Kriittistä feminismiä alkuperäiskansoille

Kriittistä feminismiä alkuperäiskansoille

Meksikolaisen antropologiseen tutkimukseen erikoistuneen CIESAS-yliopiston antropologian professori Aída Hernández Castillo on erikoistunut naisten aseman edistämiseen aktivistina ja tutkijana alkuperäiskansojen keskuudessa Chiapasissa.

1986–1989 hän asui 22-vuotiaana antropologian opiskelijana pakolaisleirissä tutkien guatemalalaispakolaisia monitieteisessä tutkimusryhmässä, jossa oli antropologien lisäksi kasvatustieteilijöitä. He käyttivät apunaan Paulo Freiren tietoisuussanoja kriittisen tietoisuuden luomiseksi

”Pidin feminismiä vielä tuolloin porvarillisena ideologiana, mutta kun paras ystävättäreni raiskattiin, minusta tuli yhdessä yössä feministi.”

Hernández Castillo ystävineen laittoi radioon kuulutuksen, jolla etsittiin väkivaltaa kohdanneita naisia odottaen, että paikalle ilmaantuisi korkeintaan viitisen kiinnostunutta henkilöä. Yhteydenottoja tuli 70–80 kappaletta ja kokoontumispaikkaa piti vaihtaa.

Alkuperäiskansojen edustajia ja mestitsejä sisältäneessä ryhmässä jotkut olivat kokeneet seksuaalista tai perheväkivaltaa, koska olivat kääntyneet protestanteiksi, joitakin kotiapulaisia oli raiskattu bussissa heidän alhaisen luokkastatuksensa vuoksi, coleto-naiset olivat kokeneet insestiä.

Tapaamisesta käynnistyi Grupo de las Mujeres de las San Cristobal de las Casas eli San Cristobal de las Casasin naisjärjestö. Kansalaisjärjestö avasi naisille suunnatun turvakodin ja sieltä sai myös oikeus- ja lääketieteellistä neuvontaa. Järjestö toimi kahdentoista vuoden ajan. Samaan aikaan Hernández Castillo työskenteli CIESASissa tutkimusassistenttina.

Osallistava tutkimus yhteisön hyödyksi

Aída Hernández Castillo saapui Chiapasiin ensimmäisen kerran 1998 keskiamerikkalaisen lehtiyhtymän lähettämänä. Nämä halusivat reportaasin guatemalalaisista pakolaisista. Hernández Castillo rakastui Chiapasiin ja halusi palata sinne uudestaan.

”Päätin tehdä tutkimusta, joka hyödyttää yhteisöä – halusin tutkia kotiväkivaltaa tuomalla yhteen lain, lakimiehet ja alkuperäiskansojen naiset. Veimme oikeusministeriöön joidenkin naisten tapauksia ratkaistavaksi. Vaikka jotkut voitettiin, naiset palasivat silti yhteisöihinsä.”

Osallistuvasta tutkimuksesta innostunut Hernández Castillo tutki kaksikielisten alkuperäiskansojen edustajien avulla miten perinnelait toimivat; yleiset syyttäjät oppivat kuinka heidän pitäisi muotoilla syyte mahdollisimman tehokkaaksi.

Hernández Castillon tutkimusprojekteihin on aina liittynyt myös kansantajuinen osuus. Guatemalalaisten naisten osalta hän laati opaskirjan ja lakimiehille dokumenttielokuvan kotiväkivallasta. Ongelmat ovat tietysti rakenteellisia ja liittyvät epäoikeudenmukaisuuteen ja köyhyyteen.

Chiapasin vähemmistöt

Nyt Hernández Castillo vetää Chiapasissa workshopeja, joissa opetettu kriittinen feministinen näkökulma on noussut hänen omista kokemuksistaan. Hän on tutkinut kentällä paitsi Chiapasin syrjittyjä alkuperäiskansoja, myös erityisesti naisten osuutta zapatistiliikkeessä ja muissa kansalaisjärjestöissä. Komentaja Ramonan 1996 perustama naisten kansallinen koordinaattori toimi lähinnä Etelä- ja Keski-Meksikossa alkuperäiskansojen oikeuksien autonomian ja naisten oikeuksien puolesta. Koordinaattori on edelleen olemassa, mutta ei toimi aktiivisesti.

”Chiapaslaiset nunnat ovat tehneet vaikuttavaa työtä Coordenador de las Mujeres -järjestössä, joka käyttää Raamattua kirkon patriarkalismin kritisoimiseen. He kutsuivat workshopiin parikymmentä katekismuksen levittäjää, jotka lähtivät yhteisöihin ja saivat mukaan saman verran lisää levittäjiä. Lopulta heillä oli 450 katekismuksen levittäjää.”

Hernández Castillo on tutkinut alkuperäiskansojen lisäksi myös etnisen taustansa vuoksi Meksikossa syrjittyjä väestöryhmiä. Hän on tutkinut ennen zapatistivallankumousta San Cristobal de las Casasissa asuvaa syrjittyä MAM-yhteisöä, jossa on noin 8000 jäsentä. Mameja on Guatemalassa noin 20000–25000 kappaletta. Mameja kohdellaan Meksikossa hyvin väkivaltaisesti; muun muassa heidän perinneasuihinsa pukeutuminen on kielletty. Hernández Castillon Histories and Stories from Chiapas sisältää Mamien tarinoita.

Chiapasilaiset nunnat suhtautuvat kriittisesti rakenteelliseen epäoikeudenmukaisuuteen, totalitaristiseen Meksikon valtioon ja kotiväkivaltaan. Heidän aloittamansa työ loi Hernández Castillon mielestä edellytykset zapatistien 1994 ja 1996 voimaantulleille naisten vallankumouksellisille laeille. Zapatistiliike puolestaan kyseenalaisti yhtenäisen puhunnan ja vaati tarmokkaasti erityisesti alkuperäiskansojen oikeutta maahansa ja toimeentuloonsa.

Valtiorasismin kyseenalaistaja

”Zapatistiliike kyseenalaisti ensimmäistä kertaa valtion harjoittaman rasismin eli yli 50 vuoden ajan harjoitetun kansallisen mestitzo-puhunnan, joka nosti mestitzo-rodun yli muun muassa alkuperäis- ja esihispaanisen identiteetin. Zapatistiliike merkitsi ensimmäistä askelta kohti muutosta: se tunnusti tosiasiat ja korosti rakenteellisten tekijöiden merkitystä identiteetille. Akkulturaatio ja kulttuuristen oikeuksien vaaliminen ei sovi hyvin yhteen.”

Hernández Castillo oli mukana elokuussa 1994 tapahtuneessa legendaarisessa zapatistien ja muiden kansalaisyhteiskunnan toimijoiden välisessä tapaamisessa, jonka tarkoituksena oli luoda yhteinen poliittinen liittouma. Tämä ei kuitenkaan toiminut, historiallisistakaan syistä ja ennakkoluuloista: alkuperäiskansojen edustajat olivat homofobisia ja toisia ryhmiä (ympäristöjärjestöt, globalisaation vastainen liike) vaivasivat muut ennakkoluulot.

Perustavanlaatuinen ristiriita Chiapasissa on, että kyseessä on eräs Meksikon rikkaimmista osavaltioista, jossa silti yli 70 prosenttia ihmisistä elää köyhyysrajan alapuolella. Chiapasin luonnonrikkauksia ovat öljy, luonnonkaasu, vesivoima, kupari, kahvipavut, banaanit, melonit, avokadot ja kookospähkinät – ja kaikki on suunnattu vientiin. Chiapas on ollut alistettuna jo 1500-luvulta lähtien. 1930-luvulta alkaen intiaanit ja mestitzo-viljelijät ovat järjestäytyneet militantin poliittisesti vaatien maan uudelleenjakamista, poliittisia ja kulttuurisia oikeuksiaan, oikeutta luottoon ja ennen kaikkea vapautumista alistuksen ja väkivallan noidankehästä.

Zapatistiliikkeen menestys on kuitenkin ollut tärkeä esimerkki muille alkuperäiskansoille ja heidän liikehdinnälleen. Erityisesti Oaxacassa järjestöt ovat olleet hyvin aktiivisia ja saaneet aikaan myös konkreettisia tuloksia. Kansalaisliikehdintä Oaxacassa alkoi erityisesti huonona pidetyn Ruízin hallinnon aikana.

Uskonto on ollut myös merkittävässä roolissa taistelussa alkuperäiskansojen oikeuksien puolesta ja niitä vastaan. Protestanttinen uskonto auttoi lukutaidon levittämisessä alkuperäiskansojen keskuudessa. Alkuperäiskansojen edustajat suhtautuvat yleensä epäilyksellä ja torjuvasti kaikkiin ulkopuolelta tarjottuihin ratkaisuihin kohentaa yhteisön ja yksilöiden asemaa sekä sosiaalista statusta. Ennakkoluulot johtuvat myös repressiivisistä laeista ja ladino-hallituksen politiikoista. Myös politiikasta on tullut yhä hyväksytympi osa alkuperäiskansojen toimintaa.

Vuonna 1994 Tsotzil-nainen Susanna vieraili paikallisyhteisöissä kertoen esimerkiksi naisten oikeuksista, sananvapaudesta, oikeudesta opiskeluun ja itsenäiseen ammatin valintaan, vapaasta avioliitosta, uskonnollisista asemista (cargos) yhteisöissä. Zapatistijohtajiin kuulunut Ramona kehotti naisia osallistumaan zapatistiliikkeeseen vedoten siihen, ettei heillä ole ollut yli 500 vuoden aikana sananvapautta, oikeutta koulutukseen, julkiseen puhumiseen, uskonnollisiin virkoihin tai yhteisöneuvoston tapahtumiin osallistumiseen. Naisten kohtalona on herätä kolmelta aamulla keittämään viljaa ja jos tortilloja ei ole tarpeeksi lapsille tai aviomiehelle naiset luopuvat ensimmäisinä omistaan.

Chiapasin kansanliikehdinnän juuret ovat vuodessa 1974 jolloin piispa Samuel Ruíz järjesti alkuperäiskansojen kongressin Fray Bartolomeo de las Casasin syntymäpäivän kunniaksi. Katolinen kirkko halusi antaa äänen intiaanien kärsimyksille ja Meksikon hallitus halusi kohentaa mainettaan 1960-luvun mellakoiden verisen kukistamisen jälkeen. Kohtalokkaana vuonna 1974 katolinen kirkko aloitti evankelioimisen Itä-Chiapasissa. Raamattu käännettiin alkuperäiskansojen kielille ja sitä jaettiin kongressissa puhuneille. Näin pyrittiin samaan ihmisiä puhumaan toiveistaan ja haluistaan. Samaan aikaan marxilaiset kutsuivat etnistä identiteettiä ”vääräksi tietoisuudeksi”.

Kongressissa alkuperäiskansojen edustajat puhuivat maasta, ruoasta, koulutuksesta, terveydestä – heidän vaatimuksensa eivät ole edelleen muuttuneet lainkaan. Zapatistit vaativat oikeutta maahan, sairaaloihin, talojen rakentamiseen, lukutaidon levittämiseen, oikeudenmukaiseen palkkaan ja oikeudenmukaisiin hintoihin maanviljelystuotteista. Meksikolaiset älymystön edustajat seurasivat tarkasti kongressin tuloksia. 1970-luvulla suosiossa olleet marxilaiset uskoivat työväenluokan nousuun ja väheksyivät intiaanien merkitystä.

Myöhemmin Meksikon hallitus järjesti alkuperäiskansoille kongressin Pátzcuartossa ja Michoacánissa. Tuolloin Chiapasin alkuperäiskansat pääsivät ensimmäisen kerran kansalliselle agendalle – alkuperäiskansojen ja maatyöläisten asiaa alettiin ajatella ensimmäistä kertaa toisistaan erillisinä teemoina.

1970-80-luvuilla Chiapasissa nousi kolme erillistä kansalaisliikettä yli muiden: maareformia kannattanut zapatistilaisten maanviljelijöiden OCEZ (Emiliano Zapata Pesant Organization), CIOAC (Independent Confederation of Agricultural Workers and Indians) joka ajoi alipalkattujen ja kaltoinkohdeltujen työläisten asemaa, sekä pientuottajien lainoja puolustanut ja Zapatan tyylistä maanviljelysuudistusta kannattanut CNPA (Ayala Plan National Coordinating Committee).

1970-luvulla sosiaalista sektoria tuettiin ja järjestöt alkoivat ajaa tiettyjen ryhmien asioita. Maanviljelijöillä oli oma CNC, työläisillä CTM ja intiaaneilla Kansallisen intiaani-instituutin yhteinen oma, erillinen PRI:n sponsoroima järjestönsä. Älyköistä André Gunder ja Frank sekä Rodolfo Stavenhagen analysoivat ensimmäistä kertaa yhdessä maanviljelijöiden ja intiaanien kysymyksiä.

Viimeksi Hernández Castillo on toiminut antropologisena asiantuntijana Limassa raiskatun intiaaninaisen Inés Hernándesin tapauksessa YK:n korkean komissaarin pyynnöstä. Iloinen uutinen on se, että Meksikon valtio on voitettu ensimmäistä kertaa naiseen kohdistuneessa väkivaltatapauksessa.

Boksi

Arvokasta osallistumista


Sarri Vuorisalo-Tiitisen tammikuun 2011 lopulla tarkastetussa väitöskirjassa ”Intiaanifeminismiä? Kriittinen diskurssianalyysi zapatistinaisia käsittelevistä teksteistä 1994–2009” tarkasteltiin kuinka naiset rakensivat asemaansa EZLN:n kirjallisissa tiedotteissa ja puheissaan. Vastaväittäjänä toimi Hernández Castillo.

Vuorisalo-Tiitisen mukaan naisten osallistuminen zapatistiliikkeeseen ja keskustelun herättäminen feministisen liikkeen rajoista on arvokasta sinänsä. Vallattomien kielenkäyttöä tutkimalla kyseenalaistetaan valtasuhteita. Naisia syrjittiin sukupuolen, etnisyyden ja yhteiskuntaluokan vuoksi. Vuorisalo-Tiitisen tutkimuksessa käytettiin myös feminististä intersektionaalisuus-käsitettä, jonka mukaan syrjintään vaikuttavat myös etninen ja kulttuurinen tausta, yhteiskuntaluokka, ikä ja koulutus.

Hernández Castillo kritisoi Vuorisalo-Tiitisen väitöskirjaa muun muassa etnisyyden käsitteen käyttämisestä Meksikon kontekstissa yleisemmän rasismi-käsitteen sijasta. Lisäksi hän kysyi, miksi väittelijä ei ollut tutkinut erään keskeisen naisjohtaja Ramonan puheita väitöskirjassaan. Valtaapitävien zapatistien puheiden tutkimisessa piilee lisäksi omanlainen etnosentrismin vaara.

Rita Dahl

julkaistu Kansan Uutisissa 4.3.2011

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Surullisen hahmon ritari

Malawi folk-tale