Sanan saattaja

Sanan saattaja

John Plosila, 93, uskoo, että hartaustekstien avulla Jumalaan uskova voi kertoa uskottomalle uskostaan. Plosila on ammentanut hartaustekstien aiheita esimerkiksi likaisesta autostaan, pukupakosta ja jouluvieraasta.

Luterilainen usko siirtyi luonnollisella tavalla äidiltä pojalle jo ennen syntymää. Plosilan äiti oli syvästi uskonnollinen. Hän lauloi virsiä kantaessaan Johnia – Jussia – ja teki vapaaehtoistyötä kirkossa. Jussi osallistui luterilaiseen konfirmaatioon. Hän lauloi kuorossa. Äiti ja poika vierailivat monissa kirkoissa laulamassa ennen kuin Jussi menetti äänensä.

Suomen kieltä Jussi alkoi opiskella 1995 vaihto-opiskelija Hanna Kuitusen johdolla. He tapasivat Palatka Floridan luterilaisessa kirkossa, jonka kirkkoneuvostossa Jussi toimi tuolloin.

”En tiedä kuinka hän tiesi minun olevan suomalainen, mutta hän alkoi puhua minulle suomeksi. Pyysin häntä lopettamaan, koska en osaa puhua suomen kieltä. Hanna ymmärsi, millainen suomalainen olin minä, joka en osannut puhua kieltä. Näin Hannasta tuli opettajani ja minusta oppilas.”

Hannan sisko jatkoi opetusta saavuttuaan Floridaan. Jussi opiskeli kieltä, kulttuuria ja maan tapoja viiden vuoden ajan. Hän piti blogia, jossa kertoi löydöistään. Kärsimättömyys ja aikapula olivat ja ovat pahin este Jussin kieliopinnoissa. Englanniksi kirjoittaminen sujuu nopeammin, suomen kieli unohtuu välillä. Jussi opettelee kieltä kuuntelemalla kieliohjelmia ja jumalanpalveluksia. Hän kirjoittaa sekä englanniksi että suomeksi.

”Yksikään neljästä aikuisesta lapsestani ei puhu suomea tai ole luterilainen. Ainoastaan nuorin tyttäreni Melody on käynyt Lapissa, jossa vietimme joulun ja uuden vuoden sukulaisia tavaten. Lapsenlapseni Vannessa on ainoa, joka on perinyt luterilaisen uskon.”

Jussi Plosila on kotiseurakuntansa kirkkoneuvoston varapuheenjohtaja ja hoitaa Floridan Keystone Heightsissa eteen tulevat ongelmat. Hänen seurakuntansa tarvitsisi sosiaalikeskuksen, joka on esimerkiksi Kurikan kirkossa, jossa Johnin esi-isä Hermanni Plosila (1816–1893) toimi aikoinaan kirkkoväärtinä.

Jussi sen sijaan on käynyt Suomessa useasti ja suunnittelee paluuta taas, kun varat antavat myöten. Hän keskustelee serkkujensa kanssa säännöllisesti puhelimessa ja internetissä. Tietotekniikan kanssa sujuvasti toimeen tuleva Jussi tapailee serkkujaan myös Facebookissa tai Skypessä. Sukulaiset lähettävät Suomesta CD:tä, sanomalehtiä ja kirjoja.

Siementen istutusta

Plosilan mielestä ihminen sinänsä ei voi tehdä mitään, hän voi toimia vain Jumalan sanansaattajana. Plosilaa avaa sanaa Tools of the Spirit – Hengen työkaluja –hartaustekstikirjassaan (Kesuura 2010).

”Raamattu on Jumalan rakkauskirje uskovalle. Jos henkilö sanoo, ettei ymmärrä raamattua, hän lukee sitä kuin jonkun toisen postia. Raamatun voi avata uskottomalle. Evankelioin etsijälle selittämällä Jumalan sanaa esimerkein omasta elämästäni. Pyhä Henki huolehtii lopusta. Näin serkkuni Kalevin astuvan valoon viimeisen Suomen-vierailuni aikana. Olin rukoillut, että henki avaisi hänen silmänsä ja kaikkien sukulaisteni silmät. Uskon, että jos me hoidamme oman osuutemme, Jumala hoitaa omansa.”

”En tiedä kuinka montaa uskotonta olen muuttanut, mutta olen istuttanut siemenen moneen. Meidän täytyy lannoittaa ja kastella siementä. Jumala huolehtii lopusta. Sitten näen seuraukset, jotka jätän Jumalalle.”

Plosilan mielestä erityisesti Suomessa ei enää tunneta Jumalan sanaa. Raamattua ei lueta juurikaan. Tietämättömyydestä seuraa kyvyttömyys ymmärtää raamattua. Kuten Korinttilaiskirje 1:18 selittää, uskoton ei ymmärrä raamatun sanomaa, koska hän ei ole kiinnostunut lukemaan sitä. Raamatun äärelle pitää tulla hengellisenä ihmisenä. Luonnollinen ihminen ei ole luonnostaan kiinnostunut raamatusta eikä ymmärrä sen sanomaa; ja uskottomuus on luonnollista.

Poliittinen korrektius – uhka uskolle

Plosilan mielestä suuri ongelma Yhdysvalloissa on se, että ihmiset ovat hiljaa ihmissuhteiden menetyksen pelossa. Uskottomien ongelmana on toiminnan puute. Plosilan mielestä erityisesti Suomessa maallistumisen pelko on todellinen.

”Tämä ongelma alkaa jo kotoa. Olemme niin keskittyneitä toimeentulomme hankkimiseen, että Kristus ei ole enää ensimmäisellä sijalla. Usko alkaa pienistä asioista, kuten ruoan siunaamisesta, rukouksista nukkumaanmenoaikaan ja siitä, että vanhemmat näyttävät elämisen mallia. Eivätkä vain näytä, vaan selittävät, mitä meiltä puuttuu. Isoisäni Hakala teki näin kun vietin kesät lapsena hänen luonaan.”

Jussi kuuli isoisän rukoilevan varhain aamulla makuuhuoneessaan. Hän muistaa erityisesti sateisen aamun, jolloin pyysi isoisää rukoilemaan ja kiittämään Jumalaa kauniista päivästä. Isoisä vastasi: ”Miten kaunis sade tämä on.” Ruoka-aikaan perheenjäsenet pitivät kiinni toistensa käsistä ja lausuivat rukouksen. Isoisä luki raamattua ja kysyi muilta kysymyksiä. Hän opetti Jussin myös arvostamaan työn merkitystä. Isoisä osoitti, että kaikki työ tehtiin Jumalan kunniaksi.

”Vanhemmat eivät enää toimi malleina ja esikuvina. Minun isäni ei siunannut aterioita, enkä kuullut hänen rukoilevan ennen töihin lähtöä. Heräsin siihen, että äitini lauloi virsiä. Aloitimme koulutunnit ”Come Thou Almighty King” –virrellä. Nyt lapset eivät saa enää rukoilla, eivätkä mainita Jeesusta. Poliittinen korrektius on tuhonnut uskomusjärjestelmämme. Tämä maallistumiskehitys on tapahtunut useiden sukupolvien aikana. Lopulta meillä ei ole enää uskontoa, ei uskoa.”

Jussi ei näe Suomen-vierailuillaan sukulaistensa harrastavan enää siunaamista.

”Kaikki uskontoon liittyvä on muuttunut kädenlämpöiseksi, haaleaksi. Sama tapahtuu Yhdysvalloissa. Unohdamme, että Jumala tahtoo meidän olevan kuumia tai kylmiä, ei haaleita. Jumala sanoi kerran sylkevänsä erään muinaisen kirkon ulos suustaan, koska se on haalea.”

Plosilan mielestä myöskään kirkko ei tarjoa enää lämpöä. Kaikki ryntäävät ulos heti jumalanpalveluksen loputtua.

”Emme synny lämpiminä ihmisinä. Meidän täytyy oppia olemaan lämpimiä. Olen päähalaaja meidän kirkossamme Keystone Heightsissa. Viime viikolla korjasin ruohonleikkurin. Olen vahtimestarina suunnilleen kaksi kertaa kuukaudessa ja ensi sunnuntaina pidän messun, koska kahdesta seurakunnasta vastaavan kirkkoherramme täytyy hoitaa hautajaisseremoniat.

”Meidän täytyisi päästä eroon erilaisista klikeistä ja ryhmistä ja vastaanotettava uudet tulijat paremmin. Minä teen, minkä pystyn, ja loput jätän Pyhälle Hengelle. Tunnen täyttäväni velvollisuuteni, jos onnistun saamaan yhdenkin jäsenen lisää seurakuntaamme.”

Plosila on ammentanut aineksia hartauskirjaansa omasta elämästään ja kokemuksistaan. Esimerkiksi ”Ansioluetteloa ei tarvita” -tekstissä Jussi puhuu omasta ansioluettelostaan, joka esittelee hänet insinöörinä, teknikkona ja opettajana todeten luettelosta puuttuvan hänen negatiivisten ominaisuuksiensa. Jussi kuitenkin uskoo, että ansioluettelon sijaan hänet arvioi Vapahtaja, kaikkein tasapuolisin tuomari.

Jussi saa paljon rohkaisua ja palautetta lukijoiltaan ympäri maailmaa. Maltalainen lukija kehotti häntä jatkamaan kirjoittamista ja Pentti-serkku on tehnyt hartauksiin monia hyödyllisiä kommentteja. Lukija Wisconsinista havaitsi erään hartaustekstin sopivan hänen omaan ongelmaansa ja marylandilainen lukija lähetti kopion hartaustekstistä, jossa käsiteltiin samaa ongelmaa. Jussi Plosilan tekstit eivät ole loppujen lopuksi kulttuuri- ja kielisidonnaisia, vaan ne koskettavat uskosta kiinnostuneita ympäri maailmaa.

Rita Dahl

julkaistu Kotimaassa 11.11.

Comments

Popular posts from this blog

Kirjallisuus, valta ja vastuu -keskustelu huomenna

Sosiaalinen erakko

Malawi folk-tale