Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Tuesday, February 28, 2012

Hallitun runsas tyylihybridi

Hallitun runsas tyylihybridi

Aarre Merikanto sai valmiiksi Aino Acktén librettoon (ja Juhani Ahon Juhaan) pohjautuvan Juhan 27-vuotiaana. Ooppera on hallittu ja ihanan runsas tyylihybridi, joka sisältää aineksia ekspressionismista, impressionismista, kansallisromantiikasta ja muista romanttisen musiikin suuntauksista. Vaikka Juha ei aarioita sisälläkään, se on ikään kuin jatkuvaa virtaavaa ja vaihtelevaa monologia ja dialogia.

Juhaa (Jaakko Kortekangas), Marjaa (Camilla Nylund) ja Shemeikkaa kuvaa erilainen musiikki; Shemeikan (Jyrki Anttila) hahmo oli kenties kaikkein kiinnostavin fasettien monipuolisuuden vuoksi. Shemeikan musiikki vyöryi romanttisesta impulsiivisen impressionistiseen. Maailmanluokan laulaja Camilla Nylund selvisi erinomaisen ilmaisuvoimaisella äänellään Marjan vaativasta osasta. Shemeikan hovissa ”maailmannaisen” tavoille oppiva ”aitosuomalainen” hahmo oli juuri hänelle sopiva, kuten Shemeikan rakastaja, hekumallinen Anja Tove Åmanille.

Juha oli myös visuaalisuuden juhlaa. Yksinkertaisella runsaudella päästään pitkälle: alun huoltoasema kuin suoraan poikkeuksellisen värikkäästä Suomi-filmistä toimi taustana Juhan ja Marjan suhteiden setvimiselle. Shemeikan hovi oli rakennettu ylelliseen makuuhuoneeseen, jossa taustalla oli kenties Pietarin silhuetti.

Shemeikan hoviin sijoitettu väliosan bakkanaali ja eroottinen show oli valojen, värien ja ruumistaan lähes alastomana taivuttavien tanssijoiden sooloesitys. Valaistussuunnittelija Mikki Kuntun taidot pääsivät siinä esille, mutta vastaavasti Marjan tai Shemeikan metsämatkaa kuvaava videoprojisointi oli vain tuskaa silmille ja turhaa aistiärsytystä. Erotiikkaakin Juhassa oli tihkumiseen asti: Tove Åmanistakin oli tehty asuvalinnoilla oikea Shemeikan hovin dominatrice.

Kaiken kaikkiaan yksinkertainen vastakohtien dramaturgia: täydennä runsasta yksinkertaisella oli ehkä vähän päässyt unohtumaan Juhan näyttämöllepanossa. Nyt sekä musiikki että näyttämöllepano oli ylitsevuotavaisen tuhlailevaa. Musiikin runsaus yksinään olisi minusta riittänyt.

Nuoren kansakunnan rakennusvaiheisiin liittynyt Juha oli modernisoitu kenties rakennemuutoksen aikaiseen Suomeen ja äkkirikastumisen kokeneeseen Venäjään. Juhan hurskas laupeus oppiretkeltään palaavan Marjan edessä ei tuntunut psykologisesti uskottavalta; tai sitten Juhasta vain puuttui "munaa", eli hänestä oli tehty naisen tossun alla viihtyvä nykymies. Koskeen se Merikannon Juhankin matka päättyi silti suomalaisen melodramaattisesti.

Rita Dahl

julkaistu Kulttuurivihkot 1/2012:ssa

Tuhoavan keksinnön inhimillinen isä

Tuhoavan keksinnön inhimillinen isä

John Adamsin Doctor Atomic käynnistyi hälytyksenkeltaisiin univormuihin ja suojalaseihin pukeutuneen kuoron voimakkaalla puheenvuorolla. Tiivistetysti oopperassa käsitellään viimeisiä, kriittisiä hetkiä ennen ydinpommin laukaisua, ja ne hetket koostuvat tiedemiesten omantunnon kamppailusta, strategian pohdinnasta, pienistä onnen hetkistä, mystiikkaankin taipuvista monologeista.

Ydinpommin keksijää, atomifyysikko Oppenheimeria esittävän baritoni Lee Poolisin John Donnen runoon perustuva ”Batter my heart, three-personed God” huipensi ensimmäisen näytöksen. Romanttis-minimalistinen laulu kuvaili omantunnon kamppailua, jota tuhoavan idean isä ja moni muu oopperan henkilö kävi teoksessa. Lyyrisen sopraanon Jessica Riveran esittämän Kitty Oppenheimerin herkkä ”Am I the light” käynnisti yhtä koskettavasti toisen näytöksen. Oppenheimer vastasi yhtä lyyrisesti Baudelairen tekstillä.

Peter Sellarsin leikkaa ja liimaa –tekniikalla koostettu libretto sisältää lisäksi lainauksia Yhdysvaltain hallituksen asiakirjoista, tiedemiesten ja viranomaisten välisestä kirjeenvaihdosta, pätkiä Bhagavad Gitasta, Oppenheimerin aikalaisen, runoilija ja feministi Myriel Rykeyserin tummia, kryptisiäkin runoja ja Tewa-intiaanien lauluja.

Doctor Atomicissa hyödynnetään tehokkaasti tehokkaiden siirtymien dramaturgiaa: ydinfyysikoiden ydinpommin psykologisia, sosiaalisia ja poliittisia vaikutuksia setvivästä loogis-rationaalisesta keskustelusta siirrytään hyvin lyyrisiin, mystisiin, metafyysisiin suvantokohtiin. Jälkimmäinen sävy liitettiin erityisesti viinalasin kanssa epätoivon ja toivon välillä empivään, etsivään Kitty Oppenheimeriin. Suunta on siis reduktiosta deduktioon, järjestelmästä yksilöön, ja tätä ohjaajat hyödynsivät erinomaisesti.

Ohjaaja Immo Karamanin ja Fabian Poscan rohkea dramaturgia rikkoi muutenkin perinteisiä Doctor Atomicin näyttämöllepanoja tuomalla suvantokohtiin niiden alitajuisuutta korostavia elementtejä: rannalla makailevia tyttöjä meteorologien säänennustukseen ennen h-hetkeä, lopun yllättävässä kohdassa tulevan tanssiaiskohtauksen. Jouset ja torvisoittimet loivat yksinään usein vahvan, kiinteästi soivan tekstuurin, jossa harmonisista tunnelmista siirryttiin dramaattisempiin. Lyömäsoittimet enteilivät erityisen dramaattisia kohtia. Kansallisoopperassa nähdystä versiosta oli mielestäni vähennetty musiikin minimalistisuutta, mutta se ei lainkaan haitannut.

Rita Dahl

julkaistu Kulttuurivihkot 1/2012:ssa

Friday, February 24, 2012

Vasemmistoliiton ehdokkaana Vantaalla kunnallisvaaleissa 2012

Rita Dahl on kirjailija-toimittaja, joka on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri (pääaineet yleinen valtio-oppi ja kirjallisuustiede). Hänellä on vankka kansalaisjärjestötausta, ollut muun muassa Naistoimittajat ry:n, Kiila ry:n hallituksissa ja sananvapausjärjestö Suomen PENin varapuheenjohtaja 2005-2009 sekä naiskirjailijakomitean vetäjä. Viestinnän ammattilainen, joka on kirjoittanut satoja juttuja laajalevikkisistä kauppojen asiakaslehdistä Ytimen, Kulttuurivihkojen, Hiidenkiven ja Kirjailijan kaltaisiin erikoislehtiin.

Kansainvälinen toimija, jolla on verkostoja ympäri maailmaa ja laaja kielitaito (mm. romaaniset kielet). Dahl on opiskellut portugalin kieltä ja kulttuuria Lissabonin yliopistossa vuosina 2001-2002. Hän on nähnyt ja kokenut maailmaa ja todellisuuksia Suomen rajojen ulkopuolellakin ja tämä kokemus auttaa asioiden suhteuttamisessa. Dahl on kirjoittanut Portugali-, Brasilia-, Etelä-Meksiko-aiheiset kirjat. Kansainvälisestä kokemuksesta ei voi olla haittaa kotimaan politiikassakaan.

Vapaan toimittajan työt ovat opettaneet ymmärtämään yrittäjän todellisuutta. Tällä hetkellä Dahl keskittyy kirjojen kirjoittamiseen (fakta ja fiktio) sekä lähinnä portugalinkielisen ja amerikkalaisen runouden kääntämiseen.

Ihmisoikeudet, sananvapaus, erilaiset vähemmistöt ja oikeudenmukaisuus ovat olleet erityisen tärkeitä teemoja, joiden puolesta Dahl on työskennellyt tai joita hän on nostanut esiin jutuissaan. Näitä hän haluaa edistää myös poliittisessa työssään. Vantaalla Dahl on asunut suurimman osan 40-vuotisesta elämästään noin viittä Helsingissä vietettyä opiskelijavuotta lukuunottamatta. Elämä on vienyt Dahlia Friherrssin hiekkalaatikolta Mikkolanpuistoon peruskoulun ensimmäiselle luokalle, Itä-Hakkilan omakotialueelle ja Hakunilan ostoskeskuksen viereen. Vantaan monet eri osat ovat siis tulleet kantapään kautta tutuiksi.

Dahlilla on työkokemusta laajasti myös kriitikon, päätoimittajan, tehdastyöläisen, kassa-apulaisen, puhelinhaastattelijan, viestintätoimiston, Ulkoministeriön kulttuuriosaston töistä ja erilaisten projektien koordinoinnista. PENissä Dahl aloitti työn keskiaasialaisten naiskirjailijoiden hyväksi, joka poiki yhden kansainvälisen kokouksen ja kaksi antologiaa. Keväällä 2012 ilmestyy suomalais-afrikkalainen kirjallisuusantologia (Palladium-kirjat), johon liittyvän kirjeenvaihdon hän koordinoi.

Dahl on osallistuva ja aktiivinen toimija, joka ottaa kantaa sydäntään lähellä - ja vähän kauempanakin - oleviin asioihin. Yhteiskunnalliset asiat alkoivat kiinnostaa jo lukiossa, jolloin Dahl sijoittui naisten maanpuolustusta käsittelevällä kirjoituksellaan kolmanneksi Kadettikunnan valtakunnallisessa kirjoituskilpailussa. Hänen yhteiskunnallisteemaisia tai kansainvälistä politiikkaa sivuavia kirjoituksiaan on julkaistu Ulkopolitiikka-, Ydin- ja Kansan Uutiset-lehdissä.

Nyt Dahl on ehdolla Vantaan valtuustoon Vasemmistoliiton ehdokkaana - pioneereistä valtuuston lehtereille!

Tunnuslauseena Sanat teoiksi!

Politiikkaa vaivaa luottamuspula, jonka näkee viimeisten vaalien tuloksista. Nyt tarjolla on vaihtoehtoja - äänestä rehti ihminen Vantaan valtuustoon! Ihminen, joka ei vain puhu, vaan välittää oikeasti. Poliittista kulttuuria on uudistettava vaikka kuinka hitaasti avoimemmaksi ja läpinäkyvämmäksi ja vastaamaan todellista demokratiaa. Demokratia ei saa olla pelkkiä virkamiesten toteutumattomia korupuheita paperilla. Sanojen on vastattava tekoja!

Tervetuloa tukiryhmään: ritdahl@gmail.com

Kärkiteemoja ovat:

1) Sosiaalinen oikeudenmukaisuus: keskustelua herättäneen kuntauudistuksen jälkeen kaikille taatut, demokraattiset, edulliset ja kattavat julkisen sektorin palvelut uusliberalistisen ulkoistamisbuumin aikanakin. Erityisesti täytyy pitää huolta kaikkein haavoittuvimmista kansalaisryhmistä lapsista ja nuorista vanhuksiin, päihdeongelmaisiin ja muulla tavalla syrjäytettyihin.

2) Monipuolinen ja kattava kulttuuri matalasta korkeaan

3) Todellisen monikulttuurisuuden ja kanta- ja uussuomalaisten välisten kohtaamisten vahvistaminen & kaikenlaisen segregaation eli eristämisen vastustaminen

Erityisen tärkeää on edullisesta ja kaikille mahdollisesta terveydenhuollosta sekä lasten ja nuorten ennaltaehkäisevistä, mutta järkevästi suunnitelluista psykiatrian palveluista huolehtiminen. Lasten ja nuorten terveyteen panostaminen on parasta mahdollista yhteiskuntapolitiikkaa ja hyvinvointivaltion tulevaisuuden varmistamista. Jokainen koulu- ja urapolkunsa loppuun pääsevä nuori on tulevaisuuden veronmaksaja ja ”yhteiskuntakelpoinen” kansalainen, joka hyödyttää viime kädessä koko yhteiskuntaa sijoittumalla elättäjäpuolelle, ei elätettäväksi. Samalla ehkäistään syrjäytymistä tai syrjäyttämistä.

Itä-Vantaalla Hakunilan suuraluetta kehitetään niin, että suurin osa palveluista siirtyy rakenteilla olevaan Porttipuiston uuteen ostoskeskukseen. Jo suunnitteluvaiheessa on huomioitava kaikkein heikoimmat kansalaisryhmät luomalla heille luontevia oleskelupaikkoja uudessa tilassa. Päihdeongelmaiset, vanhukset ja muut haavoittuvimmat kansalaisryhmät pitää luonnollisesti huomioida päätöksenteossa muutenkin.

Aluetoimikuntien tehtävä on vahvistaa lähidemokratiaa, mutta niiden toiminta nykymuodossaan on ongelmallista. Rahanjakoperusteita olisi saatava uudistettua niin, että perusteet ovat ainoastaan sisällölliset ja hyödyttävät mahdollisimman monia hyvään projektiin tukea hakevia alueen toimijoita.

Monipuolinen kulttuuri matalasta korkeaan tarkoittaa sananmukaisesti kaikenlaista kulttuuria teatterista monenlaiseen musiikkiin ja kirjallisuuteen. Kulttuurimenojen osuus Vantaan budjetista on nykyisellään naurettavan pieni; osuutta pitäisi nostaa.

Hallinnon termiksi vakiintunut monikulttuurisuus edellyttäisi toteutuakseen tehokkaampia kunnallisia (tuki)toimia. Ei ole riittävästi – vaikka on toki hyvä alku - että Vantaa kohottaa imagoaan kosmeettisesti valitsemalla Vuoden monikulttuurisuusteon. Monikulttuurisuutta pitäisi tukea entistä aktiivisemmin, mutta todellisin yhteisöjen välisiä kohtaamisia edistävin toimin, ei pelkillä avustuksilla kansainvälisille yhdistyksille ja eristämällä maahanmuuttajat asumaan omiin ”gettoihinsa”.

Sosiaalista segregaatiota tukevat politiikat eivät edistä ”kanta”- ja uussuomalaisten (oikeastaan koko termistö vaatisi uudistamista) todellisia kohtaamisia. Asunto- ja muiden poliitikkojen tulisi tähdätä eri yhteisöjen välisiin kohtaamisiin, ei ulossulkemiseen ja eristämiseen.

Pelkästään Hakunilan alueella asuu noin 19 prosenttia maahanmuuttajia, joiden vanhempien sukupolvien edustajat tulevat luultavasti elämään suuren osan elämästään täysin ”kantasuomalaisesta” todellisuudesta vieraantuneina. Toisen ja kolmannen sukupolven maahanmuuttajalapset osaavat jo kieltä ja ymmärtävät kulttuuriakin, mutta vanhempien suhde suomalaiseen yhteiskuntaan jää etääksi.

Friday, February 17, 2012

Erinomaista taidelaulua ja halpaa kitschiä

Händelin tunnetuimpiin oopperoihin kuuluva Julius Caesar on tähditetty huippulaulajilla. Kannattaa mennä katsomaan hitin toisensa perään sisältävän oopperan uusi versio heidän, ei näyttämöllepanon takia.

Loistavasta solistikaartista nousi ylitse muiden ilmiömäinen, kontratenoriksi reinkarnoitunut miespuolinen Bartoli (Franco Fagioli), mutta sydämeni veivät myös Kleopatran (Christina Raphaëlle Haldane) "Piangeró" ja monet muut keskeiset aariat, nykyhetken ja tulevaisuuden Wagner-sopraano, ala- ja ylärekisterissä upean tummasointinen Sextus (Niina Keitel) sekä hänen äitinsä, Pompeiuksen leski, kypsä, täyteläinen mezzosopraano Cornelia (Katariina Heikkilä).

Runsas, virtuoosimainen barokkiooppera aikakauden tyylin erinomaisesti hallitsevien laulajien esittämänä olisi pelkästään riittänyt huippukokemukseen, mutta liekö oopperalla kovastikin ylimääräistä rahaa tuhlattavana, kun näyttämö oli tukittu täyteen ärsykkeitä: projektioita, mauttomia värejä, huonoa kitschiä (muun muassa Kleopatran strategisissa kohdissa vilkkuvat "jouluvalot"). Ymmärrän, että korkeaa ja matalaa naittamalla yritetään houkutella paikalle muutakin kuin taidelaulun "ydinyleisöä", mutta kitschinkin voi toteuttaa hyvällä maulla. Halpaa alastomuutta on myös nykyään lähes joka oopperassa: kai sillä kalastetaan yleisöjä. Uskon, että kriittinen massa pystyisi luottamaan pelkästään erinomaiseen lauluun!

Julius Caesarissa on valtava määrä henkilöhahmoja ja monipolvinen juoni, joka silti yksinkertaisuudessaan koostuu vallan- ja rakkaudentavoittelusta. Erityisesti Caesarin ja juonikkaan Kleopatran välille kehittyvä säpinä on oopperan keskiössä.

Barokkioopperaa lauloivat alun perin pelkästään miehet; tässä versiossa roolit oli miehitetty ristiinpukeutuvilla naisilla ja miehillä, friikkisirkuksella, jonka haasteena oli hyppiä jatkuvasti rooliasusta toiseen. Esimerkiksi Caesar nähtiin monia aikakausia ja ajatuksia edustavissa asuissa pukumiehestä rokokoohoviasuun ja nykyaikaiseen sotapäällikköön. Pasifistinen viesti kävi hyvin selväksi kautta linjan vilahtelevina sotilashahmoina.

Näyttämöllepanon epäonnisuudesta huolimatta olen ikionnellinen, että satuin juuri tähän esitykseen. Yleisö taputti täydestä ansiosta lähes jokaiselle aarialle alusta loppuun. Todellinen "huippukokemus"! Erityisesti Fagiolista kuullaan. Janet Baker kalpenee Fagiolin rinnalla.

Lännen tytön vuolas intohimo

Puccini on kutsunut La Fanciulla del Westiä (Lännen tyttö) parhaimmaksi oopperakseen, ja viimeistään toisessa näytöksessä sen oivalsi. Kapellimestari Alberto Hold-Garridon johdolla upean tiiviinä soinut orkesteri loi Minnielle (Irene Cerboncini) runsaan, vuolaan ja intohimoa kuvaavan tekstuurin. Koko näytös, Minnien, täyteläisen baritonin Jack Ranon (Dwayne Croft) ja Ramerrezin / Dick Johnsonin (Mika Pohjonen) kohtaaminen oli laulun juhlaa. Kaikkien äänet soivat vapautuneina, runsaina, täyteläisinä ja muuttuvia tunteita ilmaisevina: juuri sellaisina kuin näiden Puccini-oopperassa pitää soida. Kohtaus loppui myös lavastuksellisesti kuin uni rakastavaisten saadessa toisensa.

Lännen tyttö osoittaa erityisen hyvin, että Puccinin sävelkieli on affektien kieltä: oopperan tehtävä on luonnehtia henkilöä, hänen luonnetaan, ajatuksiaan ja muuttuvia tunteitaan. Kontrastina intohimontäyteiseen sävelkieleen oli kautta linjan teoksessa esiintyvä kullankaivajayhteisö. Viimeisessä näytöksessä miesten kullankaivajayhteisöä kuvaillaan sotaisilla torvi- ja lyömäsoittimilla.

Minnie on poikkeuksellisen monitahoinen naishahmo Puccinin tuotannossa: alun viattomasta tytöstä hän muuttuu miehiä suvereenisti kontrolloivaksi dominoijaksi säilyttäen silti pehmeät piirteensä. Ohjaaja Vilppu Kiljunen luotti vanhanaikaisuuteen, melodramaattisiin eleisiin ja lännenelokuvien estetiikkaan puvustuksessa.

Kulttuurivihkot

Georg Friedrich Händel: Julius Caesar. Ohjannut Ville Saukkonen. Suomen Kansallisoopperassa 29.2. saakka.

Giacomo Puccini: Lännen tyttö. Ohjannut Vilppu Kiljunen. Suomen Kansallisooopperassa 1.3. saakka.

Saturday, February 11, 2012

YLE:n Kultakuume & Brasilia

YLE:n Kultakuumeessa Heidi Rautionmaan juttu Brasilia-kirjasta. Kirjassa käsitellään siis paikallisen arjen lisäksi nimenomaan suurempia kysymyksiä, kuten sosiaalista oikeudenmukaisuutta.

Wednesday, February 08, 2012

Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Referaatti tuotteliaasta matkakirjailijasta

Aamu Nyström
I.K. Inha – valokuvaaja, kirjailija, kulttuurin löytöretkeilijä
Minerva kustannus 2011
270 ss.


Tuomo-Juhani Vuorenmaan Inha-teos saa rinnalleen toisen, Inhan sukulaisen kirjoittaman teoksen. Inha oli kirjoittajan isoisän veli. Sukulaisyhteys näkyy vahvana Inhan ihannointina. Nyström selvittää Inhan henkilöhistoriaa vanhemmista lähtien. Kirjoittaja harrastaa liikaa vanhakantaisista historiankirjoista tai viihteestä tuttua henkilöiden ominaisluonteen tyypittelyä: ”Clara oli herkkäsydäminen, lempeä perheenäiti.”

Nyström dokumentoi kirjassa Inhan varhaiskesiä Valkeajärvellä kartoittaen myös hänen lukutottumuksiaan ja ensiaskeleitaan kirjoittamisen parissa. Robinson Crusoe ja Jules Vernen seikkailukirjojen arvellaan kuuluneen Valkeajärven lasten majaleikkeihin. Inhan ensimmäinen kirjallinen luomus, Lähetyssaarnaaja, kertomus lähetyssaarnaajan ja tahitilaisneidon onnettomasta rakkaudesta julkaistiin 1885 yhdessä Henna Favorinin matkakertomuksen Matkakirjeitä kanssa. Chateaubriandin Atala teki myös vaikutukseen nuoreen Konrad Into Nyströmiin, joka muutti nimensä 22-vuotiaana I. K. Inhaksi.

Myös muutamat Inhan sisaruksista kunnostautuivat sivistystyössä; Usko Nyström esimerkiksi Alvar Aallon opettajana. Muiden merkittävyyttä muistellessa selviää tyylirikko: Aamu Nyström muistelee minämuodossa Solmu-isosetäänsä, kun kaikkialla muualla on joko objektiivinen selostava sävy tai viihdekirjoista tuttu psykologisointi. Kirjoittajan isoisän meriittien listaaminen tuntuu hieman liialliselta I. K. Inhasta kertovassa kirjassa.

Yliopistoon estetiikka, suomen kieltä ja historiaa opiskelemaan päässyt Inha toteutti pyöräretken Saksaan kamera mukanaan. Matkalla syntyi monipuolisesti taloudesta folkloristiikkaan ulottuva, proosamaisesti maalaileva Saksanmaa-kirja, jonka upeita valokuvia löytyy Nyströmin kirjastakin. Kyse oli myös perehtymisestä kulttuurihistoriaan ja –maisemaan Baijerista Sveitsiin. Inha on helposti haltioituva romanttinen matkailija, joka ihastelee esimerkiksi Ludwig II:n Hohenschwangaun jylhiä muotoja.

Inha oli myös varhaisia polkupyörän polkijoita. Moottoripyöränkin hän hankki. Sosiaalisena ihmisenä hän seurusteli Pekka Haloseen ja Jean Sibeliukseen. Joskus hän turvautui rahahuolissaan Haloseen. Myös Inhan romanttiset ihastumiset tulevat käsitellyiksi. Inhan ”hyvä veli”-piiriin kuuluva Antti Jalava oli SKS:n johtohenkilöitä. Ensimmäiseen Vienan-matkaansa hän saa apurahan SKS:ltä. Vaatimattomasta elämäntavasta huolimatta hän ehtii nautiskellakin.

Monipuolinen I.K. siirtyi journalismista tietokirjojen tekijäksi 1906. Ensimmäiset valokuvausmatkansa hän teki jo 1892 esimerkiksi Vienan Karjalaan. Kalevan laulumailta –kirjassa pääsevät ääneen laulumaiden ihmiset. Kirja tallentaa arvokkaasti kansan tapoja valokuvin. Alkuperäinen tarkoitus tallentaa Lönnrotin jalanjäljillä runoja muuttui. Suomen maisemia –kirja sisältää Inhan kaikki matkat elämyksellisen luontokuvauksen ja valokuvien avulla. Nämä kaksi kirjaa vaikuttavatkin Inhan suurimmilta saavutuksilta.

1897 Uusi Suometar lähetti hänet ensimmäisenä suomalaisena kirjeenvaihtajana Ateenaan. Matkalla syntyi Hellas ja helleenit –matkakirja. WSOY tilasi kirjailijaltaan myös Helsinki-oppaan, jonka maisemia ja kivitaloja Inha tallensi kamerallaan. Tuottelias kirjailija julkaisi omia kirjojaan, toimitti ja suomensi parhaimmillaan viiden kirjan vuosivauhtia koko elämänsä ajan. Harva tietänee, että myös L.M. Montgomeryn Runotyttö-kirjat ovat Inhan suomentamia.

Nyström nyhtää välillä melkein tikusta asiaa käydessään läpi Inhan kuittikirjanpitoa ja erikoisuuksia. Hän listaa Inhan tekemisiä suurella innolla, mutta tämä on rakenteen kannalta välillä tuhoisaa: se on aivan liian sirpaleinen. Kokonaisuus olisi pitänyt analysoida vielä kertaalleen läpi. Nyt kappaleet voivat olla hyvin lyhyitä, eikä syy-seuraussuhdetta seuraavaan ole välttämättä. Kirja hyppii kronologisesti ja kerran mainittuun palataan vasta myöhemmin.

Nyströmin tapa käsitellä kirjat lainaamalla pitkiä kuvauksia ei ole paras mahdollinen. Lainaukset kertovat kuitenkin yleisemminkin aikakauden tietokirjailijoiden tyylistä: tutkitun tiedon sijasta se perustui usein vahvoihin (romanttisiin) ennakkokäsityksiin ja jyrkkiin kärjistyksiin. Neutraali tiedonintressi ei kukoistanut 1900-luvun alun matka- ja tietokirjoissa: pelkästään yksipuolinen, turhan kritiikitön haltioituminen.

Inhan historiaa ”autenttisesti” tallentavat perhealbumista kaivetut valokuvat ja maisemakuvat ovat kirjan elämyksekkäintä antia. Ne eivät ole koreile tekniikalla, vaan tallentavat menneen ajan kansanperinnettä ja perinnetapoja aidon nostalgisesti.

Rita Dahl

julkaistu Hiidenkivi 1/2012:ssa

Thursday, February 02, 2012

Kirjailija tunkiolla

Me naiset edustamme joillekin mieskirjailijoille – tai sanokaamme miehille - suurta kävelevää sukupuolielintä, johon arvon herrat typistävät mielestään kaikki sukupuolellemme ja kirjailijuudellemme tärkeät ominaisuudet. Kun kukkokirjailijat mahtailevat tunkiolla vodkan tai Siperian aavan taigan ajatuksesta juopuneina, naiskirjailijat laajentavat suhdeverkkojaan monin eri tavoin, tahtoen tai tahtomattaan. Tuloksena ei synny mahdollisesti lapsia, kuten mieskirjailijoiden puuhastelusta, vaan maiden ja mantereiden rajat ylittäviä kirjallisia retkiseurueita, lukutilaisuuksia ja tekstejä. Naiskirjailijat ovat pelkällä olemassaolollaan uhka mieskirjailijoiden järjestelmälle. Uhkan torjuminen käy kätevimmin palauttamalla naiseus pelkkiin ulkoisiin sukupuoliominaisuuksiin ja unohtamalla kokonaan kaikki muu. Hänhän on vain nainen.

Minun täytyy oikein koskettaa päälakeani varmistaakseni, ettei sinne ole kasvanut jotakin muuta kuin piti. Ei, kaikki on kunnossa, minulla on kova ja suuri kallo. Sieltä tulee veitsenteräviä ajatuksia, jotka sinkoutuvat kohti edellä mainittuja henkilöitä. Katson varmuudeksi ympärillä olevia mieskirjailijoita: ei, ei mitään sielläkään päin, tämä päivä on pelastettu.

Jos jotakin olen kirjallisuusmatkoillani ennen kaikkea huomannut, niin pahimpien mieskirjailijoiden asenteen. Törkeyden asteet vaihtelevat: mitä korkeammassa valta-asemassa mies(kirjailija) on, sitä niljakkaammat ovat lähestymisen tavat. Onneksi poikkeusyksilöt edustavat vain pientä vähemmistöä, mutta sekin pitäisi eliminoida – vaikka tuon vähemmistön omilla aseilla, äärimmäisen provokatiivisella ja törkeällä käytöksellä: maiskuttelemalla rattoisasti, heiluttelemalla kieltä railakkaasti suupielestä toiseen, näyttämällä käsimerkkejä. Keinoja riittää naisillakin, kun laittavat riittämään!

Huokaisu. Ainakaan minulta se ei suju helposti. Hyvät tavat kuuluvat oletusarvoisesti olemukseeni, vaikka osaan olla joskus anarkistinen sanoissani. Mutta saada sama anarkismi arjen tekoihin, heilauttaa koko järjestelmä päälaelleen, se on vaikeaa ja edellyttää vuosien kuiva- ja mentaalista harjoittelua. Vaikeinta on luopua täysin toisen kunnioituksesta ja ryhtyä ”sikatörkeäksi” – olkoon vaikka se muistamani iäkäs amerikkalainen, valtahierarkian huipulla oleva mieskirjailija ja kirjallisuuden professori, joka rillutteli häikäilemättömästi vaimonsa vieressä.