Mistä äärioikeiston suosio kumpuaa?

Mistä äärioikeiston suosio kumpuaa?

Unkarissa presidentti János Áder allekirjoitti loppuvuodesta 2013 sopimuksen, joka vähensi lakisäätävien elinten valtaa, rajoitti lehdistön ilmaisunvapautta ja eliminoi ”tasavalta” –sanan käytön perustuslaista. Unkarissa on jo aiemmin todistettu hyökkäyksiä asunnottomia, naisia ja LBGT-yhteisöä vastaan. Jóbbikin myötä antisemitismi ja rasismi ovat valtavassa nousussa.

Unkari ei ole ainoa Euroopan maa, jossa on vahva äärioikeisto.

Maahanmuuttovihamielisyys, talouskriisi ja erilaiset katastrofit ruokkivat yleistä epävarmuutta ja pelkoa omasta työpaikasta ja tulevaisuudesta. Mutta nämä eivät ole riittäviä selittäviä tekijöitä äärioikeiston nousulle. Politologi Roger Eatwellin mukaan äärioikeiston suosio perustuu protestiäänestämisen lisääntymiseen. Kyse on tyytymättömyydestä politiikkaan ja poliitikkoihin. Äärioikeistoa ovat äänestäneet usein vaaleissa tavallisesti nukkuvat, tai keskusta-oikeiston tukijat. Joissakin maissa äärioikeiston äänestämiselle on erityiset syynsä: Haiderin kannatus perustui äänestäjien halukkuuteen olla erityisesti hallituspuolue sosialidemokraatteja vastaan. Äärioikeistolaisten puolueiden kannatus on usein ollut epävakaata ja muuttuvaa. 1995 Ranskan presidentinvaaleissa Le Pen sai enemmän työväenluokkaisten äänestäjien ääniä kuin kukaan muu ehdokas.

Mielipidetutkimukset osoittavat silti, että rotuun ja maahanmuuttoon liittyvät kysymykset ovat tärkeitä äärioikeiston äänestäjille. Äärioikeiston suosion on havaittu nousevan aikoina, jolloin maahanmuuttokysymys huolestuttaa kansallisella tai paikallisella tasolla. Kansallisen rintaman (National Front) kannatuksessa Iso-Britanniassa oli suuria piikkejä 1970-luvulla ugandalaisten ja malawilaisten karkottamien aasialaisten saavuttua maahan; republikaanipuolueen (Republikaner) kannatus Saksassa nousi 1990-luvulla turvapaikan hakijoiden määrän noustua dramaattisesti. Republikaanit nousivat kuitenkin parlamenttiin jo vuonna 1989, kun maahanmuutto ei ollut vielä polttava kysymys.

Euroopanlaajuinen vertaileva tutkimus on osoittanut, että äärioikeistolla ei ole ollut yhtä maagista voittokonseptia 1980-1990-luvuilla. Vanhaa, tarjontaa ja valtion roolia korostavat, fasistiperinteitä jatkavat puolueet eivät ole olleet yhtä vetovoimaisia kuin uudet, vapaita markkinoita ja maahanmuuttovastaisuutta kannattavat puolueet. Kaikkein menestyneimmillä puolueilla on kuitenkin laajempi kuin pelkkään rotuasiaan keskittyvä puolueohjelma ja agenda.  

1990-luvulla tutkijoiden keskuudessa yleistyi ”poliittinen mahdollisuusrakenne” äärioikeiston nousua selittävänä mallina. Tämä teoria tutkii puolueiden tekojen ja ohjelmien lisäksi poliittisten instituutioiden avoimuus nousevia puolueita kohtaan. Poliittisen mahdollisuusrakenteen mukaan äärioikeisto menestyy erityisesti silloin, kun valtapuolueet sijoittuvat keskustaan ja epäonnistuvat äänestäjäkunnan tyytymättömyyteen vastaamisessa. Äärioikeiston suosion nousuun ovat vaikuttaneet maahanmuuttovastaisuuden lisäksi Euroopan Unionin vastustuksen lisääntyminen.

Tämä on osasyy PerSujen vaalimenestykseen keväällä 2011. Maahanmuutto ja yhteiskunnan eriarvoistuminen olivat lahjusskandaaleissa ryvettyneiden valtakunnan pääpoliitikoiden lisäksi suurin syy valtapuolueiden – erityisesti keskustan – menestymättömyyteen ja äänten kanavoitumiseen osaksi kriittisille Perussuomalaisille. Kritiikki on osoittautunut osin populistiseksi ääntenkalastelustrategiaksi.

Tutkijoiden selitykset äärioikeiston suosioon

Yksilötasolla demografiset, sosioekonomiset ja asenteet sekä maahanmuutto, taloudellinen tilanne ja poliittiset instituutiot kansallisella tasolla vaikuttavat äärioikeiston suosion nousuun. Kessler ja Freeman pitävät äärioikeiston Euroopanlaajuisen suosion tärkeimpinä syinä tyytymättömyyttä politiikkaan maahanmuuttovastaisten asenteiden lisäksi. Monet tutkijat ovat kuitenkin osittain tyytymättömiä laajoihin, vertaileviin tutkimuksiin ja niiden selityksiin äärioikeiston kannatuksesta. Lubbersin (2002) tutkimuksen mukaan itsetyöllistävät, työttömät ja vähemmän koulutetut kannattavat useammin äärioikeistoa. Evansin ja Ivaldin (2003) tutkimuksen mukaan myös työväenluokan keskuudessa kannatus on nousussa.

Ignazi puhuu maakohtaisissa tutkimuksissaan radikalisoitumisesta ja proletarisoitumisesta ja ehdottaa, että post-teollinen aika suosii äärioikeistoa. Äänestäjäkunnan asenteita selvittävissä tutkimuksissa on lisäksi havaittu miesten kannattavan äärioikeistoa yleisemmin kuin naisten (Betz 1994). Nuoremmat, vähemmän perinteisiin puolueisiin kiinnittyneet äänestäjät, joiden asema työmarkkinoilla ei ole vielä vakiintunut, kannattavat useammin äärioikeistoa. Tyytymättömyys politiikkaan kanavoituu protestipolitiikaksi, jossa äänestäjät valitsevat vakiintuneiden puolueiden sijasta establishmentin vastaisia puolueita.  

Kessler ja Freeman tutkivat euroopanlaajuisen asenne- ja arvotutkimuksen, Eurobarometrin, avulla äärioikeistolaisten puolueiden suosiota erityisesti vaalivuosina 1988, 1994, 1997 ja 2000. Kessler ja Freeman tarkastelevat kehitystä erityisesti Itävallassa, Belgiassa, Tanskassa, Ranskassa, Saksassa, Italiassa ja Alankomaissa. He vertasivat yksilötason asenteita poliittisiin, taloudellisiin ja demografisiin olosuhteisiin. Yleistä yhteiskunnallista ilmapiiriä kuvaavat tilastot ovat peräisin OECD:ltä. Tulokset vastaavat iän, sukupuolen ja koulutuksen osalta odotuksia; äärioikeiston äänestäjäkunta koostuu nuorista vähemmän koulutetuista miehistä. Yrittäjinä toimivat työväestön edustajat tukevat myös useammin äärioikeistoa. Kessler ja Freeman eivät löytäneet tarkkaa selitystä sille, miksi manuaalisen työn tekijät eivät kannata äärioikeistoa. Kessler ja Freeman arvelevat, että manuaalisen työn tekijät voivat pitää äärioikeiston retoriikkaa vetoavana, mutta eivät pidä näitä puolueita kenties yhtä luotettavina kuin hallituspuolueita.

Poliittinen tyytymättömyys ja maahanmuuttovastaisuus korreloivat myös Kesslerin ja Freemanin mukaan äärioikeiston kannatukseen. Maahanmuutto aiheuttaa huolta sen mahdollisista sosiaalisista ja poliittisista seurauksista. Kaiken kaikkiaan poliittinen tyytymättömyys ja maahanmuuttovastaisuus ovat sosioekonomisia ja demografisia syitä merkittävämpiä selittäviä tekijöitä äärioikeiston suosiolle. Työttömyyden ja äärioikeiston kannatuksen välillä sen sijaan ei ole vastaavaa yhteyttä Kesslerin ja Freemanin tutkimuksessa; kansallinen työttömyys vaikutti vähentävän äärioikeiston suosiota. Kesslerin ja Freemanin löydökset kansallisen taloudellisen tilanteen vaikutuksesta äärioikeiston suosioon jäivät osin kesken. Äärioikeiston suosion selittämiseen tarvitaan lisää selittäviä tekijöitä. Erityisesti työttömyyden suhde äärioikeiston suosioon vaatii lisätarkastelua epäjatkuvuutensa vuoksi.

Matt Golder (2003) on tarkastellut artikkelissaan myös työttömyyden, maahanmuuton ja vaali-instituutioiden yhteyksiä äärioikeiston kannatukseen. Hän toteaa, että on epäselvää, johtuuko kannatus esimerkiksi siitä, että äänestäjäkunta kokee maahanmuuttajat uhkana omalle hyvinvoinnilleen tai kansalliselle identiteetilleen tai elämälle yleensä. Golder käy läpi tutkimuksia, jotka selvittävät tilastollisin menetelmin äärioikeiston suosiota. Suurin osa tutkimuksista perustuu yhden maan dataan, ja useat Euroopan maat, kuten Suomi, Irlanti ja Portugali puuttuvat usein analyyseistä.

Golder havaitsee kolme perustelua maahanmuuton, työttömyyden ja vaali-instituutioiden ja äänestyskäyttäytymisen välillä. Materialistisen perustelun mukaan puolueet uskottelevat ihmisille työttömyyden johtuvan maahanmuutosta. Tätä perustelua ovat käyttäneet republikaanit Saksassa ja Kansallinen rintama Ranskassa. Jean-Marie Le Pen on käyttänyt tunnuslausetta: ”Kaksi miljoonaa maahanmuuttajaa aiheuttavat kahden miljoonan ranskalaisen työttömyyden.” Taloudellisten äänestystutkimusten mukaan taloudelliset olosuhteet vaikuttavat äänestyskäyttäytymiseen. Vasemmistopuolueiden on usein ajateltu kykenevän hoitamaan työttömyyttä paremmin. Tärkein on kuitenkin tietää, mitä äänestäjäkunta pitää syinä korkeaan työttömyyteen.

Ideationaalisen perustelun mukaan ulkomaalaisten määrä lisää äärioikeiston äänestämistä, mutta toisaalta äärioikeistoa kannatetaan myös maissa, joissa ei ole vielä paljon maahanmuuttajia, mutta jotka ovat naapurimaistaan tulevan muuttovirran vuoksi uhkassa vastaanottaa lisää maahanmuuttajia. Itävaltalainen Vapauspuolue ja italialainen pohjoinen liiga ovat ottaneet 1980-1990-luvuilla maahanmuuton yhdeksi aiheekseen ja menestyneet vaaleissa paremmin.

Kolmannen eli välineellisen perustelun mukaan perustuu uskomukseen, että jokaisen maan tietynlaiset vaali-instituutiot voivat vaikuttaa äärioikeistolaisten puolueiden mahdollisuuksiin saavuttaa päämääränsä. Äärioikeistopuolueiden on saavutettava tietty prosenttimäärä äänistä saavuttaakseen samalla poliittista vaikutusvaltaa. Ne ovat menestyneet paremmin suurilla äänestysalueilla. Lopputulos riippuu kansallisesta vaalijärjestelmästä: esimerkiksi Saksassa puolet paikoista määräytyy paikallisesti, toinen puoli kansallisesti, Kreikassa paikat määräytyvät paikallisen, alueellisen ja kansallisen äänestystuloksen mukaan.

Golder spekuloi mahdollisen äänikynnyksen vaikutusta paikalliseen äänisaaliiseen. Välineellisen hypoteesin mukaan äärioikeiston suosio on suurempaa maissa, joissa eliitit ja äänestäjät ovat välineellisesti motivoituneita ja jossa on suuret paikalliset vaalipiirit sekä suuri määrä ylemmän kerroksen paikkoja. Golder keskustelee myös neofasististen ja populististen puolueiden kannatuserojen syitä viime vuosikymmeniä ensin mainitun suosion pysyessä samana ja jälkimmäisten suosion noustessa jatkuvasti. Hänen mielestään populistiset puolue-eliitit ja äänestäjäkunta voivat olla välineellisiä, neofasistiset sen sijaan ekspressiivisiä. Populistiset eliitit ja äänestäjäkunta ovat mahdollisesti myös materiaalisia, neofasistiset puolestaan ideationaalisia.

Golder testaa kolmea hypoteesiä tilastollisten menetelmien avulla. Yksittäisten muuttujien merkitystä testatessa jako neofasistisiin ja populistisiin puolueisiin on hyödyllinen, vaikka sitä ei ole helppo tehdä. Golder epäilee alkuperän perusteella tehtyä kategorisointia neofasistisiin puolueisiin, koska se jättää huomioimatta mahdollisen kehityksen ja muutoksen. Populismi käsitteenä on Golderin mielestä hyödyllinen, koska se erottaa po. puolueet valtavirtapuolueista. Populismilla hän viittaa näiden puolueiden kansaan vetoavuuteen ja järjestelmänvastaisuuteen, haluun kyseenalaistaa vallassaolevat eliitit ja valtasuhteet.

Golder pitää Canovanin (1981, 1983) tapaan Suomen Maaseudun Puoluetta (SMP) ennen kaikkea valtavirtaisena oikeistopuolueena eikä populistisena liikkeenä. Myös Kitscheltin (1997) havainnot tukevat käsitystä SMP:stä oikeistopuolueena. Golderin luokittelu on oikeutettu siinäkin mielessä, ettei tutkijoiden keskuudessa ole olemassa yhtä, kiistatonta tapaa luokitella äärioikeisto- ja populistipuolueita. Golderin tutkimus kattaa peräti 165 vaalit 19 maassa vuosien 1970 ja 2000 välillä. Tilastoista selviää, että suurilla vaalipiireillä on enemmän merkitystä populistisille puolueille: niiden vaikutus neofasistisiin puolueisiin on alle puolet. Työttömyydellä ja maahanmuutolla oli enemmän vaikutusta populististen puolueiden menestykseen. Tilastot antavat olettaa, että suurempi työttömyysaste vähentää neofasististen puolueiden suosiota.

Materialistinen perustelu ei kaiken kaikkiaan näyttänyt pätevän neofasistisiin puolueisiin. Sosioekonomiset olosuhteet, kuten työttömyys ja maahanmuutto, vaikuttavat vain vähän tai eivät ollenkaan neofasististen puolueiden kannatukseen. Työttömyys vaikuttaa populististen puolueiden kannatukseen vain silloin kun maassa on suuri määrä maahanmuuttajia. Ideationaalinen perustelu, eli suuremman maahanmuuttoasteen populististen puolueiden suosiota lisäävä vaikutus työttömyysasteesta huolimatta, sai tukea. Maahanmuutolla oli suurempi vaikutus populististen puolueiden suosioon maissa, joissa vaalipiirit olivat suurempia. Maahanmuuttajien suuri määrä lisäsi populististen puolueiden suosiota maissa, joissa oli käytössä suhteellinen vaalijärjestelmä.

Laittomien maahanmuuttajien puuttuminen vääristää yleisiä tuloksia jonkin verran. Esimerkiksi Kreikka vastaanottaa keskimäärin 250 000–500 000 laitonta maahanmuuttajaa vuosittain; lisäksi tuloksiin vaikuttaa Luxemburgin väestön poikkeuksellinen rakenne. Maahanmuuttajia on ollut siellä yli 20, parhaimpina vuosina yli 30 prosenttia. Kaikkia puolueita ei voi myöskään ongelmattomasti kutsua joko populistisiksi tai neofasistisiksi. Ongelmaan törmätään esimerkiksi Hollannin keskustademokraattien kohdalla.

Golderin tilastollisten selvitysten tärkein anti oli, että työttömyysaste ja maahanmuuttajien määrä vaikuttavat populististen, eivät neofasististen puolueiden suosioon. Vaikuttaa siltä, että neofasistisilla puolueilla on vankka kannattajajoukko, joka äänestää heitä sosioekonomisista olosuhteista huolimatta. Työttömyyden vaikutus populististen puolueiden suosioon oli myös ehdollinen ja lisäsi äänisaalista ainoastaan tilanteissa, joissa maassa oli paljon maahanmuuttajia. Maahanmuuttajien suuri määrä lisää populististen puolueiden suosiota aina, riippumatta työttömyysasteesta. Tutkimustulos on johdonmukainen suhteessa oletukseen ideationaalisen perustelun vaikutuksesta populististen puolueiden suosioon.

Vaali-instituutioiden vaikutusta neofasististen ja populististen puolueiden suosioon ei ole tutkittu juurikaan ennen Golderia; ainakaan tutkimuksissa ei ole havaittu vaali-instituution vaikuttavan suosioon. Golderin tulokset ovat toisensuuntaisia: populististen puolueiden suosio tuntuu lisääntyvän suurissa vaalipiireissä ja silloin, kun on enemmän ylemmän ylempiä edustajanpaikkoja. Golderin mielestä yhteyden löytymisen pitäisi lisätä vaali-instituution vaikutusta populistisiin puolueisiin koskevaa tutkimusta. Golder ehdottaa, että seuraavaksi voisi tarkastella maittain ja maiden välillä, jotta ymmärrys vaalipiirien koon merkityksestä edelleen lisääntyisi.

Rita Dahl
Lähteitä:


The American Political Science Association, http://www.allacademic.com/one/apsa/apsa05/index.php?click_key=1


Arzheimer, Kai & Carter, Elizabeth


Camus, Jean-Yves, The European Extreme Right and Religious Extremism,http://www.cepsr.com/clanek.php?ID=317

Carter, Elizabeth. “The Extreme Right in Western Europe. Success or Failure? ManchesterUniversity Press, 2005.

Eatwell, Roger. “The Rebirth of the Extreme-Right in Western Europe?”. Parliamentary Affairs 2000, vol. 53, pp. 407-425.


Fireberg, Haim, ”The Extreme Right in the European Parliamentary Elections – A Culture of Hate”, Stephen Roth Institute for the Study of Contemporary Antisemitism and Racism, Tel Aviv University, http://www.tau.ac.il/Anti-Semitism/articles/eu-parliament.pdf

Golder, Matt, ”Explaining Variation in the Success of Extremi Right Parties in Western Europe, Comparative Political Studies, May 2003, vol. 36, n0 4, pp. 432-466,http://homepages.nyu.edu/~mrg217/cps.pdf

The Guardian, ”Europe´s far right”, http://www.guardian.co.uk/gall/0,,711990,00.html

Hainsworth, Paul, The Extreme Right in Europe and in USA, 320 pp. St. Martin´s 1992

Hino, Airo, Emergence and Success of Extreme Right Parties in Europe: A Comparative Analysis of 15 Democracies, http://www.allacademic.com//meta/p_mla_apa_research_citation/0/4/1/4/5/pages41450/p41450-1.php

Ignazi, Piero. Extreme Right Parties in EuropeOxford University Press. 272 pp.

Jackman, Robert W. & Volpert, Karin. “Conditions Favouring of the Extreme Right inWestern Europe”. British Journal of Political Science. 4/1996, vol. 26, pp. 501-521.Cambridge University Press.

Kessler, Alan E. & Freeman, Gary P. “Support of Extreme Right Wing Parties in Western Europe: Individual Attributes, Political Attitudes and National Context”. Comparative European Politics, 3/2005, pp. 261-288

Klandermans, Bert & Mayer, Nonna, Extreme Right Activists in Europe. Through the Magnifying Glass, Routledge, London, 310 pp.

Merkl, Peter H. and Leonard Weinberg, Right-wing Extremism in the Twenty-first Century (LondonEnglandUKPortlandOregonUSA: Frank Cass Publishers)

Othon Anastakasis, Extreme Right in Europe: a comparative study of recent trends,http://eprints.lse.ac.uk/3326/

julkaistu Ydin 1/2014:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari