Posts

Showing posts from November, 2015

Valkoisen raivon kantajat

Valkoisen raivon kantajat
Arto Halosen uusin dokumenttielokuva Valkoinen raivo esittää kiusatun tarinan. Hänellä on aiheesta omia kokemuksia.
Halosen mielestä eriarvoistuva maailma arvostaa paremmuutta ja muiden tönimistä vaikka ihminen ei ole luontaisesti paha.
Halonen vietti lapsuutensa Joensuussa ja oli pari vuotta lähinnä sanallisesti kiusattu.
- Olen joutunut näkemään ja kokemaan koulukiusaamista myös omassa historiassani. Siksi olen pitkään miettinyt, että haluan käsitellä aihetta myös elokuvan keinoin. Valkoinen raivo -elokuvassa on paljon kiehtovia ja silmiä avaavia elementtejä, jotka halusin kertoa.
Halosen mielestä elokuva on myös paras keino vaikuttaa ja nostaa koulukiusaaminen keskusteluun. Koulukiusaaminen nousee esiin lähes jokaisen kouluampumisen yhteydessä.
- Yhteisömme ei ole riittävästi analysoinut ja ymmärtänyt kiusatun kokemusta ja prosessin aiheuttamia itse- ja joukkotuhoisia mekanismeja. Muutosta on vaikea saada aikaan, jos ei todeta ja ymmärretä ihmismielen mekanis…

Katveisiin jäänyt naissäveltäjä

Katveisiin jäänyt naissäveltäjä

Markus Virtasen
järjestyksessä toisen oopperan aiheena on Ann-Elise Hannikainen, naissäveltäjä, joka jäi kuuluisan miehensä Ernesto Halffterin (upeaääninen Simon Barrad) varjoon. Ensimmäisen oopperansa Valon ääni pohjana hänellä oli Tomi Kontion joulukertomus. Sävellystä hän on opiskellut Lotta Wennäkosken ja Jovanka Trbojevicin johdolla.


Hannikaista laulaa oopperassa viisi naisääntä, joiden tulkitsen edustavan Hannikaisen luonteen eri fasetteja. Joukosta löytyy niin hänen espanjalainen kuin suomalainen puolensa. Erityismaininnan Hannikais-äänistä ansaitsee kaunisvärisen ja upeasti soivan instrumentin omaava Anna-Maija Perttunen.


Kerronta etenee kronologisesti joitakin aikasiirtymiä lukuunottamatta. Diplomaatin tytär matkusteli maailmalla paljon ja 22-vuotiaana hän alkoi opiskella pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Tapani Valstan johdolla. Valmistuttuaan hän sairastui ja lähti maailmalle. Tunnin mittainen ooppera huipentuu Hannikaisen uran kliimaksiin; p…

Hallitusti romantiikasta dodekafoniaan

Hallitusti romantiikasta dodekafoniaan Pianisti Aura Go osoitti kolmannessa väitöstutkintokonsertissaan hallitsevansa sekä romantiikan vaatimat jatkuvat topossiirtymät Sturm & Drangista seesteisempään vaiheeseen että dodekafonisuuden edellyttämän modernimman soittotyylin. Einojuhani Rautavaaran laulusarjassa Matka baritoni Juha Kotilainen osoitti äänensä taipuvan myös dodekafonisuuden edellyttämään ilmaisuun. Rautavaaran Rakastava-laulusarja antoi sopraano Jenni Lättilälle mahdollisuuden näyttää dramaattisen sopraanonsa kaikenlaisia fasetteja Rilken runoihin perustuvissa lauluissa. Herkästi rakastumisen kohteen sublimoivasta rakkauslaulusta rakastetun kuolemaan ulottuvassa laulusarjassa laulajalla ovat käytössä kaikki keinot dramaattisuudesta hiljaiseen lauluun. Sibeliuksen näyttävissä lauluissa Norden ja Kaiutar Lättilän tyylinen isompi ääni pääsi myös hyvin oikeuksiinsa. Myös baritoni Juha Kotilainen sai alkuvaikeuksien jälkeen maskuliinisen baritoninsa resonoimaan monella ta…

Validian kirjailijavierailu - kutsu kirjailija luennolle

Image
Sydäntä lämmitti, kun kouluvierailulla opiskelijat olivat tehneet suurella sydämellä julisteitaan. Vierailin erityisryhmien ammattikoulussa Validiassa Järvenpäässä. Opiskelijat esittivät myös hyviä kommentteja ja kysymyksiä ja luennolla syntyi keskustelua muun muassa kirjailijan työstä, kustantamoista, niiden profiileista ja roolin muutoksesta. Minut saa tilata edullisesti puhumaan työstäni kirjastoihin ja kouluihin! Tulen mielelläni ja huomioin sekä kohderyhmän että erilaiset sisältötoiveet.





Validian kirjailijavierailu 4.11. - kutsu kirjailija luennolle Kirjoittamisprosessi on jokaisella yksilöllinen. Sille ei voi antaa mitään sääntöjä. Joku osaa kirjoittaa järjestelmällisesti rakenteen ja sisällön päässään suunnitellen alusta lähtien, toisen matka on pidempi ja rakenne ja sisältökin muotoutuvat matkan varrella. Olen huomannut vuosien varrella kuuluvani jälkimmäiseen kirjoittajaryhmään, tosin rakenteiden hallinnasta on vuosien varrella tullut helpompaa toimittajan töiden ansiosta. K…

Soolo ry:n 15-vuotiskonsertissa ja Kap Verde-ilta 11.11. klo 18.30

Image
Kap Verden kulttuurin ilta Ke 11.11.2015 klo 18:30
Hakunilan päiväkeskuksessa,
Laukkarinne 4, Hakunila
Ohjelma: -Kirjailija Rita Dahl kertoo Kap Verden kulttuurista
-Kap Verden musiikkia
-Maistellaan ruokaa Kap Verden tapaan ***Vapaa pääsy***
Järjestäjät: Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry Rita Dahl on julkaissut toistakymmentä fakta- ja fiktioteosta, käännöksiä ja toimitustöitä. Hän on julkaissut mm. Portugali-,Brasilia-, Kypros-, Etelä-Meksiko- ja Kap Verde-kirjat. Matkakirjoissaan hän esittelee perinteisten turistivetonaulojen lisäksi yhteiskunnallisia epäkohtia ja vetonauloja kirjoihin sisältyvissä laajoissa esseissään, jotka perustuvat tutkivaan journalismiin. Myös paikalliset ihmiset arjen elämineen muuttuvat hänen matkakirjoissaan eläviksi osallistuvien reportaasien kautta.
















Kuvia Soolo ry:n 15-vuotiskonsertista eilen 31.10. Lauloin G. Verdin D´amor sull´ali roseen ja olin mukana yhteiskappaleissa Illan viimeinen tango ja We´ll meet again.