Aiheena ihmisluonto

Aiheena ihmisluonto

Kirjailija Anni Sumari pohtii kuinka ihmisyys voisi toteutua mahdollisimman täydesti positiivisessa ja negatiivisessa mielessä. Hänen laaja-alainen lukeneisuutensa ulottuu Raamatusta elämäkertoihin, maailmankirjallisuuden klassikoihin ja pornolehtiin. Varhaistuotantoaan varten kirjailija tutustui myös sadomasokismia käsittelevään kirjallisuuteen.

Rumuuden estetiikka näkyy sekä Sumarin proosassa että runoissa. Pari ensimmäistä kirjaa koostuivat makaabereja ja groteskeja aiheita käsittelevistä proosarunoista. Näissä teoksissa inhimillinen väkivalta sai fyysisiä ja henkisiä ilmaisumuotoja: minäkertoja roikkuu keskiaikaisissa teilirattaassa ja toisessa runossa paroni Siniparta tarkkailee viimeisintä uhriaan. ”Matala otsa” -runossa käsitellään rotuhierarkioita ja sitä, miten kätevästi ne sopivat ylempien rotujen aseman legitimoimiseen.

Henkisen ja fyysisen terrorin ja väkivallan kuvat eivät ole vähentyneet Sumarin runoista. Ihmisluonto ei ole kaunis, haavoittumiseen pitää olla aina valmis rakkaussuhteessa, mutta ihminen harrastaa terroria mikrosuhteiden lisäksi myös laajemmalla tasolla.

Sumarin runoudelle ja proosa koostuvat hybriditeksteistä, jotka liikkuvat runouden, proosan, esseen ja aforistiikan rajamaalla. Runoilija toteaa, että hybridimuoto on hänelle hyvin läheinen. Puhdas essee ei ole koskaan miellyttänyt Sumaria, koska sen muoto ei salli ironian toteuttamista.

Sumarin runoilmaisu on löytänyt oman uomansa erityisesti Tanssiva karhu –palkinnon voittaneessa Mitta ja määrä -kokoelmassa (Like 1998) ja sen jälkeen ilmestyneissä runokokoelmissa Sineriaani (Like 2001), Vuodet vetten päällä (Johnny Kniga 2003), Läpinäkyvä punainen (Johnny Kniga 2005) ja Valkoinen – arroganssi (Sanasato 2010).

Hänen Valitut runonsa ilmestyvät syksyllä. Ilmaisu on pistävän ironista, provosoivaa ja moniäänistä sekä vahvan omaelämäkerrallista. Runoilijalle kelpaavat materiaaliksi eletyn elämän lisäksi luettu kirjallisuus, koettu taide, filosofia, uskonnot, myytit ja tarvittaessa kaikki ylevästä alhaiseen.

Runojen puhujat vaihtelevat metafiktiivisestä kirjailijasta moralistiseen länsi-ihmiseen, hulluun ja melkein kaikkeen inhimilliseen näiden väliltä. Metafiktiivinen puhuja voi todeta materiaalistaan seuraavaa: ”ihmiset keksin / käytän apuna myös kasvi- ja eläintiedettä / ja sellaisten kielten sanakirjoja / joita en osaa.”

Kohti omaa ilmaisua

”Sarkofagissa (Like 1994) aloin pyrkiä pois proosarunosta kohti omaa runoilmaisuani, jonka olin tuolloin lakaissut maton alle."

1990-luvun kriitikkojen etsimiä modernismivaikutteita enemmän Sumariin on vaikuttanut eurooppalainen surrealismi ja esimerkiksi Samuel Beckettin tekstit ja näytelmät, joita hän on suomentanutkin. Sumari pitää myös Oscar Wilden ironiasta, Gustave Flaubert´istä ja Voltairen ja Diderot´n kaltaisista klassikoista.

”Suomi ei ole viktoriaaninen Englanti, vaikka toisinaan siltä tuntuukin. Ylenpalttinen viihdekulttuuri ja ihmisten kääriminen viihdemössöön. Kaikki on Kotikokkia, ja ihmiset juttelevat arkipäiväisesti kaikenlaisista asioista. Voltaire oli aikanaan hyvin pisteliäs, oikea skorpioni, joka kritisoi Candidessa kehitysaktivismin nimellä kulkevaa filosofista ajattelusuuntaa. Sen mukaan elämme parhaassa mahdollisessa maailmassa. Myös Bertrand Russell teki Länsimaisen filosofian historiassaan selvää edeltävien filosofien virhepäätelmistä.”

Suurinta osaa Sumarin sympatisoimista ajattelijoista on omana aikanaan pidetty kerettiläisinä poikkeusajattelijoina, koska heillä oli keskivertoajattelun ylittäviä ajatuksia.”Esimerkiksi kirkkoisä Origenes päätyi uskomattomaan armo-oppiin, jossa pelastuvat minä, sinä ja saatana. Franciscus Assisilaisen köyhyyden veljeskuntaa pidettiin hullulaumana.”

Normatiivisuuden vastustaminen

Tekeillä olevaan uusimpaan kokoelmaansa, jonka työnimi on Kaikkein pyhin, Sumari on imenyt vaikutteita suomentamastaan Don Patersonin Varjojen kirjasta. Tuossa teoksessa häntä viehätti suvereeni aforismin ja proosarunon välisten raja-aitojen ylittäminen.

Uudessa kirjassaan Sumari käsitteleekin toistuvasti kysymystä plagiaateista:

”Kirjan ensimmäisessä versiossa oli minäkertoja, joka oli hyvin lähellä rajanylitystä. Varsinaisessa kokoelmassa käsitellään kipupisteitä eli mitä saa käyttää ja mitä ei, mikä on plagiaatti ja mikä ei-plagiaatti. Onko esimerkiksi suullisesti sanotun siteeraamisessa kyse tekijänoikeusrikkomuksesta? Tämä on tavallaan myös koe. Mielestäni voin perustella lainauksen käyttöä oikeudellani käyttää mottoa.”

Sumarin runot provosoivat usein kohti subjektiivisuutta, normatiivisuuden vastustamista ja oman yksilöllisyyden löytämistä. ”Normaalin säästän eläkepäiviksi”, toteaa runoilija, joka on antanut runoissaan puheenvuoron hulluille ja muille friikeille. Ihmisyyden täyteys edellyttää pikkuporvarillisista stereotypioista ja turvallisuutta luovista mielikuvista eroon pääsemistä. Elämän ottamista sellaisena kuin se sattuu vastaan tulemaan.

Ei ole yhtä rakkautta

”Euroopan läpi matkustavien kirjailijoiden yhteistä junamatkaa käsittelevästä Junanäytelmästä (Like 2001) lähtien totuin asenteeseen, että elämä on kirjallisuutta. Romaani alkaa realistisena, mutta muuttuu koko ajan unenomaisemmaksi subjektiivisen todellisuuden – rakkauden - vallatessa alaa. Romaanin taustalla on puolitoista kuukautta kestänyt suhde, jonka aikana unelmat, haaveet, väärinkäsitykset – ihmisen sisäiset illuusiot vahvistuivat. Varovainen ihminen pysyy maan pinnalla, eikä anna itsensä tempautua liiaksi subjektiiviseen maailmaansa.”

Rakkauden tarve on runoilijan mielestä yhtä syvällä ihmisessä kuin uskonnollisuuden ja henkisyyden tarve. Hän erottaa rakastumisen ja rakkauden tunteen toisistaan. Rakkaus on viisas tila, joka ulottuu rakkauden kohteen ulkopuolellekin. Jo Mitta ja määrä -kirjassaan (Like 1998) runoilija kehottaa minän ja sinän jatkuvaan vuoropuheluun, koska sinä eli esimerkiksi rakkauden kohde on aina uusi, katsojan vaihtuessa uusi.

”Jos autan yhtä ihmistä kehitysmaissa, voisin samalla myötätunnon määrällä auttaa sataa. Rakkaus tarjoaa väylän, jossa kaksi yksilöä voivat luoda maailman, joka on kaukana terrorin ja väkivallan maailmasta."

Sumarin runoissa kuvattu rakkaus on usein onnetonta, ja sidoksissa konkreettisiin paikkoihin. Rakkaus on erityisen vaikeaa erilaisilla turvalukoilla tai valvovalla yliminällä itsensä suojanneelle ihmiselle:

Noudatan ankaria sääntöjä.
Vanginvartija, ristikko otsaan uurtuneena
estää minua rakastamasta.
Yksittäiset persoonat ovat minulta kiellettyjä,
mutta Yhtä voin rakastaa, kaikkien muodostamaa Yhtä.
Rakkauden lopulla menen erämaahan, tavalla tai toisella;
ei mikään ongelma, aina seissyt toinen jalka erämaassa,
kuilun partaalla.

Miksi rakastaa ja kirjoittaa

Rakkauden syiden pohtiminen kiinnostaa myös inhimillisestä heikkoudesta ja haavoittuvaisuudesta kiinnostunutta Sumaria. Runoilija provosoi menemään toista kohti haavoittumisen uhallakin, koska toiset ihmiset tarjoavat mahdollisuuden erilaisiin tunteisiin: ”ihmisiin oli uskottava tai muuten / ei tule rakkautta, ei ole toivoa. / Onneksi meitä liikuttavat / toisten osoittama myötätunto, omatunto, sääli, / jopa heidän itsesäälinsäkin.” Tai: ”Miten ihmisiin voisi uskoa? / Heitä pitää koskettaa, vaikka / liha onkin mätää, pettävää.” Tai rakastajan näkökulmasta: ”Rakastajat makaavat kyvyttöminä, sanattomina, / sarvet jauheena, luut murskana.”

”On olemassa ainakin mystisiä, maallisia tai animaalisia syitä rakkaudelle. Mystiset syyt palautuvat kohtalouskoon, joka on vähintään yhtä vanha kuin vanhimmat tunnustetut uskontomme sekä tuli- ja esi-isäkultit. Rakastuminen ei silti ole mahdollista vain uskonnoista ja myyteistä kiinnostuneille; myös sivistynyt ateisti on yhtä altis rakastumiselle hullun lailla.”

Muusat ovat antaneet Sumarille yllykkeen kirjoittamiseen. Kirjailija ei ole kuitenkaan lainannut muusiensa repliikkejä, vaan käynyt ikään kuin dialogia heidän kanssaan. ”Dialogin henkilöt syntyvät rooleihinsa, nousevat kulisseista, kun tarvitaan”, on runoilija itsekin todennut.Mitta ja määrä -kokoelman runossa
”Kiteytyminen” todetaan, että ”rakkaus on aina feminiininen, myös silloin kun kohteena on mies.”

”Jos feminiininen mielletään herkäksi ja ainutlaatuiseksi, jos se viittaa naisen vaistoon, yiniin ja yangiin sekä hämärään, yöhön: johonkin, jota on suojeltava ulkomaailmalta, niin minusta monet ihmiset etsivät rakkauden kohteesta juuri tällaisia asioita.”

Runoilija provosoi kuitenkin unohtamaan romanttisen ajatuksen rakkauden ainutlaatuisuudesta ja hyväksymään reilusti sen, että rakkaus on altis muutoksille ja sen kohteet ovat monet. Näin säilyy hengissä varmemmin.

Rita Dahl on viisi runokokoelmaa ja kolme tietokirjaa julkaissut kirjailija, VTM, FM. Hänen viimeisin runokokoelmansa on Bel canto nieriöille (Kesuura 2010).

julkaistu Hiidenkivi 5/2011:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Sosiaalinen erakko