Työnhakua

Työnhakua

”Miksi olet käynyt Kokoomuksen kansanopistoa, mutta sinulla on silti aivan toisenlainen suosittelija?”

”Minä halusin selvittää kansanopistossa, mikä yhteiskuntatieteellinen aine minua kiinnostaa eniten. Taustaideologialla ei ollut väliä, Paasikivi-opisto oli äitini ehdotus. Minä olen kannoiltani punavihreä, se ei ole mikään salaisuus. Tiedonantaja on kommunistinen lehti ja päätoimittaja tuntee minut aika hyvin, siksi hän on suosittelijani.”
”Eli sinä et ole sitoutunut vahvasti mihinkään ideologiaan, ne eivät vaikuta mielipiteisiisi.”

”Minä olen punavihreä, ja Vihreän puolueen jäsen. Kannatan yleisinhimillistä solidaarisuutta, se on kirjailijan velvollisuus tällaisina kovina aikoina.”

”Hyvä. Minä aloin soittaa sinulle, koska sinulla on vahva toimittajan tausta ja me tarvitsemme sellaisia henkilöitä. Haluaisitko sinä tehdä töitä Rajuprintille? Meillä on laaja valikoima erilaisia lehtiä, joihin tarvitsemme etätoimittajia.”

”Millaisia palkkioita maksatte? Olen vapaa toimittaja ja me joudumme huolehtimaan itse kaikista sivukuluistamme mukaan lukien eläkemaksut. Se vaikuttaa esimerkiksi Journalistiliiton palkkiosuosituksiin, jotka ovat noin 400 euroa päivässä kahdeksan tunnin työstä.”

”Me olemme yksityinen lehtiyritys emmekä pysty maksamaan journalistiliiton suositusten mukaisia palkkioita. Hmm. Annas kun lasken, mitä se tulisi maksamaan meille kaiken kaikkiaan kuukaudessa.”

Mies suorittaa laskutoimitusta ja palaa puhelimeen.

”Se maksaisi meille yli kuusituhatta euroa kuukaudessa, emme pysty maksamaan sellaisia palkkioita vakituisillekaan toimittajille, se olisi hyvin epäoikeudenmukaista heitä kohtaan.”

Miehen perustelut ontuivat kuin olkinukke. Hän ei tosiaankaan tajunnut, että vapaat toimittajat joutuivat huolehtimaan itse aivan kaikista kuluistaan ja että tämä vaikutti heidän toimintaansa suuresti. Ani harva toimeksiantaja ymmärsi tätä todellisuutta, erityisesti oikeistolaishenkiset yritysjohtajat, jotka pyrkivät hinnalla millä hyvänsä varmistamaan perheyrityksensä markkinaosuudet, olivat tästä todellisuudesta kauas vieraantuneita.

Heille työvoima oli tarkkaan laskettuja euroja, joiden päivittäinen katto oli 211. Journalistiliiton mukaan katto olisi ollut vähintään kaksinkertainen. Vaan kukapa näitä isojen ammattiyhdistysten suosituksia enää noudattaisi, ne olivat vanhanaikaisia, erityisesti aloilla, joilla ostajien markkinat määräsivät hintojen muodostuksen keskeiset periaatteet. Nyt työmarkkinat olivat eriytyneet korkeasti koulutettuihin asiantuntijoihin ja kouluttamattomiin työnhakijoihin. Sitten olivat vielä harmaan katvealueen tekijät, joihin Alvakin kuului. Tänä keväänä Alva oli alkanut ymmärtää köyhyyttä henkilökohtaisesti kaiken koettuaan.

Hän kiitti ehkä sittenkin onneaan siitä, että pääsi nopeasti eroon poliittista taustaa koskevia kysymyksiä esittäneestä toimitusalan tunkeilijasta googlattuaan Rajuprintin nimellä lisätietoja. Lisätieto: väitteitä narsismista ja psykopatiasta, työtilojen epähygieenisyydestä ja homeongelmasta. Alva alkoi uskoa, että miehen viestiin, jossa hän ensin epäluuloa ilmaistuaan korosti jatkamisen hyödyttömyyttä tilanteessa, jossa he eivät päässeet sopuun palkkioista, oli hyvä päättää kaikki luonnollisella tavalla. Mustan pörssin ostajia oli tämä vaikeasti säädeltävä ala täynnä. Ennemmin hän tekisi vaikka täysin toisen alan töitä kuin myisi osaamistaan polkuhinnalla suuriakin määriä. Liitto ei pystynyt taistelemaan ilmiötä vastaan mitenkään.

Myös hallinnon luomat erilaiset loukut oman aseman kohentamiseksi oli tullut kokeiltua. Työvoimahallinnon eri ammattiasemia ja koulutusta koskevien sääntöjen takia järjestelmästä puuttui kaikenlainen joustavuus ja erilaisten elämäntilanteiden ymmärtäminen. Työharjoittelu ei ole korkeasti koulutettuja ja akateemisia varten. Työvoimapoliittiset toimet pitää valita koulutuksen ja kokemuksen mukaan.

TE-virkailija saattoi kieltää liikaan koulutukseen vedoten työnhakijan halun mennä työharjoitteluun tai –kokeiluun uudelle alalle. Työharjoittelu ja –kokeilu olivat ensisijaisesti nuoria, kouluttamattomia varten. Näin tilastoissa näkymättömät tai luoviksi yrittäjiksi pakotetut korkeastikin koulutetut osaajat oli ajettu eräänlaiseen loukkuun, josta ei ollut hevillä ulospääsyä. Mitä muuta Alva olisi voinut tehdä kuin tavoitella peruspäivärahaa tai – kuten kirjailijaliiton lakimies häntä neuvoi – yrittäjiksi luokiteltujen kirjailijoiden ollessa kyseessä harkinnanvaraista päivärahaa.

Pelkkään päämäärään pääseminen näytti hyvin vaivalloiselta. TE-toimisto vaati tiedon siitä, että Alva oli päättänyt yrittäjätoimintansa, ja sellaisen todistuksen hän saikin eläkekassaltaan. Lisäksi vaadittiin tietoja hänen palkkioistaan, joilla ei todellakaan voinut kehuskella. Mutta kaikki oli tongittava pohjamutia myöten, se oli viranomaisten työn periaate ja sitä he näemmä pilkuntarkasti noudattivat. Alva soitti puheluita ja keräsi kasaan tarvittavia asiakirjoja, teki työtä käskettyä. Alvan oli omatoimisesti toimitettava toinen kappale TE-toimiston työttömyysturvayksikköön tarpeellisina lisätodisteina työttömän statuksen hankkimiseksi.

Alkoi vaikuttaa siltä, että yksikään poliklinikka ja virasto ei tehnyt yhteistyötä hänen kanssaan, vaan yritti tieten tahtoen monimutkaistaa hänen elämäänsä pyytämällä lisäselvityksiä, tietoja ja erilaisia todistuksia, järjestämällä hänen kieltämättä normaalia hiljaisempaan kevääseensä erilaisia menoja ja tekemisen meininkiä.


Hän oli koko kevään ajan heittänyt veteen kaikenlaisia syöttejä kalansaaliin toivossa. Tulos: yksi työhaastattelu luovan kirjoittajan paikkaan, josta hän ei päässyt jatkoon toiselle kierrokselle. 

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari