Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Sunday, November 27, 2011

Kalevi Jäntin palkintojuhlat

Kalevi Jäntin palkintojuhlat

Olen saanut vahingossa kutsun Kalevi Jäntin palkinnon luovutusjuhliin ja sattumalta olen roudannut luuni paikalle, marmorisen kävelevän pystin. Liikahdan, tonnin painoinen esine sohvalta tarjoilupöydälle, kohti meren eläviä ja itsevalaisevaa shamppanjaa. Oikeastaan kaikki näyttävät silkkihameissaan, iltapuvuissaan ja boheemeissa asuissa vähintään henkilöstöjohtajilta valmiina palkkaamaan uusia alaisia. Iloluontoiset herrat heittävät shamppanjaa naisten(sa) suuhun, rouvien tai neitien, miten vain, näissä pirskeissä kaikki toki käy. Kala risteytyy hirven tai sian kanssa: mitä mielikuvituksekkaampi yhdistelmä sen parempi. Eihän kukaan haluaisi katsoa peilistä ujoa, puheliasta runoilijaa.

Lohet uivat liukkaasti liiveistä sisään, heti kun aperitiivit on juotu ja parit pikku puheet pidetty. Sosieté seurustelee pikkutunneille asti ja tarvittaessa siirtyy kymmenennen kerroksen uima-altaaseen virkistymään virvokkeineen. Altaan keksin päästäni: usko, jos haluat. Mutta muista Pessoan sanat, jotka mukaillen kuuluvat: ”Runoilija on teeskentelijä, hän teeskentelee senkin tunteen, jonka tuntee”. (Maaginen) realismi vai elämä, siinäpä vasta kysymys. Kirjallisuus on uskon ja toivon asia, kuten elämä on liike ohuen langan varassa. Se syntyy tai on syntymättä, sen ansioita palkitaan tai se vaietaan unohduksiin. Seurapiiri pyörii juhlissa joka tapauksessa: vapaan kirjailijankin pitää saada jokaviikkoinen ruokaryyppynsä.

Voit tulkita puheenvuoroni miten haluat: ehkä halajan vain siemausta yhteisestä ryyppylasista, kenties katselen keskelle mielelläni kammio(n)hämärästä. Päätä itse. Niin päätän minäkin: siksi nämä ajatukset purkautuivat aivopoimuistani, vähän rikkinäinen helminauha, jonka rakenne on silti päällisin puolin kasassa. Spekuloi, hyvä lukijani, niin spekuloin minäkin, varojen puuttuessa ajatusteni rihmastolla, oikealla joka suuntaan purkautuvalla lankavyyhdillä.

Thursday, November 17, 2011

Euroopanlaajuinen moraalikriisi

Suuret mantereenlaajuiset poliittiset toimijat, kuten Euroopan Unioni, käyttävät ”tiedottamiseensa” miljoonia euroja vuodessa. Tavoitteena on luoda kansalaisten keskuuteen yhteinen tahtotila merkittäviä eurooppalaisia asioita koskien. Viimeiseksi tällainen asia on ollut Kreikan velkatakuu, jonka tiimoilta talouskomissaari Olli Rehn kävi vakuuttamassa kotimaisia päättäjiä ”yhteisen poliittisen rintaman” tärkeydestä.

Suomi saa esittää Kreikan velkatakuisiin omia ”pieniä vaatimuksiaan”, mutta se ei saa lipsua eurooppalaisesta rintamasta ja ottaa asiaan täysin negatiivista kantaa. Euroopan Unioniin ja EMU:un liittyneet maat ovat vannoneet toisilleen taloudellista uskollisuutta myötä- ja vastoinkäymisissä. Jos yhdelle käy köpelösti, sitä on autettava erotuksetta kaikkien, muuten myöhemmin onnettomaan tilanteeseen joutunut maa ei saa itse tukea ongelmissaan.

Rehn lähestyi (entisen) kotimaansa keskeisiä poliitikkoja saadakseen viestinsä läpi EU-virkamiehen tapaan nopeasti ja tehokkaasti. En ole varma siitä, miten hänen sävynsä erosi esimerkiksi Venäjän turvallisuuspalvelun väitetystä sävystä: tukekaa nyt, tai muuten… Tai Yhdysvaltain CIA:n työntekijöiden toisella tavalla avoimesta painostuksesta ja sanktioista omia liittolaisvaltioita ja muita keskeisiä maailmanpoliittisia toimijoita kohtaan.

Eurolle ei ole vaihtoehtoa, vakuuttaa samaisessa Prima-lehdessä suuryritysten etuja ammatikseen ajava BusinessEuropen puheenjohtaja Jürgen R. Thumann. Vahva ja vakaa yhteisvaluutta onkin välttämätön maailman markkinoilla kilpaileville valtaville yrityksille ja monien kansantalouksien muodostamille poliittisille yhteenliittymille. Thumannin soveltaman suuryritysnäkökulman mukaan euro on ”välttämätön niin maailmankaupan valuuttana kuin sisämarkkinoillakin”.

Mutta kuten monet talouspolitiikan asiantuntijat ovat todenneet, tällaiset heitot ovat vain spekulointia. Kukaan ei voi oikeasti tietää, mitä tapahtuisi, jos eläisimme vaihtoehtoisessa todellisuudessa, jossa kansalliset valuutat olisivat edelleen voimassa. Thumannin mielestä suuret maat eivät halua ottaa taloudellista vastuuta unionin pelastamisesta. Euroopan unionille on määritettävä uusi finanssipolitiikka, jota pitää valvoa tarkasti ja jonka rikkomisesta seuraa rangaistus.

Tässä kohdin täytyy muistuttaa, että Euroopan teräs- ja hiiliyhteisö syntyi aikoinaan Jean Monnet´n aloitteesta ja sen alkuperäisenä tarkoituksena oli vakauttaa toisen maailmansodan jälkeinen kaoottiseen tilaan joutunut Eurooppa. Vuosikymmenten aikana maailma on siirtynyt kylmän sodan asetelmista kohti yhtä maailmankulttuuria: Euroopan turvallisuus- ja talousyhteisönä toimii nyt ainoastaan Euroopan Unioni, jonka varaan rakentuu sekä eurooppalainen turvallisuus- ja puolustuspolitiikka että talouspolitiikka.

Unioniin liittymisen aikoihin vuonna 1995 poliitikot ja politiikan tutkijat esittivät Euroopan Unionin liittymisen lähes ainoana vaihtoehtona lamasta toipuneelle Euroopalle. Sama vaihtoehdottomuus leimasi myöhemmin EMUun liittymistä. Ekonomistit, taloustoimittajat ja politiikan tutkijat alkoivat kyseenalaistaa Euroopan Unionin ja Euroopan rahaliiton merkityksen vasta 2011, Etelä-Euroopan ja Irlannin velkaongelmien pidettyä Euroopan päättäjät visusti kiinni neuvottelupöydissä. Konsensus rikkoontui vasta hyvin vakavien ongelmien myötä.

Euro on ennen muuta korporatistinen, suuryritysten kasvua ja tulevaisuutta hyödyntävä projekti, joka ei välttämättä tuo aina ”hyvinvointia” tavalliselle eurokansalaiselle. ”Eurojärjestelmän purkaminen lisäisi epävakautta” on yritysjohtajien suusta kuulunut tuttu mantra. Tällaisella retoriikalla (jonka yhteyttä propagandaan voisi pohtia) on tarkoitus pitää mielipiderintama yhtenäisenä: Eurooppa- ja euromyönteisenä.

Tähän asti eurooppalaiset pankit ovat voineet mellastaa vapaasti finanssipoliittisilla instrumenteillaan miten haluavat, kuten kansallisten pankkien tämänhetkinen kriisi osoittaa. Euroopan keskuspankki EKP joutui ostamaan maiden joukkolainoja huomattavilla rahasummilla. Tätä onkin ”Euroopanlaajuinen solidaarisuus” – valmiutta rahoittaa joidenkin yksilöiden, instituutioiden, valtioiden tai yritysten äärimmäinen ahneus ja keinottelu.

Edelliset vakavat taantumat aiheutuivat mahtavien investointipankkien, kuten Goldman & Sachsin maailmanlaajuisesta finanssipoliittisesta keinottelusta, eikä tästä ole vieläkään opittu. Tai kenties on opittu, mutta joidenkin suuryritysten tai yksilöiden ahneutta ei voi kahlita kuin oikeilla kahleilla.

Kotimaan yritysten tahtotila

Kotimaassa yhteistä tahtotilaa talouspoliittisessa mielessä rakentavat poliitikot ja elinkeinoelämän keskeiset puolestapuhujat Elinkeinoelämän valtuuskunta EVA ja Elinkeinoelämän keskusliitto EK. EK:n toimitusjohtaja Pulkkinen uskoo, että eurooppalainen velkakriisi ja taantuma voitetaan "toimivalla teollisuudella, viennin ja yrittäjyyden määrätietoisella vahvistamisella sekä uusien sukupolvien yritysten (start-upien) synnyttämisellä." Pulkkinen uskoo, että myös kannusteiden, eli verotuksen ja työelämän pelisääntöjen on oltava kunnossa, jotta "menestyksen edellytykset" täyttyvät.

Myös EK:n varapuheenjohtaja, Keskon pääjohtaja Matti Halmesmäki jakaa kollegansa huolenaiheet ja tiivistää EK:n ja EVA:n toivoman talous- ja finanssipoliittisen linjan: ‎"Veropohjan heiketessä julkinen sektori ei suoriudu lisääntyvistä tehtävistään, ellei sen tuottavuus kasva olennaisesti. Merkittävä parannus syntyisi, jos suuri osa julkisista palveluista ostettaisiin yrityksiltä ja ammatinharjoittajilta. Vastuullista politiikkaa olisi karsia nykyisistä palveluista ja velvoitteista, jotta välttämättömimmät pystytään turvaamaan."

Mitä on tämä EK:n ja EVA:n juhlapuheenvuoroissaan kaavailema menestys? Kasvuun, tehokkuuteen ja eteenpäinmenoon perustuva maailma, jossa on mahdollisimman monia työikäisiä ja -kuntoisia tekijöitä, jotka valmistuvat yliopistoistaan tehokkaasti ja mahdollisimman lyhyessä ajassa ehtien silti samalla kokea ja nähdä maailmaa oman maansa ulkopuolellakin. Nämä "yhden alan fakki-idiootit" uskovat heille syötettyyn maailmankuvaan ja uusintavat sitä määrätietoisesti muillekin. Heidän maailmaansa tuskin mahtuu esimerkiksi sellainen perinteisesti täysin harmittomana, tuottamattomana ja boheemina puuhasteluna tunnettu taiteenala kuin runous.

Näiden fakki-idioottien aivot on ohjelmoitu tottelemaan Milton Friedmanin kehittämän monetaristisen talous- ja finanssipolitiikan mantroja, kuten julkisen sektorin yksityistäminen, tarjonnan lisääminen ja matala inflaatio. Ronald Reagan ja Margaret Thatcher ovat surullisenkuuluisia esimerkkejä lähihistoriamme "merkittävistä" monetaristeista. Thatcher sai jo ennestään heikossa asemassa olevat kansalaiset entistä heikompaan jamaan, yksityisti terveydenhoito- ja sosiaalisektorin ja vahvisti korporatismin voittokulkua Iso-Britanniassa. Reagan kunnostautui lisäämällä Yhdysvaltain sotilasmenoja ja näin vahvistamalla USA:n pakotettua asemaa (kuvitteellisena?) "maailmanhallitsijana". Veronalennukset ja kasvavat sotilasmenot johtivat valtionvelan huomattavaan lisääntymiseen. Reagan vastusti byrokratisoitumista, mutta ristiriitaisesti juuri hänen kaudellaan byrokratia(kin) lisääntyi vahvasti. Reaganin kauden päätyttyä USA ajautui pahaan taantumaan.

Tätä ”maailmankuvaa” kutsutaan monetarismiksi. Monetarismi maailmankuvana rinnastuu lähinnä korporatismiin, eli keskeisten suuryritysten vallan lisääntymiseen päätöksenteossa. Viimeisen vuosikymmenen ajan Suomessa on alettu määrätietoisesti harjoittaa monetaristista talouspolitiikkaa niin valtio- kuin kuntatasolla. Politiikan ja talouselämän kytkökset ovat aina olleet suhteellisen vahvoja myös ”lintukodossamme”, mutta monetaristisena aikana niistä on alkanut muodostua lähinnä kategorinen imperatiivi. Pikkuhiljaa se tulee merkitsemään julkisen sektorin vähittäistä yksityistämistä, tuloerojen kasvamista ja Suomen "amerikanisoitumista". Lahjonnan kirjaaminen Suomen rikoslakiin vasta lokakuussa 2011 on vain pieni edistysaskel. Esimerkiksi taloudellisten ja muiden sidonnaisuuksien ilmoittaminen on edelleen vapaaehtoista ja jokaisen oman oikeudentajun ja moraalin varassa. Mutta mitä korkeammasta viranomaisesta tai poliitikosta on kysymys, sitä suhteellisempaa tuntuu olevan tämä henkilökohtainen "oikeudentaju".

Poliittiset korupuheet ja jargon eivät peitä sitä tosiasiaa, että meidän ”demokratiamme” perustuu monesti ylemmällä taholla saneltuihin päätöksiin, joista poliitikot voivat tehdä muodollisen äänestyksen. Miten tällainen poliittinen järjestelmä käytännössä eroaa diktatuureista? Onko meillä mitään syytä ylpeillä ykkösasemillamme ja eri kolmansiin maihin tehdyillä valtiovierailuilla? Meidän tapauksessammehan lahjonta on ollut pitkään laillistettua eikä rikollisia ole rangaistu. Kolmannet maat sentään rankaisevat rikollisiaan, mikäli saavat heidät kiinni rysän päältä.

Tuesday, November 15, 2011

Tiedote: Rita Dahl valittu Confraria Cultural Brasil-Portugalin 1. suomalaisjäseneksi

LEHDISTÖTIEDOTE 16.11.2011


Kirjailija-toimittaja-kääntäjä Rita Dahl on valittu brasilialaista ja portugalilaista tiedettä ja taidetta edistävän Confraria Brasil-Portugalin ensimmäiseksi suomalaiseksi kunniajäseneksi ansioistaan maailmankulttuurin ja erityisesti portugalinkielisten maiden kirjallisuuden levittäjänä.

Marlene Gandra kirjoittaa Cantares-lehdessä julkaistuissa perusteluissa:

”Dahl matkustaa ympäri maailman levittäen kulttuuria, painopisteenään erityisesti portugalilainen kirjallisuus. Hän osaa kymmentä kieltä ja on opiskellut kahdessa yliopistossa. Dahl on julkaissut useita kirjoja, muun muassa Brasilia-aiheisen matkakirjan Savukeitaan Brasilia (2011). Tapasin hänet Portuguesia-runotapahtumassa helmikuussa 2011, jossa hän esiintyi runoilijana ja sopraanona.”

Dahl on julkaissut myös Portugali-matkakirjan Tuhansien portaiden lumo (Avain 2007). Lisäksi Dahl kääntää portugalin- ja muunkielistä runoutta suomeksi ja esittää muun muassa suomalaista musiikkia. Hän on kääntänyt ja toimittanut Alberto Pimentan 1970-luvun runoista koostuvan Kivenheittopeli-valikoiman (Palladium-kirjat 2009). Hän toimittaa portugaliksi ja espanjaksi suomalaisen nuoren runon antologioita, jotka julkaistaan Brasiliassa ja espanjankielisissä maissa ja toimii kulttuurisillan rakentajana portugalinkielisissä maissa Afrikassakin. Dahl on yksi harvoista Fernando Pessoa-tutkijoista Suomessa.

Suomen PENissä Dahl käynnisti kansainväliseen kirjailijakokoukseen ja kahteen antologiaan huipentuneen työn Keski-Aasian naiskirjailijoiden hyväksi. Keväällä 2011 hän koordinoi suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden välisen kirjeenvaihdon, jonka helmistä koostuvan antologian Palladium-kirjat julkaisee tämän vuoden aikana. Projektin suojelijana toimi taiteilijoiden rauhanyhdistys PAND.

Dahl on koulutukseltaan valtiotieteiden ja filosofian maisteri, pääaineinaan yleinen valtio-oppi ja kirjallisuustiede. Portugalin kieltä ja kulttuuria hän on opiskellut Lissabonin yliopistossa.

Confraria Cultural Brasil-Portugal on perustettu vuonna 2008 ja sen kotipaikka on Divinópolis Minas Geraisin osavaltiossa. Muun muassa klassikkokirjailija Machado de Assisin kunniaksi perustettu veljeskunta edistää lusofonista kulttuuria esimerkiksi järjestämällä kirjoituskilpailuja ja erilaisia kulttuuritilaisuuksia. Veljeskunnan jäseninä on eri alojen taiteilijoita, muun muassa näyttelijöitä ja kirjailijoita, sekä eri tieteenalojen edustajia.


Lisätietoja:

Rita Dahl, puh. 045-3104571
sähköposti: ritdahl@gmail.com

Internetsivut:

http://confrariaculturalbrasilportugal.com/estatuto.html

Sähköpostiosoite:

confrariacultbrasilportugal@gmail.com

Tuesday, November 08, 2011

Mis poemas en español en Revista Luna Insomne (Republica Dominicana)

Mis poemas en Revista Luna Insomne (Republica Dominicana).

Valkoisten portaiden kaupunki


Lissabon, valkoisten portaiden kaupunki, lukemattomat
runoilijat ovat laskeutuneet alas portaitasi kuin kupeita
kirjoittaen tuosta laskeutumisesta kohti sinisenä
välkehtivää Téjoa jossa on hiven keltaista valon
kajoa. Tai he ovat istuneet hämyisten kapakoiden
syrjäisimmissä kulmissa miettien miksi juuri heidän
elämänsä on niin kurjaa, miksi juuri heidän kohtalonsa
on kaivata jotakin, jota ei voi pukea sanoiksi, juoda nämä
pienet kupit tyhjiksi ja tilata niitä lisää, miksi elämä ei ole
suonut heille toisenlaista osaa. Ja he ovat kirjoittaneet portaita
alas laskeutumisesta ja kaipuusta jotakin sanomatonta kohtaan jota
he eivät koskaan tule saavuttamaan ja kuin sanojensa tueksi he juovat
lisää paloviinaa jotta elämä edes hetken ajan tuntuisi joltakin, vaikka päihtymyksen
aiheuttamalta poissaololta ja he kirjoittavat juomisesta ja juopumisesta kirjoittaessaan
he juopuvat entistä enemmän. Ja he juovat kuppinsa pohjiin asti, kirjoittavat säkeitä portaista
jotka vievät kohti Téjoa, kupeista joita kumotaan jotta tämä alaspäin vieriminen unohtuisi ja elämällä olisi kohoava suunta, kuin aavistus lentämisestä tai lentämisen akti itse,
he kohoavat tuoleistaan aavistuksen verran aivan kuin olisivat juuri
nousemassa ylös ja lähdössä ulos kapakan ovesta viimeisten
asiakkaiden huutaessa heitä nimeltä.



La ciudad de las escaleras blancas
Lisboa, ciudad de las escaleras blancas, cuántos
poetas han descendido por ellas como por una caderas
escribiendo sobre cómo es bajar al Tajo
centellando azul con una apariencia ligera de luz
amarilla. Ellos se han
sentado en los rincones más apartados de los bares oscuros
pensando por qué justamente su vida es tan miserable, por qué su destino
es evocar algo que no puede traducirse en palabras,
vaciar estas copas y pedir más, por qué la vida
no les ha dado un papel diferente.
Ellos han escrito sobre el descenso por las escaleras
y la añoranza de lo que no puede decirse y que nunca alcanzarán
y para sostener sus palabras beben más aguardiente
para aunque sea por un momento sentir la vida,
la ausencia causada por la ebriedad por ejemplo,
ellos escriben sobre el beber y al escribir sobre el emborracharse
quedan cada vez más ebrios.
Ellos vacían sus copas hasta el fondo, escriben versos sobre
las escaleras que conducen al Tajo,
las caderas que se toman para que este rodar hacia abajo
se olvide y la vida agarre un rumbo ascendente,
como un presagio del volar o el acto mismo de volar,
ellos se elevan un poquitín de sus sillas como si estuvieran
a punto de levantarse y salir por la puerta del bar
cuando los últimos clientes los llaman por sus nombres.]




Viimeinen melankolikko

Hänessä virtaa musta sappi, se tekee hänestä synkän ja tumman hahmon kuin itse kuoleman, hän
istuu joka päivä ravintolassa näkemättä ketään, näkemättä mitään muuta kuin luonnoskirjansa jonka sivut hän on sotkenut täyteen sanoja, nuotteja tai kuvia, hän on syventynyt muistiinpanoihinsa
kuin keskustelutoveriin jota hänellä ei ole, hän kuvioi lakkaamatta paperin hienoja syitä nostaen
välillä katseensa kohti viereisen pöydän pariskuntaa, hän suutelee vain paperilla, paperia, hän
tietää millaista on olla vangittu mutta vapaa, hän on väriltään musta mutta myös valkoinen, hän
ei ole aihe Louvren seinällä vaan elävä, kävelevä olento ravintolassa Chiadossa, hän antaa
pienen kolikon ohikulkevalle narkomaanille koska toisena aikana se voisi olla hän itse, hän
tuntee myötätuntoa Glórian portailla haitaria soittavaa mustalaispoikaa kohtaan ja pudottaa
kolikon tämän hattuun jota pienenpieni koira pitelee tiukasti kiinni hampaissaan, hän
kierrättää kynää lakkaamatta paperilla niin että jos kynä voisi sytyttää tulipalon
paperille, liekit nuolisivat jo kattoja, hän kiertää samoja kortteleita päivästä
toiseen tavaten samoja ihmisiä, hän voisi valita toisinkin, mutta hän ei
halua, hän on tyytyväinen elämäänsä, joka on kivien kääntämistä
ylösalaisin, salaisuuksien etsimistä onkaloista, hän
tietää että hänen työnsä ei ole turhaa vaikka hän
ei kenties eläkään siinä mielessä kuin elämän
käsittävät nämä porvarilliset olennot jotka
kulkevat ravintolan ohi, missä hän istuu,
ohikulkijat joiden näkymättömyydestä
hän kirjoittaa päivästä toiseen samoja
säkeitä vailla lohdun häivää.




El último melancólico


En él fluye bilis negra, eso lo hace una figura lúgubre y oscura como la
misma muerte, él
se sienta todos los días en un restaurante sin ver a nadie, sin ver nada más
que su cuaderno de bocetos cuyas páginas ha llenado con palabras, notas o imágenes, él está absorto en sus apuntes
como si fuera el compañero de diálogo que no tiene, él decora constantemente las fibras finas del papel levantando
de vez en cuando su mirada hacia la pareja de la mesa de al lado, él besa solamente en papel, el papel, él
sabe qué es ser detenido siendo libre, en cuanto a color él es negro pero también
blanco, él
no es un tema en la pared de Louvre sino un ser vivo, caminante en un restaurante en Chiado, él
da
una monedita al drogadicto pasajero porque en otra época éste podría haber sido él
mismo, él
siente compasión por el niño gitano que toca acordeón en la escalera del Gloria y
deja caer
una moneda en la gorra apretada entre los dientes de un perro enano, él
hace circular el lapicero en el papel y si el lapicero pudiera provocar un incendio en
el papel, las llamas ya correrían por los tejados, él recorre las mismas cuadras día a día encontrándose con las mismas personas, él podría optar por algo diferente pero él
no quiere, él está contento con su vida dedicada a darle vuelta a las piedras,
buscar secretos en oquedades, él
sabe que no trabaja en vano aunque él
quizás no viva según la percepción que tienen
de la vida estos seres burgueses que
entran al restaurante dónde él se sienta,
los paseantes sobre cuya invisibilidad
él escribe poemas día tras día los mismos versos
sin un resquicio de consuelo]

*Traducción: Roxana Crisólogo & Johanna Suhonen



Rita Dahl nació en Finlandia, curso las maestrías en Ciencias políticas y Literatura comparada en la Universidad de Helsinki. Escritora y periodista independiente. Fue editora-jefe de revista de poesia Tuli & Savu en año 2001 y fundó la revista cultural Neliö.
Ha publicado cinco colecciones de poemas, además de cuatro libros de referencias: uno de viaje sobre Portugal (Avain 2007), una colección de artículos de artistas visuales fallecidos a edad temprana y poetas jóvenes finlandeses (Kesuura 2009); y un libro sobre el tema de la libertad de la palabra finlandesa (Multikustannus 2009). Asimismo ha editado la antología de escritoras de Asia central The Insatiable Furnace – Women Writers and censorship, volumen que fue publicado como parte del encuentro de mujeres escritoras de Asia central, organizado por el P.E.N. Finlandia, evento en el cual Dahl tuvo a cargo la coordinación. Así también Dahl se desempeñó como vicepresidenta del P.E.N. en Finlandia del 2006 al 2009.
Actualmente edita una antología de poesía joven finlandesa que será publicada en Brasil en el 2011, una antologia la poesia joven finlandesa en español y además de una antología de poesía actual escrita en portugués que será publicada en lengua finlandesa. Dahl participó en numerosos festivales y encuentros literários en Europa, Russia y América Latina.

Poetry in Italian

Il parco avanza per la città, in un campo azzurro,
la porta scricchiola nell'erba,
i miei piedi scorrono,
un salto nella porta verde del paesaggio,
sporgo la testa dalla finestra,
in strada ballonzola un cuoricino,
continua a sbattere contro i muri,
la fine dei suoi giorni non è mai prossima,
la primavera è sempre nuova, ad un secondo sguardo nuova,
sopra la terra veleggio nell'ondata del sentimento
cammino leggera come le nuvole,
l'occhio amato sboccia in strada.

* * *


Cercavo un solo bacio

Cercavo un solo bacio, rivoltai
i continenti per averlo.
Diventai più vecchia
la mia età biologica era giovane. La mia capacità
di distinguere il vero dal falso è rimasta
precaria è ha portato allo scontro
con gli elementi forti. Caddi
dallo scoglio cercando la finestra nell'uomo;
invece della finestra incontrai la carne umana
serrata, che guardava allo stesso tempo
in malo modo e avidamente. Mi ritirai più lontano
in un angolo, sebbene fossi in realtà già lì.
In villaggi stranieri ho vissuto momenti solari
con i contadini. È stato come se avessimo
cotto insieme il pane nel forni del villaggio
pronti a condividerlo amorevolmente.
Questo è il mio ricordo. I neon
mi abbagliavano gli occhi, mi si fece avanti
la creatura più nobile, che parlò qualcosa.
Ma le sue parole furono elusive e pronunciate con un'altra voce
e non ci siamo mai nemmeno
conosciuti, sebbene conversassimo
varie volte per strada. Dalle crepe dell'asfalto
spuntarono fiori meravigliosi e io invecchiai
sebbene fossi già nata vecchia. Cercai
di andare avanti, ma sul luogo dell'incidente delimitato
dal nastro giallo si investigava
un crimine, apparentemente un delitto. È possibile
immaginare l'altro. È possibile immaginarlo
così che scompare del tutto dalla vista.
Potevo immaginarmi anche la sua bocca. Caddi.
Troppo pericoloso. Comunque continuai, sebbene sentissi che il mio
corpo era intorpidito e stanco di tutto;
il vecchissimo corpo di una giovane. Pensavo alle posizioni,
che si possono assumere nella tomba. Non portò a nulla.
Le mie gambe erano completamente indolenzite
per tutto quel camminare
in villaggi stranieri, per città, e per il continuo
inutile immaginare. Mi raggrinzivo sempre di più
nella trapunta e guardavo fuori più raramente.
Comprai il necessario. Rimasi a casa. Il sognare
cessò. Non ero attaccata al computer, non ricordavo più nemmeno
che queste cose sarebbero potute esistere. Spensi
le luci.

* * *


Lettera a un giovane poeta


ciò che è importante per te parlane

troppo spesso non sono esposti alle impressioni

apriti apre

sii aperto

le parole originano dal rapporto con altre persone né loro

devono fare altro

come andare in un caffè, le mani in tasca, ed essere interrotte

nasce un’idea

di una nuova amica scrissi un paio di parole

il modo in cui mi guardava

dritto negli occhi, come se non guardasse noi

spesso contavo i soldi

voleva solo un caffè e lo comprò sentii

il tintinnio delle monete

si voltò a guardare chi entrava e si alzava

si avviò con passo

risoluto verso la cassa del bar scrisse

nel suo blocchetto in nero

il bianco non è più un colore immacolato le tazze

sul tavolo loro

udivano quando l’altra guardava o camminava

una passante

sobria in mano una tazza vapori

nessuno più ricorderà la cosa più importante

passavano le gambe della donna

dalle belle forme

una mente imperturbabile le penne

incisive consumavano il tavolo

se ricordassi tra dieci anni il mattino terso

gli appunti parlano se le scarpe

zoccolassero anche, il caffè bere nel suo sorriso

sedeva in un angolo e guardava dalla finestra

il gelo a malapena visibile


il caffè vaporoso

beve

quando ha fame qualsiasi cosa guardava al suo fianco e la penna

la donna alzò la gonna

l’osservazione avrebbe richiesto molti centimetri

in ogni caso il caffè era quasi bevuto girò

la pagina del giornale nessuno parlava

solo loro due pertanto

la cameriera camminò con passo sicuro

sentì i suoi passi la donna

sorrise a se stessa, era sicura il fruscio

della carta

i loro sguardi furtivi esperienza

condivisa

la sedia, il caffè appartato sedevano soli

tranne l’un l’altra



* * *

Volevo una crepa nella frase


Volevo una crepa nella frase. Così sono andato in un bordello, dove la carne è a buon mercato. Chiesi cosa avrei potuto comprare coi miei dollari. La donna con le labbra rosse e in un corsetto stretto contò la mia mazzetta di un paio di banconote e rispose: “Dipende da ciò che desidera. La sottomissione e altri specialità si pagano extra.” La cosa iniziò ad infastidirmi. Come le era mai potuta venire l'idea che avrei voluto qualcosa di speciale? Non vedeva che io ero, dopo tutto, diverso dai normali padri di famiglia che si fermano lì tornando dal lavoro? Di crepe non ce ne sarebbero state mai più. Scesi di nuovo in strada, dove le insegne al neon indicavano che era giunto il momento per il cinema. Entrai nel cinema porno lì accanto e feci ciò che un uomo doveva fare.

Trad. Antonio Parente

Tuesday, November 01, 2011

Vasemmistoliiton Itä-Vantaan yhdistyksen blogi perustettu

Perustin Vasemmistoliiton Itä-Vantaan yhdistyksen blogin tiedotuksesta vastaavana. Samalla kerron, että olen nyt virallisesti kunnallisvaaliehdokas. Tervetuloa mukaan vaalityöhön! Jos sinua kiinnostaa osallistua kampanjointiin, ole yhteydessä: ritdahl@gmail.com. Yhdistyksellä on myös sivu Facebookissa.