Liikennevaloja eksyneille




Syystä maineikas Verona

Veronan ooppera-areena tarjoaa massiiviset puitteet kansallishenkeä nostattavalle ja suuria ääniä vaativalle oopperalle, kuten Giuseppe Verdin valtataistelujen ja ihmissuhdejuonittelujen täyteisille teoksille. Kokonaistaideteosten tekijä Wagnerkin olisi tyytyväinen Nabuccon ja Aidan lavastuksiin. Nabuccossa babylonialaisen kaupungin kulissit ja Aidassa pyramidit sfinkseineen loihtivat aidon ympäristön solistien ja suuren kuoron luoman sotilasjoukon taakse.

Nabuccon (Luca Salsi) parasta antia olivat terveesti resonoivat ja tyylikkäästi fraseeraavat mieslaulajat, Nabuccon lisäksi italialaistyyppinen tenori Ismaele (Piero Pretti). Orja-alkuperää oleva Nabuccon adoptoitu tytär Abigail (Martina Serafin) on draamallisesti herkullinen rooli sopraanolle ja Serafin selviytyi siitä mainiosti myös äänellisesti. Ismaelen rakastettu Fenena (Sanja Anastasia) ei jaa paljon jälkeen roolin herkullisuudessa. Ismaelea tavoittelee myös Abigail poliittisista syistä. Massiiviset kuorojoukot tekivät heprealaisten ja babylonialaisten taistelustaelävän ja käsinkosketeltavan. Erityisesti mieskuoron bassot resonoivat mahtavasti.

Aidaon vuosikymmenestä toiseen Veronassa pyörivä ikiklassikko, jonka varassa Veronan maine erityisesti lepää. Massiiviset sfinksi- ja temppelilavastukset olivat jo ennen esitystä areenan ulkopuolella kaiken kansan nähtävänä. Uskomattoman lavastuksen lisäksi esityksen solistivalinnat toimivat täydellisesti: erityisesti mehevästi laulanut Radamès (Carlo Ventre), orjan rooliin vahvasti eläytynyt Aida (Monica Zanettin), voimakas dramaattinen mezzosopraano Amneris (Anita Rachvelishvili). Aidan yleistä kiinnostavuutta lisäsivät kauniit ja herkät etiopialaisten tanssikohtaukset, joissa mies- ja naisballerinat osoittivat taitojaan.

Etukäteen kuulin epäilyksiä Mozartin toimimattomuudesta ooppera-areenalla, mutta epäilykset osoittautuivat täysin turhiksi. Don Giovanni tapahtui suureellisen linnan kulisseissa ja päähenkilön (Carlos Álvarez) teerenpeli erinomaisesti laulaneen Donna Annan (Irina Lungun) ja Donna Elviiran (Maria José Siri) kanssa oli vetävästi ohjattu. Alkuperäisohjaus ja lavastukset olivat elokuvaohjaaja Franco Zeffirellin klassista käsialaa, kuten ikiklassikko Aida. Molemmat olivatkin täynnä elokuvan visuaalisuutta ja moniaistisuutta.

julkaistu Kulttuurivihkoissa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari