Olen tarkastellut liian kauan pysäköintialuetta ikkunani takana

Sysmä on ollut kivikaudelta lähtien luonnonläheinen paikkakunta, jonka rautakautiset kalmistot on löydetty erityisesti asutuksen lähistöltä. Uhrikiviä eli kuppikiviä saattoi olla samassa kalliossa tai kivessä yksi, kymmeniä, välillä jopa satoja. Jyviä ja maitoa laitettiin niihin hyvän sadon tai karjan terveyden takaamiseksi. Useimmat Sysmän lapinraunioista sijaitsevat saarissa, eikä niiden valmistumisajankohdasta ei ole saatu varmuutta.

On tyynnyttävää kuunnella omaa ääntään, kun historian ääni on jo vaiennut tai vaiennettu. Tiedon katkeamaton tulva luo illuusion oman elämän hallinnasta silloinkin, kun avaimet on hukattu jonnekin.

Kirkko soi –festivaali keskiaikaisen kirkon keskiaikaisessa huomassa on Sysmän kesäisen kulttuuritarjonnan kohokohta ja sellaisena se vetää puoleensa Sarkian harvat kulttuurihenkilöt. Keskiviikkona ja sunnuntaina teatteritalolla näytettävissä elokuvissa voi luterilaisesti hiljentyä tarkastelemaan sisuksiani introspektiivisellä suurennuslasilla Tyyne Saastamoisen tapaan ja keskeyttää tekstin pysäyttämättömänä virtana etenevän meditoinnin suuressa, hiljaisessa talossa. Hiljaisuuden katkaisee vain oma kantava lauluääneni.

Pimeä pöytä on lähtökohta valoisalle. Tarina syntyy itsekseen mielessä hankautuvista kivensiruista, joista kaikki pyhä karsiutuu matkalla. Introspektiivinen suurennuslasi kohdistuu silmiini, koska ne ovat oikeastaan sokeat näin monien vuosien historiattomasta metelistä. Haluaisin palata niiden yhteyteen, mutta palaaminen ottaa voimille, kuten vuosien ero vedestä tai maasta, juuristani ja omasta historiastani.

Olen tarkastellut liian kauan pysäköintialuetta ikkunani takana. Se on tehnyt minusta kyvyttömän kitkemään kotipuutarhani rikkaruohoja ja varjelemaan tuikkua omalla ikkunalaudallani. Koska en halua kadottaa sitä, joudun ylittämään rajan, joka menneisyyden ja minun välille on kertynyt, ajaudun mustaan aukkoon ja minulla ei ole muuta vaihtoehtoa kuin hiljentää tekstin virtaa ja sävelten tulvaa, ja palata takaisin lapsuuteni ihaniin ja kamaliin kokemuksiin. Niihin palaan yhä uudestaan hyvässä ja pahassa

Voisinpa sanoa, kuten Wagner Mathilde Wesendockille: ”Ota sieluni vastaan tällaisena aamutervehdyksenä!” 

Metsän lähellä alan aavistaa sielun olemassaolon. Muualla se peittyy meteliin. Älä käsitä väärin: autot kulkevat täälläkin talon ohitse koko ajan ja vaikka muu asutus alkaa aivan nurkan takaa, pelkällä vaahterapuulla varjossa kukoistavine lehtineen on ihmeellinen vaikutus varjossa kauan vaeltaneeseen. Elvyn siitä kuin Ringin mahtipontisesta alkusoitosta, jolle aiheen antoi läkkisepän itsepintainen katonkolkutus. Olen aiheiden ympäröimä, olen aihe itse kun löydän taas juureni, lempiflorani ja juuri sen mineraalin, joka minua ravitsee. Olkoon se vaikka sininen, jonka avulla voin tavoitella korkeimpia rajojani.

Kahvi loppuu: on haettava lisää tummaa ja voimakasta paahtoa tyynnyttämään janon tarpeeni. Mikään ei ole nimittäin tarpeeksi koskaan. Juon pohjattomia kuppeja hankkiakseni jotakin puuhaa kirjoittamisen ohella ja yksinkertaisesti: pysyäkseni hereillä.


Uhrikiville heittäisin vettä jotta ihmissielut alkaisivat viheriöidä jälleen, kuten viheriöi vaahterapuu ikkunani takana. Ja voi tuota aurinkoa! Valoisaa riemuaan rajoittamatta se luo säteitään kaikkialle lainkaan säännöstelemättä. Riittää, kun astun pihamaalle ja avaan eväni: heti saan aurinkoa taivaan täydeltä, maksutta ja pyytämättä. Ahven lentää taivaalla avaimenhaltija selässään: näky Boschin maalauksesta ellemme olisi niin maagisella paikkakunnalla keskellä kauneinta Suomea kuin nyt olemme.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale