Kirjailijan pulloposti


Kirjailija lähettää pullopostia

Koko talven ja kevään Alva nakutti kuumeenomaisesti tietokonettaan nostaen aiheensa elämästään, kuten rehellisyyttä ja aitoutta tavoitteleva kirjailija realistisesti tekee. Hän ei halunnut puolivalmiita ajatuksia, tekoja, toimintaa, siksi hän valitsi yhdeksi aiheeksi omansa, kriisiytyneen elämäntilanteen, josta hän etsi erilaisin keinoin ulospääsyä. 

Alva koki syntyneensä perheeseen, jossa hänellä ei ollut yhtään ymmärtäjää. Perheessäkin hän oli ollut yksin ja yksinäisyyttä oli jatkunut koko aikuiselämän. Alva oli sananmukaisesti erakoitunut lähiöön. Hän korosti tuttavilleen tämän olevan täysin mahdollista.

Hänestä oli tullut epätavallisen taiteellisen ammatin harjoittaja, kirjailija, joka eli jatkuvasti nälkärajalla, odottaen seuraavaa apurahaa. Aharva pystyi ymmärtämään Alvan elämäntyyliä, eikä hän sitä odottanutkaan. Alvan jokakeväinen vieras, lisääntyvän ja aikaistuvan valon aikaansaama identiteettikriisi oli koputtanut taas hänen ovelleen kysyen: mitä sinulle tällä kertaa kuuluu? Oletko vieläkin samassa elämän- ja luomistilanteessa? Etkö ole onnistunut pääsemään eteenpäin?

Samaan aikaan Alva julkaisi kirjoja, parhaimpina vuosina kaksi kolme kirjaa peräkkäin, mutta tätä hän ei muistanut itse lainkaan ajatella ajatusten pyöriessä jatkuvasti taloudellisessa toimeentulossa ja sen  aiheuttamien vaikeuksien mukanaan tuomissa oheispohdinnoissa. Jos hänellä olisi valtion taiteilija-apuraha, joka samalla merkitsisi virallista tunnustusta hänen tekemälleen työlle, kaikki olisi kenties toisin.

Talous on oikeastaan kaiken perusta, Alva ajatteli, sen mukana tuli kaikki: varmuus huomisesta päivästä, jopa eräänlainen välittämisen tunne. Talouden pohjalle piti kuitenkin pystyä rakentamaan sellaisia vaativia taideteoksia, joihin ei liittynyt turhia toimeentulomurheita.

Kun Alvalla ei ollut tällaista pohjaa ja perustaa, hän seisoi kaiken aikaa lentohiekalla, joka erityisesti tänä keväänä tuntui hyvin upottavalta. Alva harkitsi vakavissaan töihinmenoa ja alkoi lähettää hakemuksia viestinnän paikkoihin harkiten jopa täysin eri aloja, manuaalistakin työtä, tosin vastentahtoisesti. Jos ihmiselle on lahjoitettu älyä, sitä on hyödynnettävä, oli Alvan motto.

Miksi hän oli ennen kestänyt kaikkialta tulvivan kevään valon, joka teki hänestä aina maanisen työntekijän ja aamuvirkun? Koiran kuolema edellisenä syksynä, joulukuussa puhjennut, rakkauskuvitelman aiheuttama lyhytkestoinen psykoosi, Alvan elämän ensimmäinen ja ainoa, hän listasi syitä siihen, miksi tästä keväästä oli erityisesti tullut hänen kompastus- ja kulmakivensä. Lääkkeestä hän tulisi kuitenkin pääsemään eroon ennätysajassa, kuten kuntoutuspoliklinikan asioita eteenpäin viemättömästä "lässytyksestäkin". Parasta toimintaterapiaa on aktiivinen toiminta itse, Alva alkaisi taas ratkoa ongelmiaan

Sisäelinten toimintaa testaavissa verikokeissa oli selvinnyt, että hänen munuaisarvonsa oli huolestuttavan koholla verenpaineen lisäksi. Tarkemmissa kokeissa selvisi lisäksi, että hänen virtsassaan oli paljon valkuaista, mikä viittasi sisätautien erikoislääkärin mukaan munuaisten toimintahäiriöön.  Siitä käynnistyivät lukuisat muut verikokeet ja Alva sai lähetteen kolmiosairaalaan, jossa hänen munuaisistaan otettaisiin näytepala, jotta selviäisi, mikä munuaisia tarkalleen ottaen vaivasi. Sitten oli todettu vielä Leidenin mutaatio heterotsygoottisena eli lisääntynyt tukostaipumusriski. Hän ei ollut dialyysin tarpeessa, mutta munuaisten toimintahäiriö oli keskitasoa eli suhteellisen vakava. Häiriö ei ollut Alvan mielestä oireillut oikein koskaan, ellei ajoittainen verinen vuoto kuulunut oireisiin.

Alva ei tiennyt oliko isälläkin munuaisvaivoja, mutta sai kuulla kaiken kiertotietä siskon kautta. Hänen perheessään vuorovaikutus tapahtui sanattomammalla tavalla, mikä ei ollut erityislaatuista tässä yli puolet vuodesta kylmyydestä kärsivässä maassa, jossa ihmisten suihin harvoin eksyi hymynkare.

Hän oli koko aikuiselämänsä täyttänyt työnteolla kaikki tyhjinä pitämänsä hetket, uppoutunut opiskeluihin ja lopulta tullut runsaasti julkaisevaksi kirjailijaksi, joka tunnettiin myös kantaaottavista kommenteistaan ja toimittajan työstään.

Vaikka identiteettikriisi oli jokakeväinen vieras koskaan ennen hän ei ollut näin suuresti epäillyt omaa ammattiaan ja olemassaoloaan, tämä oli mittasuhteiltaan ainutlaatuista epäilyä. Tuntui kuin koko tähänastinen elämä olisi kaatunut kerralla niskaan.

Kevään mittava valo paljasti entistä raaemmin sen, että Alva ihaili sitä vailla yhtäkään elollista olentoa rinnallaan, mutta niinhän hän oli tehnyt kaikkina keväinä, eikä se ollut ongelma. Koko kevään valo suuntautui yhteen ainoaan kohteeseen: se oli Alva, yksinäisistä yksinäisin ihminen, kaiken yksinäisyyden ruumiillistuma.

Alva lähetti kustantamoihin pullopostia eli kolmea käsikirjoitustaan toivoen myönteisiä vastauksia. Tai edes vastauksia. Runokokoelmaa ei tunnetusti lueta hetkessä, mutta Opus-kustantamon nuori kustannustoimittaja vastasi muutamassa viikossa: ”Olen ja olemme tutustuneet käsikirjoitukseesi ja vaikka pidin runoistasi ajoittain paljonkin, olemme vakavasti harkinneet asiaa. Käsikirjoituksesi ei sovi kustannusohjelmaamme. Opus voi vuosittain julkaista 4-5 runokirjaa ja tätä valikoimaa on mietittävä vuosittain hyvin tarkkaan.”

Opuksen lausunnosta selvisi, että käsikirjoitukseen oli tutustuttu ennätysvauhdissa ja ilmeisesti siinä oli ollut ainestakin, mutta se ei ollut kuitenkaan ylittänyt viimeistä rajaa. Muista yhtiöistä ei vastailtu yhtä nopeasti kuin Opuksesta, ja niiden vastaukset olivat neutraalimpia tyyliin: ”Olemme tutustuneet käsikirjoituksiisi. Ne eivät valitettavasti mahdu julkaisuohjelmaamme. Kiitämme tarjouksestasi ja toivomme kaunista kevään jatkoa.” Lausuntoja kertyi sähköpostiin ja edellä mainittua turvallista kaavaa erityisesti noudatettiin suurimmassa osassa palautteita. 

Kerran kävi niin, että Alva lähetti paljon, paljon laajemmaksi suunnitellun kirjaidean yhden osaston kustantajalle, jonka kanssa hän oli jo asiasta keskustellut, ja sai vastauksen: ”Hyvä Alva, olemme tutustuneet käsikirjoitukseesi ja meistä näyttää siltä, että se on muotoutumassa toisenlaiseksi kuin alun perin ajattelimme. Käsikirjoituksesi on pamflettimainen ja sopii esimerkiksi Tähden pamflettisarjaan. En näe mitään syytä lähteä muokkaamaan käsikirjoitusta toisenlaiseksi, ja lisäksi emme ole tarpeeksi kaupallinen kustantaja, jotta voisimme kantaa ehdottamasi kaltaisen tietokirjan julkaisemiseen liittyvää riskiä. Toivottavasti löydät siis kirjallesi toisen kustantajan.”

Alva sai tottua kaikenlaisten vastausten lisäksi siihen, että kaikista paikoista ei edes viitsitty reagoida. Hän oli jo byrokratian kanssa asioidessaan alkanut ymmärtää, että eri yksiköt eivät pitäneet minkäänlaista yhteyttä keskenään, ja tässä kommunikoimattomuudessa hänen olisi pitänyt selvittää lopullinen tulos terveysvaivoistaan, itse asiassa hänelle asiakkaana jäi paljon suurempi vastuu ottaa selvää asioista tässä uudessa järjestelmässä.

Siihen kului paljon ylimääräistä aikaa ja juuri tässä keväässä pienetkin asiat alkoivat tuntua suurilta. 

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Surullisen hahmon ritari