jonka nuorin polvi on passivoitu­nut liikaa ja odottaa mahdollisuuksien tulevan eteensä hopeatarjottimella.

Djibla tekee edelleen töitä perinteisellä filmillä ja mustavalkokuvia, vaikka on osittain siirtynyt digitaa­liseen aikaan. Hän näyttää valokuvien valmistuksessa käytettyä vanhaa ajastinta, joka ajoitettiin soimaan ku­van valmistumisajan mukaan. Käytännöllinen ajastin kutsui valokuvaajia yläkerrasta alakertaan jatkamaan kuvan valmistusta.

Monitoimimies Djibla on Ronilta saaman etukä­teistiedon mukaan tarvittaessa myös hyvin avulias. Niinpä saan varattua parin oven päässä sijaitsevan hos­tellin kautta huoneen seuraavalta kohteeltani, Santo Antãon paratiisisaarelta, Ribeira de Paúlin kylästä, josta en tiedä vielä mitään muuta kuin sen, että siellä on saaren parhaita infrastruktuureita turismia varten.

Ensin on selvittävä lyhyestä tunnin merimatkasta isolla aluksella. Vaikka meille jaetaan matkan aluksi jälleen oksennuspussit, tämä alkaa olla jo lastenleikkiä Ribeira


julkaistu Savukeitaan Kap Verde-kirjassa

Tuesday, June 09, 2015

Naiseuden monet kasvot

Naiseuden monet kasvot

Uudessa näyttelyssään Minas Geraisin osavaltiossa, Muzabinhossa asuva kuvataiteilija Domingos Mazzilli esittää valokuvissaan itse historiasta tuttuja tai kuvitteellisia naisia, joille on keksinyt kuvitteellisen elämäkerran.

Katsoin paljon elokuvia, luin elämäkertoja, minun maassani on reheviä naisia, kärsivällisiä sisaria.”
Mazzillin todellisten hahmojen joukossa on myös kuvitteellisia henkilöitä, joita hän itse esittää já joille hän on kehittänyt elämäkerran. Kaikkein vanhin kuvatuista naisista on 1800-luvulla Kap Verdellä syntynyt Emerentina Capistrano,

Emerentina Capistrano syntyi 14.6.1878 Kap Verdellä. Hän oli järjestyksessä kolmas 14 sisaruksesta. Hän kävi peruskoulua neljänteen luokkaan asti, kunnes hänen isänsä otti hänet pois koulusta. 16-vuotiaana meni naimisiin Celin (José de Almeida Pereira Capistrano) kanssa ja sai kolme lasta. Esikoinen tuli hulluksi ja eli eristäytyneenä tilalla lähes näkymättömänä. Emerentinasta tuli leski 1929, kun hänen miehensä teki itsemurhan kahvilassa tapahtuneessa kriisissä. Hänen vanhin poikansa kuoli 1832 ja keskimmäinen joitakin vuosia sen jälkeen. Hartaana katolisena Emerentina oli Marian seuraaja. Kuoli 1984 kun hänen huoneensa seinä romahti hänen päälleen hänen nukkuessaan. Hän valmisti ainutlaatuista makeaa, kuivattua viikunaa ja jätti jälkeensä vihkon, jossa oli säilyneenä reseptejä menneiltä sukupolvilta. Haudattiin aviomiehensä viereen tilalle kappelin sisälle. 

Näiden joukossa on muun muassa rankan nuoruuden elänyt Valentine, jonka elämä on mennyt eräänlaisena pitkittyneenä isäkapinana. 

Valentine K.W. Syntynyt 10.1.1974 Prahassa, karannut kotoa 17-vuotiaana katkaistuaan välinsä ex-sotilaan, eläkkeellä olevan kommunisti-isänsä kanssa tämän nimiteltyä häntä. Kiersi vuosikymmenen ajan Eurooppaa vieraillen punk-rock-festivaaleilla. Pitää Diamanda Galaksesta, Nina Hagenista, Metallicasta. On käyttänyt heroiinia, LSD.tä, kokaiinia, ja viimeksi crackia vodkan ja oluen kanssa. Ollut kaksi kertaa vankilassa ja joillakin psykiatrisilla hoitojaksoilla huumeidenkäytön vuoksi. Yhdellä hoitojaksolla sai sähköshokki"hoitoa". Eräällä vankilareissulla joutui vartijoiden hyväksikäyttämäksi. Nyt on "puhdas" ja elää toverinsa Annan kanssa Berliinissä afrikkalaisten ja pakistanilaisten maahanmuuttajien kanssa. Näkee harvoin sairasta äitiään ja isä ei ota häntä kotiinsa. Ninalla on tatuointi, jossa teksti "se mikä ruokkii minua, tappaa minut". Tutustui Tanskassa rock-festivaalilla Suplaan, joka sanoi hänelle: "silmäsi ovat, kuten Maysan silmät, kaksi myrskyisää valtamerta".

Kuvitteellisten elämäkertojen joukkoon mahtuu myös kabareelaulaja Greta Glück, myöhemmin Staff. Greatn todellisena esikuvana on ollut Kolmannen valtakunnan lempilaulajatar Zarah Leander, joka kietoi pikkusormensa ympärille kaikki rintamalla huvitusta kaivanneet sotilaat.

Greta Glück syntyi 3.10.1902 Leipzigissä ja vietti köyhän lapsuuden ja ensimmäisen maailmansodan varjostaman nuoruuden. Greta - nyttemmin Staff - aloitti kabaree-laulajan uransa Weimarissa 20-luvun lopulla. Zarah Leanderin, Greta Kellerin ja Lale Andersenin ystävä saavutti suosion 1938 Veronikan musiikilla Der Lenz ist da. Sodan alettua hän pakeni Ranskaan ja aloitti kiertueen Latinalaisessa Amerikassa esiintyen Cobacabanan palatsin Kultaisessa huoneessa ja Buenos Airesissa, jossa tapaa Evita Peronin. Tämän jälkeen esiintyy Meksikossa ja Kuubassa, jossa tutustuu Chavela Vargasiin. 1950-luvulla alkaa Staffin dekadentti kausi television ja rokin ilmaantuessa ja Staffin äänen kadotessa. Hän menee naimisiin milanolaisen teollisuusmiehen kanssa. Kauhistuneena laulajan uransa loppumisesta hän alkaa juoda. Hän kuolee Acapulcossa 1973 sydänkohtaukseen. Hänet löydettiin uudelleen 1980-luvulla Almodovárin elokuvaan tehdyn soundtrackin myötä ja nyt hän on kulttilaulaja.

Lääketiede läsnä ruumiillisuutena, psykiatria intiimiytenä

Psykiatrian opinnoissa Mazzillille on tullut tutuksi ranskalaisfilosofia Michel Foucault já hänen teoksensa Tarkkailla já rangaista sekä Hulluuden historia.


“Lääketiede on teoksissani läsnä ruumiillisuuden kautta, psykiatria vastaanotolla paljastetun imitiimiyden kautta, Tuska, tyhjyys, hulluus ovat myös keskeisiä teemoja teoksissani. Näissä elämäkerroissa on erikoisuuksia, jotka vain hyvin toisen tunteva voi kirjoittaa: elämä täynnä petetyksi tulemista, äidin syöpää, alkoholismia, turhautumisia, haurauden, mutta myös ilon já kunnian hetkiä.” 


Naisten já naiseuden eri muotojen, vaatteiden, meikin, eleiden tarkkaileminen on aina ollut hyvin luonnollista Mazzillille, jolla on viisi vanhempaa sisarta já paljon naispotilaita psykiatrisella vastaanotollaan. 
“Luulen kantavani feminiinistä sielussani. Eräs ystävättäreni kysyi näyttelyn jälkeen: “Mitä teet pukeutuneena miesten vaatteisiin? Minä osaan olla koketimpi kuin monet lesbo- já heteroystäväni.”


Tämä pitää todellakin paikkansa. Mazzillin eleet ovat ovat korostetun feminiiniset, mutta hyvän maun rajoissa, ellei hän todellakin halua esittää naiseutta liioittelevien eleiden kautta. 


Mazzillin edellinen laaja näyttely koostui naisten alusvaatteista, jotka olivat näytteillä entisessä mielisairaalassa. 


Viimeisessä näyttelyssään minä ja muut Mazzilli esiintyy itse yli 20 valokuvassa kuvitteellisena tai todellisena henkilönä, joka edustaa jonkinlaista toiseutta (mm. Divine). Tässä linkki Mazzillin sivulle: 
http//www.mazzilli.art.br
Teostensa materiaalina Mazzilli on käyttänyt alusvaatteita, lihaa ja keittiövälineitä ja hän on tehnyt performansseja, videoita, installaatioita ja valokuvaperformansseja, joihin tämä näyttely kuuluu.

Joustava sosiaalinen sukupuoli

Mazzilli haluaa näyttelyllään tuoda keskustelun keskiöön sosiaalisen sukupuolen, feminiinisyyden ja identiteetin. 

”Näyttely herättää keskustelun laajasta, yleisestä ja rajoittamattomasta vapaudesta olla se joka haluaa, mahdollisuudesta matkustaa vapaasti omassa ja kuviteltujen henkilöiden vapaudesta matkustaa mielikuvituksessaan, valokuvata ja todistaa sen todellisuudesta jokaiselle kirjoitetun fiktiivisen elämäkerran kautta.”

”minä ja muut” on väännelmä Rimbaudín tunnetusta fraasista ”je suis un autre” (”olen toinen”), joka kyseenalaistaa minän ja toisen välisen eron, feminiinisyyden ja sosiaalisen sukupuolen. Mazzilli nautti mahdollisuudesta olla muutamassa kuukaudessa kaikki naiset, pukeutua kaikenvärisiin kynsiin ja vaatteisiin, hiuksiin, suihin. Kahden vuoden aikana syntyi yli kymmenen tuhatta valokuvaa vaatteiden, lisävarusteiden, meikkien ja peruukkien avulla. Jokainen kuvaussessio kesti keskimäärin kahdeksan tuntia hiusten ja meikkien laittoineen ja valokuvauksineen. Tuotannossa ei toistettu muotoja, vaatteiden värejä, hiuksia tai kynsiä. Mazzillin lisäksi aitoja ja kuvitteellisia henkilöitä ehdotti meikkaaja Raul Cabanell, joka myös auttoi lavastuksessa ja valaistuksessa. Mazzilli kehitti jokaiselle kuvitteelliselle henkilölle elämäkerrat. 

Valokuvaaja ja Tibério França puhuu tästä moninaisuudesta. ”Kollektiivinen mielikuvituksemme muuttaa meidät välittömästi kaikiksi naisiksi, jotka ovat tässä läsnä: muotikustantajaksi, Berliinin punkkariksi, kirjallisuuskriitikoksi, raskaana olevaksi leskeksi, alkoholistiksi, perulaiseksi kampaajaksi, kabareelaulajaksi, murhatuksi kotirouvaksi, oudoksi drag queeniksi, vampiksi, Tuskien madonnaksi metakielellään. Emme epäile heidän olemassaoloaan, koska Mazzilli materialisoi jokaisen kuvitteellisen naisen hengen, josta todisteeena on heidän elämäkertansa. Valokuva riittää antamaan uskottavan todisteen sille mitä näemme.”

Näyttelyn todellisia henkilöitä ovat Frida Kahlo, Tarsila do Amaral, Yayoi Kusama, Hollywood-diivoja, Almodovárin henkilöitä, Divine, Janna Schygulla Lili Marlenena, Coppolan Lucy-vampyyri, Coco Chanel. 

Portugalilainen psykoanalyytikko Ana Maria Portugal toteaa, että psykoanalyysille nainen on ollut Freudista lähtien tuntematon. Lacan määritteli naiseuden ”ei-kaikeksi”. Naamioiden avulla Mazzilli luo naisille persoonallisuuden ja esittää heidät erilaisten alakulttuurien kautta: punk, pop, musta kulttuuri ja naiset edustavat kaikkia mantereita Yhdysvalloista Intiaan.

julkaistu Ydin 2/2015:ssä

Monday, June 08, 2015

Dorothea Lasky & CA Conrad

Dorothea Lasky (s. 1978) on runoilija, joka on valmistunut luovan kirjoittamisen maisteriksi Massachucettsissa sijaitsevasta Amherstin yliopistosta. Lasky on opiskellut myös psykologiaa. Hän on julkaissut kokoelmat Awe (Wave Books 2007), Black Life (Wave Books 2010) ja chapbookin Poetry is not a Project (Ugly Duckling Press 2011) ja toimittanut Katalanche Pressin chapbook-sarjaa. Lasky jatkaa Yhdysvalloissa voimakasta tunnustuksellisen runouden perinnettä. Hänen kokoelmansa sisältävät erityisesti seksuaalisuutta, halua, ihmissuhteita ja oman identiteetin löytymistä käsitteleviä runoja. Laskyn proosarunojen teemana on myös itsestä ja toisista ihmisistä sekä luonnosta vieraantuneisuus, runous ja taide.


Universumin kita
huutaa nyt tuskasta

Jos Travis tapaa Monican mutta ei pidä Monicasta
mikä hyötyä siitä on? Rakkaudella vailla tarkoitusta
ei ole mitään käyttöä. Purppuranpunaisella iltataivaalla
on sinikka. Hän ei ole mustarastas,
vertavuotava rosoisen punainen ja puut ovat sinisiä.
Lintujen keskellä on hiljaisuus, ja minä
tarvitsen hiljaisuutta. Sydämessäni on melua
ja luulen että se on henkeni. Esimerkiksi se on
henkipää joka kalahtaa. Tämän maailman lapset
juoksevat ohitseni. On mustia puita
joka puolella, pulleine pyöreine lehtineen
ja lehdet ovat mustia. Olen tavannut minut
mutta miten se eroaa. En ole
Travis tai Monica ja minä en rakasta. Se
olen minä, joka rakastaa mustaa maata ja punaista taivasta,
kultaista aurinkoa ja lempeää musiikkia. Sinä olet
minä myös ja sinä ja minä yhdessä istumme maalla
mustat puut yläpuolellamme, ripaus vihreää
kaikkialla. Maan vihreä musiikki
on maan henkipää ja
henkisuusta syljemme ja henkisilmistämme
räpytämme. Aurinko on kuumempi
mielissämme kuin tilanne. Henkiaurinko
on valosta meluinen. Mustarastaat ovat
kiertoradallaan sen keltaisen ruumiin ympärillä
kuin loppuun palanut kuvaruutu ja kun
me rakastamme me vapaudumme, meidän
mustuneet ruumiimme yötaivas
nukkuville rakastuneille ruumiille, vääntyneille ja lämpimille
ja kiertäen toisiaan kalpeamman auringon ympäri.


Minulla on ollut miljoona ystävää

Minulla on ollut miljoona ystävää
olen elänyt monenlaisia elämiä
sanonut ”Voi, miten tuon kanssa?” erilaisille ihmisille
olen ajanut kiireistä bussiväylää uuden ystäväni kanssa ja sitten
saanut selville, että näen vanhan ystävän
olen puhunut puhelimessa monille erilaisille ihmisille
olen sanonut terve monille ihmisille, joiden nimeä en tiennyt
olen kirjoittanut kirjeitä ystäville ja postittanut niitä
kirkkaassa päivänvalossa, auringon pommittaessa postilaatikkoa
en juuri välitä sellaisista asioista, kuten ystävistä
välitän syvästi kun olen rakastunut
lakanat kasvojeni yllä peittävät pettymykseni.
Niin ihmeellinen pettymys! Et voisi edes kuvitella
jäälakanoita kasvoillani, punaisia numerokukkia.
Punainen viiniköynnöksessä kukkiva kukka
kivitalon vierellä, jossa kävelen
näe, miten kukat työntyvät esiin kuin linnut
sellaisia asioita minä arvostan

Yksinäinen joki

Ystävä ruumiisi on kuin aurinko ja kuu yhteen laitettuna.
Tiedän tuo vaikuttaa oudosti seksuaaliselta,
mutta on olemassa monia suuren rakkauden muotoja, jotka eivät ole seksuaalisia.
Ystäväni Taurus on pidellyt minua ja suudellut useita kertoja
ja minä en edes voi kertoa sinulle millaisia asioita se herätti.
Luulen että haluaisin minua dominoitavan sadomasokistisella tavalla,
mutta mies dominoi minua kerran
isolla buddhamaisella vartalollaan, enkä pitänyt siitäkään.
On ihmisiä, joiden mielestä koirallani pitäisi olla kuonokoppa koska
hän murisee.
Minusta koirat pitäisi pitää naruissa.
Rakastajani mielestä koirani on todiste siitä, että olisin kehno äiti.
Rakastajani reidet vain tähtiä, niitä pitkin tavoittelen äitiyttä.
Tarot-kortista The Lovers sinä ystäväni luit tulevaisuuteni
ja tulevaisuuteni on tumma, onnettomuutta täynnä.
On nollapiste, jossa kaikki kuolemanvioletit hyytyvät yhdeksi.
Profeetat sanovat, että me emme ole ihmisiä, olemme niiden alapuolella.
Anna minun kertoa sinulle, minä olen tuulen alapuolella.
Ja yhteenlaskettuna olen kirkas kuin aamutuuli.
Minäkin elän huonolla alueella toisella puolella kaupunkia.
Vaikka se ei ole varmasti kaikkien huonojen kaupunginosien loppusumma, talossani
eivät ole asiat hyvin.
Keskellä yötä herään ja olen yltympäriinsä kylmissäni.
Ja verisuonissani on jäätä
ja sydämeni on lämminvesihana suljettuna jäämöhkäleeseen.
Ja minun juokseva lämmin sydämeni juoksee kaikkialla hänessä
joka valehtelee siellä ja henkeni vuotaa kuin yksinäinen joki.
Kerran istuimme päivällisellä ilman mitään sanottavaa toisillemme
edessämme epäonnen suuret päivällislautaset
ja aurinko laskeutui päällemme eikä koskaan uskonut meihin enää.

Rakkaus on vastaus Jumalan kysymykseen

Taidetta ei voi olla ilman rakkautta.
Nälkä ei ole tuottanut maalauksia.
Ajattelet kaipausta, et nälkää.
Sinussa istun yksin pelottavan aurinkoisena päivänä.
Keltaiset auringonsäteet saavat jopa minun sormenkynteni näyttämään sinisiltä.
Käsivarteni ovat täydellisen ajellut.
Olen kuin joku friikki,
paitsi nyt, näetkö, rakkaus on puolellani.
Syön trooppisia hillopapuja ja juon kahvia.
Olen juuri ottanut satsumavartalokylvyn ja
mustaseljasilmägeeliä ja appelsiiniesanssikasvonpuhdistusainetta.
Myöhemmin otan punaväriminttukylvyn
ja kylpyhuoneen täyttää kuuaurinko.
Puhdas maitoinen valo lainehtii päälleni.
Täysin veretön, minä valkoisessa kylpyammeessa vihertävien hedelmien ympäröimänä,
lähes hengittämättä.
Kauneus, suuri tapahtuma,
tapahtuu vain kun olet täynnä.
Sinä olet minulle kuin karkin lehdet.
Yhtäkkiä karkki kasvaa
ja karkista kasvavat siniset kukat ja lehdet.
Jotka on tehty kokonaan sokerista,
niiden jyväiset huokoset antavat ruokaa sielulleni.

Tissit ovat todelliset

Ne varastivat renkaani
repivät alas kotini
tappoivat isäni
leikkasivat sormeni
ja minä ajattelin, ”Ja en pitänytkään noista sormista.”

Ne lävistivät silmäluomeni. Ne skalpeerasivat aivoni.
Ne juoksuttivat hikisiä sormiaan pitkin hikistä niskaani.
Ne soittivat minulle musiikkia mutta se ei ollut musiikkia.
Ne rakastivat minua ja sitten ne eivät.
Jossakin siellä kasvatin näitä valtavia tissejä.
Jossakin vaiheessa se, minkä ne ottivat pois
annettiin takaisin
tissien muodossa.
Se, minkä ne ottivat minulta
ne antoivat takaisin
juuri niin, kuten Lydia Davis sanoo,
kun raja on saavutettu
se, mikä on todellista, mutta ei auta
on lopullisesti kadotettu epätodelliseen.
Ero on: nämä tissit ovat todelliset.

Sinulle ei heru kunniaa
jos tulit tänne sen vuoksi

Jos kukaan ei halua tehdä kotia kanssani
sitten teen kodin itseni kanssa
ja odotan että joku
istuttaa kasveja ikkunani alle
ja tekee minulle vanukasta
sillä aikaa kun kirjoitan runoja
ja särkyvät osani
ovat tunnottomia.
Käsitteellinen taide on kuollutta.
Kielirunous, sinä tiedät, mitä ajattelen.
Kenneth Koch, sinä olet myös kuollut.
Kaikki muut eivät ole seuraamisen arvoisia.
Seuraa minua, minä tiedän kaiken.
Seuraa minua
taide ei ole merkitys rikottuna riviin
sinä rakastajinesi siellä, sinä et ole linnunpönttö
lapset, jotka tulevat kohdustasi
eivät ole kaipaukseksi muuttunut liha
sinäkään et ole lihaa
ja liha ei ole modernia
se on vanha Maria valtakunnassaan
kakistaen lempeästi ulos enkeleitä
syvästä ja äkillisestä kurkusta ja hänen pukunsa sinisyys on todellista
ja hänen palava sydämensä rovioineen tuntuu todelliselta ja äkillinen tuska
paikasta, jota emme voi kuvitella
ja tuntuu kaikkialla, veri sen läpi juoksevana,
sokerinmakeana siellä, ja pehmeänä.

Pilvet aamuauringossa

Joku, jonka omistin, jota luulin aviomiehekseni
ei ollutkaan aviomieheni enkä minä ollutkaan rakastunut häneen: en ollut rakastunut
keneenkään.

Ja jalkojeni jalkapohjani olivat tulleet verisiksi
ja selkäni tuli veriseksi ja äitini heitti verta kaikkialle päälleni

Ja suuni oli ääriään myöten täynnä verta
ja ihooni sattui kaikki verenvuoto ja aivoihini koski
ääriään myöten verestä täyttyminen ja veri minussa oli kylmää.

Tuo oli pahin osa. Ja veri joka virtasi ympäri kasvojani oli
jääkylmää.
Ja ei ollut enää mitään lämmintä.

Ja ulkona oli kylmää ja pilaantunutta ja puut pilaantuivat
suuresta sairaudesta.

Ja puut pilaantuivat ja vierelläni ystäväni oli synnyttämässä.
Ja hän ojensi minulle vauvan ja minä suutelin sen verta vuotavaa päätä.

Ja me lauloimme lauluja yhdessä ollen toisemme
suutelimme toisiamme rakastaen ensimmäistä kertaa
ja maailma avautui ja suuri valo loisti.

Ja hautakammiolla vereentynyt vieras liikkui oikealla puolellani
ja oikealla puolellani ei ollut mitään ja tähän päivään mennessä en nielaise mitään.

Mutta ollen vereentynyt vieras otin
vieraan suuhuni ja pidin häntä siellä hyvin pitkän aikaa.

Ja ajan käydessä umpeen me molemmat sulimme ja
aurinko valaisi taivaat sekä roskaisena että kylmänä.

Ja aurinko valaisi taivaat ja jäädytti maailman
ja jäänsinisenä ja jäänsinisenä laajensi itsensä

ja nyt, lapseni, näet tämän edessäsi on vain aamu.

(Runot ovat teoksesta Awe)

Hyvän John Henryn legenda

Kun isäni sai Alzheimerin kaikki kasvit kuolivat
hoitokodissa ei ole kasveja
siellä ei ole mitään, minkä vuoksi elää
koirat kiertävät vaaleanpunaiseksi maalattua rakennusta
preussilainen henkilökunta odottaa minua valkaisuaineen kanssa
ja kysyy minulta missä vaipat ovat, en tiedä
en ole kokenut rakkautta pitkään aikaan, oikeaa rakkautta
en ole tuntenut kutkutusta vatsanpohjalla en muista milloin viimeksi
silti en mene töihin koneille tarkoitettuun tehtaaseen
taide voi haluta mekanisoitua, mutta en aio antaa sen piru periköön sen
en aio antaa sen olla teräsajaja ilman nyrkkiäni
jopa kuolleet kasvit pyytävät kuiskaten ruokkimaan heitä
ruokin heitä, kaneja ja koiria
ruokin vauvoja leivällä paahtoleivällä, ne ovat kaljuja ja villejä
ja levittäytyvät elämään, pienet iglut
vain päistään kylmät kun ajattelet rakkauden kaikkia mahdollisuuksia
kuten odotusta
en ole se, mikä kerran olin, mutta kuka haluaisi olla
kuka haluaisi olla sama läpi elämänsä, lukea samoja kirjoja
juoda samaa teetä, pukeutua samaan mekkoon, mennä samoihin elokuviin
Voi kuinka itkisin samalle miehelle taipuneena saman näyttelijättären ylle
samassa tummassa puvussa
joku on kuollut tuossa elokuvassa

oi, en ole nähnyt sitä ennen


CA Conrad on Philadelphiassa asuva runoilija, joka on julkaissut kokoelmat Deviant Propulsion, (Soma)tic Midge, Advanced Elvis Course, Book of Frank ja yhteistyössä Frank Sherlockin kanssa The City Real and Imagined –teoksen. Conradin runous käsittelee yleensä queer-aihetta ja siinä sekoitetaan sukupuolia ja sukupuolirooleja. Hänen run runouttaan voisi kutsua LBGT-aiheidensa, mutta myös toiseutta suosivien näkökulmiensa puolesta queer-runoudeksi. Conradin runoudessa irvaillaan usein ”amerikkalaisuudelle”, joka käsitetään joko kuluttajakansalaisuutena tai neoliberalistisena tuottavuusajatteluna.

Exit todellisena matkana
kaikille ystäville

I am looking for the face I had
Before the world was made.”
-W.B. Yeats

yksinäisyys huolehtii
täydellisestä järjestyksestä tai
ei mistään

istumassa
laatikossa
vetämässä
vipuja
unien
nopeudella

seuraa
kuplien
polkua
alhaalla
missä
lapsi sinä
et voi luoda uudelleen
pysyy
siellä

hengissä pysyminen
runouden ainoa
välttämätön
puhdistaminen
Rakkaus,
maan oudosta
teräksestä

äidin
verovapaa
pihistely aina
ravitsevaa aina
herkullista

mmM, ja hra.
presidentti me emme
ole hämmennyksissä
sotilaallinen apu olkoon
sotilaallinen hyökkäys

uskoa
ketä tahansa
paitsi
rikkaita
jotka ovat
vihollisia

ottaja
voittaa kaikki

raakuuden
hulluus ensin
nälkä

kallistuneena
surullisella rannalla
kurottamassa kohti
runoilijoita jotka
kurottavat takaisin

kuka antoi
Rakkaudelle
sydämen? paskat
sydämestä
rakastan Sinua
koko
maksallani

ei tieto,
vaan typeryys
herättää
kovan opiskelijan

koska
maksa
ei
suoriudu
tehtävästä!

kallistuneena surullisena
menneellä rannalla

kuvitteellisella
tai ei
ylittäkäämme
viiva
yhdessä
ystävä

me olemme
saastaa
älä
huolehdi käännä meidät
nurin päin

sitruunaviipale
liian pieni
muistaakseen
puu

ryömii
peilistä
muistuttaa
äitiä

avaa
uni ne
postittavat meidät

tyytyväisinä
ja avoimina

runo
laskien
ilmasta missä
ilma antaa

meidän
täytyy olla
ylhäällä pyörremyrskyn
sisällä”
niin sanoo Dorothy
moottorin
syö paljon
lintuja

kompassi ei
toimi
ulkoavaruudessa
missä
loputtomat
sokkelot koti ovat
jonkinlaisia tarinoita

astronautin
kypärän
napsahdus herättää
meidät hämmentyneinä

tulee päivä
jolloin me
tarvitsemme
paperia
jonka revimme
rikki

jynssäten
tahraa
jottei
missaisi
sitä myöhemmin

olet
ensimmäinen
jota kutsuisin jos
runoutta ei olisi
olemassa

takomassa
sydänlihan
seiniä

(runo on kokoelmasta Deviant Propulsion, Soft Skull Press 2006)

Frank söi puhtaan nukkuvan
madon ympäriltä
omenasta

yksikin pelastettu elämä tässä paikassa
on taikuutta” Frank sanoi
se tulee elämänä takaisin sinulle”



Äiti laittoi Frankin haistamaan Raamattuaan
hän tiesi tämän rakastavan hienon nahan tuoksua

tuota huolellisesti venytettyä
öljyttyä nahkaa

molemmat Testamentit laskivat
ilman haarukan
sivilisaatiota

Äiti istui mustassa huivissaan
virraten rukousnauhojen ja häpeän yli

Syön ne kaikki puolestasi!” Frank sanoi
Rakastan sinua äiskä!”
Syön Herran Hyvän Kirjan puolestasi!”



Frank kasvatti varikset käsien tilalle

se oli vaikea lapsuus

päivällisrukouksen aikana
hänen variksensa räpyttelivät
innostuneina Herran nimeen
FRANK! PYSY RAUHALLISENA!” Äiti parkaisi
pesitkö variksesi!?
pesitkö LIKAISET HAISEVAT VARIKSESI!?”

kun Frank kuoli
Frank löydettiin
hänen päältään
hänen variksensa poimivat seitsemän
kultaista täytettä





Frank tapasi
kadulla
naisen joka
näytti
Isältä
dragissa

hän oli hyvin ymmärtäväinen

suostui polttamaan Marlboroa

järjestämään hänen haaravälinsä

sanomaan ”rakastan sinua”
välttäen samalla
silmäkontaktia

kun hän otti hanskan
Isän ihanasta kädestä
jätti Frankin hämmentyneenä
hiljaisena ja
yhtäkkiä
turmeltuneena

apinoita sisällään
Frank kiipesi
kunnes hänen
paljas
naamansa oli
peitossa





Frank
pelkäsi heidän sanovan
Erikoinen Ympärileikkaus
kun he sanoivat
Erikoiset Olosuhteet

ruusu
jonka hän kadotti oli
vain syvemmällä
hänen taskussaan




Rakastan meitä peruukkipäisiä,” Frank sanoi
se saa meidän äänemme muuttumaan

sinä pidät peruukkia
ja pyydät huuliani
löytämään sinut pimeässä

pidän peruukkia
ja jäljitän sinua
kielelläni

kampaamaton peruukki!
tulikutriperuukki!
´peruukki viimeistelee pään?´ sinä kysyt
`peruukki viimeistelee pään´ minä sanon”





itsemurhansa jälkeen
Frank palasi maahan
koristehäntäinen kultakala hänen vaimonsa
osti lemmikkieläinkaupasta hänelle 3
Amazonin piraijaa

hän piti Frankin hännänpäätä
ja kutsui vihreää vettä
Dennis! John! Carla!
KEITTO ON VALMIS!”




Frank on
nuori poika
joka nukkuu
muinaisessa
Tiibetissä

Se mitä
luulit
elämäksesi oli
todella hänen
unelmansa

hän saattaa
herätä minä
hetkenä hyvänsä

Runot ovat kokoelmasta The Book of Frank (Wave Books 2010)


käännökset Rita Dahl, julkaistu Kirjo-lehdessä