Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Tuesday, January 31, 2012

Minttutoffeen onni - The Pleasures of Peppermint

Vuoden 2012 helmi-maaliskuussa ilmestyy Palladium-kirjojen julkaisemana Minttutoffeen onni - The pleasures of peppermint -antologia, joka on kaksikielinen suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden kirjeenvaihdon pohjalta toimitettu teos. Olen koordinoinut projektin, toimittanut teoksen ja kääntänyt sieltä useita artikkeleita. Lola Rogers toimi luotettavana kääntäjämme suomesta englantiin. Kirjeenvaihdon tuloksia julkaistiin myös täällä. Projektin suojelijana toimi Taiteilijoiden rauhanyhdistys PAND r.y. Helsingin julkistamistilaisuus pidetään perjantaina 30.3. klo 18 PAND r.y:n tiloissa osoitteessa Viides linja 2 E.

Nyt etsitään antologialle kivaa ja tietenkin ilmaista julkaisupaikkaa Tampereella lauantaille 31.3. Paikalle tulee minun lisäkseni gambialainen Seedy Bojang ja toivottavasti myös joitakin suomalaiskirjailijoita. Onko vinkkejä paikasta tai halukkuutta järjestää tilaisuus?

A bi-lingual anthology The Pleasures of Peppermint - Minttutoffeen onni (Palladium-kirjat) will be published on 31st of March at the office of peace NGO of artists, PAND, on Viides linja 2 E in Helsinki. I will be there as a coordinator & editor of the anthology, and also Gambian author Seedy Bojang, possibly few Finnish authors who participated in the project. Lola Rogers was our reliable translator from Finnish into English. I am now looking for a place for a launch in Tampere on 31st of March. Who knows a nice place free of charge and/or is willing to organise this event? I will be there as an editor and coordinator of the anthology, also Seedy Bojang and possibly some Finnish writers.

Sunday, January 29, 2012

Wüstes Land

Wüstes Land

Wüstes Land, füllt sich immer wieder mit hoffnungsvollen
Wanderern, aus Erdteilen, Ländern, über deren breite Rücken
die Jäger schreiten, Afrika, Europa, Asien, Amerika, sie
ziehen durch mit großen Stiefeln wie durch die Geschichte,
den Krieg, den Frieden, den Konflikt und durch den Wald
- vor allem den Wald – der aufgeplatzten Erdkruste,
um in die Stadt jene Fackel zu tragen, die dort
einst brannte, die aber jemand irrtümlich
löschte, wobei die Lichter in allen Fenstern
der Stadt ausgingen, denn wenn man auch nur ein
Flämmchen mit Gewalt ausbläst, ist das
ein unverzeihliches Verbrechen, dem niemand
zustimmen sollte, sondern widerstehen, mit aller Macht,
so wie ein Vogel dem Jäger ins Handwerk pfuscht.
Die Gesetze der Natur sind einfach: Nur dem
wird der Weg gezeigt, der den Weg auch finden
will, und niemand zwingt dazu, den Weg zu finden:
Wie auskommen? Den Schritt verkürzen, langsamer
gehen, am Wegrand pflücken, was an Schönem dort
zu pflücken ist und den anderen ein paar Beeren übrig lassen?
Wäre das ein Anfang für die langsame Integration der Kontinente,
den Verlust der Nationalitäten, für ein Boot, das
oval im Alltag treibt und gegen einen Felsen prallt wie
gegen ein Land, nach dem es unbewusst gesucht hat, immer
unbewusst, weil Länder keine Grenzen haben, Kontinente
keine vorab festgelegten Strecken und Vögel nicht nur
eine richtige Zugroute: Drum sollte auch der Mensch an
die Tragkraft seiner Flügel glauben und den Schritt verkürzen.
Geschwindigkeit ist etwas, woran man sich gewöhnt,
das Auto muss die Zweihundert erreichen und die Spirale
dreht sich weiter, die Erdteile werden härter
und die Flaschen fliegen in höherem Bogen und schneller
in den Graben, und der Ort spielt keine Rolle mehr, denn
so geschieht es auf den Straßen von Lekki und Helsinki, die Natur
hat keinen Preis, auch keine Kilometerbeschränkungen, sie sind
vergebens auf den Schildern vermerkt, und die Räder des
Motorrads hämmern das Tempo in den grauen Morgen, der
Benzin in alle Wunden träufelt, worauf sie weiter eitern
und das kranke Gewebe wuchert und sich auf den Straßen ausbreitet,
wie Blaualgen in der Ostsee, und das Geschwür wird auch noch
kommen, die Nekrose, die toten Gesichter, der chinesische
Wanderarbeiter mit den schwierigen Arbeitsbedingungen, flüchtige
westliche Autos, ein kleiner Wink, abgefallene Vogelflügel
in der Luft, aus der die Insekten eins nach dem anderen langsam
zu Boden schweben, in einer Stille, wie nach einem Aufprall
oder einer langen, beendeten Reise

(Aus dem Band Elämää Lagoksessa – Leben in Lagos -, ntamo 2008)
veröffentlicht im oda, Ort der Augen 4/2011

Thursday, January 26, 2012

Savukeitaan Etela-Meksiko

Savukeitaan Etela-Meksiko


Savukeitaan Etela-Meksikossa kohdataan Meksikon itsenaisyystaistelujen maaperana toiminut Guerrero ja moderni kansalaisaktivismi, etnisesti ja kielellisesti rikas Oaxaca, uudenaikaisten lattea siemailevien zapatistien ja ikiaikaisten maya-raunioiden Chiapas seka hipaistaan kevyesti olmeekkien patsaspuistoa ja Tabascoa.

Kirjailija Rita Dahl julkaisee faktaa ja fiktiota ja kaantaa runoutta Latinalaisesta Amerikasta Afrikkaan ja Eurooppaan. Pessoa-tuntija ei tyydy matkustamaan vain nojatuolissa, vaan liikkuu maailman syrjakylilla ja metropoleissa. Dahl julkaisee 2012 ensimmaisen lyhytproosakirjansa tyonimelta Persereikakadut (kustantaja Ivan Rotta). Dahl on julkaissut viisi runokokoelmaa, viisi tietokirjaa, yhden kaannoksen ja toimittanut kaksi antologiaa. Han on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri.

Tuesday, January 10, 2012

Aiheena antiikki ja Afrodite

Aiheena antiikki ja Afrodite

Mary Plant, 62, elää lähes kirjaimellisesti raunioiden keskellä. Hän ei aina tiennyt tulevansa varttuneessa iässä kuvataiteilijaksi. Famagustassa syntynyt muistaa vieläkin hyvin Turkin miehityksen.

“Olin ostanut juuri talon Famagustassa ja minulla oli maata Kyreniassa. Rakastin arkeologiaa ja elämää paikassa, missä menneisyys ja nykyisyys sekoittuvat keskenään. Rakastan raunioita. Siksi maalaan näitä asioita. Lähden alusta, luen kreikkalaista runoutta antiikin ajasta lähtien. Konstantis Kavafis on eräs suosikeistani. Osasin ulkoa kaikki hänen runonsa. Hän puhuu kauniista miehistä, minäkin pidän heistä.”

Mary kasvoi poliittisesti herkässä ilmapiirissä, jossa piti jo varhain valita kenen puolella ja joukoissa seisoi. Maryn tilanne oli muita vaikeampi, koska hänen isänsä oli britti ja äiti kreikankyproslainen. Silti Mary ei koskaan liittynyt puolueeseen, eli ainoana poliittisena vaihtoehtona toimineeseen kommunistiseen puolue AKELiin. Britit perustivat parlamentin kosmeettisena eleenä, osoittaakseen kuinka demokraattisia olivat.

Vuodet 1955-1959 olivat kiihkeää aikaa Kyproksella: Grivasin johtama EOKA tähtäsi enosikseen Kreikan kanssa ja tuon ajan aktivistit taistelivat vapauden puolesta brittihallintoa vastaan. Britit hyödynsivät tehokkaasti propaganda, retoriikkaa ja viholliskuvia sekä retoriikassaan että konkreettisissa teoissaan.

“Britit käyttivät turkkilaisia kiduttamisessa. Eräs kidutustavoista oli kuumien kananmunien laittaminen sukupuolielimiin ja kainaloihin. Tuonaikainen poikaystäväni näki brittien pommittavan ja ottavan silminnäkijöitä vangiksi. Poikaystäväni vangittiin myös. Tästä tapahtumasta hänelle jäivät muistoksi tupakanjäljet kyynärvarsiin.

Humanistinen idealisti

Maryn isoisä oli tunnettu asianajaja, poliitikko ja humanisti. Hän oli myös eräs ensimmäisistä parlamenttiedustajista, jota kutsuttiin yleisesti “nasty lawyeriksi” Hän tapaili välillä Kyproksen itsehallintoa kannattanutta arkkipiispa Makariosta, jota useimmat kreikankyproslaiset pitävät kansallisena sankarina edelleen.

“Amerikkalaiset kutsuivat Makariosta Välimeren Castroksi. Muistan puheen, jossa hän sanoi: Menisin jopa Venäjälle hakemaan apua. Matkoillani olen havainnut, että Kypros tunnetaan maailmalla ennen muuta juuri Makarioksen hankkimasta itsenäisyydestä, ei Kyproksesta.”

Mary uskoo, että isoisä olisi tehnyt suuren omaisuuden, ellei hän olisi avustanut kyläläisiä ilman palkkiota. Apua saaneet toivat vähästä omaisuudestaan palkkioksi eläimen tai tiun munia.

Poliittinen aktivismi kulki sukupolvelta toiselle. 1931 tapahtui minivallankumous, jonka aikana pormestarin talo poltettiin.

“Isä oli mukana Famagustan kansannousussa, vaikka hän oli idealisti, joka ei voinut edes nähdä verta.

Monen kansakunnan alistuksesta kärsinyt Kypros etsii edelleen identiteettiään, Puutteesta aikoinaan kärsineet kyproslaiset ovat omaksuneet kulutuskulttuurin äärimmäisessä muodossaan. Jo opiskelijoilla on oltava oma auto – jos et osta tai pysty ostamaan, et aina täytä normatiivisen kulutuskansalaisen ihannetta. Vain taiteilijoille sallitaan erivapaudet ja vaihtoehtoiset elämäntavat. Mutta laittomia siirtotyöläisiä lukuunottamatta kenelläkään ei tunnu olevan ongelmia ehtojen täyttämisessä.

“Minä rakastan vapautta ja sosiaalista elämää: siksi minulla pitää olla koti Nikosiassa. Joskus olen yläluokan, toisinaan tavallisten kyläläisten seurassa”, kertoo Mary, joka muutti vasta pari vuotta sitten Lontoon hälystä kyproslaiseen kyläidylliin.

Mary asettui ensin toisen aviomiehensä kanssa hankkimaan loma-asuntoon Koukliassa, lähellä Pafosta ennen kuin löysi nykyisen asuntonsa Nikosiassa.

Kurjuuden kuvia näkee vain Kyproksen pohjoisosassa ja harvojen työläisten keskuudessa. On vaikea uskoa, että kaikki olisivat tehneet omaisuutensa pelkällä yritteliäisyydellä. Toisaalta virallisesti tunnustetun Kyproksen puolella vallitsee eräänlainen öky- tai riistokapitalismi: minkäänlaista hintakontrollia ei ole. Halvimpien “ravintoloiden” menujen hinnat alkavat muutamasta eurosta ja nousevat kohti taivaita, Mitään kattoa ei tunnu olevan.

Afroditeen kuvaaja

33-vuotiaaksi asti Maryllekaan ei ollut ehtinyt kehittymään omaa identiteettiä. Hän oli huolehtinut konservatiivisen liikemiehen aviovaimona cocktailtilaisuuksien ja kutsujen järjestämisestä, aamu- ja iltapäiväteen tarjoilusta,
Avioeron jälkeen heräsi halu toteuttaa omaa itseään. Mary lähti opiskelemaan kuvataidetta Chelsea School of Artiin. Myöhään heränneenä opiskelijana oppiarvot olivat hänelle tärkeitä.

“Olin onnellinen ja halusin viettää koko elämäni yliopistossa. Siellä kohtasin myös toisen aviomieheni, joka oli vieraileva tutor. Olin lukenut teini-ikäisenä venäläistä kirjallisuutta teini-ikäisenä, venäläinen aviomies oli romanttisen unelman täyttymys. Opetin venäläis-englantilaisen mieheni rakastamaan venäläistä puoltaan. Hän puolestaan oli hyvä taiteilija ja sivistynyt mies, jonka avulla kehityin taiteilijana.”

1980-luvun alun Englannissa nuoret taiteilijanalut maalasivat punkkareita ja mustiin pukeutuneita hahmoja, Mary mietti kuumeisesti omaa aihettaan: se oli tietenkin maaseutu. Mytologiasta tuli Marylle luontainen aihepiiri. Hän lopetti opintonsa ja mietti jatkotutkinnon aihetta päätyen Afroditeen, vaikka rakkauden ja sodan jumalattarena pidettyä hahmoa koskevaa kirjallisuutta ei löytynyt juurikaan. Mutkien kautta hän vaihtoi toiseen yliopistoon, josta löysi ohjaajan työlleen.

Afrodite on kuvattu varhaisimmissa representaatioissaan tavallista kookkaampana kartiomaisena, joka oli usein kivestä tai muusta mineraalista tehty. Mary hyödyntää teoksissaan tätä Afroditeen varhaista representaatiota. Jokaisessa kookkaamassa tai pienessä maalauksessa on yleensä keskellä Afroditea symbolisoiva kivi erivärisenä. Afroditeesta on ollut kaikeksi rakkauden jumalattaresta sodan symboloijaan.
Afroditeen pyhättö on Palepafoksen museossa Koukliassa, jossa kävimme Maryn kanssa katsomassa uuden ja vanhemman palvontapaikan jäännöksiä. Palvontapaikka koostui rustiikkisista rakennuksista, kuten useimmat antiikin ajan rakennuksista. Vuosisatojen kuluessa vain vähän on jäljellä alkuperäisistä rakennuksista. Roomalaisten 100 e.K.r. rakentamista uudisrakennuksista on myös vain muutama olemassa.

“Amerikkalainen arkeologiystäväni vitsailee, että puutarhassani oleva härän sarven muotoinen kivi on puuttuva osa häränsarvikivestä, joka on esillä täällä”, vitsailee taiteilija osoittaen kivirivistössä olevaa häränsarvien toisen puolikkaan näköistä kiveä. Samassa rivistössä on liuta muita antiikkisia kiviä. Afroditeen kultti alkoi Kyproksella 1500 e.K.r.

“Horns of consecration” on Sir Arthur Evansin nimitys minolaisessa kulttuurissa esiintyneelle häränsarvien muotoiselle symbolille.