Posts

Showing posts from June, 2015

Älyllinen vastarintataistelija

Älyllinen vastarintataistelija
Mystinen Djibla on nimi, jonka kuulen monen sãovi­centeläisen suusta. Djibla vaikuttaa vanhalta ja viisaalta eli haastattelemisen arvoiselta kapverdeläiseltä. Häntä on hyvä haastatella uudenvuodenpäivänä, kun kadut ovat hiljentyneet ja viimeiset Tito Parisin kuulijat ve­täytyneet takaisin nukkumaan.

Djibla on elävä muisto ajasta, jolloin Kap Verde oli Portugalin ikeen alla – vain vastarintataistelijoiden aktivismi sai aikaan lopullisen vapautuksen. Djiblan, 72, optikkoliikkeen alakertaan astuessaan on kuin valokuvausmuseossa. Kahteen huoneeseen on sullottu paitsi Djiblan objektiivit ja muut historialli­set tarvikkeet, myös valokuvien kehittämiseen 1950-luvulta lähtien tarvitut välineet. Djiblalla onkin suun­nitelmissaan perustaa valokuvausmuseo, jonne tulee esille kaikki tarpeisto mustavalkokuvien kehittämisestä muihin teknisiin vempaimiin.
Alun perin Maion autiolta saarelta peräisin oleva Djibla saapui São Vicenten saarelle nelivuotiaana isän muuttaessa t…

Naiseuden monet kasvot

Naiseuden monet kasvot
Uudessa näyttelyssään Minas Geraisin osavaltiossa, Muzabinhossa asuva kuvataiteilija Domingos Mazzilli esittää valokuvissaan itse historiasta tuttuja tai kuvitteellisia naisia, joille on keksinyt kuvitteellisen elämäkerran.
“Katsoin paljon elokuvia, luin elämäkertoja, minun maassani on reheviä naisia, kärsivällisiä sisaria.” Mazzillin todellisten hahmojen joukossa on myös kuvitteellisia henkilöitä, joita hän itse esittää já joille hän on kehittänyt elämäkerran. Kaikkein vanhin kuvatuista naisista on 1800-luvulla Kap Verdellä syntynyt Emerentina Capistrano,
Emerentina Capistrano syntyi 14.6.1878 Kap Verdellä. Hän oli järjestyksessä kolmas 14 sisaruksesta. Hän kävi peruskoulua neljänteen luokkaan asti, kunnes hänen isänsä otti hänet pois koulusta. 16-vuotiaana meni naimisiin Celin (José de Almeida Pereira Capistrano) kanssa ja sai kolme lasta. Esikoinen tuli hulluksi ja eli eristäytyneenä tilalla lähes näkymättömänä. Emerentinasta tuli leski 1929, kun hänen miehensä t…

Dorothea Lasky & CA Conrad

Dorothea Lasky (s. 1978)on runoilija, joka on valmistunut luovan kirjoittamisen maisteriksi Massachucettsissa sijaitsevasta Amherstin yliopistosta. Lasky on opiskellut myös psykologiaa. Hän on julkaissut kokoelmat Awe (Wave Books 2007), Black Life (Wave Books 2010) ja chapbookin Poetry is not a Project (Ugly Duckling Press 2011) ja toimittanut Katalanche Pressin chapbook-sarjaa. Lasky jatkaa Yhdysvalloissa voimakasta tunnustuksellisen runouden perinnettä. Hänen kokoelmansa sisältävät erityisesti seksuaalisuutta, halua, ihmissuhteita ja oman identiteetin löytymistä käsitteleviä runoja. Laskyn proosarunojen teemana on myös itsestä ja toisista ihmisistä sekä luonnosta vieraantuneisuus, runous ja taide.

Universumin kita huutaa nyt tuskasta
Jos Travis tapaa Monican mutta ei pidä Monicasta mikä hyötyä siitä on? Rakkaudella vailla tarkoitusta ei ole mitään käyttöä. Purppuranpunaisella iltataivaalla on sinikka. Hän ei ole mustarastas, vertavuotava rosoisen punainen ja puut ovat sinisiä. Lintujen kes…