Hybridiammattilaisten joukko

Hybridiammattilaisten joukko


Itsensä työllistäjät ovat ammatti- ja koulutustaustaltaan niin kirjava joukko, että minä kykenen tässä kirjoituksessa heidän joukossaan edustamaan pelkästään itseäni.
Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimuksessa todetaan yleisesti, että moni itsensä työllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla ja työssä on siksi pakkoyrittäjyyden makua. Yleisiä piirteitä itsensä työllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta.
Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli 152 000 15-64-vuotiasta itsensä työllistäjää. Heistä enemmistö on yksinyrittäjiä ja miehiä. He työskentelivät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin. Itsensä työllistäjä on monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä. On itsestäänselvää, että näin kirjavasta joukosta ei voi tehdä eri ammattiryhmiä koskevia yleistyksiä vaan on pikemminkin tehtävä tarkempaa tutkimusta ja tutkivaa journalismia jokaisesta ammattiryhmästä erikseen.
Yrittäjyystutkimuksessa on jo pitkään puhuttu mahdollisuus- ja pakkoyrittämisestä. Ensimmäiseen on vapaaehtoista vetoa, toinen kuvastaa tilannetta, jossa valinnan mahdollisuutta ei ole. Yrittäjyys on voitu ulkoistaa, jolloin täydellinen yrittäjäriski ja velvollisuus sote- ja TEL-maksuista on yrittäjällä itsellään tai voi olla kyse näennäisyrittäjyydestä, jolloin yrittäjällä ei ole oikeutta työprosessiin-, palkkaan ja -aikoihin. Ensimmäiseen ryhmään kuuluvia yrittäjiä tutkimukseen osallistuneista oli 55 prosenttia, toiseen ryhmään kuuluvia noin 9 prosenttia. Vaikka itsensä työllistäminen oli vaikeaa, valtaosa oli silti ryhtynyt yrittäjäksi omasta halustaan.
Pärnäsen ja Sutelan tutkimuksessa töiden määrää kysyttäessä selviää, että asiakkaita kaipaavat lisää eniten korkeasti koulutetut itsensä työllistäjät (37 prosenttia). Suurimmalla osalla vastaajista (62 prosenttia) asiakkaita oli sopivasti. Ongelmaksi koettiin heikko neuvotteluasema (20 prosenttia) ja peräti 40 prosenttia vastaajista joutui alihinnoittelemaan työtään. Parhaimmassa asemassa työn hinnan ja ehtojen määrittelyssä olivat tietotyön asiantuntijat. Hyvä neuvotteluasema oli 36 prosentilla vastaajista, kohtalainen 37 prosentilla ja heikko 26 prosentilla vastaajista.
Noin neljä kymmenestä joutui tekemään paljon töitä asiakkaiden hankkimiseksi ja tähän ryhmään kuuluivat erityisesti kulttuurialan ammattilaiset. Väitteeseen vastaaminen oli jossain määrin ristiriitaista; vaikka parilla kymmenellä prosentilla oli mielestään hyvä asiakasverkosto, he joutuivat silti näkemään paljon vaivaa asiakkaiden hankkimiseksi.

Minuuden hallitsematon tuottaminen


Pärnäsen ja Sutelan tutkimus koostui laadullisen esitutkimuksen lisäksi survey-tutkimuksesta, joka ajoittui syksyyn 2013. Vastaajissa oli tietotyön asiantuntijoita (15 prosenttia), kulttuurialan ammattilaisia ja käsityöläisiä (17 prosenttia), kaupan, terveyden ja tietotyön asiantuntijoita (14 prosenttia), palvelualojen työntekijäammatteja (24 prosenttia), rakennus- ja kuljetusalan sekä teollisuuden työntekijäammatteja (31 prosenttia). Vastaajat olivat toimineet itsensä työllistäjinä omalla ammattialallaan keskimäärin 11,5 vuotta.
Talouskriisistä 2008 alkanut yleinen työllisyystilanteen heikkeneminen on heijastunut vahvasti myös itsensä työllistäjien tilanteeseen. Pärmäsen ja Sutelan tutkimuksessa tyypillistä oli, että henkilön ammattiasemat vaihtelivat tutkimusvuoden aikana, ts. hän saattoi ansaita elantoa toisella ammattinimikkeellä kuin varsinainen työnsä. Tavallisinta oli palkkatyön tekeminen itsensä työllistämisen lisäksi. Apurahansaajista vajaa kolmannes (30 prosenttia) ja freelancereista kolmannes (33 prosenttia) oli vuoden lopulla samassa ammattiasemassa kuin tultuaan poimituksi otokseen.

Tutkimuksessa itsensä työllistäjien työaika oli usein rajoittamaton: joka neljäs teki yli 50 tunnin työviikkoa ja töitä riitti usein viikonlopullekin erityisesti kulttuurialan ammattilaisilla ja käsityöläisillä. Työn kuormittavuus näkyi työpäivän venymisenä; venymistä tapahtui noin neljänneksen kohdalla. Luonnollisesti työn kuormittavuuden kokemus vaihteli paljon ammattiryhmittäin ja oli suurempaa raskasta työtä tekevien rakennustyöläisten joukossa. Kuormittavuuden lisäksi itsensä työllistäjien työssä oli havaittavissa kenties palkkatyöläisiä suurempaa työn imua. Vajaa kolmannes vastaajista ei ollut pitänyt viimeisen vuoden aikana vähintään kahden viikon lomaa ja tärkein syy tähän oli, että heillä ei ollut varaa olla tekemättä töitä.

Luokkaan sidottujen minuuksien tuottaminen

Feministinen ja marxilainen sosiologi Beverley Skeggs tutkii kirjassaan Elävä luokka (Vastapaino 2014) luokkaan sidottujen minuuksien tuottamista. Erään tutkimuksensa yhteydessä hän selvitti erilaisia minuuden hallinnan tapoja. Hän kehitti propertising-käsitteen, jonka avulla voi ymmärtää resurssien muuttumista omaisuudeksi. Eräs taktiikka on affektien riisto. Tällaisen massiivisen affektiriiston kohteeksi joutuvat itsensä työllistäjät: Pitkät ja hallitsemattomat työajat, mahdottomuus pitää lomia ja ainainen epävarmuus ovat varmoja takeita siitä, että ainakin stressi on itsensä työllistäjien pysyvä seuralainen.
Skeggsin mielestä luokka on edelleen yksilöiden kokemusta selittävä tekijä. Sen voivat hylätä vain ne, joihin luokkaeriarvoisuus ei vaikuta eli eivät ainakaan työväenluokka tai muuten vain epävarmassa, huojuvassa luokka-asemassa olevat itsensä työllistäjät.
Elävä luokka -kirjassaan Skeggs halusi pohtia erityisesti heitä, jotka eivät ole arvon subjekteja. Thatcherilaisessa yhteiskunnassa nämä olivat esimerkiksi työväenluokkan edustajia. Skeggs selvitti millaisin keinoin työväenluokan edustajat saavuttivat arvokkuuden kokemuksen. Eräänlaiset arvottomuuden kokemukset ovat tuttuja myös itsensä työllistäjille, jotka elävät keskellä epävarmuutta, olivat kuinka hyviä tahansa.
Itsereflektoinnista, oman työn arvioinnista ja jatkuvasta itsensä kehittämisestä voi tulla suorastaan tarve itsensä työllistäjälle, pikemminkin kuin bulkkia tuottavalle päivätyöläiselle. Hyvyytensä on osoitettava ennen muuta itselleen. Weberiläinen protestanttinen etiikka nakuttaa takaraivossa: ei ole tarpeeksi hyvä ellet mylitä itseäsi joka kerta.
Habitus-käsitteen kehittäjä Pierre Bourdieu ymmärsi Skeggsin mielestä huonosti työväenluokkaa, mutta hänen analyysinsä keskiluokasta ja vallasta ovat edelleen päteviä. Bourdieun ja Loïc Wacquantin mielestä valta toimii väärinymmärryksen kautta; näin niiden, joille ovat kasaantuneet kunniamerkit ja valta, nähdään olevan luonnollisessa asemassa. Skeggs soveltaa ajatusta myös hierarkian alapäässä sijaitseviin; heidät on asemoitu rikollisiksi tai poissuljettu muuhun vähäiseen asemaan. En tee enempiä rinnastuksia...
Luokka ei ole kuitenkaan luonnollistettu kategoria, vaan sitä tuotetaan jatkuvasti erilaisissa materiaalisissa ja symbolisissa kamppailuissa ja Michel Foucault´n mukaan erilaisissa diskursiivisissa kamppailuissa. Itsensä työllistäjiä koskevaa puhuntaa näkyy silloin tällöin mediassa, kun elinkeinoelämän johtohenkilöt tai elinkeinoelämän intressejä puolustavat tahot ottavat kantaa työhön ja tehokkuuteen toivoen yleensä lisää tehokkuutta yleensä erityisesti suorittavan portaan työntekijöille ja toisaalta ollen valmiita joustamaan kaikista saavutetuista työsuhde-eduista ja solidaarisuuden nimissä vaatien työntekijöitä olemaan valmiita luopumaan palkankorotuksistaan.

TE-viranomainen on kehittänyt pitkäaikaistyöttömille ”kuntouttavasta työtoiminnasta” uuden uhkan itsensä työllistäjille. Kymmmenen euron tuntipalkalla melkein mitä tahansa tekevä, kuntoutettava halpatyövoima, jossa joukossa on kaikentaustaisia ihmisiä peruskoulu- ja lukiopohjasta ammattikoulun tai jopa yliopiston käyneisiin, kilpailee työtilaisuuksista pelkästään hinnalla, tuskin laadulla. Tämä luo luonnollisesti hintapaineita yrittäjillekin.

Skeggs hyödyntää myös Marxin vaihdon käsitettä, joka siis liittyy paitsi kuluttamiseen myös työhön. Tavaroilla on käyttöarvo ja vaihtoarvo, jotka pitää erottaa toisistaan: eri ryhmillä on erilaiset arvottamismahdollisuudet. Luokan asemointi vaikuttaa: työväenluokan projisointi moraalittomaksi luo omanlaisia käyttöarvoja, porvaristo puolestaan hyödyntää asemointiaan moraalisuuden, kurin ja itsehillinnän kautta muuttumalla estottomaksi. Skeggsille moraali on keskeinen käsite, koska se vaikuttaa siihen, mitkä näkökulmat kirjataan, millaista arvoa kertyy eri kentillä ja vaihdon mekanismeissa. Itsensä työllistäjien joukossa luonnollisesti konsultteina ja tietotyön asiantuntijoina toimivat henkilöt ovat aivan erilaisessa arvottamispositiossa kuin rakennusalan ammatilaiset.
Miten itsensä tylllistäjät on asemoitu yhteiskunnan moraalisessa matriisissa? Aika usein eivät mitenkään, tai huterasti: media puhuu puolesta, tai "asiantuntijat", joilta puuttuvat kokemukset aiheesta.  Monet ovat hiljaa, ammattinimike on niin moninainen, että kaikilla tuskin on analyysin teon kykyäkään, osa pelkää vähien työtilaisuuksiensa puolesta, joku ei halua profiloitua ”vaikeaksi tapaukseksi”. Ammattiliitot palvelevat erityisesti vakituisessa työsuhteessa olevia jäseniään ja freelancerit ja itsensä työllistäjät ovat se joukko, jonka etuja mikään liitto ei pysty kunnolla ajamaan.
Skeggsin lähtökohta on, että kategoriat ovat performatiivisia ja saavat aikaan Butlerin austinilaisessa merkityksessä toimintaa: sanat tuottavat retorisia tiloja. Skeggs soveltaa analyysiinsä myös Deleuzen ja Guattarin libidinaalisia kytkentöjä ja niiden purkamisia kutsuen tätä kirjaamiseksi: sosiaalisuuteen kuuluu merkityksi tuleminen. Kirjaaminen yhdistyy vaihtoon. Luokkataistelun synnyttää rajojen yli purkautuva energia. Bourdieun symbolitalouden käsitteellä Skeggs kuvastaa erilaisten pääomien (kulttuurinen, sosiaalinen, taloudellinen, symbolinen) vaihtoa.
Itsensä työllistäjien libidinaalinen energia kohdistuu kaikkiin; he ovat todellisia aikansa polyamorikkoja, valmiita prostituoimaan itsensä missä ja milloin tahansa. Ei todellakaan. Jos tällainen kuva on syntynyt, se on aiheutunut julkisuuden luomasta väärinkäsityksestä.
Itsensä työllistäjät ovat ammattitaustoiltaan ja koulutuksiltaan niin kirjava joukko, että ennemmin en toimisi heidän puhenaisenaan, vaan odotan, että eri ammattien ja koulutustaustojen edustajat nousevat rohkeasti pystyyn puhumaan omilla nimillään ja kasvoillaan.
Rita Dahl
kirjailija, vapaa toimittaja, valtiotieteiden ja filosofian maisteri

julkaistu Temen Meteli-lehdessä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale