Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Friday, March 27, 2015

Taiteilua apurahojen kanssa

Taiteilua apurahojen kanssa

Rita Dahl on kirjailija, vapaa toimittaja ja sopraano. Hän on julkaissut kolmetoista omaa teosta, kaksi portugalilaisen runouden käännöstä ja toimittanut kaksi kirjaa. Julkaisujen joukossa ovat runon ja lyhytproosan lisäksi Portugalia, Brasiliaa, Etelä-Meksikoa, Kyprosta ja Kap Verdeä käsitelleet matkakirjat. Taiteellisesti hän kuvaa itseään runosillan rakentajaksi.
– Koulutukseltani olen sekä valtiotieteiden että filosofian maisteri ja olen myös opiskellut portugalin kieltä ja kirjallisuutta Lissabonin yliopistossa, hän kertoo.
Akateemisilla aloilla monipuolinen koulutus ei välttämättä takaa vakaata ja turvattua työuraa. Niinpä monipuolisen koulutustaustan lisäksi myös Dahlin työhistoria on monipuolinen.
– Olen tehnyt vapaan toimittajan ja muita viestinnän freelance-töitä yli viidentoista vuoden ajan ja kirjailijana olen toiminut kymmenisen vuotta. Olen ilmeisesti ainoa kääntäjä Suomessa, joka tuo Suomeen portugalinkielistä runoutta, Dahl kertoo.
Vakituisia työsuhteita luovilta ja akateemisilta aloilta on haastava löytää ja tästä seuraa epäsäännöllisiä tuloja ja epävarmuutta tulevaisuudesta.
– Toimeentuloni on aina perustunut lähes pelkästään apurahoihin. Olen saanut kaiken kaikkiaan noin 50 apurahaa, mutta ne ovat riittäneet vain köyhyysrajalla elämiseen. Vuosi 2012 oli katastrofaalisin apurahavuosi tähän mennessä. Silloin sain vain 5000 euron apurahan ja en kyennyt hoitamaan eläkemaksujani. Koen kohtuuttomaksi sen, etten ole näillä tekemisilläni ja pätevyyksilläni saanut vielä kertaakaan vuosiapurahaa.
Dahl on tarttunut rohkeasti myös työtarjouksiin, eikä hän ole lannistunut itsensä ja ammattitaitonsa kehittämisen suhteen. Yrittämisen puutteesta Dahlia ei voi syyttää.
– Seuraavana vuonna menin töihin, joihin olin selkeästi ylikoulutettu ja -pätevä. Nyt saan ansiosidonnaista päivärahaa lokakuuhun 2015 asti. Olen suunnitellut, että haen opiskelemaan muusikoksi Metropoliaan tai Tampereelle, koska se helpottaa laulumaailmassa etenemistä. Uskon vielä ansaitsevani elantoa myös klassisena laulajana.
Vastaaviin haasteisiin apurahojen kanssa joutuu painimaan myös Marko Alastalo, joka on musiikin maisteri ja teatteritaiteen maisteri. Myös Alastalon tärkeimmän taiteellisen työn tulonlähteen muodostavat satunnaiset apurahat, joiden lisäksi hänellä on yksittäisiä projektikohtaisia palkkoja ja palkkioita.
Alastalo on ohjannut musiikki- ja musiikkiteatteriesityksiä, teatteria, toteuttanut performansseja, yhteisötaide- ja mediataideprojekteja ja säveltänyt. Viimeksi hän on kehittänyt aivomusiikkilaboratorion konseptin, jossa muunnetaan katsojan neuroimpulsseja ja muita biofyysisiä prosesseja reaaliaikaisiksi ääni- ja valotapahtumiksi.
– Kokemukseni mukaan apurahat ovat monelle taiteilijaille ainoa pitkäjänteisen taiteellisen työskentelyn mahdollistava tulonlähde, kertoo Alastalo.
Nykyinen apurahajärjestelmä hän kokee epäoikeudenmukaiseksi ja epävarmaksi.
– Kokoaikaisen työskentelyapurahan edellytyksenä on vapaus ansiotyöstä. Tämä on sinänsä oikein, mutta apurahan saadessaan ansiotyötä tekevä taiteilija joutuu joko tekemään työaikajärjestelyjä, joiden onnistuminen riippuu työnantajasta, tai lopettamaan työsuhteensa kokonaan ja jäämään apurahajakson jälkeen tyhjän päälle, koska apurahan jatkuvuudesta ei ole mitään takeita, hän valottaa.
Alastalon mukaan erityisesti taiteilijoiden sosiaaliturvassa on kehittämisen varaa.
– Työskentelyapurahat tulisi ottaa huomioon ansiopäivärahan tasoa määriteltäessä. Lisäksi käyttöön voitaisiin ottaa käyttöön perustulo ja sen jatkeeksi taiteilijapalkka, jonka saisivat kaikki taiteilijat esimerkiksi vuosittain kirjoitettavaa työsuunnitelmaa ja työskentelyraporttia vastaan. Taiteilijapalkkaa voisi sitten täydentää apurahoilla, joiden tasoa voisi pudottaa, jotta rahaa riittäisi jaettavaksi useammille taiteilijoille, hahmottelee Alastalo.
Kuluneella vaalikaudella STM:n johdolla istunut työryhmä ottikin raportissaan kantaa apurahansaajien sosiaaliturvan kehittämiseen, lisätietoja työryhmän työstä voi lukea mm. täältä.

Haastattelun tekivät: Rita Dahl ja Samuli Sinisalo

Thursday, March 26, 2015

Vantaan köyhien vaalipaneeli

Köyhien vaalipaneelin puheenvuoroni.

Vantaan köyhien paneelissa 17.3. puhuin itsensä työllistäjien tilanteesta erityisesti taiteilijanäkökulmasta. Tähän laajan kattokäsitteen ryhmään kuuluu niinkin erilaisia ammattiryhmiä kuin konsultit, rakennusalan yrittäjät, eri alojen taiteilijat jne. Vuonna 2013 meitä oli peräti kuusi prosenttia työväestöstä, ehkä siitäkin syystä STM ja TEM ovat julkaisseet meitä koskevat raportit parin vuoden sisällä.
Eräs TEM:in toimenpide-ehdotus raportin pohjalta on joustavuuden lisääminen: työttömyysturvan saamisen ehtona ei voi pitää YEL/MYEL-vakuutuksen irtisanomista. Lisäksi oma ehdotukseni: huonoina apurahavuosina, kun eläketurvasta ei pysty itse huolehtimaan, se taataan muilla keinoin. Eräs mahdollisuus ammattitaiteilijoiden kehnon tilanteen ratkaisemiseksi on taiteilijapalkka (jota koskevan ehdotuksen Suomen Kirjailijaliitto on tehnyt vuonna 1976).
Toki itsensä työllistäjät on hyvin kirjava ryhmä erilaisia ammattiryhmiä, eikä parhaiten ansaitsevilla ole toimeentulo- ja eläketurvaongelmia.
Korostin myös ilmaisten tai edullisten ja julkisesti tuotettujen sote-palveluiden ja koulutuksen tärkeyttä sosiaalisen nousun mahdollistajana – näin lahjakkaat työläisperheiden lapset voivat edelleen hankkia akateemisen koulutuksen.
Kysymys on talouspoliittisesta linjanvalinnasta: nyt olisi aika panostaa julkisen kysynnän lisäämiseen ja palveluiden parantamiseen leikkaamisen ja säästämisen sijasta. Kysymykseen julkisuus/yksityisyys esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportti vastaa: ulkoistaminen ei ole osoittautunut tehokkaaksi, se on heikentänyt sote-palveluiden laatua.
Loppukysymykseen Miksi minua kannattaa äänestää? vastasin: koska olen kielitaitoinen ja koulutettu, seuraan kansainvälistä politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita ja koska olen kaikkein haavoittuvimpien ja itsensä työllistäjien puolella ja kannatan oikeudenmukaista yhteiskuntakehitystä.

Sivuni Rapportissa

Sivuni Rapport-yhteisörahoituspalvelussa (ammattijournalistit)

Esittely + CV

Olen kolmetoista kauno- ja tietokirjaa, kaksi käännöstä ja kaksi toimitustyötä julkaissut kirjailija. Toimittajana olen julkaissut satoja juttuja ja tehnyt tutkivaa journalismia muun muassa Stora Enson toimista Brasiliassa, alkuperäiskansojen kulttuureista, Suomen kaivospolitiikasta ja Talvivaarasta, eurooppalaisesta talouspolitiikasta ja vaihtoehdoista sille.

Vapaan toimittajan töiden lisäksi olen tehnyt jonkin verran kustannustoimittajan töitä, toimittanut kulttuurilehtiä ja koordinoinut isoja kirjallisia projekteja (muun muassa suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden kirjeenvaihto keväällä 2011, kaksi antologiaa ja kirjailijakokouksen poikinut työ Keski-Aasian naiskirjailijoiden hyväksi) hoitaen kaiken varainhankinnasta PR-työhön.

Koulutukseltani olen valtiotieteiden ja filosofian maisteri ja opiskellut viestintää laajana sivuaineena. Olen myös opiskellut Sibelius-Akatemian ja Metropolian avoimilla puolilla ja pitkällä opinnoissani oleva klassinen laulaja.

Ammatilliset kiinnostuksen kohteet

Brasilia, etiikka, human interest, ihmisoikeudet, kansainvälinen politiikka, kansainvälisyys, kehitysmaat, kirjallisuus, koulutus, lapset ja nuoret, mainonta, markkinointi, matkailu, Meksiko, monikulttuurisuus, opetus, Portugali, reportaasit, sananvapaus, terveys, työmarkkinajärjestöt, työterveys, yhteiskunta, yhteiskuntavastuu, alkuperäiskansat

Julkaistuja juttuja verkossa


Itsensä työllistäjät Suomessa

Itsensä työllistäjiä oli vuonna 2013 kuusi prosenttia koko työväestöstä. Näin suuren joukon asiat on saatava kuntoon myös poliittisin päätöksin.
Ammattinimikkeet ulottuvat konsulteista rakennusalan yrittäjiin ja taiteilijoihin. Erityisesti viimeksimainitulla ryhmällä on usein vaikeuksia hoitaa sosiaali- ja eläketurvaansa.
Jutussani perehdytään ministeriöiden itsensä työllistäjiä koskeviin raportteihin ja ehdottamalla ratkaisuja itsensä työllistäjien taiteilijoiden epävarmaan tilanteeseen. Lisäksi juttuun tulee muutaman itsensä työllistävän eri alan taiteilijan henkilökuva (muusikko, teatteri, kuvataide)
Jutunteko aloitetaan välittömästi rahoituksen valmistuttua ja juttu valmistuu noin kolmessa viikossa.

Merkkimäärä

Valmiin jutun vähimmäispituus 15% tarkkuudella:
10000

Lisätietoa

Deadline

Päivämäärä, johon mennessä jutun tekijät sitoutuvat saamaan jutun valmiiksi:
31.5.2015
Koossa 0 €. Aikaa jäljellä 35 päivää. Tavoite 1000.00 €

Thursday, March 19, 2015

Hybridiammattilaisten joukko

Hybridiammattilaisten joukko


Itsensä työllistäjät ovat ammatti- ja koulutustaustaltaan niin kirjava joukko, että minä kykenen tässä kirjoituksessa heidän joukossaan edustamaan pelkästään itseäni.
Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimuksessa todetaan yleisesti, että moni itsensä työllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla ja työssä on siksi pakkoyrittäjyyden makua. Yleisiä piirteitä itsensä työllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta.
Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli 152 000 15-64-vuotiasta itsensä työllistäjää. Heistä enemmistö on yksinyrittäjiä ja miehiä. He työskentelivät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin. Itsensä työllistäjä on monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä. On itsestäänselvää, että näin kirjavasta joukosta ei voi tehdä eri ammattiryhmiä koskevia yleistyksiä vaan on pikemminkin tehtävä tarkempaa tutkimusta ja tutkivaa journalismia jokaisesta ammattiryhmästä erikseen.
Yrittäjyystutkimuksessa on jo pitkään puhuttu mahdollisuus- ja pakkoyrittämisestä. Ensimmäiseen on vapaaehtoista vetoa, toinen kuvastaa tilannetta, jossa valinnan mahdollisuutta ei ole. Yrittäjyys on voitu ulkoistaa, jolloin täydellinen yrittäjäriski ja velvollisuus sote- ja TEL-maksuista on yrittäjällä itsellään tai voi olla kyse näennäisyrittäjyydestä, jolloin yrittäjällä ei ole oikeutta työprosessiin-, palkkaan ja -aikoihin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvia yrittäjiä tutkimukseen osallistuneista oli 55 prosenttia, toiseen ryhmään kuuluvia noin 9 prosenttia. Vaikka itsensä työllistäminen oli vaikeaa, valtaosa oli silti ryhtynyt yrittäjäksi omasta halustaan.
Pärnäsen ja Sutelan tutkimuksessa töiden määrää kysyttäessä selviää, että asiakkaita kaipaavat lisää eniten korkeasti koulutetut itsensä työllistäjät (37 prosenttia). Suurimmalla osalla vastaajista (62 prosenttia) asiakkaita oli sopivasti. Ongelmaksi koettiin heikko neuvotteluasema (20 prosenttia) ja peräti 40 prosenttia vastaajista joutui alihinnoittelemaan työtään. Parhaimmassa asemassa työn hinnan ja ehtojen määrittelyssä olivat tietotyön asiantuntijat. Hyvä neuvotteluasema oli 36 prosentilla vastaajista, kohtalainen 37 prosentilla ja heikko 26 prosentilla vastaajista.
Noin neljä kymmenestä joutui tekemään paljon töitä asiakkaiden hankkimiseksi ja tähän ryhmään kuuluivat erityisesti kulttuurialan ammattilaiset. Väitteeseen vastaaminen oli jossain määrin ristiriitaista; vaikka parilla kymmenellä prosentilla oli mielestään hyvä asiakasverkosto, he joutuivat silti näkemään paljon vaivaa asiakkaiden hankkimiseksi.

Minuuden hallitsematon tuottaminen


Pärnäsen ja Sutelan tutkimus koostui laadullisen esitutkimuksen lisäksi survey-tutkimuksesta, joka ajoittui syksyyn 2013. Vastaajissa oli tietotyön asiantuntijoita (15 prosenttia), kulttuurialan ammattilaisia ja käsityöläisiä (17 prosenttia), kaupan, terveyden ja tietotyön asiantuntijoita (14 prosenttia), palvelualojen työntekijäammatteja (24 prosenttia), rakennus- ja kuljetusalan sekä teollisuuden työntekijäammatteja (31 prosenttia). Vastaajat olivat toimineet itsensä työllistäjinä omalla ammattialallaan keskimäärin 11,5 vuotta.
Talouskriisistä 2008 alkanut yleinen työllisyystilanteen heikkeneminen on heijastunut vahvasti myös itsensä työllistäjien tilanteeseen. Pärmäsen ja Sutelan tutkimuksessa tyypillistä oli, että henkilön ammattiasemat vaihtelivat tutkimusvuoden aikana, ts. hän saattoi ansaita elantoa toisella ammattinimikkeellä kuin varsinainen työnsä. Tavallisinta oli palkkatyön tekeminen itsensä työllistämisen lisäksi. Apurahansaajista vajaa kolmannes (30 prosenttia) ja freelancereista kolmannes (33 prosenttia) oli vuoden lopulla samassa ammattiasemassa kuin tultuaan poimituksi otokseen.

Tutkimuksessa itsensä työllistäjien työaika oli usein rajoittamaton: joka neljäs teki yli 50 tunnin työviikkoa ja töitä riitti usein viikonlopullekin erityisesti kulttuurialan ammattilaisilla ja käsityöläisillä. Työn kuormittavuus näkyi työpäivän venymisenä; venymistä tapahtui noin neljänneksen kohdalla. Luonnollisesti työn kuormittavuuden kokemus vaihteli paljon ammattiryhmittäin ja oli suurempaa raskasta työtä tekevien rakennustyöläisten joukossa. Kuormittavuuden lisäksi itsensä työllistäjien työssä oli havaittavissa kenties palkkatyöläisiä suurempaa työn imua. Vajaa kolmannes vastaajista ei ollut pitänyt viimeisen vuoden aikana vähintään kahden viikon lomaa ja tärkein syy tähän oli, että heillä ei ollut varaa olla tekemättä töitä.

Luokkaan sidottujen minuuksien tuottaminen

Feministinen ja marxilainen sosiologi Beverley Skeggs tutkii kirjassaan Elävä luokka (Vastapaino 2014) luokkaan sidottujen minuuksien tuottamista. Erään tutkimuksensa yhteydessä hän selvitti erilaisia minuuden hallinnan tapoja. Hän kehitti propertising-käsitteen, jonka avulla voi ymmärtää resurssien muuttumista omaisuudeksi. Eräs taktiikka on affektien riisto. Tällaisen massiivisen affektiriiston kohteeksi joutuvat itsensä työllistäjät: Pitkät ja hallitsemattomat työajat, mahdottomuus pitää lomia ja ainainen epävarmuus ovat varmoja takeita siitä, että ainakin stressi on itsensä työllistäjien pysyvä seuralainen.
Skeggsin mielestä luokka on edelleen yksilöiden kokemusta selittävä tekijä. Sen voivat hylätä vain ne, joihin luokkaeriarvoisuus ei vaikuta eli eivät ainakaan työväenluokka tai muuten vain epävarmassa, huojuvassa luokka-asemassa olevat itsensä työllistäjät.
Elävä luokka -kirjassaan Skeggs halusi pohtia erityisesti heitä, jotka eivät ole arvon subjekteja. Thatcherilaisessa yhteiskunnassa nämä olivat esimerkiksi työväenluokkan edustajia. Skeggs selvitti millaisin keinoin työväenluokan edustajat saavuttivat arvokkuuden kokemuksen. Eräänlaiset arvottomuuden kokemukset ovat tuttuja myös itsensä työllistäjille, jotka elävät keskellä epävarmuutta, olivat kuinka hyviä tahansa.
Itsereflektoinnista, oman työn arvioinnista ja jatkuvasta itsensä kehittämisestä voi tulla suorastaan tarve itsensä työllistäjälle, pikemminkin kuin bulkkia tuottavalle päivätyöläiselle. Hyvyytensä on osoitettava ennen muuta itselleen. Weberiläinen protestanttinen etiikka nakuttaa takaraivossa: ei ole tarpeeksi hyvä ellet mylitä itseäsi joka kerta.
Habitus-käsitteen kehittäjä Pierre Bourdieu ymmärsi Skeggsin mielestä huonosti työväenluokkaa, mutta hänen analyysinsä keskiluokasta ja vallasta ovat edelleen päteviä. Bourdieun ja Loïc Wacquantin mielestä valta toimii väärinymmärryksen kautta; näin niiden, joille ovat kasaantuneet kunniamerkit ja valta, nähdään olevan luonnollisessa asemassa. Skeggs soveltaa ajatusta myös hierarkian alapäässä sijaitseviin; heidät on asemoitu rikollisiksi tai poissuljettu muuhun vähäiseen asemaan. En tee enempiä rinnastuksia...
Luokka ei ole kuitenkaan luonnollistettu kategoria, vaan sitä tuotetaan jatkuvasti erilaisissa materiaalisissa ja symbolisissa kamppailuissa ja Michel Foucault´n mukaan erilaisissa diskursiivisissa kamppailuissa. Itsensä työllistäjiä koskevaa puhuntaa näkyy silloin tällöin mediassa, kun elinkeinoelämän johtohenkilöt tai elinkeinoelämän intressejä puolustavat tahot ottavat kantaa työhön ja tehokkuuteen toivoen yleensä lisää tehokkuutta yleensä erityisesti suorittavan portaan työntekijöille ja toisaalta ollen valmiita joustamaan kaikista saavutetuista työsuhde-eduista ja solidaarisuuden nimissä vaatien työntekijöitä olemaan valmiita luopumaan palkankorotuksistaan.

TE-viranomainen on kehittänyt pitkäaikaistyöttömille ”kuntouttavasta työtoiminnasta” uuden uhkan itsensä työllistäjille. Kymmmenen euron tuntipalkalla melkein mitä tahansa tekevä, kuntoutettava halpatyövoima, jossa joukossa on kaikentaustaisia ihmisiä peruskoulu- ja lukiopohjasta ammattikoulun tai jopa yliopiston käyneisiin, kilpailee työtilaisuuksista pelkästään hinnalla, tuskin laadulla. Tämä luo luonnollisesti hintapaineita yrittäjillekin.

Skeggs hyödyntää myös Marxin vaihdon käsitettä, joka siis liittyy paitsi kuluttamiseen myös työhön. Tavaroilla on käyttöarvo ja vaihtoarvo, jotka pitää erottaa toisistaan: eri ryhmillä on erilaiset arvottamismahdollisuudet. Luokan asemointi vaikuttaa: työväenluokan projisointi moraalittomaksi luo omanlaisia käyttöarvoja, porvaristo puolestaan hyödyntää asemointiaan moraalisuuden, kurin ja itsehillinnän kautta muuttumalla estottomaksi. Skeggsille moraali on keskeinen käsite, koska se vaikuttaa siihen, mitkä näkökulmat kirjataan, millaista arvoa kertyy eri kentillä ja vaihdon mekanismeissa. Itsensä työllistäjien joukossa luonnollisesti konsultteina ja tietotyön asiantuntijoina toimivat henkilöt ovat aivan erilaisessa arvottamispositiossa kuin rakennusalan ammatilaiset.
Miten itsensä tylllistäjät on asemoitu yhteiskunnan moraalisessa matriisissa? Aika usein eivät mitenkään, tai huterasti: media puhuu puolesta, tai "asiantuntijat", joilta puuttuvat kokemukset aiheesta.  Monet ovat hiljaa, ammattinimike on niin moninainen, että kaikilla tuskin on analyysin teon kykyäkään, osa pelkää vähien työtilaisuuksiensa puolesta, joku ei halua profiloitua ”vaikeaksi tapaukseksi”. Ammattiliitot palvelevat erityisesti vakituisessa työsuhteessa olevia jäseniään ja freelancerit ja itsensä työllistäjät ovat se joukko, jonka etuja mikään liitto ei pysty kunnolla ajamaan.
Skeggsin lähtökohta on, että kategoriat ovat performatiivisia ja saavat aikaan Butlerin austinilaisessa merkityksessä toimintaa: sanat tuottavat retorisia tiloja. Skeggs soveltaa analyysiinsä myös Deleuzen ja Guattarin libidinaalisia kytkentöjä ja niiden purkamisia kutsuen tätä kirjaamiseksi: sosiaalisuuteen kuuluu merkityksi tuleminen. Kirjaaminen yhdistyy vaihtoon. Luokkataistelun synnyttää rajojen yli purkautuva energia. Bourdieun symbolitalouden käsitteellä Skeggs kuvastaa erilaisten pääomien (kulttuurinen, sosiaalinen, taloudellinen, symbolinen) vaihtoa.
Itsensä työllistäjien libidinaalinen energia kohdistuu kaikkiin; he ovat todellisia aikansa polyamorikkoja, valmiita prostituoimaan itsensä missä ja milloin tahansa. Ei todellakaan. Jos tällainen kuva on syntynyt, se on aiheutunut julkisuuden luomasta väärinkäsityksestä.
Itsensä työllistäjät ovat ammattitaustoiltaan ja koulutuksiltaan niin kirjava joukko, että ennemmin en toimisi heidän puhenaisenaan, vaan odotan, että eri ammattien ja koulutustaustojen edustajat nousevat rohkeasti pystyyn puhumaan omilla nimillään ja kasvoillaan.
Rita Dahl
kirjailija, vapaa toimittaja, valtiotieteiden ja filosofian maisteri

julkaistu Temen Meteli-lehdessä

Wednesday, March 18, 2015

Taiteilijat - lainsuojattoman roolissa

Taiteilijat – lainsuojattoman roolissa


Itsensä työllistävä freelance-taiteilija elää useimmiten apurahoilla ja pienillä palkkioilla, joita kerätään useista lähteistä. Poikkeuksen tekevät ne harvat joille on kasaantunut nimeä esimerkiksi kuvataiteilijana ja jotka voivat pyytää töistään suurempaa palkkiota. Itsensä työllistävä taiteilija joutuu usein yhdistämään erilaisia toimeentulon muotoja: apurahojen lisäksi hän tekee keikkaa, välillä hän joutuu turvautumaan työttömyysapurahaan ja toisinaan jopa lainaan.
Itsensä työllistävä taiteilija joutuu yhdistämään erilaisia toimeentulon muotoja: apurahojen lisäksi hän tekee keikkaa, välillä hän joutuu turvautumaan työttömyysapurahaan ja toisinaan jopa lainaan.
Myös tekijänoikeuksista tulee pieniä puroja itsensä työllistävien taiteilijoiden ohueen kukkaroon. Esimerkiksi kirjailija saa hyvin pieniä tekijänkorvauksia (muutama sata euroa vuodessa) Sanastolta, muusikko puolestaan on Teoston asiakas. Suomen Kirjailijaliiton kuuluisan ja paljon lainatun tutkimuksen mukaan kirjailija ansaitsee kirjoillaan keskimäärin parituhatta euroa vuodessa.
Kirjastojen väki tietänee varsin hyvin kirjailijoiden ongelmallisen tilanteen, mutta silti meitä kutsutaan esiintymään ilmaiseksi. HSL järjestää vuosittain Raideaforismeja, jotka se valitsee käyttöönsä ilmaiseksi. Tänä vuonna toteutetaan raitiovaunussa Taidelinja, jonne hyväksytään eri alojen aktioita – korvauksetta.
Tällainen toiminta vahvistaa suuren yleisön keskuudessa vahvasti elävää myyttiä siitä, että taide on harrastustoimintaa, josta ei kuulukaan saada palkkaa.
Kehotan taiteilijoita vaatimaan palkkioita tai ryhtymään joukkoboikottiin: ei minkään muun alan ammattilainenkaan tai vakituisessa päivätyössä oleva suostuisi tällaiseen kohteluun.
Työttömyyspäivärahaa hakiessaan itsensä työllistävät taiteilijat joutuvat henkisten nöyryytysten kohteeksi. Vaikka TE-toimistot tarjoavat luova yrittäjyys-kurssia kurssin perään, ne vaikeuttavat itsensätyöllistäjien asemaa edellyttämällä yrittäjyydestä irtisanoutumista työttömäksi työnhakijaksi ilmoittautuessa.
Jyrki Kataisen hallitus lupasi parantaa itsensätyöllistäjien asemaa, mutta lupauksista huolimatta yhtäkään edistysaskelta ei tapahtunut. Koska hallitus on ollut jälleen saamaton, annan seuraavalle hallitukselle suorat toimenpideohjeet. Nämä voi toteuttaa askel askeleelta. Oletan, että luonnollisemmin toimenpide-ehdotukseni saavat kannatusta punamultatyyppisessä hallituksessa.
Annan seuraavalle hallitukselle suorat toimenpideohjeet:
1.Itsensätyöllistäjien nöyryyttäminen TE-toimistoissa on loputtava. Yrittäjyyden eli YEL- ja MYEL-maksujen maksamisen keskeytystä ei tulisi vaatia lyhyiden työttömyysjaksojen ajaksi taiteilijan epäsäännöllisestä tulonmuodostuksesta johtuen
2. Kehitetään 1800 euron suuruinen taiteilijapalkka akateemisesti koulutetuille tai muuten pätevyytensä osoittaneille ammattitaiteilijoille.
3. Jos apurahatulot ovat niin pienet, ettei ole varaa maksaa eläkemaksuja, eläke turvataan jollakin tavalla.

Rita Dahl
kirjailija, vapaa toimittaja, sopraano, valtiotieteiden ja filosofian maisteri

julkaistu Sorsan säätiön tyollistajat.fi-sivulla

Vasemmistolaisen maailman kannattaja

Vasemmistolaisen maailman kannattaja

Mercedes Bentso aikoo jossain vaiheessa mennä politiikkaan, mutta vaikuttaa vielä toistaiseksi rap-musiikillaan.

Musiikki pelasti Mercedes Bentson huumeisiin sortumiselta ja syrjäytymiskierteeltä. Jos Pyhimys ei olisi soittanut hänelle ja pyytänyt tekemään rappia kanssaan, hän olisi kenties edelleen huumeiden tiellä. Hän meni rapkouluun ja julkaisi ensimmäisen kappaleensa vuonna 2010. Mercedes Bentso on parhaillaan purkittanut esikoislevynsä ja tuottaja Steen1 alkaa etsiä levylle julkaisijaa.

- Steen1 on ollut suurin innoittajani rohkeudellaan ja suorapuheisuudellaan. Hän on tehnyt riskillä hyvin provosoiviakin tekstejä. Pyhimystä ja ASAaa ihailen lyyristen taitojensa vuoksi. Pidän myös Julma Henristä ja Palefacesta. Minäkin haluan, että tekstini ovat kirjallisesti toimivia ja siksi käytän niissä symboleja ja vertauskuvia. Lana del Rey puhuu Hollywoodin ongelmista, jotka edustavat toki eri mittakaavaa. Amy Winehousesta pidän surullisen tarinan vuoksi.

- Otan ihmissuhteiden ja läheisten elämänkohtaloiden kautta kantaa yleisempiin ongelmiin. Yksikään tuttavani, jolle on käynyt huonosti, ei ole ollut turha ihminen. Narkkareita meillä kaikilla on oikeus vihata. He ovat vähän samanlaisessa asemassa kuin vaikka kehitysvammaiset. Eilen televisiossa oli keskustelu kehitysvammaisista ja ohjelmassa kysyttiin, haluaisitko kehitysvammaisen naapuriisi asumaan. Narkkarin ajatellaan itse aiheuttaneen tilanteensa. Heidän aiemmat tuomionsa vaikuttavat myöhempiin tuomioihin.

Yleinen yhteiskunnallinen ilmapiiri on Mercedes Bentson mielestä erittäin naisvihamielinen. Räpparipiireissä naisten ei uskota osaavan räpätä, Li Anderssonia ja Susanna Koskea katsellaan debateissa mielellään vierekkäin, koska molemmat ovat kauniita naisia.

- Se nyt on vain tyhmää sanoa naisilta, etteivät he tarvitse feminismiä. Se olisi vähän sama kuin musta ihminen, joka sanoisi, että orjakauppa on yes. Feministit ajavat myös miesten oikeuksia, eikä miesasialiikkeelle ole mitään tarvetta – mitä muuta se ajaa kuin piilošovinismia. Naiset kokevat edelleen seksuaalista häirintää, joka ulottuu katuhäirinnästä törkeään ahdisteluun.

Aktiivinen Vasemmistonuori

Mercedes on aktiivinen Vasemmistonuorissa ja hänet muistetaan eurovaaleista Li Andrssonin kannattajana. Eduskuntavaaleissa hän tukee Vasemmistonuorten puheenjohtajaa Mai Kivelää. Näitä naisia hän voi turvallisin mielin tukea, koska on heidän kanssaan yhtä mieltä ympäristöä, taloutta, feminismiä, rasismia ja maahanmuuttajia koskevista asioista.

Jahka Mercedes Bentso ehtii, hän aikoo itsekin perehtyä paremmin yhteiskunnallisiin asioihin ja asettua ehdolle.

- Suurin ongelma ovat tällä hetkellä mielenterveys- ja päihdepalveluiden eriarvoistuminen. Kaksi kaveriani kuoli viime syksynä huumeisiin. Joskus luulin, että on kyse vain minun lähipiirini ongelmista, mutta Steen1 sai minut tajuamaan, että ongelma on yleisempi ja yhteiskunnallisempi.

Kaikkein paras lääke Mercedes Bentson mielestä olisi niin tehokas ennaltaehkäiseminen, ettei kukaan sorru huumeisiin tai päihteisiin.

- Kannatan erityisesti joustavaa ja varhaista puuttumista perheiden asioihin. Jos ihminen kasvaa ympäristössä, jossa vanhemmat ja kaikki ympärillä ovat narkomaaneja, ei ole paljon vaihtoehtoja. Myöhemmin, jos narkomaani joutuu katkolle Järvenpäähän ja palaa sieltä takaisin Itä-Helsinkiin, paluu vanhaan elämään on hyvin todennäköinen.

Kaveria ei jätetä

Itä-Helsingissä parasta on tiettyjen piirien yhteisöllisyys. Kaveria ei jätetä, jos hän joutuu pulaan.

- Tietyissä porukoissa kaikki tuntevat toisensa ja vallitsee veljeys ja perhetunnelma.

Mercedes Bentsolla on runsaasti monikulttuurisia ystäviä Kosovosta, Jordaniasta, Palestiinasta, usean eri maan kurdeja ja muita vähintään kahden kulttuurin kasvatteja. Kaikki ystävät ovat poliittisesti valveutuneita eikä edes räppärin tarvitse pyytää heiltä mielipiteitä eri asioista.

Mercedes Bentso on itsekin puoliksi romani, vaikka ei romanikulttuuriin koskaan mukaan lähtenytkään. Hän pitää yhteyttä vain osaan sukulaisista, esimerkiksi Ruotsissa asuvan setänsä kanssa hän on edelleen säännöllisesti yhteydessä.

Mercedes Bentsolle tärkeitä ovat ihmisoikeuksien lisäksi eläinten oikeudet ja hän on miettinyt yhteistyötä ay-liikkeen kanssa, koska häntä rasittaa se, että taiteilijoita pyydetään jatkuvasti esiintymään ilmaiseksi.

Uskonto on Mercedekselle tärkeä asia ja hän pitää itseään hengellisenä ihmisenä, vaikka ei julkisesti uskontoja koskevia mielipiteitä juuri esitäkään.

- Omaa hengellistä kokemusta ei voi selittää loogisesti ja kaikki eivät usko uskontojen olemassaoloon. Vaikka olen kokenut hengellistä väkivaltaa, haluan olla esimerkki vasemmistolaisesta taiteilijasta, joka uskoo johonkin, näpäyttää Mercedes Bentso terävästi tätäkin stereotypiaa.


Rita Dahl

julkaistu Ydin 1/2015:ssä 

Tuesday, March 17, 2015

Vantaan köyhien paneeli








Vantaan köyhien paneelissa puhuin itsensä työllistäjien tilanteesta erityisesti taiteilijanäkökulmasta. Tähän laajan kattokäsitteen ryhmään kuuluu niinkin erilaisia ammattiryhmiä kuin konsultit, rakennusalan yrittäjät, eri alojen taiteilijat jne. Vuonna 2013 meitä oli peräti kuusi prosenttia työväestöstä, ehkä siitäkin syystä STM ja TEM ovat julkaisseet meitä koskevat raportit parin vuoden sisällä. Emme ole näkymättömiä, meidät pitää huomioida politiikkatoimin!

Eräs TEM:in toimenpide-ehdotus raportin pohjalta on joustavuuden lisääminen: työttömyysturvan saamisen ehtona ei voi pitää YEL/MYEL-vakuutuksen irtisanomista. Lisäksi oma ehdotukseni: huonoina apurahavuosina, kun eläketurvasta ei pysty itse huolehtimaan, se taataan muilla keinoin. Eräs mahdollisuus ammattitaiteilijoiden kehnon tilanteen ratkaisemiseksi on taiteilijapalkka (jota koskevan ehdotuksen Suomen Kirjailijaliitto on tehnyt vuonna 1976).

Toki itsensä työllistäjät on hyvin kirjava ryhmä erilaisia ammattiryhmiä, eikä parhaiten ansaitsevilla ole toimeentulo- ja eläketurvaongelmia.

Korostin myös ilmaisten tai edullisten ja julkisesti tuotettujen sote-palveluiden ja koulutuksen tärkeyttä sosiaalisen nousun mahdollistajana - näin lahjakkaat työläisperheiden lapset voivat edelleen hankkia akateemisen koulutuksen.

Kysymys on talouspoliittisesta linjanvalinnasta: haluammeko lisätä eriarvoistumista vai panostaa terveyseroja kaventavaan, oikeudenmukaisempaan hyvinvointivaltioon. Uskon jälkimmäiseen vaihtoehtoon: kysymys on myös laajemmasta eurooppalaisesta linjanvalinnasta, jonka Suomen uusi hallitus voi halutessaan katkaista. Nyt olisi aika panostaa julkisen kysynnän lisäämiseen ja palveluiden parantamiseen leikkaamisen ja säästämisen sijasta. Kysymykseen julkisuus/yksityisyys esimerkiksi Palkansaajien tutkimuslaitoksen raportti vastaa: ulkoistaminen ei ole osoittautunut tehokkaaksi, se on heikentänyt sote-palveluiden laatua.

Hyvinvointivaltion kaikille ilmaiset sote-palvelut ja koulutus pidetään yllä saattamalla pääomaverotus progressiiviseksi, yhteisövero voimaan ja kiristämällä ylimpien tuloluokkien tuloverotusta.

Loppukysymykseen Miksi minua kannattaa äänestää? vastasin: koska olen kielitaitoinen ja koulutettu, seuraan kansainvälistä politiikkaa ja yhteiskunnallisia asioita, koska olen kaikkein haavoittuvimpien ja itsensä työllistäjien puolella ja kannatan oikeudenmukaista yhteiskuntakehitystä.

Sunday, March 15, 2015

Turuilla, toreilla ja tapahtumissa






Kuvia SKP:n Naistenpäivän tilaisuudesta, joka alkoi Merikannolla ja Sibeliuksella.
Joukkokuvassa minä, Lasse Finska ja SKP:n varapuheenjohtaja Emmi Tuomi.
Kuvat Toivo Koivisto.









Kuvia Ilmajoen kunnantalolta. Kuvat Toive Tynjälä.

Tuesday, March 10, 2015

EMU:n kolmas vaihe, pankkiunioni

Suomi ja EMU:n kolmas vaihe

EU-parlamentti hyväksyi huhtikuussa pankkiunionin ensimmäisen vaiheen. Sixten Korkman varoitti 1990-luvun alussa, että pankkiunionin edustamaan EMU:n kolmanteen vaiheeseen Suomen ei pitäisi osallistua.

Euroopan Unionin talous- ja rahapolitiikka on ollut jo pitkään kriisissä: se ei ole kohentanut työttömyyttä, nuorisotyöttömyys on korkeampaa kuin koskaan ja yhteisvastuullisuuden nimissä eurolle ja euroalueelle annetaan tekohengitystä.

Oikeistolaisen ajatuspaja Liberan tutkimusjohtaja Elina Lepomäki ennustaa, että pankkien taseiden kasvu, kasvava panostus julkiseen sektoriin ja ovat indikaattoreita siitä, että voimme odottaa uutta vielä 2000-lukua suurempaa eurokriisiä. Euroopan velkakirjamarkkinoilta ei ole Lepomäen mielestä voinut pitkään aikaan lukea jäsenmaiden kansantalouksien todellista tilaa, koska maan vakavaraisuus tai velkaantumisaste eivät pitkään aikaan ole kertonut tätä.

Lepomäen lausahdus viittaa siihen, että finanssipolitiikka dominoi Euroopan talous- ja rahapolitiikkaa aivan liian voimakkaasti. Finanssipolitiikka on nyt mielivaltaista ja holtitonta: sen avulla tuetaan sijoittajapankkien spekulaatioita ja riskinottoa, vaikka tukea pitäisi antaa vain julkis- ja yhteisomisteisille pankeille. Vaikka tämä kuulostaa populismilta, on totta, että yhteisin veroeuroin mahdollistamme sijoittajien transaktiot ja kukkaroiden pörhentymisen.

Pankit ovat harrastaneet tuottoisaa korkohippaa ottamalla keskuspankilta nollakorkoista lainaa ja lainaamalla sen muutaman prosentin korolla jäsenvaltioille. Erotuksen pankit ovat merkinneet omaksi edukseen. Espanjalaispankit ovat ostaneet EKP:n 2011-2012 likviditeettiohjelmien puitteissa oman valtionsa velkakirjoja ja niiden omistus valtionvelassa on kolminkertaistunut. Pankkien ja isäntämaiden yhteys on vahvistunut erityisesti eteläisissä kriisimaissa, kun pohjoisessa se on höllentynyt.

Lepomäki toteaa, että kun pankkien ja jäsenmaiden väliset ristiinomistukset ovat huipussaan, riskikeskittymän voi hoitaa vain pistämällä muut maksamaan siitä.

Euroopan keskuspankin rooli talous- ja rahapolitiikassa on aivan liian merkittävä ja sen muuttaminen eli saattaminen normaaliin demokraattiseen kontrolliin edellyttäisi Maastrichtin sopimuksen muuttamista. Käytännössä perussopimuksen muutokset edellyttävät määräenemmistöpäätöstä EU-parlamentissa ja tämä on hyvin vaikea saada aikaan, koska isot maat, kuten Saksa ja Ranska vastustavat muutosta.

Yhteisvastuu jatkuu. Talous- ja rahapolitiikka ovat jäsenvaltioiden kannalta ylikansallisesti sitovia ja käytännössä EU:n laajan toimivallan alueita, sanovat peruspilarit mitä tahansa.

EU-parlamentti hyväksyi 15.4. lakipaketin, jolla se pyrkii ehkäisemään tulevia pankkikriisejä ja niiden kustannuksia veronmaksajille. Tulevien kriisien varalle perustetaan pelastusrahasto, johon kerätään 55 miljardia kansallisilta pankeilta tulevan kahdeksan vuoden aikana.

Euroopan keskuspankki saa oikeuden tehdä aloitteen jonkun pankin alasajosta. Päätös on täydentää pankkiunionin ensimmäistä pilaria, pankkivalvontaa.

Pankkiunionin viralliseksi tavoitteeksi on asetettu, etteivät kriisipankeista koituvat laskut enää lankeaisi veronmaksajien maksettavaksi. Euroopan keskuspankin yhteyteen perustetaan jo virallista pankkivalvojaa, mutta pankkiunionin voimaan tullessa tulisi voimaan pankkivalvontamekanismi ja kriisinhallintajärjestelmä. Pankkiunioni koostuu kolmesta erillisestä vaiheesta, joista valvontajärjestelmä käynnistyy jo tämän vuoden marraskuussa.

Maastrichtin sopimus tuli voimaan 1993 ja siellä sovittiin talous- ja rahaliiton perustamisesta, sosiaalisen ulottuvuuden kehittämisestä ja sen kolmesta vaiheesta, joista viimeinen oli Euroopan keskuspankin ja yhteisen valuutan perustaminen 1. tammikuuta 1999. 2007 voimaantulleella Lissabonin sopimuksella uudistettiin EU:n toimielimiä.

Liittovaltiokehitys jatkuu

Suomen Pankin Tuomas Saarenheimo valottaa pankkiunionin tarkoitusta: eurobondien ohella se merkitsee rajoitettua kontrollivallan siirtoa kansalliselta ylikansalliselle unionitasolle. Valvonta, resoluutio ja talletusvakuus siirtyisivät sen myötä yhteisötasolle. Pankkiunioni ei perusta EU:n talous- ja rahapolitiikan kantavana periaatteena toimivaa yhteisvastuullisuutta: kaikki jäsenmaat ovat edelleen yhdessä vastuussa kansallisten jäsenvaltioiden talouspoliittisista virheistä. On luonnollisesti turhauttavaa muille jäsenvaltioille, jos jo jäseneksi liittymisvaiheessa ei ole kunnolla tarkistettu uusien jäsenmaiden kansantalouksien varavaraisuutta.

Taloussanomien pitkäaikainen kriittinen taloustoimittaja Jan Hurri kutsuu pankkiunionia seuraavaksi ”euroharhaksi”, jonka tarkoitus on estää eurokriisit, mutta joka käytännössä tulee pahentamaan niitä. Käytännössä pankkiunioniin sisältyisi vain yksi uusi kriisirahasto, joka ei käytännössä muuttaisi sitä tosiasiaa, että kriisiytyneitä pankkeja pelastetaan edelleen julkisin varoin EKP:n ja Komission suostumuksella.

VM:n 2010 eläkkeelle jäänyt rahoitusmarkkinoiden johtaja Peter Nygård uskoo, että pankkiunioniin liittyy riskejä, jotka VM:n virallinen selonteko sivuuttaa. Suomen Pankissa 1990-luvun velkakriisiä ja eurokriisiä selvittämässä ollut Nygård pitää suurimpana ongelmana sitä, ettei sääntöjä ja määräyksiä noudateta. Sopimuksia kiertävät kaikki jäsenmaista Euroopan keskuspankkiin. Myös 1990-luvun lähentymiskriteereitä on rikottu alusta lähtien. Nyberg on eläkkeelle jäätyään ollut keksimässä ratkaisuja Irlannin ja Kyproksen velkakriiseihin. Kyproksella otettiin ensimmäistä kertaa käyttöön ns. sijoittajavastuu.

Lähikuukausina EKP ja uusi valvoja toteuttavat stressitestin, joka paljastaa, mikä on pankkien pääomapuute. Nyberg arvioi, että jos pankkeja jouduttaisiin pääomittamaan, rahat otettaisiin jälleen veronmaksajilta – ja kyseessä olisi jopa 850 miljardia.

Nyberg esittää radikaalin vetoomuksen koskien eurokriisiä: jokaisen EU-maan ja vastuullisten poliitikkojen pitäisi olla itse vastuussa veloistaan ja talouspoliittisista virheistään. Ei yhteisvastuulle. Kreikan olisi pitänyt erota euroalueesta, koska sen virheet koituivat yhteisvastuullisesti maksettavaksi. Nybergin mielestä on kohtuutonta, että ongelmien on annettu mennä näin pitkälle. Tiukan paikan tullen Suomi voisi erota rahaliitosta ilman kaaosta - yhteinen kauppapolitiikka ja sisämarkkinat säilyisivät. Suomen ei myöskään tarvitse allekirjoittaa pankkiunioniin liittyvää sopimusta - se voisi jättäytyä pankkiunionin ulkopuolelle.

Riskit tiedettiin

VM:n vakausyksikön neuvotteleva virkamies Seppo Tiihonen on laatinut 150-sivuisen selonteon Tietoisuus talous- ja rahaliiton riskeistä. Selonteon keskeinen lopputulema on, että EMU-jäsenyys myytiin erilaisilla harhakuvitelmilla. Päättäjät ja asiantuntijat ovat aikoinaan selvittäneet EMU-jäsenyyden hyötyjä ja haittoja riskianalyysillä, mutta tiedottaneet suurelle yleisölle pelkästään hyödyistä. Riskit ovat olleet selonteon mukaan tiedossa jo 1990-luvun alun asiantuntija-, virkamies- ja poliitikkokeskustelussa.

Perustamissopimuksen tavoitteena oli lähentää jäsenmaita taloudellisesti keskenään. Jäsenmaat velvoitettiin kertomaan kansantaloutensa alijäämistä. 1990-luvun alussa vahvoja EMU:n kannattajia ja keskusteluun osallistujia olivat Mauno Koivisto ja Sixten Korkman, joka piti Suomen osallistumista EMU:n kolmanteen vaiheeseen jo tuolloin ongelmallisena (epäsymmetriset häiriöt, vaihtoehtoiset sopeutuskeinot valuuttakurssimekanismille ja itsenäinen rahapolitiikka keinona lieventää sopeutusongelmia). Toisessa artikkelissaan hän huomautti isojen budjettivajeiden vaarantavan finanssimarkkinoiden vakauden ja aiheuttavan yhteisiä rahapolitiikkaan kohdistuvia paineita.

Lipponen ilmoittautui federalismin kannattajaksi ja halusi liittää EMU:un vahvan sosiaalisen ulottuvuuden. (Yhdistelmä kuulostaa mahdottomalta.) Eduskunnan talousvaliokunta piti EMU-jäsenyyden etuja suurempina kuin haittoja. Ulkoasiainvaliokunta huomautti kriittisen kohdan olevan päätöksenteon EMU:n jäsenistä ja jäsenmaista. Paavo Väyrynen ja Vasemmistoliitto ilmoittivat eriävässä mielipiteessään, että läntinen Eurooppa ei ole ns. optimaalinen valuutta-alue. 1995 Paavo Lipposen sateenkaarihallituksen EU-ministerivaliokunta ilmoitti Suomen tavoittelevan talous- ja rahaliiton jäsenyyttä ja sitä, että Suomi on ensimmäisen joukossa EMU:n kolmanteen vaiheeseen (pankkiunioni) mentäessä.

Median ongelmana oli kritiikitön uutisointi. EMU-asioita valmistelevia virkamiehiä käytettiin aktiivisesti tiedonlähteinä. Toki saatiin epäileviä mielipiteitä. Korkman totesi muun muassa, että rahaliitto on ainutlaatuinen poliittinen kokeilu, jonka lopputulosta kukaan ei tiedä. Toisaalla hän totesi EMU:n olevan luonteeltaan poliittinen, mistä osoituksena oli esim. se, että valtionpäämiehet tekivät jo 1998 EMU:n kolmatta vaihetta koskevia päätöksiä.

Korkmanin lausahdus Helsingin Sanomissa 22.1.1995 kuulostaa läheiseltä todellisuudelta: “Rahaliitossa suurin riski on tilanne, jossa kilpailukykymme on merkittävästi pois tolaltaan. Silloin voi syntyä kielteisiä kierteitä. Syntyy laajaa työttömyyttä, joka heikentää valtiontalouden tasapainoa, jolloin velat lisääntyvät ja luotoista maksetaan entistä kalliimpia korkoja.” “Verotus kiristyy, talouden toimeliaisuus heikkenee edelleen, jolloin syntyy itseään ruokkiva kierre.”

Valtiovarainministeriö asetti 1996 EMU-projektin, jonka tehtävä oli laatia Suomelle kansallinen siirtymäsuunnitelma yhteisen rahan käyttöönotoksi. VATT:n asettamalla, VTT Juhana Pekkarisen johtamalla työryhmällä oli naiivi usko siihen, että Maastrichtin perussopimusta noudatettaisiin. Nyt on käynyt toteen, että muun muassa näitä perussopimuksen ehtoja on rikottu:

”Lisäksi sopimuksessa on julkisen talouden keskuspankkirahoituksen kielto, joka kieltää EKP:tä rahoittamasta kansallisia budjettialijäämiä, sekä ns. “no bail out”-ehdot, joiden mukaan muut jäsenmaat eivät saa osallistua velanhoitovaikeuksiin ajautuneen maan pelastusoperaatioihin.”

Euroopan Keskuspankki on nimenomaan alkanut rahoittaa kansallisia alijäämiä. Jos kansantalouden vakavaraisuutta olisi mitattu selkein indikaattorein jo alusta alkaen, tällaisilta sääntörikkomuksilta olisi vältytty.

Asiantuntijoiden lepyttelevä linja: kansa jo tehtyjen päätösten puolelle

2014 asiantuntijoiden kansaa lepyttelevä linja jatkuu. Ulkopoliittisen instituutin johtaja Teija Tiilikainen lohduttaa kansalaisia, että Maastrichtin sopimuksessa kaavaillun pankkiunionin perustaminen olisi vasta pieni askel kohti syvenevää liittovaltiokehitystä. Pankkiunionin äänekkäimpiin kriitikoihin on kuulunut Vasemmistoliiton pitkäaikainen europarlamentaarikko Esko Seppänen, joka on vastustanut sen unionin perustamista.

IMF:n pääjohtaja Lagarde kritisoi pankkien toimintaa epäeettisyydestä ja suurten bonusten tavoittelusta. Pankkien osoittelukin on sijaiskärsijän etsimistä ja varsinaisen syyllisen karttelua: todellinen syy on se, että EU:n perussopimusten ehtojen vastaisia päätöksiä ovat tehneet EU:n omat keskeiset päättävät toimielimet.


Liian usein näkee EU-päätöksiä valmistelevien ja niihin sitoutuneiden poliitikkojen ja virkamiesten korostavan EU-sopimusten ikuista luonnetta ja lopullista sitovuutta. Näin ei ole. Ainakin eläkkeelle jääneet EMU-kriittiset asiantuntijat korostavat ja uskaltavat ääneen sanoa, että EU:n perussopimuksista voi tarvittaessa irtaantua.

EU:n perustajien enemmistö – muun muassa Jean Monnet - oli liittovaltion kannattajia ja näki sen etenevän vääjäämättömästi kohti federalismia ”pienin askelin” (aux petit pas). ”Pienilläkin askelilla” voi tulla joskus seinä vastaan: jokainen jäsenvaltio päättää tykönään kuinka pitkälle yhteisvastuu voi mennä ja voiko finanssimarkkinoille antaa loputtomasti valtaa tai lisää liekaa. Entä milloin alkavat toimet Euroopan keskuspankin demokraattiseen poliittiseen kontrolliin saattamiseksi?

Rita Dahl

on kirjailija ja vapaa toimittaja, VTM, FM, jonka viimeinen julkaisu on Savukeitaan Kypros-kirja (2014).

Monday, March 09, 2015

Three poems translated into Polish

My poems translated into Polish in Krytyka Literacka 3/2015 by editor-in-chief of the magazine, Tomasz M. Sobieraj.