Joutomiehiä ja -naisia

Joutomiehiä ja –naisia

Kaikki turistit ovat rikkaita, ainakin jos ne tulevat Euroopasta tai Amerikasta. Tämän olettamuksen mukaan suuri osa myyjistä toimi tälläkin saarella. Turistit tunnistettiin välittömästi, koska niillä oli huomattavasti vaaleampi iho ja ne pukeutuivat täysin eri tavalla kuin mestitsit.

Pääkadulla oli liuta puoteja, erityisesti se yksi, jossa rastapäinen mies ryntäsi välittömästi ulko-ovelle nähdessään minun katselevan näyteikkunan tarjontaa. Mistä hän tiesi, että haluan ostaa jotakin, ehkä haluan vain katsella kaikessa rauhassa. Mies jatkoi maanitteluaan ja osoitti puotiinsa päin. Kieltämättä rastatavaroin, pienin eläinveistoksin, koruin ja erilaisin värikkäin tauluin koristeltu puoti näytti ulkoa päin katsottuna satutalolta.

Puoti oli vielä maagisempi sisältä: hyllyt olivat täynnä eläinaiheisia puuveistoksia. Kävelin ympyrää puolelta toiselle: elefantteja, kilpikonnia, käärmeitä, samoja eläinaiheita kuin kaikissa muissa puodeissa. Vilkaisin koruja: muovihelmistä tehtyjä punoksia, metallisia koruja, mutta ei juuri mitään, joka poikkeaisi muiden puotien tarjonnasta. Yksi sentään oli: ei kilpikonna, mutta kolibri, sielulintuni. Käännähdin miestä kohden kysymään linnun hintaa, se todellakin oli ainoa täysin omalaatuinen esine koko kaupassa, joka muuten oli kaikkien muiden liikkeiden surullinen toisinto keskellä turistikeskusta.

Olisin voinut jatkaa pääkatua taaksepäin, rastafarin liikkeestä poispäin ja kohdata useita samanlaisia liikkeitä perätysten. Tällaisia päiviä olisin viettänyt Salin saarella useita. Välillä olisin voinut astua sisään johonkin liikkeeseen tutkimaan samoja matkamuistoja, joita muualla esiteltiin, ja olisin maksanut niistä samoja hintoja. Kap Verde ei eroa tässä mielessä millään tavalla muista turistien houkutteluun tarkoitetuista matkakohteista. Se on vain ripoteltu kymmenelle eri saarelle, joista jokainen on aivan omanlaisensa.

”No stress, ota ihan rauhallisesti, katsele ympärillesi ja kysy, jos löydät jotakin kiinnostavaa”, mies sanoi takertuen kiinni kallisarvoiseen uhriin.

Oli vaikea löytää yhteyttä No stress-sanaparin ja sanojen ja tekojen välillä. Stressiähän tässä juuri aiheutettiin, kamalaa päänsärkyä siitä, ettei täyttänyt ostajan velvollisuuttaan, jätti kanan kynimättä, kuluttajakansalaisuuden lunastamatta. Tämä periaate oli syvästi sisäistetty kaikilla leveysasteilla etelästä pohjoiseen. Jos ei välillämme muuta yhteistä olisikaan, niin ainakin tämä asia.

Mutta aivan kulman takana on Elimanen kauppa, se jossa omistaja kiillottaa vanhaa miestä esittävän tummapuisen veistoksen kylkeä. Tuo veistos tuli puunattua todella tarkasti.

Kerrankin matkamuistokauppa, jonka omistaja ei tule ovelle repimään asiakasta sisään. Mistä hän edes tietää, haluaako jokainen ovelta kurkistaja edes ostaa mitään, hänen pitäisi kysellä enemmän, mutta ei: yleinen oletus on, että kaikki haluavat aina ostaa edes jotakin pientä, koska heillä on varaa siihen.

”Minä tulen maasta, jota sanotaan hyvinvointivaltioksi”, aloitin.

”Mikä sellainen maa on, onko siellä siis kaikilla riittävästi hedelmiä ja ruokaa jokaiseksi päiväksi; kuka sen heille antaa”, Elimane ihmetteli.

”Meillä valtion virastot jakavat ruokaa ja muita päivittäistarpeita. Jos olet pulassa ja sinulla ei ole yhtään rahaa, valtion velvollisuus on auttaa. Oletko sinä koskaan kuullut tällaisesta?”

”Minä olen vain yksinkertainen senegalilainen. Olen kiillottanut patsaita pienestä pitäen ja salaa toivonut, että tästä tulisi minulle aikuisena ammatti. Nyt kun näin on käynyt, olen suunnattoman tyytyväinen tilanteeseeni. Suurin toivomukseni on käynyt toteen. Tulen riittävän ravituksi jokapäiväisestä työstäni ja minulla on tarpeeksi ystäviä. Itse asiassa en edes näe hirveästi ystäviäni, pidän paljon yksinäisyydestä.”

”Meillä on kaikkien alojen yliopistoja, ehkä siivousalan yliopisto puuttuu, mutta kaikille löytyy opiskelupaikka toivomallaan alalla, jos lahjakkuutta on tarpeeksi.”

”Meillä on vain muutama yliopisto, mutta niissä käy mielestäni aika onnellisia ihmisiä. Kun teillä on kaikkea niin kovin paljon ja se on kooltaan suurta, teillä ei varmaan ole lainkaan yksinäisyyttä ja vastaavia ongelmia?”

”Ei, kyllä meillä on yksinäisyyttä, masennusta ja mielenterveysongelmia, mutta ihmiset saavat ongelmiinsa aina ajoissa apua. Meillä on hyvin toimiva julkinen terveydenhuolto, ainoa ongelma on, että apua joutuu jonottamaan usein tuntien ajan. Mutta vastauksen saa lopulta.”

”Saavatko myös kaikkein köyhimmät apua teidän systeemissänne? Ne, jotka Jumalakin on unohtanut, ne jotka kulkevat täysin vailla ketään myös meidän kaduillamme, toivoen tulevansa jollakin tavalla pelastetuiksi, hoivaan otetuiksi.”

”Meillä on paikkoja ihmisille, jotka ovat asunnottomia, toisia paikkoja niille, joita mielen ongelmat vaivaavat ja tavallisia sairaaloita kaikille ruumiin ongelmista kärsiville.”

”Minä en tiedä, mihin menisin, jos en enää voisi tehdä työtäni. Se antaa minulle elämäni tarkoituksen, sen avulla pysyn täysin järjissäni tällä pienellä saarella, jolla minulla ei ole monia ystäviä. Vaikka me Afrikassa luotamme kaikkein vanhimpiin ja heidän viisauteensa, heidänkään viisautensa ei olisi riittävästi, jos joutuisin työttömäksi ja miettimään, millä päiväni täytän. Meidän viisaat miehemme varastoivat vettä ja antavat sitä niille, jotka häneltä sitä pyytävät. Vesi on eräs elämän suurimmista rikkauksista.” Elimane sanoi silittäen vanhan miehen pullottavaa vatsaa.

”Vedestä käydään kamppailua minun maassani. Puhdas vesi on arvokasta, siksi sitä havittelevat kovin monet ihmiset. Luonto on muuttunut suureksi supermarketiksi, jossa rikkaat yhtiöt käyvät ostosreissulla hankkimassa tarvitsemansa resurssit ja meidän maassamme on meneillään suuri alennusmyynti, jossa kaikki mineraaleista muihin luonnonvaroihin ovat kaupan. Siltä minusta ainakin tuntuu. Olen seurannut tätä touhua mineraalien osalta koko syksyn ajan ja isot markkinat olemme laittaneet pystyyn. Meidän maasta peräti kuudesosa on jo kansainvälisten kaivosyhtiöiden valtaamaa: en usko, että meitä voittaa tässä asiassa yksikään Afrikan maa. Meitä kutsutaankin Pohjolan Kongoksi ja nimityksessä on vahvasti perää. En usko, että yksikään Afrikan maa on hoitanut asiansa yhtä huonosti kuin me.”

”Meillä kaivoksissa työskenteleminen on ammatinvalintakysymys, joka tehdään hyvin varhaisessa vaiheessa. Jos vanhemmat ovat olleet kaivoksessa, aika usein sinne vie myös lapsen tie. Me perimme ammatteja, tästäkin pitäisi puhua enemmän. Minun vanhempani eivät olleet kauppiaita, minä innostuin itse tästä ammatista ja tunsin sen sydämeni työksi, ja siksi olen suuresti onnellinen, että olen päässyt unelmatyöhöni. Kaikkia ei onnista näin kovasti”, Elimane päätti tunnustuksensa.

Nyökyttelin päätäni myöntymyksen merkiksi.

”Sinä todella teet juuri sitä työtä, jota haluat ja johon uskot, siinä mielessä olet siunattu. Ja kun vielä huolehdit kylän vanhimmasta, vanhasta miehestä, joka jakaa vettä kaikille tarvitseville, sinun elämäsi on pakko sujua hyvin.”

”Meille on tärkeää huolehtia jokaisesta apua tarvitsevasta, antaa vesitilkka vaikka omastaan, jos annettavaa on olemassa. Kameli varastoi vettä kyttyräänsä, jotta se tulisi toimeen pitkän ajan; meidän yhteisömme on se kamelin, me emme jätä ketään apua tarvitsevaa vettä vaille. Sellaista on meidän hyvinvointimme. Me jaamme kyttyrästä vettä kaikille tarvitseville niin kauan kuin sitä riittää. Kyttyrä voisi olla kaivokin, jos kyläyhteisöllä on sellainen maillaan.”

”Tiedän, millainen maailmankatsomus afrikkalaisilla on ja arvostan sitä. Se voi olla käytännössä paljon toimivampi kuin meidän virkamieskoneistoon uskova järjestelmämme. Te osaatte ottaa elämän sellaisena kuin se tulee, ilman rasittavia koneistoja, me emme ole hyviä sellaisessa. Meillä on oltava paikat oppineille, oppimattomille, miehille ja naisille, me pidämme kiinni tästä perinteisestä maailmanjärjestyksestä, vaikka kerromme samaan aikaan olevamme hyvin uudistusmielisiä.”

”Minä en tiedä mitään mistään paikoista. Minä olen omalla paikallani ja niin sen pitää olla. Kaikki on nyt hyvin kuin voi juuri nyt olla.”


Kaikki todellakin oli niin hyvin kuin juuri silloin saattoi olla. Elimanen ei tarvinnut huudella kauppansa ovella asiakkaita, asiakkaat eksyivät hänen puotiinsa huutamatta. Epäilemättä hän oli saavuttanut jo ydinasiakaskuntansa. Se koostui muun muassa italialaisista, joilla oli loma-asunto Kap Verdellä ja meistä syvämatkailijoista, jotka etsimme toisenlaisia kokemuksia matkoiltamme, emmekä tyydy jo tallattuihin polkuihin, vaan haluamme avata aivan uusia, ennen kuulemattomia teitä. 

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale