Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, December 30, 2013

Täyteläisiä kudoksia ja virtuoosilaulua

Erich Korngoldin 20-vuotiaana säveltämä Die Tote Stadt on myöhäisromanttisen oopperan merkkiteos, joka edellyttää solisteiltaan äärimmäistä kestävyyttä, iskukykyä ja silti lyyristä tulkintataitoa. Kuollutta vaimoaan Marieta (Kirsti Valve) kaivannut Paul (Klaus Florian Vogt), joka näkee hänet Mariettassa (Camilla Nylund) olivat täydellisiä rooleihinsa. Mariettassa kuolleen Mariensa näkevä Paul sopeutui unelmoijan rooliinsa erityisen hyvin, mutta luontevaa roolityöskentelyä oli muillakin, myös Paulin ystävä Frank (Markus Eiche) ja Brigitta (Sari Nordqvist)suoriutuivat rooleistaan mallikkaasti.
Kuolleen kaupungin lavastus oli ilmiömäinen: muistojen mausoleumista se muuntautui toisen näytöksen öisen unikohtauksen kaupunkipanoraamaksi ja lopulta takaisin alkuasetelmaan.

Gioachino Rossinin ennalta-arvattavat koloratuurijuoksutukset ovat virtuoottisinta bel cantoa, joka vaatii laulajaltaan paljon. La Cenerentolassa (Tuhkimo) opera buffan ja ironian elementtejä toivat lavalla laukkaava tekohevonen ja prinssin ja palvelija Dandinin (Jussi Merikanto) keskinäinen roolileikki. Kekseliäät lavasteratkaisut muuttivat näyttämön hetkessä Tuhkimon vaatimattomasta keittiöstä prinssi Don Ramiron (Filippo Adami) kruunajaissaliksi.
Ann-Mari Heino oli La Cenerentolana virtuoositekniikallaan ja rooliin eläytymisellä  yksinkertaisesti yli muiden. Rossinin musiikissa muoto ja sisältö yhtyvät upealla tavalla: Tuhkimolle oli kirjoitettu kauneinta musiikkia, koska hän oli oopperan upein luonne, täysin pyyteetön ja anteeksiantavainen, nöyrä ihminen, joka nöyryytettynäkin jaksoi antaa anteeksi kiusaajilleen.

Turandot on Giacomo Puccinin kenties kypsin teos, jonka tapahtumat sijoittuvat eksoottiseen Kiinaan. Lavastus oli Jean Pierre Ponnellen klassikko: pyörönäyttämönä toteutettu temppeli ja sen piha. Juonihan on yksinkertainen: jääkylmän prinsessa Turandot'n luona käy kosijoita toisensa perään menettämässä päänsä. Sieluaan suojeleva, ruumiillisuutta karttava prinsessa, joka ei tule esiin koko ensimmäisen näytöksen aikana, sanoo olevansa sen kosijan, joka ensin vastaa oikein kolmeen kysymykseen.
Ping (Dong-Hong Haan), Pang (Petri Bäckström) ja Pong (Juha Riihimäki)ovat hauskoja välittäjähahmoja, jotka jo ensimmäisessä näytöksessä valittelivat kosijoiden julmaa kohtaloa. Heidän johdollaan avautui toinen näytös, jossa Turandot(Johanna Rusanen-Kartano) ja Calaf (italialaistyyppinen sankaritenori Mika Pohjonen) tekivät vaikutuksen rooleissaan. Rusanen eläytyi vaikuttavasti In questa Reggia -kappaleen surulliseen, julmaan sanomaan ja pysyi jäisessä, ylpeässä hahmossaan. Vastaavasti Pohjonen lauloi ikimuistoisen Nessun dorman sopivalla paatoksella ansaiten aplodinsa. Loppua kohden jääprinsessa suli Calafin käsivarsille, mutta vain hetkeksi.
Aplodit kuuluivat myös Kansallisoopperan kuorolle, joka sai todella ”paukutella täysillä” Turandotissa, samoin hyvän Puccini-ohjaajan Hold-Garridon ohjaamalle orkesterille.

julkaistu Kulttuurivihkojen nettisivuilla

Sunday, December 29, 2013

Kansallisomaisuus kaupan



Kansallisomaisuus kaupan

2020-luvun tulikuuma kysymys kuuluu: onko politiikkaa enää olemassa vai hallitsevatko politiikan areenaa pitkälti suuryhtiöiden eli talouden intressit?

EU on jo nyt monenlaisten vaikuttavien intressiryhmien lobbauskenttä, mutta EU:n ja USA:n vapaakauppasopimuksen taatessa mahdollisesti investointisuojan ja puolueellisen markkinatuomioistuimen monikansallisille suuryrityksille saisimme toivottaa jäähyväiset kansallisvaltioiden suvereenille sisäpolitiikalle ja tervetuloa uudelle talousvallalle, joka ei olisi enää 1800-luvun lievää industrialismia, vaan silkkaa ylhäältä alas –sanelua.

Otan esimerkin. Haluammeko elää mantereella, jossa eläimet ja kasvit lihotetaan tehokkailla lääkkeillä ja erilaisilla geenimanipulaatiotekniikoilla pulleiksi? Haluammeko luopua kuluttajina kaikista oikeuksistamme monipuoliseen ja luotettavaan tietoon ja antaa kaiken yhtiövallan käsiin? Tätähän käytännössä markkinoiden ylivalta merkitsisi.

Puhtaan luonnon mennyt myytti

Luonnonvarojen myynnin ohella tämä on vakavaa kansallisomaisuudesta luopumista ja keino tuhota myytti "suomalaisesta puhtaasta luonnosta". Erityisesti uraanipohjainen kaivosteollisuus on suuri floppi, johon hallituksemme Talvivaarasta huolimatta edelleen uskoo.

Eihän sellaisesta, mihin ollaan hallitusohjelmassa sitouduttu, voida luopua, vaikka utopistinen tulevaisuuden ”kärkivientihanke” (”Green Mining”) olisi osoittautunut huonosti mietityksi. (Hallitus odottaa Suomesta ”kestävän kaivosteollisuuden” ja ”vihreän kaivosteollisuuden viejämaata. Kaivos- ja mineraaliteollisuuteen on sitouduttu uusimmassa hallitusohjelmassa ja TEKES tukee kehityshankkeita. Kaivosteollisuus on sen sijaan tullut Suomeen useiden viime vuosikymmenten aikana muun muassa Geologian Tutkimuskeskuksen rahoittamien kartoitusten avulla.)

Jupakan kanssa tekemisissä olevat poliitikot yrittävät viherpestä kilpeään jälkiviisailla lausunnoilla, jotka eivät kuitenkaan muutu poliittisiksi teoiksi.

Talvivaaran olisi viimeistään pitänyt kertoa poliitikoille ja viranomaisille, että ”kestävä” kaivosteollisuus ei ole mahdollista. Kaivosteollisuus tuhoaa aina – vaikka onnettomuutta ei sattuisikaan - jonkin verran ympäröivää luontoa. Kaivosteollisuuden suhde alueen muihin elinkeinoihin pitää miettiä tarkasti.

Suomen hallitus on sitoutunut kaivosteollisuuteen miettimättä tarpeeksi tarkkaan sen yhteiskuntapoliittisia seurauksia: vaikutuksia lähiluonnolle, elinkeinoille ja väestölle. Kaivoslaissa on monia aukkoja, kaivosvero on aivan liian alhainen ja halukkuutta ympäristöviranomaisten, poliitikkojen ja kaivosteollisuuden kytkyjen purkamiseen ei näytä olevan.

Seuraava askel luonnonvaroista luopumisen suuntaan on Fortumin sähköverkkojen myynti 1,9 miljardin euron liikevoitolla. Nyt muodostettavan Suomi Power Networksin kaksi ulkomaista suursijoittajaa ovat australialainen First State Investments ja kanadalainen Borealis Infrastructure. Loput 20 prosenttia omistavat kaksi suomalaista eläkevakuutusyhtiötä.

Suurin vaikutus sähköverkkojen myynnillä on tavallisiin sähkönkuluttajiin säätelemättömän hinnanmuodostuksen ja toimitusvarmuuden myötä. Olisiko siis järkevämpää pitää kiinni tietyistä strategisesti tärkeistä aloista kansallisesti kiinni? Tällainen on jäänyt Suomen valtion omistajaohjauksesta vastaavilta miettimättä. Yksityistetään vain kaikki mikä yksityistettävissä on luonnonvaroista sote-sektoriin ja koulutukseen, leikataan julkisista hyvinvointipalveluista ja taataan sen sijaan eurooppalaisen finanssisektorin toimintavarmuus (koska siihen perustuu EMU ja yhteinen valuutta).

Tämä vaikuttaa Suomen tieltä, elleivät poliittiset voimasuhteet olennaisesti muutu, eduskuntaan ja vaikuttajapaikoille saada tervejärkisiä, sosiaalista ja ekologista ulottuvuutta ajattelevia päättäjiä ja toimijoita ja voimakasta EU-kriittistä oppositiota, joka suuntautuu myös toimintaan.

Tavallisina kansalaisina emme voi vaikuttaa yritysostoihin ja –myynteihin ja yritysten sisäisiin järjestelyihin, mutta välillisiä vaikutusmahdollisuuksia on ja näihin kaikkiin pitää turvautua mahdollisuuksien mukaan:

1) kansalaisjärjestöissä vaikuttaminen ja lobbaaminen (mm. mielipidevaikuttaminen lehtikirjoituksilla, mielenosoitukset, kansalaisaktivismi, suora vaikuttamistoiminta eli käynnit ministerien, suurlähettiläiden jne. luona)

2) opposition järjestäytyminen EU-kriittiseksi vastavoimaksi, jolla on yhteisiä vaalitilaisuuksia, yhteistyötä jne.


3) äänestäminen eurovaaleissa – nukkuva ei voi valittaa, kun häntä viedään tai häneltä viedään oikeudet

Rita Dahl

Puhe STP:n puurojuhlaan 29.12.  

Thursday, December 26, 2013

Tervetuloa STP:n puurojuhlaan 29.12. klo 14 os. Hämeentie 67

Irti EU-politiikasta ja suunta kansojen yhteistyön Eurooppaan

Jo perinteinen Työkansan Puurojuhla
Kansan äänen järjestöjen, STP:n ja Hermannin Naisten jo perinteinen Työkansan Puurojuhla pidetään Hermannin kerholla sunnuntaina 29.12.2013 os. Hämeentie 67 alk. klo 14.00

Ohjelmassa:

Puheenvuorot:
Pekka Tiainen, Rita Dahl ja Tommi Lievemaa

Järjestöväen improvisoimaa ohjelmaa: Sketsejä, laulua, runoja...

...ja tietenkin

puuroa, glögiä, voileipiä ja kahvia

Tervetuloa kaikki paikalle.


Sunnuntaina 29.12. epäkaupallinen Korppiradio soittaa tulkintani G. Mahlerin "Wenn mein Schatz Hochzeit" macht -kappaleesta klo 20 alkavassa lähetyksessään.

Saturday, December 21, 2013

Uusia äänityksiä

Soundcloudissa on lisää Wagneria ja Mahleria ja uusi vuosi tuo sinne entistä enemmän tavaraa. Wagner, Mahler, Puccini, Strauss toivoakseni ainakin. Hieno pianisti on Lauri Honkavirta.

Thursday, December 19, 2013

Mahagonnyn nousu ja tuho

Demokraattista teatteria
 
Antonio Vivaldin Orlando Furiosossa (Martin Kronthaler) tavoitellaan täydellistä rakkautta ja Angelicaa (Alexandra Scherrmann), joka menee salassa naimisiin Medoron (Christoph Heinrich) kanssa. Ruotsalaisohjaaja Olof Bomanin puikon tahdissa soittivat aidot barokkisoittimet autenttista virtuoottista Vivaldia, josta erityisesti mieslaulajat selvisivät kunnialla. Orlando Furioson kuuluisimmat aariat ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Cecilia Bartolin uudelleentulkintoina. Vaativa musiikki vaati veronsa: laulajien piti välillä keskittyä niin paljon laulamaansa tekstiin, että karaktääriin eläytyminen oli hiukan vaisua. Pähkinänkuoressa ”toteen” rakkauteen uskova Orlando Furioso kuitenkin sai luopua vähitellen uskostaan käytännöllisten vastoinkäymisten ja tunteiden ailahdellessa suuntiin jos toisiinkin.
 
Mahagonnyn nousu ja tuho on Kurt Weillin Bertolt Brechtin tekstiin perustuva 1900-luvun yhteiskunnallisen oopperan klassikko, jossa luodaan oopperan keinoin ajaton allegoria kapitalistisesta maailmasta, missä kaikki on kaupan tunteista tavaraan ja jossa ihmiset ovat aina hiukan eksyksissä ja etsivät rakkauden lisäksi hyvää asuinsijaa. Begwickin leski (Tamara Klivadenko), Fatty (Luis Olivares Sandoval) ja Mooses (Karsten Küsters) haluavat perustaa uuden kaupungin, jossa rahan ansaitseminen olisi mahdollista. Jimin (Michael Zabanoff) ja Jennyn (Marysol Schalit) epätavallinen rakkaustarina kasvoi Bremenin teatterin taitavassa käsittelyssä apokalyptiseksi visioksi epävarmasta maailmasta, jossa ihmiset muuttavat työn ja rakkauden perässä. Pääsolistit tekivät erinomaista työtä luonnerooleissaan visiossa luonnottomasta maailmasta.
 
Brechtiläisen perinteen mukaan esityksessä demokratisoitiin kaikki alusta lähtien esitystilaa ja katsojia myöten: esitys tapahtui yleisön keskellä heidän osallistuessaan näytelmään. Taukotiloista esitys siirtyi jouhevasti väliajan aikoihin näyttämötilaan, jossa esitys edelleen sekoittui keskelle katsomoa ja katsojia muodostaen vallattoman tilan, jota Mahagonnyssäkin etsitään. Mutta raha määrittää kaikkea ihmissuhteista työhön ja tekee ihmisten pyrkimyksistä välittömään aina välillistä.
 
Kaikista katsojista tuli Mahagonnyn kansalaisia. Jennyn ja co:n monologia nauhoitettiin koko esityksen ajan todellisuustelevisiomaisesti joka hetki visuaalisesta kauneudesta viis veisaamatta.

Rita Dahl


julkaistu Kulttuurivihkot 6/2013:ssa

Wednesday, December 18, 2013

Kilpailu kielestä maasta/maahanmuuton aikana

Kilpailu kielestä maasta/maahan-muuton aikana

Maailmaa ei rakenneta pelkästään (poliittisilla) teoilla eli käytännön politiikalla. Maailmaa rakennetaan tekojen lisäksi kielessä. Sana ja teko, poetiikka ja politiikka, kietoutuvat erottamattomasti toisiinsa. Kamppailu kielestä ja sen hallinnasta on aina samalla valtataistelua.

Maahanmuuttoa koskevan hallinnollisen jargonin päämäärä on pitää hyvinvointi siellä, minne se puhujien mielestä kuuluu, koti-maan rajojen sisäpuolella. Yhtenäisen hallinnollisen retoriikan tehtävänä on rakentaa kollektiivista, alitajuista mielenmaisemaa ja tahtotilaa, jonka päämääränä on yhteisen hyvän kartuttaminen yhtenäisellä ajattelulla.

Kilpailu kielestä ja retoriikasta tulee olemaan yhä kovempaa ja äänekkäämpää ”suvaitsevaiston” ja suvaitsemattomien ryhtyessä köydenvääntöön Euroopan ja koko maailman tulevaisuudesta. Kiellettyjen ja sallittujen sanojen lista sen kuin pitenee ja uusviktoriaanisuus rehottaa poliittisena korrektiutena. Moraalinvartijoiden valvontakomissio ulottaa toimintonsa viimeisille(kin) elämänalueille. Huutokuoro kovenee jatkuvasti.

Elinkeinonelämän keskusliitto (EK) ja Elinkeinoelämän valtuuskunta (EVA) ovat tärkeimmät kasvun ja tehokkuuden retoriikkaa viljelevät tahot valtionhallinnon ja yksimielisen yritysjohdon lisäksi. Taloudellisen eliitin kasvuun kehottava retoriikka ei lausu sitä ääneen, mutta kasvu ei ole mahdollista, ellei maassamme ole pelkästään työkykyisiä, korkeasti koulutettuja ja kieltämme hallitsevia osaajia.

Tähän joukkoon eivät tavallisesti lukeudu maahan-muuttajat. Pikemminkin he ovat talouskasvun hidaste. Heidän sopeutumisensa, ”integroitumisensa”, on vaivalloista ja hidasta. Heille pitää opettaa kokonaan uusi kielikin, puhumattakaan kulttuurista! Siihen menee vuosia, ellei vuosikymmeniä.

”Monikulttuurista” Suomea rakennetaan myös maahanmuuttajien avulla – mutta vain tietynlaisten maahanmuuttajien. High tech –Suomen rakennukseen osallistuvat vain korkeasti koulutetut, kielitaitoiset ja kansainvälistä kokemustaan kartuttaneet ”virallisen vallan sertifioimat” mamut. Ne toiset painavat pitkää päivää rakennuksilla, ydinvoimaloiden liepeillä ja kaikkialla siellä, missä kuljemme joka päivä heitä huomaamatta.

Virallisen puheen ohitse on joskus vaikea nähdä, ja vaikka sinne näkisikin, vielä vaikeampaa on vaikuttaa muutokseen. Auringon tasalta katsoessa on vaikea nähdä kaikkea sitä moninaisuutta, mikä maan päällä liikkuu. Ainakin virkamiesten. Mutta runous jatkaa tutkimusmatkoja elämän ja maailman moninaisuuksiin. Sen velvollisuutena on väistellä eri puolilta eteen tai vastaan tulevia karikkoja ja etsiä toisia, vaihtoehtoisia teitä.

Ulkopuolisen maailman ylikansallistuessa ja yhden ajattelutavan vallatessa yksilöiden ja instituutioiden ja valtioiden mieliä runoudesta ja muista taiteenaloista tulee kansallisten perintöjen tallennusaittoja. Samaan aikaan kun runo on avoin kenelle tahansa ja tarjoaa lohtua ja lämpöään, se toimii kirjallisena kansallis-arkistona erityisesti tärkeintä materiaaliaan, kieltä uudistamalla ja säilyttämällä.

Maapalloistuvassa maailmassa kansalliset kielet ovat katoavaa kansanperinnettä lingua francojen noustessa arvoon arvaamattomaan ja tappaessa, ellei suorastaan eliminoidessa voittokulkunsa tieltä pienet kielet. Koittaako vielä päivä, jolloin alle kymmenen miljoonan puhujan kielistä on tullut muinais-jäänteitä, joiden rippeitä voi ihastella vanhoista runokirjoista?

EU-jargonissa korostetaan globaalin ja lokaalin ulottuvuuden tärkeyttä sekä yhteisen poliittisen ja taloudellisen rintaman keskeisyyttä. Euroopan Unionin pitäisi peruskirjansakin mukaan arvostaa paikallista, kansallista ulottuvuutta yhtä paljon kuin ylikansallista päätöksentekoa ja kehitystä. Miten tämä on käytännössä näkynyt? Euroopan Unioni on solminut lukuisia kahdenvälisiä kauppasopimuksia esimerkiksi Nepalin tekstiilintuottajien ja muiden kolmansien maiden kauppakumppanien kanssa. Samaan aikaan on virinnyt keskustelua siitä, haluaako Euroopan Unioni lakkauttaa pienimuotoisen kansallisen maanviljelyn massiivisten aluetukien avulla. Ne suosivat ennen kaikkea suuria tilakokoja.

EU:sta halutaan maatalouden nettoviejä. Turhat rikkaruohot, jotka hidastuttavat markkinajohtajan aseman saavuttamista, kuten pienviljely, halutaan pois geenimanipuloidun (GMO) tehoviljelyn alta. Käsityöläinen puuhastelu ja artesaanituotanto ei ole mantereenlaajuisen kauppakumppanin prioriteeteissä ensimmäisellä sijalla.

Onko runous kenties jonakin päivänä ainoa aidosti molempia – kansallista ja globaalia -  ulottuvuutta arvostava ja tallentava reservaatti? Globaalia edustaisivat näin erilaiset vaikutteet kansainvälisistä runouksista ja lokaalia kieli itsessään ”suomalaisille”, olivat sitten ”kantaväestöä” tai ”uussuomalaisia”.

Rajojen kadotessa retoriikka ja hallinnon jargon vaatisi uudistamista ja monien sanojen, kuten kantaväestö ja uussuomalainen, laillinen ja laiton pakolainen, revisiota eli tarkistamista. Kaikki sanat nimittäin sisältävät olettamuksen keskustasta, jossa jo sijaitaan tai jota kohti ollaan pyrkimässä.

Kahtiajaot laaditaan aina valtaapitävien näkökulmasta; laiton on nykyhetken lainsuojaton, joka on kaikkien virallisten tilastojen ulkopuolella, uussuomalainen on joku, joka on muuttanut muualta päästäkseen lähemmäs keskustana pidettyä, ”meikäläisyyttä”, joka on tietysti aina pelkästään kuvitteellinen, hämärärajainen yhteisö Benedict Andersonin kuuluisaa käsitettä lainatakseni.

”Laiton” on siis väistämättä saapumassa vetovoimaisempana pidetylle alueelle joltakin vähemmän vetovoimaiselta, kenties jopa alikehittyneeltä alueelta. Vallan kieli on siis aina uuskolonialistista ja sisältää yksinkertaistetun arvohierarkian. Se, minne ollaan tulossa, esitetään hierarkiassa aina korkeampana.

Miten keskustanoletus tai –vaatimus eroaa poliitikkojen pyrkimyksestä ”aitosuomalaisuuden” arvonpalautukseen ja paluuseen 1800-luvun kulta-aikoihin? Luoko keskus-hallintomme kielellisen maahanmuuttoa koskevan keskus-mallinsa, jossa täällä-oleminen on arvokkaampaa kuin tänne-tuleminen, siitä käytännöllisestä syystä, että tänne-tulijoiden muuttuminen täällä-olijoiksi kestää oman aikansa, eikä luultavasti koskaan tule olemaan täydellistä.

Kosmopoliitti runoilija – transmission/fission huipentuma

Edellä olen pohtinut kiistaa kielestä eräänlaisena ryhmien välisenä valtataisteluna.

Transmissio/fissio eli siirtymä tai ”muuntuma” koskee myös itse runoilijaa, erityisesti sellaista runoilijaa, jolle on luontaista siirtyä oman maansa, kulttuurinsa ja vaikutuspiirinsä ulkopuolelle. Lyhyesti: kosmopoliittista runoilijaa, joka lähtee jatkuvasti (omasta) maasta pikemminkin kuin oleilee siellä. Vain omastaan lähtemällä luonteeltaan kosmopoliittinen runoilija toteuttaa itselleen ominaista halua vapauteen ja uusien vaikutteiden imemiseen ja suodattamiseen omaansa tai omana pidettyä vasten.

Omastaan voi lähteä lukemalla, kokemalla, aistimalla kulttuureja, kirjallisuuksia, elämää. Lähdön ei tarvitse aina olla konkreettisesti: matkustaa voi myös kotinojatuolistaan käsin.

Ääriesimerkki vapaudenhaluisesta ja vaikutteita hakevasta ja levittävästä – sanalla sanoen kontaminoivasta - runoilijasta on brasilialainen Márcio-André, joka matkusti Tšernobylin alueelle Priyatiin konkreettisesti säteilyä kokeakseen. ”Avantgardistisena” runoilijana, multimediataiteilijana ja viulistina tunnettu Márcio-André halusi olla parin tunnin ajan säteilyn vaikutuksen alaisena. Näin runoilija toteutti omaa poetiikkaansa käsillä kosketeltavan aidosti saamalla tartunnan, tulemalla säteilytetyksi.

Samalla hänen runoutensa säteilyttää ja tartuttaa muita ihmisiä, lukijoita ja kuulijoita. Parhaillaan Márcio-André on kontaminoinut portugalilaisia ja eurooppalaisia parin viime vuoden ajan Lissabonista käsin. Hän on kotoisin Rio de Janeirosta.

Márcio-André puhuu runoudesta ”kontaminaationa”, tartuntoina. Runoilijat ja lukijat kokevat tartuntoja lukiessaan henkilökohtaisesti vaikuttavaa tekstiä ja imiessään vaikutteita tai elämyksiä. Esimerkiksi minut on kontaminoinut Fernando Pessoan kautta portugalilainen ja brasilialainen nykyrunous, unohtamatta amerikkalaisen nuoren runon moninaisia ääniä tunnustuksellisesta runoudesta post-avant-runoilijoiden masentuneen ja toivonsa menettäneen ihmisen mielentilan kuvaukseen. Márcio-André on kokenut kirjallisen kontaminaation esimerkiksi Ezra Poundin runoja ja esseitä sekä ranskalaisia klassikoita, kuten Rimbaudia ja Baudelairea luettuaan.

Nämä tartunnat puolestaan näkyvät hänen runoudessaan monenlaisina pesäkkeinä. Pesäkkeet ovat typografisia, visuaalisia, syntaktisia, semanttisia ja mytologisia. Márcio-André luo Intradoxos –kokoelmassaan oman kosmogoniansa, mytologiansa, joka pohjaa menneisiin mytologioihin ja kirjallisiin perinteisiin. Márcio-Andrén kirja tarjoaa myös vaihtoehtoisia lukutapoja: sen voi aloittaa lopusta tai alusta ja edetä kohti keskustaa, jossa sijaitsee kirjan avainruno Kosmogonia. Siinä runoilija esittää poetiikkansa tiivistetysti.

Runous tarvitsee Márcio-Andrén kaltaisia kontaminaattoreita levittääkseen sekä omaa että runouden vaikutusta - infektoidakseen. Loppuun näyte Márcio-Andrén yksilöllisestä mytologiasta:

Hampaat
hampaista norsunluu ja metalli
emali kumi
ja kaikki mikä peittää ihmisiä
hampaista kuu ja pyörä
hampaista meret merenneidot ja baalimit
hampaista hammaspyörä
hampaista valo
alussa olivat hampaat
jotka erottivat sisäpuolen ja ulkopuolen

 julkaistu Kulttuurivihkot 6/2013:ssa

Saturday, December 14, 2013

Muodonmuutoksia

Muistelen päätoimittajavuottani Muodonmuutoksia -antologiassa, jossa julkaistaan myös runot Kun luulet olevasi yksin -kokoelmastani (Loki-Kirjat 2004). Esitin ensimmäisen runon aikoinaan Runoraadissa.

Astun ulos ja hämmästyn sitä kirkkautta, jonka maailma herättää. Sillä itse olen nämä syksyn lehdet, jotka kirkkautena tulvivat, muistuttavat kuolemasta. Vuodan ylitse säveliä, lehti lehdeltä jätän jälkeeni nuotteja. Uskon itseni jälkipolvien tarkasteltavaksi.


Aika on minusta jättänyt kun olen seisonut tämän kirkon, hihkunan keskellä. Olen lävistänyt massan ostavat kädet ja miettinyt mitä tekisin. Sillä lehdet ovat minulle omaisuutta siinä missä uunin säteily joka paistaa valmiiksi paistin. Olen lukenut yliopiston portaat ja kirjoittanut itseni askelmin, jotka häipyvät tuulen hipaisusta.


Puisto kulkee kaupungissa

Puisto kulkee kaupungissa, sinisessä kedossa,
ovi narisee ruohikossa,
jalkani liitävät,
harpon läpi maiseman vihreän oven,
työnnän pään esiin ikkunasta,
kadulla pomppii pieni sydän,
taukoamatta törmää seiniin,
sen päivät eivät koskaan ole luetut,
kevät on aina uusi, toista katsomalla uusi,
maan yllä seilaan tunteen aallokossa
kävelen kevyesti kuin pilvet,
katuun puhkeaa rakastettu silmä.


Tuesday, December 10, 2013

Vaaliläpyskä numero 2



Valitettava korjaus ikään: se on 42.

Friday, December 06, 2013

Euroopan viimeinen jaettu pääkaupunki








Euroopan viimeinen jaettu pääkaupunki

Nikosia tunnetaan Euroopan viimeisenä jaettuna pääkaupunkina. Kaupungin halkaisee raja, jonka merkkeinä ympäri kaupunkia ovat piikkilanka-aidat ja metallitynnyrit. Ne symbolisoivat vihreää linjaa Nikosiassa. YK:n UNIFYP-joukot partioivat puskurivyöhykkeellä kreikan- ja turkinkyproslaisten joukkojen ja tarkastusasemien välissä. Sen molemmille puolille ovat sijoittuneet viralliseksi Kyprokseksi tunnustetun etelän ja pohjoisen joukot. Rajan pääsee ylittämään esittämällä passinsa ja ottamalla paluuaikaleiman paperiin rajanylityspisteessä.

Ledran ostoskadun päässä on eräs suosituimmista rajanylityspaikoista, Ledran tarkastusasema. Saan Facebookin kautta vihjeen siitä, että tammikuussa 2012 vyöhykkeellä tapahtuu. Tiedon houkuttelemana hakeudun lähes huomaamattomalle puskurivyöhykkeelle, jonne on leiriytynyt jonkinmoinen joukko lähinnä nuoria ihmisiä. Moni näyttää keneltä tahansa nuorelta takkuisine rastatukkineen ja rentoine olemuksineen. Aktivistilta.

Ohittaessani ensimmäisen tarkistuspisteen eteen tulee muutama jättimäiseen ruskeaan ruukkuun istutettu viherkasvi, telttoja, täyteen tungettuja ostoskärryjä, vapautta, kansojen yhtenäisyyttä ja vastarintaa ylistäviä julistavia julisteita ja keittiö, jossa leiriläiset valmistavat ruokansa sekä kulttuurikeskukseksi muutettu kulmahuone.

Puskurivyöhykkeellä sijaitsevat talot ovat autioituneet ja jääneet asumattomiksi. Niihin on jäänyt merkittävä määrä tunnearvoltaan tärkeitä esineitä, joista joillakin on rahallistakin arvoa. Leiriläiset keräävät yön hämärässä näitä unohdettuja esineitä ei-kenenkään vyöhykkeeltä.

Aktivistit järjestävät kulttuurikeskukseen näyttelyn, jossa on esillä puskurivyöhykkeeltä löydettyjä esineitä ja tavaroita. Näyttelyssä on sanomalehtiä vuodelta 1974, käsilaukkuja, hammaslääkärin välineitä ja muita todisteita ja muistoja arkisesta elämästä historiallisella vuonna historiallisella alueella. Niiden katsominen näyttelyssä politisoi myyttisen historiallisen jakautumisen hetken, jonka niin moni yrittää turhaan unohtaa.

Occupyn ”paikallinen on globaalia” -tunnuslauseella toimivassa kulttuurikeskuksessa näytetään dokumentteja, pidetään workshopeja, esitelmiä ja muita kulttuuri-interventioita, joilla rikastutetaan Nikosian muuten varsin köyhää kulttuuritarjontaa. Kulttuurikeskukseen toivotaan spontaaneja esityksiä, alustuksia tai muita kulttuurisia interventioita keneltä tahansa.

Pohjois- ja Etelä-Kyproksen jälleenyhdistymistä vaativassa aktivistileirissä riittää toimintaa melkein aina. Kulkiessani useita kertoja Ledran tarkastuspisteiden läpi erityisesti ilta-aikaan, leirissä on monesti menossa intiimi kitaransoittohetki tai joku muu taidehetki.

Kuten tunnettua, Occupy-liike sai alkunsa Wall Streetiltä maailman rikkainta prosenttia vastustavien aktivistien liikehdinnästä. Globalisaation sosiaalisia vaikutuksia, ihmisten eriarvoistumista ja korporatistisen eliitin ja poliitikkojen läheisiä suhteita vastustava Occupy levisi hetkessä Yhdysvaltojen yliopistokaupungeista Lähi-Itään.

2011 joulukuun lopulla Occupy-aktivistit leiriytyivät Obaman kampanjatoimiston eteen. Obama edusti heille neljä vuotta aiemmin pienempää pahaa kahdesta pahasta; nyt hän oli antanut heidän mielestään myöden korporatistiselle eliitille, eikä eronnut enää mitenkään usein kaiken pahan esikuvana mainitusta George Bushista. Obaman tilalle tarvittiin Occupy-aktivistien mielestä tuoretta, uutta johtajaa mistä tahansa poliittisesta leiristä.

Tavoitteena Kyproksen jälleenyhdistyminen

Mihalis Eleftheriou, 26, on eräs Ledran Occupy-liikkeen alullepanijoista ja kantavista voimista. Mihalis istuu boheemissa Takana-kahvilassa kannettava tietokone edessään ja kertoo sosiaalisen median avulla uusimmista tapahtumista. Samaa työtä hän tekee päivittäin: levittää sosiaalisessa mediassa tietoa tapahtumista, ja leirin yleisiä kuulumisia sekä pitää yllä mediasuhteita.

Olemme osuneet Lilyn kanssa sattumalta samaan kahvilaan kuin Mihalis. Takanassa nuoret, älykön näköiset tai wanna be –älyköt latkivat frappea, cappuccinoa, espressoa tai kylmiä kahvijuomia. Joskus tuntuu, ettei Kyproksella saakaan mitään muuta kuin trendikahveja. Kyproslainen espressontapainen kahvi alkaa käydä harvinaisuudeksi.

Takanan omistaja tulee vaihtamaan muutaman sanan kanssamme. Lily tuntee hänen erinomaisena klarinetistina. Symis heilauttaa päätään merkiksi kielteisestä vastauksesta.

”Klarinetisti harjoittelee joka päivä, minä olen vain kahvilanpitäjä, joka soittaa klarinettia.”

Vaatimattomuudestaan huolimatta Symis soittaa ilmeisesti erinomaisesti päätellen Mihaliksen ja Lilyn kommenteista. Maistan tarjoilijan suosittelemaa sitruuna-kanelilimonadia. Sekin on erinomaista.

Takana ei ole vain paikallisen opiskelijanuorison, vaan Mihaliksenkin suosikkikahvila. Aktivistit ovat julkistaneet rupatteluamme edeltävänä päivänä Facebookissa videon, jossa YK:n sotilaat vierailevat aktivistien leirissä valtauksenjälkeisenä päivänä. Valtaus on tullut julkiseksi vasta tammikuussa 2012. Sitä ennen se oli Mihaliksen ja hänen ystäviensä sekä heidän Facebook-ryhmänsä jäsenten eli puolijulkisuuden tiedossa.

Valtaajat ovat asuneet puskurivyöhykkeellä haastatteluhetkellä yli kuusi viikkoa ja aikovat pysyä niin kauan kuin voivat – vaikka maailman tappiin saakka. Heidän tavoitteensa ovat yksiselitteiset ja jyrkät.

"Haluamme katsoa Kyproksen-ongelmaa ennen kaikkea rakenteellisesta näkökulmasta kokonaisuutena. Emme vaadi lyhytnäköisesti esimerkiksi vain eläkkeitä takaisin, vaan päämääränämme on Kyproksen jälleenyhdistyminen. Ensin pyrimme lisäämään ihmisten tietoisuutta asiasta tiedottamalla ja järjestämällä workshopeja, luentoja ja kampanjoita. Suurin ongelma on se, että ihmiset on indoktrinoitu ajattelemaan tietyllä tavalla ja vakuutettu siitä, että he ovat voimattomia, eivätkä voi tehdä mitään tilanteen muuttamiseksi tai siihen vaikuttamiseksi. Me haluamme kertoa, että mahdollisuuksia on olemassa."

Kyproksen Occupy uskoo, että epätoivoisimpiinkin tilanteisiin on mahdollista vaikuttaa. Kyproksen tilanne on poliittisesti epätoivoinen; se sijaitsee strategisessa paikassa ja on liian monen maailmanpoliittisen suurvallan kiinnostuksenkohde. Tästä syystä se ei pysty helposti toteuttamaan pelkästään omaa tahtoaan, ja sen oma tahtokin saattaa olla hajanainen.

Kulttuurien keskellä

Monen kulttuurin rajalla oleminen on luonnollista Mihalikselle. Hän on syntynyt ja varttunut Lontoossa, asunut Buenos Airesissa, opiskellut Kuuban Havannassa ja vieraillut Kyproksella ensimmäisen kerran lapsena. 

"Saari oli minulle eräänlainen taivas ja helvetti: vasta Buenos Airesissa ymmärsin lopullisesti olevani identiteetiltäni välimerellinen. Ajattelin lapsuuden päiviäni saarella, joka edusti minulle eräänlaista Luvattua maata. Rakastan elämääni täällä. Siksi palasin vuosi sitten. Noin 2500 vuotta vanha Skyrioun kylä oli ensimmäinen paikka, jossa vierailin."

Konservatiivisessa perheessä kasvanut ja yksityiskoulua käynyt Mihalis alkoi opiskella oikeustiedettä, mutta havaitsi aika pian, ettei se ollut häntä varten. Hän vaihtoi pääaineensa lingvistiikkaan, joka muutti hänen elämänsä.

Kyprokselle palattuaan Essexin yliopistosta valmistunut Mihalis on perustanut vuorovaikutteisen Language Transfer –nimisen kielenopetusmenetelmän. Opiskelijat eivät saa kotiläksyjä eivätkä arvosanoja. Menetelmän tarkoituksena on saada heidät kiinnostumaan oma-aloitteisesti kieltenopiskelusta ja jatkamaan opiskelujaan. Metodin avulla Mihalis sanoo olevan mahdollista oppia kreikan kielen alkeet 15–20 tunnissa.

Language Transfer -menetelmällä opetetaan kreikkaa ja turkkia englanninkielisille ja englantia turkkia tai kreikkaa puhuville. Kaupallisten kieltenoppimiskeskusten ”kopioi ja pastaa” –menetelmälle vastakkainen oppimismenetelmä on saanut yksityisiä lahjoituksia ja on saanut jonkin verran yksityisiä lahjoituksia. Eleftherioun mukaan rahoitusta tarvittaisiin noin 5000 euroa.

Mihaliksen laajempana koulutuspoliittisena tavoitteena on edistää vapaata koulutusta ja toimia aktiivisesti nykyistä valtion koulutusjärjestelmää vastaan: se perustuu Mihaliksen kritisoimaan ulkoaopetteluun, ei ajattelun taitojen edistämiseen.

"Olen havainnut metodini tehoavan myös ihmisiin, jotka eivät ole oppineet kieliä perinteisillä menetelmillä."  
Mihaliksesta olisi tullut hyvä asianajaja. Verbaaliset kyvyt eivät lopu kesken, suusta tulee perusteluja kuin oppikirjat sisäistäneeltä henkilöltä, vaikka Mihalis kertoo kannattavansa itsenäisyyteen ja luovuuteen kehottavaa pedagogiikkaa, joka kannustaa opiskelijoita ottamaan itse selvää – ajattelemaan.

”Ihmisille pitäisi opettaa, kuinka elää, syödä, ajatella, ja vasta sitten lukemista ja kirjoittamista. Itse opin lähtemällä maailmalle ja näkemällä ja kokemalla eri kulttuureita.”

Mihalis on käynyt kokemassa muita vapaustaisteluita esimerkiksi Egyptissä. Hänestä oli hienoa nähdä, miten Tahririn aukiolla toiminta alkoi spontaanisti. Ihmiset toivat telttoja, vettä ja orgaanisia jäteastioita yhteistä käyttöä varten. Tähän samaan pyrkii Kyproksen Occupy-liike, jolla on monia esikuvia globalisaatiokriittisestä liikkeestä Wall Streetin pörssikapitalismia vastustavaan Occupy-liikkeeseen.

Patriotismi on aina vaarallista

Kyproksen ja kyproslaisten identiteetti on ollut aina heikko, epävarma ja vaikutuksille altis. Eri valloittajat ovat aina yrittäneet määritellä, mikä on kyproslaista ja kyproslaiset itse ovat vain harvoin saaneet olla itse mukana tässä määrittelyprosessissa. Tämä on selvästi vaikuttanut heidän identiteettiinsä. Kyproslaiset ovat poikkeuksellisen kiinnostuneita ulkoapäin tulevista vaikutteista, eikä heillä tunnu olevan kovin kiinteää omaa identiteettiä. Siksi he innostuvat helpommin mielenkiintoisina pitämistään asioista.

Kyproslaisten identiteetti on vaiheikkaan ja monipolvisen historian tulosta. Kyprosta ovat pitäneet hallinnassaan monet kansat. He eivät ole oikein länttä, eivät täysin itääkään, eivät moderneja, mutta eivät perinteisiäkään. He ovat aina jotakin kahden ääripään välistä, mutta eivät silti paikannu tarkasti mihinkään.

Kyproslaiseen kasvatukseen koulussa ja kotona kuuluu patriotismin arvostaminen. Ei ole ihmeellistä, että saarivaltiossa esiintyy keskimääräistä enemmän nationalismia kuin maissa, joiden kansalaiset ovat saaneet päättää itsenäisemmin asioistaan ja identiteetistään. 

"Nationalismi on aina pelkästään typerää. Kulttuurinen ja kielellinen moninaisuus ovat asioita, joita pitää juhlia ja suojella, ei tuhota ja alistaa yhdenmukaistamiselle. Kun ihmiset on indoktrinoitu tottelemaan patriotismia, kaikki mikä kyseenalaistaa heidän ajattelutapansa aiheuttaa vihaa ja torjuntaa."

Kyproksella on yritetty tuhota etnisiä ryhmiä politiikan nimissä. Maroniittien piti valita uuden tasavallan syntyessä vuonna 1960 kolmen kuukauden aikana äidinkielekseen arabinsukuinen maroniitti tai kreikka. Jos he eivät valinneet kreikkaa, heistä tuli käytännössä katsoen toisen luokan kansalaisia.

Olen katsonut vuonna 2011 julkaistun pitkän dokumentin maroniittien kieliongelmasta. Kielivalinta vaikutti heidän minäkuvaansa ja identiteettiinsä yleensä haitallisesti. Useat maroniitit alkoivat hävetä kieltään ja sen käyttämistä julkisissa tiloissa.

"Ensimmäinen askel kohti muutosta on ihmisten tietoisuuden herättäminen: heidät täytyy saada ajattelemaan.  En halua antaa ehdotonta vastausta, mutta haluan ihmisten pohtivan asioita. Myös vallankumous ja sosiaalinen muutos ovat tarpeen, mutta ne vievät koko elämäniän.”

Kyproksen Occupy haluaa pysyä erossa poliittisista kytköksistä Kyproksen herkässä ilmapiirissä. Turkkilaisen kaupallisen toimiston kommunistijäsen olisi halunnut tehdä heille rahalahjoituksen, mutta Occupy ei hyväksynyt sitä puolueettomuuden periaatetta kunnioittaakseen.

Ympäristöongelma ja globalisaatio ovat jatkuvasti ajankohtaisia asioita, joista aktivistit haluavat keskustella.

"Ympäristökysymyksistä ei puhuta tarpeeksi, koska poliitikkoja kiinnostaa vain vallassa pysyminen. Status quon
säilyttäminen edellyttää arkojen aiheiden välttämistä. Vain kansalaisjärjestöt herättävät keskustelua aiheesta. 
Minua pidetäänkin täällä äärimmäisyysihmisenä, vaikka näkemyksissäni ei ole mitään outoa."

Occupy-liikkeen takana ovat yksilöt, joista jokaisella on erilaiset arvot ja asenteet. Jotkut ovat anarkisteja, toisilla on muunlaiset poliittiset näkemykset. Yhtenäisestä ryhmästä ei siis voida puhua. Moniäänisyydestään huolimatta Occupy julkaisi tammikuun alussa neljän kohdan vaatimuslistansa, joka on seuraava:

1.     Valtion, kirkon ja maanomistajien omistaman maan välitön vapauttaminen lähinnä ekologisiin tarkoituksiin: metsän uudelleenviljelyyn ja maanviljelyyn.

2.     Oikeus omaan kotiin. Olemassaolevat tyhjät kodit ja kaupat helpottavat tämän kohdan ratkaisua.

3.     Koko Kyproksen ja maapallon demilitarisointi, globaalin poliisivaltion lakkauttaminen, vapaa koulutus ja korkeakoulutus sekä terveydenhuolto. Koulutus pitäisi vapauttaa ideologioista, jotka tuottavat elottomia tiloja ja tyhjiä arvoja.

4.     Rasismin, seksismin ja minkä tahansa ihmisen objektivoivan ideologian vastustaminen. Jokainen maahanmuuttaja tai poliittinen pakolainen on tervetullut Kyprokselle.

Olemme käyneet Mihaliksen kanssa lävitse poliittisesti aktiivisen nuoren toivomuslistan tulevaisuuden Kyproksesta. Hän toivottaa kenet tahansa tervetulleeksi toteuttamaan puheenvuoron tai minkä tahansa muun kulttuurisen intervention. Mihalis on viime vuosina asunut myös Kairossa ja ollut aktiivinen demokraattisessa kansannousussa. 

julkaistu Tiedonantajassa 6.12. Tulossa Savukeitaan Kypros-kirjaan (ilmestyy tammikuussa luultavasti matkamessuilla)

Wednesday, December 04, 2013

Instrumentit tunteiden vietävissä

Francis Poulencin Ihmisen ääni ja William Waltonin Karhu muodostivat Kansallisoopperan kahden oopperan illan, jota on esitetty Helsingin oopperatalon Alminsalin lisäksi Pieksämäellä, Kouvolassa, Raahessa ja Kauhajoella.
Dramaattinen sopraano Johanna Rusanen-Kartano Ihmisen äänen epätoivoisena solistina veti vertoja Poulencin alkuperäisteoksen solistille Denise Duvalille.Entisen rakastettunsa kanssa puhelimessa puhuva laulaja on hedelmällinen lähtökohta monologille, jonka käänteiden kuluessa selviää, että laulaja on ottanut unilääkettä kuin testatakseen lääkkeiden tehoa turhia unelmia vastaan.
Vaikka keskustelukumppanina toimivan miehen kommentteja ei varsinaisesti kuulla, naisen musiikillisen kielen muutoksista ja vastauksista voi selkeästi aistia ne. Rusanen mukautui näyttämötyössäkin hyvin heittelehtivän musiikin virtaan lisäten hallitusti epätoivon määrää tulkinnassaan ja päätyen loppuratkaisuun ja kylpyammeeseen.
Amerikkalaissäveltäjä Waltonin Karhu on saanut inspiraationsa Tšehovin samannimisestä näytelmästä ja kertoo leskirouva Popovasta (Jenni Lättilä) ja Lukasta (Heikki Aalto), joiden idyllin saapuu rikkomaan Smirnov (Hannu Niemelä). Waltonin teoksessa soivat uuden musiikin lisäksi muun muassa vaudeville-vaikutteet ja teosta oli modernisoitu tuomalla mukaan lavastaja Anna Kontekin oivallus: jääkiekkomailat, jotka olivat käytännölliset Lukan ja Popovan huitoessa kohti idyllin rikkojaa. Waltonin monikudoksisessa musiikissa soivat uuden musiikin lisäksi vaudeville-vaikutteet ja venäläisen musiikin rehevä kerroksisuus. Alminsali sopi erinomaisesti intiimin teoksen näyttämöllepanoon, jossa laulajat saivat laittaa itsensä myös fyysisesti likoon.


Francis Poulencin puhallinsoittimille ja pianolle kirjoitettu kamarimusiikki herättää vahvoja mielleyhtymiä kuvataiteisiin: oboeisti Anni Haapaniemen ja pianisti Kiril Kozlovskyn esittämä Sonaatti oli ehtaa impressionismia, piccolohuilisti Hanna Kinnusen kansanlaulumainen Villanelle pipeaulle rehevää fauvismia, ja Tero Toivosen käyrätorvi loi Dennis Brainin muistolle omistetussa elegiassa epäsuhtaista, loogista kubistista linjaa ilmeisen monisärmäisestä henkilöstä.
Klarinetisti Asko Heiskanen tulkitsi niin sisäistyneesti Sonaatin klarinetille ja pianolle, että yleisöllä ei ollut muuta vaihtoehtoa kuin puhjeta raikuviin suosionosoituksiin.
Illan aikana kuultiin Poulencin kaikille keskeisille puhallinsoittimille ja pianolle kirjoittamia kappaleita. Poulenc haki säveltäjänä vaikutteita niin kansanmusiikin yksinkertaisista rallatuksista, romantiikan tunteellisesta paisuttelusta kuin uuden musiikin nopeista juoksutuksista ja dissonansseista.
Yhteissekstetossa soittajat osoittivat kykynsä tulkita Poulencin impulsiivista musiikkia, joka siirtyy sujuvasti romanttisista suvantopaikoista tulisiin tempoileviin juoksutuskohtiin.

Tuesday, December 03, 2013

Puhe itsenäisyyspäiväksi

Tämä puhe esitetään itsenäisyyspäivänä 6.12. klo 13 STP:n tilaisuudessa Kiasman aukiolla. Be there!

Uudelleen itsenäistyvä Suomi

Suomessa kirjailijan yhteiskunnallinen osallistuminen ei ole aina ollut yhtä itsestään selvää kuin esimerkiksi amerikkalaisten kirjailijoiden keskuudessa. Audre Lorden aktivismi lähti liikkeelle hänen karibialaisista juuristaan ja vähemmistötaustastaan; samoin oli Muriel Rukeyserin kohdalla. Individualistisessa amerikkalaiskontekstissa myös kirjailijoiden on täytynyt perinteisesti puolustaa itselleen tärkeitä asioita, jotka ovat usein liittyneet rotuun, luokkaan tai sukupuoleen.  

En ole yhden asian ihminen, vaikka rotu, luokka ja sukupuoli ovat edelleen mielestäni merkittäviä taistelun arvoisia asioita monikulttuurisuuden ja kosmopoliittisuuden ohella. Vielä huolestuttavampi kehityskulku on talouden lainalaisuuksien tunkeutuminen politiikan alueelle.

Marxin tuotannontekijöistä erityisesti luonnonvarat ja työ ovat uhattuina, viittaan nyt muun muassa Talvivaaraan, kotimaiseen kaivospolitiikkaan ja perusoikeuksiensa puolesta taisteleviin mainostenjakajiin ja muihin akateemisesti koulutetun prekariaatin, esimerkiksi toimittajien, ja työläisten edustajiin. Työtä yritetään halventaa alentamalla minimipalkkoja, monistamalla oikeuksia ja kaappaamalla kaikki oikeudet, jolloin tekijästä tulee pelkästään työn suorittaja. Hänen oikeutensa työnsä mahdolliseen jälkikäteiseen lisäarvoon raukeaa.

Meidän etumme ovat osin yhtäläiset!

Pääomaa suojellaan, suurpääoman omistajia. Tämä on huolestuttavasti kehityskulku yhtenäistyvässä Euroopassa. Mutta tämä on ollut tiedossa EMUun liittymisestä lähtien.

Euroopan hiili- ja teräsunioni alkoi rauhan ja jälleenrakennuksen projektina: tarkoituksena oli saattaa sodan raunioittamat maat jälleen taloudellisesti, sosiaalisesti ja kulttuurisesti jaloilleen.

2010-luvulla talouden voimat uhkaavat voittaa politiikan kahdenvälisessä käsirysyssä, joka muuttuukin kamppailusta ystävällismieliseksi syleilyksi ja liittolaisuudeksi.

Finanssipolitiikan täydelliselle säätelemättömyydelle tarvitaan rajat – Tobinin vero olisi vain pieni askel tähän suuntaan, mutta sekin näyttää silti mahdottomalta.

Enemmistön tyrannia

Aatelistaustainen valtio-oppinut Alexis de Tocqueville, joka tunnetaan erityisesti Democracy in America –teoksestaan, on ajankohtainen vielä nykyään. Pääteoksessaan de Tocqueville ruotii enemmistön tyranniaksi kutsumaansa demokratiaa. Enemmistötyranniaa vastaan on mahdollista taistella vain valtaa hajauttamalla, vastakohtana keskittämiselle.

Enemmistön tyranniana voi edelleen pitää määräenemmistöön perustuvaa demokratiaa, jossa valituksi tulevat kansanedustajat ja poliitikot, joiden kansalaiset eivät koe edustavan itseään.

Hallitukset ovat määrätietoisesti ja johdonmukaisesti KAVAKUsta lähtien kannattaneet kuntien peruspalveluiden yksityistämistä ja ulkoistamista kustannustehokkuuden nimissä. Politiikassa vaikuttavat enenevässä määrin talouden lainalaisuudet, tosin ristiriitaisesti sen tehoa rapauttavasti. Sote-sektorin peruspalveluista leikataan määrätietoisesti ja muutetaan luonteeltaan julkisesta. Suuret veroparatiisiyhtiöt ovat lähes monopoleja alalla, eivätkä pienet toimijat pysty kilpailemaan niiden kanssa hinnoissa.

Eurooppalaiset hallitukset suosivat Adam Smithin näkymätön käsi-ajattelusta ja Friedrich Hayekin sentralismista peräisin olevaa libertaristista talouspolitiikkaa, jossa yhteistä hyvää ajatellaan kapean kaupallisen sapluunan kautta.

Hallitus haluaa välttämättä testata muun muassa Reaganin ja Thatcherin noudattamia oppeja, vaikka niiden vaikutus on jo nähty: kansan entistä jyrkempi kahtiajakautuminen, maksullinen terveydenhuolto jne.

Euroopan ja Yhdysvaltain vapaakauppasopimus voi uhata jopa itsenäisten kansallisvaltioiden intressien toteutumista Unionissa. Sopimus tuonee muassa erityisen markkinatuomioistuimen, jossa istuvat oikeusasiantuntijat eivät ole puolueettomia, vaan suojelevat suuryhtiöiden intressejä. Näin niiden intressit saattaisivat mennä kansallisten edelle.

Myös asiantuntijapuheenvuorot EK:sta talousalan vaikuttajiin (muun muassa Juhana Vartiainen) tuntuvat suosivan yksilökeskeisiä, ihmisen unohtavia puheenvuoroja, joissa korostetaan ihmisen utilitääristä raivaajaluonnetta. Kaikista ei ole kuitenkaan Koskeloiksi.

Liittovaltiokehitys, jota kansanomaiset poliitikot ennustelivat jo EU:hun liittymisen alkuaikoina, näyttää olevan välttämättömyys. EMU:a suunniteltaessa ei suunniteltu tarpeeksi hyvin erilaisten jäsenvaltioiden talouspolitiikan yhtenäistämistä esimerkiksi harmonisen verotuksen avulla, eikä julkisen sektorin tarpeita. Sen sijaan pankkeja varten on olemassa erityiset puskurirahastot. Pankit ovat EMUn erityissuojeluksessa.

Me olemme halunneet näin.

Eurokriittisten –tai skeptisten voimien on tullut aika koota yhteen voimansa. Talouden mahtavien voimien ulottaessa lonkeroitaan yhä voimallisemmin pankkien ja monikansallisten yhtiöiden kautta politiikkaan, kansalaisten ja kansalaisyhteiskunnan on aktivoiduttava massiivisena vastavoimana.

Suomessa on turvauduttu neuvoa-antavaan kansanäänestykseen äänestettäessä kieltolaista ja EU:hun liittymisestä 1995. Nyt olisi aika mitata EU:n kannatus uudestaan kansanäänestyksessä, jonka voisi toteuttaa realistisesti arvioiden ei seuraavien, vaan sitä seuraavien eduskuntavaalien yhteydessä.

Itsenäisen Suomen on aika päättää itsenäistymisestään toistamiseen. Vaaleissa sinun pitää käyttää ääntäsi, ellet halua jäädä enemmistön tyrannian armoille.

Rita Dahl
kirjailija, sopraano, SKP:n sitoutumaton eurovaaliehdokas