Maagista realismia, järkeä, tunnetta

Maagista realismia, järkeä, tunnetta

Tšekkiläisen Janačekin oopperoista ja persoonallisesta sävelkielestä on saatu nauttia KO:lla viime vuosina ilahduttavan paljon.

Sosialististen maiden taiteilijat pukivat yhteiskuntakritiikin satiirin ja ironian peiton alle ja yhteiskunnallinen kantaaottavuus oli helpointa kätkeä allegoriseen eläintarinaan, faabeliin.

Ovela kettu lähtee liikkeelle, kun Metsänvartija (Ville Rusanen) kantaa kotiinsa ketun, joka kuitenkin pääsee pakenemaan.

Kettu kohtaa toisen ketun ja perustaa kettuperheen. Ovelassa ketussa haasteellisinta on nimenomaan eläin- ja ihmishahmojen paljous: monesti se oli niin liiallista, että juonen seuraaminen häiriintyi. Koinkin Ovelan ketun pikemminkin sarjaksi assosiatiivisesti eteneviä näyttämökuvia, jotka olivat maagis-realistisia luonteeltaan. Laulajat olivat kauttaaltaan tasokkaita.

Ovela kettu tarjosi kuvittaja Klaus Haapaniemen ja lavastaja Mark Väisäsen yhteistyönä suunnitteleman, visuaalisesti näyttävän, jopa elokuvan visuaalisuutta muistuttavan lavasteen.

Täyden järjen ja tunteen Émilie

Nykysäveltäjiemme huippuun kuuluvan Kaija Saariahon toisessa Kansallisoopperassa esitetyssä oopperassa puhututtivat naiseuden kirot, mutta myös ilot. Päähenkilö Émilie du Chatelet oli 1800-luvun lahjakkaimpia fyysikkoja ja tiedenaisia. Saariahon oopperassa Émilie on täyttä järkeä ja tunnetta eli juuri niin monifasettinen kuin älykäs ihminen parhaimmillaan - ja pahimmillaan – on.
Ooppera on jaettu yhdeksään osaan ja sen käynnisti 1700-luvun muotisoitin cembalon tunnusmelodia, joka kuvasi työpöytänsä ääreen istahtaneen Émilien mietiskelyä hänen kirjoittaessaan kirjettä rakastajalleen Saint Lambertille, jolle hän odottaa lasta. Ranska on oopperassa Émilien tunnekieli, mutta hän puhuu myös englantia (älyn peili). Pitkä suhde valistusfilosofi Voltaireen edusti sekä älyn että tunteen täyttymystä, Émilien kaikin puolin täydellisintä suhdetta.

Neal Wilkinsonin kolmiulotteiset, sakaran muotoiset ja läpinäkyvät lavasteet toimivat Émilien moniuloitteisen henkilöhahmon eri fasettien ja moninaisen mielenmaiseman prismoina, joihin heijastettiin jokaisessa osassa Austin Switserin suunnittelemat videot. Aiheet ulottuivat kirjoituksesta fysiikan kaavoihin, tulenlieskoihin, kynttilänliekkeihin. Sakaralavastukset, videot ja musiikki muodostivat yhdessä visuaalis-auditiivisesti hyvällä tavalla puistattavan kokemuksen.

Wagnerin Nürnbergin mestarilaulajat on juoneltaan yksinkertainen: Nürnberniin tullut frankkilainen Walther von Stolzing (Mika Pohjonen) rakastuu kultasepän tyttäreen Evaan (Tiina-Maija Koskela) ja haluaa voittaa tämän mestarilaulukilpailussa itselleen. Suutari Hans Sachs (Ralf Lukas) auttaa Watheria neuvomalla. Sachsin oppipoika David (Tuomas Katajala) puolestaan rakastaa Magdaleneä (Niina Keitel). Muihin mestarilaulajiin kuuluu muun muassa Sixtus Beckmesser (Michael Kraus). Kaikki edellämainitut solistit osoittautuivat erinomaisiksi valinnoiksi rooleihinsa; erityisesti saksalaisten Wagner-artikulaatio lähenteli täydellistä. Myös italialaistyyppinen tenori Mika Pohjonen osoitti täyden kykynsä Wagner-lauluun. 5,5-tuntisen elämyksen kohokohtia olivat joukkotappelukohtauksen lisäksi lopun mestarilaulanta, joihin kuorokin osallistui täysin palkein.

Rita Dahl


Leoš Janaček: Ovela kettu
Kaija Saariaho: Emilie
Richard Wagner: Nürnbergin mestarilaulajat

julkaistu Kulttuurivihkoissa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale