Muutama uusi runo urbaanista epätoivosta

Ja ne ovat sekoitus mystiikkaa, konkreettista ja abstraktia. Teema on kehittelyssä, ja se saa toivottavasti ilmaisunsa niin yksilö- kuin rakennetasolla. Yksilöhän ei nimittäin läheskään aina ole yksin syypää onnettomuuteensa. :)


Astuin ulos kauppojen ikkunoista,
syljin tavut ulos suusta
hampaat -
junan ikkunasta
kiskojen haukkova hengitys,
bussin nytkytys
liikkeellä –
lähdettyäni kohtasin
toisen, verho
revähti, viillokas
kevät, metrotunneli
täyttyi rappareista,
Hesperian puistossa
kävi tuulenviri –
avasin silmät ja kuvailin
näkemääni, palaa
jota olin vuosia nieleskellyt







yöstä löytyi
aamu, jota etsin,
astuin
sinuun
kuin metsään,
kävin varjoisiin lehmuksiin,
käden ranka laskeutui
otsan kehykselle, merenkulkija
seilasi läpi Punaisen meren, nosti
silmille simpukan värin, metsä
nousi korkeuksiin, temppeli,
sitruunaperhonen
lensi sisään, yöstä löytyi aamu
jota etsin, talo tukeva
puoluekirja, vakaa kuin ilo






Nyt minä avaan
silmät ja kuvailen
psykedeliaa
tuhansien postiluukkujen maassa,
vuosien kohmeloa, ilmettäni,
taloa jolla on korvat, pihaa
joka kasvoi
päivä päivältä
pimeyttä umpeen,
juopuneen jokellusta
teknoluolan hämärässä, vihreää
surullista kaupunkia, joka
ei koskaan ymmärtänyt vihreyttään,
jokapäiväistä
myrskyherätystä, ilmeetöntä
ilmettä, aamua jota aina etsin.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale