Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, December 26, 2015

Villiintynyt Nenä ja Carmen

Ṥostakovitṥin Nenä kuului Kansallisoopperan loppuvuoden tapauksiin. Ṥostakovitṥ koki NEP-ajan Neuvostoliitossa vainon mutta myös hyväksynnän aikoja. Oopperasäveltäjänä hän ei kumartanut ketään;Gogolin Nenään (1927–28), jossa on huomattavan daniilharmsmaisia sävyjä, on ahdettu kaikenlaista materiaalia. Mitään toposanalyysiä on turha tehdä; musiikki etenee rakenteettomasti ja vallattomasti kuin mielenjuoksu. Ainoastaan takaa-ajot, ahdistelut ja väentungokset on merkitty selkeällä rumpujen pärinä -topoksella, ja ne dramaturgi oli hyödyntänyt laittamalla kansan tai pienemmän väkijoukon aiheuttamaan kaaoksen näyttämöllä.
On turha lähteä arvioimaan esityksen kaikkia kymmeniä henkilöhahmoja. Vladimir SamsonovKovaljovina tekee kuitenkin erinomaisen luonneroolin tinkimättä laulustakaan. Nenänsä menettävä Kovaljov on traaginen hahmo itsessään, samoin kadonneen Nenän toikkarointi valtioneuvoksena. Nenä ja sen omistaja kohtaavat kaikenlaisia koettelemuksia vallan, median ja kirkon edustajien muodossa. Gogolin absurdi satiiri ei ole juonellisesti kummoinen, mutta juuri vähäjuonisena se sopii erinomaisesti Ṥostakovitṥin tarpeisiin. Erityisesti kolmannen näytöksen juopotteluepisodi ja Nenän arvonalentamisjuonne jäävät parhaiten esityksestä mieleen.
Normaalia pienempi orkesterikokoonpano soitti päheästi; tosin dynamiikkoja olisi voinut käyttää vielä paremmin hyväksi.
Suomenlahden toisella puolella Estonia-oopperassa esitetty Carmen on takuuvarmaa viihdykettä täynnä hittejä. Helen Lokuta Carmenina oli esimerkillisen villi ja lauloi korkeatasoisesti ja hyvää, rempseää menoa saivat aikaan myös muualla kuin villeissä tanssikohtauksissa Fresquita ja Mércedès. Samaa villeyttä olisin toivonut myös kuoroon, joka vain väliaikaisesti riistäytyi irti. Don Josén (Robert Luc) aito ranskankieli paljasti, että liian monen virolaismieslaulajan ranskan diktio oli erityisesti puhuttuna erittäin kehnoa. Myös Rauno Elp Escamillona erottautui hyvällä ranskan ääntämyksellään.

Tuesday, December 22, 2015

Taiteilijoiden ja itsensä työllistäjien köyhyys

Tue Vertaisrahasto.fi:ssä Taiteilijoiden ja itsensä työllistäjien köyhyyteen pureutuvaa journalistista projektiani.

Itsensä työllistäjiin ja luovaan luokkaan kuuluvien eri alan taiteilijoiden toimeentuloa ja köyhyyttä koskevaa selvitystä ei ole tehty tietääkseni juurikaan. Onkin tärkeää antaa vihdoin köyhyydelle kasvot ammattiryhmittäin: köyhien joukko on niin kirjava, että sen käsitteleminen harmaana monoliittinä ei riitä. Ongelmana saattaa olla, että taiteilija esitetään mediassa lähtökohtaisesti köyhänä ja köyhyyteen tuomittuna ja että olemassa oleva tilanne luonnollistetaan ja normalisoidaan. Tätä normalisointia tapahtuu myös esimerkiksi taiteentutkimuksessa romanttisen taiteilijamyytin elättämisen kautta. Tällaisesta determinismistä ja normalisoinnista haluan sanoutua irti ja esittää taiteilijoiden köyhyyden olevasen seurausta rakenteellisista ongelmista, joihin haluan tutkivaa journalismia ja tutkimusraporttien johtopäätelmiä tai tietoja yhdistävin keinoin esittää parannusehdotuksia käytännön politiikkatoimien avulla. Tutkimus käsittelee niin itsensä työllistäjien luokka-asemaa ja sosioekonomista taustaa, toimeentuloa ja työn luonteen muutosta kuin terveyserojakin käytännön kokemusten avulla. Terveyserotutkimus lähtee siis siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudessa on eroja tuloluokittain. Tarkoitus ei ole tehdä sentimentaalisia nyyhkytarinoita, vaan esittää itsensä työllistäjät mahdollisesta ankeasta tilanteesta huolimatta sankareina, mutta heidän arkensa silti realistisessa valossa. Toteutustapa voi olla esimerkiksi taiteilijan arjen seuraaminen erityisesti silloin kun hän on oman taiteellisen työnsä parissa. On tärkeää tuoda usein korkeasti koulutettujen ammattilaisten todellisuus päättäjien tietoisuuteen ja vaatia poliittisia toimenpiteitä tilannetta korjaamaan. Ei ole oikein, että akateemisesti koulutetut tai muuten pätevöityneet ihmiset on tuomittu köyhyyteen ja ettei heillä ole varaa maksaa itselleen eläkettä tai mahdollisesti jopa sosiaali- ja terveysmaksujaan. Tutkivan journalismin ”kohteet” Rapartisti Mercedes Bentso (s. 1993) on kotoisin Itä-Helsingistä, jossa varttui yksinhuoltajaäidin lapsena, kertonut avoimesti koulukiusaamiskokemuksistaan ja omasta huumeidenkäytöstään. Hänellä on diagnosoitu myös ADHD. Bentso on Vasemmistonuorten jäsen ja oli eurovaaleissa 2014 Li Anderssonin tukijoukoissa. Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto myönsi hänelle Yhteiskunnallisen tietoisuuden herättäjä 2013 -palkinnon. Morgan Courtnay Devereaux Mäkelä (1971) on tehnyt lavaesityksiä eri kokoonpanoissa, näytellyt televisiosarjoissa Poikkeustila, Tukka auki, Helsingin Herra, näytellyt lyhytelokuvissa Ghosts, I`ve only just begun, juontanut tapahtumia, tuomaroinut laulukisoja, kouluttanut malleja catwalkille ja järjestanyt yritystapahtumia. Morganilla on oma klubi-ilta Cafe Mascotissa. Morganista on tehty televisiodokumentit \"Hei me mekkoillaan\" \"Morganin Valinta\". Sanna Paula Mäkelä (s. 1978 Oulussa) on Helsingissä asuva teatteriohjaaja ja dramaturgi sekä kirjoittanut sanoja lauluihin. Viimeisimmät isommat työt 2013 Savoy-Teatteri: Tumma ja Hehkuva Veri (ohjaus & dramatisointi, sekä laulujen sanoitus yhteistyössä säveltäjä Jukka Linkolan kanssa), 2014 Itä-Uudenmaan Teatteri/ÖstraNylands Teater: Tove Jansson: Sent November työalue:ohjaaja. teos oli osa Tove Janssonin 100-v juhlavuoden virallista ohjelmistoa, esityskieli ruotsi. Vuosina 2011-2014: Helsinki-Päivän virallinen ohjelma, tilaustyö: \"Kerran Kallion Kaduilla\"-kävelydraama. (käsikirjoitus, dramaturginen rakenne sekä ohjaus) Teos toteutetaan joka vuosi kaduille kymmenien vapaaehtoisten voimin jalkautuvana teatterina, teos sijoittuu aina eri historialliseen aikakauteen Kallion historiassa. Mäkelällä on myös vahva musiikkitausta joka näkyy hänen töissään vahvasti. Tulossa on Sibeliuksen 150-juhlavuoteen liittyvä esitys sekä musikaali Jukka Linkolan kanssa. Mäkelä on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja musiikin kandidaatti. Projektin koordinaattorina ja reportaasien toteuttajana toimii kirjailija, toimittaja, Rita Dahl, joka lisää aihetta koskevaa tietämystä toteuttamalla reportaaseja eri alojen taiteilijoista ja yhdistämällä reportaasimateriaaliin myös aihetta koskevaa tutkimusta. Dahl on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri ja myös 15 vuotta klassista laulua opiskellut klassinen sopraano. Reportaaseissa käytetään lähteinä esimerkiksi Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimusta ja Beverley Skeggsin kirjaa Luova luokka (Vastapaino 2014) sekä Göran Therbornin terveyseroihin pureutuva Eriarvoisuus tappaa (Vastapaino 2014). Journalistinen työosuus koostuu siis kirjallisuuden ja raporttien lukemisesta, tutkivasta ja osallistuvasta journalismista sekä kirjoittamisesta. Tuloksena on juttu eri alojen taiteilijoista, joka julkaistaan Ytimessä. Tutkimuksellista taustaa Beverley Skeggsin mielestä luokka on edelleen yksilöiden kokemusta selittävä tekijä. Sen voivat hylätä vain ne, joihin luokkaeriarvoisuus ei vaikuta eli eivät ainakaan työväenluokka tai muuten vain epävarmassa luokka-asemassa olevat itsensä työllistäjät. Pidän Skeggsin näkemystä lähtökohtanani: luokkatutkimuksen aika ei ole ohi ja käytännössä Pärnäsen ja Sutelan raportissa todetaan, että moni itsensä työllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla ja työssä on siksi pakkoyrittäjyyden makua. Yleisiä piirteitä itsensä työllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta. Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli152 000 15-64-vuotiasta itsensä työllistäjää. Heistä enemmistö on yksinyrittäjiä ja miehiä. He työskentelivät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin. Itsensä työllistäjä on monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä. On itsestäänselvää, että näin kirjavasta joukosta ei voi tehdä eri ammattiryhmiä koskevia yleistyksiä vaan on pikemminkin tehtävä tarkempaa tutkimusta ja tutkivaa journalismia jokaisesta ammattiryhmästä erikseen.

Thursday, December 17, 2015

Taiteilijan pää, oma

Taiteilijan pää, oma

Oikeisto on vuosikymmenten ajan ajanut ns. velkatalousajattelua poliittisin toimin. Julkisen kysynnän ja velan leikkaaminen osuisi kantapään kautta muutenkin kaikkein vaikeimmassa asemassa oleviin itsensä työllistäjiin, heidän joukossaan taiteilijoihin.

Kun julkista kysyntää ja velkaa vähennetään, luovutaan samalla vuosikymmenten tai -satojen aikana rakennetusta hyvinvointivaltiosta ja sen perusteista. Keynesiläinen talouspolitiikka on jo heitetty nurkkaan, monetarismin opit seuraavat perässä kun rahapolitiikkaa merkittävämmäksi voimaksi ovat nousseet finanssimarkkinat. Suunnanmuutoksella on paitsi järjestelmä-, myös yksilötason seuraukset. Pahimmin ne kostautuvat itsensä työllistäjille, joiden etuja ei yksikään ammattiliitto muutenkaan aja.

Julkisella velalla kustannetaan yleensä hyvinvointivaltion perusta eli hyvinvointipalvelut ja osittain tulonsiirrot. Velkatalousretoriikkaa suitsuttava oikeisto haluaisi nostaa eläkeikää, pienentää tulonsiirtoja ja saada edunsaajat tekemään vastineeksi eduille työtä eli kaiken kaikkiaan lakkauttaa ns. hyvinvointivaltion ja sen perustan.

Työ ja työnteko ovat olleet murroksessa jo vuosikymmenten ajan. Yksityiseltä sektorilta julkiselle sektorille ovat siirtyneet tuoton kasvuodotukset ja omistajien ajattelu. Euroopan Unionin myötä palvelutuotannon yksityistämistä ei nähdä uhkana vaan mahdollisuutena – tietenkin lähinnä jatkuvaa tuottavuuden kasvua tuotannontekijöiden hintaa nostamatta tavoitteleville yrityksille.

Yritysten tuotto-odotuksista tullessa tärkein prioriteetti, irtisanomisista, lomautuksista ja muista työntekijän etujen heikennyksistä tai lopettamisista on tullut arkipäivää. Omistajille haetaan lisäarvoa arvon noususta ja tämä on johtanut esimerkiksi media-alalla jatkuviin irtisanomisuutisiin. Arvoketjussa voi karsia tuotannontekijöistä lähinnä tuotantokustannuksista eli työvoiman hinnasta ja saavutetuista eduista tai resursseista eli luonnonvaroista.

Media-alaa koskee muutenkin yleinen kriisiytyminen, uudenlaisten ansaintalogiikkojen etsiminen printtimedian merkityksen vähenemisen, digitalisoitumisen ja kansalaisjournalismin vallatessa sosiaalisen media myötä alaa. Pahimmin kärsivä osapuoli tässä kehityskulussa ovat työntekijät, joiden työtä siirretään edullisemman tuotannon maihin tai joiden työ joutuu kokonaan leikkausten kohteeksi pääomakustannusten säästöjä haettaessa.

Taiteilijan pääoma

Maurizio Lazzaraton väittämä on yksinkertainen: finanssitalous jakaantuu pääoman omistajiin (velkojiin) ja sitä omistamattomiin (velallisiin) ja tämä suhde on luonteeltaan velkasuhde. Velkatalous on Lazzaraton mukaan osuvampi termi kuin finanssitalous tai -kapitalismi ja sen väkivaltaa on lisätty arvopaperistamisella (johdannaiskauppa), joka on saanut sen riistäytymään hallinnasta.

Taiteilija omistaa vain pääomansa, jota ei useimmiten voi mitata rahassa. Pääoma on yhteydessä taiteilijan brändin arvoon; brändiarvo korreloi yleensä julkisuuden määrän kanssa. Mitä enemmän julkisuutta, sitä suurempi brändiarvo. Kuten tunnettua, julkisuus ei kohdennu demokraattisesti, vaan keskittyy niille, jotka toimivat mediaseksikkäillä aloilla tai tekevät jonkun yksittäisen teon, joka herättää median mielenkiinnon.

Brändin rakentaminen on pitkäjänteistä puuhaa ja yleensä sitä ei voi valtajulkisuudessa hallita. Pienet marginaalissa oman viestinnän hoitajat ovat asia erikseen, me voimme hoitaa oman PR:mme aika paljon haluamallamme tavalla. Merkittävää brändiarvoa, joka hyödyttää toimeentulemista, kertyy yleensä kuitenkin vain valtajulkisuudessa paistatteleville taiteilijoille.

Pelkällä älylläkään ei voi brändätä itseään; massaälykkyys on yleistynyt 1970-luvulta lähtien. Kriittinen massa haluaa tulla tunnetuksi älystään tutustumalla vähintään pintajulkisuudessa liikkuviin, yleisesti hyväksyttyihin teoksiin. Näitä yleisissä keskusteluissa lainaamalla suuri yleisökin voi yrittää profiloitua jos ei suoranaisena intellektuellina, ainakin älyn ystävänä.

Kiista aineettomista oikeuksista

Musiikin, kirjallisuuden, teatterin (kirjoittaminen), median alalla taiteilijan kauppatavaraa ovat tekijänoikeudet, immateriaalioikeudet. 2000-luvulla immateriaalioikeuksista on tullut myös jatkuvia kustannussäästöjä hakeville yrityksille edullisen arvonnousun väline. Arvonnousua voidaan hakea digitalisoituneessa maailmassa jopa asiantuntija-työntekijöiden työpanoksesta.

Suuret mediayhtiöt hakevat uutta ansaintalogiikkaa kaappaamalla kaikki tekijänoikeudet eli oikeuden uusiokäyttää jo julkaistua juttua tai monistaa sitä eri medioissa. Digitalisoitumisen ja (printti)journalismin kriisiytymisen myötä yleistynyt kansalaisjournalismi sosiaalisessa mediassa ei tule kuitenkaan koskaan korvaamaan pitkää viestinnän alan koulutusta ja eri alojen asiantuntemusta.

Yritykset kehittelevät myös muunlaisia tapoja hyödyntää luovien alojen tekijöiden työtä mahdollisimman edullisesti tai ilmaiseksi. Kun lainsäätäjät kokoontuvat kabinetteihinsa pohtimaan uusia aineettomien oikeuksien määritelmiä, luovan alan tekijät kamppailevat konkreettisesti oikeuksistaan arjessaan.

Joukkorahoituksesta (crowd sourcing) ja muunlaisista suuren yleisön osallistamistoimenpiteistä (common licence-ohjelmistot) on tullut yrityksille edullisen arvonnousun väline. Huolestuttavaa on, että monet kriittisinä itseään pitävät toimijat levittävät joukkoistamisen tai common licence-ajatuksen ilosanomaa ajattelematta, että kyseessä on samalla pörssiyritysten keino lisätä tuotteidensa markkina-arvoa luovan työn tekijöiden kustannuksella.

Vuosia sitten Sanoma Osakeyhtiön veistoksellisen lasitalon eteen olivat kokoontuneet lähes kaikki keskeiset tekijänoikeusjärjestöt jäsenineen puolustamaan luovan alan tekijöiden oikeutta myydä ja kaupata tekijänoikeuksiaan. Massiivinen mielenosoitus oli pahanenteinen; kun markkinoiden johtava toimija saisi oikeutuksen aineettomien oikeuksien riistoon kalliiden asianajajien avulla, myös pienemmät ja suuremmat mediayhtiöt seuraavat mallia.

Mitä Sanoma edellä, sitä pienet perässä.

Rita Dahl


Lähteet:

Lazzarato, Maurizio. Velkaantunut ihminen. Tutkijaliitto 2015.

julkaistu uusimmassa Liberossa

Tuesday, December 15, 2015

Tehokkaita näyttämökuvia

Tehokkaita näyttämökuvia
Reija Wäreen ohjaama Ravelin L´Enfant de sortilègen näyttämökuvat koostuivat päähenkilölapsen mielen liikkeistä todellisuuden ja unimaailman välillä. Juuri surrealistiset, lyyriset, kauniit ja rujon naturalistiset näyttämökuvat ja niiden taustalla kuvittavat projisoinnit tekivät Ravelin pojan sisämaailmaa kuvaavasta minioopperasta tehokkaan ja toimivan.
Ravel upotti musiikkiinsa myös aikakaudelle tyypillisiä vaikutteita vaudevillesta, jazzista ja pariisilaisten jazzpaikkojen hämyisyydestä ja houkuttelevuudesta. Jenni Valorinnan projisoinneista tehokkaimpia olivat luonnonmaisemia imitoivat projisoinnit, laulajien kasvoprojisoinnit tavoittelivat ranskalaiselokuvien kuvakulmia tuomatta mitään uutta auringon alle.
Erica Backia ei hehkutettu turhaan kapinoivan pojan pääroolissa (mezzot hoitavat housuroolitkin), mutta myös muita karrikoituja ja tehokkaita pienen pojan painajaisunien hahmoja oltiin luotu lavalle.
Narratiivisuus tai uusi vaihe
Martina Roosin ohjaama ranskalaisten laulujen osuus eteni joko yksittäisen laulajan lauluvalintojen narratiivisena jatkumona (Robert Näse, Toomas Kolk) tai yleistä narratiivisuutta eteenpäin vievällä uudella esityksellä. Näsen esittämä hullun, yksinäisen miehen mielenmaisemaa kuvaavat Le Bal masque -laulut tarjosivat narratiivisuuteen oivan tilaisuuden. Esitys eteni jouhevasti myös yleistä juonenjuoksutusta uuteen suuntaan vievillä lauluilla. Ranskalaisen lauluperinteen impressionismia parodioitiin Roosin ohjauksessa usein turhankin alleviivaavasti; sentimentaalisesti sydänvertaan vinguttava viulisti Punkerin taustalla oli jo liikaa.
Syvimmin väräytti Tuuri Dede drama queen -tyylisellä esiintymisellään vauhdikaste esiintymistä vaativissa Kurt Weill-lauluissa Je ne t´aime pas ja Youkali, Juho Punkeri lyyrisellä tenorillaan, elegantilla ääntämyksellään ja roolihahmonsa traagisella olemuksella. Punkerin ja Saara Kiiverin äänet ja eteerinen esiintyminen sopivat yhteen kuin nappi paitaan Ernest Chaussonin Le temps des lilas -laulussa.
Rita Dahl

julkaistu uusimmassa Kulttuurivihkot-lehdessä

Monday, December 14, 2015

World Poetry Yearbook 2014 (China)



Verdi: D´amor sull´ali rosee (Il Trovatore), concert in Balder Hall 31.10.

https://www.dropbox.com/s/4txh1m10szq8m4v/Rita.mp4?dl=0

Saturday, December 12, 2015

Giles Goodland: Runoja

1938

Aurinko paistoi, kun ei muutakaan voinut

kaikkien kotien ylle Amerikassa lankeaa synkkä varjo

ja tuhon tuoja on runoilija

katuonnettomuus, sattumalta kuultu riita, tietty sävy äänessä, liian lähelle tulevat kasvot

mies, joka työntää puhaltamalla itseään ilman läpi laatikkoon

silmäili sisemmän Alaskan erämaata tänään etsien

ajatukseni oli: ”Kautta Joven, olen kadottanut muistini; mikä ongelma

olet molekyyli joka sisältää minun eri atomikokemuksiani, mutta

äkkiä maa laajenee ilmapalloksi

valkoisissa puuvilla-alushousuissa – plus kuutoset tai mahdollisesti plus kahdeksikot ja eteen kiinnitettyinä tavallista suurempi seuran neula jossa on enemmän helmiä kuin viitsit laskea

parhaat käärmehelmet jotka olen koskaan nähnyt, hän järkkää sinulle helmen jokaista siellä olevaa merkkiä vastaan. Meistä tulee rikkaita nyt”

sanoi hän mitä vain, joku nyökkää päätään ja huutaa ”aamen!”

miehekkäällä tavalla se panee toimeksi ja ajelee sinut, nopeasti ja läheltä, ensimmäisen kerran kun laitat sen kasvoillesi

jätti itsemurhaviestin hävittääkseen jälkensä ja katosi.

1985

Jonkin onnettomuuden liikkeellelaittamana: paperin tekstuuri, tahrat, kuoriutumiset, kynänvetojen koristeluja, diagrammit

tapa käyttää Atsteekki-piktogrammeja kuljettamaan kristittyjä ideoita kuten

pitkittäispoimujen sarjaan heitetty limakalvo

epäjatkuvuudet lehden taitekertoimissa määrittävät

lukijaa tekstillä operoivana

eläimen sanattomuus haastaa tilan puhdistusominaisuudet

jupit kaivavat rennosti taskustaan kullattua muovia ostaakseen 70 $:n muovipalmupuun tai 1500 $:n plasmakellon

äidit suunnittelevat ”pinkkejä bileitä” tyttäriensä ensimmäisten kuukautisten kunniaksi

jättiantenni voi syöstä unimateriaalin syvempään rauhanomaiseen tilaan

joka kiihdyttää ruumiin sähköimpulsseja siinä määrin että kovin asettuneet katsojat räjähtävät tuoleissaan

meillä on taivaskoukkuja ja kantopaareja ja vasenkätisten jakoavaimia

voiteita jotka sisältävät stabiloituja istukan solu-uutteita

pään sisällä nopea saavuttaa hitaan kun hidas on kiertänyt osan matkaa

unelmoi luonnollisimmasta tavasta saavuttaa ratkaisu.


1999

Itse sonetin kirjoittamisen akti muodostaa tuosta teosta merkitsijän

mutta 1900-lukua, hän päätteli, ilmaistaan parhaiten sen omassa mediassa

ihmisaivoihin verrattu yhteisö, jonka muodostavat yksilöt toimivat niin monina

hakukoneina ja tiedonlouhijoina jotka päättävät itse kuinka tieto täytyy strukturoida

jokaista henkilöä näyttää motivoivan kiireinen mutta turha yksityinen agenda. Nainen yrittää hellästi syöttää leivänmuruja origamiankalle

yliopistoprofessorit puolustautuvat omilla kyberavaruustaktiikoillaan

tartuttavat tuhansia tietokoneita ja ylikuormittavat sähköpostijärjestelmiä ympäri maailmaa

ja tuhannet lähteet ilmaantuvat nopeammin kuin

kelloa uhmaava maailma jossa talousmarkkinat pyörivät jatkuvasti ja uutiskanavat lupaavat loppumatonta

antamista. Jokaista nappia painavaa vierailijaa kohden saa joku nälkäinen maailmassa aterian

minä lensin paikan yli kerran. Se oli pimeä ja näytti aivan Bristolilta. En voinut uskoa

että Hallitus oli valmistautumassa tietotalouteen uudessa

vuodet nopeasti liikkuvassa montaasissa unohtumattomista hetkistä kera musiikin ja skrollaavien uutispalojen

läpi vuosisadan runouden ja kaikki korostaa kuinka tärkeää on ajatella kirjallisuutta ympäröivien historiallisten tekstien kutomina ja niitä kutovina teksteinä.

Giles Goodland on Lontoossa asuva ja Oxfordissa työskentelevä runoilija ja ensyklopedisti, joka on julkaissut neljä runokokoelmaa. Viimeisin kokoelma A Spy in the House of Years (Leviathan 2001) koostuu sadasta 1900-luvun yksittäiselle vuodelle omistetusta runosta ja sen jokainen säe on lainattu jostakin ko. vuonna ilmestyneestä julkaisusta.


julkaistu Tuli & Savu 83/2015:ssä

Wednesday, November 25, 2015

Valkoisen raivon kantajat

Valkoisen raivon kantajat

Arto Halosen uusin dokumenttielokuva Valkoinen raivo esittää kiusatun tarinan. Hänellä on aiheesta omia kokemuksia.

Halosen mielestä eriarvoistuva maailma arvostaa paremmuutta ja muiden tönimistä vaikka ihminen ei ole luontaisesti paha.

Halonen vietti lapsuutensa Joensuussa ja oli pari vuotta lähinnä sanallisesti kiusattu.

- Olen joutunut näkemään ja kokemaan koulukiusaamista myös omassa historiassani. Siksi olen pitkään miettinyt, että haluan käsitellä aihetta myös elokuvan keinoin. Valkoinen raivo -elokuvassa on paljon kiehtovia ja silmiä avaavia elementtejä, jotka halusin kertoa.

Halosen mielestä elokuva on myös paras keino vaikuttaa ja nostaa koulukiusaaminen keskusteluun. Koulukiusaaminen nousee esiin lähes jokaisen kouluampumisen yhteydessä.

- Yhteisömme ei ole riittävästi analysoinut ja ymmärtänyt kiusatun kokemusta ja prosessin aiheuttamia itse- ja joukkotuhoisia mekanismeja. Muutosta on vaikea saada aikaan, jos ei todeta ja ymmärretä ihmismielen mekanismeja ja jos ei kyetä niitä hoitamaan.

Art Films Production, Suomen Mielenterveysseura, Koulukino ja VLMedia järjestävät koulukiusaamista, varhaisen ja nopean puuttumisen tärkeyttä sekä mielenterveys- ja sosiaalityön merkitystä esiintuovan kiertueen.

27.11. ensi-iltaan tulevan elokuvan ohessa kierretään ensi keväänä kouluja.

Kristillisyys ei suosi itsen puolustamista

Valkoisen raivon päähenkilö, aristokraattistaustainen Lauri joutuu koulukiusatuksi varhain fyysisesti, mutta myös suullisesti. Hän pakenee älyllistämiseen.

- Yliälyllistäminen on vaarallinen keino suojella itseään. Kristinusko on ylevää ajattelua, mutta kilpailuhenkisessä maailmassa, jossa vahvat sysäävät syrjään heikot on ajankohtaista kysyä: miten yksilöllä on lupa puolustautua ja puolustaa itseään.

Kymppejä kotiin tuova priimus sai viktoriaanisen kotikasvatuksen, jonka perustan kiusaaminen romahdutti: isänsä menettänyt poika ei edustanut enää aristokratian ylemmyyttä, vaan oli yh-äidin lapsi.

Kristillisen kotikasvatuksen saanut Lauri ei puolusta itseään. Friedrich Nietzschen ajatukset hyvästä ja pahasta alkavat viehättää häntä.

Lauri miettii, millaista tuhoa aiheuttaa umpimetallinen pesäpallomaila: irtoaako iskusta vain otsa, koko pää, vai onko aito miekka tyylikkäämpi koston väline. Erilaiset miekat japanilaisesta katanasta viikinkimiekkaan tulevat tutuiksi.

Luonnonlahjakkuus alallaan

Myös ihmisyhteisön kateus aiheuttaa kiusaamista, sen tietää alallaan palkintoja kahminut Halonen.

Yliopistossa Laurista tulee hetkessä tutkimusryhmän jäsen ja häntä aletaan kadehtia.

- Yliopistomaailma on säilynyt pitkään pyhänä, koskemattomana alueena, vaikka kilpailu ylimmälle pallille pääsystä on siellä aivan yhtä veristä kuin muualla. Yliopistossa vaikuttavat aivan samat mekanismit kuin muissa ihmisyhteisöissä.

Halosen kiinnostus Laurin tarinaan heräsi hänen luettuaan Suomen Kuvalehdestä Katri Merikallion haastattelun alallaan menestyneestä tutkijasta Laurista, joka inspiroi Halosta elokuvan tekemiseen. Hänen oli pakko tarttua aiheeseen, kun se nousi pari vuotta myöhemmin uudelleen esille sosiaalisessa mediassa. Taustalla oli halu käsitellä myös omia kiusaamiskokemuksia.

- Pitää uskaltaa avata keskustelua aiheesta niin, että keskiössä ovat kiusatut. Eristettyjen joukossa on monia hienoja ihmisiä.

Halonen muistuttaa, että myös kiusaamisen vastainen työ ja valistus kehittää hienovaraisia tapoja olla toista ylempi, koska yhteiskunta suosii tätä.

Koulukiusatut keskuudessamme

Kaikille ei käy yhtä hyvin kuin Laurille. Elokuvan alatekstinä ovat dokumentaariset vilahdukset koulusurmista, joita Suomessa on vuosien varrella nähty Rauman vuoden 1989 ampumistapauksista Kauhajoen surmiin vuonna 2008.

- Ongelmana on, miten tunnistaa valkoisen raivon kantajat. Koulusurmaajat ovat monesti hiljaisia, syrjäänvetäytyviä ja älykkäitä. Heistä ei monesti arvaisi, että he ovat raivoa täynnä ja voisivat syyllistyä sellaisiin hirmutekoihin. Breivikiä analysoi kaksi tutkijaryhmää, joista toinen piti häntä psykoottisena skitsofreenikkona, toisen mukaan hän oli normaaliälykäs henkilö, joka oli tietoinen jokaisesta teostaan.

Tutkijoiden mielestä yhteistä valkoisen raivon kantajille on dehumanisaatio: yhden ihmisen julman teon yleistäminen.

Elokuvan päähenkilön valkoinen raivo saavuttaa sellaiset mittasuhteet, että hän alkaa hakea tietoa eri asetyypeistä, rakastaa ajatusta suvereenistä voimankäytöstä ja apokalyptisestä joukkotuhosta (vaikka tietää ajatuksen olevan eettisesti väärin), alkaa ampua isokaliiberiisilla aseilla, tutkia ballistiikkaa ja aseiden reaktioita erilaisiin lämpötiloihin sekä katsoa elokuvia, jotka käsittelevät aggressiota ja suvereenia voimankäyttöä.

Tuhoisa valkoinen raivo

Valkoista raivoa voitaisiin Laurin mielestä käyttää erikoisjoukkojen tai terroristien koulutuksessa. Kiusaaminen on eräänlaista erikoisjoukkojen koulutusta: dissosiaation avulla operaation toteuttavat tunnekylmät tappajat.

Valkoisen raivon tuhoamis- ja kidutusfantasioiden toteuttamiselta Laurin pelasti lentopallo ja psykiatrin johtama terapiatyöskentely. Laurista tuli väkivaltakäytökseen perehtynyt tutkija, joka on puhunut aiheesta monissa kansainvälisissä kongresseissa.

Faktaboksi

Menestynyt elokuvaohjaaja

Halosen dokumenttielokuvat ovat herättäneet paljon yhteiskunnallista keskustelua ja saaneet lukuisia kansainvälisiä palkintoja. Ensimmäinen teatterilevitykseen tullut pitkä fiktioelokuva Prinsessa (2010) toi hänelle muun muassa valtakunnallisen mielenterveyspalkinnon.

Hän sai vuonna 2005 Suomi-palkinnon. Lisäksi hänelle on myönnetty Helsingin kaupungin kulttuuripalkinto vuonna 2010 ja Euroopan Unionin humanitaarinen palkinto vuonna 1998. Halonen on perustanut DocPoint -festivaalin.

Turkmenistanin pyhää kirjaa käsittelevä Pyhän kirjan varjo on eräs levinneimmistä suomalaisista dokumenttielokuvista maailmalla ja se oli ehdolla vuonna 2008 Euroopan elokuva-akatemian parhaan dokumenttielokuvan palkinnon saajaksi.


Rita Dahl

julkaistu Iltasanomissa 24.11

Monday, November 16, 2015

Katveisiin jäänyt naissäveltäjä

Katveisiin jäänyt naissäveltäjä

Markus Virtasen
järjestyksessä toisen oopperan aiheena on Ann-Elise Hannikainen, naissäveltäjä, joka jäi kuuluisan miehensä Ernesto Halffterin (upeaääninen Simon Barrad) varjoon. Ensimmäisen oopperansa Valon ääni pohjana hänellä oli Tomi Kontion joulukertomus. Sävellystä hän on opiskellut Lotta Wennäkosken ja Jovanka Trbojevicin johdolla.


Hannikaista laulaa oopperassa viisi naisääntä, joiden tulkitsen edustavan Hannikaisen luonteen eri fasetteja. Joukosta löytyy niin hänen espanjalainen kuin suomalainen puolensa. Erityismaininnan Hannikais-äänistä ansaitsee kaunisvärisen ja upeasti soivan instrumentin omaava Anna-Maija Perttunen.


Kerronta etenee kronologisesti joitakin aikasiirtymiä lukuunottamatta. Diplomaatin tytär matkusteli maailmalla paljon ja 22-vuotiaana hän alkoi opiskella pianonsoittoa Sibelius-Akatemiassa Tapani Valstan johdolla. Valmistuttuaan hän sairastui ja lähti maailmalle. Tunnin mittainen ooppera huipentuu Hannikaisen uran kliimaksiin; pianokonserton säveltämiseen ja soittamiseen Helsingin Juhlaviikoilla 1976.


Ida Heimosen ohjaus ja Heimosen ja Virtasen libretto on postmoderni luonteeltaan: Hannikaisen elämään sukelletaan fragmenttien avulla, toteutus on monitaiteinen yhdistelmä tanssia ja musiikkia ja tekstit on avuliaasti projisoitu seinälle. Kielellisesti sulatetaan yhteen kaikkea kadun kielestä ylevään. Vaikuttavat nykytanssia ja jopa balettia yhdistävät koreografiat on suunnitellut Riina Salmi.


Heimonen on toiminut ohjausassistenttina Kansallisoopperassa (Saariahon Émilie) ja Ilmajoen oopperajuhlilla (Kuusisto: Elämälle). Uuden oopperan kantaesitys on aina iso asia ja on hienoa, että Metropolian kaltainen oppilaitos tukee näin isojen projektien toteutumista. Myös käsiohjelma sisältää poikkeuksellisen kattavasti tietoa kaikista projektiin osallistuneista.


Ooppera "Säveltäjä Ann-Elise Hannikainen". Sävellys: Markus Virtanen Libretto: Ida Heimonen ja Markus Virtanen. Ohjaus: Ida Heimonen. Metropolia, konserttisali, Ruoholahdentori 6, Helsinki. Esityksiä vielä 15.11., 17.11. ja 19.11.


Ann-Elise Hannikainen -oopperan kotisivu

Monday, November 09, 2015

Hallitusti romantiikasta dodekafoniaan

Hallitusti romantiikasta dodekafoniaan
Pianisti Aura Go osoitti kolmannessa väitöstutkintokonsertissaan hallitsevansa sekä romantiikan vaatimat jatkuvat topossiirtymät Sturm & Drangista seesteisempään vaiheeseen että dodekafonisuuden edellyttämän modernimman soittotyylin. Einojuhani Rautavaaran laulusarjassa Matka baritoni Juha Kotilainen osoitti äänensä taipuvan myös dodekafonisuuden edellyttämään ilmaisuun.
Rautavaaran Rakastava-laulusarja antoi sopraano Jenni Lättilälle mahdollisuuden näyttää dramaattisen sopraanonsa kaikenlaisia fasetteja Rilken runoihin perustuvissa lauluissa. Herkästi rakastumisen kohteen sublimoivasta rakkauslaulusta rakastetun kuolemaan ulottuvassa laulusarjassa laulajalla ovat käytössä kaikki keinot dramaattisuudesta hiljaiseen lauluun. Sibeliuksen näyttävissä lauluissa Norden ja Kaiutar Lättilän tyylinen isompi ääni pääsi myös hyvin oikeuksiinsa.
Myös baritoni Juha Kotilainen sai alkuvaikeuksien jälkeen maskuliinisen baritoninsa resonoimaan monella tavalla Sibelius-laulujen edellyttämästä impressionismista (esimerkiksi Kyssens hopp) näkkilaulujen (Under strandens gränar, Näcken) edellyttämään maskuliiniseen voimaan ja uhoon.
Aura Gon soittotapa ulottui hyvin maskuliinisesta hallitusta voimankäytöstä äärimmäisen herkkään impressionismiin. Säestäjänäkin Aura Go oli hyvällä tavalla solistinen peittämättä silti laulajia.
Konsertti päättyi koskettavasti Rautavaaran Aleksis Kivi-lauluihin, erityisesti toisteiseen melodia-aiheeseen perustuvaan Sydämeni lauluun. Laulajat ja pianisti koskettivat kaikki. Tämä konsertti oli koskettavan ilmaisun juhlaa.
Rita Dahl
Aura Go, Jenni Lättilä, Juha Kotilainen
Musiikkitalo, Camerata julkaistu Kulttuurivihkoissa

Wednesday, November 04, 2015

Validian kirjailijavierailu - kutsu kirjailija luennolle

Sydäntä lämmitti, kun kouluvierailulla opiskelijat olivat tehneet suurella sydämellä julisteitaan. Vierailin erityisryhmien ammattikoulussa Validiassa Järvenpäässä. Opiskelijat esittivät myös hyviä kommentteja ja kysymyksiä ja luennolla syntyi keskustelua muun muassa kirjailijan työstä, kustantamoista, niiden profiileista ja roolin muutoksesta. Minut saa tilata edullisesti puhumaan työstäni kirjastoihin ja kouluihin! Tulen mielelläni ja huomioin sekä kohderyhmän että erilaiset sisältötoiveet.






