Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Tuesday, July 17, 2012

Mielipide Kansan Uutisissa

Ooppera on taidemuoto kaikille

1800-luvulla ooppera oli sen ajan popmusiikkia ja sillä (kuten muilla taiteilla) oli keskeinen merkitys nuorten kansakuntien itsetunnon vahvistajana ja kansallisen identiteetin muokkaajana (mm. Verdi). Täällä Italiassa kansan suhdetta oopperaan kuvastaa se, että tavalliset kadunmiehet voivat osata roppakaupalla aarioita ulkoa.
On valitettavaa, että tästä mieletöntä opiskelua vaativasta taiteenlajista on tehty nykyään eliitin harrastus. Oopperan tekeminen on kallista ja valtion tuki tälle taidemuodolle niin pientä, että ainakaan kansallisoopperoiden liput eivät ole hinnoiltaan kaikkien saavutettavissa.
>>Kliseemäisiä käsityksiä uusintamalla ei monipuolisteta oopperayleisöä.
Ooppera on huonoimmillaan eri eliittien ”noloa pönötystä” ja väliaikasosialiseeraamista. Mutta on myös meitä intohimon vuoksi oopperaa opiskelevia tai harrastavia, joilla on syvällinen positiivinen riippuvuussuhde taidemuotoon ja jotka emme liiku oopperasaleissa kalliit puvut päällä välineellisistä syistä väliaikacocktaileja nauttimassa.

Kliseemäisiä käsityksiä uusintamalla ei monipuolisteta oopperayleisöä.
Konkreettisilla toimilla, esimerkiksi rahoitusosuuden lisäämisellä, olisi oikeasti suurta merkitystä erityisesti pienten oopperaryhmien toiminnalle. Tästä syntyisi ehkä niitä toivottuja yrityksiä maallistaa korkeakulttuuriksi leimattua taiteenlajia.

Juuri pienet oopperaseurueet ovat kunnostautuneet perinteisten käsityksien uusijoina ja perinteisten käsitysten rikkomisella tuoreella tavalla tuoden oopperaa esimerkiksi lähemmäksi nuoria tai uudenlaisia yleisöjä. Hyviä esimerkkejä viimeaikaisista tuoreista toteutuksista ovat muun muassa Ooppera Skaala ja Kirmo Lintisen Fitness sekä Savonlinnan oopperajuhlilla esitetty Kimmo Hakolan La Fenice.

Onneksi kirjoittavana vapaana toimittajana olen siinä onnellisessa asemassa, että pystyn nauttimaan korkeatasoisista esityksistä maailman parhaissakin oopperataloissa, viimeksi La Scalassa. Toivon, että kaikilla olisi sama mahdollisuus tulotasosta riippumatta. Tämän utopian saavuttaminen edellyttäisi tulorakenteen muutosta, valtion tuen lisäämistä ja kenties uudenlaisen ”oopperaturismin” ja ehkä uusien alennusluokkien kehittämistä lippumyyntiin.

La Scalassa ilmeisesti hallitaan jo joillakin keinoin yleisöjen laajentaminen, vaikka lippujen normaalihinnat ovat kyllä hulppeat – kalleimmat permantopaikat maksavat 190 euroa. Jostakin syystä suuret turistiryhmät Japanista, Yhdysvalloista ja muista maista vaeltavat sinne bussilasteittain. Voisiko sinne lähettää suomalaisen delegaation oppia ottamaan?

Mielipide Kansan Uutisissa 13.7.

Sunday, July 08, 2012

Kirjailija vai naiskirjailija?

Kirjailija vai naiskirjailija?

Pippuri 1/2012:ssa pohdittiin, onko sukupuolen julkituominen tärkeää (nais)kirjailijalle. Voisi kuvitella, ettei sukupuolella ole merkitystä 2010-luvulla taiteissa, mutta ympäröivä maailma todistaa kuitenkin toisin. Kulttuuri on tietysti kokonaan lasikatotonta aluetta, koska päätoimiset kulttuurin ammattilaiset elävät ammattiliiton tutkimuksen mukaan noin parilla tuhannella eurolla vuodessa.

Laajoista naistutkimuksen opinnoista en ole juurikaan käytännöllistä hyötyä sukupuolten välisen tasa-arvon edistämisessä. Naiskirjailija-termiä – josta on monia muotoja: esimerkiksi portugalinkielisissä maissa runoilijatar – voi käyttää hyvin monessa yhteydessä. Yleensä runoilijatar on vähempiarvoinen nimitys hierarkiassa korkeimmalla ikuisesti seisovalle mieskirjailijalle ja sitä käytetään ainakin Euroopassa entisen itäblokin maissa, Afrikassa, Aasiassa, Latinalaisessa Amerikassa ja Venäjällä. Näissä maanosissa naiskirjailija kohtaa sukupuolensa vuoksi vaikeuksia.

Eeva tehtiin Aatamin kylkiluusta, kuuluu kristinuskon vakiintuneisiin totuuksiin ja niistä pääsee eroon vasta kun edelliset sukupolvet kuolevat, eikä ehkä silloinkaan.

Naiseus korostuu alueilla, joilla se on konkreettinen este luovan taiteilijan tai kirjailijan elämälle. Naiskirjailijuus ei ole mikään suositus länsimaissakaan. Arvovaltaiset sedät vaientavat ”tytöt”, jotka puhuvat liian rohkeasti pyhästä lehmästä, kirjailijaliitosta. Mutta silti meillä on kaikki aika hyvin lasikatoista ja suutulppien laittoyrityksistä huolimatta. Kustantamo-ongelmat ja erilaiset oharit kuuluvat melkein kaikkien kirjailijoiden elämään. Silti kustantamon löytäminen ja uralla eteneminen voi olla kaksin verroin vaikeampaa kolmannen maan naiskirjailijalle ja kaikki meidän ”hyväosaisten” tekemä solidaarisuustyö on todella tervetullutta.

Keski-aasialaiset naiskirjailijat saapuivat ihailemaan Helsingin nähtävyyksiä koordinoimaani Suomen PENin kirjailijakokoukseen vuonna 2008. Moni oli ihkaensimmäisellä ulkomaanmatkallaan. Saattoi olla, että jotkut saivat ensimmäisen kerran tekstejään julkisuuteen kokouksen aikana julkaistussa antologiassa. Samoin kävi joillekin afrikkalaiskirjailijoille (myös miehille), jotka pääsivät juuri ilmestyneeseen antologiaan Minttutoffeen onni – The Pleasures of Peppermint (Palladium kirjat 2012).

Afrikkalaiset ja suomalaiset kirjailijat olivat keväästä 2011 lähtien kirjeenvaihdossa neljästä teemasta. Sukupuoli ei noussut teksteissä esille sen suuremmin; päinvastoin, pelkomme ja nautintomme ovat sukupuolesta riippumatta samankaltaisia.

Summa summarum: Pohjoismaisessa yhteydessä sukupuolineutraali kirjailija riittää nimitykseksi kaikille. Kolmansissa maissa termille voi olla vielä käyttöä. Mutta maailma on hyvä vasta silloin, kun kaikki sukupuolet saavat vapaasti ja esteettömästi kukoistaa myös luovissa ammateissa. Utopioiden todeksi tekeminen jatkuu. Sanat teoiksi!

Rita Dahl
kirjailija, vapaa toimittaja, Vasemmistoliiton kunnallisvaaliehdokas Vantaalla 2012,
www.arjentola.blogspot.com

julkaistu Pippuri 2/2002:ssa