Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, April 29, 2013

Taimenen hallinnonala


Taimenen hallinnonala

Näyttelijä, vuoden kalamies Jasper Pääkkönen on vaatinut Itämeren lohen kalastuskiintiöiden pienentämistä merkittävästi, koska kyse on uhanalaisesta kalalajista, jolla on Pääkkösen mielestä 2-4 kertaa liian suuret kalastuskiintiöt kalakantaan nähden.

Pääkkösen blogikirjoituksen mukaan 12 uhanalaista kalalajia ja –muotoa, joita ei voi suojella luonnonsuojelulain puitteissa, koska niitä koskeva kalastuspolitiikka on maa- ja metsätalousministeriön (MMM) käsissä.

Ympäristöministeri Ville Niinistökin avasi sanaisen arkkunsa vaatien uhanalaisten kalalajien suojelua MMM:ltä omalle ministeriölleen, jossa hänen mukaansa riittäisi enemmän ymmärrystä kalakantojen kestävälle kasvattamiselle nykyisen hallitusohjelman vaelluskalakantojen elvyttämistä vaativassa hengessä. MMM:n tutkijoita kuuntelemattomat toimintatavat ovat Niinistön ja monen muun mielestä menneisyydestä.

Ministeriön yritykset hiljentää Pääkkösen kritiikki osoittavat, että asiantuntevalla pelottomalla kansalaiskritiikillä voi olla vaikutusta. MMM julkaisi pian kritiikin tultua julkisuuteen tiedotteen, jonka mukaan kalastuslakia uudistetaan niin, että muun muassa taimenen ja muiden uhanalaisten kalalajien alamittasäädöksiä nostetaan vaelluskalakantojen turvaamiseksi tulevaisuudessakin. Hallinto siis reagoi, kun julkisuuden paine on riittävä.


Vakavampaa on, jos ministeri ei tunne tarkkaan, millaiseen päätökseen tekemiseen hän on osallistunut. Se on vähän kuin kansliapäällikkö, joka ei tarkalleen tunne omaa hallinnonalaansa. Kehysriihessä oli vähällä käydä näin kun virkamiehet toivat poliitikoille päätettäviksi uusia edellisiltana tehtyjä verolaskelmia.

Paavo Arhinmäen älähdyksestä peruuntui suurosinkosijoittajille suunniteltu verohelpotus. Listattujen yritysten osinkoja verotetaan 85 prosentin osuudesta ensimmäisestä eurosta lähtien.

Kaikki eivät olleet tulokseen tyytyväisiä. Vasemmistoliiton kansanedustaja Martti Korhosta huolestutti eniten yhteisöveron lasku, joka hänen mukaansa tarkoitti verokilpailun avaamista. Tästä olisi Korhosen mukaan pitänyt elämöidä enemmän.

Kehysriihen tuloksiin palataan kuitenkin vielä. Eduskunnan tarkastusvaliokunnan puheenjohtaja Tuija Brax kertoo blogissaan, että hallituksen pitää selvittää vielä, millaisin taustatiedoin se päätti ottaa veropäätösten ns. dynaamiset vaikutukset osaksi valtiontalouden tasapainottamista koskevaa arviotaan.



Yhden ahdinko on toiselle tilaisuus.

Perussuomalaisten Timo Soini kritisoi muun muassa eduskunnan kyselytunnilla ministerikollegoja kehysriihen päätöksiin osallistumisesta vajavaisin tiedoin. Soini kritisoi myös Kokoomuksen ja SDP:n olevan hallituksessa pienempien puolueiden vankeja ja ehdotti perussuomalaisia seuraavaan hallitukseen. Ehtipä hän ottaa samalla viikolla kantaa myös sote-uudistukseen vaatimalla uusia vaaleja.

Samaan aikaan Perussuomalaiset jättivät eduskunnalle Kypros-aiheisen välikysymyksen. Heidän mielestään Kyprosta ei saisi tukea yhdelläkään eurolla.

Rita Dahl

Wednesday, April 24, 2013

Kenian haasteet: korruptio, korruptio, korruptio


Viimeisimmän tiedon mukaan Kenian presidentiksi nousee Uhuru Kenyatta, joka on kerännyt 49,7 prosenttia äänistä 234 vaalipiirissä. Toisena olevalla Raila Odingalla on vain 43,9 prosenttia äänistä. Presidentiksi valituksi tulemiseen vaaditaan 50 prosentin ja yhden äänen äänisaalista sekä 25 prosenttia äänistä ainakin puolessa 47 vaalipiiristä. Odinga aikoi saattaa vaalien tuloksen vielä Kenian korkeimman oikeuden tulkittavaksi.

Miltä näyttää uusi presidentti Kenian tulevaisuuden kannalta? Jomo Kenyattan toisella pojalla Uhurulla on valtava taakka kannettavanaan. Hänen isänsä oli keskeinen hahmo Kenian itsenäisyystaisteluissa ja varhaisina itsenäisyyden vuosina. Mutta samaan aikaan hän edusti arvoja, joita vastaan esimerkiksi Gambiassa taistellaan tällä hetkellä. Hän oli autokraattinen hallitsija, joka antoi itselleen laajennetut valtaoikeudet, joka edusti poliittista repressiota ja rikollisuutta mukaan lukien toisinajattelijoiden ja merkittävien vastustajien murhat.
Kenian presidentin Uhuru Kenyattan (keskellä) isä Jomo oli läpikotaisin korruptoitunut henkilö. Pojan omaisuuden on sanottu olevan 350 miljoonaa puntaa ja myös tämä on huolestuttavaa maan tulevaisuuden kannalta: laillistetaanko tämän presidentinvalinnan myötä laittomuudet?
Kenian presidentin Uhuru Kenyattan (keskellä) isä Jomo oli läpikotaisin korruptoitunut henkilö. Pojan omaisuuden on sanottu olevan 350 miljoonaa puntaa ja myös tämä on huolestuttavaa maan tulevaisuuden kannalta: laillistetaanko tämän presidentinvalinnan myötä laittomuudet? / Siegfrid Modola
Gambian ”presidentti” Yahya Jammeh on tehnyt perustuslaista jarule of law -hallinnosta kaukaisen utooppisen tavoitteen murhauttamalla kylmäverisesti poliittiset vastustajansa ja kriitikkonsa. Jammeh on tehnyt selväksi, että häntä ei voi siirtää paikaltaan vaaleissa. Gambian hallinto häilyy usein kenialaisen median taustalla – kuvaavaa on, että hänen kuolemanpartionsa nimi on Black Black Boys ja sen nähdään usein olevan Gambian kansaa vastaan. Vastustajiksi hän kokee kaikki koulupojista mediaan, kuten Independent-sanomalehden.

Jomo Kenyatta oli läpikotaisin korruptoitunut henkilö, ja hän piti yllä tiukkaa kontrollia Kenian julkisessa elämässä. Uhuru Kenyattan omaisuuden on sanottu olevan 350 miljoonaa puntaa ja myös tämä on huolestuttavaa maan tulevaisuuden kannalta: laillistetaanko tämän presidentinvalinnan myötä laittomuudet?

Tuleeko Kenyattasta tehokas presidentti, jos hän ei voi vierailla kahdella Kenian kannalta tärkeällä toiminta-alueella, Euroopassa ja Yhdysvalloissa? Afrikassa, Lähi-idässä ja Kauko-Idässä ongelmia tuskin tulee, mutta kahdella Kenian tulevaisuuden kannalta olennaisella mantereella mitä luultavimmin tulee.

Africa Centre for Open Governance on perustanut kolmen tuomarin ryhmän selvittämään vaalien laskuprosessia. Isaac LenaolaDavid Majanja ja Weldon Korir selvittävät kuuden päivän aikana tapahtuvan laskuprosessin laillisuutta.

Maa omiin käsiin


Philo Ikonya on kirjailija ja Kenian PEN-keskuksen puheenjohtaja, joka on häneen kohdistuvasta uhkasta huolimatta jatkanut työtään demokratian, sananvapauden ja ihmisoikeuksien puolesta.
Ikonya tuli tunnetuksi säkkiin pukeutuneena aktivistina, joka kritisoi ahkerasti maassaan tapahtuneita väärinkäytöksiä, erityisesti korruptiota. Kun oleminen Keniassa kävi liian vaaralliseksi, Ikonya siirtyi kirjailijoiden sananvapausjärjestö PENin turvakaupunkikirjailijaksi Osloon.

Ikonya on ollut huolissaan erityisesti korruptiosta maassaan. Facebook-sivullaan hän on kommentoitunut Moin hallinnon aikana hyvin verkottuneiden liikemiesten ja poliitikkojen kesken jaetun Kisinen merenkulkupuiston myyntiä. Kriitikkojen mukaan samalla on kaupan 1,4 miljardin arvosta Kenian julkista omaisuutta. Kisinen merenkulkupuisto on listattu Kenian kansallispuistoksi vuodesta 1973 lähtien.

– Emme ole perineet maata esi-isiltämme, olemme lainanneet sen lapsiltamme”. Kenian merenkulkupuiston arvoa ei voi mitata maallisessa rahassa. On sääli, että on niin paljon kenialaisia, jotka eivät edes tiedä tästä eliitin rantahuvittelupaikasta. Niin paljon omaisuutta on siirtynyt käsistä toisille poliittisesti. Meidän on saatava takaisin oma maamme, sanoo Ikonya.

julkaistu Tiedonantajassa 12.4.2013

Tuesday, April 23, 2013

Kuilun ääreltä keskelle näyttämöä


Herttua Siniparran (Vladimir Baykov) synkkä salaisuus uhkaa paljastua häistään karanneen Juditin (Niina Keitel) alkaessa kysellä Siniparran linnan synkkyydestä. Judit alkaa avata yksi kerrallaan linnan seitsemää ovea, ja niiden takaa paljastuu metaforisia esineitä, kuten verinen kruunu, tähtiviitta ja lopulta edellisten vaimojen itkemä kyynelmeri, joka enteilee loppuratkaisua, viimeistä askelta kohti tyhjyyttä.
Yksinkertaisesta tarinasta saa tehokkailla näyttämöratkaisuilla toimivan oopperan. Siniparran linnan perustuksiin osuvat vaihtuvat kolmiulotteiset projisoinnit kuvastavat jokaisen oven takaa löytyviä esineitä. Valaistussuunnittelija Kimmo Karjusella on luultavasti ollut hauskaa näyttämöllepanoa suunnitellessa. Ja tärkeintä on, että se toimii. Orkesteritekstuuri korostaa vaihtuvia tunnelmia dramaattisella torvien ja jousien yhteissoinnilla.
Ooppera on näyttämötaidetta, jonka päämääränä on mimeettisen illuusion luominen. Jos Herttua Siniparrassa syvennetään jatkuvasti illuusiota, kunnes lopulta on jäljellä vain tyhjyys, kuolema, Pajatsossa leikitään jatkuvasti todellisuuden ja kuvitelman välisellä häilyvällä rajalla ja luotetaan romanttiseen tekstuuriin.
Pajatso käynnistyy konkreettisesti näytelmän sisältä oopperan ohjaaja Tonion(Jorge Lagunes) esitellessä seuraavaa näytelmää ja kiittäessä laulajia. Canio (Mikhail Agafonov) kertoo illan läpimenosta ja paljastaa mustasukkaisuutensa vaimostaan Neddasta (Sabina Cvilak). Hän myös kertoo illan näytöksestä. Tonio lähentelee Neddaa ja saa ruoskasta kasvoihinsa. Näyttämömies Silvio (Waltteri Torikka) saapuu tapaamaan Neddaa ja yllättää tämän vaimonsa kanssa. Todellisuus ja kuvitelmat sekoittuvat illan esityksen alkaessa ja Colombinan (Neddan) odottaessa rakastajansa Harlekiinin (Juha Riihimäki) tuloa. Pajatsolla (Canio) on kuitenkin yllättäviä suunnitelmia Neddan varalle.
Illan esitys on äärimmilleen viety italialaishenkinen puskafarssi komediallisine hahmoineen. Kapellimestari Mikko Franckkeskeyttää sen lopulta sanoihin: ”La commedia é finita.”
Molemmat esitykset oli miehitetty erinomaisilla laulajilla ja se yhdistettynä oivaltaviin näyttämöllepanoihin tuotti elämyksiä.
Pajatso sisältää upeita kuorokohtauksia, ja ohjaaja Vilppu Kiljusen toteutuksessa kuoron jäsenet ovat lavalla omina itsenään kuvitteellisen oopperaesityksen tekijöinä.

Monday, April 15, 2013

Veroparatiisit - yhteisen hyvän kauhistus


Veroparatiisit – yhteisen hyvän kauhistus

Tutkivien toimittajien kansainvälinen yhteistyöjärjestö International Consortium for Investigative Journalists (ICIJ) on löytänyt tietoja yli sadasta tuhannesta veroparatiisiyhtiöstä ympäri maailman. 

260 GB:n tietovuoto on saanut aikaan massiivisen toimittajien keskinäisen voimanponnistuksen tietojen analysoimiseksi. Pelkästään tämä ponnistus on laajuudeltaan historiallinen.

ICIJ on omistautunut erityisesti rajojen välisen rikollisuuden, lahjonnan ja vallan läpinäkyvyyden tutkimiseen ja edistämiseen. ICIJ on aiemmin tutkinut esimerkiksi myrkylliseksi rakennusmateriaaliksi luokitellun valkoisen asbestin tuotantoa. Aiheesta julkaistiin ohjelma yhteistyössä BBC:n kanssa.

Paljastus perustui 2,5 miljoonaan salaiseen asiakirjaan ja koskee kaikkiaan 122 000 yritystä, joilla on toimintaa veroparatiisissa. Paljastuksen myötä tulee julki myös 130 000 henkilöä, jotka ovat kätkeneet omaisuutta veroparatiisiin. Asiakirjat on saatu brittiläisillä Neitsytsaarilla toimivalta Commonwealth Trust Networkilta ja Portcullis Trust Net –yhtiöltä, jonka kotipaikka on Singapore. Ne ovat sähköposteja, yritysten sisäisiä asiakirjoja ja tilinpäätöstietoja.

ICIJ on saanut apua asiakirjojen analysoimiseen The Guardianilta ja BBC:ltä Iso-Britanniassa, Le Mondelta Ranskassa, Süddeutsche Zeitungilta ja Norddeutscher Rundfunkilta Saksassa, The Washington Postilta ja the Canadian Broadcasting Companylta (CBC). Asiakirjoista selviää yli 170 maassa tai eri alueella asuvien yhtiöiden tai ihmisten offshore-suhteita. Kaikkiaan selvityksessä oli mukana 86 toimittajaa 46 maasta.

Selvityksen keskeisiä tuloksia olivat, että ökyrikkaat käyttävät monimutkaisia offshore-rakenteita kartanoiden, jahtien, taideteosten ja muiden arvotavaroiden omistamiseen saaden veroetuja ja tavallisten kansalaisten ulottumattomissa olevan anonymiteetin, monet maailman huippupankit, UBS, Clariden ja Deutsche Bank ovat pyrkineet aggressiivisesti saamaan asiakkaita brittiläisille Neitsytsaarille ja muihin offshore-piilopaikkoihin, tilintarkastajien, välittäjien ja muiden operaattoreiden ammattikunta on edesauttanut offshore-isäntiä salaamaan identiteettinsä ja bisnesintressejä, Ponzi-skeemaajat ja muut suuren luokan petkuttajat käyttävät säännöllisesti offshore-satamia tulojensa kätkemiseen.

Veroparatiiseja eivät käytä pelkästään kansainvälinen asekauppa, venäläiset miljardöörit tai Wall Streetin meklarit – niiden käyttäjiä ovat myös aivan tavalliset yritykset ja yksityishenkilöt. Palveluiden käyttäjinä on amerikkalaisia tohtoreita ja hammaslääkäreitä sekä kreikkalaisia The Guardianin uutisen mukaan paljastus horjuttaa veronpakoilijoiden uskoa siihen, että hallitukset suojelevat heidän nimiään.

Tax Justice Network on arvellut offshore-paikoissa pidettävien varojen määräksi 11,5 biljoonaa. Tämän vuoksi menetetään vuosittain verotuloja 250 miljardin edestä. Tämä summa on viisinkertainen verrattuna Maailmanpankin 2002 esittämään lukuun, jolla voitaisiin puolittaa YK:n Vuosituhattavoitteiden mukaisesti maailman köyhyys vuoteen 2015 mennessä. Rahalla voitaisiin myös muuttaa maailman energiainfrastruktuuri taistelussa ilmastonmuutosta vastaan.

Veroparatiisien käyttäjien asiakasprofiili

Tunnettuja veroparatiisien käyttäjiä ovat yhteyksistään edesmenneeseen oligarkki Boris Berezovskyyn tunnettu britti Scot Young ja vankilassa taloushuijauksista istunut Achilleas Kallakis. Hän hankki Neitsytsaarille rekisteröityjen valeyritysten avulla 750 miljoonaa euroa lainoina brittiläisiltä ja irlantilaisilta pankeilta.
Myös tunnettuja hallitsijoita ja rikkaiden perheiden edustajia on veroparatiisin käyttäjien joukossa. Liikemies ja poliitikko Igor Shuvalov on kieltänyt kytkökset veroparatiiseihin. Kanadassa veroparatiisiyhtiötä on käyttänyt muun muassa senaattorin aviomies, joka talletti yli 800 000 dollaria offshore-yhtiöön. 
Veroparatiisiyhtiöiden palvelujen käyttäjiin kuuluvat myös Filippiinien diktaattorin Ferdinand Marcosin tytär Maria Imelda Marcos Manotoc, Espanjan vaurain taidekerääjä paronitar ja entinen kauneuskuningatar Carmen Thyssen-Bornemisza. Amerikkalaisen öljykauppias Marc Richin ex-vaimo Denise Rich on sijoittanut 144 miljoonaa dollaria Dry Trustiin, joka on rekisteröity Cookin saarille.
Perustamisestaan lähtien, 1980-luvulta saakka brittiläiset Neitsytsaaret ovat houkutelleet yli miljoona offshore-yritysten käyttäjää. Asioiminen on vaivatonta, kun tiedot eivät jää mihinkään rekisteriin. Pomminvarmaa niidenkään palveluiden käyttäminen ei ole.
Rita Dahl
Kirjoittaja on kirjailija ja vapaa toimittaja, joka on toimittanut viime vuonna suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden antologian Minttutoffeen onni (Palladium-kirjat 2012).
julkaistu Demokraatissa 12.4.2013

Thursday, April 04, 2013

Heimo Susi Vantaan vihreiden naisten kirjailijaillassa 15.4. klo 18 Hakunilan päiväkeskuksessa (Laukkarinne 4)

Vantaan Vihreiden naisten kaikille avoimen kirjailijaillan vieraaksi tulee kirjailija Heimo Susi. Tervetuloa 15.4. klo 18 os. Laukkarinne 4, ostoskeskuksen alakertaan.

Wednesday, April 03, 2013

Sisäpoliittisia aforismeja


Kynän hoiva on paras hoiva.

Kirjailija on väistämättä sosiaalityöntekijä; jokainen luettu kirja pelastaa ainakin yhden ihmishengen.

Kirjailija on vaeltaja, joka kartoittaa elinpiirinsä lisäksi aina itseään.Kohdatessaan uusia lajeja löytää toisenlaisia tulokulmia omaan olemassaoloonsa.

Homeros laittoi Odysseuksen merille päästäkseen etsimisen halusta.

Felice Vinci väittää, että Ithakan saarten kuvaus vastaa erästä nykyistä Tanskan saaristoa ja jumalatar Kalypson kotipaikka Färsaaria. Troija löytyi hänen mukaansa Suomen lounaisrannikolta Toijasta.

Suuret eepokset matkustavat sekä ajassa että paikassa. Niitä ei tarvitse liikuttaa kuin kirjakauppaan ja sieltä pois.


Tietokone muutti käsityksemme paperista ja todellisuudesta – se on vain horisontaalista sähköistä valoa.

Järkevä kirjailija on muodostunut normiksi Suomessa. Noudatan kaavaa juuri itsekin tekemällä havaintoja minua ympäröivästä maailmasta sellaisen ihmisen silmin, jonka maailmalla on raamit.

Tunnustamista pidetään järkikulttuurissa heikkouden osoituksena, jota pitäisi hävetä.

Kirjailija on henkilö, joka ei koskaan kirjoita pelkästään itselleen; kirjailijaksi tulemiseen liittyy halu paljastaa tai paljastua kirjan sivuilla.

Olemme edenneet niin pitkälle, että on vaikeaa erottaa kirjailijaa kenestä tahansa, joka haluaa tuoda oman elämänsä julkisuuteen.

Aurinko nousee idästä, kuten sisällöt eli tunteet, kirjallisuus ja taiteet.

On uskottu milloin tekijään, milloin tekstiin, toisinaan lukijaan. Vastaus on hämärä.


Kirjaa ei ole luotu ennen kuin se on luettu.

Paperin muisti häviää korkeintaan poltettaessa, lasi rikkoontuu kuin häilyvä identiteetti tekijän ja lukijan välillä.

Älä koskaan syytä toisia siitä, että jätit kirjaan tarttumatta.

Ihminen on tyhjä kirja, jos jättää lukematta.

Siellä, missä valitaan, mitkä kirjat ovat hyväksyttyjä ja mitkä eivät, tehdään aina väkivaltaa.

Pyramidin huipulla omatunnon olemassaolo on hämärän peitossa.


Runoilija vuodatti sydänvertaan yöllisessä chatissa, mutta huomasi suonen ehtyneen.

Kirjallisuudenlajien rajat ovat huomattavasti joustavammat kuin eläinlajien. Jälkimmäisiä pitää varjella ihmisiltä tarvittaessa erityisissä reservaateissa.

Edistys koostuu pienistä askelista. Ongelma on, että ihminen ei ole vielä sisäistänyt askelia.

Valittu elämäntapa sallii vain ahtaat karsinat; kärsivästä eläimestä tehdään hauska.

Jos runoilija saisi oman kielioppinsa, loppuisivatko aiheet?

Thelonious Monk keksi oman jazz-kielioppinsa, entä minä, agitoinko edes ajattelemaan?

Fukushiman räjähdys vastasi 168 Hiroshiman atomipommin säteilyä. Ihmiskunnan tulevaisuus on kirkas.

julkaistu Lumooja 1/2013:ssa