Kirjailijan työ

Kirjailijan työ
Arkista raportointia

Sunday, June 27, 2010

Vahvoja spektaakkeleita

Vahvoja spektaakkeleita

Viron kansallisoopperan Estonian tulkinta Giuseppe Verdin Rigolettosta ei tuonut mitään järisyttävän uutta, mutta hyvin resonoiva, voimakas basso Jassi Zahharov Rigolettona, teknisesti ilmiömäinen ja helmeilevä-ääninen koloratuurisopraano Rosanna Savola tämän tyttärenä Gildana sekä kantava basso Priit Volmer palkkamurhaaja Sparafucilena nostivat esityksen reilusti yli keskitason.

Rigoletton tragikoominen hovinarrinhahmo kritisoi hoviherrojen huonoa ja tyhjänpäiväistä elämää, jumaloi tytärtään ja on oopperan monitahoisin henkilö, joka tarjoaa osaavalle tulkitsijalleen mahdollisuuden herkutteluun tragikomiikan tarjoamilla mahdollisuuksilla. Rigoletto ilmaisi toisessa näytöksessä epätoivoa ja traagista puoltaan hoviherrojen ryöstettyä Gildan. Toisen näytöksen duetot isän ja tyttären välillä olivat esityksen kohokohtia.

Gildaan ihastunut Mantuan herttua (Mart Madiste) oli hieman epätasainen: ääni kuulosti usein puristuneelta, eikä tuntunut alussa kantavan kunnolla orkesterin yli, mutta loppua kohden vapautuneisuutta ja kaunista lyyrisyyttä alkoi löytyä. ”La donna é mobilé” –aaria soi kauniin runollisena ja kujeilevana. Sparafucile sai kuitenkin suuttuneelta Rigolettolta töitä – jotka eivät luonnollisesti toteudu toivotunlaisina. Rigoletto kantaa säkissä huikentelevaisen kosijan sijasta elämänsä rakkautta.

Sergei Prokofjevin Rakkaus kolmeen appelsiiniin –oopperan libretto tarjoaa mahdollisuudet monenlaisiin tulkintoihin. Estonian versio pyrki absurdin tarinan ajankohtaistamiseen audiovisuaalista aikaa kommentoimalla. Spektaakkeliajan kommentaari toteutui lavan taakse sijoitetuille monitoreille heijastettujen finanssi-, muoti- ja viihdemaailmasta otettujen pätkien avulla. Libretossa esiintyvä taikuus ja magia rinnastuivat television ja pelien silmänkääntötemppuihin.

Esitys käynnistyi televisiokuuluttajan tiedotuksella: kuvitteellisen valtakunnan kuningas (Priit Volmer) on huolissaan hypokondriaan sairastuneesta prinssistä (Andres Köster). Pääministeri Leandro (Jassi Zahharov) ja kuninkaan serkku, prinsessa Clarice (Teel Jõks) haluavat mennä naimisiin ja anastaa vallan itselleen.

Hovinarri Truffaldinon (Urmas Põldma) tehtävä on saada prinssi nauramaan. Kuninkaan suojatti, taikuri Celio (Väinö Puura) häviää korttipelissä Leandron suojatille Fata Morganalle (Heli Veskus). Truffaldinon ja hänen ex-vaimonsa Fata Morganan välille puhkeaa riita ja Morgana kompastuu saaden prinssin nauramaan. Vihainen Fata Morgana langettaa prinssin ylle kirouksen: hän on rakastava vain kolmea appelsiinia. Noidan kirous ei kuitenkaan täyty – prinssi saa prinsessansa Ninetan (Kristina Vähi). Laulajista erottuivat erikseen Köster, Põldma, Veskus ja Vähi erinomaisilla laulu- ja lavasuorituksillaan.

Musiikillisesti teoksessa vuorottelivat hakkaavat marssimaiset melodiat pyörremyrskymäisten tornadojen kanssa, jotka kuvasivat kiihtyviä tunteita. Gozzin libretossa on meta/intertekstuaalisia osuuksia, joissa barokkisen runsaisiin pukuihin puettu kuoro aluksi ylistää tulevan teoksen erinomaisuutta.

Estoniassa piipahti huhtikuussa Barbara Hendricks upean ruotsalaispianisti Mathias Algotssonin ja –puhallinsoittaja Magnus Lindgrenin kanssa. Vaikka Hendricksin sopraano on nähnyt jo parhaat päivänsä, hän väläytteli kautta konsertin erinomaisessa kunnossa olevaa jazzfraseeraustaan vain Billie Holidayn lauluista koostuneessa ohjelmistossa. Ruotsalaismuusikoiden "Autumn Leaves" –soolo oli erinomainen suvantopaikka korkeajazzin keskellä. Poikkihuilun koko ääniskaalan käyttöön ottanut multi-instrumentalisti Magnus Lindberg hoiteli myös tenori- ja muut saksofonit suvereenisti.

Rita Dahl
Estonian ohjelmisto:
http://www.opera.ee/2420

Julkaistu Kulttuurivihkot 2/2010:ssä

Tuesday, June 22, 2010

Anthology of Encontro Internacional de Poetas in Coimbra

You can find my poems in bi-lingual anthology of Encontro Internacional de Poetas in Coimbra 2007. Here is also preface of the anthology.

Preface

Maria Irene Ramalho de Sousa Santos

The Violence of Poetry


Poesia do mundo 6 gathers together, in one more bilingual edition, poems by the poets that participated in the Sixth International Meeting of Poets. The meeting, under the general topic of “Poetry and Violence”, took place in May 2007.

A great German poet once asked: “What are poets for in a destitute time?” Eighteen years after having embarked on this beautiful and dangerous project of bringing poets from all over the world to Coimbra every three years, the organizers of the Sixth Meeting chose to paraphrase Friedrich Hölderlin and wonder: “What are poets for in a time of violence?”

We live in a time of violence. Perhaps more than ever must we now be fully aware of this. No day goes by without the violent intrusion of TV, bringing the cruelest images of oppression, discrimination and repression into the tranquillity of our sitting room. However, the purpose of the Sixth Meeting was not to have poets reading and performing poems about violence. The purpose was, rather, to reflect on what is meant by violence and how poetry relates to it. Resorting to the violence he excelled in taking from language, Blake said: “Prisons are built with stones of Law, Brothels with bricks of Religion”. Celebrating the 250 anniversary of the birth of the multifaceted poet and artist, the Sixth Meeting included a tribute to William Blake, the poet whose lovely songs of innocence and experience trumpeted the brutal inequalities and rampant hypocrisy of his society.

The question that many of the poems herein collected inspire is whether poetry can, or should, represent violence. Doesn’t the act of representation in itself amount to violence? As concerns lyric poetry, the “silence of poets” Alberto Pimenta writes about says more than the sayable, and far more forcefully: “you say: / one must distinguish good and evil / you grant therefore that they can be confused”. At a time that increasingly belittles poetry, the arts, and the humanities in general, why listen to the poets and ask, as the Coimbra poet, Vítor Matos e Sá, once did: “What can poetry say?” Poetry says nothing. Poetry is a saying and, in saying itself, it interrupts and shakes reason and the senses. No matter how ineffective ultimately its impact may be, poetry makes the powers tremble. In its nothing saying, in its “silence”, poetry is the violence we most need to interrupt us today – toward our ongoing construction of ourselves as responsible and solidary human beings. Such was the thrust of the remarkable keynote address delivered by C. D. Wright at the beginning of the Sixth Meeting: “Poetry (. . .) aspires to silence. By this I don’t mean it aims for perfection, but it aims for an opening (. . .) a clearing (. . .) a zone wherein the language affords unexpected associations and alternate outcomes”.

At the Sixth Meeting we hosted poets from four continents: Europe, America, Africa and Asia. The poems of Poesia do mundo 6 clearly show why Ruy Belo once said that “poetry is an act of insubordination at every level, from the level of language as a tool of communication, to the level of conformity and connivance with order, any established order”. From the four corners of the world, a destabilizing question flows into Poesia do mundo 6 in powerful images. It asks about the relations of power, violence and coloniality which continue to entangle our lives, whether in the cultural, social and political spheres, or in the personal sphere itself. There are staked-up Mexican vaqueros in a poem by the American Forrest Gander; cormorants, taking over alien space, in a poem by the Irish Macdara Woods; children’s corpses in a poem by the Lebanese from Montreal, Nadine Ltaif. The Angolan Chó do Guri sees herself as a poet of caged men, and Palestinian Faiha Abdulhadi evoques the subtleties of peace politics in her land to wonder: “What is more cruel / the woolf’s teeth or / the fox’s smile?” There are poems, such as those by Brazilian Márcio-André or, better still, the English Maggie O’Sullivan or the American Joan Retallack, which denounce the violence of language itself by totally deconstructing it. At the same time, every poem in this collection, even the most fluidly lyrical poems of the Galician poet Helena Villar Janeiro, or the ontic meditations of the Portuguese Gastão Cruz, rigorously questions the poetical tradition of which it is knowingly a part. In one of his poems, the Russian Maxim Amelin turns the itinerant photographer made obsolete by polaroids into one of the children of Phoebus Apollo. That the personal is the poetical and the political resonates forcefully one more time in the poems authored by the Chinese Xiao Kaiyu.

But not only the poetic order is questioned and reinvented; the dominant values of culture as a whole are put in question as well. To kill the world’s hunger, the Portuguese Regina Guimarães imagines a woman (women are the nurturers), but a woman who turns out to be the firewood needed to cook the meal.

Isn’t poetry, after all, in search of the art of turning “the melody inside out and played / playing over and over”, as suggested in a poem by the American poet John Taggart?

Monday, June 14, 2010

Poemas en español

Poesia finlandesa en español en revista Periodico de Poesia, Mexico.

Rita Dahl (Vantaa, 1971) escritora, periodista y activista por la libertad de expresión, publicó el poemario Tiempo de aforismos entre otros.


Traducciones de Johanna Suhonen & Roxana Crisólogo



El último melancólico

En él fluye bilis negra, eso lo hace una figura lúgubre y oscura como la
misma muerte, él
se sienta todos los días en un restaurante sin ver a nadie, sin ver nada más
que su cuaderno de bocetos cuyas páginas ha llenado con palabras, notas o imágenes, él está absorto en sus apuntes
como si fuera el compañero de diálogo que no tiene, él decora constantemente las fibras finas del papel levantando
de vez en cuando su mirada hacia la pareja de la mesa de al lado, él besa solamente en papel, el papel, él
sabe qué es ser detenido siendo libre, en cuanto a color él es negro pero también
blanco, él
no es un tema en la pared de Louvre sino un ser vivo, caminante en un restaurante en Chiado,
él da
una monedita al drogadicto pasajero porque en otra época éste podría haber sido él
mismo, él
siente compasión por el niño gitano que toca acordeón en la escalera del Gloria y
deja caer
una moneda en la gorra apretada entre los dientes de un perro enano, él
hace circular el lapicero en el papel y si el lapicero pudiera provocar un incendio en
el papel, las llamas ya correrían por los tejados, él recorre las mismas cuadras día a día encontrándose con las mismas personas, él podría optar por algo diferente pero él
no quiere, él está contento con su vida dedicada a darle vuelta a las piedras,
buscar secretos en oquedades, él
sabe que no trabaja en vano aunque él
quizás no viva según la percepción que tienen
de la vida estos seres burgueses que
entran al restaurante dónde él se sienta,
los paseantes sobre cuya invisibilidad
él escribe poemas día tras día los mismos versos
sin un resquicio de consuelo



Infierno

Una estructura concreta en forma de embudo que en total tiene nueve
entradas. El infierno consiste entonces en que todo se repita,

avanzar no se puede. El infierno está congelado.
Adónde se van todos los comilones obesos después de morirse?

El infierno está suelto, una peli de acción cualquiera
cristales fugados de espíritus desafortunados que se toman de la mano unos a otros.

Quizás es bonito el infierno? ¡puta madre!
A lo largo de los años he llegado a la conclusión de

que en este país no hay justicia.
Suena el timbre. Detrás de la puerta están parados dos

mormones bien vestidos.
El infierno se ha congelado sobre la tierra.

La sección de comentarios se desbarató de paso.
El infierno en la familia o en el cielo, en cuál de ellos

piensas pasar tu eternidad? He tratado de aguantarme
a mí misma y entender por qué extraño algo

inalcanzable. Un verdadero infierno de anticapitalistas
se ha desencadenado. Qué va a pasar después de esto?

Nosotros sacrificamos seis botellas y no sucede
nada, se debería de llenar la hora de la emisión.

Acuérdate, para un masoquista regular el cielo es un infierno.
El infierno es un lugar frío o caliente?

Si el infierno está lleno, hay que quedarse parado
y esperar. Cuál es su problema?

Acaso no sabes? el infierno ya se ha congelado,
Finlandia ganó el Eurovisión.