Jorge Melícias ja Alváro Alves de Faria

Jorge Melícias

Aina on vain yksi mies
kuin suolatorni.

Pöydän ympärillä rakastavat
naiset
mätänevät hitaasti.

Joskus kirkaisevat

ja käsiin tarrautuvat kivet
avautuvat kuten ohimot.

Mutta suurimman osan yöstä
he ovat valveilla hiljaisuudessa
varmistuakseen siitä, että kuolevat.

***

Lasien takana taipuvat naiset.

Sytyttävät lapset suustaan,
hengittävät meissä sisällä.

Heidän taipuvissa päissään valtava ahneus

ja lapset kävelevät ajatuksissaan
kuin selkärankainen valo.



Jorge Melícias on portugalilainen runoilija, kääntäjä, esseisti ja kustantaja, joka yhdessä Luis Serguilhan kanssa vastaa Cosmorama-kustantamon brasilialaisen ja käännösrunouden julkaisuohjelmasta. Hän on kääntänyt mm. Saint-John Perse'a, Leopoldo María Paneroa, Antonio Gamonedaa ja Lautréamontia. Melícias on mystikko, jonka runoissa katolinen mystiikka ja Raamatun symboliikka yhdistyvät rakkauden ja kuoleman odotukseen.




Álvaro Alves de Faria

Álvaro

Vedä demoni sisältä
ja jää tyhjäksi kuin lähde.

Leikkaa hiukset
ja anna parran kasvaa enemmän
ilman mitään syytä.

Vedä taivaan lentokone suustasi
ja jätä hiljenemään syntymäsi pilvi.

Leikkaa ihosi selluloidi
ja keksi elämistä varten toinen maailma.

Vaikene kasvojesi puistatus
ja pysy liikkumattomana
päällystakkisi sisällä.

Etäänny sormiesi varjosta
ja pysäytä aika ikuisiksi ajoiksi.

Kuole kaikkina hetkinä
ja kävele olentosi näkymätöntä katua pitkin.

Vedä itsestäsi huudon arpi
ja pysäytä silmän halkeaman edessä
jossa nukkuvat haltijat.

Pysy sisälläsi,
jossa et ole enää olemassa
jossa haavoitat
ja jätät itsesi,
jossa et ole.

Vaikene linnut
aamun kuisteilla
kansallishymniä laulavien
loukkaantuneiden työläisten välissä.

Keksi uudelleen kasvojen peili
ja ompele syvin arpi
löytääksesi uudelleen veren.

Älä välitä
ihmisten lahjasta,
vaan kadonneesta
lapsuuden sormuksesta.

Etsi voimaa itsestäsi
sieltä missä et kohtaa itseäsi
etkä tule itseksesi labyrinteissä
joihin katosit täydellisesti.

Tuhoa unelma
josta ennen uneksit
ja jota sinulla ei ole enää
kaapissasi.

Herää sitten
ja tapa sanat
jotta kaikki muuttuisi normaaliksi.


Majakovski

Että täällä näillä kaduilla vapautuu aamun harvinainen haju
ja näillä lopullisilla kaduilla ei ole enää aamua.
Että katseen valkoisuudessa kohtaukset ovat perverssejä
ja että henkilöiden kasvoilla ei vielä alkanut teatteri.
Että täällä kaukaisten saappaiden kujalla
kaikki etäisyydet tiivistyvät merkkiin, joka satuttaa itsensä käteen.
Että täällä ihmiset riisuutuvat lasimiekoin,
vaikenevat syvään vaikenevat
näkymättömin suin jotka on ommeltu iltapäivän liikkumattomalle kankaalle.
Että täällä eivät löydy karavelit
eivätkä laivat jotka eivät lähde päivien kaukaisille joille.
Että täällä on seinille liimattuja varjoja,
muureja joille kuolevat sanat
ja sanat kuolevat aina punaiseen tavuun.
Että linnut täällä eivät tiedä ja eivät kerää hedelmiä, siemeniä.
Että täällä kaupunki katoaa ikkunoihin
joissa avioparit muuttuvat poissaoloksi.
Että täällä kasvot ovat sinisen tuntematon naamio,
jossa hyönteiset sekoittuvat lantaan hevosten välissä,
härät ja kanat ei-minkään vuoriin.
Että täällä kaikki tuhoutuu ja on olematta:
runous on vain turha hikka hikka joka pysähtyy suuhun.
Että täällä huuli on vetoomus, joka hyppää
kuten hyppäävät heinäsirkat kasvien keskellä,
kuten hyppäävät käsien paralyyttiset eleet.
Että täällä lintu rikkoo siipensä
ja pysyy peilissä maisemattomine silmineen.
Että täällä tänä syyskuun päivänä on kylmä
ihon ja villapuseron välissä,
Majakovskin pilvien loputon takki
laukaus sydämessä:
veri on punaista ja pusero näkymätön,
äänettömät sanat huulen leikkauksessa,
veitsi joka leikkaa joka leikkaa joka leikkaa joka leikkaa joka leikkaa
ja läpäisee unelman.                 




Álvaro Alves de Faria on eräs Brasilian tunnetuimmista elossa olevista nykyrunoilijoista. Häntä voidaan pitää narratiivisena runoilijana, joka on yli neljän vuosikymmenen aikana omaksunut yhä pidemmän muodon. Kertovanakin runoilijana Alves de Faria katsoo arkisen todellisuuden kannen alle ja taakse; rakkaus, sen puute tai läsnäolo, ovat usein olleet arkisten tuntuisten runojen aiheena.

Julkaistu Tuli & Savu nro 76:ssa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari