Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, March 24, 2014

Liediä, concert in Düsseldorf ja vaalitantereita






Lauantaina 5.4. Tikkurilassa Tikkuraitilla SKP:n teltalla noin klo 12-16. Tervetuloa hakemaan uunituore esite!

Monday, March 17, 2014

Oopperaa ja kirjallisuutta


Verdin Otellon henkilöistä Jago on monipiirteisin ja mielenkiintoisin. BaritoniKrister St. Hill teki mahtavan rooli- ja laulusuorituksen Jagona muuntuen huvittelevasta narrista voitokkaaksi juonittelijaksi. Jago epäilee Otellon (Luis Chapa) vaimon Desdemonan (Angela Davis) pettävän tätä Cassion (Roberto Gionfriddo) kanssa ja saa Otellon uskomaan. Italialaistyylinen Chapa teki vaikutuksen aidolla Verdi-fraseerauksellaan ja loppua kohden intensiivisemmällä rooliin eläytymisellään. Davis aloitti ytimeen kiinnittymättömällä äänellä, joka muuntui lopun vaikuttavaksi, hurskaaksi Desdemonaksi, joka Ave Mariastaan huolimatta ei onnistu laannuttamaan Otellon rajua mustasukkaisuutta.

Globaali viihdeteollisuus luomassa todellisuuttamme

Stravinskin Mozart-vaikutteinen Rake´s Progress on säveltäjälle tyypillinen tyylihybridi, jossa on vähän kaikkea: cembalon käynnistämiä resitatiiviosuuksia (jotka viittaavat barokkiin), brittenmäistä pitkää, kertovaa linjaa, ironiaa ja absurditeetteja ja dodekafonian kaikuja. Tom Rakewell (Stefan Heibach) ja Anne Truelove (Mareke Freudenberg) ovat suuren pöydän ääressä istuvia rakastuneita, jotka unelmoivat yhteisestä tulevaisuudesta. Tomin varjo (Peter Felix Bauer) saapuu kertoen tämän sedän jättäneen hänelle perinnön. Bauer on kaikkitietävä kertoja, joka Markus Bothen ohjauksessa saa kaikki tekemään tahtonsa mukaan. Tämä hyödynsi ohjauksessaan Stravinskin musiikin ja W.H. Audenin libreton ironista potentiaalia laittamalla kaikki tanssimaan pienen tanssin, joka sysää heidät liikkeelle.

Tom lähtee Lontooseen ilotaloon, Mother Goosen (Annekathrin Kupke) hellään, muoviseen huomaan. Goosesta on tehty jättimäinen, alaston naishahmo, jonka huipulla pilkistää laulajan pää. Kuorolaiset muuntautuivat alushoususillaan hiippailevista ilotytöistä ja –pojista lopun Baba Türkia jahtaaviksi paparazzeiksi. Baba Türk puolestaan oli Tomin kiihottuneessa mielikuvituksessa syntynyt viihdeteollisuuden luomus, punatukkainen, parrakas nainen, jonka vuoksi Tom hylkää Annensa ja menee naimisiin.

Näytökset vaihtuvat oivaltavan mainosplakaatin ”Come to where the world is real” –plakaatin avulla. Ei ole olemassa yhtä objektiivista todellisuutta, jokainen meistä luo ikioman todellisuutensa, jossa apuna on globaali viihdeteollisuus, muun muassa elokuvat. Baba Türk esiintyy kuvitelmakohtauksen elokuvajulisteissa muun muassa 50 jalan korkuisena naisena tai Psychon sankarina. Seuraavassa kohtauksessa hänet myydään huutokaupassa eniten tarjoavalle ja myyjänä toiminut mies saa hirmuisen rangaistuksen. Tomin kuvitellessa Venuksen ja Adoniksen kohtaamisen ollaan jo hullujenhuoneella ja alun pöytälavastus on kellahtanut yhtä nurinpäin kuin hänen mielensisäinen todellisuutensa. Tässä äärimmäisessä kuvitelmassa Annen isä irtisanoutuu puolisosta ja Anne kuristaa entisen rakastettunsa.

Carmina Buranan fraasit kantavat

Orffin Carmina Burana on keskiaikaisten benediktiiniläismunkkien teksteistä inspiraationsa saanut kevään ja miehen ja naisen välisen rakkauden ylistyslaulu. Solistit olivat turhan ohutäänisiä, mutta kuoro ja tirolilaisasuihin ja kuoron yläpuolelle sijoitetut lyömäsoittajat pitivät mielenkiintoa yllä. Juonihan on lyhyesti: mies ja nainen etsivät toisiaan, riutuvat rakastetun kylmyydessä, juomienkin kimppuun päästään.Carmina Buranan monotoniset fraasit jaksavat ihmeellisesti kantaa yli tunnin mittaisen kestonsa. Katonrajasta laskeutuva tenori (Michael Pegher) saapuu sekoittamaan sopraanon (Inga-Britt Anderson) ja baritonin (Paul Brady)kuvioita, mutta häneltä katkaistaan siivet.

Kolme peräkkäistä oopperailtaa Oldenburgin kaupunginteatterissa tarjosivat musiikillisia ”huippuelämyksiä” solistien, kuoron ja pienen, mutta pontevan täyteläisesti soivan orkesterin toimesta bulevardimaisen tunnelmallisessa, nostalgisessa pienteatterissa.


Rita Dahl
Haastava dramma giacoso eli komediaa ja vakavaa yhdistelevä Don Giovanni saattaa olla musiikillisesti Mozartin pääteos.
Ensimmäinen osa koostuu Don Giovannin (Jaakko Kortekangas) tuhoon tuomituista yrityksistä vietellä ensin Donna Anna (Claire Rutter), sitten Masetton(Tapani Plathan) Zerlina (Nina Keitel). Donna Elvira (Elin Pritchard) on jo joutunut valitettavasti lurjuksen kynsiin ja saapuu lavalle laulaen ”Ah chi mi dice mai” -aariaa vihastuneena hänet vietelleeseen ja unohtaneeseen naissankariin.

Don Giovannin naissotkuja ja toilailuja selittelevä ja paikkaileva Leporello (Tuomas Pursio) on herkullinen luonnerooli, jossa yhdistyvät välittäjän ja koomikon toimet. Toisessa osassa opera buffan ainekset ovat kasassa isännän ja palvelijan vaihtaessa vaatteita ja ryhtyessä paikkaamaan erehdyksiään. Isännäkseen tekeytyvälle Leporellolle on käydä hassusti, mutta niin on Don Giovannillekin. Haudan takaa kostoa tulee vaatimaan Don Giovannin surmaama Komtuuri, joka ruumillistuu upeasti kallisarvoisesti resonoivassa basso Koit Soaseppissa ja hänen kookkaassa hahmossaan.

Laulajat suoriutuivat ihmissuhdesotkun musiikillisesta osuudesta hyvin, mutta näyttelijäntyöhön jäin kaipaamaan mozartmaista affektien rehevyyttä.

Karita Mattilalla laaja tunneskaala Jenůfassa

Leos Janačekin Jenůfan lavastus on yksinkertainen ja pelkistetty luomaan tausta vuorokaudenaikojen muutoksille aamusta yöhön. Näin huomio pääsi kiinnittymään olennaiseen, eli vahvaan Olivier Tambosin henkilöiden väliset jännitteet ja tunteet näkyvästi esiin tuovaan henkilöohjaukseen. Jännite oli erityisen vahva toisessa näytöksessä Jenůfan kasvattiäidin Buryjovkan (Päivi Nisula) laulaessa yrityksistään pelastaa Jenufa Stevalta (Jyrki Anttila) ja häpeältä (avioton lapsi).

Karita Mattila näytteli vaikuttavasti ja ääntään jatkuvasti ylimaallisesti kannatellen Jenůfan laajan tunneskaalan hullaantuneesta nuoresta tytöstä hulluuden rajamailla horjuvaan vastasyntyneen äitiin ja järkisyistä Lacan naivaan Stevaan pettyneeseen nuoreen naiseen.
Vaikka parivaljakko Mattila & Nisula loistivat yli muiden, ei vahvoilla mieshahmoilla ollut hävettävää. Jenůfaa toisessa näytöksessä kosiva Laca (Jorma Silvasti) sai lopulta Jenůfan häpeän sulamaan. Kyläläisten joukkiota esittänyt kuoro toimi eräänlaisena kollektiivisena kansantuomioistuimena, joka ylisti ja painoi maan rakoon suosikkejaan ja inhokkejaan.

Vastaluenta

Vastaluenta-sarjassa luetaan kulttihuomion saaneita kotimaisia ja ulkomaisia yhteiskunnallisen kirjallisuuden klassikoita, kuten Aksel Sandemosea, Markku Lahtelaa, Jorma Korpelaa, José Saramagoa ja Alberto Pimentaa. Janten Laki ja tohtori Finckelmann ovat keinoja kyseenalaistaa ja tuoda näkyväksi yhteisön yksilöön sosialisaation tai pelkän vuorovaikutuksen kautta kohdistama väkivalta, joka lopulta on valtaa. Vastaluennassa etsitään kriittis-yhteiskunnallisen kirjallisuuden lukijaa voimauttavaa, vallankumouksellista potentiaalia.
Uusi jakso tulee joka kuun ensimmäinen sunnuntai. Tekijä: Rita Dahl

Monday, March 10, 2014

Mistä äärioikeiston suosio kumpuaa?

Mistä äärioikeiston suosio kumpuaa?

Unkarissa presidentti János Áder allekirjoitti loppuvuodesta 2013 sopimuksen, joka vähensi lakisäätävien elinten valtaa, rajoitti lehdistön ilmaisunvapautta ja eliminoi ”tasavalta” –sanan käytön perustuslaista. Unkarissa on jo aiemmin todistettu hyökkäyksiä asunnottomia, naisia ja LBGT-yhteisöä vastaan. Jóbbikin myötä antisemitismi ja rasismi ovat valtavassa nousussa.

Unkari ei ole ainoa Euroopan maa, jossa on vahva äärioikeisto.

Maahanmuuttovihamielisyys, talouskriisi ja erilaiset katastrofit ruokkivat yleistä epävarmuutta ja pelkoa omasta työpaikasta ja tulevaisuudesta. Mutta nämä eivät ole riittäviä selittäviä tekijöitä äärioikeiston nousulle. Politologi Roger Eatwellin mukaan äärioikeiston suosio perustuu protestiäänestämisen lisääntymiseen. Kyse on tyytymättömyydestä politiikkaan ja poliitikkoihin. Äärioikeistoa ovat äänestäneet usein vaaleissa tavallisesti nukkuvat, tai keskusta-oikeiston tukijat. Joissakin maissa äärioikeiston äänestämiselle on erityiset syynsä: Haiderin kannatus perustui äänestäjien halukkuuteen olla erityisesti hallituspuolue sosialidemokraatteja vastaan. Äärioikeistolaisten puolueiden kannatus on usein ollut epävakaata ja muuttuvaa. 1995 Ranskan presidentinvaaleissa Le Pen sai enemmän työväenluokkaisten äänestäjien ääniä kuin kukaan muu ehdokas.

Mielipidetutkimukset osoittavat silti, että rotuun ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat tärkeitä äärioikeiston äänestäjille. Äärioikeiston suosion on havaittu nousevan aikoina, jolloin maahanmuuttokysymys huolestuttaa kansallisella tai paikallisella tasolla. Kansallisen rintaman (National Front) kannatuksessa Iso-Britanniassa oli suuria piikkejä 1970-luvulla ugandalaisten ja malawilaisten karkottamien aasialaisten saavuttua maahan; republikaanipuolueen (Republikaner) kannatus Saksassa nousi 1990-luvulla turvapaikan hakijoiden määrän noustua dramaattisesti. Republikaanit nousivat kuitenkin parlamenttiin jo vuonna 1989, kun maahanmuutto ei ollut vielä polttava kysymys.

Euroopanlaajuinen vertaileva tutkimus on osoittanut, että äärioikeistolla ei ole ollut yhtä maagista voittokonseptia 1980-1990-luvuilla. Vanhaa, tarjontaa ja valtion roolia korostavat, fasistiperinteitä jatkavat puolueet eivät ole olleet yhtä vetovoimaisia kuin uudet, vapaita markkinoita ja maahanmuuttovastaisuutta kannattavat puolueet. Kaikkein menestyneimmillä puolueilla on kuitenkin laajempi kuin pelkkään rotuasiaan keskittyvä puolueohjelma ja agenda.  

1990-luvulla tutkijoiden keskuudessa yleistyi ”poliittinen mahdollisuusrakenne” äärioikeiston nousua selittävänä mallina. Tämä teoria tutkii puolueiden tekojen ja ohjelmien lisäksi poliittisten instituutioiden avoimuus nousevia puolueita kohtaan. Poliittisen mahdollisuusrakenteen mukaan äärioikeisto menestyy erityisesti silloin, kun valtapuolueet sijoittuvat keskustaan ja epäonnistuvat äänestäjäkunnan tyytymättömyyteen vastaamisessa. Äärioikeiston suosion nousuun ovat vaikuttaneet maahanmuuttovastaisuuden lisäksi Euroopan Unionin vastustuksen lisääntyminen.

Tämä on osasyy PerSujen vaalimenestykseen keväällä 2011. Maahanmuutto ja yhteiskunnan eriarvoistuminen olivat lahjusskandaaleissa ryvettyneiden valtakunnan pääpoliitikoiden lisäksi suurin syy valtapuolueiden – erityisesti keskustan – menestymättömyyteen ja äänten kanavoitumiseen osaksi kriittisille Perussuomalaisille. Kritiikki on osoittautunut osin populistiseksi ääntenkalastelustrategiaksi.

Tutkijoiden selitykset äärioikeiston suosioon

Yksilötasolla demografiset, sosioekonomiset ja asenteet sekä maahanmuutto, taloudellinen tilanne ja poliittiset instituutiot kansallisella tasolla vaikuttavat äärioikeiston suosion nousuun. Kessler ja Freeman pitävät äärioikeiston Euroopanlaajuisen suosion tärkeimpinä syinä tyytymättömyyttä politiikkaan maahanmuuttovastaisten asenteiden lisäksi. Monet tutkijat ovat kuitenkin osittain tyytymättömiä laajoihin, vertaileviin tutkimuksiin ja niiden selityksiin äärioikeiston kannatuksesta. Lubbersin (2002) tutkimuksen mukaan itsetyöllistävät, työttömät ja vähemmän koulutetut kannattavat useammin äärioikeistoa. Evansin ja Ivaldin (2003) tutkimuksen mukaan myös työväenluokan keskuudessa kannatus on nousussa.

Ignazi puhuu maakohtaisissa tutkimuksissaan radikalisoitumisesta ja proletarisoitumisesta ja ehdottaa, että post-teollinen aika suosii äärioikeistoa. Äänestäjäkunnan asenteita selvittävissä tutkimuksissa on lisäksi havaittu miesten kannattavan äärioikeistoa yleisemmin kuin naisten (Betz 1994). Nuoremmat, vähemmän perinteisiin puolueisiin kiinnittyneet äänestäjät, joiden asema työmarkkinoilla ei ole vielä vakiintunut, kannattavat useammin äärioikeistoa. Tyytymättömyys politiikkaan kanavoituu protestipolitiikaksi, jossa äänestäjät valitsevat vakiintuneiden puolueiden sijasta establishmentin vastaisia puolueita.  

Kessler ja Freeman tutkivat euroopanlaajuisen asenne- ja arvotutkimuksen, Eurobarometrin, avulla äärioikeistolaisten puolueiden suosiota erityisesti vaalivuosina 1988, 1994, 1997 ja 2000. Kessler ja Freeman tarkastelevat kehitystä erityisesti Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Alankomaissa. He vertasivat yksilötason asenteita poliittisiin, taloudellisiin ja demografisiin olosuhteisiin. Yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä kuvaavat tilastot ovat peräisin OECD:ltä. Tulokset vastaavat iän, sukupuolen ja koulutuksen osalta odotuksia; äärioikeiston äänestäjäkunta koostuu nuorista vähemmän koulutetuista miehistä. Yrittäjinä toimivat työväestön edustajat tukevat myös useammin äärioikeistoa. Kessler ja Freeman eivät löytäneet tarkkaa selitystä sille, miksi manuaalisen työn tekijät eivät kannata äärioikeistoa. Kessler ja Freeman arvelevat, että manuaalisen työn tekijät voivat pitää äärioikeiston retoriikkaa vetoavana, mutta eivät pidä näitä puolueita kenties yhtä luotettavina kuin hallituspuolueita.

Poliittinen tyytymättömyys ja maahanmuuttovastaisuus korreloivat myös Kesslerin ja Freemanin mukaan äärioikeiston kannatukseen. Maahanmuutto aiheuttaa huolta sen mahdollisista sosiaalisista ja poliittisista seurauksista. Kaiken kaikkiaan poliittinen tyytymättömyys ja maahanmuuttovastaisuus ovat sosioekonomisia ja demografisia syitä merkittävämpiä selittäviä tekijöitä äärioikeiston suosiolle. Työttömyyden ja äärioikeiston kannatuksen välillä sen sijaan ei ole vastaavaa yhteyttä Kesslerin ja Freemanin tutkimuksessa; kansallinen työttömyys vaikutti vähentävän äärioikeiston suosiota. Kesslerin ja Freemanin löydökset kansallisen taloudellisen tilanteen vaikutuksesta äärioikeiston suosioon jäivät osin kesken. Äärioikeiston suosion selittämiseen tarvitaan lisää selittäviä tekijöitä. Erityisesti työttömyyden suhde äärioikeiston suosioon vaatii lisätarkastelua epäjatkuvuutensa vuoksi.

Matt Golder (2003) on tarkastellut artikkelissaan myös työttömyyden, maahanmuuton ja vaali-instituutioiden yhteyksiä äärioikeiston kannatukseen. Hän toteaa, että on epäselvää, johtuuko kannatus esimerkiksi siitä, että äänestäjäkunta kokee maahanmuuttajat uhkana omalle hyvinvoinnilleen tai kansalliselle identiteetilleen tai elämälle yleensä. Golder käy läpi tutkimuksia, jotka selvittävät tilastollisin menetelmin äärioikeiston suosiota. Suurin osa tutkimuksista perustuu yhden maan dataan, ja useat Euroopan maat, kuten Suomi, Irlanti ja Portugali puuttuvat usein analyyseistä.

Golder havaitsee kolme perustelua maahanmuuton, työttömyyden ja vaali-instituutioiden ja äänestyskäyttäytymisen välillä. Materialistisen perustelun mukaan puolueet uskottelevat ihmisille työttömyyden johtuvan maahanmuutosta. Tätä perustelua ovat käyttäneet republikaanit Saksassa ja Kansallinen rintama Ranskassa. Jean-Marie Le Pen on käyttänyt tunnuslausetta: ”Kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa aiheuttavat kahden miljoonan ranskalaisen työttömyyden.” Taloudellisten äänestystutkimusten mukaan taloudelliset olosuhteet vaikuttavat äänestyskäyttäytymiseen. Vasemmistopuolueiden on usein ajateltu kykenevän hoitamaan työttömyyttä paremmin. Tärkein on kuitenkin tietää, mitä äänestäjäkunta pitää syinä korkeaan työttömyyteen.

Ideationaalisen perustelun mukaan ulkomaalaisten määrä lisää äärioikeiston äänestämistä, mutta toisaalta äärioikeistoa kannatetaan myös maissa, joissa ei ole vielä paljon maahanmuuttajia, mutta jotka ovat naapurimaistaan tulevan muuttovirran vuoksi uhkassa vastaanottaa lisää maahanmuuttajia. Itävaltalainen Vapauspuolue ja italialainen pohjoinen liiga ovat ottaneet 1980-1990-luvuilla maahanmuuton yhdeksi aiheekseen ja menestyneet vaaleissa paremmin.

Kolmannen eli välineellisen perustelun mukaan perustuu uskomukseen, että jokaisen maan tietynlaiset vaali-instituutiot voivat vaikuttaa äärioikeistolaisten puolueiden mahdollisuuksiin saavuttaa päämääränsä. Äärioikeistopuolueiden on saavutettava tietty prosenttimäärä äänistä saavuttaakseen samalla poliittista vaikutusvaltaa. Ne ovat menestyneet paremmin suurilla äänestysalueilla. Lopputulos riippuu kansallisesta vaalijärjestelmästä: esimerkiksi Saksassa puolet paikoista määräytyy paikallisesti, toinen puoli kansallisesti, Kreikassa paikat määräytyvät paikallisen, alueellisen ja kansallisen äänestystuloksen mukaan.

Golder spekuloi mahdollisen äänikynnyksen vaikutusta paikalliseen äänisaaliiseen. Välineellisen hypoteesin mukaan äärioikeiston suosio on suurempaa maissa, joissa eliitit ja äänestäjät ovat välineellisesti motivoituneita ja jossa on suuret paikalliset vaalipiirit sekä suuri määrä ylemmän kerroksen paikkoja. Golder keskustelee myös neofasististen ja populististen puolueiden kannatuserojen syitä viime vuosikymmeniä ensin mainitun suosion pysyessä samana ja jälkimmäisten suosion noustessa jatkuvasti. Hänen mielestään populistiset puolue-eliitit ja äänestäjäkunta voivat olla välineellisiä, neofasistiset sen sijaan ekspressiivisiä. Populistiset eliitit ja äänestäjäkunta ovat mahdollisesti myös materiaalisia, neofasistiset puolestaan ideationaalisia.

Golder testaa kolmea hypoteesiä tilastollisten menetelmien avulla. Yksittäisten muuttujien merkitystä testatessa jako neofasistisiin ja populistisiin puolueisiin on hyödyllinen, vaikka sitä ei ole helppo tehdä. Golder epäilee alkuperän perusteella tehtyä kategorisointia neofasistisiin puolueisiin, koska se jättää huomioimatta mahdollisen kehityksen ja muutoksen. Populismi käsitteenä on Golderin mielestä hyödyllinen, koska se erottaa po. puolueet valtavirtapuolueista. Populismilla hän viittaa näiden puolueiden kansaan vetoavuuteen ja järjestelmänvastaisuuteen, haluun kyseenalaistaa vallassaolevat eliitit ja valtasuhteet.

Golder pitää Canovanin (1981, 1983) tapaan Suomen Maaseudun Puoluetta (SMP) ennen kaikkea valtavirtaisena oikeistopuolueena eikä populistisena liikkeenä. Myös Kitscheltin (1997) havainnot tukevat käsitystä SMP:stä oikeistopuolueena. Golderin luokittelu on oikeutettu siinäkin mielessä, ettei tutkijoiden keskuudessa ole olemassa yhtä, kiistatonta tapaa luokitella äärioikeisto- ja populistipuolueita. Golderin tutkimus kattaa peräti 165 vaalit 19 maassa vuosien 1970 ja 2000 välillä. Tilastoista selviää, että suurilla vaalipiireillä on enemmän merkitystä populistisille puolueille: niiden vaikutus neofasistisiin puolueisiin on alle puolet. Työttömyydellä ja maahanmuutolla oli enemmän vaikutusta populististen puolueiden menestykseen. Tilastot antavat olettaa, että suurempi työttömyysaste vähentää neofasististen puolueiden suosiota.

Materialistinen perustelu ei kaiken kaikkiaan näyttänyt pätevän neofasistisiin puolueisiin. Sosioekonomiset olosuhteet, kuten työttömyys ja maahanmuutto, vaikuttavat vain vähän tai eivät ollenkaan neofasististen puolueiden kannatukseen. Työttömyys vaikuttaa populististen puolueiden kannatukseen vain silloin kun maassa on suuri määrä maahanmuuttajia. Ideationaalinen perustelu, eli suuremman maahanmuuttoasteen populististen puolueiden suosiota lisäävä vaikutus työttömyysasteesta huolimatta, sai tukea. Maahanmuutolla oli suurempi vaikutus populististen puolueiden suosioon maissa, joissa vaalipiirit olivat suurempia. Maahanmuuttajien suuri määrä lisäsi populististen puolueiden suosiota maissa, joissa oli käytössä suhteellinen vaalijärjestelmä.

Laittomien maahanmuuttajien puuttuminen vääristää yleisiä tuloksia jonkin verran. Esimerkiksi Kreikka vastaanottaa keskimäärin 250 000–500 000 laitonta maahanmuuttajaa vuosittain; lisäksi tuloksiin vaikuttaa Luxemburgin väestön poikkeuksellinen rakenne. Maahanmuuttajia on ollut siellä yli 20, parhaimpina vuosina yli 30 prosenttia. Kaikkia puolueita ei voi myöskään ongelmattomasti kutsua joko populistisiksi tai neofasistisiksi. Ongelmaan törmätään esimerkiksi Hollannin keskustademokraattien kohdalla.

Golderin tilastollisten selvitysten tärkein anti oli, että työttömyysaste ja maahanmuuttajien määrä vaikuttavat populististen, eivät neofasististen puolueiden suosioon. Vaikuttaa siltä, että neofasistisilla puolueilla on vankka kannattajajoukko, joka äänestää heitä sosioekonomisista olosuhteista huolimatta. Työttömyyden vaikutus populististen puolueiden suosioon oli myös ehdollinen ja lisäsi äänisaalista ainoastaan tilanteissa, joissa maassa oli paljon maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien suuri määrä lisää populististen puolueiden suosiota aina, riippumatta työttömyysasteesta. Tutkimustulos on johdonmukainen suhteessa oletukseen ideationaalisen perustelun vaikutuksesta populististen puolueiden suosioon.

Vaali-instituutioiden vaikutusta neofasististen ja populististen puolueiden suosioon ei ole tutkittu juurikaan ennen Golderia; ainakaan tutkimuksissa ei ole havaittu vaali-instituution vaikuttavan suosioon. Golderin tulokset ovat toisensuuntaisia: populististen puolueiden suosio tuntuu lisääntyvän suurissa vaalipiireissä ja silloin, kun on enemmän ylemmän ylempiä edustajanpaikkoja. Golderin mielestä yhteyden löytymisen pitäisi lisätä vaali-instituution vaikutusta populistisiin puolueisiin koskevaa tutkimusta. Golder ehdottaa, että seuraavaksi voisi tarkastella maittain ja maiden välillä, jotta ymmärrys vaalipiirien koon merkityksestä edelleen lisääntyisi.

Rita Dahl
Lähteitä:


The American Political Science Association, http://www.allacademic.com/one/apsa/apsa05/index.php?click_key=1


Arzheimer, Kai & Carter, Elizabeth


Camus, Jean-Yves, The European Extreme Right and Religious Extremism,http://www.cepsr.com/clanek.php?ID=317

Carter, Elizabeth. “The Extreme Right in Western Europe. Success or Failure? ManchesterUniversity Press, 2005.

Eatwell, Roger. “The Rebirth of the Extreme-Right in Western Europe?”. Parliamentary Affairs 2000, vol. 53, pp. 407-425.


Fireberg, Haim, ”The Extreme Right in the European Parliamentary Elections – A Culture of Hate”, Stephen Roth Institute for the Study of Contemporary Antisemitism and Racism, Tel Aviv University, http://www.tau.ac.il/Anti-Semitism/articles/eu-parliament.pdf

Golder, Matt, ”Explaining Variation in the Success of Extremi Right Parties in Western Europe, Comparative Political Studies, May 2003, vol. 36, n0 4, pp. 432-466,http://homepages.nyu.edu/~mrg217/cps.pdf

The Guardian, ”Europe´s far right”, http://www.guardian.co.uk/gall/0,,711990,00.html

Hainsworth, Paul, The Extreme Right in Europe and in USA, 320 pp. St. Martin´s 1992

Hino, Airo, Emergence and Success of Extreme Right Parties in Europe: A Comparative Analysis of 15 Democracies, http://www.allacademic.com//meta/p_mla_apa_research_citation/0/4/1/4/5/pages41450/p41450-1.php

Ignazi, Piero. Extreme Right Parties in EuropeOxford University Press. 272 pp.

Jackman, Robert W. & Volpert, Karin. “Conditions Favouring of the Extreme Right inWestern Europe”. British Journal of Political Science. 4/1996, vol. 26, pp. 501-521.Cambridge University Press.

Kessler, Alan E. & Freeman, Gary P. “Support of Extreme Right Wing Parties in Western Europe: Individual Attributes, Political Attitudes and National Context”. Comparative European Politics, 3/2005, pp. 261-288

Klandermans, Bert & Mayer, Nonna, Extreme Right Activists in Europe. Through the Magnifying Glass, Routledge, London, 310 pp.

Merkl, Peter H. and Leonard Weinberg, Right-wing Extremism in the Twenty-first Century (LondonEnglandUKPortlandOregonUSA: Frank Cass Publishers)

Othon Anastakasis, Extreme Right in Europe: a comparative study of recent trends,http://eprints.lse.ac.uk/3326/

julkaistu Ydin 1/2014:ssä

Friday, March 07, 2014

Kuningas kuolee ja muita taiteellisia ja filosofisia kohokohtia

Kuninkaan viimeinen tunti

Absurdin teatterin mestarin Ionescon näytelmän alussa on valtaistuinsali ja siellä kuninkaan vaimo numero yksi, Marguerite (Paula Siimes) ja numero kaksi, Marie (Minka Kuustonen) piruilemassa kilvan toisilleen. Parhaat päivänsä nähneen Aurinkokuninkaan oloinen kuningas Bérenger I (Jukka Puotila) astuu valtaistuimelleen ja saa ymmärtää vaimoltaan ja hovikirurgiltaan jne. (Markku Maalismaa) valtakuntansa nähneen jo paremmat päivänsä. Ennen niin voitokas kuningas on viimeisen kolmen päivän aikana hävinnyt kaikki sodat, maa on autioitunut, kansa kuihtunut olemattomiin ja lisäksi kuninkaalle ilmoitetaan, että hänellä on noin tunti elinaikaa jäljellä.

Siivooja (Marja Salo) huolehtii kuninkaan toiveista suhaamalla valtaistuinsalista ulos ja sisään potentiaalisia pelastajia etsiessään. Marguerite on realistinen vaimo, se joka ilmoittaa kuolemasta; Marie säilyy rakastavana vaimona loppuun asti.

Vähemmästäkin tulisi paniikki, mutta ennen niin ylvään ihmisen paniikin Ionesco haluaa järjestää ennen kaikkea paljastaakseen, kuinka samanlaisia me ihmiset olemme arvomerkeistämme ja statuksestamme huolimatta. Alkaa kuninkaan inhimillinen reagointi: vastustus, torjuminen, menneissä muistoissa, tunteissa ja suuruuden hetkissä kieriskeleminen, erilaiset pelastusyritykset ja läheisiin vetoaminen, maanittelu, oman vallan viimeisten rippeiden koettelu, vihoviimein kohtaloon alistuminen ja tulevaan valmistautuminen rakkaiden tunteellisella tai mustan huumorin sävyttämällä hyvästelyllä.

Näin karisevat nukkavierusta kuninkaasta viimeiset ylpeät elkeet ja hänestä tulee aivan tavallinen kuolevainen, joka alentuu tiedottamaan vartijansa (Tuomas Rinta-Panttila) kaikkivoivan tabletin kautta tulevasta kuolemastaan kansalle. Lopussa jäljelle jää kaikesta molemminpuolisesta piikikkyydestä huolimatta vain uskollinen vaimo Marguerite, joka rohkaisee kuningasta kohtaamaan kohtalonsa

Hän kohtaakin sen täysin alastomana ja yksin, kuten me kaikki ihmiset lopulta.

Ionescon näytelmä on mestarillisen mustan huumorin sävyttämän dialogin kannattelema allegoria ihmisestä autiossa maailmassa. Toisistamme me emme eroa toiveissamme ja peloissamme, olimme sitten kuninkaita tai palvelijoita. Kuoleman edessä olemme kaikki vain narreja. Ja ypöyksin.

Kansallisteatterin Kuningas kuolee vaikuttaa näyttelijät paljaiksi riisuvalla dialogilla ja näyttelijäntyöllä sekä romahtamaisillaan olevalla valtaistuinsalilla, joka ei pelkästään ole romahtamassa, vaan romahtaa. Myös näyttämön roskatunkiomainen olotila tyhjine muovipusseineen tukee vaikutelmaa pian katoavasta universumista.

Eugene Ionesco: Kuningas kuolee
Willensauna, Kansallisteatteri

Kolme virtuoosia neljän säveltäjän kimpussa

RSO:n keskiviikkosarjassa kaksi huippulaulajaa kohtasivat huippukapellimestarin ja loivat taidetta Anton Webernin, Alban Bergin ja Karl Amadeus Hartmannin musiikista. Schönberg taivutti oppilaansa Bergin ja Webernin seuraamaan ensin ekspressionistisia, sitten dodekafonisia jalanjälkiään. Webernin varhaiskauden Passacagliassa kuuluivat jo ekspressionistiset sävyt.

Monica Groop teki latautuneen tulkinnan Mahlerin Kindertotenliedereistä. Mahlerin laulut perustuvat Friedrich Rückertin yöllisiin säkeisiin, jotka soivat transsendentaalifilosofisen hämärinä sielullisina surulauluina. Groopin fraseeraus oli eleganttia ja pitkät linjat soivat kauniisti, erityisen mieleenpainuva oli Wenn dein Mütterlein, jossa Groopin alarekisteri soi melankolisen kaihoisasti.

Johanna Rusanen-Kartanon tulkinnat Alban Bergin Sieben frühe Liederistä kiilasivat kärkitulkintojen joukkoon ko. sielullisista lauluista. Rusanen-Kartanon sisäistyneet tulkinnat soivat lämpimän kauniisti ja hän kykeni mahtaviin diminuendoihin ja vaikuttaviin taiteellisiin efekteihin. Esimerkiksi Die Nachtigall soi lumoavan kauniisti musiikkitalon suuren salin kaukaisimmilla riveillä saakka – tai ehkä juuri siellä. Sarjan päättävä Sommertage on rakkauden mahtavaa myöhäisromanttista ylistystä. Sarjan avauslaulu tasapainottelee jo modernienkin vaikutteiden puolella. Bergin laulut ovat eräitä kaikkien aikojen kauneimpia sopraanolle sävellettyjä orkesterilauluja.

Kapellimestari Anna-Maria Helsing osoitti taituruutensa luotsaamalla RSO:n Hitleriä halveksineen Hartmannin kuudennen sinfonian ensiosan ekspressiivisistä purkauksista ja jännitteistä toisen osan viulujen teemaan, jota puhaltimet ja lyömäsoittimet toistavat. Elokuvamusiikiksikin soveltuva sinfonia siirtyi räjähdyksestä toiseen päätyen lopulliseen purkaukseen. Helsing otti kaikki äänikerrat irti käytössään olevasta mahtavasta orkesterista. Tähän kykenee vain virtuoosi.

Rita Dahl

RSO:n keskiviikkosarja Musiikkitalossa, 11.12.2013
Yöllistä ajattelua romantiikan metsissä

Schiller laajensi Immanuel Kantin kauneuskäsitystä objektiivisemmaksi antropologisemmalla lähestymistavallaan. Schillerin näkemykset laajenivat pelkästä estetiikasta yhteiskuntafilosofiaan. Schillerläisestä näkökulmasta ihmisen esteettiselle kehitykselle välttämätöntä on olla kiinnostunut myös tästä foorumista.

Moraalisella toiminnalla ihminen lievittää fyysistä viettiluonnettaan. Näin hän samalla siirtyy luonnonvaltiosta ja fyysisyydestä järjen ja moraalin alueelle, valtion ideaaliin. Puhdas ihmisyys on edustettuna valtiossa; kokonaisvaltaisessa antropologisessa arviossa, joka huomioi muodon lisäksi sisällön, ero tulee tarkemmin selville. Järki ei saa moraalisen ykseyden korostuksellaan kuitenkaan vaurioittaa luonnon monimuotoisuutta.

Esteettisesti ja moraalisesti kehittynyt ihminen pystyy välttämään hallinnan vaikutuksia, mutta teollistuvassa yhteiskunnassa on vaarana se, että ihmisen moninaisuus katoaa mekaanisten tehtävien taakkaan. Universaalineron puhdas järki yksin ei Schillerille riitä, vaan sitä täydentämään tarvitaan runollista puhdasta intuitiota.

Estetiikan ja filosofian klassikoiden tapaan Schiller pohtii, millainen on ”täydellinen ihminen”. Täydellisessä ihmisessä vietit ovat tasapainossa keskenään: aistivietti ei tunkeudu lainsäädännön alueelle, eikä muotovietti yritä ottaa paikkaa aistimusten alueella. Tällaisessa ihmisessä aistisuus ja ajattelu ovat tasapainossa. Leikkivietin avulla voi yrittää yhdistää kaksi muuta vastakkaista viettiä. Kauneuden avulla ihminen voi siirtyä aistimisesta ajatteluun; esteettisyydentajun kehittyminen on edellytys aistisen ihmisen järjelliseksi muuttumiselle. Näin kehittynyt ihminen muuttuu pelkästä luonnontilaisesta moraaliseksi.   

Tyylillisesti Schillerin kirjeet liikkuvat poliittisesta poeettiseen ja provosoivaan puherekisteriin. Hän hallitsee tyylilliset siirtymät vaivattomasti ja kuljettaa lukijaa mukanaan kaunopuheisissa vankkureissaan.

Niin & näin-kustantamo on vastuussa todellisesta kulttuuriteosta saattaessaan Hölderlinin Kootut teokset suomalaisyleisön saataville. Runoilija, filosofi Friedrich Hölderlinin Teokset koostuu runoista ja runofragmenteista. Jumalat, luonto, viini ja rakkaus ja rakkaudesta hullaantuminen ovat hänen pysyviä aiheitaan.

Runoilijan puhe on yritys ylittää taivaan ja maan, jumalten ja ihmisten välinen etäisyys. Hölderlinin tuotanto herättää ajattelemaan yössä, hämärässä, heittäytymään tietymättömään yöhön. Alkutuotantonsa antiikin mitallisuudesta hän siirtyi kypsän vaiheensa mitattomuuteen.

Pii toteaa Hölderlinin kirjoittaneen ”kreikkaa saksan kielellä”; hänen kääntämisensä on eräänlainen ajatusmahdottomuus. Runoilijan omintakeinen syntaksi välittyy omintakeisena suomena: pitkinä, mutkikkaina lauseina ja runsaana käänteisenä sanajärjestyksenä, neologismeina. Filosofien ja runoilijoiden lisäksi hänen säkeistään voivat ajattelunsa tueksi poimia palasia patriootit, viinin ja rakkauden ja antiikin jumalten ja myyttien ystävät. Antiikin aika, jumalat ja filosofit muodostavat Hölderlinin ajattelun nostalgisen perustan, jonka päälle hän rakentaa oman maailmansa. Tämä maailma hahmottuu erityisen kiinnostavasti myöhäistuotannon filosofisissa tekstifragmenteissa.  Nämä ovat eräänlaisia hybridimäisiä pienoisesseitä, luonnon, taiteen, sivistyksestä ja kauneudesta juopuneen filosofin näkökulmasta ja ajattelun katkonaisuudesta huolimatta Hölderlin on näissä terävimmillään.

Friedrich Schiller:
Kirjeitä ihmisen esteettisestä kasvatuksesta
Tutkijaliitto 2013, 160 ss.
Suomentanut Pirkko Holmberg

Friedrich Hölderlin: Teokset
niin & näin 2013, 535 ss.
Suomentanut Johan L. Pii

julkaistu Kulttuurivihkot 1/2014:ssä

Saturday, March 01, 2014

Forthcoming gigs


Huom. Arkadian kirjakaupan konsertti alkaa jo klo 18, kauppa menee kiinni seitsemältä. Olkaa siis ajoissa paikalla 19.3.