Validian kirjailijavierailu 4.11. - kutsu kirjailija luennolle
Kirjoittamisprosessi on jokaisella yksilöllinen. Sille ei voi antaa mitään sääntöjä. Joku osaa kirjoittaa järjestelmällisesti rakenteen ja sisällön päässään suunnitellen alusta lähtien, toisen matka on pidempi ja rakenne ja sisältökin muotoutuvat matkan varrella. Olen huomannut vuosien varrella kuuluvani jälkimmäiseen kirjoittajaryhmään, tosin rakenteiden hallinnasta on vuosien varrella tullut helpompaa toimittajan töiden ansiosta.
Kirjoittaminen työnä. Ammattikirjoittajaksi tuleminen vaatii aikaa, vaivaa ja pitkäjänteistä harjoittelua aivan kuten vaikka ammattimuusikoksi, -kuvataiteilijaksi tuleminen. Jos tähtäimessä on julkaisukynnyksen ylittäminen, suurten kustantamoiden antamien tilastojen mukaan heillä sen läpäisee noin 1-2 prosenttia tarjokkaista vuodessa. Tarvekustantamoilla julkaiseminen on helpompaa, koska kustannustoimittamiseen ei niissä välttämättä käytetä aikaa. (Tarvekustantamo painaa kirjoja digitaalisesti sen verran kuin niillä on menekkiä.) Pienkustantamot ovat myös hyvä vaihtoehto, monet niistä kiinnittävät huomiota kustannustoimittamiseen ja ymmärtävät laadukkaiden lopputuotteiden julkaisemisen tärkeyden.
Kirjan kustantamisesta on tullut yhä enemmän bisnestä isoissa kustantamoissa. Niiden on lanseerattava neljännesvuosikatsaukset, joiden odotetaan olevan tuloksellisia. Nimikkeiden osalta tämä tarkoittaa erityisesti runo- ja muiden kulttuuritekoina pidettävien kirjojen määrän dramaattista laskua ja viihdeproosan ja erilaisten harrasteaiheisten kirjojen nimikemäärän radikaalia nousua. Kustannuspolitiikan takana on luonnollisesti halu pitää yllä kasvua ja tuottavuutta, tuottaa lisäarvoa sijoittajille ja omistajille. Pörssiyhtiöiden maailma ja maailmankuva on pikku hiljaa vallitsevaksi myös isoissa kustantamoissa.
Pienkustantamot voivat edelleen tehdä päätöksiä sisällön ja laadun perusteella. Yleiskustantamona eivät kaikki välttämättä tule toimeen, vaan erityisesti pienten kannattaa suunnitella konseptinsa ja yleisösegmenttinsä tarkkaan. Esimerkiksi Basam Books on erikoistunut käännöksiin ja hengelliseen/elämäntaitokirjallisuuteen, lisäksi entiset isojen kustantamoiden päälliköt ovat perustaneet omia kustantamoitaan. Näistä tunnetuin on WSOY:ltä lähteneiden Siltalan veljesten Siltala. Mikko Aarne perusti yhdessä muusikko Pekka Ruuskan kanssa Kosmos-kustantamon.
Kirjoittajaryhmistä ei ole haittaa, niissä oppii teknisiä perusasioita, esimerkiksi mitä tarkoittaa metonymia tai metafora runoudessa tai millainen on novellin rakenne. Kirjoittajaryhmistä voi olla myös haittaa, jos sosiaalinen yhdessäolo alkaa olla niin tiivistä, että se haittaa sinua itseäsi. Lisäksi palautteeseen on suhtauduttava aina suhteellisesti: ne edustavat vain yhden lukijan mielipiteitä, sinä olet oman tekstisi ja tarkoitusperiesi ja päämääriesi paras tuntija, lopultakin voit luottaa vain itseesi, etenkin jos olet järjestelmällisesti opiskellut kirjallisuutta, mahdollisesti kirjallisuustiedettäkin ja olet ahkera lukija. Kirjoittajaryhmiä on Nuoren Voiman Liitolla ja Nihil Interitillä ja Kriittisellä korkeakoululla kaksivuotinen kirjoittajalinja.
Kirjailijaksi tuleminen edellyttää paitsi sormiharjoituksia kirjoittamisessa, myös ahkeraa lukemista. Oma lukijan urani alkoi ala-asteella, siirryin kirjaston aikuisten hyllyille jo 11-vuotiaana ja käsissäni kului vanha 1800-luvun kaunokirjallisuus, Fjodor Dostojevskista Mika Waltariin, mutta imin myös sarjakuvia ja omistin laajan sarjakuvakokoelman muun muassa Non Stop-lehtiä. Ensimmäiset runoelämykseni koin Federico García Lorcan ja T.E.Eliotin parissa. Ensinmainittu sai minut kirjoittamaan intohimoista, tunteellista tekstiä, joka oli vielä liian lähellä kokijaansa. Eliot toi runouteeni yhteiskuntakriitiikin ja huolen maailman ja ihmisen menosta.
Yläasteella ja lukiossa voitin kirjoituskilpailuja ja menestyin useissa, muun muassa Keski-Uusimaan lehden kilpailussa Pentti Saaritsan haastattelulla, Kadettikunnan valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa sijoituin toiseksi Naiset ja maanpuolustus-aiheisella esseellä. Myös kasetille luettu kriittis-analyyttinen luentani Pirkko Saision Elämänmenosta menestyi.
Kirjoittajaksi tuleminen on samalla yksilöksi, itseksi tulemista. Valmis kirjoittaja ei kuuntele lopulta ketään, hän tietää mitä etsii ja haluaa. Ateljeekriitikkoa tarvitsee silti ammattilainenkin. Ammattilainen on myös joustava siinä mielessä, että hän on valmis etsimään toimeentulon mahdollisuuksia myös muualta kuin kirjoittamisesta. Vain aniharva kirjailija elättää itsensä kirjallisuudella. Useimmat joutuvat tekemään muuta päivätyötä, freelance-työtä tai etsimään pätkätyösuhteita apurahojen rinnalle. Minä olen opiskellut viestintää laajana sivuaineenani ja alkanut tehdä juttuja ensin musiikkilehti Rumbaan (kriittikkona), filosofian opiskelijoiden Minervan pöllö-lehteen ja lehtijuttuja Suomen valtiotieteilijään ja sittemmin kymmeniin erilaisiin asiakas- ja muihin lehtiin. Vuoden 2008 globaalin kriisin jälkeen ja journalismin koettua laajamittaisen kriisin kansalaisjournalismin, digitalisaation ja ansaintalogiikan muutoksen myötä. Vakavalla journalismilla ei voi enää elättää itseään.
Suomen kirjailijaliiton kuuluisan tutkimustuloksen mukaan kirjailija ansaitsee noin parituhatta euroa vuodessa. Kilpailu apurahoista on tullut yhä tiukemmaksi, kun tarvepainattamot ovat lisänneet julkaistavien nimekkeiden määrää ja tuoneen yhä lisää kirjailijoiksi itseään kutsuvia ihmisiä kirjallisuuden kentälle.
Alkaako normikirja olla menneisyyttä. Jos normikirjana ajatellaan kaavamaista viihdeproosaa, jossa on ennalta-arvattavia henkilöhahmoja, juonenkulku ja onnellinen ja kaikkia tyydyttävä loppu, niin en usko normikirjan kuolemaan. Tällaiset kirjat myyvät ja niillä on oma asiakaskuntansa. Segmenttejä ajattelevat suuret kustannusyhtiöt uskovat edelleen näiden kirjojen tulevaisuuteen. Toisaalta normikirjan olemassaoloa kyseenalaistavat monenlaiset kokeilut runouden puolella: google-runous, käsitteellinen runous, prosessuaalinen kirjoittaminen. Jos normikirjalla tarkoitetaan kirjaa fyysisenä esineenä, e-kirjat ja kirjojen jakaminen netissä ilmaisina PDF:inä ovat totta tietyssä mielessä. Esimerkiksi kotimaisen runouden kenttä jäisi ilman tarve- ja print-on-demand-kustantamoiden PDF-julkaisuja huomattavasti nykyistä mustavalkoisemmaksi ja kapeammaksi. Nihil Interit-yhdistyksen Poesia on kotimaisen runouden palkittu kustantamo, joka monipuolistaa julkaistavan runouden kuvaan välttämättömällä tavalla.
Kirjamessuilla olen ollut muutamia kertoja, pari kertaa Suomen Kirjailijaliiton pyytämänä haastattelijana haastattelemassa kollegoita, mm. Kyllikki Villaa. Olen myös ollut esittelemässä suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden yhteisantologiaa. Lisäksi olen ollut Suomen PEN-sananvapausjärjestön varapuheenjohtajana osallistumassa paneeliin messuilla. Kirjailijana minua ei ole koskaan kutsuttu vielä kirjamessuille ja tämä kuvastaa tapahtuman luonnetta: messujen ohjelma suunnitellaan noin puoli vuotta ennen tapahtumaa ehdotusten pohjalta. Pienkustantamoiden kirjailijoiden, joka itsekin olen, täytyy aktiivisesti painostaa kustantajaa ehdottamaan ohjelmaa messuille. En ole ollut tarpeeksi aktiivinen tässä suhteessa ja siksi en ole itse vielä koskaan esiintynyt kirjailijana kirjamessuilla (en laske tässä järjestöesiintymisiä ja tilattuja juontokeikkoja tällaisiksi). Aion kunnostautua tällä saralla.
Jokainen kirjailija luo oman sisältönsä. Minun ”brändini” ovat sisällöt. Olen julkaissut sitä, mitä olen halunnut, runoa, yhden lyhytproosakirjan matkoistani, lukuisia matkakirjoja (Portugali, Etelä-Meksiko, Brasilia, Kypros, Kap Verde), kaksi käännöstä ja kaksi toimitustyötä. Lisäksi Lahden kirjaston runokäännöstietokannasta löytyy yli kaksisataa julkaistua runoa. Olen rakentanut runosiltaa erityisesti portugalinkielisten maiden välille. Sillanrakennus alkoi luonnollisesti Portugalista, jossa vierailin ensimmäisen kerran jo vuonna 2001, kun opiskelin portugalin kieltä ja kirjallisuutta Lissabonin yliopistossa. Myöhemmin palasin vuonna 2007 kansainväliseen kirjailijakokoukseen Coimbraan, jossa tutustuin runoilija-kustantaja Márcio-Andréhen ja moniin muihin uusiin tuttaviin, joiden kanssa olen vieläkin yhteydessä. Olen tehnyt portugalilaista, brasilialaista ja tulevaisuudessa kenties mosambiklaista runoutta tunnetuksi Suomessa.
Kirjailijantyössä ei voi sulkeutua epäsosiaalisesti omaan kammioonsa erityisesti jos ei julkaise suurella kustantamolla. Minä olen omalla aktiivisuudellani saanut aikaan käännöksiä yhdelletoista kielelle ja julkaisuja lukuisissa antologioissa. Julkaisuja olen saanut ennen kaikkea lähettämällä aktiivisesti runojani suoraan kirjallisuuslehtiin ja hyödyntämällä tuttavuuksiani. Pienkustantajan kirjailijalla ei ole ketään agenttia hoitamassa käännöksiä. Nekin on hoidettava itse.

Sunday, November 01, 2015

Soolo ry:n 15-vuotiskonsertissa ja Kap Verde-ilta 11.11. klo 18.30

Kap Verden kulttuurin ilta
Ke 11.11.2015 klo 18:30
Hakunilan päiväkeskuksessa,
Laukkarinne 4, Hakunila
Ohjelma:
-Kirjailija Rita Dahl kertoo Kap Verden kulttuurista
-Kap Verden musiikkia
-Maistellaan ruokaa Kap Verden tapaan
***Vapaa pääsy***

Järjestäjät: Hakunilan kansainvälinen yhdistys ry
Rita Dahl on julkaissut toistakymmentä fakta- ja fiktioteosta, käännöksiä ja toimitustöitä. Hän on julkaissut mm. Portugali-,Brasilia-, Kypros-, Etelä-Meksiko- ja Kap Verde-kirjat. Matkakirjoissaan hän esittelee perinteisten turistivetonaulojen lisäksi yhteiskunnallisia epäkohtia ja vetonauloja kirjoihin sisältyvissä laajoissa esseissään, jotka perustuvat tutkivaan journalismiin. Myös paikalliset ihmiset arjen elämineen muuttuvat hänen matkakirjoissaan eläviksi osallistuvien reportaasien kautta.

















Kuvia Soolo ry:n 15-vuotiskonsertista eilen 31.10. Lauloin G. Verdin D´amor sull´ali roseen ja olin mukana yhteiskappaleissa Illan viimeinen tango ja We´ll meet again.

Tuesday, October 27, 2015

It´s amazing & There is a desire in me

MIT

It is amazing that we have a feeling like love in the world. It is amazing that we do not all want to unite. It is amazing that the heart breaks. It is amazing the power of words is greater than power of iron It is amazing to dig holes in the map with a pen. It is amazing to sail the veiny map of heart. It is amazing to wake up with no fear. It is amazing how one gets along with dogs. It is amazing to like cats too. It is amazing to be unmarked. It is amazing that this is so hard to notice. It is amazing that world is two. It is amazing how unwilling we are to share our feelings. It is amazing how I became a dog. It is amazing that a dragon is not already chasing me. It is amazing that there is no sign of the beast on my forehead. It is amazing how Babylon collapsed. It is amazing to have visions in everyday life. It is amazing to eat with the birds of heaven. It is amazing that two does not become one. It is amazing that the Lamb was finally initiated.

MIT International Journal of English Language & Literature, Vol. 1, No. 2, Aug. 2014, pp. 122 122 ISSN 2347-9779 © MIT Publications


Jam Tarts


MINUSSA ON HALU
Minussa on halu yöttömiin öihin, päivään
joka korkealle nousee, moniin aurinkoihin, samanaikaisesti
kohoaviin, minussa on halu sateeseen, hunnun lailla
alas putoavaan. Minussa on halu, mutta
ei tahtoa, yksinkertaisia työkaluja käytän, taltan ja vasaran
ääntä pimeimmässä yössä. Kuin hakkaamalla
tavoittelisi jotakin, tummaan seinään laskeutuvaa
yötä, riimukirjaimia, nimeä kenties.


THERE IS A DESIRE IN ME

There is a desire in me for nights without night, dawn
breaking, many suns simultaneously
rising, there is a desire for rain, falling
like a veil. There is a desire in me, but
no will, I use simple tools, a voice of hammer and
chisel in the darkest night. As if by hammering
I might try achieving something, a night descending on a dark
wall, runes, a name perhaps.



Saturday, October 17, 2015

Liikennevaloja eksyneille




Syystä maineikas Verona

Veronan ooppera-areena tarjoaa massiiviset puitteet kansallishenkeä nostattavalle ja suuria ääniä vaativalle oopperalle, kuten Giuseppe Verdin valtataistelujen ja ihmissuhdejuonittelujen täyteisille teoksille. Kokonaistaideteosten tekijä Wagnerkin olisi tyytyväinen Nabuccon ja Aidan lavastuksiin. Nabuccossa babylonialaisen kaupungin kulissit ja Aidassa pyramidit sfinkseineen loihtivat aidon ympäristön solistien ja suuren kuoron luoman sotilasjoukon taakse.

Nabuccon (Luca Salsi) parasta antia olivat terveesti resonoivat ja tyylikkäästi fraseeraavat mieslaulajat, Nabuccon lisäksi italialaistyyppinen tenori Ismaele (Piero Pretti). Orja-alkuperää oleva Nabuccon adoptoitu tytär Abigail (Martina Serafin) on draamallisesti herkullinen rooli sopraanolle ja Serafin selviytyi siitä mainiosti myös äänellisesti. Ismaelen rakastettu Fenena (Sanja Anastasia) ei jaa paljon jälkeen roolin herkullisuudessa. Ismaelea tavoittelee myös Abigail poliittisista syistä. Massiiviset kuorojoukot tekivät heprealaisten ja babylonialaisten taistelustaelävän ja käsinkosketeltavan. Erityisesti mieskuoron bassot resonoivat mahtavasti.

Aidaon vuosikymmenestä toiseen Veronassa pyörivä ikiklassikko, jonka varassa Veronan maine erityisesti lepää. Massiiviset sfinksi- ja temppelilavastukset olivat jo ennen esitystä areenan ulkopuolella kaiken kansan nähtävänä. Uskomattoman lavastuksen lisäksi esityksen solistivalinnat toimivat täydellisesti: erityisesti mehevästi laulanut Radamès (Carlo Ventre), orjan rooliin vahvasti eläytynyt Aida (Monica Zanettin), voimakas dramaattinen mezzosopraano Amneris (Anita Rachvelishvili). Aidan yleistä kiinnostavuutta lisäsivät kauniit ja herkät etiopialaisten tanssikohtaukset, joissa mies- ja naisballerinat osoittivat taitojaan.

Etukäteen kuulin epäilyksiä Mozartin toimimattomuudesta ooppera-areenalla, mutta epäilykset osoittautuivat täysin turhiksi. Don Giovanni tapahtui suureellisen linnan kulisseissa ja päähenkilön (Carlos Álvarez) teerenpeli erinomaisesti laulaneen Donna Annan (Irina Lungun) ja Donna Elviiran (Maria José Siri) kanssa oli vetävästi ohjattu. Alkuperäisohjaus ja lavastukset olivat elokuvaohjaaja Franco Zeffirellin klassista käsialaa, kuten ikiklassikko Aida. Molemmat olivatkin täynnä elokuvan visuaalisuutta ja moniaistisuutta.

julkaistu Kulttuurivihkoissa

Wednesday, September 16, 2015

Rahoita juttuideaani ja teen jutun taiteilijoiden köyhyydestä

Taiteilijoiden, "luovan luokan" ja itsensä työllistäjien köyhyys

Rita Dahl aikoo tutkia taiteilijoiden köyhyyttä seuraamalla muutaman eri alan taiteilijan työpäivää ja haastattelemalla heitä sekä tutustumalla aihetta koskeviin tieteellisiin raportteihin.
Itsensä työllistäjiin ja luovaan luokkaan kuuluvien eri alan taiteilijoiden toimeentuloa ja köyhyyttä koskevaa selvitystä ei ole tehty tietääkseni juurikaan. Onkin tärkeää antaa vihdoin köyhyydelle kasvot ammattiryhmittäin: köyhien joukko on niin kirjava, että sen käsitteleminen harmaana monoliittinä ei riitä.
Ongelmana saattaa olla, että taiteilija esitetään mediassa lähtökohtaisesti köyhänä ja köyhyyteen tuomittuna ja että olemassa oleva tilanne luonnollistetaan ja normalisoidaan. Tätä normalisointia tapahtuu myös esimerkiksi taiteentutkimuksessa romanttisen taiteilijamyytin elättämisen kautta. Tällaisesta determinismistä ja normalisoinnista haluamme sanoutua irti ja esittää taiteilijoiden köyhyyden olevasen seurausta rakenteellisista ongelmista, joihin haluanmmetutkivaa journalismia ja tutkimusraporttien johtopäätelmiä tai tietoja yhdistävin keinoin esittää parannusehdotuksia käytännön politiikkatoimien avulla. Tutkimus käsittelee niin itsensä työllistäjien luokka-asemaa ja sosioekonomista taustaa, toimeentuloa ja työn luonteen muutosta kuin terveyserojakin käytännön kokemusten avulla. Terveyserotutkimus lähtee siis siitä, että sosiaali- ja terveyspalveluiden saatavuudessa on eroja tuloluokittain.
Tarkoitus ei ole tehdä sentimentaalisia nyyhkytarinoita, vaan esittää itsensä työllistäjät mahdollisesta ankeasta tilanteesta huolimatta sankareina, mutta heidän arkensa silti realistisessa valossa. Toteutustapa voi olla esimerkiksi taiteilijan arjen seuraaminen erityisesti silloin kun hän on oman taiteellisen työnsä parissa.
On tärkeää tuoda usein korkeasti koulutettujen ammattilaisten todellisuus päättäjien tietoisuuteen ja vaatia poliittisia toimenpiteitä tilannetta korjaamaan. Ei ole oikein, että akateemisesti koulutetut tai muuten pätevöityneet ihmiset on tuomittu köyhyyteen ja ettei heillä ole varaa maksaa itselleen eläkettä tai mahdollisesti jopa sosiaali- ja terveysmaksujaan. 
Haastateltavat taiteilijat
Turbator-nimistä kustantamoa vetävä ja vuosikymmeniä kirjallista elämää seurannut Harri Kumpulainen on tuntenut legendaarisia toimijoita, kuten kirjailija, Parnasson päätoimittaja Jarkko Laineen, Israel-mielipiteillään kohauttaneen Matti Pulkkisen ja 2014 hänen kustantamonsa kirjailija Sami Liuhto sai vuosiapurahan suuruisen tunnustuksen Koneen Säätiöltä. Kumpulainen on toiminut neljän vuosikymmenen ajan toimittanut, toiminut 1960-luvulla sanoittajana ja hänen ensimmäinen novellinsa julkaistiin vuonna 1967 nimellä Harri Erkki. Hän on toistakymmentä kirjaa julkaissut Suomen Kirjailijaliiton jäsen. Kumpulainen tietää, millaisiin ongelmiin joutuu 40 000 putkiremontin edessä köyhä, vuosiapurahaton kirjailija.
Marko Alastalo (s. 1972) työskentelee poikkitaiteellisesti esitystaiteen ja performanssin, mediataiteen, musiikin, äänitaiteen, kokeellisen teatterin sekä yhteisötaiteen alueilla. Hän on kiinnostunut yksilön ja järjestelmän välisistä vuorovaikutusprosesseista sekä niihin liittyvistä ruumiillisuuden kokemuksista. Tämä kiinnostus ilmenee hänen teoksissaan eri tavoin, esimerkiksi paikan toiminnallisten ominaisuuksien hyödyntämisenä, biopalautteen avulla luotuna interaktiona sekä yleisön tai yhteisön osallistamisena esityksen rakentamiseen. Alastalon tärkeimpiin töihin lukeutuvat Aivomusiikkilaboratorion vuorovaikutteiset esitysinstallaatiot sekä Vielä-projektin paikkalähtöiset video- ja valokuvaperformanssit. Koulutukseltaan Marko Alastalo on musiikin maisteri ja teatteritaiteen maisteri.
Rapartisti Mercedes Bentso (s. 1993) on kotoisin Itä-Helsingistä, jossa varttui yksinhuoltajaäidin lapsena, kertonut avoimesti koulukiusaamiskokemuksistaan ja omasta huumeidenkäytöstään. Hänellä on diagnosoitu myös ADHD. Bentso on Vasemmistonuorten jäsen ja oli eurovaaleissa 2014 Li Anderssonin tukijoukoissa. Helsingin Yhteiskunnallinen Opisto myönsi hänelle Yhteiskunnallisen tietoisuuden herättäjä 2013 -palkinnon.
Morgan Courtnay Devereaux Mäkelä (1971) on tehnyt lavaesityksiä eri kokoonpanoissa, näytellyt televisiosarjoissa Poikkeustila, Tukka auki, Helsingin Herra, näytellyt lyhytelokuvissa Ghosts, I`ve only just begun, juontanut tapahtumia, tuomaroinut laulukisoja, kouluttanut malleja catwalkille ja järjestanyt yritystapahtumia. Morganilla on oma klubi-ilta Cafe Mascotissa. Morganista on tehty televisiodokumentit "Hei me mekkoillaan" "Morganin Valinta".
Sanna Paula Mäkelä (s. 1978 Oulussa) on Helsingissä asuva teatteriohjaaja ja dramaturgi sekä kirjoittanut sanoja lauluihin. Viimeisimmät isommat työt 2013 Savoy-Teatteri: Tumma ja Hehkuva Veri (ohjaus & dramatisointi, sekä laulujen sanoitus yhteistyössä säveltäjä Jukka Linkolan kanssa), 2014 Itä-Uudenmaan Teatteri/ÖstraNylands Teater: Tove Jansson: Sent November työalue:ohjaaja. teos oli osa Tove Janssonin 100-v juhlavuoden virallista ohjelmistoa, esityskieli ruotsi. Vuosina 2011-2014: Helsinki-Päivän virallinen ohjelma, tilaustyö: "Kerran Kallion Kaduilla"-kävelydraama. (käsikirjoitus, dramaturginen rakenne sekä ohjaus) Teos toteutetaan joka vuosi kaduille kymmenien vapaaehtoisten voimin jalkautuvana teatterina, teos sijoittuu aina eri historialliseen aikakauteen Kallion historiassa. Mäkelällä on myös vahva musiikkitausta joka näkyy hänen töissään vahvasti. Tulossa on Sibeliuksen 150-juhlavuoteen liittyvä esitys sekä musikaali Jukka Linkolan kanssa. Mäkelä on koulutukseltaan teatteri-ilmaisun ohjaaja (AMK) ja musiikin kandidaatti.
Juttuidean toteutus
Reportaasien toteuttajana toimii kirjailija, toimittaja, Rita Dahl, joka
lisää aihetta koskevaa tietämystä toteuttamalla reportaaseja eri alojen taiteilijoista ja yhdistämällä reportaasimateriaaliin myös aihetta koskevaa tutkimusta.
Reportaaseissa käytetään lähteinä esimerkiksi Anna Pärnäsen ja Hanna Sutelan Itsensätyöllistäjät Suomessa 2013 -tutkimusta ja Beverley Skeggsin kirjaa Luova luokka (Vastapaino 2014) sekä Göran Therbornin terveyseroihin pureutuva Eriarvoisuus tappaa (Vastapaino 2014). 
Journalistinen työosuus koostuu siis kirjallisuuden ja raporttien lukemisesta, tutkivasta ja osallistuvasta journalismista sekä kirjoittamisesta. Tuloksena on laaja reportaasia ja tutkivaa journalismia yhdistävä juttu eri alojen taiteilijoista.
Tutkimuksellista taustaa
Beverley Skeggsin mielestä luokka on edelleen yksilöiden kokemusta selittävä tekijä. Sen voivat hylätä vain ne, joihin luokkaeriarvoisuus ei vaikuta eli eivät ainakaan työväenluokka tai muuten vain epävarmassa luokka-asemassa olevat itsensä työllistäjät. Pidän Skeggsin näkemystä lähtökohtanani: luokkatutkimuksen aika ei ole ohi ja käytännössä Pärnäsen ja Sutelan raportissa todetaan, että moni itsensä työllistäjä työskentelee yrittäjänä vain, koska palkkatyötä ei ole ollut saatavilla ja työssä on siksi pakkoyrittäjyyden makua. Yleisiä piirteitä itsensä työllistäjän työlle ovat alhainen tulotaso, heikko sosiaaliturva ja riippuvuus yhdestä työn tilaajasta.
Vuonna 2013 työmarkkinoilla oli 152 000 15-64-vuotiasta itsensä työllistäjää. Heistä enemmistö on yksinyrittäjiä ja miehiä. He työskentelivät hyvin vaihtelevissa ammateissa osto- ja myyntiagentista fysioterapeuttiin ja kouluttajiin sekä taiteilijoihin. Itsensä työllistäjä on monipuolinen sateenvarjokäsite, joka pitää sisällään niin yksinyrittäjiä, freelancereita, ammatinharjoittajia kuin apurahansaajia ja näiden ryhmien erilaisia yhdistelmiä. On itsestäänselvää, että näin kirjavasta joukosta ei voi tehdä eri ammattiryhmiä koskevia yleistyksiä vaan on pikemminkin tehtävä tarkempaa tutkimusta ja tutkivaa journalismia jokaisesta ammattiryhmästä erikseen.
Rahoitusta haetaan juttuidean toteutukseen eli haastattelut ja seuranta, raporttien lukeminen sekä jutun kirjoittaminen.

Merkkimäärä

Valmiin jutun vähimmäispituus 15% tarkkuudella:
20000

Deadline

Päivämäärä, johon mennessä jutun tekijät sitoutuvat saamaan jutun valmiiksi:
3.11.2015
16.9.2015
Koossa 0 €. Aikaa jäljellä 33 päivää. Tavoite 1500.00 €