Kuningas kuolee ja muita taiteellisia ja filosofisia kohokohtia

Kuninkaan viimeinen tunti

Absurdin teatterin mestarin Ionescon näytelmän alussa on valtaistuinsali ja siellä kuninkaan vaimo numero yksi, Marguerite (Paula Siimes) ja numero kaksi, Marie (Minka Kuustonen) piruilemassa kilvan toisilleen. Parhaat päivänsä nähneen Aurinkokuninkaan oloinen kuningas Bérenger I (Jukka Puotila) astuu valtaistuimelleen ja saa ymmärtää vaimoltaan ja hovikirurgiltaan jne. (Markku Maalismaa) valtakuntansa nähneen jo paremmat päivänsä. Ennen niin voitokas kuningas on viimeisen kolmen päivän aikana hävinnyt kaikki sodat, maa on autioitunut, kansa kuihtunut olemattomiin ja lisäksi kuninkaalle ilmoitetaan, että hänellä on noin tunti elinaikaa jäljellä.

Siivooja (Marja Salo) huolehtii kuninkaan toiveista suhaamalla valtaistuinsalista ulos ja sisään potentiaalisia pelastajia etsiessään. Marguerite on realistinen vaimo, se joka ilmoittaa kuolemasta; Marie säilyy rakastavana vaimona loppuun asti.

Vähemmästäkin tulisi paniikki, mutta ennen niin ylvään ihmisen paniikin Ionesco haluaa järjestää ennen kaikkea paljastaakseen, kuinka samanlaisia me ihmiset olemme arvomerkeistämme ja statuksestamme huolimatta. Alkaa kuninkaan inhimillinen reagointi: vastustus, torjuminen, menneissä muistoissa, tunteissa ja suuruuden hetkissä kieriskeleminen, erilaiset pelastusyritykset ja läheisiin vetoaminen, maanittelu, oman vallan viimeisten rippeiden koettelu, vihoviimein kohtaloon alistuminen ja tulevaan valmistautuminen rakkaiden tunteellisella tai mustan huumorin sävyttämällä hyvästelyllä.

Näin karisevat nukkavierusta kuninkaasta viimeiset ylpeät elkeet ja hänestä tulee aivan tavallinen kuolevainen, joka alentuu tiedottamaan vartijansa (Tuomas Rinta-Panttila) kaikkivoivan tabletin kautta tulevasta kuolemastaan kansalle. Lopussa jäljelle jää kaikesta molemminpuolisesta piikikkyydestä huolimatta vain uskollinen vaimo Marguerite, joka rohkaisee kuningasta kohtaamaan kohtalonsa

Hän kohtaakin sen täysin alastomana ja yksin, kuten me kaikki ihmiset lopulta.

Ionescon näytelmä on mestarillisen mustan huumorin sävyttämän dialogin kannattelema allegoria ihmisestä autiossa maailmassa. Toisistamme me emme eroa toiveissamme ja peloissamme, olimme sitten kuninkaita tai palvelijoita. Kuoleman edessä olemme kaikki vain narreja. Ja ypöyksin.

Kansallisteatterin Kuningas kuolee vaikuttaa näyttelijät paljaiksi riisuvalla dialogilla ja näyttelijäntyöllä sekä romahtamaisillaan olevalla valtaistuinsalilla, joka ei pelkästään ole romahtamassa, vaan romahtaa. Myös näyttämön roskatunkiomainen olotila tyhjine muovipusseineen tukee vaikutelmaa pian katoavasta universumista.

Eugene Ionesco: Kuningas kuolee
Willensauna, Kansallisteatteri

Kolme virtuoosia neljän säveltäjän kimpussa

RSO:n keskiviikkosarjassa kaksi huippulaulajaa kohtasivat huippukapellimestarin ja loivat taidetta Anton Webernin, Alban Bergin ja Karl Amadeus Hartmannin musiikista. Schönberg taivutti oppilaansa Bergin ja Webernin seuraamaan ensin ekspressionistisia, sitten dodekafonisia jalanjälkiään. Webernin varhaiskauden Passacagliassa kuuluivat jo ekspressionistiset sävyt.

Monica Groop teki latautuneen tulkinnan Mahlerin Kindertotenliedereistä. Mahlerin laulut perustuvat Friedrich Rückertin yöllisiin säkeisiin, jotka soivat transsendentaalifilosofisen hämärinä sielullisina surulauluina. Groopin fraseeraus oli eleganttia ja pitkät linjat soivat kauniisti, erityisen mieleenpainuva oli Wenn dein Mütterlein, jossa Groopin alarekisteri soi melankolisen kaihoisasti.

Johanna Rusanen-Kartanon tulkinnat Alban Bergin Sieben frühe Liederistä kiilasivat kärkitulkintojen joukkoon ko. sielullisista lauluista. Rusanen-Kartanon sisäistyneet tulkinnat soivat lämpimän kauniisti ja hän kykeni mahtaviin diminuendoihin ja vaikuttaviin taiteellisiin efekteihin. Esimerkiksi Die Nachtigall soi lumoavan kauniisti musiikkitalon suuren salin kaukaisimmilla riveillä saakka – tai ehkä juuri siellä. Sarjan päättävä Sommertage on rakkauden mahtavaa myöhäisromanttista ylistystä. Sarjan avauslaulu tasapainottelee jo modernienkin vaikutteiden puolella. Bergin laulut ovat eräitä kaikkien aikojen kauneimpia sopraanolle sävellettyjä orkesterilauluja.

Kapellimestari Anna-Maria Helsing osoitti taituruutensa luotsaamalla RSO:n Hitleriä halveksineen Hartmannin kuudennen sinfonian ensiosan ekspressiivisistä purkauksista ja jännitteistä toisen osan viulujen teemaan, jota puhaltimet ja lyömäsoittimet toistavat. Elokuvamusiikiksikin soveltuva sinfonia siirtyi räjähdyksestä toiseen päätyen lopulliseen purkaukseen. Helsing otti kaikki äänikerrat irti käytössään olevasta mahtavasta orkesterista. Tähän kykenee vain virtuoosi.

Rita Dahl

RSO:n keskiviikkosarja Musiikkitalossa, 11.12.2013
Yöllistä ajattelua romantiikan metsissä

Schiller laajensi Immanuel Kantin kauneuskäsitystä objektiivisemmaksi antropologisemmalla lähestymistavallaan. Schillerin näkemykset laajenivat pelkästä estetiikasta yhteiskuntafilosofiaan. Schillerläisestä näkökulmasta ihmisen esteettiselle kehitykselle välttämätöntä on olla kiinnostunut myös tästä foorumista.

Moraalisella toiminnalla ihminen lievittää fyysistä viettiluonnettaan. Näin hän samalla siirtyy luonnonvaltiosta ja fyysisyydestä järjen ja moraalin alueelle, valtion ideaaliin. Puhdas ihmisyys on edustettuna valtiossa; kokonaisvaltaisessa antropologisessa arviossa, joka huomioi muodon lisäksi sisällön, ero tulee tarkemmin selville. Järki ei saa moraalisen ykseyden korostuksellaan kuitenkaan vaurioittaa luonnon monimuotoisuutta.

Esteettisesti ja moraalisesti kehittynyt ihminen pystyy välttämään hallinnan vaikutuksia, mutta teollistuvassa yhteiskunnassa on vaarana se, että ihmisen moninaisuus katoaa mekaanisten tehtävien taakkaan. Universaalineron puhdas järki yksin ei Schillerille riitä, vaan sitä täydentämään tarvitaan runollista puhdasta intuitiota.

Estetiikan ja filosofian klassikoiden tapaan Schiller pohtii, millainen on ”täydellinen ihminen”. Täydellisessä ihmisessä vietit ovat tasapainossa keskenään: aistivietti ei tunkeudu lainsäädännön alueelle, eikä muotovietti yritä ottaa paikkaa aistimusten alueella. Tällaisessa ihmisessä aistisuus ja ajattelu ovat tasapainossa. Leikkivietin avulla voi yrittää yhdistää kaksi muuta vastakkaista viettiä. Kauneuden avulla ihminen voi siirtyä aistimisesta ajatteluun; esteettisyydentajun kehittyminen on edellytys aistisen ihmisen järjelliseksi muuttumiselle. Näin kehittynyt ihminen muuttuu pelkästä luonnontilaisesta moraaliseksi.   

Tyylillisesti Schillerin kirjeet liikkuvat poliittisesta poeettiseen ja provosoivaan puherekisteriin. Hän hallitsee tyylilliset siirtymät vaivattomasti ja kuljettaa lukijaa mukanaan kaunopuheisissa vankkureissaan.

Niin & näin-kustantamo on vastuussa todellisesta kulttuuriteosta saattaessaan Hölderlinin Kootut teokset suomalaisyleisön saataville. Runoilija, filosofi Friedrich Hölderlinin Teokset koostuu runoista ja runofragmenteista. Jumalat, luonto, viini ja rakkaus ja rakkaudesta hullaantuminen ovat hänen pysyviä aiheitaan.

Runoilijan puhe on yritys ylittää taivaan ja maan, jumalten ja ihmisten välinen etäisyys. Hölderlinin tuotanto herättää ajattelemaan yössä, hämärässä, heittäytymään tietymättömään yöhön. Alkutuotantonsa antiikin mitallisuudesta hän siirtyi kypsän vaiheensa mitattomuuteen.

Pii toteaa Hölderlinin kirjoittaneen ”kreikkaa saksan kielellä”; hänen kääntämisensä on eräänlainen ajatusmahdottomuus. Runoilijan omintakeinen syntaksi välittyy omintakeisena suomena: pitkinä, mutkikkaina lauseina ja runsaana käänteisenä sanajärjestyksenä, neologismeina. Filosofien ja runoilijoiden lisäksi hänen säkeistään voivat ajattelunsa tueksi poimia palasia patriootit, viinin ja rakkauden ja antiikin jumalten ja myyttien ystävät. Antiikin aika, jumalat ja filosofit muodostavat Hölderlinin ajattelun nostalgisen perustan, jonka päälle hän rakentaa oman maailmansa. Tämä maailma hahmottuu erityisen kiinnostavasti myöhäistuotannon filosofisissa tekstifragmenteissa.  Nämä ovat eräänlaisia hybridimäisiä pienoisesseitä, luonnon, taiteen, sivistyksestä ja kauneudesta juopuneen filosofin näkökulmasta ja ajattelun katkonaisuudesta huolimatta Hölderlin on näissä terävimmillään.

Friedrich Schiller:
Kirjeitä ihmisen esteettisestä kasvatuksesta
Tutkijaliitto 2013, 160 ss.
Suomentanut Pirkko Holmberg

Friedrich Hölderlin: Teokset
niin & näin 2013, 535 ss.
Suomentanut Johan L. Pii

julkaistu Kulttuurivihkot 1/2014:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan