Nonna ja leikkaamaton ruoho


Parvekkeenovelle kävelee ryppyinen nonna rollaattoriin nojaten ja iloisesti hymyillen. Nonna esittää itselleen muistutuksen, että ruoho seinän vieressä on leikattava. (Olemme sisällä ja ruohon kasvaa korkeintaan kukkaruukuissa ja vain hyvin villissä mielikuvituksessa olohuoneen ikkunan vieressäkin. Nonnalla on realismi vähän hakusessa, hän on vahvasti suuntautunut surrealismiin tai dadaan tai sitten hänen muistinsa vain temppuilee ja leikkaa menneisyydestä mieluisimmat palapelinosat. Kai ruohonleikkuuvelvollisuus on elintärkeä asia muistettavaksi joillekin). Marina selventää, että mummilla on ilmeisesti aika pitkälle edennyt Alzheimer ja sillä vakavuudella hänen puheisiinsa pitää suhtautua. Tämä on huomattu viimeistään ruohonleikkuukohdassa. Ennen sitä puheet kuulostivat aika järjellisiltä. Nonna uppoaa välillä autistisiin mietintöihin painaen päänsä alaspäin, mutta autistinen mietintö lienee tuttu kenelle tahansa taiteilijahenkilölle.

87-vuotiaan auktoriteetilla nonna antaa meille nuoremmille elämänohjeita. Minua hän kehottaa olemaan menemättä koskaan naimisiin. Näin toki toimisin joka tapauksessa. Jostakin syystä nonna alkaa myös turista alakerran naapuristaan, josta hän ei pidä ollenkaan. Heidän välilleen on syntynyt ilmeisesti joku riita, jonka syytä en tarkalleen tiedä. Vilpittömyys on hyvä ominaisuus, jota italialaiset eivät (eikä juuri mikään kansa totta puhuen) varmaan aina harrasta, mutta ilmeisesti läsnäoloni on antanut virikkeen juuri sellaiseen ilmaisuun.
Jotakin poikkeuksellista minussa täytyy olla, koska saan ihmisissä anarkismin kukkimaan. Esimerkiksi japanilainen naissäveltäjä Michiko on hauska kulttuurienväliolento, joka ei puhu englantia kuin kielioppikirja, mutta keksii hyvin luovia ratkaisuja haasteellista luovimista vaativissa tilanteissa. Joissakin lapsenomainen anarkismi kukkii eri syistä luonnollisesti, toiset eivät ole ehkä tienneet edes sellaisen puolen itsessään olevan olemassakaan. Enemmistön elämä menee taisteluun arkisesta selviytymisestä. En koe maailman jakautuneen säntillisiin päivätyöntekijöihin ja outoihin prekaareihin pelkästään täällä, vaan oikeastaan kaikkialla.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Sosiaalinen erakko