Sävelten lumoa elokuun illoissa

Sävelten lumoa elokuun illoissa

Elokuisissa illoissa kuultiin kotimaisia tähtilaulajia. Anu Komsi ja Marzi Nyman rikkoivat yhdessä tabuja. Ohjelmiston skaala Sibeliuksesta Bachin kautta Mankkaan lintumetsän säveltäjiin ja Duke Ellingtoniin oli parivaljakolta odotettu veto. Bach-Gounodin Ave Mariassa Komsi esitteli pianissimossa laulamisen taitoaan, lintumetsän säveltäjät innottivat taiturimaisiin koloratuurikuvioihin. Usko Kempin Lennä mun lempeni laulussa Marzikin esitteli lauluääntään. Nymanin ja Komsin sovitus Maurice Ravelin pianokonserton G-duurin toisesta osasta tarjosi syvää meditatiivisuutta. Ellingtonin Praise God ja The Majesty of God saivat Komsin koloratuurin yltymään parhaimpaan svengiin. Ilta huipentui yleensä tenorien esittämään Nessun dormaan, jonka Komsi tulkitsi enkelimäisesti.

Monica Groop todisti illassaan olevansa maailmanluokan taiteilija. Joseph Martin Krausin lauluista jo kävi selville hänen elegantti ja selkeä italian ja ranskan ääntämyksensä ja hieno fraseerauksensa. Oli onni kuunnella näin syvällistä, elettyä, pitkälle vietyä fraseeraustaan Espoon tuomiokirkossa. Groop säväytti erityisesti Haydnin Ariadne a Naxoksessa, jossa jokaisen fraasin pienin yksikkö oli äärimmäisen tarkasti analysoitu ja eri sävyin tulkittu. Groop eli myös Ariadnen Theseuksen etsinnän vakuuttavasti. Barokkiorkesteri HEBO esitti Johann Christian Bachin cembalokonsertti f-mollin svengaavasti osoittaen, että barokkiorkesteri voi parhaimmillaan soida hyvin täyteläisenä kudoksena.

Urkuyö ja –aaria-päätöskonsertissa Kansallisoopperan muusikot esittelivät monipuolista osaamistaan. Oopperan taiteellisella johtajalla Lilli Paasikivellä on aivan erinomainen diktio ja elegantti ääntämys: jokaisesta sanasta sai todellakin selvän eikä ollut mitään tankeroranskaa. Nuorempi solisti Hanna Rantala osoitti Urkuyö ja aaria-päätöskonsertissa lyyrisen sopraanonsa taipuisuuden ja virtuoottisuuden, mutta diktiossa on parantamisen varaa suhteessa vanhempaan kollegaan.

Ohjelmisto muodosti hienon kokonaisuuden: Hector Berlioz´n lauluista Saint-Saënsin La Nuitiin, jossa kuoro esitteli mystisiä harmonioita ja iskukykyään, Johann Straussin lumoavaan Du Schlummer sachtiin ja Mendelssohnin solistien ja kuoron vuoropuhelusta koostuvaan Kesäyön unelmaan. Lopetuskonserttissa tarjoiltiin romantiikkaa, kaihoa ja kaipuuta kesäillan täydeltä.


Rita Dahl


Urkuyö ja aaria-festivaali Espoon tuomiokirkossa


Musiikki on iloista leikkiä

Avantin perinteinen suvisoitto on edustanut erästä kesäisten musiikkitapahtumien kohokohtaa uuden musiikin osalta. Jokainen suvisoitto on muotoutunut taiteellisen johtajansa näköiseksi, ja erityisen jännittävältä kuulosti ennakkoon suomalaisen uuden musiikin klassikon ja omien teiden kulkijan Jukka Tiensuun valitsema ohjelmisto. Niinpä 23. suvisoiton ohjelmistoon kuuluu kaikenlaista jännittävää tietysti Giacinto Scelsistä esimerkiksi Salvatore Sciarrinoon, jonka Efebo con radio kuulostaa kuin radiokanavien selailulta ja teksti katkeilevine assosiaatioineen Google-runouttakin villimmältä.

Lauantai-illan konsertissa Jukka Tiensuu (sampleri), Veli Kujala (harmonikka) ja Juuso Nieminen (kitara) esittivät kahdeksan teosta, jotka ainakin minä kuuntelin yhtenä suurena kokonaisteoksena vaihtelevine äänimaisemineen. Niinpä kuulin teoksessa esimerkiksi avaruudellista ambientmaista leijuntaa, valtavia astraalisia oksennuksia, harmonikan aggressiivisen soolon, johon Kujala osallistui interjektioin ja äännähdyksin, kolmiulotteista sonorista maisemaa, jossa hyödynnettiin Avanti-salin tilallisia ulottuvuuksia, Niemisen suomalaisen kansanmusiikin teemaa muistuttavan motiivin muuntumisen luonteeltaan latinalaisamerikkalaiseksi ja intergalaktisia määrittelemättömiä äänimaisemia.

Suvisoiton kohokohta oli lauantain myöhempi konsertti, joka käynnistyi Kagelin Osten-teoksella. Jouset ja puhallinsoittimet loivat yksinkertaisia äänikudoksia, jotka toivat muistumia erilaisista kansanmusiikeista klezmeristä latinalaisamerikkalaisiin rytmeihin. Teoksen polyrytmiikasta taitavat soittajat selvisivät hyvin. Meksikolaisen Julián Carrillon Preludio a Colónissa luotiin yksinkertaista mikrotonaliteettiin perustuvaa teemaa muuntelemalla jännitteinen kokonaisuus, joka piti hyppysissään loppuun asti. Sopraano Meeri Pulakan ääni muuntui yhdeksi instrumentiksi muiden joukkoon toistamalla usein viulun soittamaa perusteemaa hieman muunnellen.

Ensimmäisen puoliajan varsinainen kohokohta oli Vinko Globokarin La Ronde, jossa soittajat ja sopraano Pulakka heittivät ensin piirissä toisilleen melodisia impulsseja, joihin toiset reagoivat. Mukaan tulivat myös soittajien eri tavoin luomat äänet ja liike menon yltyessä koko ajan villimmäksi. Lopulta porukka käveli peräkanaa takaovista ulos salista edelleen toistensa tuottamiin motiiveihin reagoiden. Globokarin teoksessa kyseenalaistettiin klassisen ja uuden musiikin esiintymiskäytännöt riisumalla pois turha pönötys ja arvokkuus. Soittajat palasivat lavalle ”kumartamaan” asettumalla makuulle lattialle yleisön eteen.

Toisen puoliajan Giacinto Scelsin Pranam II kuulosti pakosti alun teosten rinnalla perinteisemmältä uudelta musiikilta. Illan kohokohtiin kuului myös Tiensuun määritelmiä ja perinteitä kaihtava Hou, ekS. jossa viulisti Irvine Ardettin soittama ja muiden tukema ja muuntelema yksinkertainen teema muuttui lopussa melkein tunnistamattomaksi. Lauantain konsertti osoitti, että uusi musiikki ei ole ryppyotsaista puuhaa ja että huumori kuuluu olennaisena osana paitsi elämään, myös musiikkiin.


Rita Dahl

julkaistu Kulttuurivihkoissa 5/2013

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale