Mikro- ja makrotaloustiedettä

Osallistuin joskus kaukana menneisyydessä, 1990-luvulla, hienoon jakkupukuun pukeutuneena erään suuren maailmanlaajuisen konsulttifirman opiskelija- ja rekrytointitilaisuuteen. Meidät jaettiin työryhmiin pohtimaan parasta strategiaa Monsanton ja GMO:n eli geenimuunnellun organismin mahdollisimman laajaksi levittämiseksi ympäri maailmaa. Kauppatieteilijät, insinöörit, valtiotieteilijä-humanistit kuulostavat ensi kuulemalta oudolta yhdistelmältä, mutta yhteisen pohdiskelusessiomme aikana selvisi, että nimenomaan eritaustaiset ihmiset rikastuttivat ratkaisun etsimistä. Joku ehdotti ratkaisua logistiikkaan ja markkinointiin, toinen viestintään ja ihmisiin vetoamiseen, kolmas yhteiskuntavastuuseen ja neljäs ties mihin.

Lopuksi esitimme pohdintamme tulokset muille osallistujille. Jo ryhmätyöskentelyn aikana mielessäni heräsi vahva epäilys siitä, että olen aivan väärässä paikassa, vääränä aikana. Tunne vahvistui entisestään, mitä pidemmälle keskustelu eteni. Miksi olin tapahtumassa, jonka tarkoituksena oli monikansallisen suuryrityksen etujen edistäminen mahdollisimman maailmanlaajuisesti?

Kun esittelymme oli ohi, kiitin muita osallistujia ja lähdin nopeasti eteenpäin muiden jatkaessa illanviettoa. Ilta sai minut vihdoin tajuamaan, että en voisi koskaan työskennellä epärehellisen tai –aidon asian hyväksi. Erehdysten jälkeen tiedän ainakin osin paikkani, enkä harhaudu pois oikealta tieltä.

Joel Bakan – ja moni muu yrityselämää pohtinut asiantuntija – väittää kirjassaan Yhtiö. Sairaalloinen voiton ja vallan tavoittelu (Arthouse 2010), että yhteiskuntavastuu ei voi toimia osakeyhtiön toimintaperiaatteena. Osakeyhtiön tehtävä on ensisijaisesti tuottaa voittoa omistajilleen, eikä maailmanparantaminen voi sopia vakuuttavasti yhteen tämän päämäärän kanssa. Makrotaloustieteen klassikko Milton Friedman lisää, että yhteiskuntavastuuta voi soveltaa osakeyhtiössä vain rehellisesti epärehellisesti eli moraalittomasti. Syvällinen ympäristöstä, työntekijöistä ja ympäröivästä yhteiskunnasta välittäminen ei voi toimia osakeyhtiön ensisijaisena motiivina.

Minä huomasin oman erehdykseni ja korjasin hetimiten tietäni, mutta kaikille ei käy yhtä hyvin. Ihmisten päämäärä on toimeentuleminen arjessa ja se edellyttää usein suuria kompromisseja omien unelmien toteuttamisen ja työelämän välillä. Kovinkaan moni ei uskaltaudu omien unelmiensa toteuttamiseen, vaan pelkkään arkiseen pärjäämiseen päivästä toiseen. Sivilisoituneiksi itseään luulevat ihmiset kääntävät harvoin katseen kauas omien rajojen ulkopuolelle, ellei tapahdu hyvin suurta, onnettomuuden kaltaista käännettä, joka pakottaa meidät siihen. Usein käänne on hyvin henkilökohtainen ja tapahtuu ruohonjuuritasolla omassa arjessa, mutta se voi toteutua myös järjestelmätason kriisinä, kuten olemme viime aikoina saaneet kokea.

Käänne on jo tapahtunut sekä kulttuurisesti, taloudellisesti että poliittisesti. Me olemme onnettomuudessa. Onnettomuuden ovat aiheuttaneet rajoittamattomalla vapaudella myllertävät finanssimarkkinat, jotka tavoittelevat pikavoittoja mistä pystyvät. Globalisaatioksi tai finanssikapitalismiksi nimitetty ilmiö ei tunne oikeastaan valtioiden tai mannerten rajoja – se matkustaa tietokoneen nopeudella Tokion pörssistä New Yorkiin, Pariisiin tai maapallon muihin keskeisiin kaupanteon keskuksiin.

Makrotaloustieteen klassikko Milton Friedman shokkidoktriinina tutuksi tullut talouspolitiikan periaatteen soveltajina ovat kunnostautuneet erityisesti Naomi Kleinin Shokkidoktriini-kirjassaan esittelemän Chicagon koulukunnan keskeiset jäsenet. Periaatetta on sovellettu anteliaasti Latinalaisesta Amerikasta Aasiaan. Karkeasti tiivistettynä nämä Pinochetin Chileä ja monia muita ihmisoikeuksien ihannemaita tyhjiin lypsäneet finanssispekuloinnin osaajat hyödynsivät finanssikeinotteluun armottomasti ympäristökriisejä tai poliittisen järjestelmän kriiseihin joutuneita diktatuureja. Samalla he osoittivat, että investointipankkien tuottohakuiseen maailmaan ei voi kuulua moraalinen toiminta.

Investointipankit ja suursijoittajat iskivät aiemmin ennen muuta katastrofeista kärsiviin kehittyviin maihin, mutta kun niissä ei ole ilmeisesti pääoman kannalta tarpeeksi kriisejä, myös länsimaat kelpaavat sille. Tuntuukin siltä, että keskeiset ja vähemmän keskeiset europoliitikot ovat käyneet imemässä Chicagon pojilta ja heidän henkisiltä jälkeläisiltään  vaikutteita, joita viimeistään Kreikan velkakriisin myötä sovelletaan Euroopan tasolla. Kansantaloudet ovat muuttuneet pankkien spekulatiiviseksi alustaksi, jolta ne ponnistavat omantunnon tuskia tuntematta. Negatiiviset tunteet on ulkoistettu köyhimmille eurokansalaisille, joiden toimeentuloa ja elinmahdollisuuksia kavennetaan leikkaamalla ennestään pieniä palkkoja ja pakottamalla monet käytännössä vähintään kahden työn loukkuun. Kreikkalaiset ovat mellakoineet Ateenan kaduilla ja kukkaronnyörien vetäminen äärimmäisen tiukalle saattaa hyvin olla yksi syy ulkomaalaisvihamielisten asenteiden vahvistumiseen erityisesti Kreikassa ja Italiassa. Molemmat maat tunnetaan paperittomien muukalaisten merkittävimpinä Eurooppaan tuloväylinä.

Eurooppa on esimerkki tällaisesta kehityksestä. Uhattuina ovat kansantaloudet ja Marxin tuotannontekijät lopulta luonnonvaroihin saakka. Euroopan Unionin ja finanssisektorin monimutkaiset kytkökset ovat tehneet mahdolliseksi kansantalouksilla spekuloinnin. Luonnonvaroista on tullut myös sijoittajien kiinnostuksen kohde ja kaupankäynnistä ei ole minkäänlaisia yhteiskunta- tai ympäristötakuita.

Maamme on vain yksi Kreikka-velkatukipakettiin ja EU:n vakausrahastoon kansantaloudelliseen velkavankeuteen vuosikymmeniksi eteenpäin sidotuista EU:n jäsenmaista. On olemassa suuri mahdollisuus, että velkaantuneet kansantaloudet eivät pysty hoitamaan lyhennyksiään ja silloin jäävät jo annetut tuet takaisin saamatta. Kreikka-sopimuksen salaiseksi julkistamiselle täytyi olla hyvin painava syy, jota ei ole julkisuudessa kunnolla artikuloitu.

Poliittisesti suunnanmuutos tarkoittaa sitä, että friedmanilaista shokkidoktriinia aletaan soveltaa Euroopan tasolla lypsäen kuiviin äärimmäisiin vaikeuksiin joutuneet kansantaloudet yksi kerrallaan. Doktriinin soveltaminen on alkanut Kreikasta ja eteen muihin eteläisen Euroopan maihin ja vaikeuksien laajentuessa mahdollisesti myös pohjoisempiin Euroopan maihin. Kun markkinavoimien valta Euroopassa kasvaa määrättömän suureksi, perinteisten kansallisvaltioiden ja nykyisten EU-jäsenmaiden erityisenä haasteena on pohtia, kuinka pitää huolta kansallisista perusoikeuksista ja kansallisomaisuudestamme.

On tärkeää muistaa, että yksikään askel ja uusi päätös ei tule sinänsä yllätyksenä. Euroopan Unioni on mantereenlaajuisena selviämisprojektina esitelty poliittinen ja taloudellinenkin liitto, jonka lopullisesta päämäärästä ja matkan varrella valituista kehityssuunnista kenelläkään ei ollut varmaa tietoa. Jo Maastrichtin sopimuksessa sitouduimme mahdollisesti poliittisesti, taloudellisesti ja sosiaalisesti syvenevään Euroopan unioniin, jonka tarkasta kehityssuunnasta ei ole selvyyttä. Lissabonin sopimuksessa (2007) yhdentymiskehitystä syvennettiin edelleen lisäämällä EU-toimielinten päätösvaltaa.


Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari