Ooppera Artico & Ansioiden mukaan


Ihmisenkokoista oopperaa

Pienet oopperaseurueet toimivat niukoilla resursseilla tavoitteenaan tehdä omannäköistä oopperaa. Ooppera Artico on eräs uusimmista.

Skaala, Kapsäkki, listaa voisi jatkaa pitkään. Kansallisoopperalla, maakuntaoopperoilla ja Savonlinnan oopperajuhlilla on paljon pieniä haastajia.

Lapsuudenystävät Anselmi Hirvonen ja Laura Pyrrö päättivät perustaa Articon vuonna 2010 kyllästyttyään odottamaan päätymistään samaan oopperatuotantoon. Molemmissa oli elänyt intohimo oopperan tekemiseen useiden vuosien ajan. Kun kapellimestari Markku Laakso, johon Hirvonen oli tutustunut opiskeluaikoinaan Pietarissa, innostui ajatuksesta, kolmikko oli valmis. Hirvosen opiskellessa ohjaajaksi Pietarin Teatteriakatemiassa Laakso suoritti kapellimestarin opintoja Pietarin konservatoriossa.

”Meillä Suomessa on melko nuori ja ohut oopperakulttuuri ja valitettavasti se näkyy hieman. Toki meillä on 60–70 ulkomailla työskentelevää oopperalaulajaa ja parikymmentä kapellimestaria, muttei yhtään oopperaohjaajaa. Onneksi Savonlinnan Oopperajuhlilla ja Kansallisoopperalla on varaa kiinnittää hienoja ulkomaalaisohjaajia”, analysoi Anselmi Hirvonen.

Keski-Euroopassa – esimerkiksi saksankielisissä maissa - ooppera on vakiintunut taidemuoto ja sille löytyy tukimuotoja ja esityspaikkoja.

”On hieman outoa, että esimerkiksi pienessä Virossa on kaksi oopperataloa ja meitä vain hieman suuremmassa Ruotsissa peräti viisi. Tästä syystä oopperayhdistykset eri puolilla maata nauttivat suurta suosiota ja täyttävät omalta osaltaan katsojien oopperanälkää. Me löysimme oman paikkamme oopperayhdistysten joukossa 2011 esitetyillä Menottin Puhelin ja Poulencin Ihmisääni -oopperan tuotannoilla.”

Sekä Puhelin että Ihmisääni kertovat ihmisen epätoivoisesta rakkauden tarpeesta ja vaikeuksista saada sitä tai löytää rakkaudelleen sopiva kohde. Puhelin on mehevä 20-minuuttinen koominen ooppera eli opera buffa puhelimen inhimillistä vuorovaikutusta ehkäisevästä vaikutuksesta. Puhelimen pirinä keskeyttää baritoni Benin yritykset kertoa jotakin erittäin tärkeää koloratuurisopraano Lucylle. Niinpä Lucy puhuu ja puhuu puhelimessa, ja häneltä jää kuulematta Benin kosinta.

Ihmisääni puolestaan kertoo epätoivoisesti entiseen rakastettuunsa kiintyneestä naisesta, jonka epätoivon Pyrrö päästi osuvasti valloilleen myös näyttelijäntyössä. Ihmisäänen juoni on yksinkertainen: nainen soittaa entiselle rakastajalleen, joka on menossa seuraavana päivänä naimisiin ja yrittää kaikin keinoin saada miehen takaisin. Valehtelu, teeskentely, lirkuttelu, uhkailu: kaikki naiselliset vetoamiskeinot ovat 40-minuuttisen monologin aikana käytössä.

Oopperaa potkuhousuikäisestä asti

Mutta kuinka Anselmi Hirvonen ajautui oopperaohjaajaksi? Alalle ei ole varsinaista koulutusta Suomessa, mutta Pietarin teatteriakatemiassa on.

Koska Anselmi Hirvosen isä on oopperalaulaja Anssi Hirvonen, ooppera oli luonnollinen osa hänen elämäänsä jo ”potkuhousuikäisestä” lähtien.

”Kotoa löytyy Beta-videonauha, jossa laulan kolmevuotiaana Mozartin Ryöstö Seraljista –oopperan Padrillon aariaa sohvalla seisten, pienet viinipullot käsissäni. Viinipullot liittyivät seuraavaan kohtaukseen, jossa Pedrillo juottaa Osminille unilääkettä viinin seassa. Isäni lauloi 1980-luvun alussa Pedrillon roolin Tampereen oopperassa. Koko lapsuuteni ja nuoruuteni ajan seurasin tiiviisti yksittäisen solistin valmistautumista rooliin ja sen työstämistä. Koin ikään kuin nähneeni kaiken ja halusin ruveta työstämään suurempia kokonaisuuksia eli analysoimaan ja ohjaamaan yksittäisten laulajien toimintaa näyttämöllä.”

Hirvonen opiskeli kuusivuotiaasta lähtien sellonsoittoa, mutta sellon syrjäyttivät myöhemmin kitara ja basso. Lapsuus ja nuoruus kuluivat tiiviisti musiikin parissa.

Ajatus oopperaohjaajaksi kouluttautumisesta alkoi itää lukioaikana, jonka jälkeen Hirvonen opiskeli Helsingin yliopistossa teatteritiedettä ja toimi ohjaajien assistenttina ympäri Suomea.

Pietari on lähin paikka, jossa voi opiskella oopperaohjaajaksi. Koska Hirvonen tiesi venäläisen teatterikoulutuksen olevan maailman huippua, kynnys lähteä ei ollut korkea. Venäjää Hirvonen ei osannut lähtiessään sanaakaan, mutta ”intohimo oopperan tekemiseen ja taiteellinen hulluus” ajoivat häntä eteenpäin. Aakkoset ja ensimmäiset sanat hän opetteli vasta saapumiskesänään. Hän uskoi oppivansa kielen nopeasti, kun oli pakko.

Valmistuttuaan vuonna 2008 hän on työskennellyt oopperaohjaajana Porissa, Rovaniemellä, Helsingissä sekä uudelleenohjaajana Savonlinnan oopperajuhlilla. Kesällä 2012 hän uudelleenohjaa Savonlinnan oopperajuhlille Mozartin Taikahuilun uusin solistein.

Säveltäjien välinen kilpailu

Keväällä 2012 Articon esittämä Rimski-Korsakovin Mozart & Salierin ja alkuprologina toimivan Mozartin Exsultate, jubilate, joiden välillä on selkeä temaattinen yhteys. Mozart & Salieri on tarkka ihmismielen synkimpienkin puolien ja aikalaisyhteiskunnan kuvaus. 

Tärkeimpänä valintakriteerinä Hirvonen pitää teoksen laatua ja mielenkiintoisuutta. Pienen budjetin vuoksi ”tiimi” on myös pieni. Hirvonen halusi pitää bassobaritoni Jouni Kokoran mukana toiminnassa, ja siksi esitettäväksi valikoitui Hirvosen Pietarin-aikoina näkemä Rimski-Korsakovin Mozart & Salieri sillä erotuksella, että sopraano Pyrrö laulaa tenoriroolin.

”Kyseessä on tarkkanäköinen kuvaus ihmisen kateudesta, erilaisuudesta sekä uskonnon väärin ymmärtämisen vaikutuksesta ihmiseen. Halusimme liittää siihen näyttämöllistetyn version wieniläisklassisen Mozartin motetista Exsultate, jubilate. Tässä alkuprologissamme Salieri rukoilee kirkossa Jumalalta epätoivoisesti edes puolta Mozartin säveltäjän kyvyistä.”

”Karu ja harmaa entinen Töölön kauppahalli kutsuu luomaan näyttämöilluusion ja tunnelman etupäässä valojen avulla. Yleisesti ottaen itselleni ja ohjaustyylilleni sopiva ohjelause on "less is more", jolloin ihminen ja hänen ajatuksensa pääsevät paremmin keskiöön. Suomi esityskielenä lähentää suhdettamme yleisöön. Hahmot ja ohjaustyyli ovat helposti lähestyttäviä, ajattelevia ja luonnollisia ja ne tarjoavat jokaiselle samaistumismahdollisuuden.”

”Seuraavaa suunnitelmaamme en uskalla paljastaa, mutta jos rahoitus onnistuu, tulossa on suuri kulttuurijytky, joka tulee herättämään huomiota jopa valtakunnallisesti”, sanoo Hirvonen.

Rita Dahl on kirjailija-toimittaja, sopraano, VTM, FM. 


Itsestäänselvyyksistä uuteen aikaan

Matti Hannikainen & Jussi Vauhkonen
Ansioiden mukaan. Yksityisalojen työeläkkeiden historia
SKS 2012
533 ss.

Työeläketurvan kehittäminen oli merkittävä osa suomalaisen yhteiskunnan siirtymää maatalousyhteiskunnasta hyvinvointivaltioksi. Olemme kulkeneet pitkän matkan keisarillisen sääty-yhteiskunnan takuuvarmasta virkamieseläkkeestä epävarmaan nykypäivään. Kirjassa taustoitetaan talous-, sosiaali- ja poliittista historiaa 1800-luvulta nykypäivään. 1800-luvulla tyypillisistä leskeneläkkeistä olemme siirtyneet monimutkaiseen järjestelmään, jossa työeläkkeet varmistetaan rahastoilla.

