Muodonmuutoksia

Muistelen päätoimittajavuottani Muodonmuutoksia -antologiassa, jossa julkaistaan myös runot Kun luulet olevasi yksin -kokoelmastani (Loki-Kirjat 2004). Esitin ensimmäisen runon aikoinaan Runoraadissa.

Astun ulos ja hämmästyn sitä kirkkautta, jonka maailma herättää. Sillä itse olen nämä syksyn lehdet, jotka kirkkautena tulvivat, muistuttavat kuolemasta. Vuodan ylitse säveliä, lehti lehdeltä jätän jälkeeni nuotteja. Uskon itseni jälkipolvien tarkasteltavaksi.


Aika on minusta jättänyt kun olen seisonut tämän kirkon, hihkunan keskellä. Olen lävistänyt massan ostavat kädet ja miettinyt mitä tekisin. Sillä lehdet ovat minulle omaisuutta siinä missä uunin säteily joka paistaa valmiiksi paistin. Olen lukenut yliopiston portaat ja kirjoittanut itseni askelmin, jotka häipyvät tuulen hipaisusta.


Puisto kulkee kaupungissa

Puisto kulkee kaupungissa, sinisessä kedossa,
ovi narisee ruohikossa,
jalkani liitävät,
harpon läpi maiseman vihreän oven,
työnnän pään esiin ikkunasta,
kadulla pomppii pieni sydän,
taukoamatta törmää seiniin,
sen päivät eivät koskaan ole luetut,
kevät on aina uusi, toista katsomalla uusi,
maan yllä seilaan tunteen aallokossa
kävelen kevyesti kuin pilvet,
katuun puhkeaa rakastettu silmä.


Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari