Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, January 25, 2014

Kevään keikkoja - liediä ja politiikkaa



Koivukylän EU-kriittinen vaalipaneeli 28.1.2014 kokonaisuudessaan



Yllä kuva Koivukylän eurovaalipaneelista,
alla Hyvinkäältä ay-väen rauhanpäiviltä.
Ylemmän kuvan otti Juha Kovanen, alemman

Toivo Koivisto.

28.1.2014 17:3017:30-20:00
Koivukylän kirjaston auditorio, Hakopolku 2, 01360, Vantaa, Verkkosivu
Tervetuloa Vantaan Eurovaalifoorumin ensimmäiseen keskustelutilaisuuteen tiistaina 28.1. klo 17:30 Koivukylän kirjaston auditoriossa.
Tilaisuuden teemana ovat eurokriittisyyden eri asteet.
Tähän mennessä paneeliin ovat ilmoittautuneet eurovaaliehdokkaat
Rita Dahl, SKP:n listan sitoutumaton ehdokas
Helena Eronen, Muutos2011
Johannes Hirvaskoski, Keskusta.
Sanna Karhunen, Kokoomus
Sirpa Kauppinen, Vihreät.
Kimmo Kiljunen, SDP
Antti Pesonen, Itsenäisyyspuolue
Terttu Savola, Köyhien asialla rp
Juhani Tanski, Suomen Työväenpuolue
Euroopan Unioniin tyytymättömästi suhtautuvien odotetaan menstyvän vaaleissa. Mahtuuko tyytymättömyys näihin vaatimuksiin
Irti EU:sta - Päätösvaltaa hajautettava - Enemmän liittovaltiota
Keskustelijoina ovat yleisö ja eri puolueiden eurovaaliehdokkaat.

Tähtäimessä sosiaalisesti oikeudenmukainen, taiteita suosiva ja finanssipolitiikkaa rajoittava Eurooppa, jossa huolehditaan kaikkein heikoimmista.

1) Sosiaalinen Eurooppa

Eurooppa, jossa keskeisillä tuotannontekijöillä, työntekijöillä ja luonnolla on hyvä olla. Nyt uhkana on, että molemmat joutuvat riiston kohteiksi. Työvoiman riistosta on monia esimerkkejä: Sanoma-WSOY:n päätös kaapata itselleen kaikki freelancereiden tekijänoikeudet (levinnyt kaikkiin suuriin mediataloihin; postinkantajilleen potkut antava Itella – kuka seuraavaksi), luonnonvarat (Talvivaara: ympäristörikos on tapahtunut valtion avustuksella, koska yhtiön on annettu aloittaa huonosti suunniteltu alunperin toiminta: bioliuotus ei ole toiminut ja sakka-altaat eivät ole pitäneet).

2) Taloudellisesti tasa-arvoisempi Eurooppa

Nyt EMU on valinnut suunnan, jossa suositaan finanssimarkkinoiden Eurooppaa. Suomi on jo osallistunut: ERVM:n kautta 0,7 miljardia; maksutaseapua annettu Latvialle, Romanialle, Unkarille 13,4 miljardia euroa; IMF:n kautta Suomen osuudet 0,37 miljardia euroa ja 0,41 miljardia euroa; euroalueen ulkopuolisille 0,24 miljardia euroa; Suomen laskennallinen osuus 100 miljardin sitoumuksesta Espanjalle on 1,79 miljardia ja ERRV:n lainasta 2,2 miljardia euroa. Suomen saamat vakuudet (jos lainat maksetaan täysmääräisesti); Espanjan osalta 0,72 ja Kreikan 0,88 miljardia euroa. Osuuskuntien ja ruohonjuuritason sosiaalisten organisaatioiden luonnollinen syntyminen massatyöttömyyden Eurooppaan: lähimmäisapu on tarpeen osallistavan sosiaaliturvan maailmassa.

3) Kulttuurilla hyvinvointia elämään

Ammattitaiteilijoille riittävät toimeentulon edellytykset, kulttuurista hyvinvointia muidenkin elämään.

Lied-konsertti Arkadian kansainvälisessä kirjakaupassa ke 19.3. klo 18-
Sopraano Rita Dahl, pianisti Lauri Honkavirta.


Ohjelma

Richard Wagner (1813-1833)

Wesendonck-laulut Wvv91 (1857-1858

Der Engel
Stehe still
Im Treibhaus
Schmerzen
Träume

Gustav Mahler (1860-1911)

Rückert-laulut (1901-1902)

Ich atmet’ einen linden Duft
Liebst du um Schönheit
Blicke mir nicht in die Lieder
Ich bin der Welt abhanden gekommen
Um Mitternacht

Arkadian kirjakauppa, Dagmarinkatu 5, http://www.arkadiabookshop.fi

Rita Dahl on suomalainen kirjailija, toimittaja ja sopraano. Hän on valmistunut valtiotieteiden ja filosofian maisteriksi Helsingin yliopistosta, opiskellut portugalin kieltä ja kulttuuria Lissabonin yliopistossa ja suorittanut D-tutkinnon Vantaan musiikkiopistossa 2009 ja opiskellut laulua muun muassa Anna Villbergin, Laura Salovaaran, Annika Myllärin, Henrik Lambergin johdolla. Hän on osallistunut vuodesta 2009 lähtien muun muassa Päivi Nisulan, Ingrid Kremlingin ja useille koloratuurisopraano, Bremenin musiikkikorkeakoulun professorin Krisztina Lakin mestarikursseille ja opiskelee parhaillaan säännöllisesti Lakin johdolla. Hän on pitänyt lied- konsertteja Brasiliassa, Suomessa ja Portugalissa.

Lauri Honkavirta (s. 1987 Ilmajoella) on opiskellut pianonsoittoa Lauri Väinmaan johdolla Viron Musiikkiaketemiassa, jossa suoritti diplominsa keväällä 2011. Hän on täydentänyt opintojaan myös mm. Hui-Ying Liu-Tawastjernan, Brend Glemserin, Frederic Rzewskin ja Seppo Saloviuksen mestarikursseilla. Tallinnassa hän opiskeli vuodesta 2006 lähtien rinnakkain myös cembalonsoittoa (opettajana Imbi Tarum, mestarikursseja mm.: Bernhard Klapprott, Mitzi Meyerson, Silvia Marquez Chulilla), jota hän nyt jatkaa Sibelius-Akatemiassa Anssi Mattilan oppilaana. Opiskelun ohella Honkavirta työskentelee freelance-muusikkona mm. pianonsoitonopettajana (Kallion musiikkikoulu), ja esiintyen sekä pianistina että cembalistina. Hän on toiminut paljon laulajien parissa lied- ja harjoituspianistina, konsertoiden sekä osallistuen erinäisiin oopperaproduktioihin (mm. Opera Bravo, Vaasan Ooppera, Ilmajoen Musiikkijuhlat) ja useille laulun mestarikursseille, joissa opettajina on ollut suomalaisia alan huippuja (mm. Juha Kotilainen, Ilmo Ranta, Ritva Auvinen).


Keikat:

2.3. Händel: Judas Maccabeus, Vanha kirkko klo 18

20.3. Helsinki Poetry Clubilla Café Mascotissa klo 18/19-

1.4. Thomaskirche Düsseldorfissa Frau Lakin mestarikurssin päätöskonsertti (Lehar: Liebe, du Himmel auf Erden ja Micaelan J´ai dis que rien ne m´epouvante ainakin, ehkä Orlofskyä)

-Sibelius-Akatemian Oopperan La Bohème 30.5., 31.5. ja 2.6. (kuorossa sopraanossa).



Uusi yhteiskunnallinen reservi:
tuensaajat

Robotti tarttuu metallisella käsivarrellaan vanhuksen bussilippuun ja heilauttaa sitä läpinäkyvän kortinlukijan edessä. Vanhus kävelee omalle paikalleen, ne on nyt eroteltu sillä tavalla, ettei kukaan voi syyttää naapuriaan syyntakeettomuudesta.

Autot kulkevat kaasulla ja niitä varten on omat tullit, kuin yli sata vuotta sitten, joiden läpi bussit ja yksityisautot kulkevat maksaen jokaisesta läpiajokerrasta käyvän maksun.

Sote-keskukset ovat vähentyneet pariin kappaleeseen ja jokaisessa on pitkät apua tarvitsevien kuntalaisten jonot. Vuokralääkäreiltä ei enää tarkisteta taustoja ja valelääkäriys rehottaa syrjäisemmillä paikkakunnilla.

Entä jos kaikki olisi mennyt toisin?

Työttömien määrä lähenee 35 prosenttia. Yritykset ovat kilpailukykynsä säilyttääkseen irtisanoneet erityisesti manuaalista työvoimaansa, mutta valkokaulustyöntekijöitäkin. Sosiaaliturvasta ja osittain toimeentulotuestakin on tullut vastikkeellista ja etuuksien saajat käyvät päivittäin muutaman päivän yhdyskuntatyyppisessä työssä maksamassa takaisin yhteiskunnan järjestämästä ilmaisesta elatuksestaan.

Valtion kuihtuessa kansalaisyhteiskunta elpyy pakosta. Jokaiseen kerrostaloon ja pientaloalueille on muodostunut vapaaehtoisten rinki, joka auttaa vanhuksia ja muita avuntarvitsijoita, kuten kotiäitejä, päivittäisissä askareissa: kaupassa käynnissä, siivouksessa, lastenhoidossa. Vapaaehtoiset ovat monesti työttömiä, eläkeläisiä, opiskelijoita tai muusta syystä yhteiskunnallisen ydinreservin, työvoiman, ulkopuolelle jääneitä henkilöitä. Tämä auttamisverkosto ei tarvitse toimiakseen yhteiskunnan tukea: se perustuu ihmisten haluun auttaa pulaan joutuneita kanssaihmisiä ja siihen kuuluvat ihmiset saavat vapautuksen yhdyskuntapalveluksesta etuuttaan vastaan.

Näin ihan luonnollisesti on syntynyt uusi sosialistinen auttamisyhteiskunta, mutta vain ruohonjuuritasolle. Ylätasolla toimeenpannaan kansan autettaviin ja auttajiin (työssäkäyviin) jakavaa politiikkaa.

Viihdeteollisuus elää ja kukoistaa. Ihmisillä on eri syistä enemmän vapaa-aikaa kuin koskaan ja he myös käyttävät sitä erilaisten mobiililaitteiden ja tietotekniikan avulla. Kodin tietoteknistäminen on vain rikkaiden saavutettavissa, muut seuraavat halpistabletilta maailmanpoliittisten tapahtumien kehitystä tai vain viihdeuutisia. Julkisuuden henkilöistä on tullut ihaillumpia kuin koskaan ja moni vertaa itseään, ulkonäköään ja elämäntilannettaan jonkun ihailemansa julkkiksen tilanteeseen (toki paljon vähäisemmillä rahallisilla resursseilla). Kun monella ei – sattuneesta syystä – ole suuria kulutusmahdollisuuksia, audiovisuaalisen median merkitys ja osuus jokapäiväisessä elämässä kasvaa suureksi.

Av-tuotanto korvaa sen puuttumattoman elämän, joka monia tuen varaan pudonneita eri-ikäisiä ihmisiä vaivaa. Niinpä sään sijasta puheenaiheeksi ovat nousseet julkkisten elämänvaiheet; omasta elämästä kun ei ole juuri puhuttavaa.

julkaistu Tiedonantajassa 31.1.2014 

Friday, January 24, 2014

Yksilö yhteiskunnan paineessa



Brittiläinen säveltäjä Benjamin Britten oli oopperoissaan nerokas yksilön ja yhteisön välisen vallan ja väkivallan analysoija ja musiikiksi pukija. Homoseksuaalinen Britten tunsi toiseuden kirot ja loi niille taiteellisen ilmiasun. Billy Buddissasosialisaatiosta huolehtii upseeristo, Korkkiruuvissa kasvattajat ja Brittenin ehkä suurimmassa mestariteoksessa Peter Grimesissä sulkeutunut, uskonnollinen ja konservatiivinen kyläyhteisö.
Brittenin oopperat perustuivat usein laadukkaisiin kirjallisiin pohjateksteihin Henry Jamesista Thomas Manniin, E.M. Forsteriin ja George Crabbeen. Billy Buddissa hyvää edustaa Budd (Lauri Vasar) ja hänen tuhoaan toivova John Claggart (upea Wagner-basso Sami Luttinen). Muutenkin bassoista koostuva upseeristo edustaa oopperassa virallisesta moraalista vastaavaa tahoa, eräänlaista ”pahaa” ja tenoreista koostuvat upseerikokelaat viattomuutta ja hyvyyttä. Komentaja Vere (tenori Raymond Very) on ainoa hyvä upseeri, jolle simputuksen kohteeksi joutuvan Billy Buddin kohtalo on henkilökohtaisen moraalin koetinkivi.
Vallalle tyypillinen hierarkia rakennettiin tässä toteutuksessa tehokkain, mutta yksinkertaisin keinoin: merisotamiesten tasaisin rivein ja kajuuttojen ovista ja ikkunoista koostuvin taustoin. Suljetut ja avoimet tilat kuvasivat yksityisen ja julkisen tilan välisiä rajoja ja niiden puitteissa tapahtuvaa vallankäyttöä ja juonittelua.
Billy Budd oli vaikuttava miesäänten äänellinen ja dramaturginen voimannäyte, muttaPeter Grimes edusti Britten-syklin dramaturgista, musiikillista ja visuaalista huipennusta, jossa massiivinen kuoro teki vaikutuksen painostavan yhteisön roolissa tenori Corby Welchin vastatessa Grimesin roolissa näyttämöllisesti ja laulullisesti yhtä vakuuttavasti sen lähes väkivaltaiseen paineeseen tuhoutuvaa yksilöä. Yleislavastuksena karille ajautuneen laivan hylky ja muu meriaiheinen rekvisiitta ajoivat asiansa, välillä taustalle nousivat ahdasmielisen kyläyhteisön talot ja niiden ikkunat. Orkesteri velloi Wen-Pin Chienin johdolla vuolaana, täyteläisenä tekstuurina: varsinaisena myrskyävänä merenä. Deutsche Oper am Rheinin Peter Grimes oli kokonaistaideteos: kaikki laulajavalinnoista dramaturgiaan lavastukseen ja orkesterin soittoon toimi saumattomassa yhteistyössä kokonaisuuden hyväksi.
Korkkiruuvissa vaikutuksen tekivät Governess (Sylvia Hamvasi) ja Mrs. Grove(Marta Márquez). Hamvasi vaikutti myös ainoana hyvänä henkilönä Peter Grimesissa opettaja Ellen Orfordin roolissa. Lestadiolaissaarnaaja ja juoruileva vanha akka edustivat yhteisön konservatiivisia, pahoja voimia.

Wednesday, January 15, 2014

Pasifismin ja rakkauden yleismaailmallinen viesti

Helsingin Gayteatteri esitti amatöörinäyttelijöiden voimin Sami Hilvon Viinakortti-romaaniin perustuvan tarinan asevelirakkaudesta talvisodassa kahden seuraavan sukupolven tarinan kautta suodatettuna. Näytelmän nykyhetkessä Urhon pojanpoika Mikael etsi itseään ja pyrki selvittämään, keitä olivat hänen isoisänsä Urho ja mikä oli hänen suhteensa salaperäiseen Toivoon, jolle Urho kirjoitti läheisiä kirjeitä rintamalta.
Homoseksuaalisuus seuraa sukupolvesta toiseen; historiallisten dokumenttien avulla sukunsa tarinaa rekonstruoiva Mikael saa selville yllättäviä asioita hänen nuoruudenkodissaan vierailleesta Ilarista.
Takaumien avulla sukellettiin Urhon ja Toivon tarinaan haastavissa olosuhteissa rintamalla, jossa miestenvälinen rakkaus ei ollut yleisesti hyväksyttyä. Heteronormatiivinen paine oli kova ja kiintymyksenosoitusten täytyi tapahtua salassa. Rakkaudenosoitukset piti näyttää saunan lauteilla ja muissa hämärissä paikoissa.
Rintamalla naiset olivat kaukana ja jotkut miehet löysivät toisensa muutenkin kuin väliaikaisena naisten puutteen korvikkeena rintamalla. Urho (Simo Karhula) ja Toivo (Juha Ukkola) ovat tällainen pari, joka rakastaa toisiaan myös rintaman ulkopuolella, mutta pyrkii seuraamaan yhteisön normatiivista olemisen mallia ja näin molemmat miehet avioituvat naisten kanssa. Miesten suhteen tunnepuolen syventäminen jäi näyttelijöiltä puolitiehen. Runsaat suudelmat eivät yksin riittäneet vakuuttamaan kiintymyksen syvyydestä. Näytelmän pasifistisen viestin lisäksi ohjaaja Eero Enqvist asettui kannattamaan kaikenlaisen rakkauden toteutumismahdollisuuksia mahdottoman tuntuisissakin olosuhteissa.
Taustalla vilahteli laajempi sosiohistoriallinen konteksti ostokortti-tematiikkana ja kovien huumeiden kipulääkkeenä käyttönä. Aseveljien yhteiset bakkanaalikohtaukset olivat näytelmän vaikuttavinta antia.
Helsingin Gayteatteri: Viinakortti. Käsikirjoitus Sami Hilvo, dramatisointi Sami Hilvo ja Ari Murto, ohjaus Eero Enqvist. Esitykset marras-joulukuussa 2013.

julkaistu kulttuurivihkoissa

Friday, January 10, 2014

Jytkyn jäljillä

Jytkyn jäljillä
                                                                                                              
Perussuomalaiset ovat varsin yksimielisistä negatiivisista maahanmuuttokannoistaan huolimatta pikemminkin populistinen kuin äärioikeistolainen puolue, vaikka rasistisia voimia sieltäkin löytyy. Tässä lyhyt katsaus ”jytkyyn”.

Huhtikuussa 2011 suomalaiset kokivat ”suuren jytkyn” Perussuomalaisten saavuttaessa kertaheitolla 39 kansanedustajan paikkaa tulevalle edustajakaudelle, jolloin hallituksella on ratkaistava monia merkittäviä asiakysymyksiä, muun muassa taloudellisiin vaikeuksiin ajautuneen Portugalin tukipaketti.

Historiallinen voitto rinnastuu SKDL:n vaalivoittoon 1958, tanskalaisen veroasianajaja Mogens Glistrupin johtaman Edistyspuolueen 16 prosentin äänisaaliiseen vuoden 1973 ja nousuun Tanskan toiseksi suurimmaksi puolueeksi tai itävaltalaisen Jörg Haiderin Vapauspuolueen nousuun hallitukseen 1999.

Esimerkiksi näistä tapahtumista alkoi äärioikeiston uusi nousu Euroopassa. Perussuomalaiset ovat osa tätä nousua, vaikka meillä valtaannousu tapahtuu odotetusti noin kymmenen vuotta etelämpänä sijaitsevia Euroopan maita myöhemmin. Jääkö kausi lyhyeksi yhden kauden seikkailuksi vai saadaanko sille jatkoa riippuu paljolti siitä, miten kansan luottamuslauseella palkitut kansanedustajat päättävät luottamusta käyttää tai jättää sen käyttämättä.

Erityisesti jo ennen vaaleja provosoivilla kirjoituksillaan huomiota herättänyt Jussi Halla-aho herätti odotetusti sekä median että kansalaisten huomion heti edustajankautensa alussa. Perustuslakivaliokunnan puheenjohtajaksi suuren suosionsa vuoksi valittu Halla-aho ja edustaja Teuvo Hakkarainen islamofobisine mielipiteineen nousivat median ja kansan suosikiksi lähinnä negatiivisessa mielessä. Heti kautensa alkajaisiksi Hakkarainen möläytti ”neekereistä” ja tolpan nokassa rukoilevista muslimeista. Selvisi myös, että Hakkarainen kumppaneineen oli hämärässä nuoruudessaan varastanut ehtoollismaljan ja myynyt sen ilmeisesti rahantarpeessaan. Hakkaraisesta tuli pian koko kansan puheenaihe hyvässä ja pahassa. ”Suvaitsevaisto” naulasi hänet tuusannuuskaksi ja ”suvaitsemattomat” eli meidän usein mieltämämme islamofobikot hihkuivat uuden puolijumalansa puheille.

Myöhemmin edustaja Hakkarainen oli valmis pakottamaan nuoret töihin ilman palkkaa. Mutta sahayrittäjänä 35 vuotta toimineelle Hakkaraiselle itselleen olivat kyllä aiemmin kelvanneet Euroopan Unionin tukirahat. Kaksinaismoralismia pahimmillaan? Vielä enemmän pelottaa, että hakkaraisia ei löydy vain eduskunnasta vaan monesta kyläbaarista.

Muiden puolueiden haasteena oli löytää sopiva suhtautuminen Timo Soinin alun perin isänmaallisuutta kannattavaan puolueeseen, joka oli nyt muuttunut myös rasistien tyyssijaksi. (Kansanedustaja Tom Packalénin ehdotus erityisen slummilähiön perustamisesta oli viimeisin ”huippu”.)

Melko pian onnekkaiden vaalien jälkeen, aivan edustajakauden alussa perussuomalaisten itseoikeutettu vetäjä Timo Soini totesi, että PerSujen tehtävänä on hankkia kannatusta, mutta ei miellyttää äänestäjiä. Tällä lausumallaan hän halusi oletettavasti tehdä pesäeroa populismisyytöksiin.

Populismi on todellisuudessa monen muunkin puolueen käyttövara sekä hallituspuolueista oppositioon, oikeistosta vasemmalle. ”Tukipaketti”, ”eriarvoistuminen” ovat monen puolueen edustajien suissa kuluneita käsitteitä. Niitä kuulee käytettävän erityisesti yhteiskunnallisesti epävarmoina aikoina, jolloin tulevaisuudesta ei ole mitään varmuutta ja tietoa. Kuten juuri nyt, Euroopan talouskriisin vaikuttaessa merkittävällä tavalla sekä Euroopan unionin jäsenmaihin että Euroopan rahaliitto EMU:n tulevaisuuteen.

Valtaosa valituista PerSu-edustajista oli ensikertalaisia politiikassa ja kokemattomuutensa vuoksi jotkut edustajat nousivat heti lausunnoillaan lehtien otsikoihin. Yhteiskunnallisesti merkittävässä asemassa olevien henkilöiden taustan tutkimisesta on tullut pikemminkin sääntö kuin poikkeus mediassa. Niinpä lehdet kaivoivat esiin sekä ennen eduskuntavaaleja että vielä niiden jälkeen edustajaksi haluavien tai edustajien rikosrekistereitä.

Tuoreen PerSu-edustaja Teuvo Hakkaraisen menneisyydestä paljastui erikoinen tuomio törkeästä varkaudesta. Hakkarainen oli 1986 seurueessa, joka varasti ehtoollispikareita kirkosta. Keväällä 2011 tuore kansanedustaja Hakkarainen herätti kiivasta keskustelua ”neekeriukkoja” koskevilla puheillaan. Hakkarainen vetosi ”maalaisuuteensa” puheitaan puolustaessaan, mutta sai omalta eduskuntaryhmältään lievimmän mahdollisen rangaistuksen eli huomautuksen. Perussuomalaisten eduskuntaryhmän puheenjohtaja Pirkko Ruohonen-Lerner totesi, että ”kansanedustajan pitää käyttäytyä vakaasti, arvokkaasti ja muita loukkaamatta. Tämä on kirjoitettu myös perustuslakiin.”

Perussuomalaiset laativat toukokuun 2011 lopussa rasisminvastaisen julkilausuman, jossa puhuttiin enemmistöihin kohdistuvasta syrjinnästä. Lausumaa oli Soinin lisäksi laatimassa muun muassa mielipiteet jyrkästi kahtia jakava Jussi Halla-Aho. PerSujen julkilausuma joutui tuoreeltaan ”ihmisoikeusasiantuntijoiden” kritiikin kohteeksi. Heidän mukaansa YK:n peruskirjassa ja muissa kansainvälisissä ihmisoikeussopimuksissa on määritelty asiat kehittyneemmällä kielellä ja erityisesti vähemmistöjen oikeuksista puhuen. Esimerkiksi Ihmisoikeusliiton pääsihteerin Kristiina Kouroksen mukaan enemmistön syrjintä ei ole ongelma juuri missään.

Populismiin sortumatta haluaisin huomauttaa, että ihmisoikeusjärjestöt edustavat yleensä tietynlaista ”virallista” ihmisoikeusnäkökulmaa, johon kuuluu erityinen velvollisuus huolehtia vähemmistöjen oikeuksista. Näin metsä voi välillä hämärtyä puilta, vaikka ”enemmistön syrjintä” –perustelun kohdalla voi kyllä aiheellisesti kysyä, onko kyse oikeasta ongelmasta vai populistisesta pyrkimyksestä hakea kansan suosiota sen ”syvien rivien” oletusarvoisesti epäkohtina pitämien asioiden avulla.
Käsitteenmäärittelykiista

Äärioikeisto on 1960-1970-luvuilla tutkijoiden keskuudessa yleistynyt käsite, jolla korvattiin aiemmin käytössä ollut ”radikaali oikeisto”. Radikaalilla oikeistolla viitattiin yleensä sotaa edeltäneeseen fasismiin, mutta tehtiin samalla ero vanhan ja uuden fasismin välille. Usein käytetty termi on myös populismi. Käsitteiden ongelmana on kuitenkin se, että ne tavoittavat usein vain jonkun puolen ilmiöstä ja ovat toisten puolueiden kohdalla kerrassaan kelvottomia tai selittävät korkeintaan vain osan ilmiöstä.

Kotoisat PerSumme ovat näillä käsitteillä määriteltyinä lähinnä populistinen puolue negatiivisine maahanmuuttokantoineen ja pakkoruotsin vastustamisineen. Puolueen riveistä löytyy kuitenkin yksittäisiä ehdokkaita, suoranaisia poikkeusyksilöitä, jotka lähenevät kiihkonationalistisine, ”aitoisänmaallisine” ja militaarisine kantoineen kansallissosialismin kansallista mytologiaa, historiaa, kulttuuria ja jopa geeniperimän avulla tehtyä kansallisuuksien välistä arvohierarkiaa korostavia mielipiteitä. PerSut ovat poikkeuksellinen puolue siinäkin mielessä, että niiden kannattajien on havaittu olevan enimmäkseen keski-ikäisiä, korkeasti koulutettuja miehiä.
Perussuomalaiset eli PerSut ovat kirjava joukko erilaisia yksilöitä, joita yhdistää ainakin maahanmuuttovihamielisyys. Heikki Typön mielestä Soini edustaa kenties PerSujen liberaaleinta siipeä. Sateenvarjon alle mahtuu vielä konservatiivisempia maahanmuuttajia, erilaisia etnisiä ja muita vähemmistöjä, uskontoja ja yhteiskunnan kahtiajakautumista koskevia mielipiteitä. Typpö viittaa kirjoituksessaan myös Ruotsin pitkästä hallintakaudesta aiheutuneeseen traumaan, joka heijastuisi muun muassa kielteisenä suhtautumisena pakkoruotsiin: ”Perussuomalaista liikettä ei pidä arvioida Timo Soinin perusteella. Timo Soini ei ole perussuomalainen läheskään siinä määrin kuin hänen kannattajansa. Suomen kansa ei ole järin uskonnollista. Päivi Räsäsen homolinjaukset eivät mene läpi muiden kuin Timo Soinin kohdalla. Suomen kansa ei ole myöskään antikommunistista (sanan vanhassa merkityksessä). Suomen historia, joka on erittäin julma ja verinen tässä mielessä, johtuu suurimmalta osalta vieraan vallan (Ruotsin) hallintakulttuurista itsenäisyytemme alkuvuosina.” 

PerSut edustavatkin osittain takapajuisinta osaa poliittisesta kentästämme. Tuskin mikään muu puolue argumentoisi pakkoruotsia vastaan psykologisoimalla ja vetoamalla kansalliseen Ruotsi-traumaamme, koska mitään yhteistä traumaa ei ole olemassakaan.

Suomessa kansallisromantiikka oli 1800-luvulla keskeinen suuntaus eri taiteenaloilla kirjallisuudesta kuvataiteisiin ja musiikkiin. Nationalismia tarvittiin nuoren, syntyvän kansakunnan rakentamisen aikoihin vahvistamaan omaan kieleen ja kulttuuriin liittyvää identiteettiä Suomessa, joka oli ollut pitkään Ruotsin ja Venäjän hallinnassa. Usein ruotsinkielistä sivistyneistöä edustaneet fennomaanit olivat keskeisiä kansakunnan rakentajia. Persut ovat haikailleet takaisin "kansallisromanttisen taiteen kulta-aikaan" eli osoittaneet rajoittuneen taidekäsityksensä.

Onko olemassa mitään järkevää syytä äänestää Persuja?

Rita Dahl

julkaistu Tiedonantajassa 10.1.2014

Sunday, January 05, 2014

Euroopan tie

Sosiaalista Eurooppaa puolustamassa

EMU on edennyt nopeasti: on otettu käyttöön EVM, ERVM, 2013 lopulla oltiin menossa jo pankkiunioniin. Talous uhkaa päihittää sosiaalisen ulottuvuuden EU:ssa.

EU-USA:n vapaakauppasopimuksen investointisuoja pitäisi huolta monikansallisten yhtiöiden oikeuksista. Puolueellisista tuomareista koostuva markkinatuomioistuin ylittäisi toimivallallaan kansallisvaltiot.

Yhteinen ulko- ja turvallisuuspolitiikka on asia, johon jokainen EU-jäsenmaa on liittyessään sitoutunut, ja tähän yhteistyöhön kuuluu sitoutuminen transnationaalisuuteen. Keskustella voi sen sijaan asiasta, halutaanko EU:lle yhteistä armeijaa tai poliisia. En puolla sellaista kehitystä.

Talouskriisin nykyiset ratkaisukeinot ovat liian oikeistolaiset; talouskuri ja julkisen sektorin leikkaukset sen sijaan, että elvytettäisiin ja kohennettaisiin julkisen sektorin palveluita, lisättäisiin kysyntää, tehtäisiin ns. keynesiläistä talouspolitiikkaa.

Valvomaton finanssisektori ja pankkien tukeminen on myös saatava ylikansalliseen valvontaan ja säätelyn piiriin. Kaikkia valuuttatransaktioita verottava Tobinin vero olisi pieni askel tähän suuntaan. Veroparatiisien takia EU menettää sata miljoonaa euroa verotuloja vuosittain: Finnwatchin raportin mukaan yli 400 suomalaisyritystä käyttää "verosuunnittelua". 

Meillä on valittavana karkeasti joko Euroopan amerikanisoituminen tai latinalaisamerikanisoituminen.

Nykyisestä velkakriisin lietsonnasta on seurannut kuntaremontti (1,4 miljoonaa euroa pois kunnilta) ja sosiaali- ja terveyssektorin sekä koulutuksen ulkoistamisen monopolinkaltaisille veroparatiisiyhtiöille. ”Amerikanisoituminen” perustuu monetarismiin ja puolustaa tarjontaa, EMU:n syvenemistä pankkiunioniksi, transnationaalista armeijaa; ”latinalaisamerikanisoituminen” julkista kysyntää.

”Latinalaisamerikanisoituminen” toteutuu vähäosaisimpien ehdoilla ja sen toiminta-ajatuksena on, että kaikilla kansalaisilla pitää olla mahdollisuus edullisiin sosiaali- ja terveyspalveluihin ja koulutukseen.

Ylikansallisten sopimusten ja transnationaalisten talousyhteenliittymien vallan vastustamiseksi Marxilta kannattaa omaksua ajatus tuotantovälineiden (luonnonvarat, työvoima, pääoma) yhteisomistuksesta. Valtion omistajastrategiaa pitäisi miettiä läpivalaisuperiaatteella uudestaan. Mitkä alat voisimme osin kansallistaa? Luonnonvarat, kantaverkot, pohjavedet?

Minun ihanteellisessa maailmassani on sosialismin piirteitä: siellä työntekijöillä ja luonnolla on oikeuksia, ei vain tuotantovälineiden omistajilla. TTIP:stä huolimatta markkinat toimivat ylikansallisesti ja osa yritetyistä työvoiman ja luonnonvarojen riistosta voi siis joka tapauksessa tulla voimaan. Sanoma-WSOY kaappasi toimittajilta tekijänoikeudet ja käytäntö on levinnyt kaikkiin suuriin mediataloihin, Vattenfall haastoi Saksan valtion oikeuteen ydinvoiman käytön lopettamisesta (ratkaisu tulee olemaan ennakkotapaus), Fortumin sähköverkon myynti monikansalliselle yritykselle.


Rita Dahl