Mahagonnyn nousu ja tuho

Demokraattista teatteria
 
Antonio Vivaldin Orlando Furiosossa (Martin Kronthaler) tavoitellaan täydellistä rakkautta ja Angelicaa (Alexandra Scherrmann), joka menee salassa naimisiin Medoron (Christoph Heinrich) kanssa. Ruotsalaisohjaaja Olof Bomanin puikon tahdissa soittivat aidot barokkisoittimet autenttista virtuoottista Vivaldia, josta erityisesti mieslaulajat selvisivät kunnialla. Orlando Furioson kuuluisimmat aariat ovat tulleet tutuiksi esimerkiksi Cecilia Bartolin uudelleentulkintoina. Vaativa musiikki vaati veronsa: laulajien piti välillä keskittyä niin paljon laulamaansa tekstiin, että karaktääriin eläytyminen oli hiukan vaisua. Pähkinänkuoressa ”toteen” rakkauteen uskova Orlando Furioso kuitenkin sai luopua vähitellen uskostaan käytännöllisten vastoinkäymisten ja tunteiden ailahdellessa suuntiin jos toisiinkin.
 
Mahagonnyn nousu ja tuho on Kurt Weillin Bertolt Brechtin tekstiin perustuva 1900-luvun yhteiskunnallisen oopperan klassikko, jossa luodaan oopperan keinoin ajaton allegoria kapitalistisesta maailmasta, missä kaikki on kaupan tunteista tavaraan ja jossa ihmiset ovat aina hiukan eksyksissä ja etsivät rakkauden lisäksi hyvää asuinsijaa. Begwickin leski (Tamara Klivadenko), Fatty (Luis Olivares Sandoval) ja Mooses (Karsten Küsters) haluavat perustaa uuden kaupungin, jossa rahan ansaitseminen olisi mahdollista. Jimin (Michael Zabanoff) ja Jennyn (Marysol Schalit) epätavallinen rakkaustarina kasvoi Bremenin teatterin taitavassa käsittelyssä apokalyptiseksi visioksi epävarmasta maailmasta, jossa ihmiset muuttavat työn ja rakkauden perässä. Pääsolistit tekivät erinomaista työtä luonnerooleissaan visiossa luonnottomasta maailmasta.
 
Brechtiläisen perinteen mukaan esityksessä demokratisoitiin kaikki alusta lähtien esitystilaa ja katsojia myöten: esitys tapahtui yleisön keskellä heidän osallistuessaan näytelmään. Taukotiloista esitys siirtyi jouhevasti väliajan aikoihin näyttämötilaan, jossa esitys edelleen sekoittui keskelle katsomoa ja katsojia muodostaen vallattoman tilan, jota Mahagonnyssäkin etsitään. Mutta raha määrittää kaikkea ihmissuhteista työhön ja tekee ihmisten pyrkimyksistä välittömään aina välillistä.
 
Kaikista katsojista tuli Mahagonnyn kansalaisia. Jennyn ja co:n monologia nauhoitettiin koko esityksen ajan todellisuustelevisiomaisesti joka hetki visuaalisesta kauneudesta viis veisaamatta.

Rita Dahl


julkaistu Kulttuurivihkot 6/2013:ssa

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale