Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Monday, January 31, 2011

Kolmas sukupuoli Istmo de Tehuantepecissa

Jari Suominen haastatteli minua Radio Robin Hoodiin kolmannesta sukupuolesta Istmo de Tehuantepecissa.

Varvasissa on julkaistu juttuni brasilialaisesta Whitakerista ja kirkoista sosiaalisen tietoisuuden edistäjinä.

Friday, January 28, 2011

No Portuguesia 18 de Fevereiro às 19.30 em Palácio de Artes, Belo Horizonte, Brasil

Eu e poeta portuguesa Luís Serguilha plus Wagner Moreira estamos no 18.2. às 19.30 em Palácio de Artes na provocacão A Poesia em Transe. Imaginários da Resistência. Faz parte do festival Portuguesia arranjado por poeta Wilmar Silva.

Thursday, January 27, 2011

Absoluuttinen ruuvikierre

Absoluuttinen ruuvikierre

Ohjaaja Katariina Lahti, kapellimestari Tapio von Boehmin tiukkana kudoksena soiva kamariorkesteri ja ennen kaikkea erinomaiset solistit olivat keittäneet kasaan absoluuttinen version Brittenin monitulkintaisesta kamarioopperasta Ruuvikierre. Maalatuista peileistä kasattu talomainen kollaasi taustalavasteena ei ole ainutlaatuisen omaperäinen keksintö, mutta toimi. Ajalle tyypilliseen tapaan sille heijastettiin myös kuvana Quintin ja Jesselin lapsissa ja aikuisissakin aikaansaamat ”intohimon liekit”. Voisiko intohimon symboliksi keksiä muuten jonkin muun kuvan kuin puhkikuluneet liekit?

Dramaattinen sopraano Satu Kristiina Jaatinen kotiopettajatar Grosena nousi yli muun erinomaisen solistikaartin. Erityisesti toisella puoliajalla Jaatinen syvensi edelleen Grosea lapsia, erityisesti Milesia, suojelevana opettajattarena. Miltä Milesia piti suojella? Kielletyiltä tuntemuksilta? Hieno dramaattisvivahteinen sopraano Miina-Liisa Värelä Governessina oli tasaisen varma roolissaan. Emriikka Salonen Miss Jesselina oli naissolistien joukossa oikea tuplaäänitykki, mutta hän olisi voinut harkita myös pienempää volyymin käyttöä välillä. Lyyrinen tenori Simo Mäkinen valloitti Quintina, kuten pitikin. Sopraano Terttu Iso-Oja Florana ja poikasopraano Samuli Rysä Milesina olivat aktiivisia, ambivalentteja lapsia, joille aikuiset olivat paitsi mahdollisuus, myös uhka.

Henry Jamesin tekstiin perustuva libretto tarjoaa monenlaisia tulkinnan mahdollisuuksia, eikä sitä ole vieläkään lopullisesti ratkaistu. Korkkiruuvi on alitajunnan ooppera ja sellaisena sitä pitää katsoa. Useimmiten Peter Quintiä ja hänen entistä rakastajatartaan Miss Jesselia on pidetty lasten viettelijöinä. Teksti tarjoaa mahdollisuuden myös psykoanalyyttisempään tulkintaan: eräänlaisina vankeina pidetyt Flora ja Miles (Miles on jostakin oudosta syystä erotettu koulusta ja molempia opettamaan on saapunut Mrs. Grose) ovat aikuisuuden kynnyksellä olevia lapsia, joiden vietit ja seksuaalisuus ovat heräämässä. Ehkä salaperäinen, ”huonomaineinen” Quint ja Jessel ovatkin vain lasten halun maskuliininen ja feminiininen puoli? Yksi kysymys lisää ratkaistavaksi on Milesin koulusta erottaminen. Millainen ”huono käytös” on syynä? Jamesin libreton ja Brittenin musiikin yhteisvaikutuksen ratkominen jatkuu tulevissa tulkinnoissa.

Rita Dahl

julkaistu Kulttuurivihkoissa
Esitykset 28. ja 29.1. Sibelius-Akatemian konserttisalissa Rautatienkadulla.

Tuesday, January 25, 2011

Anne Wuolab: Senttimetri senttimetriltä

Senttimetri senttimetriltä mannerlaatat lähestyvät toisiaan. Pieniä huomaamattomia liikkeitä liikkeitä, jotka palaavat tärähtelyinä maan kamaralle vuosittain. Fyysinen kontakti lähestyy hitaasti. Siitä on niin käsittämättömän kauan kun Pangea jakaantui ja me ajelehdimme kukin tahoillemme, ja melkein tajuttoman kauan siihen asti, kunnes jälleen kokoonnumme yhteen. Ajan kuluessa pysymme kuitenkin ihmisinä, elämme pinnalla, siinä uskossa, että magna on kaukana poissa. 67-vuotias mies, joka löydettiin puretusta talosta viikon kuluttua, kertoi puhuneensa Jumalan kanssa koko ajan. Hän oli päätynyt talon romahtaessa pöydän alle ja joutunut ilmataskuun. Hänellä oli vähän jano, kun he kantoivat hänet hyvinsäilyneenä sieltä ulos. Hän sanoi, ettei ollut tuntenut seurantarvetta. Yksinäisyyden ikävä on pelkkää fantasiaa.

julkaistu norjalaisessa Kuiper-kirjallisuuslehdessä 3/4-2010

Friday, January 21, 2011

Tuesday, January 18, 2011

We all dig in the same G-mine

My contribution to Finnish-African correspondence in My black and white Africa.


We all dig in the same gold mine in G-world

Boys rest in their cabins with one foot on the ground, the other folded under them. Abakwethas are the novices of manhood, guarded by the amakhankathas, whose first task is to paint the bodies of the novices with white ochre. During the night the novices have to leave their cabins in order to bury their foreskins in the ground. The burying is based on a belief that foreskins need to be buried in order to prevent magicians from stealing them and using them for the wrong purposes. At the same time the boys are symbolically burying their youth. They stay in the cabins until their wounds are healed and they are also mentally prepared for the future struggles on their path to be men. Afterwards, the cabins and their contents are destroyed. In this way the black and white boys learn the signification of white; it symbolizes goodness, pureness, everything good and highly valorized.

Several decades later in a much more Northern country, which is covered in the worst years with metres of snow during the wintertime, teenagers about 15 years old dress up in white gowns and prepare to step into the church hall. On the main wall is a huge cross reminding every spectator which church we are in. The teenagers walk in a line and reach the altar. They bend down in front of the priest and he (normally the priest is masculine, because in this country there is no consensus about women priests – some people are in favour and an even stronger party are those who are against female priests) begins the litany which is always said on these occasions. At certain points the teenagers repeat what they are told to repeat, and after that their parents and relatives also get a chance to express their belief in the Father, the Son and the Holy Spirit. Then the priest comes to his young sheep, bends down a little in front of them and lets his hand rest for a little while on the forehead of each youngster. They have not been painted in any colour; they were coloured with the help of their white gowns, symbols of pureness, too.

Arthur Wellington always knew his place extremely well. He claimed to be the successor of Duke of Wellington, walked on the stage and stated in his extremely clear voice: “I am the descendant of the great Duke of Wellington, aristocrat, statesman, and general, who crushed the Frenchman Napoleon at Waterloo and thereby saved the civilization for Europe – and for you, the natives.” This happened in 1937. One small black boy among the other boys applauded this man, who talked to the audience from above. However, this Englishman was a model for these teenage boys, and according to their beliefs the best government and thoughts came only from England. In the meantime, this small boy ate his bread without butter and followed a strict schedule, as was customary in these respected boarding schools.

About seventy years later in the same Northern country, where Santa Claus delivers presents every Christmas from his house in the arctic circle, there is a man with a slightly different approach from other people in the class room, with a lighter skin. In Nigeria they once called him Uluku pepe – a white man. I wonder what would they call him there? In the previous century he and his kind of people were called “yellow people”. Anyway, this man needs to attend Finnish classes, because otherwise he won´t ever be “integrated” into this society, which favours so much “work-based immigration”. But work-based immigration is impossible for someone who does not speak a language that many non-speakers call sonorous and beautiful, a language full of double-consonants and funny endings, because in this language propositions are replaced with declinations. Yellow men attend Finnish-classes probably for the rest of their lives dreaming about steady day job every day.

There was a time when electricity was a luxury in Johannesburg, just as butter on bread was. After the first goldmine in Witwatergrand in 1886, magic completely vanished: “all dirt and no trees, fenced in on all sides, a gold mine resembles a war-torn battle-field…Everywhere I looked I saw black men in dusty overalls looking tired and bent.” Gold mining was costly and only cheap labour was used to accomplish it. Thousands of Africans came to work in the gold mines for ridiculously low wages. Young Nelson got familiar with the signification of black and white in his country by visiting Crown mines, the biggest gold mine in South Africa well into the 20th Century. Nelson´s work has ended, but black is still black, and they still sit in their designated seats in certain public places. White is still white, and they are still more likely to occupy the upper seats than their darker counterparts.

Multinational companies will build at least a dozen uranium mines and three nuclear plants in future decades in Finland, and the home of Santa Claus will additionally receive a lot of nuclear waste as an unwanted present. Workers at these mines are recruited mostly from the nearby regions, and these men – and occasionally women – come to work on these huge power plants, because they want to bring bread to their families’ tables. All other European countries have prohibited these uranium mines mostly for environmental reasons and nuclear waste is exported to such places as Australia, to the home regions of aborigines, where it is believed they will not cause any harm to the mainstream population. Since jobs in general have become a real rarity in this country that used to be a dream come true for many people I met from the South, it has now become a battlefield for the well-educated and “civilized”. People fight to get work, hard to come by nowadays

Black is still black, and white is still white, and the significations of these colours still remains, though it also changes, but whites nowadays face the same gold mine that black people faced over a hundred years ago. We all work in the same gold mine, and it carries the same name. I won´t speak that name, because you all know it, like small South Africans once knew who their master was. This name begins however with letter G and it symbolizes something which ain´t equally friendly for everyone. This G-thing has spread all over the world, and it makes no distinctions between black and white. All the people are equally meaningful for it as parts of the machine, engine or motor, that keeps constantly running. We have no names and IDs, because it is impossible to make profit out of them. We have only hands and feet, because with these tools gold is dug out of the mine. Occasionally our feet and hands need to be doubled, because this G-thing likes that. The G-thing does not care about our religion or other values or attitudes, as long as they are not harmful to it, but in the meantime we are followed on the electronic highway and occasionally to our homes too – if the G-thing thinks it is necessary to prevent potential harm to the Firm.

In G-world we wear a common uniform, and it wears the colour of a one dollar bill.

Wednesday, January 12, 2011

My Black and White Africa has been launched

Go and visit in My Black and White Africa, a blog, where Finnish and African authors exchange their point of views through fiction or non-fiction. First post - a poem by Toyin Adewale Gabriel about theme childhood has been posted.

Sunday, January 09, 2011

Bel canto nieriöille



Viidennen runokokoelmani Bel canto nieriöille kansi. Kirjaa saa tilaamalla kirjakauppoihin tai arvosteltavaksi: kesuura@hotmail.com. Myös minulta saa ostettua kädestä käteen tai osoitteesta: ritdahl@gmail.com. Lisään hintaan postikulut.

Tiedote
Bel canto nieriöille (Kesuura 2010) on ilmestynyt


Rita Dahl (s. 1971) on Vantaalla asuva vapaa kirjailija ja toimittaja. Koulutukseltaan hän on valtiotieteiden ja filosofian maisteri ja erityisesti Portugalin kulttuurin harrastaja ja kääntäjä. Dahl on julkaissut Tuhansien portaiden lumo -matkakirjan (Avain 2007) ja tulossa on Brasilia- ja Etelä-Meksiko-aiheiset kirjat. Lisäksi Dahl toimittaa kymmenen portugalilaisen runoilijan antologiaa suomeksi ja on suomentanut Alberto Pimentan 1970-luvun runoista koostetun valikoiman Kivenheittopeli (Palladium-kirjat 2009).

Vantaalta Dahl matkustaa aina mielellään ulkomaille residensseihin tai esiintymään. Hänet on nähty esiintymässä mm. Romaniassa, Portugalissa, Brasiliassa, Meksikossa. Lisäksi hän on runo- ja sananvapausaktiivi, joka toimi vuosina 2006-2009 Suomen PENin varapuheenjohtajana. Hän toimittaa suomalaisen runouden antologioita portugaliksi Brasiliaan ja espanjaksi. Hänen runokokoelmansa Elämää Lagoksessa (ntamo 2008) on julkaistu venäjäksi vuonna 2009 Kazakstanissa.

Dahl on julkaissut tähän mennessä viisi runokokoelmaa ja kolme tietokirjaa. Hakukonerunokokoelma Aforismien aika (PoEsia 2007) herätti kiinnostusta modernin tekniikan hyödyntämisen vuoksi, mutta Bel canto nieriöille -kokoelmassaan (Kesuura 2010) Dahl on palannut täysin perinteiseen kynä-ja paperimenetelmään ja vanhakantaisen romanttisiin sävyihin.

Dahl harrastaa klassista laulua. Hänen opettajinaan ovat toimineet Anna Villberg, Henrik Lamberg, Annika Mylläri, Laura Salovaara. Hän esiintynyt sopraanona mm. Suomen PENin 80-vuotisjuhlassa, Brasiliassa Tercas Poéticas -tilaisuudessa ja Romaniassa Curtea de Argesissa.

Bel canto nieriöille -kokoelmassa runoilija tarttuu suureen aiheeseen, rakkauteen, osoittaen lopulta kuin pieni se on. Rakkaus on tunne, joka elää paikoissa, musiikissa, taiteissa. Rakkaus on yksi- ja moniääninen, se esiintyy solistina tai kuoron jäsenenä. Se on minimalistinen, surrealistinen, jopa realistinen. Sillä on jalat maassa, mutta myös taivaissa. Se nauraa, kun sitä nauratetaan, mutta itkee myös itketettäessä. Kaiken se kestää, tai ei se mitään kestä. Joka tapauksessa se saa monenlaisia sävyjä romanttisesta jälkimoderniin. Ironia on karsittu minimiin, ilmaisu on vilpitöntä, rehellistä, sydämeenkäyvää.

Lisätiedot:

Kesuura Oy, kesuura@hotmail.com
Puh. 040-747 0809
Kustantaja Eija Tuomela

Saturday, January 08, 2011

Suomalaista kirjailijaa kaivataan

Koordinoin PAND ry:lle - Taiteilijat rauhan puolesta -yhdistykselle - kirjailijoiden Suomi-Afrikka-projektia, joka lyhyesti on suomalaisten ja afrikkalaisten kirjailijoiden kirjeenvaihto.

Suomalainen ja afrikkalainen kirjailija muodostavat parin, ja he ovat kirjeenvaihdossa neljästä eri teemasta. Dialogi voi olla proosaa, runoa, esseetä tai edustaa jotakin hybridimuotoa.

Etsin projektiin vielä yhtä julkaissutta suomalaista kirjailijaa. Vapaita teemoja ovat Minun Afrikkani tai Minun musta/valkoinen pohjoinen ja eteläni. Käytännössä projekti työllistää yhtä paria keväällä kahden viikon ajan. Suomalainen kääntää pariaan suomeksi, ja Lola Rogers kääntää suomalaista kirjailijaa englanniksi. Osa kirjeenvaihdosta julkaistaan projektin blogissa osoitteessa http://myblackandwhiteafrica.wordpress.com/ Kirjeenvaihdosta ilmestyy mahdollisesti myöhemmin antologia.

Ota yhteyttä: ritdahl@gmail.com.

Wednesday, January 05, 2011

Muutama uusi runo urbaanista epätoivosta

Ja ne ovat sekoitus mystiikkaa, konkreettista ja abstraktia. Teema on kehittelyssä, ja se saa toivottavasti ilmaisunsa niin yksilö- kuin rakennetasolla. Yksilöhän ei nimittäin läheskään aina ole yksin syypää onnettomuuteensa. :)


Astuin ulos kauppojen ikkunoista,
syljin tavut ulos suusta
hampaat -
junan ikkunasta
kiskojen haukkova hengitys,
bussin nytkytys
liikkeellä –
lähdettyäni kohtasin
toisen, verho
revähti, viillokas
kevät, metrotunneli
täyttyi rappareista,
Hesperian puistossa
kävi tuulenviri –
avasin silmät ja kuvailin
näkemääni, palaa
jota olin vuosia nieleskellyt







yöstä löytyi
aamu, jota etsin,
astuin
sinuun
kuin metsään,
kävin varjoisiin lehmuksiin,
käden ranka laskeutui
otsan kehykselle, merenkulkija
seilasi läpi Punaisen meren, nosti
silmille simpukan värin, metsä
nousi korkeuksiin, temppeli,
sitruunaperhonen
lensi sisään, yöstä löytyi aamu
jota etsin, talo tukeva
puoluekirja, vakaa kuin ilo






Nyt minä avaan
silmät ja kuvailen
psykedeliaa
tuhansien postiluukkujen maassa,
vuosien kohmeloa, ilmettäni,
taloa jolla on korvat, pihaa
joka kasvoi
päivä päivältä
pimeyttä umpeen,
juopuneen jokellusta
teknoluolan hämärässä, vihreää
surullista kaupunkia, joka
ei koskaan ymmärtänyt vihreyttään,
jokapäiväistä
myrskyherätystä, ilmeetöntä
ilmettä, aamua jota aina etsin.

Monday, January 03, 2011

Leitura-palestra na Casa das Rosas, São Paulo, no 22.2.2011

A minha apresentacão para leitura-palestra combinada na Casa das Rosas, Avenida Paulista 37, São Paulo, no dia 22. de Fevereiro:

RITA DAHL E A POESIA DE LUGARES


Com Rita Dahl.

Sábado, 22 de Fevereiro, às 17h.

A obra de Rita Dahl reflete suas viagens pelo mundo: Portugal, Nigéria, Suecia, e outros lugares, como o título "O Encantador de Milles Escadas" (Avain, 2007), um livro de viagem sobre Portugal. Além de poeta e escritora, é divulgadora da poesia finlandesa em países lusófonos, e também da poesia escrita em português publicada na Finlândia. Como vice-presidente do PEN Clube da Finlândia, realizou um importante trabalho com escritoras da Ásia Central. Tem publicado cinco livros de poesia e três livros de narrativa, como "A liberdade da palavra finlandizada" (Multikustannus, 2009).

Se alguém pode oferecer oú sabe alojamento entre dias 22-24. de Fevereiro em São Paulo, por favor, me avise: ritdahl@gmail.com. Obrigado!

Sunday, January 02, 2011

"Surun vaippa on itkettävä puhki"

On avattava kaikenlaiset arkistot. Ohessa noin 14-15-vuotiaana kirjoitettu runo, josta Pentti Saaritsa totesi kauan, kauan sitten, että runossa on aitoa intohimoa ja tunnetta, jatka kirjoittamista. Siinä on myös paljon adjektiivejä ja verbejäkin, sekä hyvä rytmi. Olen ollut aikamoinen esteetikko, idealisti ja moralisti. Mutta mikäpä siinä!

Ohessa myös pari muuta luultavasti vielä vanhempaa "teini-iän" runoa.


Eikö

Eikö vuoren kuiskaus
sisimmässäsi
tulisessa mutta vanhassa katkerassa
hiljaisessa sydämessäsi
saa elävämmin kelvollisemmin ja kauniimmiin virtaamaan vanhan ruostuneen veresi, kuten Ruusu vihkivedestä märkänä.
Eikö
kalvaan vainajan veri häivy
sinusta kun se vaihtuu
likaisen veren saastan riippuvuuden
täyttämän juopuneen ihmisen toivottomaan mutta iloiseen vereen joka
täynnä Piikkejä Lankoja Sydänesteitä mutta joka on kuitenkin
kuivempaa, puhtaampaa, terveellisempää kuin
kalvaan vainajan likainen
saastainen vangittu veri
jonka avulla neitsyt huokaa kuin vuosisatojen äänettömyyden pakotetun
huudon tarve
vaeltavan kaipuun meri joka ei hiljenny,
ja kädet hänen lanteillaan ovat työssä hänen lanteillaan,
sillä kalvaan vainajan veri.
Eikö
nahalla parkittu tuskainen, tulinen, huutava itkevä naurava hengittävä
punainen sydämesi
aivosi näkösi kuulosi hajusi makusi tuntosi,
eikö
kukaan tunnusta sinulle.


II

Eikö
virran solisevan lähteen lempeä sanaton laulu kosketa sinua,
likaiset kuivuneet haavoittuneet särkyneet huutavat uomat saa sinua
huutamaan itkemään kärsimään
ja rukiin karvaus tuki suusi,
viljan hehkuva laiva aavalla merellä saa silmiäsi
tukehtumaan hiertymään vaikeroimaan kastelemaan laulamaan tuskaista laulua,
sateen sierettynyt kitkerän sitruunan värinen makuinen tuoksuinen haju
saa vartalosi vähäistä vihnettä vääntelehtimään ajattelemaan
auttamaan siertynyttä,
"esteettisen" kaunis maailma saa sinua huudahtamaan!



Rakkaani,
ihana lantakasa,
ja minä,
pieni kärpänen.




Sinä suvena
jäät
lähtivät




Tutkittiin koko olemus,
tehtiin malli.
Toiminnanjohtaja oli sanonut:
Nuo sata pois, tuo yksi tilalle,
saadaan kaksinkertainen tuottavuus,
rahassa laskettuna suuri enemmistö.
Mentiin itseen.
Ainakin saatiin joka soppi tutkittua.




Minun maailmani oli arvoista kasaan tehty
linna, tuulten heittelemä
havupesä. Heikoista rakennusaineista
selkiintymättömien ideoiden unelma,
tomun lakaisemalla kaadettavissa
hauras sielu, huitaisun heittelemä
nyrkkeilypussi, johon osuakseen täytyi
lyödä kovaa, ja tarkkaan.
Ja aina pyrkiessään kohti unelmaansa
turhautui;
perustukset kerta kerran jälkeen
murenivat alas, toivat esiin todellisen olemuksensa.
Ymmärtääkseen tämän totuuden täytyi kestää
monia sortumisia, luoda monet perustukset alas,
nousta nopeasti omin jaloin ylös,
kaatua.



Muistojen puutarha on unesta raskas, hiljaa
kävelen peilisalissa peililtä peilille, katson
heijastukset, muodostan kuvat
sydämeeni. Että on yksin, pian
kirjoitettu muistiin, siloiteltu
paperi, kadonnut, jättänyt jälkeensä
ammeen, syvän kuin vuosisadan
kaipuun.



runous
avaruus
kivensirussa
valo
luodinjäytämässä
sydämessä




Ideaalit pettävät niin usein.
Otan vavan kouraan
ja lähden itse ongelle
syvälle
järvelle.




Varjossa kirkkaus loistaa

Tuulen henki, linnun lento tukkii suun,
tuossa rukiin tumma laiva keinuu yhä,
tajunnan mereen laulaa lintu maailman laulun.
Läpi savun ulapan kulkee
silmä nähden liukuessaan paljon:
metsän, puut, havu havulta laskeutuu
alemmas muistin kenttää, kuin havahdus käy
mieleen: ei ole multaa käden olla kourimatta,
ei mikään meri ole liian syvä ylitettäväksi,
ei mikään.



Avoimuus

Se nosti jalat pöydälle
puhui puhuttavansa
ja hitaasti päätänsä kääntämättä
kuin tehdäkseen jotakin, mitä
sanomiselta jäi tekemättä. Afganistanista,
ihmisoikeuksista, aseista, uudistusten
hitaasta mutta väistämättömästä etenemisestä
neuvottelujen lisäämisestä
se puhui, mutta ei tuonut kuvaan mukaan
ruuduntakaista todellisuutta, ihmisluonnetta
joka aikomuksistaan huolimatta uhraa toisen
ideologiansa myllynkoneistolle,
jauhaa koneen varmuudella kaiken siruiksi,
tekee tuotteen, lisää tuottavuutta,
ja sen uhalla uhraa muut mielipiteet
maan alle sijoittamista kavahtamatta.
Mikään muu kuin avoimuus ei saanut näkemään
uhkien vähittäistä poistumista
kuvasta, hidasta kiduttamista: tämä hermoherkkä
koneisto eliminoi omaa historiaansa
saattoi julkisuuteen teräviä raportteja
menneisyydestään, nosti esille kiduttamiset
kidutti itse itseään, terävästi, piikein.

Saturday, January 01, 2011

Maksamaton mainos kirjallisuuden ja Portugalin ystäville

Portugali-kirjani Tuhansien portaiden lumo nyt 5,90 eurolla Akateemisen alennuksista. Tuon halvemmalla laatua ei enää saa.