Ansioiden mukaan on kuitenkin ennen muuta kronologisen tarkasti etenevä esitys monimutkaisten eläkejärjestelmien synnystä ja kehityksestä sekä uudistuksia pohtineiden työryhmien ja komiteoiden työskentelystä 1900-luvun alusta nykypäivään. Kirjassa käydään hyvin seikkaperäisesti läpi yksityisiä työeläkkeitä valmistelevien työryhmien työskentely ja painostusryhmien vaikutus lopullisiin päätöksiin. Mukaan on mahtunut monenlaisia puoluepoliittisia tai ammattiyhdistysliikkeiden erimielisyyksiä, joista kaikista on aina lopulta päästy yksimielisyyteen.

Kulloinenkin sosiaalinen tilanne on luonnollisesti puolueiden eläkevakuutusta koskeviin kantoihin. Sosialidemokraattisen puolueen synty 1899 pakotti porvarilliset puolueet maltillistamaan eläkevakuutusta koskevia kantojaan. Pitkään kestäneen parlamentaarisen valmistelun aikana kiisteltiin muun muassa eläkeiästä, eläketurvan kattavuudesta ja haettiin vertailukohtia ulkomailta. Porvarilliset puolueet kannattivat yksilön vastuuta, sosialidemokraattiset huoltoperiaatetta. 1949–1954 suoritetussa kansaneläkeuudistuksessa korostettiin jo omaa vastuutakin eli säästämispakkoa. V.J. Sukselainen sai hallituksen puolelleen kannattamaan tasaeläkejärjestelmää.

Hämmästyttävää, miten uudistuksen tarpeita on ilmaantunut aina lisää. Vuoden 1954 vaalikampanjasta lähtien puolueet vaativat lakisääteistä eläketurvaa. Vuonna 1960 valmisteltiin vuosiloma- ja työttömyysturvaesityksiä. Maaseudun ja kaupungin erilaiset eläketurvat olivat ongelma. Eläkelaki tuli vihdoin voimaan vuonna 1962, mutta sen ulkopuolelle jäivät työsuhde-eläkelainsäädännön ulkopuoliset ryhmät kuten pienviljelijät ja itsenäiset yrittäjät. Yksityisen sektorin eläkeuudistuksen jälkeen olivat vuorossa julkisen sektorin eläkeuudistukset. Uusi laki takasi kaikille vähintään TEL:in mukaisen vähimmäiseläkkeen. 1970-luvulla historiaan jäi vaatimuksen vähimmäispalkasta ja järjestelmän yksinkertaistamisesta sisältänyt Kekkos-sopimus.

1960-luvulla liian kriittisenä pidetystä Pekka Kuusesta tuli sosiaali- ja terveysministeri maaliskuussa 1970. Seuraavan sosiaaliministeri Osmo Kaipaisen kaavaileman ”eläkepommin” sijasta tuli voimaan eläkeläisten toimeentuloa parantava kansaneläkeuudistus vuonna 1973. Lakisääteisen työeläkejärjestelmän jälkeen mittavin eläkeuudistus tuli voimaan 1975. Uuden kehitysohjelman mukaan ansio- ja pääomatulot eivät vähentäisi tukiosaa. 1970-luvulla keskusteluttivat ylisuuret eläkkeet, eläkkeen sitominen indeksiin ja eläkeikätutkimukset sekä eläkeiän mahdollinen alentaminen. Työttömyyseläke tuli voimaan 1971 ja perään syntyivät luopumus- ja sukupolvenvaihdoseläkkeet sekä rintamamiesten varhaiseläkkeet. Pitkien kiistojen jälkeen syntyi yksilöllinen varhaiseläke ja varhennettu vanhuuseläke.

1990-luvun alkua leimasi lama ja perhe-eläkeuudistus. Kasvuvaiheesta siirryttiin sopeutukseen, johon vaikuttivat muun muassa IMF:n säännökset. Jääviys- ja eturistiriitakysymyksiä alettiin miettiä vasta 1997, kun rajattiin, ettei työeläkelaitoksen toimitusjohtaja voi olla pankin, vakuutuslaitoksen tai toisen konserniin kuuluvan yrityksen palveluksessa. 1997 sijoitettiin ensimmäisen kerran työeläkevaroja osakkeisiin. 1995–2007 olivat vuorossa seuraavat uudistukset, joista keskeisin oli pitkään pohdituttanut eläkeviidakon selkeyttäminen. Voittajaksi arveltiin työeläkelaitosten atk-järjestelmiä suunnittelevia yrityksiä.

Ansioiden mukaan –historiikin ansio on perusteellisuus, mutta johtopäätöksille olisi ollut voinut jättää enemmänkin tilaa referoinnin sijaan. Tulevaisuus näyttää, miten suomalaista eläkejärjestelmää vielä uudistetaan. Onko mahdollista, että työeläkkeiden taso laskee, mutta eläkeikä nousee? Eläkeiän nostaminen näyttää ainoalta varmalta asialta. Mitään muuta on hyvin vaikea ennustaa.


julkaistu Hiidenkivi 4/2012:ssa 

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale