Suomen Kirjailijaliiton uudet kunniajäsenet

Boksi

Kääntäjämentori

Kun Piret Saluri kuuli, että hänet on nimitetty Suomen kirjailijaliiton kunniajäseneksi, hänen ensimmäinen reaktionsa oli: mikä kunnia kuulua samaan joukkoon kuin Lennart Meri ja Jaan Kross.

”Vaikka olen saanut monia palkintoja ja kunniamerkkejä kääntäjänä, kunniajäsenyys tuntuu silti ”henkiseltä kunniamerkiltä”. Se luo myös yhteenkuuluvuuden tunteen suomalaisten kirjailijoiden perheen kanssa”, Saluri pohtii.

Hän oli ensimmäisen kerran Suomessa 1978 Brežnevin aikana harvinaisella Viron kirjailijaliiton ryhmän mukana tutustumassa suomalaiseen kirjallisuuteen. Ryhmä vieraili kustantamoissa ja Saluri sai viemisinä muun muassa suomalaista lastenkirjallisuutta ja Erno Paasilinnaa. Saluri keskusteli jonkun otavalaisen kanssa halustaan kääntää suomalaista kirjallisuutta, mutta kielitaitonsa puutetta, johon tämä: ”Mikset opiskelisi?” Pian Saluri alkoi suomen kielen opiskelun kielioppikirjaa lukemalla ja poimimalla Suomen televisiosta uusia ilmaisuja muistivihkoonsa. 1985 ilmestyi hänen ensimmäinen käännöksensä Hannu Mäkelän Hevonen joka hukkasi silmälasinsa –kirjasta. Reilun 25 vuoden aikana häneltä on ilmestynyt kymmeniä käännöksiä, muun muassa Kai Laitisen Suomen kirjallisuuden historia.

”Jokaisella tekstillä on omat tyylitasonsa ja oma sävelasteikkonsa. Hyry on aivan erilainen käännettävä kuin Saarikoski. Vaikka tavallisesti olen järki-ihminen, kääntäminen tekee minusta mystikon. Tietty peruslahjakkuus tai –taito pitää olla, vaikka kääntämään oppii ainoastaan tekemällä. Kääntäminen on hidasta käsityötä.”

Saluri opettaa kääntäjäseminaareissa tulevia kääntäjiä eli siirtää ammattitaitoaan tuleville sukupolville. Kursseilla tehdään koekäännöksiä ja analysoidaan tekstejä. Välillä Saluri auttaa entisiä oppilaitaan tarkastamalla näiden koekäännöksiä. Kokeneimpana virolaisena suomalaisen kirjallisuuden kääntäjänä Saluri kokee moraaliseksi velvollisuudekseen seurata aktiivisesti suomalaista kirjallisuutta. Hän vierailee useita kertoja vuodessa Suomessa. Hän on vakituinen kävijä Helsingin kirjamessuilla.

Lennart Meren protokollapäällikkönä ja Viron suurlähetystön ensimmäisenä lähetystösihteerinä toiminut Saluri opettaa protokollaa esimerkiksi Viron ulkoministeriössä – ja pitää huolen siitä, että hänelle jää aikaa kääntämiseen. Taitoa on pidettävä aktiivisesti yllä. Se onnistuu kääntämällä päivittäin vähintään neljän-viiden liuskan verran. Päivätavoite ei aina täyty. Kannettava tietokone on silti mukana nytkin.

Saluri voi valita käännettävät kirjansa itse tai virolainen kustantamo ehdottaa käännettäviä kirjoja. Viimeksi ehdotettiin käännettäväksi Elina Hirvosen Kauimpana kuolemasta –romaania, jonka kääntämistä Maimu Berg harkitsee. Omasta aloitteesta Saluri on alkanut kääntää esimerkiksi Olavi Paavolaisen Synkän yksinpuhelun ja Hannu Mäkelän Mestarin.

Boksi

Kulttuurisillan rakentaja

Maimu Berg tunnetaan Suomessa Viron venäläisten kuvaajana – koska hänen aihetta sivuavat ja pääteoksinaan pidetyt romaanit Pois ja Minä rakastin venäläistä on suomennettu. Vaatimattomuus tulee esille Bergin henkilössä: hän kuittaa välillä huumorilla saavutuksensa.

”Virossa ei ole monia kirjailijoita, jotka uskaltavat käsitellä Venäjää. Tammsaare on kuvannut Ma armastin saksalast virolaisopiskelijan ja balttilaisen vapaaherrattaren rakkaustarinaa. Se oli 1930-luvun Virossa arka aihe. Jos minun vastuullani ei olisi ollut perhettä, olisin juossut stipendistä stipendiin. Olen pitkään kaivannut kirjailijan vapautta”, toteaa neljä romaania ja kolme novellikokoelmaa julkaissut Berg, joka kääntää myös ahkerasti.

Hän on ollut kohta jo parikymmentä vuotta kulttuurisihteerinä Suomi-instituutissa Tallinnassa. Epäilemättä Berg on tehnyt parinkymmenen vuoden ajan kulttuurisihteerinä Suomi-instituutissa Tallinnassa työtä, jota rakastaa: järjestänyt tilaisuuksia suomalaisille ja virolaisillekin kirjailijoille ympäri Viroa, esimerkiksi Narvassa, jossa järjestetyssä lastenkirjallisuustapahtumassa venäläiset lapset osasivat ulkoa lähes kaikki Eduard Uspenski-sitaatit. Berg on kääntänyt erityisesti suomalaisia historiakirjoja: Päivi Setälää, Max Jacobsonia ja Martti Turtolaa sekä virontanut näytelmiä (Jouko Turkka, Reko Lundán, Leea Klemola).

Suomen lisäksi Berg pitää yllä suhteita Saksaan. Hän on ollut saksalaisen Freytag-lehden kolumnisti, hänellä on ilmestynyt Saksassa kirjoja, hän on käynyt esiintymässä siellä ja on parhaillaan mukana järjestämässä Herta Müllerin Baltian-kiertuetta.

”Aloitin kirjallisen urani 40-vuotiaana Kirjutajad. Seisab üksi mäe pääl –romaaneilla (1988). Sitä ennen kirjoitin kirjallisuuskritiikkiä. Lähdin Tarton yliopistoon toisen kerran opiskelemaan journalistiikkaa, otin pinon senaikaista virolaista kirjallisuutta, havaitsin sen enimmäkseen huonoksi ja haukuin kirjat Heikinheimon tyyliin. Kun aloin itse kirjoittaa, odotin, että minut varmaan murhataan. Olin ihmeissäni, kun en saanutkaan murskakritiikkiä ensimmäisestä kaksi historiallista romaania sisältäneestä kirjastani. Kirjoitin sitä kesällä Saarenmaalla. Nautin kirjoittamisesta valtavasti ja siitä vielä maksettiin.”

Luomisen edellytys on kotimaasta lähteminen: ettei arki pääsisi liian lähelle. Minä rakastan venäläistä –romaani (alkuteos 1994) syntyi kuukaudessa Wiepersdorfissa vanhanaikaisella kirjoituskoneella yötä päivää naputellen. Naapurit vain kuuntelivat ohikulkiessaan Bergin naputtelua. 40-vuotiaan venäläismiehen ja 13-vuotiaan virolaistytön rakkaustarinassa ei herättänyt närkästystä niinkään ikäero kuin venäläisyys. Aihe löytyi jo lapsena Bergin lukiessa vanhemman miehen pedofilisesta suhteesta nuoreen tyttöön. Vartuttuaan hän alkoi pohtia miksei vilpitön rakkaus voisi myös sellaisessa tapauksessa olla mahdollinen. Berg on työskennellyt myös Visbyssä ja Villa Mazzanossa Rooman lähellä.

Aleksis Kivi on Bergin mielestä kirjailija yli muiden. Myös Arto Paasilinnan huumori – suomalainen huumori ylipäätään – vetoaa häneen.

”SKL:n kunniajäsenyydestä olen iloinen, hämmästynyt ja kiitollinen samaan aikaan. Olen käyttänyt aikaani suomalaisen kirjallisuuden hyväksi: järjestänyt tilaisuuksia ja suositellut kirjoja kustantajille. Mukavaa, että työ palkitaan näin.”

Boksi

Kosmoksen ja Eliten kävijä


Nuori ruotsalainen runoilija Peter Curman kiinnostui suomalaisesta runoudesta luettuaan Gunnar Björlingin, Edith Södergranin, Elmer Diktoniuksen ja Henry Parlandin kaltaisia modernisteja. Curman ihaili Parlandia, joka kykeni tekemään runoja arjen kokemuksistaan.

”Päätin tehdä tutkielman hänestä Tukholman yliopistoon. Siitä alkoi ”Suomen kauteni”. Minusta tuli kerran Helsingissä Kosmoksen ja Eliten vakiovieras; siellä olivat kaikki idolini: Pentti Saarikoski, Arvo Turtiainen ja Pentti Saaritsa (siveyssyistä en mainitse naisia). Suomessa oli myös poliittista teatteria ja poliittisia lehtiä. Suomesta tuli minulle silta Leningradin ja Itä-Berliinin välillä.”

Curman on järjestänyt myös kirjailijaristeilyitä 1992 Itämerellä ja 1994 Mustallamerellä ja Aigeianmerellä. Vuosina 1987-1995 hän toimi Ruotsin kirjailijaliiton puheenjohtajana. Curmanin suomalaiset ystävät ovat olleet aktiivisesti mukana hänen risteilyillään.

”En koskaan unohda Jarkko Laineen spontaania kommenttia ensimmäisellä risteilyllä Hässbelyn linnalle Ruotsissa: ”Elämässä on kiinnostavampiakin asioita kuin mennä venäläiseen laivaan keskellä talvea!” Silti hän tuli mukaan ja lahjoitti tuhat euroa Rhodoksen uudelle kirjailija- ja kääntäjäkeskukselle.”

Ruotsalaisella Peter Curmanilla on takana pitkä ura toimittajana ja kirjailijana. Curman on julkaissut noin parikymmentä runokokoelmaa. Mukaan mahtuu yksi romaani ja käännöskin. Trampa Ord –valikoimaan on koottu hänen tekstejään vuosilta 1965–2009. Mukana on esimerkiksi teksti Rhodoksen kirjailijakeskuksesta, jonka toiminnassa Curman on ollut aktiivisesti mukana viimeiset kolme vuotta keskuksen puheenjohtajana.

”Olen iloinen kunnianosoituksesta. Minusta meistä jokainen on pohjimmiltaan suomalainen.”

Boksi

Järjestöveteraani


Kari Levola oli ehtinyt toimia muun muassa Turun ja Porin kirjallisuuden läänintaiteilijana, Manuscript 63:n, Lounais-Suomen kirjailijoiden ja Littera Baltican puheenjohtajana. Suomen kirjailijaliiton johtotehtäviin hän kertoo tulleensa sattumalta.

”Muistan sen kokouksen. Oli vuorossa johtokunnan jäsenten vaali ja kymmenen metrin päässä istunut Eira Stenberg kääntyi puoleeni ja ilmehti niin, että ymmärsin hänen kysyvän, voiko hän esittää minua. En ollut asiaa miettinyt, mutta nyökkäsin ja tulin valituksi. Samoin kävi viisi vuotta myöhemmin, kun vastasin puhelinsoittoon, jossa minua pyydettiin ehdokkaaksi puheenjohtajavaaliin.”

Seuraavat kuusi vuotta Levola oli puheenjohtajana mukana myös jäsen- ja taloustyöryhmässä sekä Kirjailija-lehden toimituskunnassa. Hän oli myös liiton edustajana Kopiostossa, Sanaston puheenjohtajana ja myöhemmin hallituksen jäsenenä, Kirjailijayhdistysten neuvottelukunnan puheenjohtajana, Littera Baltican hallituksessa. Lisäksi hän ylläpiti SKL:n nettisivuilla jäsenten keskustelufoorumia.

”En pyrkinyt haalimaan tehtäviä itselleni, vaan etsin pikemminkin keinoja miten niitä järkevästi jakaisi. Puheenjohtajan osallistumista pohjoismaisiin ja Euroopan liittojen vuosikokouksiin edellytettiin, mutta Visbyn ja Rhodoksen kirjailijakeskuksissa kävin pari kertaa näyttäytymässä, sen jälkeen niihin lähetettiin muita johtokunnan jäseniä. Ulkomaanmatkoista mieleenpainuvimmat olivat ensin Lennart Meren ja sitten Jaan Krossin hautajaiset Tallinnassa.”

Puheenjohtaja-aika kului junissa, hotelleissa ja lentokoneissa, joissa ehti kuitenkin kirjoittaa kynällä paperille. Palatessa joskus viidenkin kokouksen jälkeen kokousmatkoilta Helsingistä Raisioon iltapimeässä, seuraavana aamuna painoi väsymys ja lukemattomat viestit odottivat sähköpostissa. Mutta Levola ehti silti kirjoittaa, purkaa matkojen muistiinpanoja ja julkaista kirjan, pari vuodessa puheenjohtaja-aikoinaankin.

”Puheenjohtajavuodet olivat kokemuksista rikasta aikaa, mutta olen ehtinyt nauttia kahdesta vuodesta sen jälkeenkin. Olen ehtinyt hoitaa puutarhaa, omaa kuntoa ja palata niihin suurempiin kirjoitussuunnitelmiin, jotka vuosituhannen alussa lykkäsin odottamaan parempia aikoja. Reissaan silti edelleen Helsinkiin Sanaston hallituksen kokouksiin ja Lukukeskuksen puheenjohtajan tehtäviä hoitamaan.”

Levolalla on takanaan myös mittava kirjailijan ura: kymmeniä romaaneja, novelli- ja runokokoelmia, nuortenkirjoja, näytelmiä, elokuvakäsikirjoitusta ja toimitustöitä sekä useita tunnustuksia ja palkintoja.

Boksi

Ensimmäinen maallikkokunniajäsen


Päivi Liedekselle kunniajäsenyys tuli yllätyksenä.

”Aluksi järkytyin, sitten olen pelkästään nauttinut ja ollut ylpeä. Minähän olen liiton ensimmäinen maallikkokunniajäsen! Yksin en ole 30-vuotista taivalta kulkenut, vaan rinnalla on ollut monenlaisia johtokuntia ja puheenjohtajia. Kaikki kolme vuosikymmentä ovat olleet erilaisiin asioihin painottuvia. 1980-luvulla Antti Tuurin ja Jorma Kannilan puheenjohtajakaudella vallitsi konsensushenki yhteiskunnassa ja se vaikutti myös yhteistyöhön kustantajien kanssa. Silloin vielä pystyimme saamaan aikaan jotain todella uutta.”

1980-luvulla pakollinen, mutta hedelmällinen kansainvälisyys kukoisti opetusministeriön vaihto-ohjelmien ansiosta. Seuraavalla vuosikymmenellä Jarkko Laineen aikana liiton kansainvälisyys oli itsenäistä ja taloudellisesti vaikeaa. Liitto pyrki tuolloin saamaan aikaan residenssiohjelmia ja joitakin omia perustettiin kuten Ateena, Pariisi ja Meksiko. Muutoin liitto yritti jarruttaa ja pitää kiinni saavutetuista eduista. Taistelu kirjailijoiden aseman säilyttämisestä oli alkanut.

”2000-luvulla Levolan ja Tuula-Liina Variksen puheenjohtajakausien aikana energia on mennyt taisteluun kirjailijan asemasta. Työkenttänä ovat kustantamot ja muut teosten käyttäjät, kuten Yleisradio. Kirjailijan asemaa ei ymmärretä tai haluta ymmärtää ja teosten käyttäjien ahneus on uusien käyttömuotojen kehittyessä lisääntynyt. Raamikustannussopimuksista luopuminen ja kirjailijoiden kiihtyvä kustantamoiden vaihto ovat merkkejä tästä, kuten apurahajärjestelmien julkinen kyseenalaistaminen lehdistössä. Missä on kirjailijan ja kustantamon luottamussuhde, joka oli voimassa vielä 1990-luvulla?”

Rita Dahl

julkaistu Kirjailija 1/2011:ssä

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

SLE ei estä pianistia toteuttamasta unelmiaan

Surullisen hahmon ritari