Boheemia sirkustunnelmaa ja wieniläishenkeä

Boheemia sirkustunnelmaa ja wieniläishenkeä

Pariisilaisten nälkätaiteilijoiden elämästä ja rakkauksista kertovassa La Bohèmessa Puccini löysi hänelle tyypillisen veristisen sävelkielen, jonka kuoro- ja soolo-osuuksissa kihisee verevänä italialaisten torien henki ja nälkätaiteilijoiden arkinen toimeentulokamppailu. Rodolfon (Zach Borichevsky) Che gelida manina ja sitä seuraava Mimin (Stefanna Kybalova) Si, mi chiamano Mimi kajahtivat oopperan pääsalissa mahtavasti, vaikka resonaatiota olisin molempiin ääniin toivonut vielä lisää.

Boheemeista erityisesti Schaunard (Jussi Merikanto) ja Colline (Koit Soasepp) vaikuttivat mahtavasti resonoivilla äänillään ja näyttelemisellään. Merikanto iloitteli hauskasti kolmannessa näytöksessä tanssiessaan ullakkohuoneessa paljettipaidassaan.

Lavastaja Mark Väisänen oli loihtinut vaikuttavat taustat erityisesti toiseen näytökseen. Visuaalisesti häikäisevä sirkusmiljöö sopi erinomaisesti Musettan (Siphiwe McKenzie) ja Alcindoron (Heikki Aalto) välienselvittelyyn. Matti Leinosen suunnittelema täsmällinen valaistus Kuoro teki vaikuttavasti eläväksi torin kaupustelumeiningin ja Anna Sinkkonen oli vaatettanut persoonallisesti väen sisäkön puvuista latinalaisamerikkalaishenkisiin hedelmäpukuihin, joista banaanit ja muut eksoottiset hedelmät roikkuivat esittäjien hameista.

Katariina Lahden ohjauksen toiminnallisuus sopii erinomaisesti koko La Bohèmen ensimmäisen kohtauksen boheemien ullakkohuonetapaamisesta toisen näytöksen sirkuskohtaukseen ja sentimentaalisimpaan viimeiseen osaan, jossa Rodolfo ja Mimi lausuvat jäähyväiset ja Mimi makaa sairasvuoteellaan. Miminä laulava Kybalova petrasi loppu kohden ja sai äänensä resonoimaan vaikuttavimmin sairasvuoteella.

Marco Arturo Marellin ohjauksessa Richard Straussin Ruusuritarista hyödynnettiin hienosti libretisti Hugo von Hoffmansthalin Sprachkostümia. Octavianin (Niina Keitel) ja Marsalkattaren (Melanie Diener) sekä Sophien (Hanna Rantala) väliset dialogit ovat täynnä ylimaallisen kauniita sanoja rakkaudesta, kun taas Quinquinin (Niina Keitel) savon murre ja Paroni Ochs von Lerchenaun (Jyrki Korhonen) välinen jutustelu on huomattavasti suorasukaisempaa ja arkisempaa. Marsalkattaren Sprachkostümiin kuuluu muun muassa syvällisyys (filosofinen aikaproblematiikka puheenvuoroissa) ja altruistisuus (Octavianista luopuminen). Marsalkatar on Ruusuritarin ylväin hahmo, Octavian/Quinquin yhdistelmä opera buffa- ja séria-hahmoa. Paroni Ochs von Lerchenau mitätöi ilkkuvilla kommenteillaan edellä mainittujen parien runollisia rakkaudentunnustuksia.

Erityisen tehokkaasti Sprachkostüm toimi paronin kohdalla: ökymaisen sovinistin ja vulgaaripaskiaisen lisäksi paronin faseteiksi paljastui hauskasti dramatisoituna loppukohtauksessa myös huumorintaju. Korhonen välitti paronin monipuolisen hahmon erittäin hyvin sekä laulullisesti että näyttämötyöskentelyn osalta. Marellin ohjauksesta välittyi hyvin Straussin teoksen wieniläinen tunnelma, joka on omituinen yhdistelmä äärimmäistä aitoutta, keinotekoisuutta, groteskiutta, La Dolce Vitaa ja elämän tragikoomisuutta. Pieneen tarinaan sisältyy koko ihmissuhteiden monimutkaisuus.

Ruusuritarin tulkinnanvaraisin kohta sijoittuu toisen näytöksen loppuun, jonne saapuu runsaslukuinen joukko väkeä hovimestareista majatalon isäntään ja laulajaan sekä muutamia tanssijoita. Yhteinen hitaasti purkautuva still-kohtaus kuvasi tehokkaasti kollektiivista hämmästelyä paronin murhayritysoletusta kohtaan.

Marelli vastasi myös teoksen lavastuksesta ja valaistuksesta: ilmiömäisin keksintö oli taustalla vaikuttanut rikkonainen peili, jonka saattoi tulkita metaforisesti sekä minuuden että vuorovaikutussuhteen rikkoutumisena tai hämärtymisenä. Tanssijoita hyödynnettiin osuvasti toisen kohtauksen lisäksi viimeisessä paholaisen, enkelin ja muissa rooleissa.

Strauss hyödyntää Ruusuritarissa mahtavia jousiston ja torvien tuottamaa horisontaalista tekstuuria, joka velloo hyökyaallon tavoin vasemmalta oikealle, samalla tavoin kuin voisi kuvitella ylimaallisen rakkauden, himon tai mustasukkaisuuden kaltaisten tunteiden ihmissydämessä roihuavan.

Marsalkattaren, Octavianin ja Sophien tertsetti ja rakkautensa säilyttäneiden Octavianin ja Sophien duetto olivat muutenkin huiman ohjauksen laulullisia kohokohtia. Sophien iloksi muuttuva pettymys realisoitui erinomaisesti oivaltavan dramaturgisen eleen kautta: tarvittiin vain yhteen sumppuun kokoontuvat ja nopeasti hajaantuvat farssista laulavat hovihenkilöt.

Rita Dahl

Kansallisooppera, La Bohème, Ruusuritari

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale