Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Saturday, May 25, 2013

Kirjailijan pulloposti


Kirjailija lähettää pullopostia

Koko talven ja kevään Alva nakutti kuumeenomaisesti tietokonettaan nostaen aiheensa elämästään, kuten rehellisyyttä ja aitoutta tavoitteleva kirjailija realistisesti tekee. Hän ei halunnut puolivalmiita ajatuksia, tekoja, toimintaa, siksi hän valitsi yhdeksi aiheeksi omansa, kriisiytyneen elämäntilanteen, josta hän etsi erilaisin keinoin ulospääsyä. 

Alva koki syntyneensä perheeseen, jossa hänellä ei ollut yhtään ymmärtäjää. Perheessäkin hän oli ollut yksin ja yksinäisyyttä oli jatkunut koko aikuiselämän. Alva oli sananmukaisesti erakoitunut lähiöön. Hän korosti tuttavilleen tämän olevan täysin mahdollista.

Hänestä oli tullut epätavallisen taiteellisen ammatin harjoittaja, kirjailija, joka eli jatkuvasti nälkärajalla, odottaen seuraavaa apurahaa. Aharva pystyi ymmärtämään Alvan elämäntyyliä, eikä hän sitä odottanutkaan. Alvan jokakeväinen vieras, lisääntyvän ja aikaistuvan valon aikaansaama identiteettikriisi oli koputtanut taas hänen ovelleen kysyen: mitä sinulle tällä kertaa kuuluu? Oletko vieläkin samassa elämän- ja luomistilanteessa? Etkö ole onnistunut pääsemään eteenpäin?

Samaan aikaan Alva julkaisi kirjoja, parhaimpina vuosina kaksi kolme kirjaa peräkkäin, mutta tätä hän ei muistanut itse lainkaan ajatella ajatusten pyöriessä jatkuvasti taloudellisessa toimeentulossa ja sen  aiheuttamien vaikeuksien mukanaan tuomissa oheispohdinnoissa. Jos hänellä olisi valtion taiteilija-apuraha, joka samalla merkitsisi virallista tunnustusta hänen tekemälleen työlle, kaikki olisi kenties toisin.

Talous on oikeastaan kaiken perusta, Alva ajatteli, sen mukana tuli kaikki: varmuus huomisesta päivästä, jopa eräänlainen välittämisen tunne. Talouden pohjalle piti kuitenkin pystyä rakentamaan sellaisia vaativia taideteoksia, joihin ei liittynyt turhia toimeentulomurheita.

Kun Alvalla ei ollut tällaista pohjaa ja perustaa, hän seisoi kaiken aikaa lentohiekalla, joka erityisesti tänä keväänä tuntui hyvin upottavalta. Alva harkitsi vakavissaan töihinmenoa ja alkoi lähettää hakemuksia viestinnän paikkoihin harkiten jopa täysin eri aloja, manuaalistakin työtä, tosin vastentahtoisesti. Jos ihmiselle on lahjoitettu älyä, sitä on hyödynnettävä, oli Alvan motto.

Miksi hän oli ennen kestänyt kaikkialta tulvivan kevään valon, joka teki hänestä aina maanisen työntekijän ja aamuvirkun? Koiran kuolema edellisenä syksynä, joulukuussa puhjennut, rakkauskuvitelman aiheuttama lyhytkestoinen psykoosi, Alvan elämän ensimmäinen ja ainoa, hän listasi syitä siihen, miksi tästä keväästä oli erityisesti tullut hänen kompastus- ja kulmakivensä. Lääkkeestä hän tulisi kuitenkin pääsemään eroon ennätysajassa, kuten kuntoutuspoliklinikan asioita eteenpäin viemättömästä "lässytyksestäkin". Parasta toimintaterapiaa on aktiivinen toiminta itse, Alva alkaisi taas ratkoa ongelmiaan

Sisäelinten toimintaa testaavissa verikokeissa oli selvinnyt, että hänen munuaisarvonsa oli huolestuttavan koholla verenpaineen lisäksi. Tarkemmissa kokeissa selvisi lisäksi, että hänen virtsassaan oli paljon valkuaista, mikä viittasi sisätautien erikoislääkärin mukaan munuaisten toimintahäiriöön.  Siitä käynnistyivät lukuisat muut verikokeet ja Alva sai lähetteen kolmiosairaalaan, jossa hänen munuaisistaan otettaisiin näytepala, jotta selviäisi, mikä munuaisia tarkalleen ottaen vaivasi. Sitten oli todettu vielä Leidenin mutaatio heterotsygoottisena eli lisääntynyt tukostaipumusriski. Hän ei ollut dialyysin tarpeessa, mutta munuaisten toimintahäiriö oli keskitasoa eli suhteellisen vakava. Häiriö ei ollut Alvan mielestä oireillut oikein koskaan, ellei ajoittainen verinen vuoto kuulunut oireisiin.

Alva ei tiennyt oliko isälläkin munuaisvaivoja, mutta sai kuulla kaiken kiertotietä siskon kautta. Hänen perheessään vuorovaikutus tapahtui sanattomammalla tavalla, mikä ei ollut erityislaatuista tässä yli puolet vuodesta kylmyydestä kärsivässä maassa, jossa ihmisten suihin harvoin eksyi hymynkare.

Hän oli koko aikuiselämänsä täyttänyt työnteolla kaikki tyhjinä pitämänsä hetket, uppoutunut opiskeluihin ja lopulta tullut runsaasti julkaisevaksi kirjailijaksi, joka tunnettiin myös kantaaottavista kommenteistaan ja toimittajan työstään.

Vaikka identiteettikriisi oli jokakeväinen vieras koskaan ennen hän ei ollut näin suuresti epäillyt omaa ammattiaan ja olemassaoloaan, tämä oli mittasuhteiltaan ainutlaatuista epäilyä. Tuntui kuin koko tähänastinen elämä olisi kaatunut kerralla niskaan.

Kevään mittava valo paljasti entistä raaemmin sen, että Alva ihaili sitä vailla yhtäkään elollista olentoa rinnallaan, mutta niinhän hän oli tehnyt kaikkina keväinä, eikä se ollut ongelma. Koko kevään valo suuntautui yhteen ainoaan kohteeseen: se oli Alva, yksinäisistä yksinäisin ihminen, kaiken yksinäisyyden ruumiillistuma.

Alva lähetti kustantamoihin pullopostia eli kolmea käsikirjoitustaan toivoen myönteisiä vastauksia. Tai edes vastauksia. Runokokoelmaa ei tunnetusti lueta hetkessä, mutta Opus-kustantamon nuori kustannustoimittaja vastasi muutamassa viikossa: ”Olen ja olemme tutustuneet käsikirjoitukseesi ja vaikka pidin runoistasi ajoittain paljonkin, olemme vakavasti harkinneet asiaa. Käsikirjoituksesi ei sovi kustannusohjelmaamme. Opus voi vuosittain julkaista 4-5 runokirjaa ja tätä valikoimaa on mietittävä vuosittain hyvin tarkkaan.”

Opuksen lausunnosta selvisi, että käsikirjoitukseen oli tutustuttu ennätysvauhdissa ja ilmeisesti siinä oli ollut ainestakin, mutta se ei ollut kuitenkaan ylittänyt viimeistä rajaa. Muista yhtiöistä ei vastailtu yhtä nopeasti kuin Opuksesta, ja niiden vastaukset olivat neutraalimpia tyyliin: ”Olemme tutustuneet käsikirjoituksiisi. Ne eivät valitettavasti mahdu julkaisuohjelmaamme. Kiitämme tarjouksestasi ja toivomme kaunista kevään jatkoa.” Lausuntoja kertyi sähköpostiin ja edellä mainittua turvallista kaavaa erityisesti noudatettiin suurimmassa osassa palautteita. 

Kerran kävi niin, että Alva lähetti paljon, paljon laajemmaksi suunnitellun kirjaidean yhden osaston kustantajalle, jonka kanssa hän oli jo asiasta keskustellut, ja sai vastauksen: ”Hyvä Alva, olemme tutustuneet käsikirjoitukseesi ja meistä näyttää siltä, että se on muotoutumassa toisenlaiseksi kuin alun perin ajattelimme. Käsikirjoituksesi on pamflettimainen ja sopii esimerkiksi Tähden pamflettisarjaan. En näe mitään syytä lähteä muokkaamaan käsikirjoitusta toisenlaiseksi, ja lisäksi emme ole tarpeeksi kaupallinen kustantaja, jotta voisimme kantaa ehdottamasi kaltaisen tietokirjan julkaisemiseen liittyvää riskiä. Toivottavasti löydät siis kirjallesi toisen kustantajan.”

Alva sai tottua kaikenlaisten vastausten lisäksi siihen, että kaikista paikoista ei edes viitsitty reagoida. Hän oli jo byrokratian kanssa asioidessaan alkanut ymmärtää, että eri yksiköt eivät pitäneet minkäänlaista yhteyttä keskenään, ja tässä kommunikoimattomuudessa hänen olisi pitänyt selvittää lopullinen tulos terveysvaivoistaan, itse asiassa hänelle asiakkaana jäi paljon suurempi vastuu ottaa selvää asioista tässä uudessa järjestelmässä.

Siihen kului paljon ylimääräistä aikaa ja juuri tässä keväässä pienetkin asiat alkoivat tuntua suurilta. 

Monday, May 13, 2013

Keikkakalenteri

Perjantaina 17.5. alkaen klo 18 PANDin tiloissa osoitteessa Viides Linja 2 E Laitapuolen lauluja. Esiintynen neljäntenä. Tervetuloa!

Vantaan Rauhanpuolustajien Rauhanklubi maanantaina 27.5. klo 19-21
Paikka: Silkinportti, Tikkurilantie 44 F, 2. kerros. (Tikkurilan Kelan vieressä)

Vantaan Rauhanklubissa Tikkurilassa kirjailija Rita Dahl esittelee viime vuonna ilmestynyttä Etelä-Meksiko -teosta (Savukeidas) ja Rajanylityksiä -esikoisproosateostaan (Ivan Rotta).  

Kustantajan haastattelu



Vastaanotolla


Vastaanotolla

Ylilääkäri Järvinen avasi vihdoin ovensa. Tällä kertaa Alva ei joutunut odottamaan yli puolta tuntia: maanantaiset aamupäivät taisivat olla ylilääkärin lempiajankohta, koska hän myöhästyi ainoastaan kymmenen minuuttia oletusaikataulustaan.

Alva astui reippaasti sisään ja suuntasi kohti tuolia. Hän oli juuri istunut, mutta istuminen tuntui vieläkin hyvältä ajatukselta. Hän oli seisonut niin kauan viime vuosina, seisonut ja odottanut jotakin parempaa.

”Miten nyt sujuu? Käytätkö säännöllisesti lääkettä? Millainen sen vaikutus on ollut?”

”Otan joka aamu Zanidipiä. Se on alentanut paineitani, vaikka ne ovat vielä korkeat, yläpaine noin 160:n luokkaa. Mutta kun ajatellaan, että lähtöpaine oli 230, paine on laskenut reilusti.”

”Niin on, mutta se on saatava laskemaan vielä enemmän. Siksi meidän on otettava rinnalle toinen lääke”, sanoi Järvinen selaillen kuumeisesti tietokoneen ruudulta vanhoja testituloksia.

Hän vaikutti kaikesta huolimatta perusteelliselta alan mieheltä, ehkä myöhästyminen johtui jostakin ennalta-arvaamattomasta syystä tai liittyi näihin vuokralääkäreiden toisenlaisiin ajatuksiin julkisesta terveydenhuollosta. Sillä vuokralääkäri Järvinenkin oli, sen näki hänen tietokoneen ruudultaan. Niin olivat useimmat muutkin, joiden vastaanotolla Alva oli käynyt. Piti vain avata silmänsä ja katsoa.

Kieltämättä Alva olikin tuijottanut päivästä toiseen tietokoneensa ruutua vuosikausien ajan jaksamatta enää kuunnella, mitä hänen omassa ruumiissaan tapahtui. Nyt tämä kuuntelemattomuus kostautui kerralla, koski hänen suonissaan kuohusi sellaisella voimalla, ettei hän ollut tuntenut sellaista vuota pitkään aikaan, ensimmäisen kerran hän oikeastaan havahtui siihen, että hänen suonissaan todella kuohui koski, ylipaineinen veri. Se ryöpsähti kerralla yli äyräiden.

”Joudunko syömään lääkkeitä koko loppuelämäni?”

”Sitä on vaikea tietää vielä. Ainakin väliaikaisesti joudut syömään lääkkeitä. Munuaisarvosi ovat myös hyvin korkeat ja meidän pitää selvittää, mistä syystä, johtuvatko ne hoitamattomasta verenpaineesta vai jostakin muusta syystä. Onko sinulla aiemmin havaittu korkeaa verenpainetta?”

”Olen käynyt vuosia sitten viimeksi EKG-mittauksessa ja silloin hoitaja huomautti minulle kohonneesta verenpaineesta. Ylioppilasterveydessä asiasta huomautettiin myös, mutta näistä kokeista on varmaan kymmenen vuotta.”

Aika oli todella päässyt kulumaan täysin huomaamatta. Se ei ollut mennyt palavereissa, se oli mennyt seuraavia teoksia suunnitellessa ja niitä markkinoidessa.  Alva koki olevansa ammatissa, jonka luonnetta enemmistö ihmisistä ei todellakaan käsitä, jota ei voinut toteuttaa kuten tuottavia ammatteja ja jonka kantajalta vaadittiin ihmeellisiä paineen- ja epävarmuudensietokykyä. Freelanceriuden kautta työnantajille kouliintuvat kaikkein kovimmat tekijät, Alva ajatteli oman kokemuksensa perusteella.

Alva meni pitkäkseen ja kohotti hiukan puseroaan. Järvinen kuunteli pulssia ylävartalolta ja kehotti kohottamaan hieman housujen yläosaa, jotta hän pystyisi kuuntelemaan myös reisivaltimoita. Alva teki työtä käskettyä.

”Kuulostaa aivan normaalilta, en kuule suonissasi mitään kohinaa. Siinä suhteessa voit olla huoleti.”

Järvinen meni pöytänsä ääreen ja kirjoitti sähköisen reseptin Losatrix Comp –lääkettä varten. Alva muisti, että hänen isänsä joutui syömään peräti viittä ja kirjailijatuttu neljää eri lääkettä kohonnutta verenpainetta varten. Hän oli vielä jäljessä näistä lukemista. Hän toivoi, että hän tulisi pysymäänkin jäljessä. Viiden eri lääkkeen syöminen vaatisi jo aivan ihmeellisiä koordinointitaitoja.

Alva toivoi voivansa käyttää taitojaan muihin asioihin kuin lääkkeiden määrissä perässä pysymiseen.  Sen ratkaisisivat hyvin tehdyt työhakemukset, mikäli oli tarkoitus käydä niin, että hänen vapaan kirjailijan uransa oli tullut tiensä päähän pääasiallisena ammattina. Alva oli valmis mihin tahansa. Tästä keväästä oli näemmä tullut hänen koetinkivensä ja konkreettinen pysähtymispaikkansa monessa mielessä.

”Sinun pitää mennä vielä laboratoriokokeisiin munuaisarvojen vuoksi. Kymmenen päivän päästä voit mennä rasituskokeeseen, joka edellyttää paastoa edellisillasta lähtien. Samalla sinulta otetaan samalla EKG-arvot ja voisimme testata myös munuaisarvosi uudelleen.”

Hän meni terveyskeskuksen toiselle käytävälle, painoi siellä olevasta jonotusautomaatista itselleen numeron ja jäi tyytyväisenä penkille odottamaan vuoroaan.

”Laitinen”, kuului yhdestä vastaanottohuoneesta.

Alva nousi ja meni sisään.

”Minulta pitäisi mitata munuaisarvot ja ottaa muut tarvittavat kokeet.”

Hoitaja otti Alvan vasemman käden käteensä ja painoi verisuonta huolimattoman tuntuisesti etsien sopivaa pistopaikkaa. Se ei tuntunut löytyvän kovin helposti. Hoitaja iski neulan suoneen ja se tuntui pysyvän siinä ikuisuuden. Vihdoin hoitaja sai tarpeeksi verta koeputkeen ja vaihtoi tilalle vielä toisen putken.

Pistoskohdan viereen jäi mustelma. Tämä hoitaja kuului niihin, jotka eivät osanneet pistää, Alva tiesi sen jo.

”Miksi minun pitää joutua odottamaan vuoroani tällä terveysasemalla päivästä toiseen. Miksi minun taustaani ja kirjailijan työtäni ei tunnu arvostavan kukaan.”

Alvan pohdinnat aktivoituivat terveyskeskuksessa, paikassa, joka symbolisoi kunnallisen palvelutuotannon tehokkuutta ja kapitalistisen järjestelmän uusimpia keksintöjä. Järjestelmä on siellä esillä kaikessa kauneudessaan ja kauheudessaan. Kauheutta ovat päivystysjonot, jotka keskuksessa aamuisin ovat. Alva edusti omalla työllään täydellistä vastakohtaa tälle maailmankuvalle ja maailmassa olemisen tavalle.

Iltapäivällä on aina hiljaista ja paras aika mennä uusimaan sähköiset reseptit, jotka saa tehokkaasti uusittuina viikossa itselleen. Näin järjestelmä kannattaa meitä kaikkia ja vie eteenpäin jokaista yhteiskuntaruumiin jäsentä sormista ja varpaista päähän asti eteenpäin. Jos pääksi tarkoitettu yhteiskuntaruumiin osanen yhtäkkiä löytääkin itsensä varpaiden tai sormien paikalta, siitä syntyy pahanmoinen identiteettikriisi, johon Alva oli ajautunut.

”Miksi minä olen joutunut tähän tilanteeseen, minä joka en tosiaan koskaan kuvitellut joutuvani sanomaan itseäni väliinputoajaksi, mutta nyt toimeentulovaikeuksieni vuoksi minun on käytettävä itsestäni sitä sanaa. Minun on nyt sovellettava itseeni monia sellaisia sanoja, joiden en koskaan luullut osuvan osalleni. Tämä on kriisi. Tämä on umpikuja. Minä olen nyt umpikujassa ja siitä on mahdollisuus nousta ainoastaan ylöspäin, mutta se tapahtuu minun omilla voimillani.”

Friday, May 10, 2013

Lastenoopperasta yrittäjän arkeen



Lastenoopperasta yrittäjän arkeen

”Tein ensimmäisen roolityöni Ooppera Skaalassa jo opiskelujeni alkuvuosina Kirmo Lintisen lapsille suunnatussa Voi vietävä!ssä vuonna 2001. Kiersimme Suomessa ja aina Kanadan Torontossa asti. En oikeastaan tiedä, mistä "skaalalaiset" olivat kuulleet minusta, olin vasta laulumusiikin opiskelija enkä vielä kovasti niittänyt mainetta, mutta sitä suuremmalla syyllä arvostin sitä mahdollisuutta, jonka tämä nuorekas ja ennakkoluuloton oopperayhdistys halusi tarjota.”

Voi vietävää! esitettiin useana vuonna, myös silloin kun jo opiskelin Lontoossa. Olin mukana Skaalan järjestämissä Nopeat ja terävät! -seminaareissa, mutta ulkomaan opintojen takia välillä ulkona aktiivisesta toiminnasta. Seuraavaksi olin mukana juuri Fitness-kevytoopperan kantaesityksessä 2007 Kirmo Lintisen toivomuksesta. Hän oli suunnitellut ja säveltänyt Mintun roolin ilmeisesti minun ääntäni ajatellen. Fitnessin myötä tutustuin Skaalan taiteelliseen ydinjoukkoon, työskentelykulttuurin rentouteen ja pakottomuuteen, mutta myös tinkimättömyyteen, joka tuntui omalta. Halusin olla aktiivisempi Skaalassa.

Samalla alkoi näyttää siltä, että tekisin enemmän töitä Suomessa kuin ulkomailla, joten näin Skaalassa mukanaolon myös mahdollisuutena vaikuttaa suomalaiseen musiikkielämään ja oopperakulttuuriin, myös kysymyksiä esittäen ja vaihtoehtoja tarjoten. Tulin valituksi Skaalan hallitukseen 2009 ja siitä lähtien olen ollut vahvasti mukana taiteellisessa työssä ja laulanut tuotannoissa, ja ne ovat aina olleet omanlaisensa lisä monipuolisessa työkentässäni. On ollut hyvä olla osa tuotantoa ja ottaa siitä vastuuta muuten kuin pelkän roolityön puitteissa.

Fitness-kevytoopperaan valmistaudun kuten kaikkiin työtehtäviini: opettelemalla musiikillisesti ja näyttämöllisesti rooliini. Kontakti Åbo Svenska Teaterniin syntyi minun aloitteestani, koska olin laulanut siellä toisessa tuotannossa ja haistoin heti yhteistyön mahdollisuuden teatterin oopperamyönteisen johdon kanssa. Olen hoitanut käytännön asioita, puhunut puheluita ja istunut tuotantopalavereissa. Se on luontevaa pienessä oopperayhdistyksessä, jossa jokainen hallituksen jäsen ottaa vastuuta omien vahvuuksiensa ja erikoisosaamisiensa mukaan.

Skaala on kuin pieni perheyritys, jossa kaikki tekevät vähän kaikkea. Samalla se opettaa, että intohimoista oopperataidetta saadaan aikaan pienemmilläkin resursseilla ja että esityksen valmistuminen on aina pieni ihme.

Sopraano Essi Luttinen

Koelauloin aikanaan Skaalan arvovaltaiselle raadille ehkä kymmenisen vuotta sitten. Minut pyydettiin mukaan Tumps! standup-oopperaan, joka oli osa Nopeat ja terävät -projektia 2005. Onnistuin ilmeisesti teoksessa sillä tavalla, että se johti jatkopestiin Fitness-oopperan kantaesitykseen keväällä 2007. Sittemmin olen laulanut useammassa Skaalan tuotannossa.

Glassin Madrigal-oopperan harjoitusperiodin aikana heräsi molemminpuolinen kiinnostus Skaalaa kohtaan.
Toimintakulttuurimme asettui Glassin teosta valmistettaessa uuteen valoon. Ymmärsin Skaalan joustomahdollisuuden tuotannossa voimavaraksi. Jos olemme energisessä flowssa, treenaamme pidempään, väsyneinä pidämme taukoa emmekä yritä vääntää väkisin.

Madrigal ei sisältänyt varsinaista tekstiä, mutta paljon laulettavia vokaaleja. Lauri Otonkosken teksti tuli uutena elementtinä mukaan ohjaajan ideasta. En ehtinyt muodostamaan varsinaista suhdetta tekstiin, mutta yleisön reaktioista päätellen se sopi hyvin yleiseen tematiikkaan.

Ilokseni päädyin vuonna 2009 hallituksen toimintaan. Seuraavana keväänä minut valittiin hallituksen puheenjohtajaksi ja Skaalan taiteelliseksi johtajaksi. Ajatuksena oli, että Skaala saisi virallisen puhemiehen, jota voidaan lähestyä halutessa. Tätä tehtävää hoidan edelleen.

Fitness-oopperan uuteen tulemiseen luotiin perusta jo kaksi vuotta sitten tapaamisilla Turussa. Neuvottelimme Åst:n kanssa silloin ensimmäistä kertaa ajatuksena tuoda Skaalan tuotanto vierailulle Turkuun sille sopivaan miljööseen; onhan kyseessä sentään Suomen Ensimmäinen Barokkiooppera.

Rooliin valmistautuminen alkoi viime syksynä alitajuisena materiaalin läpikäymisenä. Keväällä partituurin lehteily on lisääntynyt ja nyt, keskellä harjoitusperiodia, valmistautuminen on kuumimmillaan. Eräs tähän produktioon liittyvä erityispiirre on toisen näytöksen alun näyttämötapahtumista suoriutuminen fyysisesti. Kantaesityksessä punnersin 20 etunojapunnerrusta laulaessani samaan aikaan; se lienee fyysisesti rankin osuus, enkä ole ollenkaan varma, etteikö se rasita yhtä vähän kuin viisi vuotta sitten!

Näyttelijänlaatuni vuoksi olen tehnyt paljon koomisia ja siten traagisia tyyppejä. Rooliin samaistuminen on mielestäni hauskaa ja mielenkiintoista työtä. Mielikuvat ja ajatukset nousevat omasta elämästä ja kokemuksistani.

Leon rooli on kokonaisuutena verrattavissa maratoniin: keskikentän pelinrakentajana saan pelata palloa kaikkiin suuntiin koko ajan. Seitsemän aariaa ja kokonaiskesto tekee roolista kaikkein raskaimpiin verrattavissa olevan suoritteen. Pidempää ja sitkeämpää teosta tuskin tulee urallani vastaan. Minulla on ehkä kaksi viiden minuutin taukoa lavalla, muuten olen äänessä koko sen melkein kaksi ja puoli tuntia. Puccinin La Bohèmen Rodolfossa on 35 minuuttia laulettavaa – Fitnessissä vaaditaan sitkeyttä ja kestävyyttä monin verroin enemmän.

Keski-ikäisten oopperalaulajien yrityksen samaistua teini-ikäisten maailmaan voi aina kuitata "taiteilijan vapaudella". Onneksi lavalla on tällä kertaa mukana joukko ihan oikeita lukiolaisia... Tai ehkä se saa meidät keski-ikäiset näyttämään vieläkin kornimmilta.

Tenori, taiteellinen johtaja Petri Bäckström

”Hoidan kaiken yhteyshenkilönä, sihteerinä toimimisesta apurahahakemuksiin toimisto- ja viestintätöihin. Teen myös esitys- ja apurahatilastot sekä apurahatilitykset. Fitness-kevytoopperaa alettiin ideoida noin kaksi vuotta sitten miettimällä muun muassa rahoitusta, neuvottelemalla Suomalaisen Barokkiorkesterin kanssa. Sitten kiinnitimme laulajat ja neuvottelimme esityspaikat eli solmimme yhteistyösopimuksen Åbo Svenska teatterin ja Savoy-teatterin kanssa.

Sitten aloin laatia harjoitusaikatauluja. 13 hengen kuoro tuli Turusta ja 17-jäseninen orkesteri Helsingistä ja aikataulujen yhteensovittamisessa oli ongelmia. Vastuullani oli edullisten harjoitustilojen ja hotellin järjestäminen sekä Turussa että Helsingissä. Osallistuin markkinoinnin ja tiedotuksen suunnitteluun yhdessä Åbo Svenska Teaterin ja Savoyn teatterin kanssa. Suunnittelin teoksesta flyerin, jonka toteutin ja lähetin painoon. Tein lehti-ilmoitukset ja tiedotteet lehdistölle.

Nyt teen käsiohjelmaa ja myyn siihen ilmoitustilaa. Kohta alkaa seuraavan vuoden apurahojen anominen. Teen apuraha-anomukset vuosittain, koska emme saa valtiolta toiminta-avustusta, vaan anomme joka tuotannolle omat apurahat, vaikka olemme toimineet jo vuodesta 1998 ja valmistaneet lähes parikymmentä oopperaa. Valmistin vuosikokoukseen toimintasuunnitelman ja -kertomuksen sekä talousarvion.”

Tuottaja Aija Kelly

julkaistu Kulttuurivihkot 2-3/2013:ssa